Minä tänään

Pari päivää on yrittänyt jokin pieni syysflunssa tehdä tulojaan ja olen yrittänyt kamppailla sairastumista vastaan. Sunnuntaina olin kotona aivan jäässä ja menin kahden tunnin päikkäreille, jonka jälkeen olo normalisoitui. Eilen olin taas aivan koomassa vietyäni pojan tarhaan ja mittasin lievää lämpöä. Menin viltin alle, katsoin hetken Netflixin dokkaria ja yritin neuloa, mutten jaksanut sitäkään, joten menin päikkäreille, kunnes herätyskello soi kahdelta kun oli aika lähteä hakemaan poika tarhasta ja suunnata asioille. Oikeasti olisin voinut nukkua vielä varmaan monta tuntia.

Tiedättekö, mua on alkanut jollain tapaa alkanut ahdistaa. Ei sinänsä blogi tai bloggaaminen, vaan se suunta, johon koko tämä homma on mennyt ja menee edelleen. Siloteltuun ja tarkkaan suunniteltuun sisältöön. Toki allekirjoitan tämän kehityssuunnan myös oman blogini suhteen ja olen jo pitkään haikaillut niiden vanhojen aikojen perään. Kun blogeista sai enemmän irti. Ei ollut kyse vain niistä elämän ruusuisista asioista, täydellisistä kuvista ja siitä, kuinka elämä on ihanaa päivästä toiseen.

Tänään olin aamulla pää jumissa sen suhteen, että mistä kirjoittaisin ja päätin, että jumaliste soikoon, otan kuvat ja julkaisen ne tänään. En huomenna, viikon päästä, vaan tunnin päästä ja kerron täysin reaaliaikaisia juttuja. Aihetta paljon tänä vuonna tuumailleena olen todennut, että parhaimmat jutut ovat ehdottomasti niitä spontaanisti, ilman sen kummempaa suunnittelua tapahtuvia. (Heh, vähän kuin pukemisen kanssa, ne randomisti valitut asukokonaisuudet tuntuvat aina olevan onnistuneimmat :D) Tavoitteeni kesälle oli pyrkiä tekemään asioita enemmän extempore ja olen tässä onnistunutkin, mutta tavoite jatkuu myös syksyyn.

Huomaan, että allergiani ovat taas jostain ihmeen syystä pahentuneet ja silloin herkistyn aina kaikille ärsyttäville pikkuflunssille, jotka aiheuttavat ihme koomaa. Rauta-arvoni ovat olleet oikeastaan aina hyvät, mutta lähiaikoina olen alkanut miettiä, että voisiko tämä ajoittainen aamukooma olla yhteydessä raudanpuutteeseen? Jätin punaisen lihan pois ruokavaliosta helmikuun alussa ja sen jälkeen on ilmaantunut myös tämä ”sisäisen kellon mullistus”, jolloin olen muuttunut aamuihmisestä yhä enemmän iltaihmiseksi. Toki, koen syöväni melko monipuolisesti, mutta hassua kyllä on mieleni alkanut viimeisten viikkojen aikana aivan yhtäkkiä tehdä mieli punaista lihaa! Olen ollut tästä aivan ihmeissäni, koska luovuttuani lihasta, en kokenut minkään sortin mielitekoja lihaan, siis useisiin kuukausiin. Pitäisikin varata aika labraan ja käydä katsastamassa, että onko tämä joku kehoni keino kertoa rautavajeesta?

Maanantaina aloin lukea Johann Harin Mielen yhteydet – Masennuksen todelliset syyt-kirjaa bongattuani tuon kirjaston bestseller-hyllystä. Aivan huippu!!! Suosittelen aivan jokaiselle meille, jotka ovat käyneet läpi ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden tunteita tai jaksoja. Kirjassa pureudutaan masennuksen syihin, masennuslääketeollisuuden karuihin totuuksiin ja alan vanhoihin uskomuksiin, jotka ovat jääneet ilmaan totuuksina.

En muuten ole hetkeen kirjoitellut aromaterapiasta! Tässä ovat suosikkini ”päiväöljyistä”, neroli, greippi ja jasmiini. Sekoitan näitä keskenään tai usein ehkä kahta erilaista. Greippi piristää kivasti, mutta tykkään siitä kun greipin seassa on joku pieni twisti 🙂

Villasukkasesonki korkattu! Nuo villasukat neuloin Ranskan Polynesiassa, ohje löytyypi täältä jos villasukkien neulominen talveksi houkuttelee.

