Ekan lomapäivän kuulumiset

Nyt olisi eka mammailupäivä takana ja täytyy heti raportoida tänne kuulumiset! Päivä vierähti leppoisasti, mutta työntäyteisesti. Tuli nimittäin puuhailtua vaikka mitä kotihommia, kuten pyykättyä, siivottua keittiö, tiskit, vietyä pulloja kauppaan, käytyä postissa, kaupassa, pellopeli+kävely koirien kanssa, blogia, tehtyä ruokaa ja mitäs vielä.. No ainakin miljoona muuta asiaa. Ja silti jäi to-do-listalta vaikka mitä hoitamatta kuten imurointi ja lattioiden pesu. Miksi musta muuten tuntuu että jaarittelen tänne aina kotihommista! Oonko ainut kenen mielestä niissä riittäisi oikeasti koko päiväksi hommaa?! Varsinkin jossei ole tehnyt mitään perusteellista siivousta koko viikkona!!
Loppupäivästä kuitenkin alkoi tajuamaan, että tilanne on nyt eri eikä ole mitään pakkoa saada kaikkea yhden päivän aikana tehtyä vaan voi ihan suosiolla jättää hommia seuraavallekin päivälle. Yleensä kun yrittää kamalalla tohinalla saada kaikki viikonloppuna yhden päivän aikana tehtyä ja onkin sen monen tunnin puuhastelun jälkeen ihan poikki. Ainakaan ei voi potea huonoa omatuntoa vaikka jäisi jonain päivänä lenkkeilyt väliin jos käy kotihommatkin liikunnasta puuhastelun määrän suhteen! Saa nähdä missä vaiheessa iskee tylsyys kun on kaikki mahdollinen kotona puunattu ja pesty ja ehtii vaan makoilla hömppää katsoen. Eihän siinä 🙂

Tortillat ovat viime viikolta kun tehtiin itse salsa, guacamole ja paneroitiin kanaa jollain mausteseoksella. Tänään tekisi jotenkin ihan kamalasti mieli kalatacoja tai nachogratiinia tai jotain!! Onhan kuitenkin perjantai 😀 Kauankohan siinä menee ettei enää muista missä päivässä mennään?

Tämä on tosin pääsiäiseltä, eilen en todellakaan intoutunut meikkailemaan 😀

Oon muuten tehnyt tosi nerokkaita kauppoja vauvanvaatteiden suhteen niiltä facekirppiksiltä. En yleensä ikinä nosta automaatilta rahaa tai muutenkaan kanna mukana käteistä kun ainoastaan sillon jos on sitä jostain harvinaisesta syystä saanut jostain. Nyt on tullut kuitenkin myytyä ensin omaa tavaraa facekirppisten kautta ja niistä kaupoista saaduilla käteisillä rahoilla ostettua sitten taas vauvanvaatekirppiksiltä! Käytännössä rahaa ei siis ole mennyt yhtään. Eilen vein pulloja ja tein taas niillä rahoilla parit kaupat haha! Ei nyt tietty ole kyse siitä ettenkö raaskisi niihin vauvahankintoihin pistää rahaa, vaan se että kun niitä on muutenkin nyt ostanut jonkun verran käytettynä, niin ennemmin myy jotain turhaa omista nurkista pois, saa pikkurahaa ja käyttää ne käteiset jotka nyt tavallaan on ”ylimääräistä”, johonkin hyödylliseen. Aika nerokasta ja tuntuu pienemmältä vaivalta kun että menisi nostamaan ja rikkomaan rahaa. Ja on muuten tullut huomattua, että jo kympillä-parilla saa jo ihan ison läjän kivoja vauvanvaatteita, koukuttavaa 😀

Tuo kierrätysmeininki on muutenkin ihan räjähtänyt ainakin Helsingissä noiden facekirppisten myötä. Ei tulisi enää kuuloonkaan listata mitään pienempää asustetta tai kenkää myyntiin huuto.netiin kun Facebookissa on huomattavasti helpompi päästä tavarasta eroon. Ihan superhyvä juttu kyllä! Varmasti monet nykyään pistävät tavaraa kiertämään eteenpäin ennemmin kun pahimmassa tapauksessa heittävät roskiin ajatellessaan ettei kukaan tavaralla varmasti mitään tee. Usein kun ihan ilmaisellekin tavaralle on aina kova kysyntä. Toisen roska on toisen aarre!

