Kehoni vuosi synnytyksen jälkeen

Reilu vuosi on hurahtanut suorastaan silmissä, mutta niinhän siitä vauvavuodesta perinteisesti sanotaankin. Tietyllä tapaa pitäisi oikeasti osata nauttia täysillä jokaisesta päivästä pienokaisen kanssa, koska se kasvu nyt yksinkertaisesti tapahtuu lähes silmissä ja aika kuluu niin valtavan nopeasti. En nyt tietenkään tarkoita, etten olisi nauttinut jokaisesta päivästä, mutta jokainen pienen lapsen äiti varmasti tietää ihan hyvin, että välillä on niitä hektisiä päiviä kun ei ihan kamalasti ehdi pysähtyä haaveilemaan ja elämään hetkessä. Ajatuksena silti ihana.

No mutta! Tarkoitus oli tässä postauksessa kirjoittaa ajatuksia omasta kehostani ja kehokuvastani reilu vuosi synnytyksen jälkeen. Kuinka palautuminen eteni, millainen kroppani on nyt ja mitä mieltä olen siitä. En jaksa latoa itsestäänselvyyksiä siitä kuinka naisen keho on niin ihmeellinen ja luotu tekemään lapsia, sehän nyt on täysin päivänselvä juttu. Toki myös se, että palautuminenkin on kovin yksilöllistä, tietysti elintavoillakin on siihen vaikutusta.

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä pakko esitellä syksyn uudet treenireleet! Nuo trikoot nyt ovat vanhat (H&M), mutta crop-paita ja alempien kuvien musta tuulitakki löytyivät Peak Performancen alerekistä viime viikolla. Peak on itselleni todellinen heikkous… Varsinkin ne streetstyle-vaatteet, kuten juuri tuo tuulitakki ja muutaman vuoden vanha kevytuntsikka, joka on ollut superkovalla käytöllä. Nuo katuvaatteet kun ovat rentoja ja soveltuvat rentoon urheiluun, mutteivat silti ole kuitenkaan liian sporttisia. Eli töihinkin pystyy hyvin sateisella kelillä heittää päälle tuon vettä hylkivän tuulitakin 🙂

Haluaisin syksyksi myös uuden hupullisen Peakin kevytuntsikan, mutten vielä tiedä raaskinkok ostaa. Niitä on nimittäin tullut vaikka mitä ihania sävyjä, roosaa sun muuta. Viime talvena en oikeastaan muuta takkia käyttänytkään kun sitä Peakin luotto-untsikkaani! Sitä tuulitakkia en löytänyt netistä, mutta tuo cropattu paita on tämä!

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Itsehän nimittäin paisuin raskausaikana kun pullataikina. Toki kyllä tuli syötyäkin paljon, ensinnäkin siksi, että järkyttävän huono olo iski aina jossei saanut kunnolla ruokaa ja sitten taas liikkuminen oli viimeistään toisen kolmanneksen jälkeen todella tukalaa, lähinnä kamalien nestekertymien jälkeen. Muistan joskus viimeisinä aikoina töissä (ehkä siis joskus 7. kuulla) kun paino nousi yhden viikon aikana yhtäkkiä 4kg!

Kävin tuolloin vielä kuntosalilla ja huhheijaa, mun polvet meinasivat suorastaan räjähtää noista nesteistä kun tein seinää vasten kevyttä kyykkyä jumppapallon kanssa. Eivätkä nuo nesteet enää sen jälkeen lähteneet pois millään, vasta sitten synnytyksessä suurin osa. Pääosin kerryttämäni paino (noin 20kg) oli siis nestettä,  mutta toki myös rasvaa kertyi, enimmäkseen keskivartaloon. Lisäksi sain myös kasvoihini turvotuksen lisäksi jotain ihme ”poskiläskejä” ja myös kaksoisleukaa, jotka ovat vasta nyt alkaneet lähteä 😀

idkuva Ennen raskautta treenasin kuntosalilla noin 3-6 kertaa viikossa, lenkeillä tuli vuoden-pari käytyä vähemmän. Nyt taas on treeneissä pääpaino juurikin aerobisessa ja sen kyllä sinänsä huomaa, koska lihasmassaa on raskauden ja sen jälkeisen rankemman voimaharjoittelun puutteen seurauksena lähtenyt hurjasti. Tällä hetkellä painan noin 3kg vähemmän kuin raskauden alussa. Toki kehonkoostumus on täysin erilainen!