Päivän kortti enteilee kaaosta, mullistusta, tutun ja turvallisen romahdusta. Heh, ehkäpä teen tänään jotain radikaalia tämän postauksen lisäksi :D:D

Yritän ottaa nyt loppuviikon vähän chillimmin. Ja oikeasti, en ole kotona oikeastaan IKINÄ niin, etten tekisi ”mitään”. Tunsin eilen ihan kamalaa morkkista kaivautuessani peiton alle kun olisi oikeasti pitänyt tehdä muutamia työjuttuja, siivota ja pestä pyykkivuori. Perfektionistille ja suorittajalle yksi suurimmista haasteista onkin välillä vain olla ja opetella sivuuttamaan ne tiski- ja pyykkivuoret edes joskus. Se on nimittäin takuuvarma juttu, että lisää hommaa ja tekemistä keksii kyllä aina.

Tänään päätin, että pidän pitkästä aikaa self-care päivän ihan vain itselleni. Höyryttelen diffuuserissa lemppariöljyjä, kuuntelen old school rap-lemppareitani, luen kirjaa, leivon keto-sämpylöitä ja otan aikaa ihan vain itselleni, sekä samalla hätistelen tätä mahdollista kytevää flunssaa. Mitä te teette tänään?

 

Kivaa torstaita 💕

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Keto-ohje: Bulletproof-rasvakahvi

Postauksen tuotteet saatu / sisältää kaupallisia linkkejä

Ketogeenisen ruokavalion myötä olen ottanut aamuihini mukaan myös paljon hypetetyn bulletproof-kahvin. Vaikka kahvista onkin kohistu jo vuosia, en itse ole aikaisemmin tätä testaillut, vaikkakin olen joskus aamukahviini lusikallisen kookosöljyä sekoittanutkin. Rasvakahvi antaa energiaa, mutta pitää samalla verensokerin tasaisena ja auttaa kahvin kofeiinia imeytymään tasaisemmin, ilman kofeiinipiikkiä. Sen onkin sanottu tehostavan rasva-aineenvaihduntaa ja keskittymiskykyä.

Itse olen tykästynyt rasvakahviin ja ellen aivan joka aamu jaksa tätä blenderiin saakka sekoittaa, lisään kuitenkin kahviini rasvoja ja kaadan sekaan lorauksen manteli-kookosmaitoa, joka nykyään toimii kahvimaitonani. Kahvi pitää kylläisenä useamman tunnin ja kyllä, saa myös aivot pelaamaan heti aamusta. Erinomainen siis varsinkin, jos kaipaa heti aamusta fyysistä tai kognitiivista suorituskykyä!

Rasvakahvin pääraaka-aineena on kahvin lisäksi nopeasti imeytyvä MCT-öljy ja kirkastettu voi, ghee. Itse löysin joskus netistä hieman erilaisen ohjeen rasvakahviin, jonka myötä olen lisäillyt mukaan myös lucuma-jauhetta ja macaa. Halutessaan voi ne jättää pois.

Mitä tarvitset?

1-2 kuppia kahvia, itse valmistan aamukahvini pressopannulla

1 rkl Foodin MCT-öljyä 

1 rkl Foodin kapryylihappoa

1 rkl Foodin Ghee-voita

0,5 tl Foodin Supermaca-jauhetta

0,5-1 tl Foodin Lucuma-jauhetta luonnolliseksi makeuttajaksi

 

Mittaa ainekset blenderiin ja sekoita noin 10-20 sekunnin ajan. Valmis kahvi on vaahdonnut lattemaiseksi juomaksi 🙂

 

Kuuluuko rasvakahvi teidän aamuihin? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kesäihon hoitorutiini ja kollageenikuurin tuloksia

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Kirjoittelin ensimmäisiä kokemuksiani Oslo Skin Labin kollageenijauheesta heinäkuun puolella, noin neljän viikon testijakson jälkeen. Lupasinkin raportoida edelleen kuurin edetessä ja tänään kerronkin lopputulemaa 8 viikon käytön jälkeen. Aurinkoisen kesän jäljiltä kaipaa iho erityisesti kosteutusta ja huolenpitoa. Kesäkuukaudet ja alkusyksy ovatkin erinomainen ajankohta kollageenikuurille, hoitamaan ihoa pian alkavan kuivan syyskauden varalle. Vaikka auringolla onkin myös terveyshyötyjä, vaikuttaa UV-säteily ihoon kuivattamalla ja aiheuttamalla juonteita. UV-säteily häiritsee ihon luontaista kollageenintuotantoa, joka taas näkyy ihossa kuivuutena ja ihon vanhenemisena. Näin kesän jäljiltä on monen iho varmasti hemmottelun tarpeessa auringossa ja merivedessä vietettyjen päivien jäljiltä.

