Ajatuksia nykypäivän raadollisesta työelämästä: Uskalla olla sopivasti itsekäs!

Eilen hehkutin niin kovasti perhesunnuntain perään, kunnes muistin sopineeni brunssitreffit erään ystävän kanssa, joka on ”jengiäni” entiseltä työpaikaltani. Pyysimme myös erästä kolmatta ystäväämme mukaan ja pankkijengi (ja osittain ex-pankkijengi) kokoontui Weeruskan brunssille. Helsinki-vuosinani olen löytänyt valtaosan ystävistäni juuri työn kautta. Useinhan se varmaan näin aikuisiällä meneekin niin. Juuri eilen juttelimme mm. työhyvinvoinnista ja siitä kuinka suuri merkitys sillä ja hyvällä työporukalla oikeasti on työssä jaksamisen suhteen. Vähän tylsempääkin työtä jaksaa kyllä puurtaa jos porukka on hyvä ja työyhteisö tuo semmoista tietynlaista positiivista vastapainoa itse tekemiselle. Sitten kun sekä työ ja ilmapiiri ovat niitä, jotka ainoastaan puuduttavat ja tuntuvat ikäviltä, on joku jo pahasti pielessä. Tuon keskustelumme jälkeen näin viime yönä unta, jossa olin palannut eräälle vanhalle työpaikalleni. Ainoa työpaikka vuosien takaa, jonne en sopeutunut ja jossa en kertakaikkisesti viihtynyt. Nuo muistot kumpusivat unen myötä mieleeni ja aloin pohtia nykypäivän työelämää yleisesti.

Itse en jaksa ymmärtää sitä, kuinka vanhanaikainen johtotyyli monissa suurissa firmoissa on edelleen tänä päivänä. Ajatellaan, että autoritäärinen johtajuus on se paras ja tehokkain tapa. Painostamisella ja pelottelulla päästään (mukamas) niihin hyviin ja parempiin tuloksiin. Mielestäni tuo on niin väärä ja vanhanaikainen ajattelutapa. Oma maalaisjärkenikin kun sanoo, että kaikki lähtee siitä työntekijöiden hyvinvoinnista ja kannustavasta perustasta. Kiitetään, palkitaan niistä hyvistä suorituksista, tsempataan. Eikä niin, että kaikki tapahtuu juuri päinvastoin ja tentataan, että miksi suoriudutaan huonosti, jolloin työntekijät todennäköisesti pelko persuuksissaan yrittävät niihin ”parempiin tuloksiin” yksinkertaisesti uuvuttamalla itsensä. Kun sitten kerran yltää niihin älyttömiin tavoitteisiin, on kiitos tyyliä taputus olalle ja perään sanat ”Mutta hei, ensi kerralla sitten vieläkin paremmin!”.