Lihasta on vähemmän ja rasvaa enemmän. Etenkin tuosta keskivartalon rasvasta on ollut vaikea päästä eroon ja tuntuu, että treeni on alkanut tehota vasta imettämisen lopetuksen jälkeen kun ei enää tarvitse lasta varten lisäravintoa. Vatsa ehkä pömpöttää nykyään helpommin ruokailun jälkeen, mutta syy voi olla myös heikentyneissä vatsalihaksissa. Viime kuukausina olenkin ottanut juuri vatsalihastreenit tähtäimeen. Toisaalta, vatsakin on litistynyt paljon sen jälkeen kun se keskivartalon rasvakin on vähentynyt.

Koen silti olevani melko siro rakenteeltani ja olen aina ollutkin. En ole koskaan jaksanut stressailla painostani, enkä nyt erityisemmin kokenut raskauskiloista mitään ahdistusta, päänvaivaa ne tuottivat lähinnä yleisen jaksamisen kannalta kun liikkuminen oli normaalia raskaampaa. Olen tyytyväinen kroppaani, mutta silti myönnän rehellisesti, etten olisi varmasti olisi päässyt takaisin omiin mittoihini imetyksellä ja kotona istumisella. Omalla kohdallani se nimenomaan vaati todella säännöllistä liikuntaa ja toki liikun edelleen! Enkä nyt toki laihduttaakseni, vaan pysyäkseni kokonaisvaltaisesti kunnossa. Liikunta on itselleni eniten juuri henkinen juttu. Kärsin myös kroonisista niskajumeista, joihin oikeastaan ainut hoitokeino on liikkua. Muutama päivä lepoa niin johan taas on niska kipeä ja jumissa!

Entäs sitten ne rinnat? 😀 Ajattelin jo vuosi sitten, etten varmasti kirjoittaisi niistä sanaakaan. Ikinä. Toisaalta, miksi en? Haha. Asia varmasti kuitenkin mietityttää monia. Kieltämättä kyllä vähän arvelutti, että mitä niille kävisi imetyksen jäljiltä. Lähinnä nyt siksi, että imetin ainoastaan toisesta rinnasta koko vuoden ajan ja olin jo ajatellut, että 99% varmuudella olen jatkossa jonkun sortin rintapuoli. Nyt muutama kuukausi imetyksen lopettamisen jälkeen en huomaa oikeastaan mitään eroa rinnoissani, molemmat ovat siis ihan samanlaiset huolimatta siitä, onko kyseessä imetysrinta vai ”se toinen”.

Toki rasva on kaikonnut rinnoista maitoa varten, mutta jossain määrin ovat rasvakertymät alkaneet palautumaan. Nykyään rintani ovat huomattavasti aiempaa pienemmät, mutta olen ainoastaan iloinen siitä! Elämä on nykyään jotenkin huomattavasti helpompaa ja vähemmän niskaa/selkääkin kuormittavaa. Liikuntakin huomattavasti mielekkäämpää. Voinkin siis näiden omien vertailukohtieni pohjalta todeta, että omalla kohdallani ei imetys juurikaan vaikuttanut rintoihin. Ainut juttu oli tuo rasvan katoaminen, mutta toisaaltahan rintoihin myös kertyy helposti rasvaa lihotessa, joten uskon tilanteen jossain vaiheessa kuitenkin palautuvan ennalleen.

Useinhan sanotaan, että raskaudesta palautuminen kestää vähintään yhtä kauan kun itse raskaus. Eli siis vähintään 9 kuukautta. Ja tottahan se on. Toki raskauskilot voivat aiheuttaa jollekulle äärimmäistä päänvaivaa ja ymmärrän kyllä. Onhan se melkoinen muutos yrittää sopeutua ensin henkisesti olemaan äiti ja vielä hyväksymään uuden erilaisen kehonsa. Itse koen, että olen täysin palautunut synnytyksestä vasta nyt vasta viime kuukausien jälkeen. Se imetyksen lopetus jotenkin kruunasi koko homman ja olo alkaa vihdoin olla astetta itsenäisempi kaiken vauvan kasvattamisen ja ruokapankkina toimimisen jälkeen.

