Julkaistu

Parasta kesässä on… x 10

Ei varmasti tule yllärinä, että kesä on ehdottomasti vuodenajoista suosikkini. Silti havahdun vuosi toisensa jälkeen Suomen kesän lyhyyteen ja alan viimeistään näinä heinäkuun viikkoina panikoida kesän loppumisesta. Näin siis tänä(kin) kesänä. En haluaisi vielä edes miettiä tulevaa syksyä ja kesän loppumista (apua!), mutta pieni syyspaniikki on kieltämättä alkanut tässä nousta pintaan. Täytän ensi viikolla vuosia ja syntymäpäivä onkin ollut aina jonkinlainen ”jakaja” kesän suhteen. Ennen niitä tuntuu vielä, että kesää on jäljellä, mutta heinäkuun loppupuolella alkaa viimeistään semmoinen loppukesän kriisi, haha. Lupasin itselleni, että pyrin keskittymään kesään täysillä niin kauan kun sitä kestää ja listasin tänään yksinkertaisia juttuja, joita rakastan kesässä. Ehkäpä joukossa on myös teidän kesän suosikkijuttuja?

Sateen ropina ja ukkonen. Varsinkin silloin kun herää öisin näihin (tai jompaan kumpaan, myrskyyn herääminen on lottovoitto!). Jotenkin jännää! Sateen ropinaan on myös ihan parasta nukahtaa, joskus mulla oli puhelimessa semmoinen appsi, josta kuuntelin nukkumaan mennessä sateen ääniä. Pitäisikin etsiä jos löytäisin taas semmoisen! Rakastan kesän rankkasateita yli kaiken tai ainakin silloin kun ne ovat satunnaisia, hah. Juhannuksena heräsin mökillä kunnon rankkasateeseen ja ukkosmyrskyyn, joka oli ehdottomasti yksi juhannuksen kohokohdista! 😀

Kesäruoka. Voisiko aina tehdä yhtä simppeliä (ja hyvää!) ruokaa kuin kesällä? Jostain syystä ei yksinkertainen kesäsalaatti, keitetyt perunat ja paistettu kala kuitenkaan maistu kesän ulkopuolella läheskään samalle. Paistetut ahvenfileet ja muikut on mun suosikkeja, harmittaa vaan että niitä saa pienemmistä kaupoista vähän rajoitetusti (eli esimerkiksi vaikka meidän Alepasta = ei koskaan). Voisin syödä kotimaista kalaa vaikka päivittäin jos sitä olisi enemmän kaupoissa!

Vähähiilarinen uunifetapasta kesäkurpitsalla on mun kesäsuosikki! Joskus tungen mukaan myös kukkakaalia 🙂

Kotimaiset kasvikset. Syön ehdottomasti eniten kasviksia kesäisin ja pyrin parhaani mukaan suosimaan niistä kotimaisia. Suosikkejani ovat kesäkurpitsa, kukkakaali, kevätsipuli ja munakoiso, johon olen koukuttunut aivan viime viikkoina. Ainiin ja tietty tomaatit ja avomaankurkut. Ei huolta, etteikö tulisi syötyä kasviksia puolta kiloa päivässä, haha. Juhannuksen jälkeen aloitin kunnon kasvisspurtin ja olen oikeastaan päivittäin tehnyt lounaaksi jonkun simppelin kurkku-tomaatti-sipulisalaatin öljyllä, jota tuunaan vähän vaihtelevasti esimerkiksi fetalla, halloumilla, paistetulla kanalla tai kalalla.

Extempore-pyörälenkit ympäri Helsinkiä ja Vantaata. Tänä kesänä olen innostunut lähiseutu-pyöräilyn kanssa ja siitä on oikeastaan tullut aivan kesän suosikkijuttuni. Parin tunnin aikana ehtii nähdä vaikka mitä uusia paikkoja, toistaiseksi en ole vielä kokopäivän retkellä käynyt. Vaikka ajokilometrejä on näillä lenkeillä tullut varmaan jo 200, tuntuu etten siltikään ole nähnyt kuin murto-osan kivoista lähitienoon paikoista. Listasin juuri muutaman paikan lisää retkilistalle, toivottavasti pääsen viimeistään ensi viikolla 🙂

Marjat. Syön marjoja ympäri vuoden, mutta omien marjojen kerääminen suoraan puskasta on ihan parasta! Herneistä en taas välitä ollenkaan. Meidän pihassa kasvaa karviaispuska ja tarkoitukseni oli istuttaa pari herukkapuskaa, koska ne ovat marjoista lemppareitani. Heräsin asiaan hieman myöhässä ja totesin, että taimet olivat jo loppu jokapaikasta. Ehkä siis ensi vuonna? 😀

Aamutreenit. Olen kesällä ottanut tavaksi treenata aina aamuisin ja pysynytkin tässä rytmissä hyvin. Pyrin lähtemään salille tai juoksulenkille viimeistään yhdeksältä aamulla, jonka jälkeen onkin sitten vielä kivasti aikaa ja energiaa päivän hommille. Yllättävää kyllä, olen huomannut saavani työhommiinkin potkua kun käyn välissä juoksemassa tai treenaamassa. Viime syksynä ja talvena olin aamuisin niin koomassa pimeästä, ettei heti ysiltä treenaamaan lähtö tuntunut ollenkaan vaihtoehdolta, mutta täytyykin kokeilla tätä ensi syksynä.