Työt tehdään tauoilla ja omalla ”pimeällä ajalla”, jotta näyttäisi lukujen mukaan siltä, että suoriutuu hyvin, mutta usein ei sekään ole loppupeleissä tarpeeksi. Sillä ei ole väliä kuinka paljon asiakkaat sinusta pitävät, kuinka huolellisesti ja tunnollisesti teet työsi tai kuinka laadukasta työsi tulos on. Jossei myyntiä tai tulosta tule, olet täysi nolla. Pelkät numerot merkitsevät valitettavan paljon monella työpaikalla. Nykyään alan itse nähdä suorastaan punaista kun ajattelen tätä aihetta. Ja yleensä näiden raadollisten alojen johtajat ovat niitä, jotka eivät oikeasti tiedä kyseisestä työstä mitään, miten sitä tehdään, millaiset tavoitteet ovat oikeasti realistisia ja mihin menee minkäkin verran aikaa. Hyvähän sieltä pilvilinnasta on huudella käskyjä ja painostaa alaisia oman jaksamisensa äärirajoille, kunhan ylin johto on tyytyväinen ja tuotetaan osakkeenomistajille tarpeeksi tulosta. Eikä siinä, tottakai bisnesmaailmassa on perimmäinen ajatus tehdä rahaa ja voittoa, mutta ei sen pitäisi mennä niinkään, että se kaikki tulos tehdään oikeasti työntekijöiden hyvinvoinnin piikkiin. Asiat voisivat olla täysin toisin ja tulos jopa parempi, jos johtamistapoihin, palkitsemiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Pahimmassa tapauksessa tilanne johtaa siihen, jossa ainut keino on kuukausien totaalinollaus. Tässä oma tilanteeni reilun viiden vuoden takaa. Omalla kohdallani tosin riitti vain työpaikan vaihto ja kesäloma, mutta seuraukset olisivat voineet olla pahemmatkin. Onneksi äitiys oli viimeistään omalla kohdallani semmoinen herättäjä, jolloin tajusi, ettei mitä tahansa vain pidä hyväksyä tai sietää. Mikään työ ei ole sen arvoista, että uuvut tai menetät työkykysi, oli se sitten hetkeksi tai lopuksi elämääsi. Se on karmiva fakta, että nykypäivän työelämä on varsin raadollinen. More is more, eikä mikään riitä. Tehostaminen, epärealistiset tavoitteet ovat nykyään työpaikoilla itseisarvoja. Eniten tilantessa kärsivät tietysti ne tunnolliset työntekijät, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, olla tarpeeksi hyviä ja pelkäävät suoriutuvansa huonosti, vaikkei vika olisikaan heissä, vaan nimenomaan niissä tavoitteissa ja johtamistavassa. Eipä siis ihme, että monet tekevät nykyään radikaaleja päätöksiä, perustavat yrityksiä, alkavat downshiftaamaan ja sanovat ei sille oravanpyörälle. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tavoittelemaan omia unelmiaan ja olisiko loppupeleissä niin kamalaa tienata kuukaudessa esimerkiksi muutama satanen vähemmän, jos tekee jotain niin kivaa joka ei edes tunnu työltä?

Mielestäni jokaisen esimiehen pitäisi käydä työssäoppimisjakso, jossa opettelisi viikon-parin ajan alaistensa työtehtäviin. Veikkaan, että moni varmasti osaisi arvostaa sen jälkeen heidän tekemisiään melko uudessa valossa.. Työhyvinvointi on ollut itselleni aina todella kiinnostava aihe ja lähellä sydäntä. Muutama vuosi sitten harkitsinkin hakevani lukemaan aikuiskasvatustiedettä juuri tämän alan tiimoilta, mutta se unelma sitten vain jäi johonkin. Olen itse aikoinaan palanut loppuun ja voin kertoa, että niitä merkkejä ei välttämättä vain itse huomaa. Siinä kaiken keskellä vain pakolla raahautuu aamuisin töihin, vaikka kuinka ahistaisi tai purskahtaisi itkuun työmatkalla. Yrittää tehdä työnsä paremmin kuin hyvin ja skipata tauot, jotta kukaan ei pääsisi pitämään sinua alisuoriutujana. Vapaa-ajalla vaan pötkötetään zombiena sohvalla miettien, ettei jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään muuta kun vaan olla. Päätä särkee, niska on täysin juntturassa, jatkuvat flunssaoireet ja muut merkit, joista ehkä ravataan lääkärissä, mutta niitä ei vaan osata yhdistää työuupumukseen.

Voin tähän loppuun todeta, että omat silmäni ovat sen verran auenneet, etten yksinkertaisesti suostuisi enää alistumaan entiseen. Siksi vaihdoinkin työhön, jossa työn laatu on suoriutumisen mittari, ei sen määrä. Nykyään uskallan olla itsekkäämpi, kritisoida asioita ja sanoa ei. Tämä on minun elämäni ja se täytyy pyhittää niille oikeasti tärkeille asioille; perhe ja oma terveys. Mikään ei saisi mennä niiden asioiden edelle. Tänä päivänä en ymmärrä miksi edes harkitsin jäämistä vanhaan työhöni? Miksi en toiminut aiemmin? Tietyillä aloilla ei todellakaan kilpailla palkoilla ja saatat tehdä asiantuntijatyötä, josta maksetaan muualla tuplapalkka. Itse hyödyin alan vaihdosta huomattavasti myös taloudellisesti. Jotenkin sitä vuosien mittaan sokaistuu siihen palkka-ansaan, eikä ehkä huomaa, ettei sen puuduttavan ja yli-tavoitteellistetun työn rahallinen korvaus ole kohdillaan henkisen kuorimituksen suhteen verrattuna siihen, millainen tilanne voisi oikeasti olla.

