Syksyn kauneussuosikit x 12

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

En ole jostain syystä tehnyt aikoihin kauneusjuttuja blogiin ja aiemmin säännölliset ”kuukauden kauneussuosikit”-postaukset ovat jääneet jo ajat sitten unoholaan. Tänään on kuitenkin pitkästä aikaa vuorossa ihonhoidon tuotteita, joilla olen viime viikkoina ja kuukausina hoitanut ihoani, eli 12 syksyn kauneussuosikkiani.

Yksi ihonhoidon ykkössuosikeistani on BYBI Beauty. Olen tykännyt oikeastaan kaikista käyttämistäni BYBI:n tuotteista, erityisesti olen tänä vuonna tykästynyt kompakteihin ihonhoidon öljyihin. Ja niistä puheenollen, jos luonnonkosmetiikan versio retinolista kiinnostaa, on BYBI:n Bakuchiol Booster ehkä kaikkien aikojen suosikkini BYBI:ltä! Tämä hieman varttuneemmalle iholle suositeltu, retinolin tavoin ihoa siloittava anti-age-hoitoseerumi on ollut yksi vuoden hypetetyimmistä luonnonkosmetiikan tuotteista ja näin oman kokemukseni (ja kahden putelin käytön) jälkeen allekirjoitan itse kaikki kehut. Bakuchiol Boosteria suositellaan käytettäväksi yötä vasten (vaikkakaan ei ilmeisesti samalla tavoin herkistä UV-säteille kuin retinol) ja tämän käytön jäljiltä on iho aamulla kuin uudesti syntynyt. Sileä ja heleä. Aivan täydellinen tuote kolmekymppiselle iholle!

Yksi BYBI:n syksyn uutuuksista on Blueberry Booster, joka on valmistettu mehuteollisuuden ylijäämästä syntyneiden mustikan siementen öljystä. Mustikan siemenöljy suojaa ihoa luontaisesti älylaitteiden ja auringon sinisen valon säteilyltä, jonka aiheuttamia vaikutuksia iholle tutkitaan nyt yhä enemmän älylaitteiden yleistyttyä räjähdysmäisesti. Itse vietän reippaasti aikaa päivittäin koneella ja puhelimella (valitettavasti), joten olen tälle täydellistä kohderyhmää. Blueberry Booster ravitsee tehokkaasti ja parikin tippaa riittää tehokkaasti jopa kuivalle talvi-iholle.

Kolmas syksyn suosikkini BYBI:ltä on Babe Balm Bronze-heleyttäjä, joka on aivan ehdoton luonnonkosmetiikan tuote kaikille heleyttäjiä rakastaville. Kosteuttava Babe Balm ja kevyesti pronssista auringon hehkua tuova bronzer samassa tuotteessa, näppärä tuote silloin kun toivoo iholle kevyttä hohtoa esimerkiksi meikittöminä päivinä. Toisena heleyttävänä tuotteena on pakko hehkuttaa Edible Beautyn & Luminous Angel Drops-hohdetippoja, jotka ovat hyvin samanlainen tuote kuin Babe Balm Bronze, mutta nestemäisenä. Öljyjen sekoitus kosteuttaa ihoa samalla tuoden kaunista hehkua tai korostusta. Hohdetipat sisältävät myös turmaliinikristallia. Tämä sopii ihanasti sekoitettavaksi esimerkiksi päivävoiteen sekaan tuoden iholle kaunista hehkua.

Tiedätte, että rakastan yli kaiken laventelin tuoksua ja siksi onkin Frantsilan Laventelisalva ihan lempparini. Riittoisa salva sopii sipaistavaksi ranteisiin tai ohimoille, laventelin tuoksu rentouttaa esimerkiksi työpäivän päätteeksi. Näppärän kokoinen salva kulkee mukana vaikkapa käsilaukussa.

