My new baby..

Kuukauden harkinnan jälkeen klikkasin sitten vihdoin ja viimein viime viikolla tilaukseen itselleni yhden kivan jutun, jonka olin jo aikaisemmin luvannut hankkia itselleni ”palkinnoksi” mm. oppariuurastuksesta ja muusta. Mulla on tapana asettaa itselleni tavoitteita, jotka saavutettuani suosin itselleni palkinnoksi jonkin harkitun kivan ostoksen. Mikäs sen palkitsevampaa!
Jos klikkailee itsensä jokaikinen päivä kuukauden ajan eräälle nettisivulle katsomaan, että pitäisikö vai pitäisikö ei, on se jo omassa skaalassani melko tarkkaan harkittu ostos 😀 En täällä blogin puolella näistä suuremmista hankinnoista tai haaveiluista yleensä jaksa kirjoitella, mutta ensin ostoslistallani oli siis ollut jo kauan LV:n Alma Vernis mustana, Artsy MM Mahina mustanahkaisena ja Mahina L tai XL , jotka ovat perus monogrameja paljon hinnakkaampia, eivätkä tule vastaan ihan jokatoisella vastaankulkijalla. Mutta joo, ehkäpä suosin tällä hetkellä ”vähän edullisempaa”, kun tollaista 4000euroa maksavaa laukkua. Ainiin ja Almaa ei taida olla tällä hetkellä mustana verniksenä, pöhhh. Ehkä sitten joskus kun ollaan miljonäärejä (sormet ristissä).. 
Mua on kuluneen vuoden aikana alkanut vähän kyllästyttää Vuittonin monogramit, johtuen varmaan siitä, kuinka yleisiä ne ovat Suomessa ja tällä hetkellä aion pitää omat Vuikkarin laukkuvarastot noissa vanhoissa pocheteissa ja Evassa. Oon alkanut harmitella myös, etten alunperin ostanut sitä mun kalenteriakin verniksenä monogram azurin sijaan!
No, mutta taas siihen itse aiheeseen.. Tittidii!

Kävin viime kuussa Empun kanssa Nina’silla ja satuin huomaamaan juuri edellisenä päivänä putiikkiin saapuneen Miu Miun mokkanahkaisen Bow toten. En ollut aiemmin henkilökohtaisesti lämmennyt bow bagille joka toki on ihana, muttei vastaa täysin omaa kuvaani unelmalaukusta, vaikka Miukkarilla olisikin ollut vaikka mitä muita ihania malleja, jotka kävivät mielessä myös.

Tähän mokkaiseen versioon rakastuin kuitenkin heti ensisilmäyksellä! Siihen ”perusmalliin” verrattuna tämä Bow suede tote on vähän sirompi, pienempi ja pysyy omasta mielestä paremmin kasasta, varmaan juurikin tuon eri nahan vuoksi, eikä edes tyhjänä siis näytä lössähtäneeltä. Lyhyellä vertailulla laukkuja voisi vierivieressä luulla jopa eri malleiksi. Hassuinta oli, etten ollut millään tapaa harkinnut tätä laukkua aiemmin, mutta kun tämä mokkainen osui eteen, niin se oli menoa se! 😉 Kai se oikea sitten vain tuppaa osumaan eteen sattumalta, hihiii.

Omani tilasin siis My Theresalta ja toimitus tapahtui DHL:n kautta. Tein tilauksen keskiviikkona ja sain laukun kotiovelle jo perjantaina.

Alunperin rakastuin juuri tähän harmaaseen, mutta kyttäilin My Theresaa sen varalta juuri sen kuukauden, että tätä olisi jollain ihmeen kaupalla ilmestynyt mustana. Roosaa ja beigeä kyllä oli, mutta mustaa ei kuulunut. Niinpä päädyin tähän harmaaseen, johon iskin silmäni  alunperinkin. Jostain syystä Barcelonassa ei ollut lainkaan vielä näitä mokkaisia syysuutuuksia, kuten ei myöskään Miukkarin omassa verkkokaupassa, ihmettelen miksi..

