Kategoria: Lifestyle

Miten voisin parhaiten pukea sanoiksi viime viikkojen tuntemukseni? Siis koronasta, elämästä ja maailmasta noin yleisesti. Avauduin eilen instan puolella turhautumisestani tilanteeseen yrittäjänä ja valtion tukien epäjohdonmukaisuudesta, joka on suututtanut jo päiviä. Fiilikset ovat muutenkin menneet tässä viikkojen varrella laidasta laitaan. Suoraan sanottuna olen välillä ollut aivan masiksissa tilanteen vuoksi. Välillä kaikki on hyvin ja usko tilanteen paranemiseen kannattelee kun taas viikon päästä turhauttaa kaikki, elämän epävarmuus ahdistaa ja pää on lähellä räjähtää täällä 24/7 kotiympyröissä sotkuja siivoillessa. Sitten masistelen hetken ja hoksaan, ettei tämä korona-arki nyt loppupeleissä ihan kamalasti eroa meidän tavanomaisista viikonlopuista. Paitsi kun sitä tavanomaista arkea ja ihmisten näkemistäkin alkaa näin introverttinakin kaipaamaan jossain vaiheessa. Luulisin, että näitä samoja fiiliksiä on liikkeellä paljon. Aika näyttää, eikä nyt kai auta muu kuin odotella ja pyrkiä ns. normaaliin elämään, siis niissä puitteissa kun se on mahdollista.

Itse koen olevani tässä tilanteessa ehkä  jonkinlainen väliinputoaja. Tähän asti on mennyt taloudellisesti ihan ok, mutta tiedostin jo maaliskuussa, että tilanne tulee kevään mittaan vaikuttamaan omaan työtilanteeseeni radikaalisti. Varsinkin kun olin jo vuodenvaihteessa irtisanonut konsulttihommani sillä ajatuksella, että jalostaisin omia ideoitani ja liiketoimintaani kevään, sekä kesän aikana, vähentäen samalla työtuntejani ollakseni enemmän läsnä perheelle (jos jotain hyvää, niin se on ainakin toteutunut <3). Jo sovittuja töitä on peruttu jonkin verran, mutta yritysten tilanteen vuoksi ovat muut neuvottelun alla olleet työkuviot (joista monet juurikin kotimaan matkailuun liittyviä) loppuvuodelle menneet pahasti jäihin tai kuopattu kokonaan. Olen pyrkinyt elämään päivä kerrallaan, mitään hengenhätää kun en kuitenkaan pode. Meillä on katto pään päällä, olemme terveitä, en esimerkiksi jatkuvasti velkaannu yritystoimintani vuoksi, eikä maailma nyt varmasti kaadu tähän, tilanne kun on mikä on.

Kesä toki mietityttää, koska mahdollisen työmarkkinatuen kera ei paljoa näitä omankaan yritystoiminnan kuluja maksella, muista perheen ja asumisen kuluista puhumattakaan. Varsinkin kun puolisokin on lomautettuna. Että niin, kyllähän tilanne hieman mietityttää. Ja varsinkin näiden yritystukien näkökulmasta siksi, ettei esimerkiksi itseni kaltaiselle yrittäjälle ole tällä hetkellä myöntökriteerien nojalla olemassa lainkaan ns. täsmätukea tai etuutta, työmarkkinatukea nyt lukuunottamatta, jossa siinäkin ehtonsa. Kiinteät kuluni ovat muutamien satasten luokkaa (ilman ennakkoveroja ja YEL:iä) ja erään viime viikolla kuulemani TEM:in asiantuntijan mukaan esimerkiksi 2000€ kerta-avustus ei olisi tarkoitettu minun kaltaiselleni yrittäjälle, jolla kiinteät kulut ovat melko alhaiset, verrattuna siis moneen muuhun. Hain sitä kuitenkin eilen, saa nähdä mikä tilanne ja menetänkö uskoni koko systeemiin 😀