Kirjat ja kesän lukuhetket. Luen eniten kesäisin ja tänä kesänä olen tehnyt itselleni pienenen lukuhaasteen. Pyrin lukemaan päivän Hesarin lisäksi 1-2 kirjaa viikossa. Tuossa yhden kirjan viikkotahdissa on aika hyvin tullut pysyttyäkin. Voisinkin itseasiassa listailla tässä joku päivä omia kirjavinkkejäni loppukesälle. Yksi suositus on tuo kuvan kirjastosta lainaamani Metsä meidän jälkeemme, joka käsittelee metsä- ja biotalouden kääntöpuolta esimerkiksi avaamalla sitä, mikä Suomen luonnonmetsien tilanne on ja esittää muutenkin mielenkiintoisia näkökulmia siihen, miten metsien suojelu ja lajien monimuotoisuus tulisi taata tulevaisuudessa, jotta myös tulevat sukupolvet pääsisivät kokemaan ”niitä oikeita metsiä”, ei vain pieniä plänttejä siellä täällä tai ihmisen kajoamia talousmetsiä. Perehdyin pääsykoejuttujen myötä keväällä paljon metsäjuttuihin (tiedän btw tällä hetkellä about kaiken metsänhoidosta :D) ja jos aihe yhtään kiinnostaa (erityisesti kestävyys- ja luonnonsuojelunäkökulmasta) tai haluaa perspektiiviä metsätalous-aiheeseen niin suosittelen lukemaan!

Omatekoiset kukkakimput. Kesällä ei tarvitse ostaa kukkia kun lähimetsästä poimii itse värikkään kimpun luonnonkukista tai tehdä vaikka seppeleen (viime kesän ohjepostaus muuten löytyy täältä). Juuri tällä viikolla tajusin, että olen tehnyt tätä aivan liian vähän tänä kesänä! Viikonloppuna siis kimppua keräilemään 🌸

Letut. Kaikista leivonnaisista paistan varmaan eniten lettuja, koska ne nyt vaan on aivan parhaita! Varsinkin näin kesällä. Pari kertaa olen sortunut ostamaan  semmoisen valmiin pussitetun lettutaikina-jauhoseoksen ja en siis sen vuoksi, että lettutaikinan tekeminen todellakaan olisi mitenkään vaikeaa, vaan koska välillä on kiva tehdä lettuja hetken mielijohteesta. Siis ilman, että tarvitsisi vartavasten alkaa miettimään, että löytyykö kaapista munia tai maitoa. Nyt viimeksi ostin Sunnuntai kauralettujauheen, joka ei kylläkään pääse jatkoon tässä pussijauhetestailussa. Kauraletuista tuli aivan liian jähmeitä, vaikka toki pitivät hyvin nälkää. Paremman tuloksen saa kun laittaa itse hyppysellisen kaurahiutaleita tavalliseen lettutaikinaan 🙂 Ps. Nuo (testiin saadut) Nocciolata-hasselpähkinälevitteet on muuten ihan parhaita lettujen kanssa!

Kesävaatetus, ofc! Rakastan muutenkin rentoa pukeutumista ja on ihan parasta kun voi lähteä ulos flipflopit jalassa johonkin huitulamekkoon pukeutuneena 🙂

 

Löytyykö listalta teidän kesän lempparijuttuja? 🌸

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Muuttohaaveita (?)

Viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut hiljalleen haaveilla omakotitalossa asumisesta. Apua, mitä? Minä?! Tuntuupa oudolta sanoa näin! En ole oikeastaan koskaan nimittäin ollut oman talon perään kaipaava ja siksi olenkin ollut hieman hämmästynyt tästä itsekin. Kotona on tänä vuonna tullut vietettyä aivan ennätyspaljon aikaa ja siinä samassa on myös todennut realiteetin meidän kodin neliöiden suhteen. Niitähän on siis virallisesti 55m2, yläkerran epäviralliset mukaanlaskettuna noin 20 lisää. Tällä hetkellä haaveilenkin juuri niistä lisäneliöistä (mieluiten vähintään 150m2), sekä tietysti siitä ettei joku kolkka kotona jatkuvasti vaatisi remppaa tai fiksaamista, kuten tämmöisissä vähän vanhemmissa asunnoissa nyt näköjään tuppaa olemaan. Ehkäpä eniten kuitenkin on rassannut tilanpuute ja erityisesti säilytystilan vähyys. Käytännössä joudun pelaamaan jokaikisen ostamani isomman tavaran tai huonekalun kanssa täällä tetristä, että saisin sen mahtumaan meille. Enkä edes käytännössä osta juurikaan mitään, vaan olen enemmänkin pyrkinyt kunnostautumaan siinä, että pääsisin ylimääräisestä tavarasta eroon. Nytkin olen jo pari vuotta tuskaillut, että saisin erään pienehkön hyllyn kiinnitettyä seinään, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan paikkaa, mihin se mahtuisi. Niinkin simppeleistä asioista, kun kirjahyllystä ja kokovartalopeilistä olen haaveillut vuosia, mutta tullut jo lopputulokseen, ettei kumpaakaan tulee luultavasti koskaan mahtumaan tänne. Onpas siis kinkkistä! Todellisia maailmanluokan pulmia siis täällä suunnalla 😀

Ahtaasti asuminen on tietysti osittain oma valinta. Itse olen asunut melko ahtaasti suurimman osan aikuisiästäni yksiöissä ja pienissä kaksioissa. Tietysti neliöiden vähyys on Pk-seudulla huomattavasti yleisempää kuin muualla Suomessa. Jossei rahaa tai lainahalukkuutta ole rajattomasti, täytyy väistämättä tinkiä joko sijainnista tai neliöiden määrästä. Näiden noin seitsemän vuoden aikana kun olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurannut pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoita, olen todennut kantakaupungin neliöiden käyvän yhä saavuttamattomammiksi. Ja silti tuntuu, että hintojen nousu on ollut todella rajua myös täällä kantakaupungin ulkopuolella. Ihan hullua, että enää ei välttämättä ole vaihtoehto muuttaa Helsingin tai edes Pk-seudun sisällä mikäli tavoite on tuntuvasti kasvattaa elintasoaan. Ainakaan siis ilman jättimäistä lisälainaa.

