Julkaistu

Ajatuksiani vastuullisesta muodista, onko sitä?

Tänään ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ajatuksiani pukeutumisesta, oman tyylin löytymisestä ja siinä ohessa sivuta aihetta myös vastuullisuuden näkökulmasta. Kesän tultua olen taas päässyt aivan omaan elementtiini pukeutumisen suhteen. Voisiko vain aina olla hamekeli ja valita jalkaan ne flipflopit (tai edes tennarit)? Olen aina haaveillut asuvani jossain, missä voisi säiden puolesta käyttää välillä farkkuja, ehkä jopa nahkatakkia, mutta silti laittaa jalkaan ne fliparit, ainakin useimpina päivinä. Hameet, mekot ja topit ovat ehdottomasti oma juttuni pukeutumisessa. Rakastan pukeutumisessa rentoutta. Simppeleitä ja mukavia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä.

Varmasti olen aikaisemminkin maininnut siitä, kuinka pukeutuminen on minulle tärkeä itseilmaisun keino. Pukeudun itseäni varten ja kun olen oman tyylini mukaisissa vaatteissa, tunnen olevani ”omassa elementissäni”. Tyylejä on monia, pukeutujasta riippuen, mutta monesti pukeutuminen ja oman tyylin noudattaminen mielletään pinnalliseksi. Tämän suhteen en itse ole aivan samaa mieltä. Näen hyvän tyylin tietynlaisena taiteen lajina, kykynä osata yhdistää eri vaatekappaleita juuri sen oman tyylin mukaisesti ja tuoda sitä kautta esille omaa persoonallisuuttaan. Itselleni on nimittäin tärkeää, että ainakin suurimmalla osalla vaatteitani on jokin tarina tai, että niihin liittyy jokin muisto. Oikeastaan muistan jokaisen vaatteeni kohdalla ostotilanteen ja sen, miksi päädyin ostamaan kyseisen kappaleen. Mutta onko muoti ja pukeutuminen koskaan vastuullista? Oma ajatukseni on, että kyllä. Se voi olla ainakin vastuullisempaa, jos vain näkee vaivaa vastuullisen vaatekaapin rakentamiseen ja ajattelee uusia hankintoja tietyistä näkökulmista.

Eri asia on tietenkin ajatella, että more is more ja hankkia uusia vaatteita vain sen ostamisen vuoksi, pahimmassa tapauksessa ajattelematta sitä yhtä käyttökertaa pidemmälle. Itse olen todennut tyylini kehittyneen omasta mielestäni paremmaksi sen jälkeen, kun juurikin vähensin uuden ostamista, keskityin yhdistelemään vanhoja vaatekappaleita ja pyrin ostamaan vain niitä juttuja, joita näen käyttäväni todella pitkään. Ostaminen, tavaraan kyllästyminen ja sen hylkääminen eivät tosiaankaan ole minun juttuni. Vuoden aikana olen myynyt pariin otteeseen vanhoja vaatteitani kirppareilla ja pääasiassa juurikin niitä vanhoja, jotka ovat lojuneet varaston uumenissa jopa vuosia. Huhheijaa, olen kyllä ollut aikanaan pahimman luokan shoppailija! Huonolaatuista tekokuituvaatetta vuosien takaa löytyi myyntiin nimittäin lähes kymmenen Ikea-kassillisen verran. Kylläpä pisti mietityttämään, vaikka jo tuossa vaiheessa olinkin jo vuosia kuluttanut hyvin eri tavalla.

Jokainen toki kuluttaa tyylillään, mutta nykyään en näkisi itseäni ollenkaan tyyppinä, joka lähtee vartavasten ”shoppailemaan jotain” silkan ajanvietteen vuoksi. Ajatus jotenkin ahdistaa, sekä samalla huolestuttaa myös ajatus siitä lyhytaikaisesta onnen tunteesta, jonka uusi tavara tuo tullessaan, mutta vain lyhyeksi hetkeksi. Erityisen ongelmalliseksi olen kokenut omallakin kohdallani huonolaatuiset trikoo- ja viskoosivaatteet, joita ei saa kaupaksi edes pilkkahintaan kirpparilla. Ja pääasiassa juuri nämä tuotteet ovat juuri sitä vaateteollisuuden ”ongelmajätettä”, josta on liikatarjontaa jopa kehitysmaissa, johon sitä kuskataan hyväntekeväisyytenä, loppupeleissä ikävin seurauksin, koska tämän vuoksi on paikallisten toimijoiden harjoittama vaateteollisuus joutunut kehitysmaissa ahdinkoon ja pahentanut kehittyvien maiden taloustilannetta entisestään. Ajatus hyvä, mutta lopputulos ei niinkään. Oli niin tai näin, ei tilanne ole hyvä kenellekään. Ja silti pikamuotiteollisuus porskuttaa kuin viimeistä päivää.

Kuvien collegepaita on äitini vanha 80-luvulta. Silkkinen hame on taas IRO:n, jonka löysin viime kesänä Köpiksestä eräästä second hand-liikkeestä ja on siitä asti ollut ehkä eniten käyttämäni hame! COS:in vaalean t-paidan taas ostin taannoin kaverini IG-kirppikseltä 🙂 Kyllä, käytettynä voi löytää aivan mielettömiä lempparivaatteita! Nämä kaikki vaatteet näen kappaleina, joita käytän heittämällä vielä 10 vuoden päästä. Juuri tämmöisiin elementteihin panostan. En halua ostaa mitään, jonka näen myyväni tai siirtäväni syrjään muutaman viikon tai kuukauden jälkeen.

