Vitamiinit suihkepullossa

Olen läpi raskauden syönyt purkista eri vitamiineja, pääasiassa D-vitamiinia, foolihappoa, Omega 3:sia ja B-vitamiinia, jotka kaikki aikalailla ovatkin juuri suositeltuja lisävitamiineja odottajille. Aikaisemman raskausmonivitamiinivalmisteen loputtua olen jo jonkin aikaa sitten ottanut käyttöön uuden blogin kautta testiin saadun vitamiinivalmisteen, josta ajattelin vinkkailla teillekin. Kyseessä on nimittäin oikeasti maailman vaivattomin vitamiinivalmiste. Oletteko ennen kuulleet suuhun suihkutettavista vitamiinisuihkeista? 😀
DLuxilla on valikoimissa erilaisia D-ja monivitamiinivalmisteita, myös raskaanaoleville, vauvoille ja lapsille. Suomessahan suositellaan etenkin D-vitamiinin syöntiä purkista ainakin kesäkauden ulkopuolella, koska kesällä imeytyneillä vitamiinivarastoilla ei ihan pötkitä läpi Suomen talvea ja D-vitamiinitippoja suositellaan nykyään annettavaksi myös vauvoille.

Ihminen toki kykenee hyödyntämään auringon uv-säteilyä ja tuottamaan d-vitamiinia myös itse, mutta lyhyiden kesien vuoksi suositellaan vahvasti d-vitskua syötävän purkista ympäri vuoden tai ainakin pimeinä vuodenaikoina. Pitkällä aikavälillä D-vitamiinin puutostila altistaa osteoporoosiin sairastumiselle, koska vitamiini on esimerkiksi luuston rakennusaineen kalsiumin imeytymiselle välttämätön. Koska lasten luusto kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, on lasten riittävä d-vitamiinin saanti erityisen tärkeää. Useat tutkimukset ovat muuten myös vahvistaneet D-vitamiinin kohentavan vastustuskykyä ja ehkäisevän flunssaan sairastumista! 

Itselläni on ollut käytössä nyt tuo persikan ja mangon makuinen Pregnancy-spray, Tommi taas on suihkinut tuota vihreää vahvempaa D-vitskuspraytä. Tuo Multivitamiinispray taas odottaa omalta osaltani kesää ja DLux Infant taas jemmassa pikkuiselle. Eli koko perheelle jotakin 😀

Tuo raskausspray on muuten tehokas valmiste myös alkuraskauteen aamupahoinvoinnista kärsiville! Suihke nimittäin imeytyy tehokkaasti ja nopeasti suun limakalvojen kautta. Muutenkin näiden ottaminen on maailman yksinkertaisinta ja nopeinta kun vitamiinit voi ottaa suihkuttamalla periaatteessa missä vain ilman vettä. Lisäksi näppärän kokoinen putkilo on kätevä kantaa mukana vaikka käsilaukussa. Itselleni tämmöiset suihkevitamiinit olivat uusi tuttavuus, mutta nyt ihmettelenkin miksei näitä ole tarjolla enemmän? Kiireisten ja laiskojen pelastus!

Tuo raskaanaolevien ja imettävien DLux Pregnancy-spray sisältää D-vitamiinin (25mcg) lisäksi myös B12-vitamiinia, foolihappoa, K-vitamiinia, B1-vitamiinia ja B6-vitamiinia, jotka kaikki ovat suotuisia vitamiineja raskauden aikana. 
MultiVit-spray monivitamiinivalmiste sisältää 14 eri vitamiinia ja kivennäisainetta, jotka yhdessä antavat energiaa ja tukevat vastustuskykyä. Vitamiineista tämä sisältää A-vitamiinia, B1,2,3,5,6 ja 12-vitamiineja, Biotiinia, C-vitamiinia, D-vitamiinia, K1-vitamiinia, foolihappoa, jodia ja seleeniä. 
DLux Vitamin D-spray on vahva piparmintun makuinen D-vitamiinivalmiste, jonka yksi päivittäinen suihkaus sisältää 75mcg D3-vitamiinia. Yksi putkilo sisältää 100 annosta, eli noin 3kk ajaksi.

DLux Infant on 0-5-vuotiaille lapsille tarkoitettu 7,5 mcg:n vahvuinen d-vitamiinisuihke. D-vitamiini on ainut vitamiini, jonka lisäsaannista vanhempien tulee huolehtia, jotta vauvan luut ja hampaat kehittyvät normaalisti. Vauvan annostelu suihkeessa on yksi suihkaus päivässä.

Näitä vitamiinisuihkeita myyvät apteekit, luontaistuotekaupat kuten Life ja netissä ainakin Hyvinvoinnin Tavaratalo. Nämä kaikki vitamiinisuihkeet löytyvät Hyvinvoinnin Tavaratalon valikoimista täältä! 

Tuotteet saatu blogin kautta.

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

2 vastausta artikkeliin “Vitamiinit suihkepullossa”

  1. voit kysyä neuvolassa tuosta 0-5 v suunnatusta tuotteesta, sitä ei suositella annettavaksi vauvalle/lapselle.
    Kätevä mutta tehoton

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.