Uusi kylmäkeratiinipidennys+ hiushaaveilua!

Kävin jo joulukuun puolessavälissä fiksailemassa tukkaa Qhairissa. Jahkailin iät ja ajat, että mihin mahdan siellä kampaajan penkissä päätyä, mutta kauan jahkailtu blondi vei siis tällä kertaa voiton. Olihan tuota omaa sävyä ehditty hellävaraisesti raidoittaa jo tässä reilu vuosi.. Värin lisäksi huollettiin siis kylmäkeratiinipidennykset ja hiusta laitettiin tällä hetkellä kahden paketin sijaan kolme, joka upposi tukkaan oikein hyvin. Ennen on sävyjä ollut myös se kaksi eri, koska yhtä sävyä löytyy aina minimissään se yksi kokonainen paketti, mutta tällä kertaa saatiin sitten enemmän vivahteita sillä kolmella sävyllä 🙂

Mikäli joukossa on uusia lukijoita, niin ensimmäinen postaukseni kylmäkeratiinipidennyksistä löytyypi siis täältä.

Kesällä tuli tosiaan kuvattua aiheesta videokin..


Ekat kylmäkeratiinipidennykset. Nämä oli kesällä lemppareimmat ikinä!
Rusketuksen kanssa tuo raidoitettu juurikasvukaan ei näyttänyt lainkaan pahalta 😀
Tällöin oli päässä kahta sävyä, yksi vaaleampi ja toinen tummempi, oman hiuksen värinen.

Ja uutta tukkaa..

Uunituore bränikkä tukka heti session jälkeen!

Kiharrettuna..

Suoristettuna..

Harmittaa, etten saanut uunituoreesta tukasta parempia kuvia kun tulee harvemmin oltua kotona päivänvalon aikaan, mutta tosiaan nyt ollaan blondeja! Meillä meni tällä kertaa Johannan kanssa 4h tuohon projektiin, kun tukkaa oli niin reippaasti, joten siinä vaiheessa kun pistettiin pillit pussiin, oli kello jo yli yhdeksän illalla. Ehkä pisin kampaajasessio tähän asti!

Saan tasaisin väliajoin kommenttia siitä, olenko edelleen ollut tyytyväinen kylmäkeratiinipidennyksiin.. Ja vastaus on kyllä! Vuosien letti-ja teippipidennysten jälkeen on maailman yksinkertaisinta, kun pidennykset ovat niin helpot, ettei niitä tuskin edes itse muista. Esimerkiksi teippeihin verrattuna osiot ovat kovin pieniä, alle senttimetrin levyisiä, jotka sulautuvat omaan hiukseen täydellisesti. Näiden kanssa korkeat nutturat ja ponihännätkin onnistuvat, toisinkuin teippien kanssa, ainakaan omalla kohdallani.

Olen käynyt joka kerta Qhairissa siis Johannalla ja ollut aina todella tyytyväinen tulokseen! Voin suositella lämpimästi! 🙂

Näihin käytettävä hius eroaa tosiaan esimerkiksi Simplystä todella paljon ja on muita pidennyshiuksia vähemmän käsiteltyä, jonka vuoksi hius on laittamattomana hieman esimerkiksi Simplyn hiusta taipuisampi, joka ei itseäni tosin haittaa tippaakaan, kun omaan luonnontaipuisat hiukset jo omasta takaa.

Mulla on jostain syystä aivan jatkuva hiuskriisi päällä. Halusin blondin, nyt taas haikailen tummemman perään. Alkuperäinen missiohan oli kasvattaa oma väri vähitellen takaisin, jotta saisin kohennettua hiusten yleistä kuntoa, mutta eihän siitä näköjään sitten mitään tullutkaan 😀

Nyt sitten ajattelin että marssisin seuraavan kerran kampaajalle tämän kuvan kanssa… Selailen toooosi harvoin hiuskuvia netistä, mutta näin jokunen aika sitten kuvan Jennifer Anistonista ja tajusin sillä sekunnilla, minkä sävyn haluan hiuksiini! Riippuen tietysti siitä, kuinka tuota vaalennettua hiusta ylinpäänsä saa enää tummemmaksi värjättyä ilman että väri haalistuu (tai ylinpäänsä ton mun rantaloman jälkeen..), mutta ehkäpä se hyvältä kampaajalta onnistuisi 😀 Saa nähdä saanko loppujen lopuksi ikinä sitä omaa sävyä aikaiseksi!

Miks naisilla on aina elämä niin vaikeaa näiden hiusasioiden kanssa?!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Philips Wake-up Light-arvonta!