Haluan täsmentää, etten itse esimerkiksi edes harkinnut tai saati sitten kokenut, että esimerkiksi Business Finlandin kehittämisrahat olisivat tarkoitettu minun tilanteessani, jossa hätä ei ole ns. ”kriittinen”, mutta hullunkurista on kuitenkin se, etten yritystoimintaan liittyvien ehtojen nojassa olisi edes ollut oikeutettu sitä hakemaan, koska toiminimi-yrittäjille ei nykyisellään ole olemassa etuutta, vaikka liiketoiminta olisi täysin identtinen jonkin saman alan osakeyhtiön kanssa. Näin jälkeenpäin olen pohtinut asiaa ja miettinyt esimerkiksi jo pari vuotta mielessäni pyörinyttä käsityöjuttujen kehittämistä ja jalostamista oppi- ja ohjemateriaaleihin, kyllähän näitä ideoita keksisi itse jos kukin. Viime vuoden puolella mietinkin itseasiassa apurahan hakemista juuri tähän samaisen idean jalostamiseen.

Ja taas kerran, älkää ymmärtäkö väärin. En ole katkera tai saati sitten kateellinen muiden saamista avustuksista, vaan enemmänkin vihainen koko systeemille siitä. Ymmärrän täysin näiden eri instanssien myöntämien avustusten erot ja käyttötarkoitukset. Tällä hetkellä verorahoja sysätään miljoonittain (mahdollisesti jopa) keksimällä keksittyihin kehittämisprojekteihin sen sijaan, että niitä kohdennettaisiin kipeimmin apua tarvitseville yrityksille, joiden liiketoiminta on kannattavaa (tai oli ennen tätä), mutta mahdollisesti tilanteen vuoksi taloudellisesti niin huonossa samassa esimerkiksi lomautusten tai suuren velkaantumisen vuoksi, etteivät he ole oikeutettuja kehittämistukeen. Siis samalla kun hyvin menestyvä ja vakavarainen yritys saa kymmeniä tuhansia kivaa puuhastelurahaa, jonka mahdollistaminen olisi varmasti ollut mahdollista myös omasta kassasta, eikä kehittämismielessä välttämättä edes yritykselle välttämätöntä koronatilanteen huomioon ottaen. Onhan tässä ristiriitaa. Onko nyt tosiaan oikea hetki edistää yritystoiminnan kehitystä valtion rahoilla, mikäli yrityksen taloudellinen tilanne ei sitä kriittisesti vaadi? Tottakai ymmärrän pitkän tähtäimen logiikan kannattavan yritystoiminnan tukemisessa, mutta samalla voivat pienempien yritysten konkurssiaallot koitua valtiolle hyvin kalliiksi. Täytyy myös muistaa, etteivät kaikki näistä rahoitetuista kehityshankkeista varmasti loppupeleissä ole niitä, jotka tuovat sitä talouskasvua, jota investoiduilla summilla ehkä odotettaisiin. Just saying.

Esimerkki: Erään verkkokauppamyyntiin keskittyvän nykyään globaalistikin toimivan ja satojen tuhansien voittoa tekevän vaatetusalan yrityksen saama 100k kehittämisraha mm. ”verkkokaupan kehittämiseen”. Jo verkossa toimiva, voittoa tekevä yrityskö ei kykenisi tuottamaan esimerkiksi tätä kehitystyötään esimerkiksi tilikauden voitoilla, jotka lähtökohtaisesti investoidaan juurikin yrityksen kehitykseen? Tarvitaanko tähän oikeasti veronmaksajien kautta 100 000€ avustus, joka ehkä muiden tukijärjestelmien kautta olisi voitu summana ohjata suurelle joukolle pienempiä yrittäjiä, jotka kipeästi tarvitsisivat juuri akuuttia apua.