Olen todennut, että monesti ei ehkäpä juuri ajatella sitä ostotilannetta pidemmälle. Tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Kuinka kauan käytän tätä? Millä keinolla hankkiudun vaatteesta eroon? Onko tämä jotain, josta pääsen kyllästyessäni helposti eroon esimerkiksi kirpparilla ja josta on minun jälkeeni pitkään iloa, sekä käyttöikää jollekulle toiselle? Tässäkin asiassa on materiaaleilla suuri merkitys. Tekokuituisten vaatteiden käyttöikä on usein varsin lyhyt, jälleenmyyntiarvo todella huono ja kierrätys hankalaa. Ja hei, vaatteen roskiin heittäminen ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Se mikä tässä paljolti mättää, onkin se kuinka monet unohtavat ajatella omaa nenäänsä pidemmälle. Pois silmistä – pois mielestä. Harva meistä haluaa pilata päiväänsä miettimällä niitä Afrikan maiden tai Haitin tekstiilijätteiden ongelmavuoria.

En ole itsekään mikään täydellinen kuluttaja, eikä tämän suhteen odoteta mitään kaikki tai ei mitään- mentaliteettia, koska pienilläkin jutuilla on merkitystä. Koen itse tärkeäksi jo sen, että tilanteen tiedostaa ja pyrkii omassa elämässään edes pieniin muutoksiin. Omalla kohdallani tarkoittaa tämä sitä, että kun ”tarvitsen” jotain uutta, pyrin joko hankkimaan sen käytettynä, kierrätettynä tai valmistamaan itse laadukkaista materiaaleista. Ja oikeastaan olen onnistunut tässä todella hyvin. Täytyy sanoa, että tässä ohessa olen myös  saanut rakennettua omaa vaatekaappiani juuri kestävään suuntaan, jossa ei yksinkertaisesti ole tarvetta joka kauden vaihtuvuuteen, vaan vaatekappaleet pysyvät kaapissani vuosi toisensa jälkeen. Ostan uusia vaatteita todella harvoin, sanoisinko ostavani täysin uutena vaatteita ehkä muutaman vuodessa, esimerkiksi vastikään ostin uudet treenitrikoot, koska niitä tarvitsin oikeasti ja on tiettyjä juttuja, joita en ainakaan toistaiseksi hanki käytettynä. Kierrätettynä taas saatan ostaa maksimissaan vaatteen-pari kuukaudessa. Useimmiten en yhtään. Ja voisin todeta, että melkeinpä kaikki 2nd hand-löytöni ovat niitä, jotka saa helposti myytyä eteenpäin. Useimmiten tulee uutta ostettua esimerkiksi kotiin. Kodintekstiilejä ja satunnaisia sisustusjuttuja, mutta noin ensisijaisesti pyrin etsimään myös niitä käytettynä ja selailen jatkuvasti Toria, jos tarvitsen kotiin esimerkiksi jonkin uuden kalusteen.

Bloggaajakollega Irene muuten haastatteli minua joku aika takaperin Iltalehden Ilonaan käsityöharrastukseni osalta ja siinä ohessa sivusin vähän myös kuluttamista, sekä pienyrittäjyyden suosimista. Juttu tuli eilen ulos ja löytyy täältä jos kiinnostaa 🙂

 

Mitä te tuumaatte aiheesta? 

 

Energistä uutta viikkoa! <3′

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Muuttaisinko pois Helsingistä?

Viikonlopun reissun yhteydessä minulta kyseltiin paljon fiiliksiäni Jyväskylään paluusta ja siitä, että voisinko harkita muuttavani takaisin? Kieltämättä tuo reissu herätti kaikenlaisia tunteita, ennen kaikkea niitä, kuinka kiva kaupunki Jyväskylä onkaan. Vaikka olenkin kokenut oloni Helsingissä viihtyisäksi, en rehellisyyden nimissä kuitenkaan kovin ”kotoisaksi”. Ainakaan samalla tavalla kuin aikanaan Jyväskylässä, vaikka puolensa kaikella. Totesin tässä yksi päivä, etten osaisi kuvitella esimerkiksi osallistuvani Helsinki-päivään, koska jostain syystä en koe täällä semmosta yhteisöllisyyttä tai kuuluvani niin tiiviisti osaksi kaupunkia. Sen sijaan, jyväskyläläisten tapahtumien kanssa oli jotenkin aivan eri juttu. Tätä on oikeastaan vähän hankala selittää.

Helsingissä olet tavallaan osa massaa, harvoin tunnet vastaantulevia ihmisiä ja näin omasta mielestäni on liikkuminen (varsinkin lapsen kanssa) kieltämättä välillä hieman hankalaa, ellet siis asu aivan keskustassa. Meiltä menisi Korkeasaareen julkisilla about tunti, Lauttasaareen toinen tunti, mutta onneksi keskustaan pääsee vajaassa puolessa tunnissa. Ahdistun siitä, jos joudun juna-asemilla liikkumaan vaunujen kanssa hisseillä ja ties mitä erityisreittejä. Täytyy sanoa, että suorastaan jopa kammoan juna- ja metroasemia, nyt lapsen kanssa on tämä ehkä jopa pahentunut, koska on yksinkertaisesti pakko käyttää vaikkapa niitä epämääräisiä hissejä, joita vihaan yli kaiken. Tästä syystä valitsen bussilla matkustamisen yleensä aina lapsen kanssa. Tiedän, olen outo, mutta välillä on tuntunut, että olisi ihanaa omistaa ajokortti vain siksi, ettei täytyisi enää mennä noista epäilyttävistä paikoista, mikä tietysti olisi hullua, koska Helsingissä kuitenkin on äärimmäisen hyvä julkisen liikenteen verkosto.

