Uusi tuttavuus iholle; Arganöljy

Erilaiset öljyt ovat olleet nykypäivän kauneudenhoidossa pinnalla jo vuosia. Löytyy kookosöljyä, arganöljyä, manteliöljyä ja käyttäväthän monet oliiviöljyäkin ihoa ravitsemaan tai hiustenhoidossa. Kookosöljy on siitä erityisen monipuolinen, että sitä voi käyttää ulkoisen hoidon lisäksi myös sisäisesti ja onkin itselläni ainakin aivan lemppari nykyään. Toinen monipuolinen öljy jota olen alkanut käyttämään kauneudenhoidossa, on arganöljy jota valmistetaan arganpuun pähkinöistä.
Arganöljyllä on lukuisia käyttötarkoituksia ja vaikutuksia kauneudenhoidossa joista tässä muutama:
1. Öljyä voi käyttää hoitamaan kuivaa ihoa tai hiuksia. Sillä on varsinkin ihoon pehmentävä vaikutus mm. runsaan E-vitamiinipitoisuuden vuoksi ja monet voivat saada tästä apua ihottumaan tai atooppiseen ihoon. Öljy myös pehmentää ihon kovettumia tai kovia kynsinauhoja. Kun öljy on vaikuttanut kovettumissa yön yli, on pehmentyneet ihokerrokset helpompi poistaa. Itse olen käyttänyt öljyä juurikin kuiviin latvoihin, mutta talvella voisi tulla kyseeseen kokeilla myös kuivan päänahan hoitoon tai hiuksiin tehohoidoksi vaikuttamaan.
2. Vanhenemista ehkäisevä vaikutus, joka auttaa esimerkiksi silmänympärysten juonteisiin. Iho pehmenee ja kollagenin tuotanto lisääntyy, jolloin myös elastisuus lisääntyy ja iho näyttää hehkuvammalta. 
3. Soluja uusiva vaikutus, jolla voi näinollen olla arpia häivyttävä vaikutus. Voi olla apuna esimerkiksi vaikka aknen jättämiin ihoarpiin. Koska arganöljyn väitetään lisäävän juuri ihon kosteutusta ja elastisuutta, sanotaan että käyttämällä iholle aamuin illoin, voi olla huomattava apu myös raskausarpien hoidossa.
4. Vaikka kuinka hullunkuriselta kuulostaakin, voi arganöljyllä olla talirauhasia neutralisoiva vaikutus. Kuvittelisi, että rasvaisen ihon ruokkiminen öljyillä vain pahentaisi tilannetta tuottamalla lisää öljyä, mutta arganöljy ei tuki ihoa jossa on epäpuhtauksia.

Itse olen ihan hurahtanut tutkimaan näitä kauneusjuttuja ja oli aivan pakko googletella ihmisten kokemuksia joistain näistä väittämistä ja löysin ihan reippaasti hyviä kokemuksia. Löysin myös vinkkejä siitä, kuinka kuivan ihon hoidossa (tai mitä ikinä näistä yllälistatuista iho-ongelmista nyt ikinä haluaakaan hoitaa) voi sekoittaa arganöljyä päivävoiteeseen, yövoiteeseen, käyttää juurikin seerumin tapaan näiden jomman kumman alle taikka korvata yövoiteen kokonaan öljyllä. 
Itse olen jonkun verran käyttänyt tuota ihonhoidossa ja hiuksiin, mutta aina välillä unohanut koko jutun kun muita ihotuotteita on tullut eteen. Ihossa olen kosteutuksen lisäksi huomannut juurikin öljyn tuoman heleyden, talvella kun aurinkoa ei näy viikkotolkulla ja eletään muitenkin kuivuudessa niin voin kertoa että kaikki mahdollinen hehku ja heleytys iholle on täysin tervetullutta!! Ihan vastikään vasta totesin kuinka monipuolinen tuote tämä(kin) loppujen lopuksi on ja kaivoin tuon öljyn nyt kaapista aktiiviseen käyttöön! 
Tulisi muutenkin lisätä entisestään näiden luonnonöljyjen käyttöä, senkin lisäksi että useimmat näistä ovat aivan mielettömän monikäyttöisiä (kuten juuri arganöljy ja kookosöljy), niin myös pidemmän päälle edullisia suhteutettuna siihen, ettei nyt vaikkapa kallis päivävoide välttämättä teholtaan eroa millään tavalla siitä mitä suhteessa edullisempi luonnonöljy. Ja eipä tarvitse ostaa montaa purkkia kun yhdestä on moneen juttuun! 😉
Itselläni on ollut käytössä tuo Silk Argan Oil, jota huomasin myytävän netissä ainakin tuolla Cosmeryassa, josta löysin vinkkejä myös noihin öljyn käyttötapoihin. Kun saan tuon käytettyä, niin meinaan tutkia myös iHerbin arganöljyvalikoimaa!

Onko tämä öljynä jo jollekulle enemmän tuttu?

Ja ps. Muistakaa se -15% alekoodi HARDTOTELL15 tuonne Cosmeryaan!

sisältää kaupallisia linkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.