Kun muutimme Käpylästä tänne nousi asuntolainamme määrä (sisältäen remontin osuuden) noin 40 000 eurolla. Nyt taas olen laskeskellut, että vaatisi samainen upgrade tuntuviin lisäneliöihin jopa 200 000€ lisälainan, vähintäänkin. Riippuen toki kohteen iästä, koosta ja sijainnista. Huh, pelkästään jo sillä saisi pohjoisemmasta jo melkoisen lukaalin! Mitä siis tulee omakotitalosta haaveiluun, voi täällä pääkaupunkiseudulla nopeasti lannistua asian suhteen. Ellei nyt siis halua megalomaanista asuntolainaa tai muuten vain ole todella hyvin toimeentuleva. Ennen haaveilin vielä uudehkosta omakotitalosta tästä meidän kulmilta kunnes sitten totesin, ettei puoli miljoonaakaan ole edes lähellä realistista hintaa. Sen jälkeen olenkin sijoittanut talohaaveiluni lähinnä esimerkiksi Klaukkalaan tai Jyväskylään 😀 Toisaalta olen kyllä tykännyt paritaloasumisesta ja vaikka vielä muutama vuosi sitten ehkä jossain määrin edelleen haikailin kantakaupunkiin, en ehkä enää kovinkaan mielelläni lähtisi kerrostaloon ainakaan niin kauan kun on koiria.

Sen jälkeen kun remontoimme täällä keittiön, kylppärin, portaat ja maalasimme seiniä, ajattelin ettei mitään remontti-ideoita tule hetkeen, mutta kuinka väärässä olinkaan! Meidän alakerran parketti (joka toki on melkein 30v vanha) on parin vuoden aikana mennyt järkyttävään kuntoon ja viime kuukausina olen kiinnittänyt siihen yhä enemmän huomiota. Todellisuudessa kiinnitän lattiaan huomiota melkein kokoajan ollessani kotona ja asia on alkanut vaivata aivan todenteolla. Lattian fiksaus onkin ollut suunnitelmissa jo yli vuoden, mutta ajankohta on vain odotellut sopivaa. Itse asiassa melkein jo löimme lukkoon homman nyt koronakeväänä, kunnes ongelmaksi osoittautui lähinnä se, että minne olisimme lähteneet evakkoon kun Uusimaa ja koko Suomi oli tsäpissä. No, ehkäpä vielä tässä ehtii! Pulmana on myös ollut päättää, että yritämmekö hioa vielä kerran jo aikaisemmin hiotun, todella kuluneen parketin ja näin säästyä koko lattian vaihdolta? Entä sävylakkaus vai parketin maalaus esimerkiksi valkoiseksi? Vielä viime kesänä tuumailimme vakavissamme parketin maalaamista valkoiseksi, mutta nyt olemme kääntyneet kuultolakkauksen suuntaan. Tai oikeastaan itse olen jo alkanut kääntyä täysin uuden puulattian kannalle. Saa siis nähdä mihin päädymme ja milloin, haha.

Palatakseni neliöihin ja tilanpuutteeseen, olen aikaisemmin ollut varsin sopeutuvainen tämmöiseen intensiiviseen asumiseen ja jopa elätellyt ties mitä tiny house-haaveita. Viimeisen vuoden aikana (tai viimeistään kevään jälkeen) olen havahtunut siihen, että ahtaus ja täynnä pursuavat kaapit ovat alkaneet tosissaan ahdistaa. Kun tilaa on vähän, näyttää kotikin lähes poikkeuksetta aina kaoottiselta ja siivoamassa saa olla jatkuvasti. Olisipa ihanaa elää kerrankin niin, että tilaa olisi niin paljon, että kodin täyttäminen jo olemassaolevilla tavaroilla ja huonekaluilla olisi enemmänkin positiivinen ongelma, eikä pulma siitä mikä järjestys laitetaan, että saadaan kaikki nippanappa mahtumaan. Toisaalta olen viime vuosina alkanut kaivata yhä enemmän myös luonnonrauhaan. Sitä, että kodin tuntumasta pääsisi vaivattomasti metsään ja tämä on valitettavasti asia, joka muuttuu pääkaupunkiseudulla yhä harvinaisemmaksi tiiviin rakentamisen lisääntyessä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin varmasti viihtyä pienemmälläkin paikkakunnalla. Äitinä mietityttää Helsingin levottomuus, mutta toisaalta pienemmissä kunnissa taas palveluiden vähyys tulevaisuudessa. Pandemia lisäsi kuitenkin merkittävästi etätyövalmiuksia ja itse elättelenkin toivoa siitä, että teknologia voisi tulevina vuosina mahdollistaa yhä laajemman työskentelyn kotoa käsin, joka toisaalta voisi lisätä nuorten halukkuutta asuttaa muuttotappiokuntia ja tätä kautta estää palveluiden lakkauttamista. Tällöin ei haave unelmien omakotitalosta, luonnonrauhasta ja ehkäpä vähän kiireettömästä arjestakaan olisi kovin kaukainen unelma. Tietysti palveluiden saatavuus on Helsingissä ihanaa kun kaikki löytyy läheltä, mutta tänä keväänä on tullut herättyä myös siihen, kuinka harvoin näitä samaisia palveluita on todellisuudessa tullut käytettyä. Ehkäpä niitä kaipaisi juuri sitten kun sitä mahdollisuutta niiden hyödyntämiseen ei yhtäkkiä olisikaan? 😀