Ymmärrän tietysti, ettei ole mahdollista, että jokainen tässä maailmassa tekisi omaa unelmatyötään, mutta jos jokainen olisi tarpeeksi itsekäs ja tekisi vain sen, mitä oikeasti jaksaa ja ehtii normaalin työajan puitteissa, tämäkin systeemi jossain vaiheessa saattaisi lähteä purkaantumaan. Kun liian kiltit ja tunnolliset työntekijät pyrkivät omalla ajallaan ylituloksiin, näyttää se siltä, että nuo lähes yliluonnolliset tulokset ovat täysin mahdollisia. Niin kauan tämä oravanpyörä jatkuu ja työntekijöitä piiskataan yhä älyttömämpiin suorituksiin. Itse uskallan nykyään sanoa rohkeammin ”en ehdi”, toivottavasti sinäkin jonain päivänä, ellet jo tänään. Tässä maailmassa kyllä riittää erilaisia töitä ja varmasti jokaiselle juttuja, jotka ovat oikeasti niitä mieluisia ja innostavat aamuisin nousemaan ylös. Siksi kannustankin kaikkia tavoittelemaan omia unelmiaan. Jonain päivänä voi kaduttaa, ettei tullut sitä tehtyä aikaisemmin.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä? Kuulostaako tutulta? Uskallatko sinä olla sopivan itsekäs?

 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Perheviikonlopun kuulumisia + päivitystä päivähoidosta 3 viikon jälkeen

Huomenta ja ihanaa sunnuntaita. Meidän perhe nukkui tänään ennätyspitkään, melkein kymmeneen! Kyllä nyt kelpaa lötkötellä ja rentoutua kun on taas univajeet viikolta kuitattu. Viikonloppuna on ollut juuri optimaaliset syyskelit, aurinkoista ja viileää. Kylmyyskään ei haittaa, pääsipä kaivamaan kaapista vihdoinkin UGGsitkin käyttöön. Toppatakkiakin olen jo viikon verran käyttänyt koirien kanssa ulkoillessa. Käytiin eilen keskustassa piipahtamassa perhelounaalla Naughty BRGR:ssä, jossa vedettiin melkoiset burgerimätöt. Sitten kotiin hengailemaan, katsomaan KHL-peliä (tosin varmasti tiedätte, etten itse ollut siinä vaiheessa liimautuneena ruudun ääreen) ja saunomaan. Melko perinteinen perhe-viikonloppu siis.

Tänään olisi vuorossa tapettien repimistä, toivottavasti kiva kävelylenkki pojan kanssa ja yleistä chillailua. Melko tavallisia juttuja ilman sen kummempaa stressiä siis. Pojalla on viimeaikoina ollut taas enemmän semmoinen itsenäinen vaihe ja on viihtynyt pidempiä aikoja omien leikkien parissa, kunhan ollaan lähellä. Jossain vaiheessa oli mahdottomuus, että pystyisi istumaan edes viittä minuuttia sohvalla telkkarin ääressä kun oli oltava leikeissä mukana ihan jokaikinen hetki. Nyt sitten taas tykkääkin vaihteeksi puuhailla pidempiä pätkiä itsekseen, kunhan on isi tai äiti parin metrin etäisyydellä.

Perjantai vierähti kokonaan I love me-messuilla väenpaljoudessa. Yllättävän rankkaa olla messuilla kokonaisen työpäivän ajan 😀 Mulla oli tarkoitus jakaa Instaan enemmän tarjousvinkkejä messuille, mutta jotenkin sitten unohdin kun oli semmonen yleinen häslinki päällä ja niin paljon ihmisiä. Vuosi vuodelta noilla messuilla on yhä enemmän porukkaa ja eihän siinä, tosi kivat messut tänäkin vuonna! Harmittaa, että unohdin lähtiessä käydä hakemassa Foodinin pisteeltä kilon pussin chiaa, oli 10eurolla. Jos joku on menossa vielä tänään, niin käykää hakemassa!