Juttu lähti vähän raiteiltaan ja ilman muuta tiedostan, etteivät nämä välimatkat ole mitään suurkaupunkeihin verrattuna, mutta Jyväskylässä varttuneena kun tottui siihen, että oikeastaan kaikki on 10 minuutin kävely- tai automatkan päässä. Melkeinpä kaikkialle pääsi kävellen tai pyörällä, harvemmin edes menin mihinkään bussilla. Toki Helsinki on upea kaupunki ja Euroopan mittapuulla todella turvallinenkin, mutta yksi asia täällä on alkanut viime vuosina risomaan. Kaikilla on niin kiire! Muistan kun aiheesta tehtiin joskus Ylen taholta tutkimus, jota itsekin katoin muistaakseni Prisma Studiosta. Kaupunkien keskustoissa mitattiin ihmisten kävelynopeuksia ja mitä hitaampi kävelynopeus oli, sitä pienemmästä kaupungista oli kyse. Eli ihmisillä ei selvästi ollut kiire mihinkään, toisin kuin Helsingin keskustassa, jossa kävelynopeus oli tietysti nopeusmittareilla ykkösenä.

Ja itse niiin tunnistan tämän! Nyt muistelen itsekin eilistä, kun taas kerran hiihdin ihan kamalaa vauhtia asioilla keskustassa niin, ettei ympärillä oleviin asioihin oikein edes ehdi kiinnittää huomiota. Itseasiassa olen yrittänyt huomioida tämän seikan ja ihmetellä enemmän ympärillä olevaa, mutta kyllähän semmoinen kaupungin syke tietyllä tavalla imaisee mukanaan. Kiire on niin pirullisen tarttuvaa. Vaikka yrittäisi kuinka olla se ”ei-kiireinen tyyppi”. Vuosi vuodelta on alkanut yhä enemmän kaipaamaan tietynlaista omaa rauhaa ja sitä, ettei ympärillä olisi semmoista kamalaa kaaosta ja härdelliä. Varmaankin juuri sen vuoksi vietänkin paljon aikaa kotona, täällä oman rauhan keskellä.

Päästyäni ensihämmästyksestäni tämän vuosien JKL-tauon jälkeen, huomasin ettei ihmisillä ollut läheskään niin kiire kaikkialle ja tämän oikeasti aisti jo ilmapiiristäkin. Olin muuten aivan unohtanut, että jyväskyläläiset ovat niin rentoja ja vilpittömiä. Siellä on helppo olla oma itsensä. Nyt kun mietin, niin täytyy todeta, etten ollut Jyväskylässä asuessani koskaan niin stressaantunut kuin Helsingissä. Täällä on ilmapiiri monesti semmoinen, että pitäisi jatkuvasti olla tekemässä jotain, suunnitella viikkoa ja harvemmin ehkä tehdään radikaaleja extempore-juttuja. Mikä myös on nykyään jotenkin surullista, on se kuinka muiden kanssa täytyy sopia tapaamisia kalenterin kera, jopa useiden viikkojen päähän. Vain nähdäkseen jotain ystävää tai kutsuakseen kylään. Mitä kävi sille vanhalle ”Hei nähdäänkö illalla?” tai ”Voinko tulla käymään?”. Koen itsekin etääntyneeni joistakin ihmisistä sen vuoksi, että heillä tuntuu olevan aina niin kiire. Kun ehdotat about viisi kertaa tapaamista ja jokaisella kerralla on kalenteri jo ”täyteen buukattu” seuraavalle kuukaudelle, ei sitä jotenkin  lopulta jaksa edes yrittää, kun koko elämä tuntuu olevan yhtä kalenterin mukaan elämistä. Mikä ilahduttaa itseäni on, se kuinka olen huomannut yhä enemmän vastaavani ihmisille ”ihan milloin tahansa sopii”, tapaamista miettiessä. Enkä nyt tietenkään yleistä, koska olemme kaikki erilaisia. Jos itse valitsen vilinän ja vilskeen sijaan oman kodin rauhan, voi sama tuntua toisesta jopa ahdistavalta.

Tietyllä tavalla totuin ehkäpä juuri maailmanympärysmatkalla pikkukylien rauhaan, jonka jälkeen esimerkiksi Gold Coast oli liikennevaloineen meille melkoinen kulttuurishokki. Uudessa-Seelannissa oleskelimme vain Raglanin ja Waihi Beachin kaltaisissa pienissä kylissä, joissa kiire ei totisesti ollut läsnä. Ultimaalisesta kiireettömyydestä pääsi nauttimaan Ranskan Polynesiassa – toisaalta pitkässä juoksussa ehkä vähän liiankin rauhallisesta. Vaikka reissumme alkoi Los Angelesistä, emme sielläkään yleensä oleskele muualla kuin leppoisissa rantakylissä, jotka eivät juuri hektisyydellään säikäytä. Helppoa ja rauhallista elämää, se on asia jota olen näinä vuoden -parin aikana alkanut yhä enemmän kaipaamaan. Ilman oravanpyörää ja jatkuvaa kalenterin armoilla elämistä. Ja ei, en varmasti ole ainoa näin ajatteleva. Ainakin omassa ystäväpiirissäni on alettu yhä enemmän hakeutua rauhaan ja luonnon äärelle. Sama ilmiö on yleistymään päin myös suuremmassa mittakaavassa. Haetaan rauhaa ja pienempää paikkakuntaa kasvattaa lapsia, vaikkakin vaakakupissa onkin sitten työpaikkojen vähyys kasvukeskusten ulkopuolella. Onneksi kuitenkin etätyöskentely ja työskentelyn rajattomuus ovat hyviä askeleita tätä kohti, yhä useammat voivat tehdän työnsä käytännössä mistä tahansa. Olisiko tästä maakuntien pelastukseksi?

