Beating monday

Tämä postaus voisi helposti alkaa sillä kuinka maanantai on päivänä kerta toisensa jälkeen turha päivä tai kuinka väsyttää, mutta enpäs lähde tällä kertaa sille tielle! Pakko myöntää, että tässä parin kuukauden ajan maanantait ovat syystä tai toisesta olleet jotenkin erityisen raskaita, eikä asiaa tosiaankaan paranna nämä arkipyhät (jotka tosin ovat todella tervetulleita aina :D) jotka pistävät arkirytmit aivan sekaisin. Jotenkin tuntuu, että viikonlopusta toipuminen kestää sinne viikon puoliväliin saakka, mutta siihen on nyt kesän kynnyksellä saatava muutos!
Lähdin tänään aikaisemmin töistä että ehtisin puuhailla kotona juttuja
ja kieltämättä vähän myös tuon kelin vuoksi, huomisesta eteenpäin kun ei
tosiaan ainakaan Helsingissä juhlita säiden suhteen jos noihin iPhonen
säihin on luottamista. Onneksi kuitenkin torstaina alkaa loma!!! Olen
huomannut, että mitä enemmän välttelee alkuviikosta laiskistumista, sitä
paremmin saa yleensä viikon käyntiin. Tiedättekö sen jos skippaa
maanantaisalit vedoten väsymykseen ja sitten kynnys raahautua salille
tiistaina tai keskiviikkona on entistä korkeampi ja toivoo jo että olisi
maanantaina jaksanut. Näin ainakin mulla 😀 
Liikunnasta saa kuitenkin
niin paljon energiaa, ettei se ole kyllä koskaan huono vaihtoehto
aloittaa viikkoa tai päättää päivää tai kuinka vain. Kävin töiden
jälkeen juoksemassa Bixun kanssa tunnin lenkin auringossa
Arabianrannassa ja tekemässä vielä perään salilla selkätreenit. Postin
kautta kantamassa kotiin paketteja ja suihkuun. Mikä fiilis huomata että
on saanut kaikki päivän velvollisuudet ruokakauppaa myöten hoidettua
kello 18:00 mennessä! Ihan mieletöntä miten pienet jutut, kuten lenkki,
kasvonaamio ja muut pienet itsensä hellimiset voivat tuoda niin paljon
energiaa silmät ristissä alkaneeseen päivään. Täytyy muistaa nämä jutut
sitten seuraavan kerran kun valittelen sitä maanantaita 😉

Lortailin suihkussa naamion ja kuorintapurkin kanssa, löysin nimittäin
kaapista tuommoiset Yves Rocherin Slimming detox-tuotteet, jotka olin
unohtanut. Lähtevät käyttöön samantien. Tuo geeli lupaa kiinteyttää ihoa aamuin-illoin levitettynä. Löytyy Yvesiltä edelleen näköjään täältä. Olen ihan tosissaan yrittänyt skarpata sen ihonkuorinnan kanssa ja itseasissa kokeillut kaverilta paria eri hedelmähappokuorintaa kasvoille. Aivan mielettömän ihanaa! Kasvot ovat kuorinnan jälkeen todella hehkuvat ja iho sileä. Täytyy ehkä tilailla ihan oma purkki heti loman jälkeen ja vinkkailla sitten teille myös 😉

Ja hei! Shoppailujuttuja! Tajusin pari viikkoa sitten, ettei kaapista tällä hetkellä löydy oikeastaan muuta kun farkkushortseja ja tilasin parit lököshortsit kesäksi H&M:ltä. Nuo mustat hapsushortist vähän siistimmiksi ja nuo collegeshortsit tottakai niiden joka päivä käytössä olevien collarihousujen korvikkeeksi helteille!! 😀
Ette arvaa muuten kuka on tällä hetkellä ”pienessä” kynsilakkahurmiossa… Posti toi testiin aivan parhaita Avonin uutuuslakkoja ja en vaan kestä noita sävyjä. Aivan ihania! Nämä lähtevät kokeiluun asap! (Tosin valkoisella mattalakalla ehdinkin juuri jo lakkailla hihi)

Semmoista pölinää näin viikon alkajaisiksi! Toivottavasti myös moni teistä pääsi tänään nauttimaan tuosta kevätauringosta. En vain vieläkään usko että mennään jo toukokuussa 🙂
Sisältää kaupallisen linkin. Osa tuotteista saatu blogin kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.