Kyllä minuakin vähän kauhistuttaa katsoa niitä vuodentakaisia tai synnytystä edeltäviä kuvia kun ei jotenkin ollut hoksannut itse olevansa niiiin iso. Tiedättekö, kun kaikki hokevat jatkuvasti kuinka hehkeältä ja säteilevältä näytät. Huhheijaa! Fuck that shit. Siltä ei ainakaan tuntunut. Toisaalta huomaan sen nyt jälkeenpäin, että samaa tulee toitotettua niille muille raskaana oleville. Ei sitä osaa selittää mikä siinä olemuksessa on 😀

Siinä nyt täytyy vain yrittää olla itelleen armollinen, toki se terveellinen monipuolinen ravinto ja säännöllinen vaihteleva liikunta tekevät ihmeitä jo ihan henkisellä tasollakin. Aloitinkohan itse vaunulenkit rauhallisesti about 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä asti ne olivat itselleni semmoinen päivän rauhoittumishetki. Vauva vaunuihin unille (viihtyi siis onneksi vaunuissa vähintään sen lenkin ajan), musat korville ja menoksi!

Tähän Mauin vauhtihirmu-kuvaan on hyvä lopettaa 😀

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Eroahdistusta ilmassa

Kirjoittelin joku aika taaksepäin meidän levottomista öistä. Ja nehän jatkuu edelleen! Tilanne on viimeaikoina päässyt jotenkin täysin eskaloitumaan, koska mukaan on tullut lisämausteena vauvan eroahdistus. Eroahdistusta on jossain määrin ollut jo aikaisemmin, mutta nyt sekin on saanut aivan uuden käsityksen. Näihin aikoihin kun lapsi (viimeistään) alkaa ymmärtämään olevansa äidistä erillinen yksilö ja sen myötä iskee ahdistus peliin kun vauva alkaa pelätä, että vanhempi hylkää tämän ellei ole jatkuvasti aivan vieressä.

Itse olen huomannut eroahdistuksen selkeimmin siitä, että en saa enää nukutettua tai edes siirrettyä poikaa omaan sänkyyn nukkumaan tämän nukahdettua. Kun poika nukahtaa viereen, yritän (tai yritin ennen :D) siirtää tämän varovasti pinnasänkyyn nukkumaan. Yleensä tuo onnistui aina näppärästi siihen seuraavaan heräämiseen saakka (eli siis ehkä 30min), mutta nyt jo useamman viikon on pieni herännyt joka kerta kun siirrän tämän pinnasänkyyn.

Heti alkaa aivan mahdoton raivoaminen, joka ei hevillä laannu. Ellei ota viereen. Olen nimittäin huomannut, että vieressä nukkuessa uni sitten onkin varsin levollista. Ja vaikka heräilyitä jatkuvasti onkin, se on lähinnä semmoista ulinaa ja kitinää, jonka myötä kuitenkin nukahdetaan nopeasti uudelleen (sitten kun saa rintaa..).

Eroahdistus on lähinnä siis tarkoittanut sitä, että sekin oma aika, joka minulla oli aikaisemmin pojan nukkuessa, on nyt mennyttä. Joudun nykyään nimittäin kököttämään päikkäritkin toisen vieressä sängyssä. Onpahan tullut luettua kirjoja, haha! Tosin olen huomannut viime aikoina myös niiden päikkäreiden lyhentyneen ja ollaan menty ehkä semmoisilla 30min unilla. Usein varma keino on lähteä ulos vaunuilemaan, silloinhan poika yleensä takuuvarmasti nukahtaa ja jos käy hyvä tuuri, niin jää vielä hetkeksi vaunuihin unille kun palataan takaisin kotiin.

Ainiin! Ja soseiden syönti on mennyt (taas) jotenkin aivan mahdottomaksi. Poika saattaa syödä lusikallisen pari, jonka jälkeen kieltäytyy totaalisesti syömästä, tätä on ollut ehkä parisen viikkoa. En tiedä onko siellä joku hammas juuri tulossa läpi, joka vaikuttaa soseiden maistumiseen vai mitä ihmettä.. Melkoisen itsepäisesti pidetään suu kiinni lusikalle ja tämä alkoi aivan yhtäkkiä 😀

Unikouluhan on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta eipä sitä ole vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa. Aina nimittäin tulee joku situation, hampaat, nyt tämä eroahdistus ja sitten homma siirtyy. En kyllä tiedä voisiko unikoulu juuri olla apukeino tähän? Onhan kohta pääsiäisen pyhät tulossa ja oiva mahdollisuus hoitaa samalla unikoulu pois alta.