Sain loppuvuodesta itselleni Philipsin Wake-up Light kirkasvalolampun, josta ehdinkin jo aiemmin kirjoittaa hieman ensikokemuksia täällä. Sen lisäksi, että valo syttyy asteittain ja voimistuu ennen haluttua herätysajankohtaa, voi äänivalikoimista valita myös radiokanavan tai jonkun valmiista rauhoittavista äänistä. Itsellä on ollut käytössä meren kohina 😀 Valo on yllä aivan paras piristäjä pimeisiin talvi-aamuihin, enkä voisi nykyään tehdä aamurutiineja ilman, että pidän valoa päällä myös aamupöydällä.
Nyt sain myös teille lukijoille arvottavaksi yhden kappaleen noita Philipsin herätysvaloja, joten yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa kevyemmät herätykset tähän pimeään talveen! 😉

Arvottava lamppu on siis kuvan malli, joka myös itseltäni löytyy. Lisätietoja tuotteesta löytyy täältä!

Luonnollinen valo herättää vähitellen 
Värillinen auringonnoususimulaatio herättää luonnollisesti
Heikentyvä valo ja ääni auttavat sinua nukahtamaan
20 kirkkausasetuksesta voit valita omien mieltymyksiesi mukaisen vaihtoehdon 

Luonnon äänet herättävät hellävaraisesti 
 Valitse viidestä luonnollisesta herätysäänestä
FM-radion ansiosta voit herätä suosikkiohjelmaasi 

Suunniteltu luonnollisesti sinua varten 
 Näyttö himmenee itsestään, kun huoneen valaistus hämärtyy
Siirrä laite torkkutilaan napauttamalla sitä 

Luonnollisesti todistettu toimivan 
Ainoa herätysvalo, jonka teho on kliinisesti todistettu
Philipsin kehittämä – yli 100 vuoden kokemus valaistuksesta.
92 % käyttäjistä on sitä mieltä, että se helpottaa sängystä nousemista 

Kilpailuun voit tosiaan osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, että miksi juuri sinä tarvitsisit helpotusta aamuherätyksiin. Aikaa osallistua reissuni vuoksi on pika-arvontana huomiseen, torstaihin 10.1.2012 klo 20:00 saakka, jonka jälkeen lähetettyjä kommentteja ei julkaista. Julkaisen voittajan ennen reissuani! HUOM! Mikäli osallistut ilman Google-tunnusta (eli toisinsanoen anonyyminä), liitäthän mukaan sähköpostiosoitteesi!

Onnea kisaan! 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 133 kommenttia.

Dr. Denim Kissyja ja Plentyjä uusissa väreissä!

Eräs Dr. Denim-hullu eksyi tänään selailemaan flunssatylsyyksissään pitkästä aikaa nettikauppoja ja päätyi yllättäen selailemaan uutuusvärejä Kissyistä ja Plentyistä Nellyltä.. 
Itse tilasin jokunen aika sitten allaolevan kuvan toiset oikealta, jotka osoittautuivat sävyltään ja kooltaan aivan loistaviksi! Olen huomannut ja kuullut muiltakin, että Kissyjen ja Plentyjen koot ovat lähiaikoina etenkin noissa värillisissä kappaleissa hieman suurentuneet, mutta ainakin nuo omani istuivat kuin nappi silmään ja olivat samaa hyvää laatua kun pitääkin 🙂
Kissyt ovat edelleen kahden vuoden aktiivikäytön jälkeen lemppareimmat housut ikinä, enkä edelleenkään voi kun iloita, että tuli hommattua ensimmäiset Kissyt Tallinnasta pari vuotta taaksepäin! Jalassahan nämä tuntuvat melkein trikooleggareita, joten ei ala vyö kiristämään edes täydellä vatsalla, aivan parhaimmat housut ikinä 🙂 Plentythän ovat Kissyjä korkeavyötäröisemmät. Ennen en itse pitänyt Plentyistä, vaan ostin aikalailla vain Kissyjä, mutta nuo siniset tilattuani rakastuin niihin kyllä täpöllä!

Carlingseissa näistä on useimmiten pienet koot loppuunmyyty, mutta huomasin, että ainakin mustista Plentyistä ja Kissyistä on tullut varastontäydennystä ja kaikkia kokoja ihan siitä xxs:stä asti varastossa! 

Aivan ihanat nuo viininpunaiset!!

Näköjään uutta tummaa pesua Plentyistä, löytyypi TÄÄLTÄ!