Onko muissakin kaupungeissa aktiivista tuo kierrätysmeininki faceryhmissä?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Lauantai 19

Moikka! Ihan alkuun ajattelin mainita, että kommentteihin vastaaminen on
viime viikolta vähän jäänyt, mutta pyrin vastailemaan
rästikommentteihin vaikkapa nyt viikonlopun aikana. Taaskaan ei ole actioniä puuttunut tästä viikosta ja pikkuhiljaa alkaa jo odottelemaan parin viikon päästä koittavaa mammalomaa!

Toissapäivänä piipahdin Kättärillä ultrassa vauvan kasvukontrollissa ja toissa yönä  taas sitten heräsin toinen silmä ja luomi täysin punaisena, rähmivänä ja turvonneena. Oli siinä ihmettelemistä kun jo silmän sarveiskalvokin oli  turvonnut jonkun allergisen reaktion seurauksena ja näky peilistä aivan järkyttävä. Nyt jo sentään parempi ja silmäkin jo auki. Huhheijaa!

Tuntuu että jokaiseen päivään on riittänyt jonkinlaista draamaa 😀 Rautatablettejakin on syöty nyt reilu viikko ilman sen kummempaa tulosta, joten pakko kai vaan todeta että tämä väsymys on tullut jäädäkseen. Samoin järkyt iskiaskivut, joiden myötä kävely ja istuminenkin alkavat jo olla ajoittain tuskallisia. Ihan kamalaa valittaa tänne, mutta nyt on alkanut tulemaan kyllä joka tuutista näitä kaikenmaailman vaivoja.

Liikunta on tähän saakka auttanut noihin alaselän ja pakaran kipuihin, mutta nyt alkaa jotenkin tuntua että kävely ja kaikenmaailman hääräily vaan pahentaa. Toisaalta enää alle 2kk laskettuun aikaan ja saa olla iloinen että on tähän saakka selvinnyt näinkin vähillä vaivoilla. Joku saattaa kärsiä koko raskauden ajan erilaisista kivuista, pahoinvoinnista ja ties mistä, joten kestettäköön se että vaivoja alkaa eskaloitumaan vasta nyt kun se on luonnollistakin, että vaivat lisääntyvät.

Jotain instapläjäystä viime viikkojen varrelta..

Löysin muuten maanantaina työmatkalla seitsemältä aamulla ulkoa yksinäisen narsissin! Kyseessä oli ilmeisesti Kauniisti kotimaiselta tosi ihana kamppis, jonka idea oli jättää noita yksinäisiä narsisseja ympäri Helsinkiä ihmisten löydettäväksi. Jossen itse olisi laahustellut pingviinivauhtia aamulla, niin olisi itseltäni jäänyt tuo bongattua. Kyllä pienistä jutuista tuleekin hyvä mieli 🙂

Tällä viikolla vietettiin työpaikalla myös baby showereita ja sain vaippakakun 😀 Pakko myöntää etten vielä vuosi sitten edes tiennyt mikä se on…
Ensi viikko onkin sitten taas vähän lyhyempi Pääsiäisen vuoksi ja pakko yrittää pinnistää vielä nämä pari viikkoa vaikka kuinka tekisi tuskaa! Eiköhän sitä ehdi jo pelkästään mammaloman alussa ihan kiitettävän monta viikkoa löllötellä kotona. Ottaen huomioon, etten ole ollut moneen vuoteen kotona edes viikkoa ”lomalla” kun lomat tulee aina vietettyä jossain muualla. Eli ihan mielenkiintoinen kokemus jo itsessään tuo kotona lomailu ennen vauvan tuloa!

Onko teillä esimerkiksi raskausjuttujen tai minkä tahansa muun aiheen suhteen jotain postaustoiveita? Voisin toteuttaa niitä viimeistään sitten loman alkaessa 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Tavallisia viikonloppujuttuja, niistä on kiva vapaapäivä tehty!

Rakastan viikonloppuja! En sillä että niissä usein olisi tosiaankaan mitään ihmeellistä tai erikoista, vaan juuri siksi että saa ilman stressiä tehdä täysin tavallisia juttuja. Olen aina miettinyt kuinka muut ihmiset viettävät viikonloppuaamuja/päiviä. Olen jollain tapaa aina haaveillut semmoisista päivistä kun köllöttelee sängyssä pitkään tai jopa iltapäivään asti, mutta ei semmoinen vaan onnistu! Jotenkin malttamattomana on sängystä päästävä aina melkein heti heräämisen jälkeen ylös keittämään kahvia ja aamupuuhille, toki nyt myös ihan koirien ulosviennin suhteen jos nyt sattuu olemaan oma ”aamuvuoroni”.

