Marraskuun ensimmäinen ja upeita auringonnousuja

Hellurei ja tähän alkuun on aivan pakko mainita, etten voi uskoa että mennään jo marraskuussa! Itselleni marraskuu on aina ollut vuoden ankein ja monilla tavoin myös ”vaikein” kuukausi. Viime viikolla työkaverini piristi ihanasti tämän suhteen toteamalla, että hänen mielestään marraskuu on aina ollut vuoden paras kuukausi. Tämän jälkeen päätin, että yritän parhaani mukaan tsempata marraskuun suhteen ja ehkä meistä vielä joskus tulee kavereita, marraskuun kanssa siis. En voi olla kuitenkaan miettimättä vuotta 2015 kun olimme Tommin kanssa jemmanneet kesälomat loppuvuoteen ja reissasimme koko marraskuuksi kiertämään Indonesiaan – ihan paras taktiikka!

Sain tietää olevani raskaana vähän sen jälkeen kun olimme varanneet reissun ja lähtö hieman jännitti, varsinkin kun stressasin tuolloin aivan liikaa ruokarajoitusten kanssa. Kaikki meni kuitenkin hyvin, vaikkakin ennakkoon tuli tarkkaan tsekattua läheiset sairaalat sun muut ja reissussa syötyä melkoisesti uppopaistettua ja ylikypsennettyä ruokaa. Olin vielä kamalassa flunssassa kun lähdimme reissuun, sain Balille saavuttuamme kamalan korvatulehduksen ekaa kertaa sitten lapsuusvuosien.

Tenttasin indo-lääkäriltä aivan paniikoiden ja skeptisenä korvatippojen sopivuutta raskauden aikana, loppujen lopuksi tämä vielä soitteli kaikki kollegat läpi ja totesi, että kyllä näiden pitäisi olla ok 😀 Huhheijaa kuinka silloin panikoi kyllä ihan kaikkea. Ja hei, mehän menimme myös tuolla reissulla kihloihin, Tommin kosittua minua aivan yllättäen Gili Airin rannalla kerätessämme simpukoita, johon yhteen tämä oli piilottanut sisään sormuksen. (En vieläkään voi uskoa tätä, hahaa :D) Kotiin palatessa oli helppo alkaa odottelemaan joulua ja sen jälkeen uutta vuotta. Tulipas nyt tarinointia, en muista olenko koskaan edes kirjoittanut täällä meidän kihlaustarinaa?

Olen ollut loppuviikon etätoimistolla ja tein eilen vähän lyhyemmän työpäivän, koska alkuviikolta kertyi melkoisesti työtunteja. Sanoin juuri yksi päivä Tommille, että sen jälkeen kun olen ollut kolme päivää toimistolla, kaipaan jo sitä, että saan tehdä päivän tai pari hommia kotitoimistolla. Olla ihan vain kotiasussa ilman meikkiä, pitää lounaan jälkeen pieni breikki ja hyödyntää esimerkiksi kuntosalitreeniin tai lenkkiin sen ajan, jonka muuten käyttäisin työmatkoihin, vaatekriiseilyyn ja meikkaamiseen.

Itselläni on ehkä myös se, että ajoittain on yksinkertaisesti pakko saada otettua kuvia blogia varten ja koen, että tämän hetkisten töideni suhteen olisi aivan mahdottomuus työskennellä viisi päivää viikossa kodin ulkopuolella, koska osa töistäni on yksinkertaisesti täällä kotona. Olen kokenut tämän myös mukavaksi tasapainoksi, koska en myöskään jaksa möllöttää kotona viikkotolkulla. Ja niin, olenhan kirjoittanut paikkariippumattomasta työskentelystä about miljoona kertaa ja toivon tosiaan, että etätyöskentelyn mahdollisuus lisääntyy lähivuosina työtehtävissä, joissa ei ole todellista pakkoa olla sidottu joka päivä johonkin tiettyyn paikkaan. Omaa työmotivaatiotani ainakin virkistää jo se, että saa työskennellä eri paikoissa, sekä välillä myös täällä omassa ”turvakolossa” 🙂