 

Mitä tulee postauksen alkuperäiseen ajatukseen siitä, voisinko muuttaa takaisin Jyväskylään: Periaatteessa, kyllä. Voisin kuvitella, että elämä ehkä olisi tietyiltä osin mielekkäämpää, mutta toki kaikessa on puolensa. Kun on tottunut Helsingin palveluihin ja siihen, että suurin osa ystävistä asuu nykyään täällä, voisi muutto olla pieni shokkikin. Juuri tällä hetkellä en koe muuttoa realistisena, mutta vähän tuli kieltämättä ikävä. Ja heh, nyt lähiaikoina olen jopa haaveillut muutosta Uuteen-Seelantiin! Sielläpä sitä vasta olisi kaukana ystävistä. Olisi ihana järjestää ystävien kanssa joku yhteinen ”joukkopako” maalle ja perustaa oma yhteisö pienempään kaupunkiin, heh 🙂

 

Kumpi viehättää teitä: Pienen kaupungin rauha vai suuren kaupungin vilinä?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Julkaistu

Eniten ärsyttää kaikki

Tiedättekö kun on välillä on niitä päiviä kun tuntuu, että ihan kaikki menee pieleen? Siis oikeasti ihan kaikki. Yritän toki pitää blogin ilmapiirin positiivisena ja vältellä parhaani mukaan turhaa rageilua, mutta voi jumaliste kun tulee eteen niitä päiviä kun asia toisensa perään menee mönkään ja harkitsee jo sitä perinteistä peiton alle hautautumista loppupäiväksi. Tismalleen näin ajattelin eilen. Eipä arki aina mene lähellekään käsikirjoituksen mukaan. Kiitos muuten tsemppiviesteistänne Instaan! En ilmeisesti ollut ainoa epäonninen, kai sitä on pakko uskoa, että seuraava päivä on parempi. Paitsi, että pojalle nousi taas yöllä kuume parin päivän yskimisen jälkeen. Tietysti juuri synttäripäiväksi 🙁

Kaikki alkoi eilen huonoimmilla yöunilla miesmuistiin. Poika nukkui aivan äärimmäisen levottomasti koko yön ja lisäksi havahduin keskellä yötä aivan jumalattoman huono oloon. Oksetti, hikoilutti ja tuumasin jo, että vatsatauti tästä viikosta puuttuisikin. Onneksi olo normalisoitui aamuun mennessä edes vähän ja totesin, että huono olo ehkä johtui siitä kun otin illalla kaikki vitamiinit samaan aikaan. Tai sitten ei. No, siitä huonojen yöunien jälkeisestä homelosta olosta ei kuitenkaan pääse eroon edes kahvin voimin. Kun sitten olin jumittanut aamukahvin kanssa about tunnin ja vienyt pojan tarhaan, hajosi juuri äskettäin ostamani Marimekon kahvimuki säpäleiksi kun keittiön kaapista tippui sälää sen päälle. Huoh. Ehdinhän nyt kuitenkin viikon iloita siitä mukista. En ole oikeasti vuosikausiin hajottanut yhtään mukia, joten en voi uskoa tuuria tämän kanssa. (Marissa tosin huikkasi, että hänelle oli käynyt tismalleen samalla tavalla omalle kupilleen, joten voiko olla joku Marimekon mukien tyyppivika? Argh!) Kun olin päässyt sirpaleiden siivoamisesta, huomasin linnun kakanneen terassilla aurinkotuolini päälle, joten sitten sitä putsailemaan kuumalla vedellä ja pesuaineella 😀

Mun puhelin on reistaillut Balin reissusta saakka ja nyt tilanne on äitynyt niin pahaksi, etten saa aina edes kirjoitettua sillä tai esimerkiksi tehtyä sähköistä tunnistautumista, koska painaessani jotain näppäintä, rekisteröityy aina joku aivan toinen kirjan tai numero. Sitten taas hetken päästä saattaa hetken toimia normaalisti. (Kuulemma tämä johtuu näytön alle päässeestä kosteudesta.) Taannoin blokkasin itseni vuorokaudeksi verkkopankista, koska tunnuslukusovellus ei vain suostunut ottamaan koodia vastaan oikein. Ensimmäistä kertaa tuli itselleenkin fiilis, että mitenkäs tämmöisissä tilanteissa sitten pitäisi toimia kun nykyään lähes kaikki tärkeä asiointi vaatii sen sähköisen tunnistautumisen?

Soitin maanantaina vakuutusyhtiöön ja kaiken piti olla ok, puhelin vain pitäisi kuskata huoltoliikkeeseen ja sillä selvä. Suoraan sanoen on noissa huoltoliikkeissä (Fonum) asiointi maailman rasittavinta, oikeasti. Ai miksikö? Siellä yritetään aina myydä uutta liittymää puhelimeen. Ei auta kun sanot kerran tai jopa kolmesti ei kiitos. Viime vuonna oli sama juttu ja loppupeleissä oli kolme myyjää väittelemässä kanssani siitä, etten voi oikeasti maksaa puhelinliittymästäni niin vähää (23€), koska heidän tarjous nyt vain on yksinkertaisesti paras markkinoilla. Selvästi heidän missionsa oli, että tämä muija ei täältä lähde ilman liittymää. No, ihan periaatteesta en anna periksi ja piruttain soitin tuolloin omalle operaattorilleni ja kerroin, että minulle yritettiin tyrkyttää halvempaa, enkä haluaisi vaihtaa. Aspa jatkoi tuota edullista soppariani mielellään taas eteenpäin. Sopimusten suhteen olen nimittäin äärimmäisen nuuka, enkä hevillä lähde vaihtamaan mitään hyväksi koettua palveluntarjoajaa. Nimim. Telia for life! (Ostin muuten juuri aamulla lisää Telian osakkeita, kurkkaa kotimaisten osakkeiden tarjousvinkki postauksen lopusta!!)