En ole myöskään muistanut raapustaa tänne päikkäri-kuulumisia. Nythän meillä on vajaa kuukausi päivähoitoa takana ja kaikki on mennyt tosi kivasti. Alussa oli pientä haastetta ruokailun suhteen, mutta se sujuu jo hyvin! Sanoisinko, että eka viikko-pari oli semmoista sopeutumisen aikaa, mutta sen jälkeen kaikki meni jo ihan rutiinilla. Poika alkaa edelleen itkeä kun tämä näkee aamulla, että lähden, mutta yleensä itku loppuu siinä vaiheessa kun laitan kenkiä jalkaan. Noin pienet lapset ei tietysti vielä leiki, mutta olen kyllä huomannut naperon selvästi oppineen uusia juttuja, joissa on varmasti jäljitellyt tarhassa isompia lapsia. Napero on myös ollut todella hyvällä tuulella viime viikot. Selvästi päikkäri on tuonut sopivissa määrin uutta ja kivaa tekemistä pienen arkeen. Suurin miinus on ollut sairastelu. Näiden muutaman viikon aikana on takana jo kaksi räkätautia. Molemmat ovat siis ihkaensimmäisiä kunnon flunssia.. Aika pitkään siis vältyttiin niiltä.

Eräs ihan ykkösvinkki syksyyn on kanelilatte! Itse palaan aina syksyn tullen siihen ja noinkin pienellä jutulla voi saada niin kivaa twistiä aamukahviin. Keitä haluamasi kahvi, itse suosin espressoa, vaahdota maito ja lisää ripaus kanelia maitovaahdon pinnalle. Tosi hyvää ja ihanaa luksusta arkeen 🙂 Instassa on ollut kunnon pommitus myös Starbucksin pumpkin spice lattesta ja munkin on ehkä ensi viikolla sorruttava ja käytävä joku aamu sitä kautta.

Onko joku muukin koukussa kanelilatteen?

Ja kuulostaako meidän päivähoidon ekojen viikkojen kuulumiset tutuilta?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Miksi bloggaaminen on maailman paras juttu?

Tällä viikolla havahduin miettimään sitä, että miksi aikoinaan ajauduin perustamaan blogin? Täysin rehellisesti sanottuna en kyllä tarkkaan edes muista mitä päässäni tuolloin liikkui. Blogin perustaminen oli pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta junnannut lähinnä teknisissä esteissä. Useita vuosia siis. Sitten kerran olin kotona flunssassa tylsyyksissäni ja päätin, että nyt minä sen teen. Tuossa vaiheessa tiesin itse ehkä kolme blogia. Varmaankin halusin jonkinlaisen väylän, jossa jakaa ajatuksiani, kertoa tarinoita, matkakokemuksia, postailla verkkokauppahimotuksia ja kaikkea mitä nuoren naisen elämään nyt saattoikaan mahtua. Silloin hyvin paljon myös chilinkasvatus, josta jaoin alkuaikoina blogissani vinkkejä 😀 Toimiiko nykypäivänä edelleen samat motivaattorit blogin perustamiselle? Ajatusten purkaminen ja asioiden jakaminen muiden samanhenkisten kesken vai onko raha nykypäivän motivaattori perustaa blogi?

Blogia perustaessa en koskaan ajatellut, että bloggaamisesta noin yleisesti tulisi joskus iso juttu tai että some käytännössä ”räjähtäisi”. Silloin se oli lähinnä semmoista pienen piirin puuhastelua. Kaikki bloggaajat tiesivät suurinpiirtein toisen ja oikeastaan 99% blogeista löytyi edesmenneen blogilistan top30-listan alta. Hyvä jos nykyään osaa nimetä edes kymmenkunta bloggaajaa, koska valikoimaa löytyy niin roppakaupalla, ettei hommassa ole mitään mahdollisuutta pysyä perässä. Blogit olivat supersuosittuja, eihän silloin ollut Facebookin lisäksi oikein valinnanvaraa somekanavista. Ja Facebookissakin kun sisältö pyöri lähinnä siinä omassa tuttavapiirissä.

