Ruokailujuttuja

Multa pyydettiin tänne jonkunlaista ruokapäiväkirjaa, enkä olekaan tainnut aikaisemmin semmoista laatia. Nyt tarkemmin ajateltuna en kyllä sillä tavalla ajattele syömisiäni kovasti, syön silloin kun on nälkä ja toki pyrin pitämään ruokavalion perusterveellisenä ja ennemmin suosia terveellistä vaihtoehtoa jos on mahdollisuus valita.

Aamupala on kuitenkin juttu, jota ei voi ikinä jättää väliin ja syönkin nopean aamiaisen aina heti kun pääsen työpöydän ääreen. Lisäksi pieni välipala tulee usein napattua iltapäivällä ennen kotiin lähtöä, samoin sitten kun pääsee kotiin tulee syötyä huikopala ennen treeniä.

Päivän ruokailut kulkevat aikalailla näin:
Aamupala: Valion pinkki rahka + banaani

Lounas töissä: Lämmintä ruokaa kotoa, vaihteleva lounas ulkona tai kaupasta esimerkiksi puolikas grillattu broileri ja puoli purkkia kirsikkatomaatteja.

Välipala iltapäivällä: Omena/banaani/pähkinöitä yms

Nopea välipala kotona töiden jälkeen: Esim itsetehty smoothie

Päivällinen: Lämmin ruoka kalan, kanan tai lihan kanssa, lisukkeena salaattia, riisiä, bulguria, perunaa, yms.
Itse yleensä haluan että juurikin päivälliseen panostetaan kunnolla. Einesruokia emme suosi, eivätkä pakasteetkaan kuulu meidän keittiöön muuta kun äärimmäisen harvoin esimerkiksi valkosipuliperunoiden muodossa. Itselleni ei nykyään tulisi jotenkin kuuloonkaan ostaa esimerkiksi kasviksia pakasteena, vaikka aikoinaan paljon käytinkin pakasteesta esimerkiksi pinaattia ja babyporkkanoita. Tuoreissa kasviksissa kun on huomattavasti enemmän ravintoaineitakin jäljellä kun kaiken maailman prosessoiduissa ruoissa. Eikä se tuoreen kukkakaalin pilkkominen nyt niiin työlästä kuitenkaan ole.
Töissä tulee nykyään useimmiten syötyä melko kevyt lounas, koska inhottavinta on semmoiset hiilariöverit jotka tekevät niin väsyeeksi, ettei iltapäivällä tule työnteosta kertakaikkiaan mitään. Itse olen huomannut, että kevyt lounas pitää ajatuksen kirkkaana ja täyttääkin sopivasti kunhan nyt ei vedä ihan pelkkää vihersalaattia. Välillä on kuitenkin kiva panostaa lounaaseenkin ja hemmotella itseään jollain mätöllä, kuten pihvillä tai pastalla 😀

Viime lauantaina kokkailin kukkakaali-parsakaaligratiinia ja kanaa kermakastikkeessa. Tykkään tuosta gratiinista todella paljon ja mukava kerrankin käyttää lisukkeena kasviksia.


Höyrytin yhden kukkakaalin ja yhden parsakaalin ensin lähes kypsiksi ja voitelin vuoan. Kaalit vuokaan ja päälle pussillinen mozarellaraastetta ja oman maun mukaan parmesanraastetta. Päälle purkki ruokakermaa ja koko höskää sekoitellaan että juusto ja kerma sekoittuu tasaisesti. Itse maustoin suolalla ja pipppurilla. Uuniin 225asteeseen 20-25minuutiksi ja valmista!

Kanassa taas on sipulia, valkosipulia ja chiliä, jotka paistumaan kanojen kanssa. Kun kanat ovat lähestulkoon kypsiä, sekaan ruokakerma ja antaa vielä hetken hautoa ja maustua.

Meillä syödään päivällinen usein alkuillasta, jonka jälkeen en useimmiten syö erikseen mitään varsinaista iltapalaa. Leipää ja yleisesti viljatuotteita tulee nykyään syötyä todella harvoin ja meille ostetaankin leipää ehkä kerran kuukaudessa tai varmaan jopa harvemmin. Useimmiten sekin leipä on reikäleipä lohikeiton seuraksi. Eikä leivässä toki mitään vikaa ole, mutta itselläni turvottaa vatsa esimerkiksi huomattavasti vähemmän ja on muutenkin parempi vointi ilman turhaa viljansyötiä ja harvemmmin tekee oikeastaan edes mieli.
Lisäksi viikonloppuna on vakkarini keittää aamuisin chia-kaurapuuro hedelmillä tai marjoilla ja ehkäpä muutenkin panostaa vähän enemmän siihen päivälliseen ja tehdä jotain herkkuruokaa tai mättöä 🙂 Puuro viikonloppuisin on semmoinen, joka antaa todella kivasti energiaa esimerkiksi treeniin tai lenkille ja pitää nälkää tasaisesti. Itse tuohon chia-puuroon käytän kaurahiutaleita/leseitä vain ihan hyppysellisen myös ihan vain koostumuksen kannalta, pelkästäänhän chiapuuro olisi lähinnä vaan chiageeliä, kauraleseet tekevät siitä enemmänkin juuri puuromaisen ja antavat myös energiaa nopeammin.

Toissapäivänä tein superhyvää thaikanakeittoa! Voisin siitäkin väkertää tänne jossain välissä ohjeen, en muista olenko vielä aikaisemmin tehnyt 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.