Olen kertakaikkiaan näääääääääiiiiin tyytyväinen ostokseen!! Toki tuon mokan kanssa tulee olla Suomen syksyssä ja talvessa hieman varovainen ja superkerrokset kosteussuojaa on jo suihkutettu 🙂
Parasta tässä kuitenkin on se, että laukussa on myös se pidempi hihna, jonka avulla tämmöinen astetta laiskempikin ihminen voi suosiolla kantaa laukkua olalla, jolloin jää kädet vapaaksi.
Mutta joo… JEEE!! Kyllä nyt kelpaa aloittaa syksyn uurastukset 😉

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 23 kommenttia.

12km

Huhhui! Meinasin eilen iltapäivällä tylsistyä kotona kuoliaaksi hommaillessa ties mitä rästitöitä, kunnes oli kertakaikkiaan pakko lähteä ulos vähän tuulettamaan aivoja.. Aluksi ajateltiin heittää Bixun kanssa joku pieni lenkki, mutta lopulta tämä ”pikkulenkki” venyikin 12km mittaiseksi. Pihassa pienet venyttelyt, kylmään suihkuun ja sohvalle makoilemaan, voi sitä hyvää oloa! 🙂

En ole nyt taas Barcelonan jälkeen käynyt puhtaasti vain juoksemassa, vaan lähinnä loman jälkeen yrittänyt taas ottaa spurttia reippailla kävelyillä. Eilen tuli kuitenkin juostua noin reilu puolet lenkistä, Keskuspuistossa kun on vielä pehmeä alusta juosta. Ehkä sitä jo tänään tai huomenna jaksaisi ihan juoksemaankin jo.

Jutan kanssa käppäily lauantaina. Oli muuten lenkkipolut ihmeen tyhjiä lauantai-iltana, wonder why 😀 

Ja eilinen tempolenkki! Sovittiin alustavasti Merin kanssa, että mentäis tänään lenkille vaihtelemaan kuulumisia, saa nähdä millainen rundi vedetään sitten tänään! ;D


Eilen oli muuten ihan ennätyslämmin päivä! Laitoin epätoivoisesti tietty shortsit jalkaan, että saisi edes vähän ylläpitoa tuo mun säärien rusketus, hahah!

Nyt meikit naamaan ja menoksi! Näyttää kohtuullisen synkältä taas toi keli ulkona.. Juu,
taisi olla vähän turhanpäiväinen postaus, mutta tulipa tehtyä kun näitä jaaritteluja niin paljon toivotaan 😀 Illalla sitten muissa merkeissä!

Ps. Vielä viimeiset päivät aikaa hyödyntää tuo Zalandon alekoodi zalandosuomielo, joka siis antaa vielä elokuun ajan -10% alennuksen kaikista yli 50 euron tilauksista. Toimitus ja palautushan ovat aina ilmaisia! Zalandolle kurkkimaan tästä!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Löytö Nellyn hullusta alesta

Ei ole tosiaan varmaankaan monelle blogin lukijalle jäänyt epäselväksi, että mulla on ollut jo vuosikausia pakkomielle Calvin Kleinin alusvaatteisiin. Muita en kertakaikkiaan suostu käyttämään, joitakin VS:n poikkeuksia lukuunottamatta. Jenkkireissuilta tulee hamstrattua alusvaatteita aina pitkäksi aikaa, viimeksi taisi Miamin reissulta lähteä mukaan lähes kymmenet rintaliivit 😀 Mutta tosiaan, mikäs siinä kun edullisesti saa. Useimmiten esimerkiksi Macys’illä ja muissa tavarataloissa on CK:sta tarjouksia, esimerkiksi kaikki -20%, mikä on tietty suuri alennus jo valmiiksi edullisiin tuotteisiin! 