Nämä ovat omat uudet lempparini, löytyvät TÄÄLTÄ! 
Kaikki Kissyt ja Plentyt löytyvät TÄÄLTÄ
Perusmustat Plentyt TÄÄLTÄ ja Kissyt taas TÄÄLTÄ! 
Kannattaa toimia nopeasti noiden pienten kokojen kanssa. Ja tosiaan, monesti saan kyselyjä siitä kuinka pieni koko näistä kannattaa ottaa.. Uutena housut näyttävät todella pieniltä, mutta joustavat käytössä huimasti, joten mitä pienemmän koon ottaa, sitä parempana ja istuvampina housut pysyvät käytössä! 😉

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(17892302)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Omituista pakkailua

Nyt toinen päivä antibioottikuurilla ja toivottavasti alkavat pikkuhiljaa
lääkkeet puremaan, niin pääsee sitten perjantaina uutena ihmisenä
reissuun! Meinasin eilen jähmettyä kauhusta lääkärissä, kun jouduin
verikokeisiin ilman pintapuudutusta, joka on ollut mulle ihan pakollinen
juttu viimeiset 15 vuotta. Pelkään nimittäin verikoetta ja neuloja
enemmän, kuin mitään.. Kaikki meni loppujenlopuksi hyvin, eli hengissä
ollaan edelleen, vaikkei tuo näytteenotto nyt koskaan varsinaisesti
mikään nautintokaan ole 😀
Eilen tuli nukuttua päikkäreitä, levättyä ja vietettyä pienimuotoiset Bixun 5v-synttärit!! Katsottiin illalla sitä uutta sarjaa Happy Town, mutta nukahdin heti kesken ohjelman, joten en oikein päässyt mukaan juonesta.. Huomaa, ettei ole ihan täysin terve, kun voisi nukkua käytännössä koko ajan.

Mulla on luonnoksissa varsinainen läjä postausluonnoksia, joita en ole tässä parin kuukauden aikana saanut purettua tänne, kiirettä kun on pitänyt.. Yritän nyt kuitenkin ennen reissua saada hieman raivattua tuota vanhaa matskua pois alta, jotta pääsee sitten matkalla keskittymään enemmän niihin matkapostauksiin.
Tällä hetkellä mun matkalaukku on tän yksiöelämän onnettoman säilytystilan vuoksi täynnä talvitakkeja, mutta kai sitä viimeistään torstaina täytyy vihdoinkin tyhjätä matkalaukku ja aloittaa pakkaaminen. Oon kyllä pahin viimetingan pakkailija ikinä! Yleensä pakkaan kaikki tavarat juuri ja juuri lähtöä edeltävänä iltana pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ja toivon, ettei mitään oleellista unohdu pakkailla mukaan. Toisaalta, ei ainakaan tähän mennessä ole unohtunut 😀

Harvoin kannan etenkään rantalomille mukaan mitään arvokasta tai
muutenkaan vaatteita tai asusteita, joista normaalioloissa pidän, koska
itselleni nyt on aivan se ja sama, minkä näköisenä siellä lomalla
viiletän. Ja tulipahan tässä ohimennen mieleen, että mulla on myös omanlaatuisia niksejä säästää tilaa matkalaukussa paluumatkan ostoksia varten..

– Pakkaan vitamiinit sun muut matkallaolopäivien mukaan, jolloin ylimääräisiä purkkeja ei tarvitse raahata enää takaisin kotiin paluumatkalla.
– Otan mukaan bikineistä lähinnä semmoisia H&M:n elämänsä eläneitä kappaleita, jotka voi rantsuilun jälkeen huoletta heittää roskiin ja ostaa tilalle vaikka jotkut taas enemmän kivat. Mun periaate on, ettei lomalla tarvitse välittää siitä miltä näyttää 😀
– Baltsuihin pätee sama kun ylläolevaan. Mutta hei! Ei niitä parhaimpia ballerinoja nyt raaski pilata merivedellä ja hiekalla rannalla sun muualla rymytessä 😉 Monet kerrat on meinannut itku päästä, kun on joutunut heivaamaan roskikseen vanhat rakkaat ballerinat, jotka ovat olleet siinä vaiheessa jo semmoisessa kunnossa, ettei niiden pelastamisesta ole toivoakaan.
– Vaatteissa mennään myös aikalailla samalla linjalla. Valkkailen rantavaatteiksi yleensä vaatteita, jotka ovat olleet luopumislistalla jo aikoja. Näin ei ole niin väliä, vaikka ne lilluisivat kuinka vedessä, aurinkorasvassa ja hiekassa, kun rievut voi suosiolla heittää loman päätteeksi menemään.

– Ostan aina kotiin valmiiksi uuden hammasharjan ja tahnan odottamaan matkaltapaluuta. Vanhat pakkaan tietty reissuun mukaan ja jätän sinne, saahan tälläkin jo säästettyä minimaalisen määrän tilaa, hahah!

– Jos otan mukaan reissulle lehtiä, ne jää luonnollisesti perille matkakohteeseen. Kirjoista en ole kuitenkaan vielä oppinut luopumaan.


