Jumitusaamun vinkit talviväsymyksen selättämiseen + lehtikaalisipsien ohje!

Kuten on aiemmissa postauksissa todettu, on ikävä syysväsymys päässyt iskemään minuunkin. Nyt jo jonkin aikaa on iltaisin tullut mentyä unten maille jo ennen kymmentä, jotenkin vaan on iltaisin aivan poikki. Tänään oli ensimmäistä kertaa aikoihin aamulla semmoinen fiilis, etten jaksaisi raapustaa tänne yksinkertaisesti mitään kun olo on kahvinkin jälkeen niin jumittunut. Huokaisin helpotuksesta kun avasin kalenterin ja huomasin, ettei tälle viikolle ole ainakaan buukattu täyteen menoa. Nukuin eilen jopa päikkäritkin ekaa kertaa varmaan 4 kuukauteen. Sen jälkeen oli kyllä jotenkin niin sekava olo varmaan yli tunnin, että taidan jatkossa jättää ne päiväunet muille. En kyllä vaan ymmärrä kuinka voi olla niin naatti. Huhheijaa.

Tiedättekö sen kun pää on muutenkin aivan jumissa pikkuvauvan kanssa? (Onko se nyt siis imetys vai ihan noin muuten vaan? :D) Välillä ”kuuntelee” jonkun puhetta ja miettii sitten, että mitä ihmettä tuo juuri sanoikaan kun ei kuullut sanaakaan.. Jokatapauksessa tuo yhdistettynä tähän talvikoomaan onkin sitten aikamoinen kombo. Tuumailinkin sitten listata muutaman vinkin talviväsyn selättämiseen, jospa tässä samalla nyt vaikka itse ottaisi vinkeistä vaarin 😀

Vitamiinit. C-vitamiini ja D-vitamiini ovat ehdottomia vitskuja pimeänä vuodenaikana. Eivät nyt ehkä yksinään ihmeitä tee, mutta auttavat kuitenkin. D-vitamiinia suositellaan purkista ihan jokaiselle, C-vitamiini taas piristää ja antaa kivasti vastustuskykyä. Itse syön hiusvitskujen ja kalaöljykapseleiden lisäksi juurikin D-, C-vitamiineja ja sinkkiä. Pitäisi aloittaa myös B12-vitsku, jos tässä koomailussa olisi vaikka sen puute. Kutsutaan nimittäin myös ”muistivitamiiniksi”. Lähiaikoina on lihansyönti ollut tosi minimissä, joten kyse voisikin tosissaan olla myös B12-vitamiinin puutteessa.

Liikunta ja lepo oikeassa suhteessa. Liika liikunta ja toisaalta myös liika uni saattaa väsyttää entisestään. Piippuun ei ole itseään tarkoitus vetää, mutta liikunta antaa kyllä hurjasti energiaa kun sen rytmiin vain pääsee. Jo reipas iltakävely kevyessä pakkasessa piristää mieltä ja toisaalta auttaa nukkumaan paremmin. Päiväväsymystä ehkäisee tietty riittävä yöuni, 10h megaunien jälkeen saattaa moni olla entistäkin väsyneempi, mutta veikkaisin semmoisten 7-8h unien olevan monille sopiva, tietty joku vaatii enemmän tai vähemmän unta kun toinen. Jos on vaikka töiden jälkeen megaväsy eikä salirääkki innosta, niin itsellä ainakin juuri virkistää mieltä reipas 45min kävely tai hölkkä hauvan kanssa. Saa samalla vähän koottua ajatuksia ja raikasta ilmaa. Kaksi kärpästä samalla iskulla! Toisaalta välillä se kunnon hikitreenikin voi tulla ehdottoman tarpeeseen.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Lohturuoan ei todellakaan tarvitse olla mitään ultimaalista mättöä vaan ihan perus kotiruokaa, soijabolognesea, lasagnea, lohipastaa tai vaihtoehtona hyviä ruokaisia salaatteja. Suht helppoa ja hyvää! Itse tarvitsen tällä hetkellä beben kanssa suuret kasat hiilareita ja pastat onkin ihan lemppareita. Ihan päivittäin nyt ei tule syötyä, mutta ehkä kerran tai pari viikkoon. Itselleni eivät itseasiassa edes aiheuta mitään hiilariähkyä ja huomaa kyllä heti, jos on syönyt liian kevyesti. Myös lohi on suurimpia herkkujani ja kalassa on muutenkin paljon D-vitamiinia. Ihanaa päästä tänä jouluna syömään graavilohtakin! Kun jaksaa liikkua säännöllisesti niin ei tarvitse kriiseillä sen ruoankaan kanssa, toisaalta herkkujenkaan ei tarvitse aina olla epäterveellisiä. Oma koukutus on tällä hetkellä lehtikaali ja varsinkin lehtikaalisipsit. Niin helppoa ja oikeasti superhyvää! Tein perjantaina pellillisen ja söin sen kokonaan ihan hujauksessa 😀

Ohje: Lehtikaali pestään ja siitä revitään tuommoisia suupaloja, palat siis revitään sen varren ympäriltä, vartta ei suositella syötäväksi. Pyöritellään pellillä oliiviöljyssä ja päälle ripotellaan suolaa. Uuniin (n. 150c) noin 15-20min ja valmista! Itse kääntelen noita lastalla kerran kesken paiston. Kannattaa valvoa, etteivät pala kuitenkaan. Lehtikaalihan on oikeasti superterveellistä noin muutenkin ja tulee nykyään ostettua usein. Suositelen todella!! Näitä raaskii syödä muulloinkin kun vaan viikonloppuisin 😉 