Omat
viikonloppuni lähtevät useimmiten käyntiin sillä, että heräilen siinä
vaiheessa kun ei enää armottomasti väsytä ja usein köllöttelen hetken
vielä sängyssä koirat viekussa esimerkiksi puhelinta selaten. Kaikkein
parhaimpia ovat tietty vapaat aamut kun on ollut toisen aamuvuoro
koirien ulkoiluttamisen suhteen ja saa viilettää yökkärissä vielä
pitkään 😀

Sitten keittämään kahvit ja kotitekoisen latten litkimistä
ilman mitään kiirettä. Saan aamuisin vierähtämään tietokoneella yleensä
ainakin pari tuntia, useimmiten puuhailen samalla blogijuttuja kun juon
kahvia, keitän puuroa sun muita aamujuttuja.

Viikonloppuihin kuuluu yleensä myös joko kuntosali tai pitkä lenkki,
joka on aina hoidettava pois ennen iltapäivää. Muutoin ei kertakaikkiaan
vaan enää saa lähdetyksi ja onhan se ihanaa tulla lenkiltä tai salilta
kotiin vaikkapa kahden maissa ja todeta, että kaikki päivän
velvollisuudet on hoidettu. Siitä syystä onkin esimerkiksi
viikonloppusiivouksen tekeminen vaikka jo perjantaina aina hyvä idea 😉
 

Eilinen meni aikalailla tämmöisissä perinteisissä merkeissä. Eipä siis mitään kovin ihmeellistä tai fiiniä. Aamukahvit, aamudatailut ja aamupuurot. Puuron jälkeen salille ja salin jälkeen aurinkoiselle kävelylenkille koirien kanssa Kumpulaan. Ainakin näistä ihan tavallisista jutuista on oma paras viikonloppuni tehty!

Täytyy mammaloman alkaessa kokeilla eri variaatioita ”löllöaamuista”, kuten sitä pitkään sängyssä lököttelyä tai aamudatailun väliin jättämistä. Mikä radikaali veto olisikaan vetää suoraan herättyä aamupala napaan ja lähteä vaikka lenkille! 😀

Miltä teidän viikonlopun rutiinit näyttävät? Kuulostaako samalle kun omani vai teettekö jotain täysin eri tavalla? 

Ps. Sain tälle päivälle jakoon alennuskoodin Ellokselle, mikäli jotakuta kiinnostaa. Alekoodi 10 euron alennukseen on 335440 vähintään 40 euron tilauksista ja voimassa vielä tänään 13.3. Ellokselle tästä!

 Ehdot alla:

10 EUR alennusta* kun tilaat vähintään 40 EUR!

*Tarjousehdot: Alennus koskee uutta, vähintään 40 euron tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus on voimassa 13.3.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ellos Matkojen tuotteisiin. Ostosumman perusteella myönnettyjä alennuksia saaetaan harkita uudelleen palautusten yhteydessä. 

Koodi 335439 taas antaa -20% alennuksen tennareista ja on voimassa 20.3 saakka. Tennarikamppiksen sivut löytyvät Ellokselta täältä!
Ehdot:
20% alennusta* tennareista – koskee myös tuotemerkkejä!

*Tarjousehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia tennareita. Alennus on voimassa 20.3.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Design by -tuotteisiin.

Tarjousnumero: 335439

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Väsyilyä ja muita viimeisen kolmanneksen oireita

Nyt viimeisen kolmanneksen lähdettyä käyntiin on kaikenlaisia oireita ja vaivojakin tullut jotenkin ryminällä. Samalla on alkanut miettiä että miten ihan tosissaan mahtaa jaksaa sinne äippäloman alkuun asti kun normaali arkikin tuntuu jotenkin ihan tosi rankalta kun on jatkuvasti väsynyt ja muutenkin jo raskas olo. Enää tosin kuukausi aikaa..