Luotan itse ihonhoidossa siihen, että ihoa tulee hoitaa huolella, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Panostan itse laadukkaisiin ihonhoidon tuotteisiin, mutta käytän arjessani myös valmisteita, jotka hoitavat ja vaikuttavat ihon kuntoon sisältäpäin. Myös riittävä nesteytys ja tasapainoinen ruokavalio ovat avaintekijöitä terveeseen ja kauniiseen ihoon. Olen aina juonut paljon vettä, mutta täytyy todeta, ettei sekään yksinään tepsi niihin tarpeisiin, joita omalla kolmekymppisellä ihollani on. Testijakson aikana olenkin todennut kollageenijauheen mieluisaksi ja tuotteeksi, joka omalla kohdallani ehdottomasti toimii. Nykyään onkin kollageenijauhe osana päivittäisiä kauneudenhoitorutiinejani.

The Solution Anti-Wrinkle Collagen sisältää tyypin 1 hydrolysoitua kollageenia, jonka on todettu kaksoisokkouteuissa tutkimuksissa vaikuttavan suotuisasti ikääntymisen merkkeihin ihossa. Maustamaton ja annospussitettu jauhe on helppo annostella juoman, smoothien tai ruoan sekaan. Olen itse aina sekoittanut annospussin lasilliseen vettä, johon se liukenee helposti, eikä maistu miltään. The Solution toimii sekä ennaltaehkäisevänä, että juonteita vähentävänä tuotteena. Kehon luontainen kollageenintuotanto lähtee vähenemään radikaalisti noin 25:n ikävuoden jälkeen, joten kollageenilisää suositellaankin kolmekymppiselle iholle ikääntymistä ennaltaehkäisevänä valmisteena.

Myönnän miettineeni kuurin alussa, että mahtaakohan tuote toimia minulla, vaikka olinkin kuullut tutuiltani positiivisia kokemuksia. Päätin, että lähden testijaksolle kriittisen avoimin mielin ja täytyy todeta, että yllätyin kuurin suhteen todella positiivisesti. Ensimmäisten neljän viikon käytön jälkeen huomasin pienten juonteiden selvää silottumista, ihon kosteustasapainon paranemista ja kiinnitin huomiota myös reisien alueen selluliittiin, jonka olin huomannut siloittuneen aavistuksen kuurin aloittamisen jälkeen. Entä mitkä ovat sitten fiilikset nyt 8 viikon käytön jälkeen?

Huomaan ihon kosteustasapainon ensinnäkin parantuneen huomattavasti. Ihoni ei ole ollut kuurin aikana läheskään niin kuiva, mitä normaalisti. Olen huomannut tämän siitä, ettei öljyillä ole tarvinnut lotrata läheskään niin paljoa ja iho on ollut kosteutetumpi kevyemmillä kasvovoiteilla, mikä ei kesäisin tosiaankaan ole normaalitilanne. Kasvojeni iho tuntuu myös kimmoisammalta, kuin mitä ennen kuurin aloitusta. Samoin nuo aikaisemmin mainitsemani juonteet ovat myös pysyneet loitolla myös kuurin edetessä. Juonteiden tasoittumista olen huomannut erityisesti otsan alueella ja silmänympärysten seudulla. Myös reisien selluliitti on mielestäni vähemmän näkyvää, mutta selkeimmät tulokset olen huomannut ehdottomasti kasvojen ihossa. Lopputulemaa: Itse olen huomannut eron kuurin aikana.

Mikäli kollageenikuurin testaaminen kiinnostaa tai on ollut mielessä, sain teille jakoon edun, jonka hyödyntämällä saat ensimmäisen paketin The Solutionia hintaan 14,30€. Voit hyödyntää edun täällä!