Marraskuu on myös viimeinen kuukausi kun saan yritystoimintaani starttirahaa ja tämän vuoden jälkeen täytyy todeta, että olen ollut aloittelevana pienyrittäjänä valtavan kiitollinen starttirahasysteemistä, joka varsinkin alussa toi taloudellista turvaa, vaikkei nyt yksinään mikään toimeentulon takaava summa olekaan. Jotain kuitenkin! Vaikka tuen hakeminen melkoinen prosessi olikin, suosittelen ottamaan siitä selvää ja tutkailemaan mahdollisutta starttirahaan jos yrittäjyys kiinnostaa.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, on tavoitteeni marraskuulle nauttia niistä pienistä asioista, kuten aivan mielettömän kauniista auringonnousuista, joita olen tällä viikolla ihaillut (kuten tämä kuvien eilinen, jonka bongattuani nappasin heti kameran käteeni <3), muistaa liikkua paljon, varata töiden ohella tarpeeksi aikaa rauhalliselle perheajalle ja keksiä jännittäviä uusia juttuja. Lähden itseasiassa parin viikon päästä ystäväni luokse Rukalle, enkä malttaisi odottaa! Toivottavasti bongailen sieltäkin auringonnousuja. Reissuissa olen nimittäin aivan vannoutunut auringonlaskujen (ja hiekkarantojen) kuvaaja, mutta nyt syksyn tullen olen innostunut myös näistä auringonnousuista täällä kotosalla.

Tulipas sekalaisia turinoita tänään. Millä mielellä te starttaatte tänään marraskuun?

 

Kivaa viikonloppua ja marraskuun ensimmäistä teille 🐚✨

 

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Oletko sinäkin elämyshakuinen introvertti?

Alkuviikosta tuli oikeastaan aivan vahingossa pientä hiljaiseloa tänne blogiin. Olin viikonloppuna jotenkin niin chillausmoodissa kotona, että olin vielä maanantainakin jossain viikonloppumeiningeissä ja tajusin yhtäkkiä maanantain härdelleissä, että olin unohtanut koko blogin. Ups! Alkuviikko oli töissä myös hektistä ja päätin maanantaina kerrankin jättää blogijutut sikseen ja olla stressaamatta siitä, etten julkaise postausta maanantaina, vaikka yleensä teen niin aina. Noh, välillä käy näköjään näin ihan vahingossa.

Järjestimme eilen aamulla töissä erään vaikuttajamarkkinoinnin tapahtuman ja olin rutinoituneena aamuchillailijana totaalisesti epämukavuusalueella joutuessani lähteä viemään aamu-unista naperoa hoitoon jo seitsemältä. Voin kertoa, etteivät todella aikaiset aamut lapsen kanssa tosiaan ole juttuni. Kiire ja kiukku on taattua todella aikaisina aamuina, onneksi niitä kuitenkin on harvemmin. Ja ehkä eniten ahdistun kiireesta ja fiiliksestä, että nyt myöhästyn. Olen tottunut siihen, että olen yleensä aina kaikkialla etuajassa ja panikoin yleensä jopa turhaan myöhästymistä kun loppupeleissä myöhästyn todella harvoin oikeasti. Ja btw, en ole ennen ollut todellakaan mikään tapahtuma-ekspertti, mutta työn puolesta on ollut ihan huippua päästä järjestämään kivoja tapahtumia ja oppimaan uutta niihin liittyen 🙂

Nyt kun mietin taaksepäin menneitä vuosia vakuutus- ja pankkihommissa kun menin töihin vuosia joko seitsemään tai kahdeksaan, täytyy todeta, että pitkässä juoksussa tuo yhtälö olisi kyllä pienen lapsen kanssa aivan mahdottomuus. Ainakin siis minulle, joka ei tosiaan nouse sängystä ja ole vartin päästä valmiina lähtemään ovesta ulos. Siis ikinä. Itseasiassa olen huomannut, että myös meidän napero on rauhallisten aamujen tyyppi. Olemme siis aina aamuisin kotona kaksin Tommin lähdettyä töihin ja pienen herättyä vietämme parin minuutin pötköttelyhetken yhdessä. Pieni pyytää minua aina laittamaan pään tyynyyn ja kyselen unista sun muusta. Nykyään napero myös haluaa katsoa telkkarista piirrettyjä ihan jokainen aamu ja painaa kaukosäätimestä aina Netflixin päälle, haha.