Lukeminen. Mikäs onkaan parempi juttu kun hamstrata talveksi kasa hyviä kirjoja! Nyt kun melkein kaikki lemppariohjelmani telkkarista päättyivät, pitäisi hommata muutama hyvä kirja. Ihan parasta on kaivautua illalla peiton alle lukemaan. Tulee samalla hyvin uni,  vaikkei siis tylsä kirja olisikaan 😀 Tähän samaan voisi listata hyvät sarjat. Mikäs sen parempi kun koukuttua hyvään sarjaan syksystä! Me ei tosin olla hetkeen katsottu mitään yhteistä sarjaa kun kaikki hyvät on katsottu ja Netflixiin harvemmin tulee mitään oikeasti kiinnostavaa. Viimeksi taidettiin katsoa Siltaa Yle-Areenasta, mutta siinäkin loppui jonkun matkan aikana katseluaika eikä se uusin kausi ole vieläkään Netflixissä, vaikka varmaan vuosi on jo kulunut!

Lomahaaveilu. Paras ajankohta aurinkolomalle on loka-marraskuu, viime marraskuu oltiin kokonaan Indonesiassa ja se oli kyllä aivan parhain ajankohta. Pääsi pois Suomesta vielä ”kivan syksyn aikaan” ja sitten kun palasi kotiin ihan joulukuun kynnyksellä niin oli pahimmat marraskuun syksyilyt ohi ja pääsi keskittymään johonkin mitä odottaa eli jouluun. Tänä vuonna oli vähän harmi kun meidän syksyn reissu oli jo syyskuussa ja ”vain” kaksi viikkoa, mutta kyllähän sekin tietty piristi. Mun ystävä on juuri Malediiveilla ja mun sydän itkee verta joka kerta kun käyn uudestaan ja uudestaan katsomassa tämän lomakuvia ja snäppejä. Kyllähän se niiden rantakuvien katsominenkin jo vähän piristää. En kyllä enää jatkossa halua jättää pois sitä loka-marraskuun aurinkolomaa! Onneksi alle kaksi kuukautta Seychelleihin, aah!

Hemmottelu. Pieni hemmottelu on mielestäni ehdottomasti ok! Jos tekee mieli ostaa uudet kengät tai kiva villapaita niin oikeasti miksi ei jos se tekee iloiseksi? Itse olen kyllä ehdottomasti shoppaillut aina enemmän syksyisin/talvisin, joten tällä shoppailuterapialla on kyllä ehdottomasti yhteys pimeään vuodenaikaan. Omia hemmottelujuttujani ovat omat spa-hetket iltaisin; pitkä suihku hiusnaamiolla ja kuorinnalla, kasvonaamio, jalkavoide, ooh! Ihan luksusta!! Ja ihan niinkin pieni juttu, kuten kiva meikki voi piristää ihmeesti päivää 🙂

Näin mammalomalaiselle listaisin tähän myös semmoisen selkeän päivärytmin. Ei siinäkään tietty mitään vikaa ole, että menee päivät läpi fiiliksen mukaan, mutta itselleni tulee helposti semmoinen juureton olo jossei jaksota päiviä tietyllä tavalla ja pidä niitä rutiineja hallussa. Meillä esim arkipäivät  vaihtelevat paljon viikonlopuista kun tulee tehtyä kotitöitä, hoidettua asioita ja muutenkin kaikki vähän eri rytmissä. Tietty niitä päiviäkin tulee kun on vaikka nukkunut superhuonosti tai flunssassa ja vetää chillailupäivän keskellä viikkoa. Ei niissä todellakaan mitään väärää ole, mutta tulisin itse hulluksi jossei meidän päivissä olisi mitään aikatauluja tai suunnitelmallisuutta. Myös niitä leppoisia chillailupäiviä osaa arvostaa eri tavalla kun eivät ole ihan jokapäiväisiä!

Mun on pitänyt jo useamman viikon ajan raahautua uimahalliin ja joogaan, mutta kertakaikkiaan ei vain ole ehtinyt! Liikuntaseteleitäkin on vielä läjä käyttämättä ja joku erilainen liikuntajuttu kyllä virkistäisi hurjasti. Päivällä nyt ei luonnollisesti voi lähteä, mutta meillä on viime viikot ollut asuntorumbaan liittyen niin paljon hoidettavaa, että tuntuu kaikkien iltojen olevan täynnä jotain ohjelmaa. Huh. Ehkäpä tämä nuutuneisuus johtuu siitäkin 🙂

Tämän raapustaminen poisti kieltämättä jo vähän tätä jumitusoloa. Kivaa maanantaita!

6 vastausta artikkeliin “Jumitusaamun vinkit talviväsymyksen selättämiseen + lehtikaalisipsien ohje!”

  1. Tuli kyllä kuin tilauksesta tää postaus! Olen tänään ihan tajuttoman väsynyt; en meinannut yöllä saada nukahdettua. Liekö myöhäisellä nukkumaanmenoajalla jotain tekemistä sen kanssa? 😀 Sanoin kilpparilleni, että kerrankin se on virkeämpi kuin minä, mutta nyt se näyttää nukkuvan. 😀 Ruoka on uunissa; jospa broilerikiusaus hieman piristäisi. 😉

    1. Niinpä! Täytyy sitten postailla tänne niistä <3 varmaan vain kaksi pentua tulossa ja ovat jo varattuja. Ei tosin muutenkaan olisi kolmanteen koiraan mahista, onhan ne varmaan ihan ylisöpöjä!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.