Nyt uskallan ehkä paljastaa ymmärtäväni ihmisten elinikäisen haaveen ”omasta talosta” ja ehkä juurikin siitä ”lopullisesta” kodista, jossa on riittävästi tilaa vuosikymmenien asumiseen. Moinen ei nimittäin enää nykyään ole Helsingissä aivan itsestäänselvyys.

 

Muita ahtaudesta ahdistuneita? 

 

Entä haaveiletteko pienempiin kuntiin muutosta? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Kolmekymppinenkö liian vanha opiskelemaan?

Olen tässä ehtinyt jo sulatella uutista opintoihin paluusta ja täytyy sanoa, että olen hetki hetkeltä yhä enemmän innoissani koko hommasta! Innostuin itseasiassa tutkimaan jo vaihtopaikkojakin, en malta odottaa sitä, että (toivottavasti) joskus tulevaisuudessa pääsen kirjoittelemaan tännekin vaihtojuttuja! Jo laittaessani virtuaaliset hakupaperit eteenpäin maaliskuussa, oli aivan selvä juttu, että jos pääsen maataloustieteisiin, on Uusi-Seelanti maatalous-painotteisena maana varma vaihtokohde. Ja heh, olinpa itseasiassa tuolloin myös parhaillaan Uudessa-Seelannissa suunnittelemassa näitä mahdollisia opintohaaveita 😀 Nuoruuden opiskeluvuosista on nimittäin jäänyt vähän kaivelemaan se, ettei koskaan tullut lähdettyä vaihtoon, mutta ehkäpä tässä on mahdollisuus vielä ja ottaa samalla koko perhe mukaan. No mutta, toivottavasti ette kyllästy näihin opiskelujuttuihin, niitä kun ei ole blogissa ollutkaan vuosikausiin! Halusin tänään kirjoitella ajatuksista, joita mielessäni on viimeisen vuoden aikana pyörinyt mielessä ja erityisesti tämän hakukevään aikana. Eli siitä, onko yli kolmekymppinen liian vanha kouluttautumaan uudelleen?

Tuleva koulutusohjelma on itselleni kolmas alempi korkeakoulututkinto, jonka aloitan. Joku saattaakin muistaa, että ennen tradenomiopintojani opiskelin vuoden restonomiksi, mutta melko nopeasti ensimmäisen vuoden aikana totesin, ettei ala ollut minua varten ja hain seuraavana keväänä uudelleen liiketalouden AMK-ohjelmaan, joka tuntuikin kiinnostavalta jo heti opintojen alkumetreiltä. Näin reilut kymmenen vuotta myöhemmin (apua :D) siitä kun aloitin ensimmäiset korkeakouluopintoni olen pohtinut paljon opiskelumotivaatiotani ja sitä, kuinka itse koin opiskeluvuosinani kamalaa kiirettä työelämään. Lopulta aloitinkin oman alani vakituisessa työpaikassa jo ennenkö olin saanut tradenomin papereitani ulos. Oli ”kiire” päästä säästämään, haaveilemaan urasta ja omistusasunnosta. Ehkä niinkin kiire, etten parin viimeisen opiskeluvuoden aikana jaksanut keskittyä opintoihini aivan niin hyvin kuin ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisin halunnut. Tuolloin oli varma juttu, että jatko-opiskelen ”sitten joskus” kaupallista alaa, mutta vuosi vuodelta tuntuivat kaupalliset maisteriohjelmat yhä vähemmän kiinnostavilta.

Nyt vuosia myöhemmin on työkokemusta karttunut monipuolisesti, asustelen toisessa omistusasunnossa ja onpa välissä tullut perustettua perhettäkin. Joku ehkä saattaisi pitää hullunkurisena ajatusta siitä, että päättää tässä pisteessä ”aloittaa alusta” opintojen suhteen ja tavallaan kääntää suuntaa aivan totaalisesti. Itse taas näen asian aivan toisin. Itsenäistymisen ja aikuistumisen myötä koen motiivit opiskelulle aivan toisenlaisina kuin parikymppisenä. Nyt ei ole kiire mihinkään. Päinvastoin, motiivit opiskelulle ovat pisteessä enemmänkin sitä, että haluaa kehittää itseään, koska on vuosien varrella ehtinyt jo luoda ammatillista uraa, nähdä eri aloja ja työtehtäviä, jopa heittäytyä yrittäjäksi.