Täytyy todeta, että olen viime viikkoina potenut pientä luovuuskriisiä. En nyt varsinaisesti blogin kanssa, vaan noin muuten. En ymmärrä miten juuri minun elämään mahtuu säännöllisesti ties mitä draamaa omien tai läheisten kautta ja nytkin on erään seikan selvittely vienyt aivan liikaa energiaani. Minua inspiroi ja motivoi uusien juttujen ideointi, mutta nyt tuntuu, että inspishanat ovat jonkin aikaa olleet tukossa ja se harmittaa. Haluaisin keksiä ja kehitellä uusia, kivoja juttuja, mutten vielä toistaiseksi ole keksinyt mitä se voisi olla. Mietin jo keväällä pitkään, että pitäisin seuraajilleni jonkinlaisen neulomis-workshopin. Muutama viikko takaperin juttelin tästä erään käsityötilini seuraajan kanssa, jonka tapasin kaupungilla pipon sovituksen tiimoilta ja kertoi olevansa ainakin ehdottomasti mukana workshopissa, jos semmoisen päätän järjestää. Ehdin jo tiedustella alustavasti kumppaneita, tuumailla tiloja ja muuta, mutta rehellisyyden nimissä en ole ehtinyt viedä koko hommaa eteenpäin. Mutta eilen palasi mieleeni jälleen idea siitä aikaisemminkin mainitsemastani keramiikkakurssista- tai illasta, jonne voisin kutsua myös teitä lukijoita mukaan! Täytyykin tutkailla tätä. Kiinnostaisiko teitä miitti esimerkiksi keramiikkakurssin tiimoilta? Jotain kivoja ja uudenlaisia juttuja kaipaisin tähän pimeään syksyyn.

Törmäsin loppukesästä itseasiassa aivan sattumalta käsitteeseen elämyshakuisesta erityisherkästä ja ajatuksissani oli jo ajat sitten kirjoittaa tästä blogiin, oivalsin nimittäin tuolloin käsitteen kuvaavan minua täydellisesti. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen ennen ollut jossain määrin jopa allerginen käsitteelle eritysherkkä, mutta lähivuosina oppinut ymmärtämään tätäkin käsitettä paremmin. Olen sivunnut aihetta esimerkiksi tässä empaatikko-postauksessani. Näen itseni empaatikkona, mutta jossain määrin myös erityisherkkänä. Ehkäpä elämyshakuinen introvertti kuitenkin kuvaa minua parhaiten.

Elämyshakuinen (High Sensation Seeker / HSS ja HSP ) herkkä kaipaa elämäänsä seikkailua, vaihtelua ja nimenomaan niitä elämyksiä, koska kyllästyy helposti tasapaksuun arkeen ja rutiineihin. Usein luovuus on vahvasti läsnä elämässä. Elämyshakuinen persoona hakee uusia elämyksiä ja tunteita esimerkiksi matkustelun kautta, mutta karttaa fyysisiä riskejä. Ja juuri siksi tämä kuvaa minua niin täydellisesti, koska ahdistavimmaksi asiaksi koen arjessa juuri sen oravanpyörämäisen tasapaksun elämän, joka pyörii päivästä toiseen samojen rutiinien, loman odottelun ja jossain määrin vaihtelemattoman arjen ympärillä. Kuten viime viikolla kirjoitinkin, koen rutiinit tietyllä tavalla turvana ja tärkeänä, mutta rajansa silläkin. Rutiinit ovat jossain määrin pysyvyyttä ja turvaa tuovia seikkoja, mutta itselleni pahin mahdollinen tilanne on tasapaksu, vain rutiinien ohjaama elämä ilman niitä seikkailuja. Jotenkin tätä on hieman hankala pukea sanoiksi, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä yritän ajaa takaa.

Saan itse hurjasti energiaa uusista ideoista ja innostun todella paljon asioista, joiden parissa puuhastelen. Oli se sitten pipomallisto, maailmanympärysmtaka tai yrittäjäksi ryhtyminen. Ja sitten taas kyllästyn helposti asioihin, jotka junnaavat paikallaan, työhön joka ei enää anna haasteita ja juuri niiden elämysten puuttumiseen. Nuoresta saakka olen ajoittain painunut ”Onko elämä nyt sitten tätä?”-tyyppisten ajatusten kanssa ja ajoittain se on ollut todella turhauttavaa. Tunne siitä, että elämä on tasapaksua puurtamista ja uusien seikkailuiden odottamista. Väittäisin, että juuri elämyshakuinen puoleni on syy siihen, miksi olen todella motivoitunut tavoittelemaan asioita, jotka minulle ovat elämässä tärkeitä. Koska juuri tämä on elämyshakuisen ja sitten taas ei-elämyshakuisen henkilön ero: Kaikki eivät edes kaipaa elämyksiä tai seikkailua elämäänsä, vaan yksinkertaisesti nauttivat ja ovat tyytyväisiä juuri siihen mitä on nyt.

