Parasta viikonlopuissa ja perheen pienimmän naksuvalinta

Kaupallinen yhteistyö: Real Snacks Oikia

Perheemme koostuu melkoisista herkkusuista ja viikonloppuiltojen perinteisiimme kuuluukin yhdessä perheen kanssa herkuttelu. Oikeastaan juurikin perheviikonloppu onkin se juttu, mitä odotan aina eniten koko viikon. Yhdessä sohvalla hengailua, leffahetkiä ja ihan vain yhdessä olemista. Mikäs nyt voisikaan olla parempi idea viettää viikonloppuja? Kotiin palatessamme odottaa useampi viikko kotosalla perheen kesken ja voipi olla, että herkuttelu saattaa jonkun kerran lipsua viikonlopuilta myös arkeen, heh.

Itse olen ehdottomasti enemmän suolaisten kuin makeiden herkkujen perään, moni teistä varmasti tiesikin, että sipsit ja kaikenlaiset naksut ovatkin ehdottomasti suurin herkkuhimotukseni! Vaikkakin herkuttelu pyritään meillä rajoittamaan viikonloppuihin, emmekä syö herkkuja juuri ollenkaan viikolla. Päivänselvä juttu kuitenkin on, että pyrimme lapsen herkkujen suhteen suolattomiin ja perinteisiä sipsejä terveellisempiin vaihtoehtoihin. Naksuihin, jotka soveltuvat erinomaisesti myös välipaloiksi, otettavaksi mukaan reissuun tai vaikkapa viikonlopun retkelle. Reissatessa varsinkin pitkillä lennoilla ovat erilaiset naksut ja välipalat pienelle lapselle aivan ehdottomia ja pakkasimme niitä muutaman pussin mukaan myös tälle kuukauden reissulle.

Tämä onkin yksi ehdoton vinkkini siihen ”vinkkini lapsen kanssa reissaamiseen”-postaukseen, jota en edelleenkään ole ehtinyt työstää valmiiksi. Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää mitä seuraa siitä kun yrittää taistella kotona tai julkisella paikalla sokeriöverit nauttineen naperon kanssa – esimerkiksi juuri tasaisemmin verensokeria nostavat suolattomat luomu-kauranaksut ovat aivan heittämällä parempi vaihtoehto!

Kotimainen Real Snacks on käynyt vastikään läpi brändiuudistuksen, jonka myötä tuotteet ovat saaneet uudet ulkoasut ja naposteltavat löytyvätkin kaupan hyllystä nykyään Oikia-brändin alta. Tiedätte kuinka rakastan sipsejä ja tämän Oikian uudistuksen myötä olen alkuvuoden aikana innostunut ostamaan testiin myös uudistuneita Oikian sipsejä. Keskustelimme brändin kanssa yhteistyöstä alustavasti jo vuosi takaperin ja alkuvuodesta totesimme, että keväällä kauppohin ilmestyvä Oikia Moomin-naksu olisi oivallinen tuote yhteistyön tiimoilta. Etsin jatkuvasti uusia naksuvaihtoehtoja pojalle ja odotinkin innolla mitä tämä tuumaisi uusista Moomin-kauranaksuista. Lopputulos: Herkuinta ikinä! Minun piti kotona piilottaa laatikko lopulta, koska poika olisi halunnut syödä näitä aivan kokoajan, heh. Itseasiassa napero on viimepäivinä pyytänyt useaan otteeseen ”muuminameja”, joita löytyykin vielä yksi salainen pussi avaamattomana paluumatkaamme varten.

Real Snacksin Oikia Moomin-kauranaksut on valmistettu kotimaisesta luomulaatuisesta kaurasta. Naksut ovat gluteenittomia, maidottomia, suolattomia, eivätkä sisällä lisättyä sokeria. Lisäksi on naksujen pussi kartonkipakkauksena kierrätettävä, josta suuri plussa! Naksut soveltuvat suussa hajoavina myös pienemmille, aina 6kk iästä ylöspäin. Oikia osallistuu muuten Muumien 75v-juhlavuoden 2020 #MEIDÄNMERI-kampanjaan Itämeren hyväksi lahjoittamalla John Nurmisen Säätiölle Itämeren puhdistukseen, suojeluun ja merikulttuurin säilyttämiseen.