Itse olen aina rakastanut kirjoittaa ja olin lapsena se luova lapsi. Olen kirjoittanut päiväkirjoja, tarinoita ja jo ala-asteella suurin haaveeni olisi kirjoittaa joskus kirja. Pari kertaa jo sen aloitinkin. Aina olen purkanut ajatuksiani johonkin tekstimuodossa. Se on vain ollut minua. Rakastan kertoa juttuja ja kirjoittaa. En voisi keksiä itselleni rakkaampaa työtä. Kirjoitusjuttujen ohella piirsin, maalasin, valokuvasin, tein käsi- ja savitöitä. Harrastin koko lapsuuteni kuvataidekoulua, kotona ollessa taas piirtelin muotikuvia ja kirjoitin päiväkirjaa, sekä tarinoita. Luin useita kirjoja viikossa ja vakkarijuttu oli raahautua kassin kanssa kirjastoon tai kirjastoautoon haalimaan uutta lukusaalista.

Äitiyslomalla ja hoitovapaalla kirjoitin blogia päivittäin. Toki olin sitäkin ennen kirjoittanut blogia vuosia päivittäin, mutta ennen mammalomaahan olin jo useaan otteeseen harkinnut vakavissani blogin lopettamista. Energiat olivat päivätyön ohella niin vähissä vapaa-ajalla, treenasin salilla ja tein muita juttuja, blogi-innostus pääsi pitkäksi aikaa hiipumaan. Tuolloin tuumasin vielä, että unelmani olisi työskennellä esimerkiksi tuotepäällikkönä pankissa, ihan muiden asioiden äärellä. Kunnes sitten pari vuotta sitten sain blogihomman uuteen nousuun ja tässäpä sitä taas ollaan. Itselleni se oli melkeinpä elämän eliksiiri vauvavuoden aikana. Varmasti se olikin suurin syy siihen, miksi koin suuren kriisin ammatti-identiteettini kanssa. Tuntui ahdistavalta ajatukselta palata 9-17-elämään ja säännönmukaiseen päivätyöhön sen jälkeen, kun oli toteuttanut itseään sillä tavoin kun on itselleen kaikkein mieluisampaa. En paljoa ihmettele tuon jälkeen sitä, kuinka hoitovapaata lykätään sen vuoksi, ettei entiseen työhön paluu enää samalla tavalla houkuta.

Rehellisyyden nimissä tuntuu juuri nyt kamalalta ajatella, että tekisin työtä, johon en voisi itse vaikuttaa. Tällä hetkellä olen tietyllä tavalla töissä ”itseni herra”, saan paljolti itse päättää mitä teen ja miten teen, kunhan homma toimii. Itseäni inspiroi eniten juuri se, että saan itse suunnitella päiväni ja sen mitä teen milloinkin. Olen itse kaikkein tehokkain aamuisin, joten mielelläni teen silloin pois kaikki ajatusta vaativat hommat. Työkaverini ovat myös äärimmäisen kannustavia blogini suhteen ja he tietävät, kuinka tärkeä juttu tämä on minulle. Se merkitsee minulle paljon! Ei ole itsestäänselvyys jaksaa väkertää päivittäin kokopäivätyön ohessa blogia, mutta kun päivätyö on tarpeeksi mielekästä, jaksaa mitä tahansa. Kun löytää oman juttunsa, ei työ tunnu työltä. Ainakaan suurimpana osana ajasta.