Oli se sitten juuri se tavallinen arki ja toisten mieltämä oravanpyörä. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Välillä toivoisin olevani enemmän sen tyyppinen, mutta toisaalta silloin en ehkä tavoittelisi yhtä kunnianhimoisesti tiettyjä asioita. Koska elämyshakuinen innostuessaan jostain todella innostuu ja antaa projektille kaikkensa, menevät myös energiatasot aaltoilevina ja he saattavat ajoittain kokea olonsa uupuneiksi käytettyään energiansa uppoutumalla intohimon kohteisiinsa. Tämän vuoksi on erityisesti elämyshakuisille introverteille tärkeää varata aikaa lepoon ja latautumiseen. Itselleni esimerkiksi viikonloput ovat aina buukattu juuri tämmöiseen.

Nyt olenkin pohtinut, että voiko elämyshakuisuus olla yhteydessä siihen juurettomuuden tunteeseen, jota olen käsitellyt täälläkin? Onko paikalleen asettuminen ja tasainen arki elämyshakuisen ihmisen pahin vihollinen? Vai vaatiiko se vain totuttelua? Nuorempana ajattelin aina, että sitten kun olen vanhempi / valmistunut / töissä / muunlaisessa elämäntilanteessa, elän juuri sitä omannäköistä elämääni, koska elämän pitäisi ennen kaikkea olla seikkailu. Viimeiset pari vuotta olenkin ottanut suuria harppauksia tätä kohti, mutta jokin silti mietityttää. Ehkä juuri pelko siitä, että entäs jos jämähtää paikoilleen ja katuu asioita myöhemmin? Ja kyllä, pahimpia pelkojani on juuri se, että jämähtäisin paikalleen odottaen jotain parempaa vain siksi, etten uskalla edetä oikeiden unelmien tai rohkeiden tekojen kanssa. Tämä on myös yksi niistä teemoista, joka tuntuu vuosi toisen perään nousevan esille juuri näin syksyisin. Ehkäpä se suurin unelmani juuri nyt (ja on jo nuoresta asti ollut) olisi jonain päivänä elää jonkinlaista digital nomad-elämää paikassa (tai paikoissa), jonka tuntee sataprosenttisesti kodikseen.

Ja nyt kun pääsin sisään tähän aiheeseen, olen pohtinut lähinnä sitä, että millainen elämä sitten sopii elämyshakuiselle luonteelle? Voiko koko elämä olla jatkuvia elämyksiä ja seikkailua? Aihe on todella mielenkiintoinen ja uskon, että myös teidän joukosta löytyy näitä elämyshakuisia tyyppejä. Suosittelen tutkimaan tätä syvemmin, koska itse ainakin koin oivalluksen hoksattuani tämän.

 

Oletteko te kuulleet elämyshakuisista introverteista tai tunnistatteko itsenne tästä kuvauksesta?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ketogeeninen ruokavalio: Mitä kuuluu ketodietille 4kk jälkeen?

Keto-postaukset ovat olleet valtavan suosittuja ja ajattelin näin vajaan 4 kuukauden jälkeen kertoa hieman kuulumisia, kokemuksia ja tilannepäivitystä ketodietiltä. Aikaisemmat postaukseni ketogeenisesta ruokavaliosta löytyvät täältä ja täältä. Keto-reseptejä taas voi hakea täältä blogista tämänkin postauksen tunnisteilla #ketogeeninen ja #ketodietti 🙂

Aloitin siis ketodietin heinäkuussa ja melko keto-painotteisesti mennään edelleen. Tosin, viime viikkojen aikana olen ajoittain syönyt hiilareita (viikonloppuisin) ja pohtinutkin, että jatkanko ketolla vai siirrynkö hiljalleen enemmänkin VHH-ruokavalioon. Näiden kuukausien jälkeen olen jokatapauksessa todennut, että keto-ruokavalio tai yleisesti hiilareiden karsiminen on sopinut minulle ja keholleni todella hyvin. Alkupäivien hankaluuksien jälkeen en ole kokenut mitään ongelmia tai haasteita. Esimerkiksi liikunta ja treeni ovat sujuneet ketodietin aikana jopa paljon paremmin kuin aikaisemmin!