En haluaisi valittaa, mutta kyllä se harmittaa kun haluaisi ja pitäisi tehdä vaikka mitä, mutta ei kertakaikkisesti vaan jaksa! Unelma olisi tulla töistä kotiin ja kaivautua samantien peiton alle pyjamassa 😀 Tosin mukana voi olla myös jotain ihan normaalia kevätväsymystä, mutta varmaan kaikki muu tässä vaan vielä maksimoi sitä kun jokaisen aamun mantra töihin herätessä on lähinnä ”pakko jaksaa” kun ei nyt pelkän väsymyksenkään piikkiin viitsisi olla pois. Vähän sama kun joka aamu lähtisi kiipeämään jotain vuorta tai muuta ylitsepääsemätöntä haha.

Yksi
muutos jonka olen myös raskauden aikana huomannut on lisääntynyt
sokerinhimo. Minä joka en yleensä edes välitä makeasta. En uskonut
ikinä, että sokerista tai makeasta tulisi itselleni millään tapaa mitään
”ongelmaa”, koska leivonnaisista tai makeisista kieltäytyminen ei
koskaan ole ollut itselleni mitenkään vaikeaa. Päinvastoin, kun ei tee
kertakaikkisesti mieli niin miksi silloin söisi jotain? Ennen olen
saanut kaikesta sokerisesta lähinnä huonon olon.

Nyt
olen huomannut tosiaan makeanhimon lisääntyneen ja erityisesti se tulee
ilmi jos on syönyt normaalia vähemmän hiilihydraattipitoista, kuten nyt
vaikka lounaaksi salaatin yms. Ilmeisesti keho tuolla tavalla ilmoittaa
siitä, että olisi lisätarvetta lisähiilihydraateille. Miksikään
huolenaiheeksi en ole asiaa kuitenkaan kokenut, koska syön
loppujenlopuksi makeaa kuitenkin melko vähän ja harvoin, tosin arkena
syödyt muutama karkki (!! en edes ennen tykännyt karkeista) tuo jo
jotenkin huonon omatunnon kun on tottunut siihen ettei niitä normaalisti
syö, mitä nyt välillä viikonloppuna vähän jäätelöä tai jos jotain innostuu
leipomaan. Sipsejä taas ei ihme ja kumma ole tehnyt enää pitkään aikaan
läheskään niin paljoa mieli, aivan ennenkuulumaton juttu!

Yritän
esimerkiksi työpäivien aikana syödä säännöllisesti jotain, että saisi
pidettyä loitolla pahimmat verensokerin laskut. Päivät alkavat aina
ennen lounasta 2-3 hedelmällä, rahkalla ja parilla porkkanalla, yleensä
napsin päivän mittaan suolaamattomia naturel-manteleita tai pähkinöitä
sitä mukaan kun alkaa verensokeri ruokailujen välissä laskemaan ja nälkä
hiipiä. Ainakin itselläni on toiminut tosi hyvin, vaikka silti välillä
iskee se sokerinhimokin 😀 Tosin joinain päivinä kaikki makea taas ällöttää.
Viikon sisällä on myös
alkanut tulemaan aivan järkyttävää turvotusta. En siis kertakaikkiaan
ikinä ole ollut näin turvonnut, olo on kokoajan kun olisi aivan
pingottuneen täydeksi täytetty muovipussi joka vaan odottaa
räjähtämistä. Pakko ollut taas aloittaa 4kilometrin töistä kotiin
kävelyt, että saa nesteitä liikkeelle. Kotiin päästessä kun on usein
niin naatti, ettei jaksa muuta kun hädintuskin kotitöitä tehdä vaikka
kuinka yrittäisi. Tuleepa  ainakin kaksi kärpästä samalla iskulla noiden
työmatkakävelyiden suhteen 😉

Ensin panikoin että turvotus olisi jotain
raskausmyrkytykseen liittyvää, mutta verenpaine on ollut nyt ja
aikaisemminkin todella alhainen, joten onneksi kai ihan normaalia ja
asiaan kuuluvaa tuo turvotus vaikkakin vähän ikävää onkin. Tein tällä viikolla salilla kevyttä kyykkyä ja ensimmäistä kertaa ikinä reisiin oikein sattui kyykätessä niiden ollessa niin turvonneet! Eilen taas alkoi rannekello kiristää kädessä, en edes ollut kuvitellut että niin voisi käydä!