Tällä kertaa riitti about kolme kertaa toistettu ei kiitos ja ”nyt sanon aivan tosissani, etten ole ottamassa sitä liittymää”. Siis jos joku ottaa päähän, niin liittymien tyrkytys!! Monesti tuntuu, ettei noista tilanteista yksinkertaisesti pääsee muuten eroon kun ottamalla sen liittymän. Ihan totta Elisan pojat: Jos asiakas sanoo ei kiitos, se tarkoittaa ei kiitos. Tyrkyttäminen ja jankkaaminen ei ole hyvää asiakaspalvelua, vaan aivan sairaan ärsyttävää ja saa jopa ennemmin boikotoimaan kyseistä palveluntarjoajaa! Hintasaarnaajat (kirjaimellisesti) = Ei kiitos. Ja siis lopputulema: En koskaan saanut jätettyä puhelinta sinne korjaukseen, mitä varten siis raahauduin keskustaan. Vakuutusyhtiön kanssa oli jotain sählinkiä ja odottelinkin sitten koko loppupäivän, että korvauskäsittelijä soittaisi minulle takaisin asiasta, no eipä soittanut. Homman kun piti olla sitä vailla, että pudottaisin puhelimen tunniksi huoltoon.

Viime viikolla lakkasi myös MacBook Pro:ni touch bar yhtäkkiä toiminnan, eli en ole siitä lähtien voinut säätää läppäristä näytön kirkkautta tai äänenvoimakkuutta, koska niiden säätö tapahtuu tässä uudessa mallissa vain touch barin kautta. Kieltämättä ottaa suunnattomasti päähän ostaa 2000€ läppäri, joka ei silti kestä kuin sen vuoden ennen ensimmäisiä ongelmia. Blaah. Kävin Gigantissa kysymässä ensin myyjältä, että onko tällä tietoa takuuhuollon jonotusajoista. Myyjä kertoi, ettei ole uskaltanut viedä omaakaan läppäriään takuuhuoltoon, koska ei raaski olla ilman konetta niin kauaa. Jep jep, kiitti tästä.. No jonotinpa huoltotiskille 10 minsaa kuullakseni, että korjauksessa kestää arviolta 1-2 viikkoa. En taida olla hetkeen viemässä huoltoon, olisihan vähän mahdotonta olla pari viikkoa ilman konetta ja tekemättä esimerkiksi töitä. Täytyy vielä soittaa MCareen, että olisiko sieltä tarjota jotain nopeampaa ratkaisua tai vaikka lainakonetta huollon ajaksi. Ja oikeasti, olen näiden juttujen jälkeen alkanut harkita ostavani uuden puhelimen ja vieläpä Samsungin 😀

Miten voi olla, että valtaosa näistä ongelmista liittyy taas johonkin tekniseen? Onkohan taas meneillään joku ihme sähkölaitteiden hajoamisepidemia? Piti ihan tarkastaa, ettei ole taas joku mercury retrogade. Juuri pari viikkoa sitten podin sisäisen raivon hetkiä mm. HSL:n lippu-uudistuksesta ja hintojen noususta. Jotenkin rassaa, että ihmisiä pitäisi kannustaa käyttämään julkisia ja sitten nostetaan hintoja. OK then. Käyn itse arviolta enintään 2-3 kertaa viikossa keskustassa ja viime syksystä asti olen matkustanut pääasiassa arvolla. Latasinpa huhtikuussa kortille vielä arvoakin, jota sitten ei voi enää edes käyttää. Kun vaihtoehtoina oli maksaa kertalippu 2,80€ joka kerta kun kuljen jonnekin tai maksaa 60€ kuukausilipusta, päätin hetken mielijohteesta repäistä ja otin Whim:in kautta kausilipun ja itseasiassa olen nyt ollut todella tyytyväinen ja suositellut eteenpäin, koska tuohon kuuluu kaikki! Julkinen liikenne, kaupunkipyörät ja vielä lyhyiden matkojen taksitkin jos tulee joku akuutti tilanne 🙂 HSL-rage siis toistaiseksi selätetty.

 

Ainiin ja sitten. Tuumasin eilen, että onneksi Naughty Burgerin Helsinki burger portobellolla pelastaa, mutta kuinkas kävikään, se on juuri poistunut listalta. Ei voi olla totta! En ole varmaan vuoteen edes syönyt muuta burgeria kuin sen. En kestä! Millä tuurilla voi yhteen päivään mahtua näin paljon pieleen menneitä asioita?