Treenaan viikossa noin kolmesti kuntosalilla (1h kerrallaan) ja vähintään 2h aerobista lenkkeilyn muodossa, ketolla olen treenatessa välttynyt esimerkiksi heikotuksilta ja energiankulutus on ollut myös treenatessa todella tasaista, eikä salitreenin jälkeen tule semmoista ”pakko saada heti ruokaa”-heikotusta, kuten aikaisemmin oli aina. Ehdottomasti parasta ketodietillä on ollut energisyys, verensokerin tasaisuus ja se, että ruokailuväli on todella tasainen. Napotelunälkä on pysynyt loitolla, eikä aterioiden välillä yleensä tule tarve syödä välipaloja. Esimerkiksi nälkäkiukkuja ei ketolla juurikaan tule ja ne olivat ainakin itselleni aikaisemmin täyttä arkipäivää. Kannan laukussa kuitenkin aina mukana macadamia- ja parapähkinöitä välipalana jos esimerkiksi lounas sattuu venymään.

Nyt kun hiilareita on tullut ajoittain syötyä, huomaa ehdottomasti myös eron siihen, josta näiden vajaan 4 kuukauden aikana on tullut lähestulkoon normaalitila. Esimerkiksi pari viikkoa sitten söin herkkuhimoissani poikkeuksellisesti hiilareita useampana päivänä, joka johti ketoosin katkeamiseen. Napostelu, kaappien kaivelu, nälkäkiukut ja verensokerin heittelyt palasivat heti hiilareiden myötä. Ainakin omalla kohdallani ovat nämä arjessa niitä todella epämieluisia juttuja. Ketogeeniseen ruokavalioon eivät hiilihydraatit toki kuulu, mutta olen itse todennut ketoosini sietävän yhden herkkupäivän viikossa. Varsinkin nyt kun ketoilua on takana jo useampi kuukausi, eikä proriteetti ole pudottaa painoa. Oma mielipiteeni on, että tilannetta on pitkässä juoksussa hyvä hieman muokata sen mukaan, mikä tuntuu itselleen hyvältä. Kuten esimerkiksi testata lisätä ruokavalioon myöhemmässä vaiheessa hieman hiilareita vaikka kerran viikossa (varsinkin jos treenaat) ja katsoa miten keho reagoi.

Koen tankkauspäivän jopa ehkä jollain tasolla tehostaneen aineenvaihduntaa, mutta vain silloin kun herkkupäiviä on se yksi, eikä useampaa putkeen. Jos herkuttelen esimerkiksi lauantaina, olen tuntenut olevani takaisin ketoosissa maanantaina. Se mikä on ollut ketodietillä ehdottomasti hyvä juttu, on kasvisten lisääntyminen ruokavaliossa. Jos aikaisemmin ruokavalion pääroolissa oli proteiininlähteen lisäksi lisuke, kuten pasta, peruna tai riisi, on se nyt korvaantunut kasviksilla, joka taas tarkoittaa noin yleisesti ravintorikkaampaa ruokavaliota. Ja runsaasti tuoreita kasviksia sisältävästä ruokavaliosta on tullut itsestäänselvyys. Nyt kun olen ajoittain syönyt hiilihydraatteja, ei kehoni ole enää reagoinut niin voimakkaasti äkilliseen hiilihydraattien saantiin. Ensimmäisten kuukausien aikana saatoin saada kamalat vatsakrampit ja turvotukset pienestäkin määrästä hiilareita.

Entäs sitten paino? Itse en ole juurikaan pudottanut painoa ketodietin aikana, eikä se oikeastaan edes ollut omalla kohdallani päätavoite, vaan enemmänkin tasapainoisemman ruokavalion löytäminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen. Monet pudottavat ketolla jopa kymmeniä kiloja, mutta veikkaan tämänkin riippuvan henkillöstä ja ennen kaikkea lähtötilanteesta. Alussa karisi nesteitä noin 3kg verran ja koska olen koko keton ajan treenannut salilla, on paino aikalailla samoissa (ehkä noin kilon vähemmän) kuin mitä ketogeenisen ruokavalion aloittaessani. Toki olen huomannut muutosta kehonkoostumuksessa ja itse olen ehdottomasti saanut ruokavaliosta lisäenergiaa treenaamiseen, vaikka esimerkiksi juokseminen ensimmäisinä viikkoina hieman haastavaa olikin. Oman kokemukseni mukaan sopii ketodietti siis ehdottomasti myös säännöllistä treeniä harrastaville!

