Uusi rannekoru hopeasta

Lähiviikkoina on tullut ravattua melko ahkerasti keskustassa tapaamassa ystäviä ja viime viikolla tuli piipahdettua kurkkimassa myös Glitterin aitohopean valikoimaa. Huomasin nimittäin muutama viikko sitten, että juurikin Glitterin hopeinen vanha ranneketju oli pudonnut ranteesta enkä enää tietysti sitä onnistunut löytämään.. Onneksi nyt ei ollut rahallisesti kovin kallis menetys, mutta tuo pudonnut hopeinen ketju infinity-symbolilla oli muuten vaan lemppari eikä samanlaista tietty löydy enää vuosien jälkeen tilalle. 
En ole ostanut vuosiin Glitteristä oikeastaan muuta kuin noita hopeakoruja, jotenkin kaapit pursuavat edelleen koruja taannoisilta vuosilta Glitterin myyjänä ja toisaalta, eipä tule muutenkaan ihan kovin kamalasti nykyään koruja käytettyä. Silloin kun käytän, niin useimmiten juuri näitä ja yleisestikin ihan supersiroja koruja. Ihan lempparijuttuni 🙂

Kassan kautta lähti siis tuo käsisymboli-koru, jonka olin jo ennestään bongannut jostain instagram-kuvasta. Melkein ostin myös tuohon kuuluvan kaulakorun, kunnes totesin että kaulakoruja on tullut nyt vuoden sisällä ostettua useampikin kun taas aktiivisessa käytössä olevia rannekoruja omistan ihan vain pari hassua. Näissä on hinta kyllä ehdottomasti kohdillaan, monien merkkien aitohopeisista koruista kun saa maksaa ihan hurjat summat. Nämä kustantavat sen alle parikymppiä! Ja luonnollisesti eivät tummu kun materiaali on hopeaa. Säilyy siis vuosikaudet, kunnes tekee tohelot kuten minä ja onnistuu esimerkiksi hukkaamaan 😀

Tuon vasemman puoleisen hopeisen elämän puu-korun ostin viime syksynä Balilta joltain rantakauppiaalta ja se on pysynyt ranteessa itseasiassa siitä lähtien. Itsessään tuo elämän puu-symboli olikin silloin kovin ajankohtainen kun odotin pikkuista 4. kuulla. Toivoin, että koru pysyisi kädessä ainakin synnytykseen asti, mutta ranteessa roikkuu edelleen. Olisin kyllä aivan murtunut jos huomaisin tuon tippuneen! Saas nähdä kauanko mahtaa pysyä matkassa.

Tuumailin tässä, että pitäisikö ottaa tavaksi tehdä välillä noita throwback-postauksia, oli nimittäin kivaa uppoutua muistelemaan noita vanhoja juttuja! Saako idea kannatusta?! 😀 Voisin yrittää kaivaa jostain vanhoja meikkivideoitakin tms!
 

6 vastausta artikkeliin “Uusi rannekoru hopeasta”

  1. Täytyy sanoa, että mulle on ihan aamurutiiniks muodostunut aamupalan syönti sekä koneen avaaminen..ja mukava aina surffata sunkin sivulle ja huomata, että oot postaillut jotain 😀 aivan rutiini itselle tämä sun postauksen lukeminen!

    Sirot korut on kyllä todella kauniita ja itsekin tykkään enemmän sellaisia pitää. Täytyy varmaan ottaa vinkki ja pyörähtää katsomassa Glitterin tarjonta.

    Ja juu, ehdottomasti peukku throwback- postauksille 😉 nostalagiaa!

    1. Noi hopeajutut on siellä superihania 🙂 Mulla on siis ihan sama aamurutiini haha! Yritän vaikka alkaa kerran viikkoon tekemään tb-postauksen 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.