 

Kuuluuko kollageenijauhe teidän kauneusrutiineihin? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Ennustuksia ja tähtikarttoja

Huomenta ja aurinkoista elokuuta btw! Mainitsin jossain vaiheessa kärsiväni nykyään aivan järkyttävästä aamujumituksesta ja tämä on jatkunut edelleen! Aivan kun kroppani eläisi nykyään jollain aivan toisella aikavyöhykkeellä kun tuntuu aivojen lähtevän kunnolla käyntiin vasta aamupäivän aikana. Ennen olin aina skarppina jo heti jopa ennen kuutta aamulla, nykyään taas tuntuu olevan tuskaa päästä ylös sängystä seitsemän tai kahdeksan aikaan (onneksi nyt ei sen myöhempään kuitenkaan, haha). Voisin helposti mennä uudelleen nukkumaan vietyäni pojan tarhaan, vaikka olenkin jo tuossa vaiheessa ehtinyt aamukahvinkin juoda. Ehkäpä rytmit taas normalisoituvat kun aikaisten aamuherätysten aika taas koittaa tässä piakkoin. Melkoinen mysteeri kyllä! Iltapäivisin olenkin sitten nykyisin huomattavasti aktiivisempi kuin mitä aikaisemmin.

En voi uskoa, että siirryimme tänään elokuun puolelle. Kesä on mennyt taas kerran niin uskomattoman nopeasti. Mikä siinä onkin, että kesä hujahtaa aina silmissä kun taas talvet tuntuvat kestävän aina vähintäänkin ikuisuuden? Ja heh, mitäs tässä nyt vielä höpöttelemään mitään kesän loppumisesta, elokuuhan on vielä loistava kesäkuukausi! Vaikkakin, omassa mielessäni on kesä päättynyt aina siihen kun nuorempana palasi kouluun. Muistan edelleen kun eilispäivän, kuinka heti koulujen alkaessa alkoi tuntea viileämmät aamut.

Kirjoittelinkin eilen syvemmin kivijuttuja pitkästä aikaa ja kävin itseasiassa tiistaina vierailemassa kivikaupassa. Viimeksi ei minulle (ensimmäistä kertaa ikinä) ollut kaupassa kiveä, mutta tällä kertaa löytyikin, nimittäin kaunis ametriini. Kun tuumailin syytä, jonka vuoksi lähdin kiveä hakemaankin, niin soveltuu ametriini siihen itseasiassa aivan täydellisesti. Eräs asia on tässä lähiviikkoina jollain tasolla painanut mieltäni ja varasinkin ennen Santorinin reissua itselleni ajan kanavointiin. Kävin edellisen kerran kanavoinnissa viime marraskuussa ja nämä kaksi kertaa olen käynyt Olemuksessa. Jos kanavointi kiinnostaa, niin lisätietoa löytyy täältä.

Kanavoija siis ikäänkuin kommunikoi henkioppaideni kanssa ja kertoo asioita minusta, tulevista mahdollisuuksista ja haasteista. Kanavointi ei ole ennustamista, vaikka moni ehkä sen tyyliseksi voisi mieltääkin. Kanavoinnissa saa myös kysyä asioita, joihin kenties haluaisi vastauksia tai ”henkimaailman näkemyksiä”. Okei, tiedän että saattaa kuulostaa erikoiselta ja en ole ainakaan vielä lopullisesti höpsähtänyt, vaikka näissä käynkin. Juttuhan on niin, että vaikka olenkin aina uskonut jollain tasolla myös vaihtoehtoisiin totuuksiin koko tämän tieteellisen nykymaailman ohella, suhtauduin todella pitkään skeptisesti esimerkiksi ennustajiin. Ja juu, itsekin on tullut todettua, että tuolla kyllä on monenlaisia tyyppejä edustamassa tätäkin ammattikuntaa, mutta mielipiteeni aiheesta on muuttunut sen jälkeen kun olen itse käynyt ennustuksissa, kanavoinnissa ja teetättänyt astrologisia karttoja.

Vaikka liikkeellä varmasti onkin paljon sitä höpöhöpö-sakkia, uskon todella, että joukossa on myös niitä tyyppejä, joilla oikeasti on kykyjä nähdä asioita, joihin monen meidän nykymaailman kiireen ja suorittamisen täyttämät aivot eivät ehkä kykene. Olen itse käynyt todella pätevillä tyypeillä ja asia, joka on ihmetyttänyt eniten, on se kuinka useampi henkilö osaa sanoa tismalleen samoja asioita tulevaisuudestani. Sattumaa vai ei? Se jää nähtäväksi. Ennen kaikkea olen kokenut näiden kokemusten opettaneen aina hurjasti omasta itsestäni, antaen asioille selityksiä ja saaden pohtimaan niitä aivan eri kantilta. Ei kyse ole siitä, että menisit istuntoon, jossa odottaisit laajaa raporttia tulevaisuudestasi ja valinnoista, joita sinun tulee tehdä, vaan oikeastaan päinvastoin.