Jos täytyy kiteyttää fiiliksiäni ja ketogeenisen ruokavalion parhauksia tähän mennessä, valitsen nämä: Mieliala on virkeämpi, verensokeri tasaisempi, olo huomattavasti energisempi ja akuutti herkkunälkä, sekä tarve jatkuvasti napostella jotain ovat poissa. Ainiin ja ne inhottavat nesteturvotukset! Lisäksi olen jaksanut näiden neljän kuukauden aikana liikkua säännöllisemmin kuin mitä aikaisemmin ja oikeastaan myös nukkunut paremmin. Uskonkin, että tämä johtuu siitä, että olen lisännyt ruokavaliossa hyvien rasvojen määrää ja yksinkertaisesti syönyt huomattavasti ravintorikkaampaa ruokaa jätettyäni runsaasti glukoosia sisältävät lisukkeet pois korvaten ne erilaisilla kasviksilla. Ainoa miinus, jonka keksin on ketoilun hankaluus kylässä tai ulkona syödessä, koska usein tarjolla on aina jotain mitä ”ei voi” syödä. Tämän vuoksi olenkin tuumaillut VHH:ta, joka ei ole aivan niin ehdoton hiilareiden suhteen.

 

Muita ketodietiltä vähähiilariseen siirtyneitä? Kokemuksia ja kumpi on toiminut paremmin? 🙂

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Keto-ohje: Sokeriton pähkinäsuklaa

Sisältää affiliate-linkkejä

En ole koskaan ollut järin suuri raakasuklaan ystävä, mutta suureksi yllätyksekseni olen reilun viikon aikana suorastaan koukuttunut näihin keto-pähkinäsuklaisiin, joita olen innostunut tekemään jo kolmesti ostettuani I love me-messuilta hieman täydennystä keto-kokkailujuttuihin. Suklaista ehdoton suosikkini on Fazerin hasselpähkinäsuklaa ja nimenomaan se, jossa hasselpähkinät ovat kokonaisia. Siispä päädyin testaamaan keto-versiota siitä, toki eri pähkinöillä. Rakastan macadamiapähkinöitä yli kaiken, mutta harvemmin raaskin niitä ostaa korkeahkon hinnan vuoksi, paitsi nyt messuilta. Macadamiapähkinät sisältävät todella vähän hiilihydraatteja ja hyvien rasvojen lisäksi reippaasti magnesiumia, kaliumia ja kalsiumia. Hyvän maun lisäksi ovat siis ehdottomasti myös terveellistä naposteltavaa. Täytyy siis tästä eteenpäin pitää macadamia-varastot kunnossa! Nimimerkillä: Napsin päivittäin varmasti ainakin pienen kourallisen näitä 😀

Tarvitset näihin helppoihin suklaaherkkuihin vain oikeastaan kolmea ainesosaa, halutessaan voi suklaita tuunata lisäämällä siemeniä, muita pähkinöitä, pakastekuivattuja marjoja tai mitä ikinä keksiikään. Tässäpä muuten kiva idea esimerkiksi joululahja-ylläriksi, itse tehdyt ja vieläpä terveelliset suklaat!

Ainekset:

2dl raaka-kaakaomassaa, itsellä tämä Foodinin kaakaomassa

Kourallinen suosikkipähkinöitäsi. Itse olen käyttänyt macadamiaa, joka on aivan ehdottomasti suosikkini. Perässä kakkosena tulevat parapähkinä ja mantelit

1/4-0,5 dl erytritolia makeutukseen, itselläni vakiotuotteena tämä Foodinin erytritoli, jota käytän kaikenlaisessa keto-leivonnassa

Steviatippoja (noin 5 tippaa), jos haluaa hifistellä makeutuksen suhteen. Käytän välillä keto-leivonnassa makeutukseen myös Nick’s Stevia Dropseja, joissa mukana vanilja-aromi

Ohje: Sulata kaakaomassa esimerkiksi vesihauteessa. Eli keitä kattilassa pohjalla vettä, nosta levyltä ja laita kaakaomassa kattilaan lämpöä kestävässä astiassa tai kahvikupissa. Nosta kansi päälle ja anna kaakaon sulaa lämpöhauteessa. Voit välillä sekoittaa massaa.

Lisää sekaan erytritol ja stevia. Sekoita kunnolla ja testaa makeutus maistamalla. Kun seos on sekoittunut (ja sopivan makea omaan makuun), annostele massa haluamiisi astioihin tai muotteihin. Tähän käyvät esimerkiksi jääpalamuotit, itse käytin randomisti jotain tuommoisia jääkaapin kananmuna-pidikkeitä, lol 😀 Ajoivat hyvin asian. Täytyykin käydä ostamassa uusia kivoja jääpalamuotteja jos tekee näitä joskus lahjaksi. Lisää pähkinät ja anna jäähtyä. En jaksanut rikkoa pähkinöitä rouheeksi, koska pidän itse enemmän kokonaisista pähkinöistä suklaassa, mutta makuasia.