Jos BYBI:n Bakuchiol Booster on tehnyt minuun vaikutuksen niin ehdottomasti myös Laveran Firming-ampullit ansaitsevat erityismaininnan. En rehellisesti välitä aivan kaikista Laveran tuotteista, mutta sitten taas jotkut tuotteet yllättävät täysin ja muutamasta Laveran tuotteesta (kuten esimerkiksi kasvojen itseruskettava, paras!) on tullut timanttisia vakiotuotteita. Laveran kiinteyttävä tehohoito sisältää 7 ampullia ja kuuri soveltuu käytettäväksi joko intensiivikuurina ampulli / päivä tai pidempänä hoitona kerran viikossa. Itse olen käyttänyt yhden ampullin per viikko. Tehohoito lupaa siloittaa juonteita ja aktivoida ihon omaa kollageenintuotantoa. Kuten Bakuchiolinkin käytön jälkeen, on iho tehokuurin jälkeen sileämmän ja heleämmän oloinen.

Yksi pitkäaikaisimmista luonnonkosmetiikan brändeistä on ”Madaran pikkusisko” Mossa, joka erinomaisen hinta-laatusuhteensa ansiosta on edelleen yksi suosikeistani. Syksyn aikana on käytössäni ollut Mossan uusi tuomipihlajauutetta sisältävä V-Lift-sarja, joka on kehitetty erityisesti aikuiselle iholle kiinteyttämään ja häivyttämään juonteita. Wrinkle Resist-päivävoiteen ja Deep Recovery-yövoiteen lisäksi olen käyttänyt aamuin illoin sarjan silmänympärysvoidetta, sekä Youth Power Booster-tehoseerumia pääasiassa yövoiteen alla.

Jossain vaiheessa käytin lähes viikottain sheet maskejä, mutta nyt syksyn mittaan olen jotenkin unohtanut ne tyystin keskityttyäni enemmän lotraamaan öljyillä. Jokunen viikko takaperin tein pientä inventaariota kauneustuotteisiini ja kaivoin esille myös sheet maskejä pitääkseni taas pieniä omia spa-hetkiä kotona (lapsukainen tosin on aina edelleen yhtä hämmentyneenä kaikista kasvonaamioistani :D). Too Cool For Schoolin sheet maskejä olen ostanut joskus Jenkeissä Sephorasta ja tykännyt niistä hurjasti. Viime viikolla hemmottelin ihoa näillä kahdella Too Cool For Schoolin kookos-naamioilla, joista Coconut Oil Serum Mask on tarkoitettu koko kasvoille ja Coconut Oil Serum Eye Patch silmänympärysiholle. Ihoa kirkastavat ja kosteuttavat naamiot sisältävät mm. kookosvettä ja kookosöljyä, pieni pala paratiisia tähän marraskuun harmauteen.

Onko joku tuotteista jo teille tuttu? 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ihonpuhdistusrutiini hellävaraisilla vanutuotteilla

Kaupallinen yhteistyö: Helmi

Tänään esittelen ihonpuhdistusrutiinini, eli kuinka puhdistan ihoni aamuisin ja iltaisin? Käytän erilaisia vanutuotteita arjessani oikeastaan päivittäin. Vanupuikkoja meikin fiksailemiseen, koska saan ripsiväriä levittäessäni aina aikaan jotain sotkua ja ihonpuhdistuksen viimeistelen misellivedellä kostutetulla vanulapulla, joka puhdistaa iholta lopunkin meikin ja epäpuhtaudet. Oma ihoni on todella helposti allergisoituva, joten olen todella tarkka siitä, mitä käytän iholleni. Tuotteiden on oltava hellävaraisia, turvallisia ja tietysti myös ympäristöystävällisiä.

Vuosien varrella olen pyrkinyt asteittain tekemään pieniä arjen ekotekoja ja eräästä asiasta luovuimme tyystin jo useita vuosia sitten. Muovisista vanupuikoista nimittäin! Jos maailmasta vielä löytyy jokin äärimmäisen turha muovista valmistettu kertakäyttötuote, on se kyllä ehdottomasti se perinteinen muovivartinen vanupuikko. Vuosien ajan olemmekin ostaneet vain paperivartisia vanupuikkoja.