Toisaalta en koe tilannetta mitenkään aivan mahdottomaksi, aina se perinteinen ajatus helpottaa paljon: Tämä menee ohi ajan kanssa.. Tällä hetkellä kun on kuitenkin tiedossa ehdoton deadline unikoululle ja imetyksen vähentämiselle/lopettamiselle. Toukokuu! Itsehän palaan kesäkuun alussa töihin, joten on sanomattakin selvää, että hommalle on tultava loppu siihen mennessä. Maito kun ei yli 1v ikäiselle ole enää se pääasiallinen ravinto, joten toukokuussa 1v synttäreiden kolkuttaessa voikin sitten rauhallisin mielin alkaa siirtyä hiljalleen pois rintamaidosta. Eniten kuitenkin arveluttaa se, kuinka paljon se nesteen määrä vähenee kun maidon antaminen suurina määrinä loppuu.

Kyselisinkin teiltä vinkkejä, että miten siirryitte pois rintamaidosta/korvikkeesta 1v kynnyksellä ja paljonko vauvanne joi siirtymän jälkeen mukista vettä/perinteistä maitoa?

Onko muillakin eroahdistusta ilmassa? Entä onko teillä siihen hyväksi koettuja vinkkejä?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Meidän pikkuisen kaverikirja + pari näppärää Ikea-vinkkiä vauvalle

Keksin, että olisi hauska idea tehdä meidän pikkuisesta kaverikirja-tyyppinen postaus tänne. Hoksasin nimittäin, että varsin harvoin olen lähiaikoina kovinkaan täällä kertonut meidän pienestä. Tietysti siihen on syynsä, miksi tahdon pitää perheellämme tietyn yksityisyyden suojan, mutta onhan välillä kiva kertoa vähän kuitenkin kuulumisia!

Minut saa nauramaan: Hassut äänet, se kun keinutellaan, nostetaan ilmaan tai pusutellaan ympäriinsä ja pidetään ääntä. Myös usein koirien tarkkailu on hauskaa. Oikeastaan aika monet jutut alkavat naurattaa, kukkuu-leikki ja monet ihan sekalaiset jutut.

Lempimusiikkini: Esimerkiksi Yo-Kai-lastenohjelman Yo-Kai watch herättää mielenkiintoni aina! Olen superinnoissani kun tuo lähtee soimaan, nyt olen kyllä saanut kuunnella sitä jo melkein kyllästymiseen asti. Tykkään menevästä musasta ja esimerkiksi Täilaulu on mieleeni.

 

Millainen olen luonteeltani: Hyväntuulinen ja melko rauhallinen. Olen yleensä pienestä onnellinen enkä jaksa stressailla. Viihdyn myös välillä hyvin leluja paukutellen ja ominpäin puuhaten, mutta haluan kuitenkin että äiti tai isi on ihan lähellä. Olen todella kova höpöttelemään! Usein juttelen äidille pitkiä höpötysmaratoneja, tottakai äiti ymmärtää vauvakieltäni. Äitiä alkoi kerran naurattaa kun yritin syödä maissinaksua ja yhtäkkiä huudahdin ”Hyvää, hyvää!” Äiti kun hokee tuota samaa sanaa jatkuvasti kun syömme yhdessä. Äitiä ja isiä myös nauratti hurjasti kun olin kerran syömässä pahaa sosetta ja sanoin (mukamas) kovaan ääneen ”YÄK”.
Lempileluni: Vauvojen tamburiini, nalle ja häkkyräpallo. Kirjat ovat myös kivoja näpräillä! Harvoista pehmoleluista jaksan kiinnostua pitkään, mutta pari lempparia silti on niistäkin. Ehkä lemppareimmat asiat ovat muka kiellettyjä, kuten äitin puhelin..
Lempiruoka: Lohisose on lempparini. Nyt kun olen syönyt vähän paremmin, niin äiti on yrittänyt syöttää vaikka mitä ällöjä ruokia. En yhtään tykkää niistä missä on isoja kökköjä, ennemmin en syö sitten mitään! En ole vieläkään syönyt punaista lihaa, kala ja kana ovat lemppareitani. Makeista ruoista on päärynä ja mango herkkuja. Tykkään myös nykyään hurjasti smoothieista!