Tarkoitus on enemmänkin saada selkeyttä omiin valintoihin, tekoihin ja auttaa ymmärtämään omaa itseään paremmin. Miksi olen tämmöinen ja mitkä valinnat ovat itselleni elämässä ne parhaimmat? Enkä tarkoita, että meidän kaikkien pitäisi todellakaan uskoa samoihin juttuihin tai ajatella niistä samalla tavalla, itse näen tämän ehkä niin, että joitakin seikkoja voi olla omassa elämässään hankala huomata ja joskus voi ulkopuolisen kanssa keskustelusta olla hyötyä oivaltamaan asioita, jotka ovat olleet ”liian lähellä”. Näissäkin asioissa vaivaa itseäni tietynlaiset ennakkoluulot, joita monilla ehkä on asioista, joista ei välttämättä ole omakohtaista tietoa tai kokemusta. Usein on helppo tuomita ja arvostella asioita, joista ei tiedä juurikaan.

Oletteko te käyneet kanavoinnissa tai ennustajalla? Mitä kokemuksia teillä on aiheesta? Olen jo pitkään haaveillut Losien reissusta syksyksi, saapi tosin nähdä pääseekö tässä syksyn aikana lähtemään mihinkään. Olisi todella mielenkiintoista mennä käymään siinä pastlife regressiossa, josta olen haaveillut tässä suunnilleen vuoden päivät. Kaivoinpa eilen illalla esille myös helmikuussa teettämäni astrologisen vuosikatsauksen, ajattelin käydä sitä taas läpi 🙂

Merkitseekö elokuu teille syksyn alkua vai vielä kesäkuukautta? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kivet ja kristallit arjessani

Avasin pitkästä aikaa hieman kivijuttuja IG-storiesin puolella pari viikkoa takaperin. Harmikseni nimittäin huomasin kesän aikana, kuinka olin hetkeksi päässyt unohtamaan kivet aivan täysin, koska olen viime kuukausina keskittynyt niin intensiivisesti pakertamaan esimerkiksi käsityöjuttujen parissa. Kivet ja kristallit tuovat itselleni hurjasti hyvää mieltä ja positiivista energiaa, joten jo tästäkin syystä pidän niistä paljon omassa arjessani. Minut ehkä hieman yllätti se kuinka moni teistä on nykyään ”kivityyppi” ja kuinka moni oli kiinnostunut kuulemaan lisää. Linkitin Instassa useammalle tämän vanhan postaukseni kivistä ja voimakivistä, jossa kävin aikanaan läpi joitain perusjuttuja ja sitä, miksi itse tykkään kivistä. Lähiaikoina olenkin saanut lähes päivittäin Instan puolella kyselyitä kivijutuista, joten ajattelin kirjoittaa aiheesta pitkästä aikaa. Ja yksi kysytyimmistä kysymyksistä on varmasti: ”Kuinka tiedän mikä kivi soveltuu minulle?” Jos tämä mietityttää, kannattaa lukea tämä postaukseni aiheesta 🙂

Eksyin ensimmäisen kerran Helsingissä kivikauppa Seraphineen vajaat pari vuotta takaperin ja siitä se oikeastaan lähtikin. Sen jälkeen olenkin bongaillut ties kuinka monia kivikauppoja ties mistä päin maailmaa, juuri kesäkuussa bongasin semmoisen jopa Jyväskylästä ja nyt myös Santorinin Oiasta 😀 Helsingin Seraphine on aivan huippu, myös Kööpenhaminan kivikauppa Tessie’s on myös yksi kivoimmista, joissa olen asioinut. Parhaimman kivikaupan sijan lunastaa kuitenkin Los Angelesissa Soothe Your Soul Hermosa, jossa olen käynyt sen löytämisen jälkeen jokaisella kolmella Losin reissullamme ja noh, kuluttanut ihan kiitettävästi rahaa kivi- ja öljyostoksiin. Soothe Your Soulin omistaja opetti minut jo ensimmäisellä kerralla muutamiin kristallien saloihin, kuten että kristallissa näkyvät sateenkaaret tuovat hyvää onnea ja mustat hiukkaset taas poistavat negatiivisia energioita.

