Sushibuffa kotona

Meillä oli viime viikonloppuna suunnitelmana syödä viralliset sushiöverit ja mikäs siihen nyt toisaalta parempi keino kun tehdä itse sushia! Tiedättekö sen ärsyttävän tunteen kun on kova nälkä, tekee mieli kunnon sushia ja tilaa jonkun kivan lajitelman? Ja jonka jälkeen voisi syödä heti toisen putkeen 😀

Hyviä virallisia sushibuffiakin  löytyy tietysti vaikka millä mitalla, mutta osassa sushit ovat huonoja ja maistuvat selkeästi liukuhihnakamalle. Esimerkiksi Fukuun en menisi toiste, sushi siellä ei ainakaan tuon kertakäynnin perusteella maistu nimittäin oikeastaan miltään. Toisaalta, jos miettii mihin tahtiin siellä pyöritellään buffaan uutta pötköä niin ymmärrän ettei niitä ole mahdollista kovin tunteella valmistaakaan. Onneksi vaihtoehtojakin on ja monissa buffissakin oikeasti ihan hyvä valikoima.

Itse olen aikaisemmin tainnut pyöritellä sushirullia 1-2 kertaa aikaisemmin, eikä se oikeasti edes ole kovin vaikeaa (tai vaadi ihan kamalasti ostettavia aineksia). Sushiöverit oli siis ainakin näistä toteutui, ei olisi enää sunnuntaina kovin helpolla sushi nimittäin uponnut. Nyt tosin alkaa jo olla nuo ähkyn muistikuvat hälvenneet ja voisi taas överit maistuakin 😀

Omia lempparitäytteitäni sushiin ovat ehdottomasti lohi, avokado ja yksi lemppari on myös tonnikala-majoneesi! Lohen ja avokadon kanssa sopii omaan makuuni myös tuorejuusto, sitä ei tosin tullut nyt itse laitettua, mutta seuraavalla kerralla sitten. California rollit Philadelphia-juustolla ja lohella ovat nimittäin aivan parhautta.

Suurin haaste meillä oli alkuun muistella, että mitenkäs se itse rullaus hoituikaan. Onneksi youtubesta löytyy tämä video, jonka avulla voisin väittää että melkeinpä kuka tahansa suoriutuu tästä hommasta. Video nimittäin neuvoo alusta alkaen kaiken muunkin, kuten riisin keiton ja maustamisen suhteen. Eihän nämä nyt ammattilaisen tekemille vedä ihan vertoja, mutta omasta mielestäni hyvä suoritus kuitenkin!

Melkoisen suppeilla aineksilla mentiin nyt harjoituskierroksella, mutta ensi kerralla sitten enemmän eri laatuja. Osaan laitoimme lisäksi kevätsipulia ja korianteria tuomaan vähän eri makuja. Sushiahan voi periaatteessa tehdä ihan millä tahansa täytteillä. Viime vuonna käytiin Portugalissa sushibuffassa, jossa oli esimerkiksi mansikka- ja mangosushia. Ne oli oikeasti tosi hyviä!

Ready! Näihin riitti yksi paketti merilevää, eli 5 arkkia ja kokonainen paketti sushiriisiä.
 
Koko hommaan ostimme:
Avokadoja
Kurkun
(Tuoretta!!!) lohta
Sushiriisiä (periaatteessahan myös puuroriisi käy)
Riisiviinietikkaa riisin maustamiseen (pullo riittää hyvin useampaan kertaan)
Wasabia
Merilevämattoja
Ja tietysti soijakastiketta!
Omasta takaahan tarvitsee tietysti myös tuon rullausmaton, sekä mahdollisimman terävän keittiöveitsen. Loppupeleissä ei kuitenkaan ihan kamalasti tarvinnut aineksia ostaa. Hauska vinkki muuten esimerkiksi ystävien kanssa illanviettoon: jokainen tuo omat lemppariaineksensa ja rullaillaan yhdessä sushimätöt 😉
Ehkäpä meillä on taas ensi viikonloppuna sushipäivä nyt kun kerta pääsi vauhtiin rullailun suhteen!
Ps. Tuliko kenellekään sushihimo? 😀

4 vastausta artikkeliin “Sushibuffa kotona”

    1. Siis täytyyhän tuo matto jokatapauksessa ostaa, niitä myydään monissa paikoissa ja meillä ollut tuo vuosikaudet vaikka nyt vasta käytettiin. En oikein osaa sanoa mitä sitten jossei levää löydy, ei voi ainakaan tämmöistä sushia tehdä 😀 Yleensä niitä kyllä löytyy useimmista vähän suuremmista kaupoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.