 

Tästä tykkään eniten: Olla tietysti sylissä ja vieressä. Kun äiti tai isi pusuttelee minua hurjasti, se kutittaa! Tulen hurjan iloiseksi jos onnistun jossain itse, varsinkin jos äiti tai isi kehuu ja kannustaa. Nykyään tykkään paljon myös keinua, vaikka omaan makuuni vauhti on vähän liian hidasta aina! Pidän myös kovasti uinnista ja nykyään osaan jo uida pätkän sammakkoa sukellusten yhteydessä.
Mikä minua ärsyttää: En tykkää sitten yhtään pukemisesta tai riisumisesta. Se saa minut suorastaan raivostumaan. Ja se kun en saa kaukosäädintä tai puhelinta käsiini tai kun en saa mennä näpräämään johtoja. Eihän nyt mikään ole niitä kiinnostavampaa!! Nykyään minut myös viedään aina pois Xboxin napin luota (jota nyt vaan on niin viihdyttävää painaa päälle ja pois). Kuulin äidin ja isin suunnittelevan jotain kaappeja, että saisivat muka nuo minun viihdykkeet piiloon..

Näitä asioita pelkään: En oikeastaan pelkää mitään, mutta nykyään vierastan uusia ihmisiä. Tai siis hetken. Varsinkin miehiä! Jos joku uusi ihminen tulee äkkiseltään lähelle, niin tulee itku. Toisaalta harmitus menee aina poiskin yhtä nopeasti kun tulikin ja viihdyn hyvin muidenkin kuin äidin ja isin sylissä.

 

Siinäpä muutama kysymys, enempää en sitten keksinytkään, joten ajattelin raapustaa loppuun muita juttuja. Välipalaherkkuja meidän perheessä ovat smoothiet, joita aina välillä napsitaan aterioiden väliin. Kaikkein näppärin vaihtoehto varsinkin silloin jos lähtee piipahtamaan asioilla kaupungilla, smoothie lähtee aina mukaan käsilaukkuun kun sen saa syötyä niin helposti melkeinpä missä vaan. Smoothieiden osalta suosimme aina luomua ja viimeaikoina meidän kaapista on löytynyt noita Ella’s Kitchenin luomusmoothieita*. Kaikkein eniten tykkään näiden ulkoasusta, jotenkin superpiristävä.

Näistä muuten ostin joku aika sitten semmoista kookosta sisältävää White one-smoothieta ja se oli niiiiiin kertakaikkisen hyvääääääää! Olin aivan yllättynyt. Usein kun smoothieista löytyy ne aika peruslaadun maut; banaania, mangoa, mansikkaa, päärynää, mutta se White One oli kyllä melkoinen erikoisuus ja oikein hyvällä tavalla. Ja maistui kyllä vallan mainiosti minun lisäkseni myös pojalle. Täytyy taas hamstrata kun menee ostoksille isompaan kauppaan ja ostaa itselleenkin välipalaksi ;D Pitäisi myös ostaa smoothieille semmoisia pehmeitä suuttimia, löytyisiköhän ihan Prismasta tms?

Loppuun eräs vinkki! Jos jollakulla on edessä vauvantarvikkeiden hankinta, niin suosittelen piipahtamaan Ikeassa. Ehkä parhaimmat hankinnat vauvan käyttötavaroiden suhteen ollaan nimittäin tehty sieltä, uskokaa tai älkää! Ihan loistavia ovat esimerkiksi nuo Börja-lusikat, joita ollaan ostettu kolme pakettia. Juuri viimeksi ostin taas yhden paketin kun lusikoita nyt menee jatkuvasti. Kaikkein helpoiten onnistuu syöttäminen tuolla kapealla lusikalla. Aloitimme ruokailut Ainun pehmeällä ensilusikalla, mutta nyt myöhemmin ovat nuo hurjan hyviä. Samoin tuo nokkamuki on ollut hyvä vedenjuonnin harjoitteluun, tosin yleensä kelpaa paremmin juurikin mukina ilman nokkaa.