Nuorempana oli opiskelumotiivien painopiste (ainakin itselläni) siinä, että halusi tutkintopaperit ulos lähinnä muodon vuoksi, jotta voisi keskittyä juuri noihin aikuisuuden jännittäviin juttuihin. Nyt ajattelen oikeastaan aivan päinvastoin ja motiivini opiskelulle on juuri siinä, että haluaa opiskella ja on kartoittanut tiettyjä osa-alueita, joiden parissa haluaisi syventää osaamistaan. Koen siis, että aikuisuuden myötä myös ”opiskelija-minä” on kehittynyt ja osaa tarkemmin hahmottaa kokonaisuuksia, jotka pitkässä tuntuvat itsestä kiinnostavilta tai tärkeiltä. Yhtenä esimerkkkinä vaikkapa maaseudun kehittäminen, jonka ohella koen matkailualan kiinnostuksen olevan suuri plussa kun pyritään kehittämään kiinnostusta maaseudun matkailuun ja turismiin. Uskon, että tälläkin alalla on hyvät tulevaisuuden näkymät ottaen huomioon, että nuorten aikuisten kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut jo aivan parin vuoden aikana valtavasti!

En missään nimessä kuitenkaan kadu tradenomitutkinnon hankkimista tai sitä, ettei tullut haettua uudelleen opiskelemaan aikaisemmin. Päinvastoin on käytännönläheisestä ja yleispätevästä tutkinnosta ollut omalla kohdallani paljon hyötyä työelämässä. Näen sen ehdottomasti hyvänä kaupallisena pohjana muiden alojen jatko-opinnoille. Koen myös, että elämäntilanne juuri nyt on opintoja ajatellen optimaalinen. Siitä huolimatta, että päätin avata opiskeluelämälle mahdollisuuden ”vasta nyt” niin olen viime vuosina alkanut kiinnostua yhä enemmän ns. spesifimmän alan opiskelusta ja erityisesti joltain luonnonläheiseltä alalta. Koin, että haluan vuosien ammattikorkeassa roikkumisen jälkeen kokeilla yliopisto-opintoja, koska jostain syystä oli lukion jälkeinen yliopistohaku jäänyt vähän kaivelemaan ja noussut toistuvasti mieleeni lähivuosina. Yhden AMK-tutkinnon suorittaneena en siis nähnyt tällä erää muita AMK-tutkintoja vaihtoehtona, vaikka useampaa kiinnostavaa ohjelmaa sieltä suunnalta alkuvuodesta kurkinkin ja jossain vaiheessa tuumailin myös AMK:in opettaja-opintoja.

Oma vahva mielipiteeni on, ettei koskaan ole liian myöhä opiskella ja kehittyä, vaikka toki olenkin hieman ristiriitaisesti miettinyt, että miltä tuntuu paluu opiskelijaksi joukkoon, joka on huomattavasti itseäni nuorempaa. Asiaa tutkittuani olen kuitenkin kuullut, että vuosi vuodelta löytyy yhä enemmän myös ns. ”vanhempia” tutkinto-opiskelijoita. Onkin mielenkiintoista nähdä miten homma lähtee rullaamaan! Toivon, että onnistun jatkossa kannustamaan myös muita toteuttamaan opiskeluhaaveita vielä näin kolmenkympin jälkeenkin. Hassua kyllä niin olen tänä keväänä ja kesänä bongannut somen kautta tutuilta aivan ennätyspaljon opiskelu- ja hakujuttuja. En siis selvästi ole ainoa, joka on tuumaillut paluuta opiskeluiden pariin näin ”aikuisena” 🙂 Ehkäpä se on juuri tämä korona, joka on saanut monet tuumailemaan asiaa eri kantilta!

 

Onko siellä muita, joilla on noussut pintaan opiskeluhaaveita pitkän tauon jälkeen? 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Maantiedettä ja vilppiä valintakokeessa

Huhhei! Kolmen kuukauden luku-uurastus on nyt nimittäin ainakin osittain ohi. Osallistuin eilen tosiaan maantieteen valintakokeeseen, joka nosti melkoisesti ristiriitaisia tunteita – kuten nyt nämä koko kevään poikkeukselliset valintakoejärjestelyt yleisestikin. Mietin, että olisin kirjoittanut aiheesta jo eilen, mutta kävin koko loppupäivän ylikierroksilla, enkä oikein saanut koottua ajatuksiani tästä mitenkään järkevästi. Valintakokeiden järjettömyydestä ja muusta nimittäin. Näin alkuun täytyy todeta, että kertakaikkiaan maailman huonoin sauma saada päähänsä minkäänlaisia opiskeluhaaveita on tänä keväänä. Mikä tuuri siis! Valtaosa yhteishaun valinnoista on tehty todistusvalinnan kautta ja valintakokeet päädyttiin järjestämään perinteisen menetelmän sijaan etänä. Tämä taas on tuonut mukanaan keskustelua erityisesti siitä, kuinka valintakokeiden vilppiä voidaan valvoa etänä tapahtuvassa kokeessa (=kokemukseni mukaan ei mitenkään) ja kuinka todistusvalinta asettaa huonompaan asemaan ne hakijat, jotka eivät välttämättä yo-arvosanojen perusteella sijoitu muutaman parhaimman prosentin sisälle.

Mielestäni perinteinen valintakoe, jossa testataan hakijan kykyä omaksua ja soveltaa valintakoemateriaalien tietoa, yhdistettynä yo-arvosanojen pisteytykseen on toimiva ja reilu tapa tehdä opiskelijavalintoja. Harmi vaan, ettei hakijoiden osaamista päästy tänä keväänä testaamaan perinteisin keinoin. Olen itse kirjoittanut suunnilleen M:n paperit (maantieteen ainereaali E), enkä odottanutkaan pääseväni todistusväylän kautta sisään, mutta pidin hakiessani kuitenkin realistisena tulla valituksi valintakokeen pisteillä ahkeran lukemisen ja korkean motivaation avulla. Toki tiedostan, ettei tilanne ole ollut helppo korkeakouluillekaan ja soveltamista on tarvittu, mutta näin hakijan näkökulmasta tätyy todeta, ettei aivan nappiin ole mennyt.