Itse en bloggaa työkseni, mutta jos bloggaisin, olisi se ehdottomasti unelmatyöni. Toki minulla on blogin kautta tuloja, mutta eivät ne ole verrattavissa kuukausipalkkaan ja tekisin tätä kyllä ilman korvaustakin. Minulle bloggaaminen on unelmaharrastus. Pääsen kirjoittamaan asioista, jotka ovat lähellä sydäntä ja kiinnostavat, vuorovaikuttamaan lukijoideni kanssa, harrastus onnistuu milloin tahansa, mistä tahansa ja miten haluan. Minä itse sääntelen ehdot kaiken suhteen. Paljonko haluan kertoa itsestäni ja perheestäni? Mistä aiheista kirjoitan ja mistä taas en? Teenkö ryminällä viikon postaukset putkeen ja vietän pari päivää ”vapaata”. Avain menestyneeseen blogiin on mielestäni ehdottomasti pohjimmiltaan aito rakkaus hommaa kohtaan. Ei kukaan voi tehdä blogistaan aitoa ja menestynyttä, jos ainoa fokus on saada sitä kautta rahaa, mainetta ja aineellista hyötyä. Se kyllä näkyy läpi, jossei sydän ole täysillä mukana hommassa.

Mikä parasta, minulle rakkain ja pitkäaikaisin harrastukseni on mahdollistanut työpaikan ja ammatin. Voin siis ylpeänä sanoa, että olen luonut itselleni ammatin tällä vuosien harrastuskokemuksellani. Ammatin, jota en olisi 10 vuotta taaksepäin voinut edes kuvitella olevan joskus edes olemassa, sosiaalinen media ja siellä tapahtuva monimuotoinen markkinointiviestintä. Blogin avulla olen saanut myös lukuisia ystäviä, solminut paljon suhteita, jotka ovat avanneet loistavia mahdollisuuksia, olen päässyt tutustumaan teihin lukijoihin, saanut teiltä hurjasti vinkkejä, vertaistukea ja vuorovaikutusta. Aika mieletön juttu siis!

Noista tohveleista on muuten välillä kyselty ja ovat Shepherdin tämä malli. Paras ostos ikinä, ihan non-stop kotona jalassa! Myös noista Candice-pellavapussilakanoista on kyselty paljon käyttökokemuksia ja voin todeta olevani todella tyytyväinen. Laadukkaat ja mukavat. Vinkkaisin myös niistä, että ovat juuri -30% alessa täällä.

 

Ennen pidin itseäni kaikkea muuta kuin yrittäjätyyppinä. Mutta kuinkas kävikään? Kaikkien näiden vuosien jälkeen löydän itseni juuri siinä pisteessä, jossa yrittäjähenkinen työskentelytapa on itselleni juuri se kaikkein mieluisin. Tällä hetkellä en voisi edes harkita blogini lopettamista tai pistämistä tauolle. Tietysti tulevasta ei voi koskaan tietää, mutta itselleni tämä on niin paljon iloa ja positiivista energiaa antava juttu, ettei edes harmita herätä aamuisin ennen kuutta raapustelemaan. Ja niin sen pitäisikin mennä 🙂

Aurinkoa perjantaihin ja viikonloppuun!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Viikon rumin asu ja reissu varattuna!

Viime viikolla oli taas yksi niistä päivistä kun ei olisi halunnut katsoa peiliin. Tukka on huonosti, meikki on huonosti ja vaatteet tuntuvat ärsyttäviltä. Eipä tuo harmaa sääkään mieltä piristänyt. Näitä kriisipäiviä nyt tulee aina silloin tällöin, mutta kuten olen aikaisemminkin todennut, on yleensä itse ainoa joka nuo ”epäkohdat” huomaa tai ylinpäänsä kiinnittää niihin huomiota. Nyt olisi vuorossa viime viikon känkkäränkkä-asun vuoro, päivänä kun halusi pukeutua mahdollisimman mukavasti johonkin lämpimään turvavaatteeseen ja letittää pesua vailla olevat hiukset aina varmalle letille.

