Ruusukaali uunissa

Kerroinkin joskus, että ruusukaali on varsinkin talvella lemppareitani lisukkeista varsinkin kanan kanssa. Niin helppo valmistaa ja ihan superterveellistä. Jotkuthan vierastavat ruusukaalia sen kitkerän sivumaun vuoksi. En tiedä onko itselläni jotain vikaa makuaistissa vaiko mitä, mutta itse en tuota kitkerää makua ole maistanut tai sen koommin kiinnittänyt huomiota siihen. Olenkin meillä ainoa joka saa ruusukaalin kurkusta alas, mutta eipä haittaa 😀
Muutama viikko sitten kokeilin höyryttämisen sijaan jotain uutta, nimittäin hauduttaa ruusukaalia uunissa. Jääkaapista löytyi porkkanoita, joten heitin niitä vuokaan sekaan. Googlesta taas löytyi yksinkertainen marinaadiohje, johon löytyi sopivasti ainekset kaapista, joten hommiin vaan!

Ruusukaalit (ja porkkanat) pienemmiksi paloiksi.

Marinaadi syntyi oliiviöljystä, suolasta ja tummasta balsamiviinietikasta. Meillä tosin oli vain tuommoista balsamikastiketta, mutta se kävi tähän ihan hyvin. Molempia muutama ruokalusikallinen ja sekaan loraus suolaa. Veikkaan, että jo pelkällä oliiviöljyllä, suolalla ja muulla perusmausteellakin pääsee jo pitkälle!

Marinaadi kasvisten sekaan ja sekoitellaan. 
Itse paahdoin näitä uunissa 200c uunissa n. 30minuuttia.
 

Kylkeen paistettua broileria, sekä sipulista ja kermasta kyhätty kastike. Oikein oiva ja helppo arkiruoka 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.