Oma säännöllinen ihonpuhdistusrutiini menee yleensä näin:

Aamulla teen kasvoilleni useimmiten pelkän vesipesun kylmällä vedellä, joka raikastaa ja samalla herättää tehokkaasti uuteen päivään. Kastan kasvo- tai misellivettä vanulappuun, jolla käyn kasvoni läpi poistaakseni mahdolliset yön aikana iholle kertyneet epäpuhtaudet. Ennen seerumia ja kosteusvoidetta taputtelen kasvoilleni kerrostettavaa kasvovettä kosteuttamaan, 7 skin methodin mukaisesti. Annan hoitotuotteiden kuivua ainakin 10 minuutin ajan ennen meikkiä.

Iltaisin teen aina iholleni kaksoispuhdistuksen, mikäli olen meikannut. Ensin liuotan meikin ja epäpuhtaudet puhdistusöljyllä, jota hieron iholle noin minuutin verran. Kuivalle iholle olen kokenut toimivaksi sen, etten pese välissä puhdistusöljyä pois, vaan jatkan suoraan vaahtoavalla puhdistusemulsiolla, jota hieron iholle pyörivin liikkein noin minuutin ajan. Huuhtelen kasvot ja viimeistelen käymällä ihon huolellisesti läpi miselliveteen kostutetun vanulapun kanssa, jolloin viimeiset meikkijäämät ja epäpuhtaudet viimeistään lähtevät iholta. Puhdistuksen jälkeen noudatan samaa hoitorutiinia kuin aamuisin, paitsi että käytän iltaisin usein tujumpia naamioita tai beauty balmeja vaikuttamaan yötä vasten 🙂

Kotimaiset Helmi-vanutuotteet soveltuvat kauneudenhoidon tarpeiden lisäksi koko perheen arkeen. Lapsiperheessä ovat vanulaput ehdoton juttu! Pieniä haavereita ja sotkuja tulee eteen silloin tällöin, jolloin hellävarainen puhdistus on tarpeen. Kaikki Helmi-tuotteet ovat 100% luonnon puuvillaa ja kehitetty yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa, joka on itselleni allergikkona ja astmaatikkona tärkeä seikka tuotteita valitessa. Myös kotimaisuus on ehdottoman tärkeä asia ja pyrin suosimaan kotimaisia brändejä aina kun vain mahdollista.


Kauneudenhoidossa ovat omat suosikkini Helmi-sarjasta Helmi Muoviton meikkipuikko ja perinteisten Helmi-vanulappujen lisäksi myös hieman kooltaan isommat vanulaput, jotka sopivat erinomaisesti suurempien alueiden puhdistukseen (esimerkiksi vauvan hoidossa), kuten myös tehokkaaseen meikinpuhdistukseen.

Meikkipuikon muotoiltu terävä pää soveltuu tarkkuutta vaativaan meikkaamiseen, sekä viimeistelyyn, kun taas leveämpi pää esimerkiksi luomivärin levittämiseen. Puikko on valmistettu kloorivalkaisemattomasta puuvillasta, varsi taas puuvillasta, joten tuote on turvallinen ja hygieninen käyttää myös herkälle silmänympärysiholle. Nämä ovat kyllä aivan huippuja!

Oletteko jo tutustuneet Helmi-tuotteisiin?

 

Millainen on teidän ihonpuhdistusrutiininne? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kesäihon hoitorutiini ja kollageenikuurin tuloksia

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Kirjoittelin ensimmäisiä kokemuksiani Oslo Skin Labin kollageenijauheesta heinäkuun puolella, noin neljän viikon testijakson jälkeen. Lupasinkin raportoida edelleen kuurin edetessä ja tänään kerronkin lopputulemaa 8 viikon käytön jälkeen. Aurinkoisen kesän jäljiltä kaipaa iho erityisesti kosteutusta ja huolenpitoa. Kesäkuukaudet ja alkusyksy ovatkin erinomainen ajankohta kollageenikuurille, hoitamaan ihoa pian alkavan kuivan syyskauden varalle. Vaikka auringolla onkin myös terveyshyötyjä, vaikuttaa UV-säteily ihoon kuivattamalla ja aiheuttamalla juonteita. UV-säteily häiritsee ihon luontaista kollageenintuotantoa, joka taas näkyy ihossa kuivuutena ja ihon vanhenemisena. Näin kesän jäljiltä on monen iho varmasti hemmottelun tarpeessa auringossa ja merivedessä vietettyjen päivien jäljiltä.