Jotain positiivista kuitenkin, saatoitte ehkä Instan tarinasta huomata hehkutukseni Islannin matkasta! Wuhuuu! Varasin maanantaina lennot ja siitä alkoi tarkempi suunnittelu. Islanti on ollut unelmakohteeni jo vuosia ja nyt kun olen tuumaillut asiaa, niin en loppupeleissä tiedä maasta juurikaan. Islanninhevoset, kuumat lähteet, menneiden vuosien talouskriisi.. Tietämykseni rajoittuu paljolti näihin seikkoihin. Täytyy kuitenkin ennen reissua päntätä lisää tietoa. Suunnitelmissa on siis pitkän viikonlopun spa-getaway, en malta odottaa 🙂

Olen itsekin ollut tässä vuosien varrella hieman yllättynyt, että mikä juuri Islannissa viehättää minua? Ehkä juuri erikoisuus, satumaisuus ja tietynlainen mystisyys. Melko kaukanahan se on mistään rantaparatiisista matkakohteena, mutta varmasti mielettömän kaunis. Jos jollakulla on heittää Islannin suhteen vinkkejä, hotellisuosiuksia ja mitä pitäisi ehdottomasti nähdä (Blue lagoonin lisäksi), niin saa ilomielin vinkkailla! Olen jo alkanut haaveilemaan myös jostain ihanasta hevosvaelluksesta. Muutaman päivän reissulla nyt ei ihan kamalasti ehdi, mutta vaellus+kuuma lähde voisi olla kiva yhdistelmä.

Jos saisin lähikuukausina kipaistua vielä siellä Köpiksessä, joka myös roikkunut to-go-listalla pienen ikuisuuden, olisin tyytyväinen. Olen katsellut Köpiksen lentoja tyyliin sillä meiningillä, että lähtisin NYT HETI! Jonnekin edes! Eiköhän tää kaukokaipuu tästä hellitä pikkuhiljaa, vielä kun saisi sen aurinkolomankin suunniteltua, edes keväälle. Voi olla, että loppuvuosi hujahtaa Islannin reissun voimin. Eilen aloin haaveilla myös Soulin matkasta, alan itsekin pian olla ihan ihmeissäni näiden uusien reissumieltymysteni suhteen!

Leotakki / 2nd Vintage

Neulemekko / Samsoe & Samsoe (tämä)

Kiilapohjatennarit / Isabel Marant

Laukku / Rebecca Minkoff

Polvisukat / H&M

Tuota viime vuonna kaikkialta loppuunmyytyä Samsoe & Samsoen Nor-neulemekkoa on muuten tullut kahdessa sävyssä Boozt.comille. Maastonvihreä ja harmaa, jotka löytyvät täältä. Jos haikailee tuosta, niin kannattaa olla nopea, koska on saletti myyntihitti tänäkin vuonna 🙂

Eilen ilta vierähti vähän taas niitä talven/kevään rantalomia pohtien. Eiköhän senkin kanssa jossain vaiheessa päästä etenemään! Mulla on ollut hullu ajatus ensi vuodelle. Haluaisin tehdä enemmän pienempiä extempore-reissuja niihin paikkoihin, jotka sillä hetkellä eniten kiinnostavat sen koommin kuukausikaupalla suunnitellen. Nähdä juuri niitä paikkoja, jotka eniten kiinnostavat, kerätä ensisijaisesti juuri kokemuksia ja elämyksiä. Nauttia elämästä siis.

Ja hei! Olen parhaani mukaan pyrkinyt toteuttamaan postaustoiveitanne kun olette niitä esittäneet. Jonkun säästämisen postauksen voisin lähiaikoina väkertää, mutta jos teillä on postaustoiveita mielessä, niin pistäkää tulemaan! Mikä kiinnostaa teitä eniten? Kauneus, matkailu, ura? Kertokaa! Mieluiten tuotan semmoista sisältöä, joka teitä eniten kiinnostaa 🙂

Jos Islanti-vinkkejä siis löytyy, niin niitä otetaan tosi mielellään vastaan!

Kivaa päivää ja palataan!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Päivä Iineksen kanssa 2017

Sain perjantaina vihdoinkin tehtyä päivitetyn version Päivä Iineksen kanssa-sarjaan! Jee! Muutaman kerran päivän aikana tietty unohdin koko jutun (eli jatkuvan kuvaamisen), mutta jotain sain onneksi aikaankin. Vähän tylsä päivä kylläkin, haha. Enjoy!