En muista olenko täällä maininnut myös kuorsauksesta joka on astunut kuvioihin sanotaanko kuukauden sisällä. Olin aluksi aivan ihmeissäni, että kuinka minä nyt voisin kuorsata mutta pakko se on uskoa sen jälkeen kun kuuli äänimateriaalia!! 😀

Kaikki näistä vaivoista ja oireista nyt ovat kuitenkin loppupeleissä melko harmittomia ja kuuluvat asiaan, ainut joka nyt oikeasti harmittaa on tuo väsymys, joka rajoittaa arkea tosi paljon. Inhottava tunne kun jo pelkkä tiskien laittaminen on jotenkin jo ylitsepääsemätöntä. Täytyy ensi viikolla ottaa neuvolassa puheeksi ja pyytää tarkastamaan esimerkiksi rauta-arvot, että voisiko syy piileä matalassa hemoglobiinissa.

Kuvituksena oli ihania rantakuvia Indonesian reissulta, joita vasta vähän aikaa sitten intouduin selailemaan. Tulipas ikävä varsinkin noita Lombokin autioita rantoja, sinne on vielä päästävä joskus takaisin! Kamala matkakuume muutenkin taas yllättäen. Tekisi kokoajan mieli käyttää lomapäiviä ja ottaa vielä ennen huhtikuuta joku reissu Euroopan sisällä, mutta tuskinpa tulee toteutumaan. Seuraavan kerran onkin sitten vasta ihan loppukesästä reissu tiedossa kun lähdetään naperon kanssa näillä näkymin Etelä-Ranskaan, mutta täytyy toivoa että edes keväästä ja kesästä tulee meille kiva, niin voidaan puistoilla oikein urakalla!! 🙂

Kivaa viikonloppua!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Maanantain koomailut ja banaanipannarit hawaii-style

Helmikuu lähenee jo loppuaan ja huomenna onkin jo maaliskuu! Aika menee kyllä supernopeasti, vastahan oli joulu ja kerroin täälläkin babynewsit, tosin siitäkin on jo pari kuukautta. Siinä välissä on ehtinyt reissaillakin ja ties mitä. Tästä kun vielä hurahtaa pari kuukautta eteenpäin niin alkaa olla jo h-hetket käsillä 😀 
Mulla on viikon sisällä alkanut hiipiä muiden pikkuvaivojen lisäksi kuvioihin aivan järkyttävä väsymys, joka siis vain pahenee tuosta mitä aikaisemmin ehdin valitella. Melkeinpä tulee mieleen ne alkuaikojen syysväsymykset viime vuodelta. Ei huhheijaa kun oikeastaan kaikki energia menee hereilläpysymiseen ja siihen että jaksaa olla töissä suht. skarppina tai muuten vaan liikkua paikasta toiseen, kuten vessaan. Sekin usein tuntuu niin suurelta uurastukselta, vähän kun olisi jonnekin vaellukselle lähdössä.

Ihan lyhyessä ajassa on jotenkin alkanut liikkuminen tuntua yhä raskaammalta, eipä tarvitse vissiin ihmetellä mihin se kaikki energia menee kun tuntuu että painaisi ainakin 100kg! 😀 Ei toivoakaan että jaksaisi laahustaa ylämäkiä tai muutenkaan eteenpäin ihan entiseen vauhtiin tai hengästymättä. Hohhoi! Onneksi tämä nyt ei ole kovin pysyvää 😉

Paistoin pari viikkoa taaksepäin tuon valmiin pannukakku-mixin, jonka ostin Havaijilta. En muuten ollut aikaisemmin tehnyt pannareita tuommoisesta valmiista sekoituksesta ja tuohan on siis aivan megahelppo! Ei tarvinnut lisätä kun vesi. Ainakin joissain kaupoissahan myydään Amerikka-hyllyllä jotain valmiita pannukakkusekoituksia, tosin melkoisen suolaiseen hintaan (joskus katsoin hinnaksi 7-8 euroa pussille).. Nyt kuitenkin harmittaa etten ostanut lisää noita Havaiji-pannarimixejä!

Noista tuli kyllä aivan ihania ja tungin samaan tyyliin pannareihin ananasta ja banaania paistovaiheessa kuten useimmiten reissuissa syön. (Ja toki true-jenkkityyliin vähän voita päälle) Nami! Nuo pannarit tosin maistuivat jo itsestään vähän banaanille ja macadamiapähkinälle. Harmi ettei Havaiji-pannareita saa tietääkseni mistään Suomesta ostettua. Olisi nimittäin tosi kiva lisä vaikka kotibrunssille 🙂

Vastailen kommentteihin nyt alkuviikon aikana kun herään taas tästä koomasta viimeistään keskiviikkona. Nyt on aivan pakko mennä sänkyyn 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.