Naksut ovat vastikään ilmestyneet kauppoihin ja löytyvätkin siis jo ruokakauppojen hyllyistä 🙂

 

Oletteko jo bonganneet uudistuneita Oikia-naksuja?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kuulumisia viikon varrelta

Meidän napero sai yllättäen taas jonkun ihme kuumetaudin ja pari yötä vierähtikin toisen pyöriessä sairaana sängyssä. Vielä ehtii onneksi sairastaa ennen reissua, täytyy vain itse nyt koputtaa puuta, etten saa nyt viikonlopuksi tuota samaista kuumeen ja vatsataudin sekoitusta. Ei nimittäin olisi ensimmäinen tai viimeinen kerta kun saan näitä ihme lastentauteja, tämän talven aikana onkin tullut oikea lottopotti ja suunnilleen jokainen pöpö, jonka lapsikin on sairastanut. Olimme siis keskiviikkona pojan kanssa kotona, sain järjestettyä erään palaverini etäpaltsuksi ja onneksi ei ollut kyse mistään kovin virallisesta miitistä niin sain sen näppärästi hoidettua lapsi sylissä, heh. Tänään vietetään vielä toipilaspäivää kotosalla ja aamu on vierähtänyt laskuja maksellen, sekä pyykkivuorta selättäessä.

Kun sairastaa, niin ei ole niin justiinsa kampauksenkaan kanssa..

Pojan nukkuessa päikkäreitä viimeistelin merino-chunkyneuletta, joka on osien kiinnittämistä vaille valmis VIHDOIN! Olen työstänyt tuota neulepaitaa varmaan jo reippaasti yli 2kk, koska pipotilauksia on pitkin viikkoja tullut paljon ja olen keskittynyt neulomaan niitä. Nyt on kerrankin niin outo tilanne, ettei minulla ole yhtäkään pipoa kesken, eikä edes lankoja uusiin ja on voinut keskittyä neulomaan loppuun vanhoja keskeneräisiä projekteja. Sain tällä viikolla valmiiksi myös sen yli vuoden ikuisuusprojektina olleen jämälanka-kaulaliinan! Ohjeita juttuihin tulossa heti kun saan ne viimeisteltyä / kuvattua. Pidän varmaan pienen tauon neulomisesta reissussa ja otan pitkästä aikaa mukaan virkkuukoukun! Pitääkin tuumailla mitä sitä virkkaisin. Eräs lukija laittoi maililla toiveen virkatuista shortseista (semmoiset onkin ollut haavelistalla tehdä viime keväästä <3) ja mielessä on ollut myös tehdä virkattu boho-laukku. Saapi nähdä mitä innostun puuhailemaan! Meillä on edessä niin pitkät lennot, että käsityövempeleet ovat kyllä ihan pakolliset koneeseen. Aika kuluu niin rattoisasti!! 😀

Pienen lemppareita, banaanipannareita! Näitä varmaan paistetaan taas kohtuullisen paljon reissussa 😀 Maailmanympärysmatkalla tehtiin banaanipannareita varmaan päivittäin, varsinkin Tahitilla ja Moorealla kun kaikki ruoka oli niin hemmetin kallista, että joutui keksimään hyviä budjettivaihtoehtoja kokkailuun 😀

Ja oma vakio-aamiaiseni!

Lähdemme viikonlopuksi Jyväskylään viemään toista hauvaa hoitoon reissumme ajaksi ja olen jotenkin aivan täpinöissäni, haha. Päätin, että vien pojat uimaan Aalto Alvariin (joka btw on mielestäni edelleen ehkä siistein uimahalli ikinä) ja olen varma, että tykkäävät. Edellinen kertani Aalto Alvarissa taitaakin olla noin kymmenen vuotta sitten, joten odotan niin innolla nyt kun olen taas intoutunut uimisesta, vaikkakin pitkittyneen flunssan vuoksi on tullut parin viikon tauko kaikesta liikunnasta. JKL-juttuja siis tulossa myöhemmin blogiin, saa nähdä mitä juttuja keksimme uimahallin lisäksi.