04:40. Havahdun hereille johonkin. Ensin ajattelen, etten katso kelloa ja yritän vielä saada unta, mutta hetken pyörittyäni sorrun. Hemmetti! En olekaan aikoihin herännyt ihan näin aikaisin. Uni ei enää tule, katson somet läpi ja pötköttelen sängyssä.

05:30. Nousen ylös. Kahvi tippumaan, kasvopesulle ja hiusten harjaus. Avaan läppärin ja hörpin kahvia. Ohessa teen seerumi- ja kasvovoiderutiinit, sekä alan meikkailemaan.

07:00. Napero nukkuu edelleen ja Tommikin ehti jo lähteä töihin. Teen edelleen blogijuttuja, syön leivän, annan koirille aamupalan ja mietin, että mitä sitä pukisikaan päälle. Tajuan, etten muistanut ottaa aamukahveista kuvaa. Voi ei, nehän on melkein aamun tärkein juttu!

07:30. Herätän pikkupojan, hoidetaan aamuhommat. Hampipesut, pukemiset yms.. Todella kiukkuinen aamu ja toinen olisi halunnut jäädä nukkumaan.

08:00. Lähdetään tarhaan. Vien pojan suoraan hoidossa aamupalapöytään, sanon heipat ja lähden itse töihin. Matkalla mietin muutamaa työjuttua, selaan somet ja ekaa kertaa hetkeen vaan istuskelen. Jungle Juicen Barin kautta töihin, oli jemmassa täysi leimakortti niin päätin ekaa kertaa ottaa tuon kalleimman juoman, Detox foxin. Oli kyllä todella hyvä, tosin tuo iso maksaa normaalisti 9,50e 😀

09:00. Töissä. Teen tunnin verran hommia ja tapaamme kollegoiden kanssa eräs asiakas. Unohdan taas vaihteeksi koko päivä kanssani-postauksen tekemisen ja kuvien ottamisen.

12:00. Aamun paltsun jälkeen taas hommia ja kahdentoista maissa lounaalle parin ystäväni kanssa yhteistyön merkeissä. Loppupäivän yritän saada viikon hommat pulkkaan ja mietin samalla, mitä on to-do-listalla alkuviikolle.

15:45. Lähden töistä viikonlopun viettoon. Hetken mielijohteesta päätän mennä Stockan kautta hakemassa Hullareilta pari kulhoa, joita katselin verkkokaupassa, mutten viitsinyt tilata sieltä kun ostoskori alkoi täyttyä vähän liikaa kaikesta. Ajattelin, että ihmisvilinästä haluaa vaan nopsaa pois, eikä tule heräteostoksia 😀

16:30. Kotona! Ja kivat kulhot hommattuna. Pyörähdys sisällä ja lähden melkein suoraan kauppaan ostamaan viikonlopun herkkuja ja ruokaa. Tommi onkin jo ehtinyt olla hetken pojan kanssa kotosalla.

17:00. Tommi lähtee keikalle ja jäädään pojan kanssa viettämään kaksin perjantai-iltaa. Leikitään, maistetaan naksuja. Naperolle on tulossa edelleen niitä poskihampaita ja on siitä tai muusta tuntemattomasta syystä tänään erityisen pahalla tuulella. Välissä ehdin pestä meikit naamasta, laittaa seerumin ja kosteuttavan naamion.

19:00. Iltapuuron aika! Sitten hengailua, yleistä sekalaista toimintaa kotona, jotenkin se aika hupenee jonnekin 😀

20:00. Vaihdamme pojan kanssa molemmille pyjamat (tai siis minä vaihdan, haha!) ja hengaillaan taas. Poika availee laatikoita, leikkii puisella autolla ja juoksee ympäriinsä Plaston mopon kanssa. Perus.

20:45. Alkaa tulla väsykiukku. Mennäään nukutushommiin yläkertaan. Uni tulee melko nopsaa.

21:00. Istun vielä hetken sohvalla, syön muutaman sipsin ja hengailen. Todella aikaisin heränneenä olen kylläkin myös itse untenmailla jo 21:30 maissa.

Hurja perjantai siis!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.