 

Kun suklaa on jäähtynyt ja kovettunut, irrota suklaat muoteista ja herkuttele! ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Mitä kotimaisuus merkitsee minulle?

Kuvien mekko saatu Uhana

Juuri tällä hetkellä huolettaa Suomen talous minua jonkin verran ja sehän on selvää, ettei murehtiminen auta asiaa. Mitä itse haluan jonkin sortin vaikuttajana tehdä asian eteen? Varma juttu on, että asiassa tarvitaan niitä kuuluisia konkreettisia tekoja. Oli se sitten hallinnon tasolta tai yksittäiseltä ihmiseltä. Mielestäni yhtäkään hyvään pyrkivää tekoa ei tulisi väheksyä ja tässä keskustelussa surettaa eniten juuri se lynkkausmeininki, sekä tietynlainen kaikki tai ei mitään-mentaliteetti. Olen useaan otteeseen kirjoittanut postauksia omista eko-valinnoistani ja siitä, mitä itse teen arjessa ”vihreästi”. Tänään halusin kuitenkin pohtia noin yleisesti kotimaisuutta ja sitä, kuinka haluan omassa arjessani tuoda esiin kotimaisuutta ja näin ollen edes jollain pienellä tavalla edistää Suomen taloutta?

Kotimaisuus on itselleni todella tärkeä asia, joka omissa silmissäni merkitsee laatua, innovatiivisuutta ja luotettavuutta. Rakastan kotimaista designia ja jos vain voisin, täyttäisin kotimme pelkästään sillä. Itselleni on kunnia suosia kotimaista, oli se sitten tämä Artekin tuoli, jolla istun kirjoittamassa tätä postausta, Arabian muki, josta juon juuri kahviani tai Marimekon vintage raitapaita-mekko, joka toimii yöpaitana. Itselleni kotimaisuus on yhtä kuin ajaton. Tuotteita ja designia, joka toimii vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen ja juuri tämä onkin tärkeää myös vastuullisuuden näkökulmasta. (Ovatpa  itseasiassa Artekin kalusteeni ja jopa Marimekon yökkärini molemmat ostettu second handinä, joka ei kuitenkaan missään nimessä vähennä tuotteen arvoa! Kotimainen second hand on nimittäin ihan parasta!!) Asia, joka on viime vuosina harmittanut, on monen kotimaisen brändin tuotannon siirtyminen ulkomaille ja halvemman tuotannon maihin. Toki tuotannon siirtämiseen on monessa tapauksessa varmasti painavat syyt, mutta noin yleisesti suosin itse ensisijaisesti tuotteita, jotka on konkreettisesti valmistettu tai kasvatettu Suomessa tai Euroopassa. Oli sitten kyseessä kasvikset tai kahvikuppi. Mikä muuten näin esimerkkinä harmittaa itseäni valtavasti on Arabia-fanina keramiikantuotannon siirtyminen Aasiaan 🙁

Listasin alle muutamia arjen pieniä toimenpiteitä, joilla haluan itse edistää kotimaisuutta ja kannustaa kotimaisten tuotteiden kulutukseen. Moni seikka varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta kuitenkin 🙂

Kotimaisten brändien suosiminen. Tämä on itselleni todella tärkeä juttu! Kiina-teollisuus suorastaan ällöttää ja monen (suomalaisenkin) suhtautuminen kertakäyttöteollisuuteen. Krääsään raaskitaan laittaa suuriakin summia, mutta sitten tuntuu vaikealta panostaa yhteen oikeasti laadukkaaseen tuotteeseen. Tämä on ehdottomasti nykymaailmassa niin pahasti pielessä. Olen itse aina suosinut vahvasti kotimaista, en tosin vain yksinomaan, mutta paljon kuitenkin. Jatkossa haluan antaa kotimaisille brändeille, kestäville ja ajattomille tuotteille yhä enemmän näkyvyyttä omissa kanavissani. Toki, kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, on tässäkin asiassa nykyään ristiriitaa, koska monen kotimaisen merkin tuotteet valmistetaan todellisuudessa aivan muualla. Silti ostan mielummin kotimaista ulkomailla tuotettua, kuin ulkomailla hikipajoissa tuotettua halpiskrääsää, vaikka se rahallisesti maksaisikin enemmän.

