Sain joku aika takaperin postaustoiveen intuitioon liittyen. Olenkin aikaisemmin kirjoitellut aiheesta jonkin verran, mutta siitä on kieltämättä jo aikaa. Pari vuotta takaperin pohdiskelin intuitiota lähes päivittäin. Miten siitä voi olla apua päätösten teossa, uralla ja tulevaisuuden suunnittelussa. Ehkäpä siis myös omalla kohdallani hyvä aika muistuttaa tästä, vaikka tämän(kin) vuoden aikana olen tehnyt useita intuitioon nojaavia päätöksiä, kuten hakenut muutosta työkuvioihini ja päättänyt ryhtyä opiskelemaan. Tiedättekö kun joskus jotkin seikat vain tuntuvat ”oikealta”? Samalla kun joidenkin asioiden kanssa joutuu pähkäilemään päänsä puhki, että onko valinta oikea? Haluanko tätä todella? Järki ehkä sanoo että pitäisi, mutta joku silti tökkii. Moni ehkä tunnistaa tilanteen.
Viime vuosina olen kokenut näitä tilanteita monesti ja näin jälkeenpäin täytyy myöntää, että juuri ne tilanteet, joissa olen vähääkään epäröinyt, ovat tavalla tai toisella osoittautuneet myöhemmin virheaskeleiksi tai valinnoiksi, jotka eivät syystä tai toisesta olleetkaan minua varten. Toisaalta taas ne valinnat, joissa olen luottanut ”sydäntuntumaan” ja intuitiooni, ehkä jopa joutunut voittamaan pelkoja ja olemaan rohkea, ovat taas osoittautuneet päätökskiksi, jotka ovat johtaneet semmoiseen ”asioiden pitikin tapahtua näin”-tilaan ja johdattaneet elämässä uusille urille. Uskon, että moni tekee elämässään päätöksiä pääasiasssa juurikin järkeen pohjautuen. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, en missään nimessä kannusta ketään oikeasti uhkarohkeisiin tilanteisiin, jotka vaarantavat taloutesi, ihmissuhteesi tai terveytesi, vaan enemmänkin kuuntelemaan omaa itseään vaikkapa niiden arjen pienten päätösten edessä. Myös järkeä täytyy kuunnella, mutta intuitio voikin toimia tietynlaisena työkaluna sen ohella.
Eräs esimerkki tulee mieleen itseasiassa loppukesältä kun olin haastattelussa tulevien opintojeni ohelle erääseen osa-aikaiseen tehtävään yritykseen, joka on ollut itselläni pitkään kiinnostava potentiaalinen työnantaja ja jossa olin viime vuodenvaihteessa yhdessä toisessa rekryssä. No, en olisi voinut ottaa paikkaa vastaan, koska työn jaottelun kanssa olisi tullut haasteita tulevien opintojeni suhteen. Kyllähän se harmitti kertoa, että valitettavasti ei nyt onnaa. Keskustelimme kuitenkin tovin eräästä aiheesta, joka aiheuttaa edelleen ihmetystä. Miksi aikanaan irtisanouduin työstäni pankissa? Olitko siis vakituisessa työsuhteessa? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen kohdannut viime vuosina useaan otteeseen. Vastaukseni on yleensä ollut, että työskenneltyäni about 6 vuotta putkeen suurissa konserneissa vakuutus-ja rahoitusalalla, alkoi äitiyslomani aikana mielessä kypsynyt ajatus kokeilla jotain muuta tuntua yhtäkkiä oikealta.
Hyppy uuteen, tuntemattomaan. Silläkin riskillä, että luopuisin vakaasta ja vakituisesta työpaikasta. Esimerkiksi tuon päätöksen kohdalla kuuntelin intuitiotani ja lopulta myös luotin siihen. Vaikka työelämä ja ajatukset tulevaisuuden urakehityksestä ovat viime vuosina jo kokeneet pientä muutosta, ajattelee yllättävän moni edelleen, että ura on jatkumo, joka alkaa vakituisesta tehtävästä yrityksessä x ja siitä sitten edetään samaa rataa hamaan tappiin asti. Enkä tietysti väitä, että tämä olisi väärin. Jokaisen ura, mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet ovat erilaisia, kuten me ihmisetkin. Silti tuntuu vakituisesta pitkäaikaisesta työpaikasta luopuminen olevan edelleen monelle valtava ihmetyksen aihe. Itse en taas (enää) näe siinä mitään kummallista.