 En halunnut aikaisemmin mainita ensisijaista hakukohdettani, mutta mitä sitä nyt enää salailemaan sen jälkeen kun eilen aiheesta IG:ssä mesosin. Hain siis Helsingin Yliopiston maantieteen kandiohjelmaan, jota olen säännöllisen epäsäännöllisesti tuumaillut jo siitä saakka kun vuonna 2006 pääsin ylioppilaaksi. Harmittaa, etten ole aikaisemmin päättänyt hakea, koska hakijamäärät ovat kasvaneet tasaisesti vuosien varrella ja samalla myös sisäänpääsy vaikeutunut. Maantiede on alana semmoinen, johon itse koen suurta kiinnostusta ja intohimoa. Luonnon ja maapallon eri ilmiöt aina trooppisista myrskyistä jääkausiin ja revontuliin ovat aina kiehtoneet, viime vuosina olen kiinnostunut yhä enemmän myös siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa luontoon ja eri ekosysteemeihin. Päätin helmi-maaliskuun vaihteessa hakea ohjelmaan ja päätin valmistautua niin hyvin, etten ainakaan voisi soimata itseäni jälkeenpäin liian vähästä lukemisesta. Siitäkin on nimittäin kokemusta ja omalla kohdallani jäi lukion jälkeen yliopistopaikka nippanappa sivusuun sen vuoksi, että jätin lukemisen suunnilleen yhteen kierrokseen hieman liian suurella itsevarmuudella. Tämän jälkeen en sitten olekaan yliopistoon edes hakenut (yhtä maisteriohjelmaa lukuunottamatta). Harmi toisaalta, vaikka välissä onkin tullut haettua tutkinto AMK:ista. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä, vaikka ehdin alkuun sitä(kin) murehtia!

Sitten niihin pääsykokeisiin! En juurikaan jännittänyt valintakoetta ennakkoon, koska olin valmistautunut todella perusteellisesti. Luin kirjat neljään-viiteen kertaan ajatuksella läpi, sekä myös kuuntelin eri osioita ja tein niistä käsin kattavat muistiinpanot, joita kertasin vielä viimeisinä päivinä. Fiilikseni oli, että osaan kirjat melkolailla ulkoa, enkä olisi omasta mielestäni voinut valmistautua paremmin. Kokeessa oli muutamia kohtia, joista olin hieman epävarma ja vääristä vastauksista annettiin miinuspisteitä. Taktiikkani oli kuitenkin pelata ”kaikki peliin”-mentaliteetilla ja pyrkiä vastaamaan ennemmin pisteitä tuovan vaihtoehdon ”nollavaihtoehdon” sijaan, siitäkin huolimatta että siitä tulisi miinusta. Valintakokeen perusteella otetaan sisään toisen vaiheen jälkeen vain 5 opiskelijaa (hakijoita siis lähes 700), joten mahdollisuuksien ollessa äärimmäisen vähäiset, en kokenut järkeväksi himmailla mahdollisten miinusten suhteen, vaan luottaa fiilikseen ja päntättyihin tietoihin. Viimeinen tehtävä oli laajin ja vaikein, tuskailin melkeinpä 80% ajasta sen kimpussa ja toivon kovasti, että pistesaldo olisi tämän tehtävän osalta hyvä. Tein parhaani ja sitähän tässä haettiinkin. Jotenkin ehkä sinisilmäisesti ajattelin, että jossei itse huijaisi, niin tuskin kukaan muukaan nyt vilppiin sortuisi. Vaikka fiilis kokeen jälkeen olikin hyvä, lannistuin lopulta jotenkin aivan täysin.

Juttelimme päivällä ystäväni kanssa pääsykokeen rakenteesta. Ystäväni puoliso haki kevään haussa lääketieteelliseen ja olimme aikaisemmin ohimennen jutelleet esimerkiksi tästä reilun viikon takaisesta lääketieteellisen (mahdollisesta) vilppi-casesta. Kerroin kysymyksistä ja totesin kokeen olleen pääosin jopa yllättävän helppo, moniin kysymyksiin olisi helpostikin päätellyt vastauksen sillä, että olisi googlettanut jonkin perustermin. Kuten ”kravun kääntöpiiri”, ”koropleettikartta” tai ”salpausselkä”, joiden pitäisi ainakin omasta mielestäni olla melkolailla perustietoa kaikille yhtään maantiedosta kiinnostuneille tai pääsykoemateriaalia lukeneille. Kuitenkin olivat esimerkiksi kaikki nämä saaneet sattumoisin Google Trendsin perusteella melkoisen piikin google-hauissa juuri valintakokeen aikana. On siis selvää, että tähänkin pääsykokeeseen suurella todennäköisyydellä osallistui vilppiä harrastavia hakijota, joka suututtaa aivan valtavasti. Miten tämä voi edes olla mahdollista? Olenko itse vain jotenkin vanhanaikainen vai onko tämmöinen huijaamalla läpi-meininki nykyään peruskauraa? Täytyy sanoa, että itse tunnollisesti kuukausia lukeneena harmittaa aivan suunnattomasti, että helposti hyödynnettävä vilppi antaa niille mahdollisuuden päästä jatkoon, jotka ovat liikkeellä huijauksen keinoin ja vievät pahimmassa tapauksessa opiskelupaikan hakijalta, joka olisi perinteisessä valintakoetilanteessa päässyt pisteytyksessä pidemmälle. Ja kyllä, tiesin itse vastaukset esimerkiksi näihin esimerkkitermeihin liittyviin kysymyksiin ilman, että olisin edes kokenut tarvetta googlata apuja. Niin ja ei, en myöskään luntannut tai käyttänyt kokeessa vilppiä. Näin jälkeenpäin olenkin miettinyt, että onko nykyään tyhmä se, joka luottaa rehelliseen peliin ja myös siihen, että muut osaavat noudattaa samoja moraalisia periaatteita? Ilmeisesti.