Viimeisin Ikea-löytö on muoviset ruokalaput/essut, joita myydään kahden kappaleen settinä muistaakseni 1,99e. Aivan supernäppärä kun muovin voi pestä jokaisen ruokailun jälkeen ja se on melkeinpä heti kuiva seuraavaalle aterialle. Kankaisten ruokalappujen kanssa jotenkin ärsytti se kun niitä sai pyykätä kokoajan ja aina oli kaikki likaisena! Ihan kun Iksussa olisi ollut myös semmoisia hihallisia todellisia ruokasuojia samaa matskua. Ennen tätä olen kyllä todennut tosi hyviksi esimerkiksi Ikean lasten/vauvojen petivaatteet, lelut, harsojakin sieltä yhdessä vaiheessa ainakin löytyi. Jokaisen vanhemman ostosparatiisi, siis näidenkin juttujen kohdalla! Mitä sieltä ei löydä, tuskin edes tarvitsee ;D

*-merkityt saatu blogin kautta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Talvipäivän vaunulenkkeilyä

Yhteistyössä Jollyroom.fi kanssa
Uusilla rattailla on nyt rullailtu eteenpäin muutama viikko ja olisi tarkoitus kertoa näistä vielä vähän kokemuksia. Aikaisemman esittelypostauksen aktiivisen perheen North 13.5 Maxi Jogger 2017-yhdistelmävaunuista löydät täältä. Edelleen olen kyllä ollut kovin tyytyväinen ja liikkumiseen nuo ovat niin paljon näppärämmät kun edelliset kiinteäpyöräiset yhdistelmät!

Viime viikonloppuna saatiin iloita auringonpaisteesta, mutta sen koommin ei sitten olekaan tainnut sitä aurinkoa näkyä. Eiköhän ne aurinkoiset kevät-talvipäivät vielä saada maaliskuulle. Tällä viikolla on on ollut täällä joku ihme JKL-memorial ja muistelin juuri kuinka ihana oli talvisin lähteä lenkkeilemään tai luistelemaan Jyväsjärven jäälle! Joku vuosi yritin samoihin fiiliksiin Töölönlahdella, mutta eihän se nyt ollut läheskään sama juttu 😀 Muistelut nyt sikseen. Näillä tamineilla kävimme siis kyläilemässä pikkuisen ”pappalassa”.

Näillä rattailla on  nyt käyty asioilla, lenkkeilty lumella, jäällä,
sohjossa ja kaikissa tilanteissa menneet ihan hienosti. Ei kyllä ole
millään tapaa ollut ikävä niihin entisiin tai sitten niihin
matkarattaisiin, joita pääasiassa olenkin asioilla esimerkiksi
keskustassa käyttänyt. Meillä on farmariauto, mutta noiden kasaus
pienempäänkään autoon ei kyllä olisi ongelma. Olin eilen kiertelemässä
keskustassa ja näillä on kyllä superhelppo liikkua kaupunkiympäristössä, todellinen helpotus kyllä kun ei tarvitse tuskailla.

Pakko mainita, että kun viimeksi oli puhe tuosta istuinsuunnasta, niin sehän muuten onnistuu ratas-osassa myös noin perinteisesti lapsen kasvot omiasi päin. Arvelin alkuun, että istuin voisi kiinnittyä myös noin päin ja niinhän se menikin. Nyt olen siis käyttänyt noita ihan noin perinteisesti päin. En tosin tiedä, voiko vauvallekin hurjilla juoksulenkeillä tulla pahoinvointia jos istuu selkä menosuuntaan? Tai siis että onko se syynä miksi monissa juoksurattaissa on juurikin istuin toisinpäin kun perinteisisssä? Eipä ole aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi!

Tuota vaunu-osaahan me ei enää käytetä, mutta onnistuu kyllä näihin vaunuihin ottaa. Vaunukoppa myydään Jollyroomilla siis erillisenä jos haluaa nämä yhdistelmävaunut jo ihan pikkuvauvalle. Tai niinhän se varmasti kannattaakin jos on hankinta mielessä, ettei kaksia eri vaunuja tarvitse hommata 🙂 Jollyroomilta löytyy yhdistelmävaunuista kyllä paljon muitakin vaihtoehtoja.