– Shampoista, hoitiksista, aurinkorasvoista ja muista otan luonnollisesti semmoiset koot mukaan, ettei vajaita purkkeja tarvitse kantaa enää kotiin mukaan. Viimeisinä päivinä voikin sitten aina lotrailla tehohoidoilla kunnolla, ettei jää harmittamaan että jää hoitoaineita käyttämättä, aftersun-övereitä unohtamatta juuri ennen lentoja!

…ja näitä nyt on varmasti useita muitakin.

Pakkaan aina todella vähän tavaraa ja silti tuntuu, että pakkaan aina aivan liikaa mukaan. Toisaalta, vaikka nuo mun niponipo-tilansäästövinkit nyt ovatkin vain pieniä tekijöitä, niin pieniä tavaroita karsimalla vapautuu kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tilaa. Ja mulle nyt riittää loppujenlopuksi periaatteessa vain ranta, aurinko, aurinkolasit ja edes yhdet bikinit lomalle 😉

Ja kävin Viivin kanssa joku aika sitten jo laittautumassa hieman lomafiilikseen, nimittäin illallisella Kokomossa Uudenmaankadulla. Meidän oli tarkoitus käydä Kokomossa jo reippaasti ennen joulua, mutta saatiin vasta nyt aikaiseksi. Ravintola oli molemmille uusi tuttavuus ja ihan kiva kokemus. Itse söin yllätysyllätys entrecoten, joka oli hyvä, mutta jätti ihme kyllä vielä pienen nälän. Musta on tullut muutenkin lähiaikoina ihme ahmatti, joten se siitä rantakunnosta 😀 

 Onko muilla ihmeellisiä pakkausrutiineja?

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(19453286)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

TJ 5!

Raahasin juuri jättiuntuvapeiton parvelta alas sohvalle, tässä nyt sitten köllitään ja otetaan kohta soittoa työterveyteen flunssan tiimoilta. Ennen lomaa on saatava hoidettua itsensä kuntoon, ne 20h lennot poskiontelontulehduksessa ei nimittäin mitenkään erityisemmin houkuttele..

Tämän viikon hommiin kuuluu kuitenkin heti tervehdyttyä muunmuassa..

Valuutanvaihto.. Siirsin juuri viime viikolla toisesta pankista säästötililtä mun matkaa varten säästetyt käteisvarat käyttötilille ja viimeistään loppuviikosta pitäisi saada dollarit vaihdettua.


Aurinkorasvojen ja muun matkakosmetiikan osto.. Mulla meni kesän Barcan reissulla pidennyshiukset niin järkyttävään kuntoon Redkenin aurinkotuotteista, joten tällä kertaa täytyy tyytyä hommaamaan aurinkotuotteiden sijaan jotain superkosteuttavia hoitotuotteita. Koskaan ennen ei ole ollut pidennysten kanssa ongelmia minkään hiustuotteiden kohdalla tähän Redken-tapaukseen mennessä. Hyvistä superkosteuttavista kampaamotuotteista (lähinnä siis shampoo+hoitis) otetaan vastaan! Kampaamokaupassa suositeltiin alustavasti Kerastasen Bain 1:stä, joka roikkuu nyt ostoslistan kärjessä ainakin toistaiseksi.

Alustavan ostoslistan laatiminen.. Victoria’s Secretin alusvaatteet ja oloasut nyt on peruskamaa aina Jenkeistä, mutta tällä kertaa ostoslistalla on mm. UGG:sit mun hajonneiden EMU:jen tilalle, uudet bikinit ja kosmetiikkaa. Taitaa tulla lähtö taas tyhjällä laukulla 😀 Viimeksi tuli seottua Ala Moanan ostarilla sen verran, että täytyy tällä kertaa varata niiden liikkeiden läpikahlaamiseen ainakin muutama päivä..

kuvat Oahu 2010

Latasin iPadille Oahun eri matkaoppaita, joita voi vaikka sitten lennolla kahlata läpi. Waikiki on ennestään jo läpikohtaisin tuttu, mutta siellä ei kieltämättä ihan paria viikkoa pyöri turistien keskellä, eli aktiviteetteja kehiin! Nyt vaan kyttäilemään noita sääennustuksia ensi viikolle ja toivomaan, että aurinko paistaa!

Tajusin juuri, etten tietenkään saa lisäiltyä reissun päällä kamerasta kuvia iPadille, joten aikalailla iPhone-kuvilla mennään reissun ajan, jos nyt ylinpäänsä löydän loman aikana jostain toimivan nettiyhteyden. Enää 5 päivää lähtöön! Nyt alkaa pikkuhiljaa jo matkakuumekin nousta tän normi flunssakuumeen lisäksi, eikä nuo lähiviikkojen harmaat loskakelit nyt ainakaan yhtään saa enempää innostumaan tästä Suomen talvesta.. 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.