Luotan itse ihonhoidossa siihen, että ihoa tulee hoitaa huolella, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Panostan itse laadukkaisiin ihonhoidon tuotteisiin, mutta käytän arjessani myös valmisteita, jotka hoitavat ja vaikuttavat ihon kuntoon sisältäpäin. Myös riittävä nesteytys ja tasapainoinen ruokavalio ovat avaintekijöitä terveeseen ja kauniiseen ihoon. Olen aina juonut paljon vettä, mutta täytyy todeta, ettei sekään yksinään tepsi niihin tarpeisiin, joita omalla kolmekymppisellä ihollani on. Testijakson aikana olenkin todennut kollageenijauheen mieluisaksi ja tuotteeksi, joka omalla kohdallani ehdottomasti toimii. Nykyään onkin kollageenijauhe osana päivittäisiä kauneudenhoitorutiinejani.

The Solution Anti-Wrinkle Collagen sisältää tyypin 1 hydrolysoitua kollageenia, jonka on todettu kaksoisokkouteuissa tutkimuksissa vaikuttavan suotuisasti ikääntymisen merkkeihin ihossa. Maustamaton ja annospussitettu jauhe on helppo annostella juoman, smoothien tai ruoan sekaan. Olen itse aina sekoittanut annospussin lasilliseen vettä, johon se liukenee helposti, eikä maistu miltään. The Solution toimii sekä ennaltaehkäisevänä, että juonteita vähentävänä tuotteena. Kehon luontainen kollageenintuotanto lähtee vähenemään radikaalisti noin 25:n ikävuoden jälkeen, joten kollageenilisää suositellaankin kolmekymppiselle iholle ikääntymistä ennaltaehkäisevänä valmisteena.

Myönnän miettineeni kuurin alussa, että mahtaakohan tuote toimia minulla, vaikka olinkin kuullut tutuiltani positiivisia kokemuksia. Päätin, että lähden testijaksolle kriittisen avoimin mielin ja täytyy todeta, että yllätyin kuurin suhteen todella positiivisesti. Ensimmäisten neljän viikon käytön jälkeen huomasin pienten juonteiden selvää silottumista, ihon kosteustasapainon paranemista ja kiinnitin huomiota myös reisien alueen selluliittiin, jonka olin huomannut siloittuneen aavistuksen kuurin aloittamisen jälkeen. Entä mitkä ovat sitten fiilikset nyt 8 viikon käytön jälkeen?

Huomaan ihon kosteustasapainon ensinnäkin parantuneen huomattavasti. Ihoni ei ole ollut kuurin aikana läheskään niin kuiva, mitä normaalisti. Olen huomannut tämän siitä, ettei öljyillä ole tarvinnut lotrata läheskään niin paljoa ja iho on ollut kosteutetumpi kevyemmillä kasvovoiteilla, mikä ei kesäisin tosiaankaan ole normaalitilanne. Kasvojeni iho tuntuu myös kimmoisammalta, kuin mitä ennen kuurin aloitusta. Samoin nuo aikaisemmin mainitsemani juonteet ovat myös pysyneet loitolla myös kuurin edetessä. Juonteiden tasoittumista olen huomannut erityisesti otsan alueella ja silmänympärysten seudulla. Myös reisien selluliitti on mielestäni vähemmän näkyvää, mutta selkeimmät tulokset olen huomannut ehdottomasti kasvojen ihossa. Lopputulemaa: Itse olen huomannut eron kuurin aikana.

Mikäli kollageenikuurin testaaminen kiinnostaa tai on ollut mielessä, sain teille jakoon edun, jonka hyödyntämällä saat ensimmäisen paketin The Solutionia hintaan 14,30€. Voit hyödyntää edun täällä!