Maailma muuttuu ja näen itse (oman) työelämäni eri vaiheina, kausina, joista jokainen antaa jotakin uutta. Haastaa ja opettaa. Auttaa luomaan suhteita, kehittymään ja sitten taas viemään uusille urille. Vielä viisi vuotta takaperin näin itseni juurikin tyyppinä, joka haluaa luoda uraa samassa yrityksessä yli kymmenen vuotta ja mennä sillä tiellä. Yhtäkkiä se ei kuitenkaan enää tuntunut oikealta, ainakaan siinä hetkessä. Ja sillä tiellä sitten ollaankin. Juurikin intuition viemänä ja omaan elämääni on tuo päätös tuonut valtavasti upeita asioita ja mahdollisuuksia, jotka eivät muuten välttämättä olisi olleet mahdollisia. Palatakseni vielä tuohon tilanteeseen, jossa keskustelin aiheesta haastattelun tiimoilta, oli palaute kunnioittava ja ehkäpä jopa oivaltava. Epämukavuusalueelle hyppääminen ja pieni riskinotto voi joskus palkita suurestikin. Jos vain luottaa fiilikseen, että tämä on se, mitä haluan juuri nyt. Eikö mielekkään elämän tarkoitus olekin tehdä juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat ja tuntuvat oikeilta juuri silloin? Muutenkin kuin työelämän kohdalla.
Uskonkin, että yhä useampi 80- ja 90-luvuilla syntynyt ajattelevat urasta enemmän juurikin niin, että ovat oman polkunsa kulkijoita ja ”perinteistä” urapolku-ajatusta kenties vierastetaan. Yhä useampi haluaa tehdä asioita, joita oikeasti haluaa, eikä niitä, joiden suhteen kenties muilla oli odotuksia. Itse en näe väärää urapolussa, jossa oma mielenkiinto kohdistuu pariin tai useampaan osa-alueeseen, joiden parissa haluaa kehittyä ja edetä. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä itseensä ja pohtia, että mikä minua kiinnostaa, missä vahvuuteni ovat ja mikä minusta tuntuu ”oikealta”?
Aihe ehkä vähän lähti rönsyilemään työelämän puolelle, mutta intuitiota voi harjoitella ja vahvistaa myös aivan arkisissa asioissa. Antaa fiiliksen viedä lenkillä niihin paikkoihin mihin ”vaisto vie”, haahuilla kaupungilla, viettää säännöllisesti rauhallisia hetkiä itsekseen, jolloin voi hyvällä lykyllä kiteyttää ajatuksiaan tai oivaltaa jotain, mitä hektisessä arjessa ei ole tullut ajatelleeksi. Itselleni semmoiset arjen hetken mielijohteesta tehdyt extempore-jutut ovat parhautta ja olen kokenut ne juurikin jonkinlaisina intuition vahvistajina. Mielestäni pitäisikin arjessa muistaa raivata myös sitä luppoaikaa juuri noille aikatauluttamattomille haahuiluhetkille, jotka voivat johtaa vaikka mihin, vaikkei sitä siinä hetkessä uskoisikaan. Heh, muistin juuri, että esimerkiksi itselläni oli vajaat kolme vuotta sitten juuri tämmöinen haahuiluhetki erään lounastaukoni jälkeen, jolloin täysin sattumalta ja intuition saattelemana kävelin sisälle lankakauppaan. Siitäpä lähti uudelleen esimerkiksi neuleharrastus, jonka parissa olin ollut viimeksi yläasteella. Ja sillä tiellä ollaan edelleen!
Teettekö te arjessa päätöksiä intuitioon pohjautuen?
Tai kiinnostaako sen vahvistaminen? ✨
Kuvat Jutta
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.