Bongasin kuitenkin Nellyn aleista kivoja CK:n alusvaatteita puoleenhintaan ja allaoleva setti lähti tosiaan tilaukseen. Nämä olivat -50% tarjouksessa ja hintaa jäi joku reilu 20euroa, kun käytin samalla sen 7 euron lahjakortin, joka oli kertynyt jostain lähiaikojen yli 50e tilauksesta 🙂 Noita alusvaatteita oli alennuksessa vaikka millä mitalla ja kokojakin vielä hyvin jäljellä! Ja tosiaan, jotkut tuotteet joita silmäilin heti alen alkuun tuolta, ovat jo ehtineet myydä kokonaan loppuun, joten kannattaa toimia ripeään näiden kanssa, mikäli jotain kivaa löytää. 

Aivan ihanan väriset kertakaikkiaan!! 🙂 Setti löytyy täältä.
Liivit löytyvät täältä ja tosiaan ale on vielä suljettu, mutta koodi CRAZYSALE päästää kurkkailemaan vielä niitä parhaita päältä ja tänään vikaa päivää ilmaiset postarit. Aleen TÄSTÄ!

Ps. Mun kaveri Lotta on mukana tässä kisassa, antakaa tekin Iltasanomien sivuilla äänenne numero 7:lle, ainakin mun ehdoton lemppari noista kisailijoista!! 😉

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Asu 240812

Heräsin perjantaina jo tuntia ennen herätyskellon soimista, mutta ehtipä sitten kaikessa rauhassa puuhailla kaikenlaista aamutoimien lomassa, kuten kuvata sen hiusvideon ja ottaa taas asukuviakin. Yksi asia mitä en kertakaikkiaan siedä aamuisin, on semmoinen kiirepaniikki, kun ei ole pienintäkään hetkeä vain istua rauhassa. Mulla nyt on ollut muutenkin jo melkeinpä 10v tapana varata aamuisin hetki aikaa nettailuun, olipa herätys sitten kuinka aikaisin tahansa 😀

Eilen siivoilin, pesin pyykkiä ja Viivikin kävi kyläilemässä, illasta taas heitettiin Jutan kanssa reipas 9km kävelylenkki Keskuspuistossa. Ollaan otettu Ronjan kanssa tavoitteeksi (nyt kun Ronjakin on ”stadilainen” :D) heittää aina tiistaisin ja torstaisin meidän vakkari 10-11km reipas kävely. Tuo aikataulutus on kätevä ja autta muiden menojen suunnittelussa ja samalla kannustaa myös pysymään liikunnan rytmissä, eteenkin kun on toinen ”patistamassa” ulos silloin sovittuina aikoina. Mikäs sen parempaa, kun saa samalla pari tuntia tehokasta liikuntaa, vaihdettua samalla kaikki ajankohtaiset kuulumiset ja vielä kaupanpäälle hyvät yöunet. Sovittiin myös Jutan kanssa, että aloitetaan myös nyt nuo kävelylenkit ja myöhemmin Jutan kyetessä myös taas juoksut, sekä kuntosalitreenit yhdessä 🙂