Halusin kirjoittaa tässä postauksessa tarkoituksia, joihin itse käytän kiviä ja kristalleja arjessani. Entä mitkä ovat suosikkejani?💎

 

Käytän kiviä kotona tuomaan hyvää energiaa, poistamaan negatiivisuutta, sekä esimerkiksi makuutilassa luomaan harmonista ilmapiiriä. Esimerkiksi yöpöydältäni löytyy useampi kivi, joita vaihtelen satunnaisesti aina ajoittain ja saatan ihmetellä vaikkapa ennen nukkumaanmenoa.

Unikiveni amatsoniitti on useimmiten minulla tyynyn alla nukkuessa. Tuo turkoosi kivi on yksi ensimmäisistä kivistäni ja myös ehkä suosikkini! Amatsoniitti tunnetaan yleisesti rauhoittavana ja stressiä lievittävänä kivenä, joka soveltuu erityisen hyvin unikiveksi. Sain kiven ratkomaan unieni kautta asioita, jotka ovat vaivanneet mieltäni. Amatsoniitin lisäksi käytän välillä tyynyn alla myös danburiittia, jonka on sanottu elävöittävän unia ja korjaavan auraa unen aikana. Näen danburiitin kanssa todella outoja ja juonenkäänteisiä unia. Kivenä on danburiitti todella voimakas ja vakkari-unikiveksi ei tämä ole päässyt, koska olen todennut, että pitkässä käytössä saattaa se saada aikaan yöllistä levottomuutta 😀

Jos minulla on sovittuna jokin tärkeä meno tai tapaaminen, johon tarvitsen jonkinlaista tukea tai tsemppiä, otan aina kiven mukaan tuomaan onnea, joko laukkuun tai farkkujen taskuun. Onpa muutaman kerran käynyt niinkin, että olen tunkenut kiven aamulla rintaliiveihin (koska kiviä neuvotaan usein pitämään juurikin iholla :D) ja havahtunut jossain keskustassa siihen, kun jostain putoaa jalkoihini kivi. Ups!

Meditoidessa käytän usein kiviä. Se, minkä kiven otan mukaan meditaatioon, riippuu vähän tarkoituksesta. Onko tarkoitus maadoittaa vai saada vastaus johonkin kysymykseen, jolloin valitsen jonkin korkeasti värähtelevän kiven.

Kivet auttavat lievittämään myös stressiä ja parantavat keskittymistä. Vaikka et uskoisikaan kivien syvempiin taikoihin tai energioihin, ovat kauniit kivet ehdottomasti kivaa katseltavaa ja näperreltävää silloin, kun haluaa keskittää ajatukset pois arjen murheista! Erityisesti uurteita tai kuvioita sisältävät kivet ovat tähän hyviä, niitä ihmetellessä löytää joka kerta jotain uusia kuvioita.

Suosikkejani kivistä ovat esimerkiksi amatsoniitti, labradoriitti, kirkas kvartsi ja savukvartsi. Pidän jostain syystä erityisesti kaikista kivistä, joissa on turkoosin sävyjä. Myös kuukivet ovat suosikkejani, erityisesti eräs juurikin hieman vihertävä kuukivi.

Sisältää kaupallisia linkkejä 

Jos kristallit kiinnostaa, niin ajattelin vinkkailla myös muutamasta kirjasta. Tuota kaverilta lainattua Crystal Musea luen parhaillani ja olen itseasiassa pari kertaa hypistellyt samaista  kirjaa kirjakaupassa Loseissa. Kirjassa kerrotaan yleisesti kristallien kanssa ”työskentelystä”, niiden puhdistuksesta ja luetellaan erilaisia hauskoja kristalleilla tehtäviä ”rituaaleja” eri tarkoituksiin. Tässä kirjassa on muuten aivan ihanat kuvat! The Crystal Bible taas on ihan huippu kaikille kivistä ja kristalleista kiinnostuneille. Kirjassa luetellaan aakkosjärjestyksessä kiviä ja niiden ominaisuuksia, sekä myös muuta nippelitietoa kristalleista. Judy Hallin kirjat ovat muutenkin aivan parhaita ja minulla on useampi, viime kesänä luin tuon Crystal Prescriptions Volume 4:n, joka keskittyy taas chakrojen tasapainottamiseen kristalleilla 😀

 

Mikä on teidän suosikki-kristalli vai onko aihe vielä uusi? 💎

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.