Ja jos väkisinkin sitten peilaan tilannetta esimerkiksi omaani ja mahdollisuuteen, etten välttämättä saa esimerkiksi tuota eilen aamulla hakemaani 2000€ avustusta kattamaan pahimman yli kiinteitä kulujani työmarkkinatuen ohella. Koska tässä aamun hiljaisuudessa kerrankin ehdin, päätin mielenkiinnosta huvikseni laskea huvikseni yhteen kuukausittaisia yritystoimintani kuluja, joita ovat mm. YEL-vakuutus, verkkosivun palvelin- ja domainmaksut, kirjanpito, tietoliikennekulut, ennakkoverot, sekä sairauskulu- ja tapaturmavakuutus. Nämä tekevät yhteensä noin 810€ kuussa, ilman mitään asumiseen tai päivittäiseen elämiseen liittyviä menoja. Maksan YEL:iä vajaat 250€ kuussa, joka on minimisumma, jotta on oikeutettu sairauspäivärahaan, ihan kamalasti kun ei huvittaisi tilanteen huomioon ottaen senkään piiristä heittäytyä pois. Oikeastaan ainoa kulu, josta periaatteessa voisin tällä hetkellä vähentää ovat ennakkoverot (esimerkiksi 100€ kuussa), joita olen toistaiseksi himo-veronmaksajana halunnut maksaa ennemmin liikaa kuin liian vähän. Sairauskuluvakuutus on tällä hetkellä ns. ”työterveyshuoltoni” ja siitä en näin vuosien jälkeen tinkisi muutenkaan. Avataan sitten kriteereitä työmarkkinatuen saamiselle. Kela voi myöntää yrittäjälle työmarkkinatukea a) jos yritystoiminta tai päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt b) päätulo on epidempian vuoksi vähemmän kuin 1089,67€ /kk. Lähde: Kela.fi

Itselleni on edelleen hieman epäselvää, mikä päätulon tarkka määritelmä on. Esimerkiksi: Laskutan tässä tilanteessa asiakkaaltani vaikkapa 700€+500€ (alvit ei otettu huomioon) = 1200€, joista vähennän yritystoiminnan kuluja vaikkapa tuon mainitsemani 810€, jolloin tilille jää 390€, joka on jopa vähemmän kuin mitä tukisummasta mahdollisesti jäisi verojen jälkeen. Onko päätulo siis 390€ vai laskutettu alviton summa 1200€? Kaiken järjen mukaan ei tässä esimerkkitilanteessa ole oikeutettu työmarkkinatukeen, koska yritys on kuitenkin saanut kuukauden aikana tuloja. Ja pääsemme taas keskusteluun siitä, että kannustaako systeemi siis esimerkiksi pienyrittäjien kohdalla ennemmin antamaan periksi ja ”työttömäksi” kuin jatkamaan tällä hetkellä vaikeutunutta yritystoimintaa? En itse ole millään muotoa tukien varassa elämisen kannattaja, mutta tässä tilanteessa ymmärrän kieltämättä hyvin sen, miksi tämä ”työnteon kannattamattomuus” on ollut Suomessa jo pitkään paljon väitelty aihe. On myös selvää, että työmarkkinatuella ei paljoa yrityksen menoja maksella.

Moni teistä tietääkin, että nostin viime vuonna anomaani starttirahaa, joka oli paras juttu ikinä! Olen edelleen superkiitollinen mahdollisuudesta starttirahaan ja sen tuomasta taloudellisesta turvasta aloittelevalle yrittäjälle. Starttirahaa maksettiin tililleni vuoden ajan noin 500€/kk, huolimatta siitä tienasinko yrittäjänä kuussa 400€ vai 3000€, koska epävarmuutta ja heittelyä tosiaankin aloittelevana yrittäjänä oli. Itselleni suurin juttu starttirahan suhteen oli henkinen turva siitä, että vaikka mitä kävisi, niin tiedän saavani edes tuon summan, joka taas osaltaan kannusti paiskimaan hommia ja edistämään liiketoimintaa, koska edes joku perusturva x ajaksi eteenpäin oli turvattu. Olen aikaisemmin kirjoittanut aiheesta esimerkiksi tässä postauksessani ”Perustulolla potkua työllisyyteen?”, jossa otan kantaa myös ajatukseeni perustulosta.