Bixu on aina jotenkin tosi ujona kaikissa kuvissa ja vaikka muuten aina katsoisi päin, niin sillä sekunnilla kun jostain tulee kamera niin ei sitten suostu millään katsomaan päin! Niin kävi tietysti tälläkin kertaa. Maui taas on niin  adhd, että kaikki kuvat noin muuten sitten aina tärähtävät 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Ajatuksia ajankäytöstä

Lähiaikoina olen miettinyt tarkemmin omaa ajanhallintaani ja sitä mihin sitä aikaa eniten oikein kuluu. Se sai muistelemaan ”vanhoja aikoja” kun kaikki päivät ja illat olivat vain niille omille jutuille. Varmaan yleisin juttu, jota tuleva äiti kuulee ystäviltään on se ”nauti siitä omasta ajasta vielä kun voit”. Itse ainakin kuulin sitä viimeisen raskauskolmanneksen aikana ehkä jokatoiselta ihmiseltä. Tottahan tuo tietysti on, mutta harvemmin sitä omaa aikaa osasi samalla tavalla arvostaa silloin kun ei vielä ollut äiti. Toisaalta pakko olla rehellinen ja myöntää, etten enää edes muista millaisia vapaapäivät tai illat yleisesti olivat ennen. Tai siis että mihin sitä aikaa sai kulutettua? Nykyään kun on niin automaattista, että päivät on omistettu pikkumiehelle ja tietysti myös illat ruokailujuttujen, nukuttamisten yms muodossa. Ja siis yleisesti tämä elämä aikalailla 24/7. Kuulostaa varmasti lapsettoman korvaan aivan karmealta ajatukselta, mutta sitä se ei kyllä ole!

Onhan se täysi totuus, että yhdessäkin lapsessa riittää kyllä hoitamista ja  oma aika on kyllä kortilla, mutta jotenkin kaikissa mom brain-huuruissa sitä luppoaikaa ei edes samalla tavalla osaa kaivata. Välillä tuntuu, että ne tunnin-parin omaa aikaa-breikit ovat aivan tarpeeksi ja ehtii iskeä jo järkky ikävä toista! 😀 Vauvavuosi on varmasti parisuhteellekin se rankin kun vauva vaatii äidin huomiota ympäri vuorokauden, eikä oikein muulle riitä aikaa edes ajatuksen tasolla. Tietysti ajatuksena olisi ihanaa viettää viikonloppuna vaikka leffailta miehen kanssa ja katsoa se leffa oikeasti alusta loppuun ilman keskeytystä. Useinkaan se ei vain ole mahdollista, mutta on kyllä paljon juttuja joita vauvankin kanssa voi tehdä. Pyöriä ja puuhailla sängyssä tai olkkarin lattialla samalla telkkaria katsoen, ulkoilla, käydä ravintoloissa, keskustassa kiertelemässä (juuri kun itse eilen kehuskelin kuinka hyvä olen tässä, hah ;D), monet jutut ovat nimittäin ajan mittaan helpottuneet huomattavasti kun vauva ei ole enää se tunnin välein nälkäänsä itkevä aikapommi, jonka kanssa sai kaupungilla pelätä, että milloin ne hermot menee.

Sitä tulevaa uhmaikää tässä siis odotellen! Tällä hetkellä eletään siis monen asian osalta melko helppoa vaihetta kun pieni on pitkiä aikoja tyytyväinen vain sillä, että on lähellä, masu täynnä ja saa ihmetellä kaikkea kivaa ympärillään. Ja mitä tulee niihin epätoivon hetkiin jatkuvien yöheräilyiden ynnä muiden suhteen, niin itseäni helpottaa se ajatus, että aika auttaa. Eikä mekään enää (tai siis taas vaihteeksi) missään huonossa jamassa niiden suhteen olla. Kyllähän lapsi jossain vaiheessa alkaa nukkua niitä kokonaisia öitä, oli se sitten vuoden iässä tai jo puolivuotiaana. Meillä syynä jo pitkään katastrofaalisiin yöuniin on jo kuukausia jatkunut hampaiden tulo. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa kuinka paljon syödään tai ei olla syöty kiinteitä ruokia, nälkään kun harvemmin selvästi heräilee tuo meidän napero. Välillä helpottaa hetkeksi, kunnes taas uusi hammasrumba alkaa. Ekat alahampit puhkesivat reilun 4kk iässä muistaakseni, nyt on hampaita puhjennut 5 kpl ja lisää on tulossa! Tietysti sekin ajatus helpottaa, ettei niitä hampaita loputtomiin voi ilmaantua ja tulisivathan ne jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Kuulemma joillain lapsilla hampaat voivat oireilla kuukausi toisensa jälkeen.

Helmikuussa oli aivan liian vähän päiviä, koska kuukauteen ei mahtunut meidän pikkuisen ”synttäripäivää”! No mutta, leikitään että nyt on vielä helmikuun loppu. Meidän pikkuinen tänään nimittäin jo 9kk ♥

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.