Näiden todistusvalintojen äärellä olen myös provosoinut itseäni lukemalla erinäisiä keskusteluita, joissa todistuksella valitut tuskailevat tulleensa valituksi, vaikkeivat olleet suunnitelleet menevänsä edes koko valintakokeeseen tai edes opiskelevansa tulevana syksynä, mutta aikovat silti ottaa paikkoja vastaan huvikseen, vaikkei ala tai opiskelu edes kiinnosta. Tottakai moni näistä on varmasti paikkansa ansainnut ja osoittanut kiinnostuksensa alaan hakemalla kyseiseen ohjelmaan, mutta onhan tämä silti hieman epämääräistä. Todistusvalinta on tänä vuonna ollut pääasiallinen valintareitti, jonka ohella todella pienellä joukolla on mahdollisuus päästä sisään pelkän valintakokeen kautta – jossa siinäkin on monissa kokeissa vilpin mahdollisuus.

Mielestäni näiden järjestelyiden avulla on juuri todellinen motiivi haettavaan alaan jäänyt täysin sivuseikaksi. Jotain valintakokeeseen osallistujien motiivista ja valmistautumisesta kertoo myös se, kuinka aivan perustermit ja yleistieto ovat pimennossa. Toivon todella, että tämmöiset seikat on otettu huomioon valintakokeen rakenteessa ja googlaajat paistavat läpi kokonaispisteytyksessä. Kuulin jopa, että nykyään tapahtuu sitä, että etätentteihin tai valintakokeisiin ryhmittäydytään suurella joukolla niin, että optimoidaan hyvät vastaukset niin, että joku taitaa esimerkiksi matikan, joku kielet ja tätä rataa. Voi elämä. Esimerkiksi eilinen pääsykoe oli tehtävien osalta vain monivalintoja, joten tehtäväosioissa ei ollut esimerkiksi mahdollisuutta päästä näyttämään ja soveltamaan osaamistaan kirjallisesti. Tuossa mainitsemassani lääketieteellisen valintakokeessa oli tehtäväkohtainen aikaraja, joka teki vilpin vähintään äärimmäisen hankalaksi, mutta samanlaisia aikarajoja ei esimerkiksi tässä eilisessä kokeessa ollut.  Huoh, olen totisesti tämän myötä menettänyt lopunkin uskoni ihmisiin. Toivottavasti aihe nousee esille tiedekunnassa ja saa aikaan mahdollisia toimenpiteitä. Tietysti jännittää myös oma pistesaldo, joten sitä odotellessa!

Ensi viikolla on edessä vielä toiset pääsykokeet, joihin olisi tarkoitus päntätä vielä ahkerasti, mutta kieltämättä karisti eilinen motivaatiota melkoisesti. Saa siis nähdä, odotukset eivät ole ainakaan kovin korkealla. Sinänsä harmittaa erityisesti se, että ei-ensikertalaisena valituksi tuleminen on omalla kohdallani jo muutenkin huomattavasti epätodennäköisempää ja nämä valintamenetelmät tekevät sen melkeinpä mahdottomaksi. Viime viikkoina on puhuttu paljon opiskelupaikkojen lisäämisestä ja toiveena olisikin, että lisäyksiä tulisi jo alkavan syksyn paikkoihin. Itse elättelenkin tällä hetkellä toiveita siitä, että paikkojen lisäys mahdollistaisi jonkinlaista kompensaatiota näiden hieman poikkeuksellisten valintakriteerien ohella.

 

Onko joku teistä hakenut tänä keväänä kouluun? Mitä mieltä olette poikkeuksellisista valintakriteereistä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Julkaistu

Toukokuun ristiriitaisia fiiliksiä ja opiskeluhaaveita

Hei pitkästä aikaa! Kuten joku on ehkä saattanut huomata, on blogin postaustahti ollut viime viikkoina hieman hajanainen ja normaalia harvempi. Kuten tänään avaudin instafeedissäni, olen potenut pientä kriisiä tämän vallitsevan tilanteen tiimoilta ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Toki nämä samaiset ajatukset ovat olleet matkassa jo parin kuukauden aikana, mutta nyt pian kolmen perheen kanssa intensiivisesti vietetyn kuukauden ja kotiympyröissä hengailun jälkeen on kieltämättä alkanut iskeä pieni lamaantuminen ja kaipuu normaaliin arkeen. Kun päivät pyörivät samojen juttujen ympärillä täällä kotona, on monesti tuntunut siltä, ettei tänne blogiin ole ollut juurikaan mitään tähdellistä kirjoitettavaa, inspiraatio nollissa ja kuvaaminen mahdotonta kotona, joka on päivästä toiseen pommin jäljiltä, vaikka kuinka ahkerasti siivoilisi. Tällä hetkellä tympii kotona olo ja kotitöiden rumba melkoisesti, kuinka luksusta olisikaan päästä lähtemään töihin kodin ulkopuolelle ja näkemään muita ihmisiä! Vaikka noin yleisesti viihdynkin hyvin kotona, perheen kanssa ja myös itsekseni, on sosiaalisten suhteiden kaipuu iskenyt pahimman kerran. Ja juuri niin, että kaipaisi ihmisten näkemistä kasvotusten tylsien Whatsapp-viestien sijaan. Onhan tässä vierähtänyt jo kolme kuukautta siitä kun olen nähnyt ystäviä tai (suomalaisia) aikuisia kasvotusten.