 

Kuuluuko kollageenijauhe teidän kauneusrutiineihin? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Tavoitteena nuorekkaampi iho

Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Näin kolmenkympin hujakoilla olen yhä enemmän alkanut miettiä sitä, mitä kertyvät vuodet tuovat mukanaan iholle. Terveelliset elämäntavat, riittävä nesteytys ja auringolta suojautuminen ovat niitä perinteisiä keinoja ihon suojaamiseksi ikääntymiseltä, mutta viime vuosina on markkinoille ilmestynyt myös yhä enemmän kollageenivalmisteita, jotka lupaavat palauttaa ihon nuorekkuutta ja häivyttää juonteita. En sinänsä jaksa (vielä) kantaa mitään ihan kamalaa stressiä aiheesta, mutta kyllähän se kieltämättä mietityttää. Ja hei, jos ihon hyväksi voi tehdä jotain, miksi ei niitä apukeinoja kokeilisi?

Kollageeni on kehossa luontaisesti esiintyvä proteiini ja elintärkeä rakennusaine, joka vaikuttaa esimerkiksi ihon, luuston ja nivelten kuntoon. Elimistön kyky tuottaa kollageenia heikkenee iän myötä ja lähtee laskemaan radikaalisti 25 ikävuodesta lähtien, kunnes lakkaa kokonaan keski-iän tienoilla. Ihon veltostuminen ja juonteet johtuvatkin juuri kollageenin vähenemisestä, joka vaikuttaa esimerkiksi juuri ihon nuorekkuuteen. Myös elintavoilla on merkitystä, koska esimerkiksi tupakointi, runsas sokerinkäyttö ja UV-säteily ovat tekijöitä, jotka heikentävät kollageenin tuotantoa. Itse olen lähivuosina huomannut ihossani ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä, jotka varmastikin johtuvat juurikin vähentyneestä kollageenin tuotannosta. Pienet juonteet ja ihon kuivuminen ovat ehkä ne selkeimmät, eikä kasvojen iho toki ole enää aivan niin kimmoisa, kuin parikymppisenä. Silloin tuntui, että iho selvisi kaikesta, nyt taas olen huomannut, että iho reagoi helpommin sekä ulkoisiin, että sisäisiin rasitteisiin.

Olen aikaisemmin satunnaisesti kokeillut kollageenilisiä, tosin en kovin pitkäaikaisessa käytössä. Jo pidemmän aikaa on käynyt mielessä aloittaa pidempi käyttöjakso kollageenijauheesta nähdäkseni mitä tuloksia siitä seuraa. Neljä viikkoa taaksepäin aloitinkin kuurin Oslo Skin Labin The Solution-kollageenijauheella, jonka olen kokenut helpoksi ja mielekkääksi tuotteeksi käyttää. The Solution Anti-Wrinkle Collagen on korkealaatuinen kollageenijauhe, joka sisältää ainoastaan yhtä ainesosaa, eli tyypin 1 hydrolisoitua kollageenia, ilman lisäaineita tai hiilihydraatteja. The Solution auttaa tasoittamaan ihon juonteita koko kehossa, lisäämään ihon kimmoisuutta, sekä vähentämään selluliitin muodostumista. Neljän viikon käyttöannokset (28 kpl) on jaettu annospusseihin, joiden myötä annostelu on helppoa ja pussit kulkevat vaivattomasti mukana käsilaukussa tai vaikkapa lomamatkalle. Itse sekoitan jauheen lasilliseen vettä, eikä jauhe maistu miltään. Halutessaan voi annospussin sisällön sekoittaa vaikkapa mehun, jugurtin tai smoothien sekaan.

Lähdin tälle testijaksolle mielenkiinnolla, koska olin aikaisemmin kuullut valmisteesta paljon hyvää tutuilta ja ystäviltäni. Suhtaudun uusiin valmisteisiin kriittisesti ja haluankin antaa tuotteelle riittävästi aikaa, jotta tuloksista ja käyttökokemuksista saa kattavamman käsityksen. Tarkkailin ihoani kuukauden ajan tämän testijakson aikana ja seuraavaksi kerronkin tuloksia, sekä huomioita, joita olen ensimmäisten neljän viikon aikana tehnyt.