 

Semmoista. Mitäs teidän viikkoon kuuluu? Anteeksi avautuminen 😀

 

Ps. Ainiin ja pakko mainita siihen osakesijoittamiseen liittyen, josta viime viikolla oli puhe. Nordnetillä alkaa tänään tarjous ja Helsingin Pörssin ostojen välityspalkkiot ovat 5.6 saakka vain 0,99€ (maksimissaan 200€ kaupat). Itse hyödynsin tämän heti aamusta ja ostin mm. seuraavia kotimaisia osakkeita hieman markkinoita tutkailuani: Metsä Board, Telia ja Bittium. Ja huom! En ole minkään sortin analyytikko, joten en halua suositella mitään sijoituskohteita, nämä nyt vain olivat niitä, joihin itse päädyin hetkisen osakeanalyysejä selattuani. Jos osakesijoittaminen kiinnostaa pienellä summalla, on nyt kulujen suhteen hyvä aika kokeilla 🙂 Nordnetiin pääset mukaan täältä!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Randomit tältä viikolta x 5

Hello! Kuinka voikaan olla, että vuosi toisen perään yksi bloggaamisen vaikeimmista asioista on keksiä järkeviä otsikoita? Jos olen jossain aivan äärimmäisen huono, niin siinä. Edelleen, haha. Tämä viikko on taas vaihteeksi ollut hieman kaoottinen näiden omien hommieni vuoksi ollessani pojan kanssa kotona. Toivottavasti teitä ei siis haittaa, että mennään enemmänkin tämmöisillä kevyillä aiheilla ja kuulumisilla. En ole kertakaikkiaan edes ehtinyt miettimään tulevia postausaiheita! Jos on jotain toiveita, niin nyt saa ehdottomasti ilmiantaa niitä.

Sillä aikaa muutamia ajatuksia tältä viikolta..

 

Sairastelujuttuja. Poika on tosiaan ollut taas sairaana! Kerroin tämän oksennelleen viikonloppuna ja oksentelu palasi sitten jälleen maanantai-iltana kuumeen kera. Olo lähti eilen kuitenkin nopeasti kohenemaan Floridralilla kyllästettyjen banaanipannareiden ja vesitankkauksen avulla. Meidän pojalle on muuten aivan mahdoton (siis oikeasti) saada juotettua mitään muuta kuin vettä tai maitoa. Tämä on siis aivan äärimmäisen tarkka erityisesti juomisistaan, eikä edes mehut tai kaakaot maistu. Toisaalta saa kai olla iloinen, ettei olla pulassa sokerin vuoksi, haha. Löytyykö muita? Alkaa muutenkin jo mennä usko tämän sairastelukierteen vuoksi 🙁 Jos vielä olisi mahdollista, niin jäisin luultavasti jollekin hoitovapaalle uudelleen, esimerkiksi reissussa ei ollut mitään ongelmia kun ei altistunut noille pöpöille. Tuntuu, että olen taas itsekin ollut aivan jatkuvasti sairaana ja jatkuvat sairastelukierteet vievät muutenkin valtavasti voimia, olit sitten itse sairaana tai lapsi. No, onneksi kesälomat ovat tulossa!

3v!! Meidän pienokainen täyttää nimittäin ensi viikolla jo hurjat 3 vuotta. Huh, kuinka aika menee nopsaa! Järkätään pienet juhlat ystäville ja kummeille viikonloppuna, ensimmäiset kaverisynttärit varmaankin vasta sitten ensi vuonna. (Pihalla oleva mamma tässä miettii, että missä iässä niitä edes aletaan järjestää? 4-5v?) Pitää yrittää saada terassia siis ojennukseen ennen sitä. Raahasin juuri tänään postista sen tilaamani terassikeinun, jee!

Matkakuume. Okei, uskaltaako tätä nyt enää edes mainita? Anyway, jo pidemmän aikaa on ollut aivan kamala matkakuume Loseihin, taas vaihteeksi. Tälle kesälle ei tosiaan näillä näkymin tule yhtäkään reissua ulkomaille, mutta olisin niin kovasti halunnut Loseihin. Ainiin ja haluaisin taas uudelleen sinne ennustajalle 😀 Ja käydä Griffith Obsevatoryssä (olen himoinnut sinne varmaan viimeiset pari vuotta), Veniceen hengailemaan ja ihailemaan taloja aamulenkeille. Myös Seychellit on alkanut taas houkuttaa nyt kun kerran päästiin haaveilun makuun. Mulla lojuu kasa Finnair Plus-pisteitä käyttämättömänä, joita olen jemmannut niitä joko ilmaiseen kaukolentoon tai kaukolennon upgradeen. Hamstraaja ei raaski käyttää, vaikka saisin jo minkä tahansa ilmaisen edestakaisen lennon ja päälle vielä upgradenkin. Olen kyllä pahimman luokan bonusten keräilijä.

Keramiikkakurssi. Ajattelin tällä viikolla viimeinkin kysellä keramiikkakurssien hintoja. Näillä näkymin olen miettinyt yksityistunnin ottamista, jolloin saa vapaammin itse päättää, että mitä haluaa tehdä. Eräs tuttu suosittelikin yhtä paikkaa, johon pitääkin laittaa tänään mailia. Katsoin myös, että Iittala & Arabia järjestävät workshopeja, jotka tosin taitavat olla melko suosittuja ja teema aina hyvin rajattu. Alkuun mietin, että kyhäisin jonkun kivan lukija-workshopin, jonne teilläkin olisi mahdollisuus tulla kyhäämään keramiikkaa, mutta en tiedä löytyykö teidän joukosta niin montaa savi-intoilijaa Helsingistä?

Olen tottakai ollut aivan intona näistä lämpimistä keleistä ja kuinka outo fiilis olla öisin kuumissaan ilman peittoa, varsinkin kun edes ilmalämpöpumppu ei ole päällä. Raahaan aina aamuisin kasvit ja yrtit pihalle chillaamaan. Tein joskus aikanaan Jkl-vuosina chileilleni niin päivittäin toukokuusta lähtien ja ”ulkoilu” kyllä näkyi nopeasti kasvien kunnossa, sekä sadossa. Nyt tänä vuonna en ehdi enää itse istuttamaan chilin taimia, mutta ostimme tosiaan yhden valmiin taimen ja haluaisin käydä vielä hakemassa pari lisää. Se on ihan parasta kun saa pakkasen täyteen itse kasvatettuja chilejä.

