Vuoden 2015 ensimmäiset

Kuinkas teillä lähti vuosi käyntiin? Itse vietettiin uv-iltaa illallistamassa Kokomossa ja käytiin vuoden vaihtuessa katsomassa ilotulitusta Koffin puistossa, tulipa pikaisesti piipahdettua myös We got beefissä, josta taksilla kotiin ennen ruuhkia. Eilinen taas vietettiin pistämällä meille brunssi pystyyn ystäväpariskunnan kanssa ja katsomalla Netflixistä leffoja. Edelleen jotenkin aivan käsittämätöntä että on tammikuu! Ulkonakin näyttäisi satavan vettä, että sillä lailla sitten 😀
Muhun on iskenyt taas yllättäen aivan järkky matkakuume! Ennen toukokuuta en varmaan ennätä lomailla, mutten toisaalta kyllä malttaisi millään odottaa perinteistä syksyn reissuakaan ilman mitään lomaa siinä välissä. Reissuaddikti mikä reissuaddikti.. Mietittiin alustavasti toukokuulle jotain pientä viikon Portugalin reissua, mun täytyy alkaa tutkailemaan vähän tarkemmin tätä vaihtoehtoa ja lämpötilaa, suunnattaisiin ilmeisesti jonnekkin Penichen tienoille. Ainakaan reissu ei kustantaisi maltaita kun lennot saa parillasadalla, eikä majoituksestakaan joudu ihan maltaita maksamaan. Jostain syystä Euroopassa matkustelu vaan ei koskaan ole oikein itseäni kiinnostanut. Hankala tietty mennä sanomaan kun en ole varsinaisesti ennen Portugalissa ollut, ympäri Espanjaa tosin sitäkin enemmän. Sitä suuremmalla syyllä varmasti olisi aiheellista sielläkin piipahtaa niin saisi taas vedettyä viivan yhden maan kohdalle 😉 Mutta toisaalta, missä vain on lämmintä ja taattu bruna, niin olen mukana. Tammikuutahan tässä vasta elellään.

Sitäkin enemmän olen jotenkin lähiviikkoina alkanut haikailemaan Indonesian perään. Juuri muutama päivä sitten muistelin Gili Airia ja kävelyitä autiolla rannalla ympäri saarta ilman kenkiä simpukoita keräillen, ilman huolen häivää. Ehkä parhaita matakamuistoja ikinä! Parin vuoden päästä sekään tuskin on enää siellä mahdollista ilman väenpaljoutta. Monia juttuja pitäisi kokeilla tässäkin elämässä vielä kun ehtii.

Kuvituksena jotain täysin sekalaista otosta jotka nappasin instagram-tililtäni (löydyn sieltä siis edelleen nimellä iines ;))

Meillä muuten pauhaa nykyään päivittäin Battlefield 4.. hohhoijaa sanon minä 😀 Ei olisi mitään ongelmaa jos saisin vihdoin ja viimein asennetuksi makkariin sen oman telkkarini! Eihän tässä ole muutostakaan kun joku 4kk aikaa.

 
Mun Ikean lempparilakanat! Ehdotonta parhautta on kyllä vastavaihdetut lakanat!
 
 Parin viikon takaiselta risteilyreissulta Tukholman vanhaa kaupunkia..
Aamukahvi lempikupista. Tänään jo neljä Nespressokupillista takana..

Kotibrunsseilua! 😉
Pitkään aikaan ei ollut tosissaan käytyä missään brunsseilla, toisaalta en tiedä lasketaanko tätä kotiversiota nyt edes varsinaiseksi 😀

Selailin eilen tosiaan taaaas vaihteeksi kesäkuvia puhelimesta ja näinpä untakin siitä että pistelin menemään ulkona maksimekossa ja flipflopeissa hahha!

Ei varmasti tarvitse mainita, että luulin aamulla taas ihan tosissaan että eletään maanantaissa. Hullua että taas yksi päivä töitä ja sitten viikonloppu. Onneksi ensi viikolla jo melkein ”normaali” viikko.

Ihanat viikonloput ja perjantait teille!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.