Tuloksia ja huomioita kuukauden käytön jälkeen:

Jo tämän ensimmäisen kuukauden testijakson aikana olen huomannut selvän eron ihossani. Pienet juonteet ovat silottuneet (eivät tietysti kokonaan, mutta huomattavasti) ja iho on aiempaa kimmoisampi. Muutosta on tapahtunut erityisesti otsan alueella. Otsassani on muutama ”ilmeryppy”, jotka ovat olleet siinä about aina. Viime vuosina olen huomannut myös pienoista syventymistä sibelius-juonteen osalta. Kuukauden kollageenijauheen käytön jälkeen ovat otsan juonteet, sekä sibelius-juonne silottuneet selvästi. Iho on lisäksi selvästi aiempaa kimmoisampi ja kiinteämpi, eikä ollenkaan yhtä kuiva kuin aiemmin. Tämän olen huomannut siitä, että olen viime viikkoina käyttänyt kevyempiä kosteusvoiteita ilman, että iho alkaa kiristämään tai ilmoittelemaan kuivuudestaan.

Keskityin ensimmäisinä viikkoina tiirailemaan muutoksia lähinnä kasvojen alueelta, mutta nyt olen tarkkaillut myös vartaloa ja esimerkiksi reisieni selluliittia, reidet ovat omalla kohdallani nimittäin ehdottomasti pahin selluliittikeskittymä. Täytyy todeta, että aivan kuin selluliitti olisi jonkin verran tasoittunut! Puristaessa ihoa, näkyy appelsiini-ihoa nimittäin aiempaa vähemmän. Tutkailen tilannetta lähiviikkoina! Tuotetta suositellaan säännölliseen käyttöön ja kerronkin kokemuksiani vielä myöhemmin, pidemmän testijakson jälkeen. Innolla odotan, mitä tuloksia on nähtävissä parin kuukauden käytön jälkeen! Palaan siis elokuussa taas asiaan 🙂

Jos teitä kiinnostaa testata The Solutionia, sain teille jakoon edun, jonka hyödyntämällä saat ensimmäisen paketin kollageenia hintaan 14,30€. Voit hyödyntää edun täällä!

 

Oletteko te jo testanneet?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Kesäkosmetiikan suosikkejani

Sisältää kaupallisia linkkejä / postauksen tuotteet saatu

Kesän aikana olen löytänyt muutamia aivan huippuja kosmetiikkatuotteita, jotka soveltuvat erinomaisesti kesäkäyttöön. Jos talvisin panostan ihonhoidossa erityisesti tujuihin öljyihin, on kesällä fokus kosteutuksessa ja astetta kevyemmissä tuotteissa. Tänään olisi esittelyssä siis kesäkosmetiikkaa, joista oikeastaan kaikki on luonnonkosmetiikkaa, Vita Liberataa lukuunottamatta (joka tosin on vegaaninen) 🙂

Yksi Vita Liberatan kesän uutuuksista on kevyen meikkipohjan tavoin käytettävä Beauty Blur-voide,  joka on noussut ehdottomaksi suosikikseni! Voide on sävytetty ja tuo kasvojen iholle kevyttä auringon hehkua, samalla tasoittaen ihonsävyä, heleyttäen ja häivyttäen pieniä virheitä. Nimensä mukaisesti tämä todellakin on beauty blur. Iho on tämän jäljiltä todella kaunis, eikä oikeastaan edes peitevoiteen lisäksi vaadi muita tuotteita. Koostumus on todella ihana ja voide levittyy tasaisesti iholle. Itselläni on sävy latte. Täytyy sanoa, että tämä on varmasti yksi koko vuoden parhaimmista kosmetiikkatuotteista. Tykkään siis hurjasti!