Perustulosta voi olla montaa mieltä ja vaikken itse vielä vuosia takaperin kuulunut sen kannattajiin, on mieleni yrittäjänä ja työelämän muuttuessa yhä vain enemmän ”yrittäjämäiseen” suuntaan alkanut vahvasti kääntyä sen puoleen. Esimerkiksi nykytilanteessa olisi perusturva tuonut taloudellista turvaa ensisijaisesti juuri meille kaikille yrittäjille. Kuten tuossa postauksessakin olen maininnut, näen itse perustulon ehdottomasti esimerkiksi kannustimena nuorten yrittäjyyteen ja innovaatioihin, joita meillä Suomessa tällä hetkellä kipeästi kaivataan, sekä ohella parantamaan työn mielekkyyttä sillä, että yhä useampi voisi luoda itselleen työn, josta oikeasti nauttii. Voisiko esimerkiksi perustulo olla ratkaisu tilanteeseen? Tai miksei satojen miljoonien kehitysapujen sijaan (tai edes osaa tuosta potista) käytetty esimerkiksi yrittäjien tukemiseen starttirahaa vastaavalla etuudella, jota olisi voinut hakea perustellen sitä, miksi tarvitsee vallitsevassa tilanteessa taloudellista tukea?

Ahhh, asiaan liittymättömästi en ehkä kertonutkaan mikä kämmi kävi työttömyyskassan suhteen. Selvittelin jo Uudessa-Seelannissa, että saisinko mahdollisesti työttömyyskassastani (JATTK) ansiosidonnaista, koska olin edelleen ns. ”suoja-ajalla” erottuani palkansaajajäsenenä 2018 lopussa. Palkkatuloni olivat 2018 todella hyvät, joten tilanteessa ansiosidonnainen olisi ollut todellinen pelastaja. Noh, olisin mahdollisesti ollut oikeutettu, mutta sitten selvisi, että olin viime syksynä erään suoramarkkinoijan soitolla päätynyt liittymään yrittäjäkassan jäseneksi. Asiasta tietysti kaikkea tietämättä ja soittajan vakuutellessa esimerkiksi, ettei yritystoimintaa tarvitse päättää nostaakseen yrittäjän ansiosidonnaista ja muuta tämmöistä, jotka nyt jälkeenpäin ehtoja lukiessani selvisivät perättömiksi ja myös se, että tämä SYT:hen liittyminen oli este esimerkiksi tuolle suoja-ajan ansiosidonnaiselle, vaikken kuitenkaan ole oikeutettu myöskään etuuteen yrittäjäkassasta. Että semmoista sitten 😀 En ikinä osta suoramarkkinoijilta MITÄÄN, mutta tämä sai jäädä ensimmäisen kerran lisäksi myös viimeiseksi. T. Työttömyyskassa 4life ja sen ainoan kerran kun maksetut jäseenmaksut olisivat tulleet tarpeeseen, käy sitten näin. Noh, semmoista sattuu ja turha asiaa on enää harmitella. Ero SYT:stä on kyllä edessä.

Loppuun haluaisin hieman kiteyttää näitä sekavia ajatuksiani. Onhan se nimittäin hassua, että vaikka ollaan kuinka puhuttu juuri pien- ja yksinyrittäjien tukemisesta, ovat juuri nämä ehkä tilanteesta eniten kärsivät jääneet eniten kaiken avun ulkopuolelle. Oli kyse sitten siitä, että selviytyisi päivittäisistä menoista, saati sitten mahdollisuudesta kehittämisapua vastaaviin etuuksiin. Toivonkin niin kovasti, että juuri pienyrittäjien tilanne otettaisiin vielä uuteen tarkasteluun ja asiaan saataisiin jonkinlainen ratkaisu, joka auttaisi eniten kärsineitä myös niissä akuuteissa menoissa hädän yli.

Ja kuten kaikessa, löytyy varmasti myös tässä asiassa erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Nämä nyt olivat vain ajatuksia vain omasta näkökulmastani 🙂

Huhhei! Kylläpä helpotti päästää tämä kaikki ulos!