Viikonlopun kuulumiset

Viikonloppu vierähti melko vauhdikkaasti ja kerrankin pari päivää kun ei ole ohjelmassa mitään perusjuttuja kummempaa. Käytiin lauantaina piipahtamassa ystäväni kolmekymppisillä keskustan tuntumassa ja siis voi elämä! Tuntuu nykyään kun asuttaisiin aivan eri maailmassa kun käy keskustassa. Jo Käpylässä tuntui, että oli täysin eristyksissä kaupungista, mutta nyt kun asutaan vieläkin kauempana rauhallisella pientaloalueella, niin huhhei. Onpas elämys lähteä ”isolle kirkolle” 😀 😀 Eipä kyllä toisaalta haittaa, vaikka onhan keskusta-asumisessa puolensa, niin on tässä toisessakin.

Poika pääsi kylässä ”leikkimään” toisen melko samanikäisen  lapsen kanssa ja olin aivan ihmeissäni! Aiemmin ei tämä siis ole juurikaan kiinnittänyt mitään huomiota toisiin vauvoihin, mutta nyt oli jo ihan eri meininki. Oli tosi kiinnostunut toisesta ja höpöttelivät kovasti toisilleen ”omaa kieltään”. Harmittaa, ettei kavereista löydy oikein ihan samanikäisiä lapsia. Pitäisi vähän ottaa selville täällä uudella alueella noista aktiviteettijutuista. Onneksi kevätkin tulee hyvää vauhtia ja pääsee sitten puistoihin pyörimään.

Kävin viime viikolla neljänä päivänä putkeen tunnin juoksulenkillä, nyt on taas päässyt rytmiin niiden 10km juoksujen kanssa jotka menevät ihan kuin vettä vaan. Tällä viikolla olisi tarkoitus taas mennä joogaankin parin viikon reissutauon jälkeen, mutta en osaa päättää pidänkö vielä tämän viikon sieltä taukoa kun pitäisi hoitaa iltaisin muita asioita. Kai sitä edes jollekin tunnille tällä viikolla  rohkaistuu!
Eilen tuli pitkästä aikaa käytyä brunssillakin. Pakko sanoa, että Weeruskan brunssi on kyllä nykyään ihan lempparini. Ihan todella monipuolinen ja löytyy syötävää kyllä ihan jokaiselle, kasvissyöjätkin on huomioitu hyvin. Päästiin eilen Weeruskaan vasta ennen kolmea, mutta kuulemma brunssille otetaan uusia syöjiä kolmeen saakka ja itse brunssi on katettuna neljään saakka sunnuntaisin! Ehtii siis pahinkin unikeko brunssailemaan. Mulla on aina tuon jälkeen vatsa aivan täynnä iltaan asti 😀 Jos tuo brunssi olisi ollut silloin kun asuin Weeruskan naapurissa, niin olisin varmasti ollut siellä joka viikonloppu. Niitä pizzojakin kun tuli haettua sieltä silloin ainakin muutaman kerran kuussa. Ihana kun aina oli joku hätäpaikka jossei jaksanut kokkailla. Harmi juttu kuitenkin, ettei Weeruskan pizzatkaan kyllä ole enää niin hyviä kun joskus muinoin. Ennen ne olivat niin isoja, etteivät kunnolla mahtuneet siihen pizzalaatikkoon, mutta nykyään eivät reunat edes koske laatikon reunoja. Höh!!

Päällä on muuten Samsoe & Samsoen Nor-neulemekko, jonka sain valkkailla Zalandon valikoimista joku aika taaksepäin. Multa löytyy kolme merkin neuletta ja olen kyllä tykästynyt näihin hurjasti. Yhtä syksyllä ostettua maastonvihreää en ole tainnut täällä edes esitellä. Ovat kyllä superpehmeitä ja varsinkin lämpimiä näillä pakkasilla! Tuo mekko on lisäksi ihana turvavaate kun alle voi laittaa vaan sukkikset tai leggarit ja sillä selvä 🙂 Näköjään nyt vielä alessa -30%! Jos mekko kiinnostaa niin löytyy täältä.  Zalandolla on muutenkin laaja valikoima Samsoe & Samsoen juttuja!
Pitkästä aikaa tänään arkinen maanantai kotona. Jotenkin ihanaa! Viime viikon pari arkipäivää kotona meni jotenkin siinä lomalta palaillessa ja tänään pääsee viimeinkin kiinni siihen normaaliin arkeen. Saa nähdä mitä me tällä viikolla keksitään! 😀
Kivaa maanantaita muillekin!
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.