Nyt syödään pienen herran kanssa vatsat täyteen meidän yhteistä lempparia uunifetapastaa! Palataan 🙂

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Muutama fakta vaikuttajamarkkinoinnista ja mikä ihmeen mikrovaikuttaminen?

Halusin tänään käsitellä vaikuttajamarkkinointia tehokkuuden näkökulmasta, koska markkinoinnin eri tuulet ja suuntaukset kiinnostavat ainakin itseäni aivan hurjasti. Välillä tunnen itseni niin some-mummoksi kun mietin mitä kaikkea tässä on tullut vuosien varrella koettua ja nähtyä. Hassua muistella niitä vanhoja aikoja kun esimerkiksi blogiyhteistyöt olivat aivan alkutekijöissään ja oli itsekin täpinöissään mistä tahansa mitä postin mukana kolahti – useimmiten vielä pyytämättä. Tottakai kaikesta oli kirjoitettava, mitä vain sai ilmaiseksi. Se oli ainakin helppoa aikaa yrityksille markkinoinnin suhteen 😀

Muistan edelleen joitain yrityksiä, jotka olivat aivan blogien ja vaikuttajamarkkinoinnin alkuaikoina hommassa erityisen hollilla (esimerkiksi pari shampoomerkkiä :D) ja pakko kyllä nostaa hattua. 99% yrityksistä ja mediatoimistoista ei vielä vajaat 10 vuotta sitten ollut hajuakaan siitä, että markkinointi vaikuttajien kautta voisi olla tehokasta. Ja okei, edes koko sanaa vaikuttaja ei ollut olemassakaan vielä edes muutamia vuosia taaksepäin, puhumattakaan koko vaikuttajamarkkinoinnin käsitteestä. Vielä ihan parikin vuotta sitten puhuttiin oikeastaan vain bloggaajista ja vloggaajista, sekä joukosta erilaisia ”IG-feimejä”. Nykyään nämä kaikki ovat vaikuttajia. Vaikuttaja nimensä mukaisesti vaikuttaa. Olivat sitten kyseessä kohdeyleisön mielipiteet, arvot tai kulutustottumukset.

Noin loogisesti ajateltuna perustetaan markkinointi usein ”more is more”-periaatteelle. Mitä suurempi levikki, sen parempi. Toki, joissain tapauksissa tämä varmasti päteekin, mutta bulkkimainonta, liian päälle liimattu tai väärin kohdennettu mainossisältö voi myös ärsyttää, pahimmassa tapauksessa jopa menettää tehonsa. Itseäni ärsyttää esimerkiksi aivan suunnattomasti ne samat yritykset, jotka vuosi toisensa jälkeen mainostavat telkkarissa yhtä tylsällä tyylillä tai jopa lähes täysin identtisellä sisällöllä, vain epätoivoisena yrityksenään saada myyntiä ja rahaa pankkitilille asap. Jos reaktioni pitäisi olla tyyliä ”Hei vitsi, täytyypä testata”, on se enemmänkin ”En kuuna päivänä”. Kuinka suuri osa vaikkapa telkkarissa tai kadunvarsimainonnassa loppupeleissä on sitä, joka koskettaa juuri sinua? Itse koen harvemmin niitä ”Ah, tämä oli juuri minulle”-hetkiä massamainonnan parissa, mutta somessa ja vaikuttaja-ystävien suosittelemana kyllä. Yritin miettiä ja totesin, että ostin viimeksi tv-mainoksen suosittelemana alkukeväästä jonkun uuden omenajäätelön, vaikka yleensä ostan jäätelöä varsin harvoin. Usein koen juuri elintarvikemainonnan jostain syystä erityisesti itseeni tehoavaksi 😀

Oman empiirisen tutkimukseni perusteella koen kuitenkin myös itse olevani kohdeyleisöä, johon tehoaa erityisesti juuri vaikuttajamarkkinointi. Esimerkiksi oma suurin seuraajajoukkoni ovat 25-34-vuotiaat (ja pääasiassa siitä vähän ylöspäin) suomalaiset naiset, eikä tietysti ole sattumaa, että kuulun myös itse tähän samaiseen profiiliin. Toki koko vaikuttajamarkkinoinnin idea on kohdentaa markkinointi juuri sille räätälöidylle kohderyhmälle, sekä tuoda viesti perille juuri ”oikeassa muodossa” ja vaikuttajalle sopivalla tyylillä, tietyllä tavalla mainonnan pehmeämpänä muotona. Toivottavasti myös kiinnostavaan tyyliin. Erona sille, että näet telkkarissa tai kadun varressa mainoksen uudesta entistäkin hellävaraisemmasta pyykinpesuaineesta. Ei sillä kyetä vaikuttamaan tunteisiin tai asenteisiin samalla tavalla. Saati sitten itsellesi mielekkääseen tyyliin. Reaktio on lähinnä ”Ah okey, jälleen yksi uusi pesuaine”.

Nykypäivän trendiksi on noussut markkinoinnin saralla yhä vahvemmin myös mikrovaikuttaminen. Mutta mitä ihmettä se on?