Kesäpäivien öljy-suosikkini on ollut porkkanaöljy, josta on ollut käytössä tämä monipuoliseksi kehuttu Frantsilan Kehäkukka-Porkkana-öljy. Runsaasti beetakaroteenia sisältävä öljy suojaa ihoa kevyesti auringolta ja edistää rusketusta. Luomulaatuisen kehäkukan ainesosat taas uudistavat ja rauhoittavat ihoa. Sopii siis erinomaisesti käytettäväksi sekä aamuin, että illoin, ennen ja jälkeen auringon. Erinomainen valinta ihon kesälomatuotteeksi 🙂

Tiedätte, että olen aivan hulluna kaikenlaisiin balsameihin ja monitoimivoiteisiin! Viimeisimpänä olen käyttänyt FLOW Cosmeticsin Tyrnipalsamia, joka toimii tehohoitona rohtuneelle ja kuivalle iholle esimerkiksi kynsinauhoille tai huulille. Tämä soveltuu kuulemma käytettäväksi myös hiusten huonokuntoisille latvoille! Voisipa siis toimia vaikkapa auringossa kärsineen latvan kosteutukseen ja suojaan.

Organic Shopin tuotteet ovat nousseet aivan suosikeikseni. Sarjan luonnonkosmetiikka on nimittäin toimivaa ja äärimmäisen edullista. Useimpien tuotteiden hinnat pyörivät alle 5 eurossa. Omia lemppareitani ovat erityisesti vartalotuotteet, kuten kuorinnat. Tällä hetkellä on käytössäni Organic Raspberry & Sugar Body Scrub, joka tuoksuu ihanalta ja hoitaa hommansa vartalokuorintana.

Kesällä ovat face mistit aivan parhaita! Madaran Infinity Mist- kasvosuihke ylläpitää ihon kosteustasapainoa, virkistää ja suojaa ympäristön rasitteilta. Kun en jaksa tehdä aamulla 7 skin methodia, suihkin tätä vedellä huuhdelluille kasvoille tai käytän virkistykseen keskellä päivää tuomaan kasvoille lisäkosteutusta.

Olen jo jonkin aikaa käyttänyt oikeastaan vain luonnollisia dödöjä ja täytyy todeta, että näidenkin suhteen on jo aivan vuoden aikana menty eteenpäin suurin harppauksin. Ensimmäiset aikanaan testaamani luonnonkosmetiikan deodorantit aiheuttivat minulle joko ihoärsytystä tai eivät pitäneet ollenkaan. Markkinoille on tullut useita hyviä tuotteita, joista nyt viimeisimpänä olen kokeillut We Love The Planetin luonnonmukaisia tuotteita, joita voin ehdottomasti suositella. Tuotteet ovat täysin alumiinittomia, luonnonmukaisia ja nopeasti imeytyviä. Näitä löytyy sekä stickinä, että voidemaisena. Ovat muuten juuri parhaillaan -20% alessa Pur-kaupalla.

Weledan Skin Food Light taas soveltuu perinteisestä Skin Food-voiteesta kevyempänä versiona erityisesti kesään. Skin Food on yksi vakiotuotteistani esimerkiksi reissussa kun iho kaipaa reippaasti kosteutusta. Itse käytän voidetta sekä kasvoille, että vartalon kuiville kohdille.

Lopetin varsinaisten hajuvesien käytön jo vuosia sitten ja sen jälkeen olen käyttänyt niitä todella satunnaisesti. Kun ei ole tottunut vahvojen tuoksujen käyttöön, tuntuvat ne todella voimakkailta sitten sen kerran kun sattuu laittamaan. Kevyempiä vartalotuoksuja käytän satunnaisesti silloin kun lähden jonnekin, mutta olen yhä enemmän käyttänyt tuoksuina eteeristen öljyjen sekoituksia, joiden tuoksutkin ovat luonnollisempia moneen hajuveteen verrattuna. Yksi kesän suosikeistani on Frantsilan Aura-parfyymiöljy, jonka tuoksu on aivan ihana! Aromaattisten öljyjen sekoitus kirkastaa mielialaa ja vahvistaa läsnäoloa. Tuoksuina tässä on ruusua, maariantuoksuheinää, japaninsypressiä ja seetripuuta yhdistettynä geipin, sekä limen vivahteisiin.

 

Onko joku näistä jo löytänyt teidän kylppärin hyllyynne?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.