Minä ja videopostauksen kommenttiboksissa paljon kohua aiheuttaneet ”rasvaiset hiukseni” 😀
Tottapuhuen mun hiustenlaatu on parantunut kesän aikana aivan mielettömästi! Kiiltoa on tullut lisää todella paljon ja tuo ”uusi hius” on aivan uskomattoman hyväkuntoinen ja vahva. Voin kirjoittaa asiasta myöhemmin enemmän (piti puhua tästä täällä jo toukokuussa), mutta lopetin tosiaan toukokuun alussa e-pillerit (yasmin) sen jälkeen kun olin googletellut niistä vaikka millä mitalla tietoa ja löysinkin paljon jenkkipalstoja, joilla oli todettu, että juuri Yasmin voi aiheuttaa joillekkin mm. hiusten ohenemista ajan mittaan. Olen siis jo vuosikausia kriiseillyt hiusteni kanssa ja miettinyt, että mistä johtuu, etteivät hiukset ole enää lainkaan samanlaiset kun esimerkiksi lukioaikoina.
Olin huomannut hiusten lisäksi eron myös kynsissä, jotka kasvoivat luonnostaan nuorena aivan käsittämättömän pitkiksi ja vahvoiksi, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ne ohenivat juurikin pillereiden aloituksen jälkeen, eivätkä enää sen jälkeen kasvaneet ollenkaan.  Mun kaveri kiinnitti kynsiäni huoltaessa huomiota juuri tähän, että kynnet olivat kerta toisensa jälkeen yhtä ohuet, vaikka geeli yritettiin kuinka hellävaraisesti viilata pois. Jotkut hormoonivalmisteethan voivat toimia ns. hivenainesieppareina, jolloin ravintolisistä ei välttämättä ole mitään hyötyä, vaikka niitä söisi millä mitalla. Jokatapauksessa, olen huomannut huomattavan muutoksen hiuksissa ja kynnetkin ovat pikkuhiljaa alkaneet vahvistua. Tietysti biotiinin, kalaöljyn ja Priorinin syömisellä voi olla vaikutus asiaan, mutta aiemmin en niitäkään syödessä ole näin suurta tehoa huomannut, eli kaipa tuolla hivenainesieppari-myytillä jotain perää on! Onneksi tajusin jättää Yasminin pois, enkä ole siihen kyllä ainakaan enää palaamassa.. Onko kukaan muu kuullut asiasta tai huomannut kyseisen valmisteen kohdalla vastaavaa?

Tavallinen trikoopaita mustana on heti mustan perustopin jälkeen mun lempparivaate, käy minne vain, milloin vain 🙂 Tuon hameen ostin Barcelonan Zarasta ja tykkään hurjasti! Mulla on vielä esittelemättä pari muutakin ihanaa ostosta Barcasta, jotka pitää muistaa kuvata piakkoin. Joissain Zaran tuotteissa hinnat oli huomattavasti edullisempia verrattuna Suomen hintoihin, joissain hintaero oli vain muutamia euroja. Se mun taannoin ostama parka olisi irronnut Espanjasta lähes puoleen hintaan siitä, mitä maksoin siitä Suomessa, kieltämättä vähän jäi kaivelemaan. Eteenkin takeissa nuo hintaerot olivat suurempia, farkuissa, paidossa, huiveissa sun muissa eivät niinkään. Tuo hame oli esimerkiksi jotain 25 euron luokkaa, joten ei paha ollenkaan.
Paita, H&M / hame, Zara / baltsut, Bianco

Kommentteihin ehdinkin vastailla suurinpaan osaan jo eilisen aikana!
Ainiin ja muhun otettiin yhteyttä Look Fantasticistä ja kysyttiin, haluaisinko lukijoilleni jakoon ensi viikolla alekoodia! Ja no, tottakai!  Eli mikäli on harkinnut pistävänsä tilausta LF:ään, kannattaa odotella ensi viikkoon, katsotaan millainen alekoodi sieltä tupsahtaa 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Toive: Hiustenlaitto videolla

Eräs lukija pyysi multa ajantasaista videota siitä, miten aamuisin laitan tukan. Mitään alusta loppuun-videota siitä kuinka kuivaan, suoristan ja kiharran hiukset en jaksanut alkaa kuvailla, mutta tämmöisen kiteytetyn version sain aikaan. Nuo kylnmäkeratiinipidennykset ovat kyllä helpottaneet mun hiusaamuja ihan hurjasti, samoin tietty myös tässä parin vuoden aikana löydetyt upeat hiustuotteet, joista on pikkuhiljaa testaamalla löytynyt ne parhaimmat tuotteet yhteiskäyttöön! 🙂 

 

Ps. Huomasin juuri itsekkin, että tuosta paljon puhutusta uudesta Costume-lehdestä on tällä hetkellä meneillään hurja tarjous. Olen itse ihan huisin laiska nykyään lukemaan lehtiä, lopettanut kaikki lehtitilaukset, jopa Hesarin ajanpuutteen vuoksi, mutta tällä hetkellä harkitsen kyllä vakavasti pistäväni tuosta Costumesta tarjoustilauksen menemään! Neljä numeroa hintaan 13,80 euroa ei kyllä ole paha hinta:) Tarjous löytyy täältä!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.