 

Mikrovaikuttajat ovat pieniä tai keskisuuria, seuraajamääriltään noin 2000-10 000 haarukassa ja perustavat sisältönsä usein johonkin omanlaiseen juttuun tai aihealueeseen. Matkailu, käsityöt, persoonallinen tyyli, rakkaus tiettyyn väriin tai mitä ikinä. Seuraajajoukko on usein kiinnostunut erityisesti näistä tietyistä aihealueista. Mikrovaikuttajien seuraajat ovat usein lojaaleja ja luottavat tämän mielipiteisiin. Onhan selvää, että pienempi vaikuttaja, joka kohdentuu omiin kiinnostuksen kohteisiin tai elämäntyyliin, tuntuu myös huomattavasti samaistuttavammalta, kuin vaikkapa miljoonan seuraajan vaikuttaja. Mitä pienempi ja kohdennetumpi seuraajajoukko, sitä korkeampi on usein sitoutumisaste (tämä on niin totta esimerkiksi oman käsityötilini kohdalla!). Siitä syystä voi oikein kohdennettu yhteistyö mikrovaikuttajan kanssa olla jopa huomattavasti tehokkaampaa, kuin yhteistyö huomattavasti seuraajamääriltään suuremman vaikuttajan kanssa.

Olen itse ollut todella innoissani mikrovaikuttaja-buumista noin markkinointimielessä jo pitkään. Seuraan paljon alaa ja uusia suuntauksia, jonka myötä olen huomannut myös erään asian, josta tosin olen itsekin jo kauan paasannut. Nykyään pienemmätkin vaikuttajat tietävät yhä paremmin oman arvonsa markkinointikanavana. Näin ei tosiaankaan ollut vielä edes vuosi takaperin. Luultavasti juuri tämän avoimen ”somettaminen ei ole työtä”-keskustelun ja mikrovaikuttamisen yleistyttyä on tämäkin aihe avannut silmiä. Mielestäni tämä on aivan huippua! Jos sinulla on kohdennettu yleisö ja huomattavasti ”normaali-somettajaa” enemmän autenttisia seuraajia, on sinulla myös mahdollisuus vaikuttaa. Jos tavoitat joukon itsesi kaltaisia seuraajia paremmin, kuin monet muut mediat, miksi sinun tulisi tehdä yritykselle X markkinointia ja myynnin edistämistä ilmaiseksi? Viimeksi kun kirjoitin aiheesta, nousi keskustelua esimerkiksi siitä, kuinka vaikkapa tuotelahjojen antaminen voi pienen yrityksen kohdalla olla ainoa realistinen keino tehdä markkinointia. Ja tämä on täysin totta!

Toki saan itsekin paljon tuotelahjoja, kuten kosmetiikkaa, joille annan ilmaista näkyvyyttä mikäli niihin tykästyn. Raja meneekin siinä kun yritys sanelee ehtoja postausaikatauluista, valitsee tuotteita puolestasi tai vaatii näkyvyyttä jo ennenkö olet edes kokeillut tuotteita. Tottakai kaikki käyttävät tässä omaa harkintaansa, ei aina ole edes realistista vaatia kaikesta rahallista palkkiota. Joissain tapauksissa annan todella mielelläni näkyvyyttä esimerkiksi pienille kotimaisille brändeille, joilla ei (vielä) ole mahdollista tehdä maksullista markkinointia. Tässäkin on siis suuressa osassa brändin houkuttelevuus ja kiinnostavuus. Uskon vahvasti siihen, että kun annat eteenpäin hyvää, saat takaisin hyvää. Se, että minä tai joku muu vaikuttaja kehuu hyväksi todettua pientä toimijaa, voi oikeasti olla tälle suuri merkitys. Ja tästä taas pääsemmekin siihen, että somessa on oikeasti valta. Se voi nostaa yrityksen supersuosioon tai jopa aiheuttaa pahoja tuhoja brändi-imagolle. 

 Esimerkki: Sain joku aika takaperin ehdotuksen mediatoimistolta, joka tekee SEO-optimointia eräälle siivousfirmalle. Olisin saanut postausta vastaan parin tunnin siivouksen meille kotiin. Tarkoituksena linkitellä kyseisen yrityksen sivuille, SEO-edun saamiseksi. Ihan jo periaatteesta, ei kiitos. Varsinkin kun on oletettavissa, että tämä kyseinen mediatoimisto kuitenkin saa rahallisen korvauksen kyseiseltä siivousfirmalta. Tekisivätkö he SEO-optimointia asiakkailleen siivouspalkalla? Enpä usko. (Olisi kuitenkin ehkä pitänyt kysyä, haha.) Tämä on se, mitä ajan takaa. Vielä edelleen törmää esimerkiksi siihen, kuinka vaikuttajat koetaan väylänä tuottaa muille välillisesti rahaa. Ei näin!

On eri asia kertoa kivoiksi koetuista tuotteista omasta tahdostaan, kuin se, että pyritään systemaattisesti tekemään markkinointia pilkkahintaan tai syötetään sanoja valmiiksi vaikuttajan suuhun. PR-toimintahan perustuu juuri siihen, että pyritään aktiiviseen tuoteseedaukseen toivoen, että oikeat henkilöt tykästyvät tuotteeseen ja kertovat niistä ilman sen kummempia velvotteita. Tämä on mielekästä, se ei, että yritetään rahastaa toisen kustannuksella.

Ajatuksia aiheesta? 

 

Oletteko te perehtyneet mikrovaikuttamiseen tai kiinnittäneet huomiota siihen, mikä on omalla kohdallanne tehokkain mainonnan muoto? Ärsyttääkö vaikuttajamarkkinointi?

 

Ps. Tuo musta paita on muuten uusi lempparini, jonka ostin ystäväni Asuyama-merkiltä ja paita on tämä. Oli pakko ostaa myös valkoisena, koska rakastan cropped-paitoja yli kaiken <3 Itseasiassa kaksi vuotta takaperin Asuyaman ensimmäisestä mallistosta ostamani cropped-merinovillapaita on ollut sen jälkeen kaikista paidoistani eniten käyttämäni ja edelleen täydellisessä kunnossa!

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.