Rebecca Minkoff alessa

Kuten ehdinkin jo meuhkata siitä Minkoffin uuden laukun hankinnasta, niin sen tiimoilta on tullut selailtua verkkokauppoja sillä silmällä jospa sitä sinisen sävyistä laukkua tulisi jossain vastaan. Tulipa samalla huomattua, että Zalandolla oli Rebecca Minkoffin laukkuja 25-30% alennuksessa. Itselläni on ollut jo jonkin aikaa mietinnässä esimerkiksi tuo hapsumalli ja sitäkin löytyi tuo kamelin värinen alen puolelta. Ihana 🙂 
Itse olen ollut omaan Minkoffiini enemmän kuin tyytyväinen (se on tuo musta 5-zip) ja ihme kumma ollut aivan mielettömän kovalla käytöllä noin pieneksi laukuksi! Eipä tule ainakaan hamstrattua laukkuun mitään muuta kun se oikeasti oleellinen.. Lisäksi näissä ei hinta kirpaise lompakkoa ihan kamalasti, laukut kun ovat semmoista 200 euron luokkaa ja tietty nyt alessa vielä vähemmän. Itse kun olen lähiaikoina pläräillyt netistä laukkuja, joilla on hintaa melkein kymmenenkertaisesti joten nämä ovat kyllä siihen nähden ainakin laatunsa huomioon ottaen ihan budjettilöytöjä. Omassa kassissani ei ole kovan käytön jäljiltä oikeastaan mitään käyttökulumaa, joten olen melkoisen tyytyväinen!

Näissä kaikissa ovat sävyt melko ajattomia ja itse voisin ottaa ilomielin näistä ihan minkä tahansa! Beigen tai kamelin sävyistä laukkua kun ei kai ennestään edes löydy 😉
Mikäli kiinnostaa niin nuo kaikki Minkoffin alehinnoin olevat laukut löytyvät Zalandolta täältä.
Sisältää mainoslinkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.