Ajattelin ensin, että kirjoittelenko tästä aiheesta vasta myöhemmin kesällä (vai ollenkaan), mutta päädyin kuitenkin alustavasti avaamaan ajatuksiani opiskeluhaaveista jo nyt. Eniten ehkä siksi, että aihe on pyörinyt mielessäni kuluneiden viikkojen aikana suurimman osan ajasta ja keskittyminen mihinkään muuhun on osoittautunut todella vaikeaksi. Tässäpä siis yksi syy siihen, miksi postaustahti blogissa on ollut lähiaikoina hieman harvempi. Toinen syy on tietysti myös ollut tuo ylempänä mainitsemani, että meidän lähes identtisistä päivistä alkaa olla hyvin vaikeaa ammentaa uusia ideoita, mutta ehkäpä niitäkin taas tulee mieleen kun tilanne tästä (sitten joskus) normalisoituu.

Päädyin siis maaliskuussa osittain hetken mielijohteesta hakemaan opiskelemaan ja olenkin nyt pian parin kuukauden ajan lukenut pääsykokeisiin, lähiviikkoina enemmissä määrin kun parin muunkin hakemani koulutusohjelman valintakoemateriaalit julkaistiin. Päivittäin olenkin käyttänyt lukemiseen ja muistiinpanojen tekemiseen useita tunteja, joten välillä onkin tuntunut, ettei kodin- ja lastenhoidon ohella oikein muuhun aikaa riitäkään ja luetut aiheet ovat tulleet ihan yöuniin asti. Edessä onkin vielä reilun viikon lukurutistus ennen etä-valintakokeita.

Sinänsä hassua, koska opiskelu ei ole jostain syystä kiinnostanut minua vuosiin. Varsinkaan kaupalliset maisteriohjelmat, kunnes sitten aivan lähikuukausina olen löytänyt hurjasti motivaatiota mahdollisiin opiskeluihin oivallettuani talven reissussa, että mikä minua oikeasti kiinnostaisi opiskelumielessä. En muista mainitsinko aikanaan edes blogissa kun hain muistaakseni keväällä 2015 LUT:in kauppatieteiden maisteriohjelmaan, johon en siis tuolloin päässyt. En muista harkitsinko tuolloin hakevani uudestaan, mutta hakemattomuudesta voi päätellä, ettei jostain syystä yksinkertaisesti kiinnostanut. Jossain vaiheessa tutkin aktiivisemmin eri maisteriohjelmia, mutta nuo kauppatieteiden maisterit eivät jostain syystä ole kiinnostaneet ollenkaan, vaan fiilis on enemmänkin nyt ollut se, että haluaisi opiskella jotain aivan muuta ja uutta alaa. Oikeastaan taisin joskus viime vuoden puolella ensimmäisen kerran puolittain vitsillä miettiä, että olisipa hauska opiskella jotain aivan uutta.

En vielä tässä vaiheessa halua avata hakukohteitani tai muutakaan tähän liittyvää sen koommin, koska olen kriiseillyt melkoisesti asiaa mm. koronatilanteen vuoksi muuttuneiden valintakoekäytänteiden suhteen ja sitä, onko esimerkiksi todistusvalinta omalla kohdallani uhka vai mahdollisuus. En voi enää tulla valituksi ensikertalaisten kiintiöstä koska olen jo aiemmin suorittanut kotimaisen korkeakoulututkinnon ja ensikertalaiskiintiö pitää sisällään kuitenkin enemmän aloituspaikkoja kuin ei-ensikertalaiskiintiö. Tässä viikkojen varrella on kuitenkin tullut plärättyä tilastoja läpi melko perusteellisesti ja onneni on toisaalta juuri siinä, että ensikertalaiskiintiön ulkopuolella on usein myös huomattavasti pienempi määrä hakijoita, vaikkakin hakijamäärät ovat tänä vuonna olleet aiempia vuosia suuremmat. Todistusvalinnan kohtalo siis jännittää tällä hetkellä valtavasti, varsinkin siitä syystä, että tämän vuoden ”korona-haussa” on (ainakin näissä opinto-ohjelmissa joihin itse hain) todella minimaaliset mahdollisuudet tulla valituksi valintakokeen kautta ja toki kokonaisuus riippuu aina siitä, millaisilla todistuksilla muut hakijat ovat liikkeellä. Tietysti harmittaa, jossei valinta osu kohdalleni, mutta olen yrittänyt asennoitua tulevaan mahdollisimman neutraalisti. Tai siltä osin kun se tässä tilanteessa ja avoimen tulevaisuuden tiimoilta nyt on mahdollista 😀 Mutta kerron asiasta varmasti vielä myöhemmin kun olen saanut luku-urakan pakettiin tai uutisia tältä rintamalta!

Se miksi halusin avata asiaa täällä on, että samaisista syistä voi olla, ettei blogi vielä päivity aivan päivittäin, mutta toivottavasti päästään pian taas aktiivisempaan tahtiin olosuhteiden muututtua. Näillä näkymin palaan blogin pariin aktiivisemmin viimeistään parin viikon kuluttua! 🙂

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.