Kulmien fiksailua ja luomivärikokeiluja

Intouduin muutama viikko sitten ulos illallistamaan lähtiessä kokeilemaan pitkästä aikaa jotain tavallisesta poikkeavaa meikin suhteen. Nykyään kun se perusmeikki koostuu silmien osalta aikalailla vain ripsiväristä. Ennen tuli huomattavasti useammin leikittyä erilaisten rajausten ja luomivärien kanssa. Oikeastaan luomiväri ja rajaus kuuluivat siihen tavalliseen arkimeikkiin aina. Nyt sitä miettii, että huhheijaa kuinka sitä on jaksanut joka aamu käyttää meikkaamiseen niin paljon aikaa! Kun jälkeenpäin miettii, niin oli enemmän outoa meikata silmät ainoastaan ripsivärillä. Nykyään ihan perusjuttu tietty 😀
Yksi juttu joka on meikin suhteen melko uusi tuttavuus on ruskea luomiväri! Taisin testailla ruskeaa luomiväriä nimittäin ensimmäistä kertaa vasta ihan lähivuosina, olisikohan ollut itseasiassa vasta kun sain tuon Avonin paletin jossa tuo ruskea värinappi on. Kovinkaan usein ei edelleenkään tule luomivärin kanssa (enää) leikittyä, mutta silloin harvoin kun sen teen niin useimmiten juuri tuon ruskean kanssa. Sillä saa tavallaan smokey eye-meikin, mutta semmoisen arkeenkin sopivan ja käy hyvin yhteen sinertävien tai vihertävien silmien kanssa ainakin omasta mielestäni! (Itse en oikeastaan edes tiedä minkä väriset omani ovat :D)

Toinen juttu joka harmikseni on jäänyt unholaan on kulmien fiksaus. Niitä kun tuli fiksattua päivittäin vielä viime kesänä, mutta kun vaihdoin työpäivät taas kerran ihanaan vanhaan tuttuun 7-15 sen vanhan kahdeksaan tai yhdeksään menemisen sijaan niin ei tällekään rituaalille enää jotenkin ollut aamulla aikaa. Enää ei nimittäin riitä tahdonvoima että heräisi seitsemään mennessä kahta tuntia ennen töihin lähtöä.. No mutta, itse liputan kuitenkin ehdottomasti luonnollisten kulmien perään! En itse innostu liian piirretyistä tai ylinpäänsä liian fiksatuista kulmista, joista nimenomaan näkee että niille ainakin on tehty jotain. Vähän väriä/korostusta ja pientä muotoilua, se tekee jo ihmeitä kasvoja kehystämään.

Huulissa on tässä muuten Lumenen punaa sävyssä 89. Kuunvalo. Tommi sanoi tuosta sävystä jonkun upean kuvauksen, että sävystä tulee mieleen huulet jotka on pakkasella revitty väkisin irti jostain metallitolpasta tai jotain muuta yhtä mukavan kuuloista. En enää muista niin tarkkaan 😀

Aikaisemmin käytin aina kulmavahoja ja geelejä, kunnes jossain vaiheessa siirryin puuterimaisiin kulmaväreihin. Tai itselläni on itseasiassa tähän tarkoitukseen käytössä Avonilta joskus saatu Mocha latte-sävyinen luomiväripaletti, josta tuo nappi 2 on itselleni kirjaimellisesti nappivalinta sävyn suhteen. Sekaan tulee myös jynssättyä tuota nappia 4. Kulmat ”kiinnitän” tuolla Lumenen kulmavahalla.
Monissa varsinaisissa luomiväripaleteissa on usein todella vaalea ja toisena todella tumma sävy, harvoissa mitään niiden välimuotoa. Onneksi tuommoisista matta-luomiväreistä voi hyvin löytää itselleen parhaimman sävyn. Täytyy muuten seuraavaksi ottaa testiin se viime kuun LivBoxista tullut Dermosilin kulmaväripaletti! En ole vielä muistanutkaan sitä kokeilla. 
Siveltimenä on ollut käytössä tuo Duroyn, joka on ollut kyllä tosi hyvä ja saa tarkkaa jälkeä. Niillä palettien mukana tulevilla saa yleensä melkoista suttua aikaan nimittäin! Nyt tosin tuli hulluteltua kampaajakäynnillä niin olan takaa ettei koskaan aikaisemmin. Saa nähdä kuinka tummiksi kulmia enää kannattaa edes fiksata!! ;D
Nyt lähden käppäilemään neuvolaan. Aurinkoista päivää!

2 vastausta artikkeliin “Kulmien fiksailua ja luomivärikokeiluja”

  1. Minäkin meikkasin ja laitoin ennen itseäni ainaki tunnin ajan joka päivä. Luomivärit ja tarkat rajaukset jne. Ja pelkällä ripsarilla ei voinut kuvitella mennä ulos. Mut nyt kun on saanu lapsen ja oon kotiäitinä, niin ei arvosta enää sellaista puunaamista. Ripsari riittää silmämeikkiin ja kulmat ehostan sekä meikkivoidetta laitan. Ja näytän tosi hyvältä. Kun tuossa yks päivä kokeilin luomiväriä ja rajauksia niin näytin ihan kuin baariin olisin lähdössä ja ennen näytin arkena sellaiselta. Eipä ennen bileet ja arkimeikki paljon eronnut toisistaan. Huvittavaa!

  2. Hehe, tiedän todellakin tunteen vaikken tosiaan olekaan ollut edes kotiäiti kun on käynyt tuo laiskistuminen ;D Tosiaalta, voihan ikäkin vaikuttaa ettei enää vaan jotenkin näytä omasta mielestään yhtä hyvältä paljolla meikillä? 🙂 Mutta ihan sama tunne tulee nykyään jos laittaa luomiväriä ja rajaukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.