Ruokakaupassa suosin ehdottomasti kotimaista ja varsinkin kasviksissa pyrin valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta sen kotimaisen. Yhä enemmän myös kiinnitän ruokakaupassa noin yleisesti huomiota tuotteiden valmistusmaihin. Se on selvää, ettei kaikessa ole mahdollista valita suomalaista ja voi mennä hetki, ennenkö saamme kauppoihin kotimaisia banaaneja, mutta pienet valinnat ratkaisevat tässäkin asiassa.

Kotimaan matkailun edistäminen. Seikka, joka on tänä vuonna noussut jo blogissa selkeästi esille, sekä ehdottomasti myös jatkossa. Haluan tuoda yhä enemmän esille niitä upeita paikkoja täällä kauniissa kotimaassamme ja niitähän riittää! Suunnittelen juuri itseasiassa minireissua Kuusamoon ja Rukalle ystäväni luokse, en malta odottaa (ainiin, siellä on jo luntakin)!

Kotimaiseen innovaatioon sijoittaminen. Olen kesästä asti tuumaillut sijoittavani kotimaiseen aurinkoenergiaan, mutta sitten aloin empiä ja homma jotenkin jäi. Vaikka en läheskään säännöllisesti sijoita pörssiin, on välillä kiva tehdä harkittuja osakesijoituksia ja kohteena on jo pitkään kutkuttanut jokin kotimainen innovaatio, niitä täällä nimittäin riittää! Stora Enso esimerkiksi on kehitellyt puuhakkeesta materiaalia, joka voisi toimia korvikkeena muoville. Eniten tällä hetkellä kiinnostaa tämä ja myös lingiinintuotanto! Ja tähän liittyen on aivan pakko hehkuttaa juuri kuuntelemaani Risto Isomäen kirjaa ”Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen?”, jossa käydään läpi todella mielenkiintoisia suomalaisia ilmastoystävällisiä innovaatioita ja kuinka niillä voitaisiin päästä maailmankartalle. Yksi vuoden parhaimmista kirjoista! Voitte muuten vielä marraskuun loppuun kokeilla kauttani Storytelin äänikirjapalvelua maksutta kuukauden ajan täällä! (Aikaisempi kaupallinen blogiyhteistyö Storytelin kanssa, en siis hyödy klikkauksista ja maininta ei ollut sovittu :))

Nuorena haaveeni oli aina työskennellä jollain tapaa matkailun tai turismin parissa. Lentoemäntänä työskentely oli aina urahaaveeni numero yksi (salaa haaveilen siitä edelleen), mutta nyt olen viimeaikoina taas pitkästä aikaa pohtinut tätä matkailu-aspektia ja sitä, kuinka ehkä vielä joskus voisin hyödyntää sitä työn muodossa. Yksi todella pitkän tähtäimen haaveistani olisikin joskus asustaa perheineni ulkomailla maassa, jossa Suomi matkakohteena on todella eksoottinen ja edistää Suomen turismia sieltä käsin, sekä samalla keskittyä omissa kanavissani esimerkiksi kohdemaan matkailuun. Tästä on jo yksi konkreettinen esimerkki, nimittäin Uusi-Seelanti! Uuden-Seelannin matkailu on Suomella todella vähän esillä (tai siis en edes tiedä miksi minulla on moinen kuva? 😀 Saa toki korjata!) ja myös päinvastoin, huolimatta siitä, että maat ovat loppupeleissä monessa asiassa todella samanlaisia! Tiedän, että teidän parissa on Uudessa-Seelannissa asuvia ja asuneita, olisiko tässä saumaa bisnekselle? 😀

Kuvien merinovillainen mekko on kotimaiselta Uhana Designilta ja ehdottomasti yksi syksyn lempparivaatteistani! Olen syksyn aikana rakastunut Uhanaan ja ensituntumani brändin vaatteisiin on töissä meidän PING Helsingin tapahtumissa käyttämäni Uhanan Holiday-malliston silkkinen pitkä kukkamekko / paita, jollaiset meiltä löytyy koko tiimiltä. Silkkimekko saa kyselyitä oikeastaan joka kerta kun joku meistä on se päällä. Tämä mekko on Sympathy Knit Dress Kyoto-mallistosta, materiaalina 100% merinovilla. Ihanan lämmin päällä, muttei ollenkaan liian kuuma edes vielä näin plussakeleillä. Ja mikä parasta, todella mukava päällä, eikä pistele! Mekko on kotimaista tekoa ja valmistettu Tuusulassa.

 

Entäpä mitä kotimaisuus merkitsee teille? ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.