Avasin eilen paketista uuden kompaktimman kameran, jonka ostin tulevaa reissua varten ja tarkoituksena juurikin kuvata sieltä jonkinlaista videosisältöä, kuten aiemmin joulun tienoilla mainitsinkin. Olenko outo kun maltan pitää postin tuomia paketteja joskus jopa viikonkin (!!) avaamatta, koska monesti tuntuu, etten yksinkertaisesti vain ehdi aina heti niitä availemaan. Kamera tosin ehti odotella keittiön pöydällä vain kaksi päivää, haha. Olen jotenkin viime kuukausina tympääntynyt järkkärin kanssa säätämiseen ja erityisesti sen kantamiseen mukana. Viime kuukaudet ovat muutenkin olleet jotenkin todella ankeita kuvausinnon suhteen, kuvausinspis on talven aikana ollut pahasti hukassa ja erityisesti siksi odotankin reissua, että pääsen ottamaan reissukuvia, joka on ehdottomasti lempparijuttuni kuvaamisessa!

Viime viikkoina olen bongannut vaikka mitä siistejä pilvi-ilmiöitä ja auringonlaskuja. Eilen ajaessamme illan suussa eläinlääkäriasemalle, oli aurinko laskemassa ja pilkotti pilvien raosta. Näytti aivan siltä kun taivas olisi ollut tulessa! Oletteko kiinnittäneet huomiota samaan?

 

Kivaa viikonloppua 💕

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Väsynyt äiti (?)

Huomenta! Tänään aloitin postauksen kyhäämisen aamulla kirjaimellisesti aivan nollista. Ilman minkäänlaista ajatusta siitä, että mitäs sitä tänään ehkä olisikaan mielessä. Viime päivät ja oikeastaan jo kokonainen viikko on mennyt pientä potilasta hoitaessa, joten en ole ihan kamalasti edes ehtinyt miettiä omia juttujani. Yleensä minulla on luonnoksissa jotain sekalaisia aiheen tynkiä valmiina, mutta tänään ei 😀

Eilen vietimme pikkuisen kanssa pyjamapäivän kotona. Koska flunssa, niin päätin että nyt sitten rentoillaan kunnolla! Poika sai tällä viikolla ensimmäisen korvatulehdus-diagnoosin ikinä, tätä ennen on menty ihan vain normiflunssilla ja vatsataudeilla, pakko myöntää näiden korvatulehdusten olevan itselleni hieman vieras juttu. Sinänsä hassua, koska tuntuu meidän olevan joku poikkeus tässä korvatulehduksettomuudessa. Mies käytti alkuviikosta pienen terveyskeskuksessa lääkärissä ja tämä määräsi viikon antibioottikuurin, vaikka tulehdusarvot eivät olleet koholla. Olin itse tästä todella ihmeissäni, siis kuinka helposti antibiootit irtosivat pienelle lapselle, vaikka flunssa kuitenkin oli parempaan päin ja korvassa pientä punoitusta? Onko korvatulehduksiin sitten joku normikäytäntö, että laitetaan kuuri kouraan, vaikka kyseessä olisikin virusinfektio? No, itsehän en luonnollisesti ole lääkäri tai halua lääkärin määräämää lääkekuuria uhmata (varsinkaan lapsen kohdalla), mutta kieltämättä pisti ihmetyttämään. Aikuisillekaan kun ei nykyään kovin hevillä määrätä ab-kuuria. Onko teillä kokemuksia tästä? Hoidetaanko korvatulehduksia muka aina antibioottikuurein?

Pohdiskelin eilen erästä asiaa kerätessäni lelusotkuja olohuoneen lattialta. Sitä, että olenko minä väsynyt ja lapsiarjen kiireiden runtelema äiti? Itseasiassa täytyy sanoa, että en ole. Aikaisemmin ehkä tunnistin itseni juurikin tuohon väsyneen äidin muottiin, mutta en enää. Työtilanteeni on tällä hetkellä aivan optimaalinen juuri tähän perhearkeen, vaikkakin valehtelisin jos väittäisin, että tämä aina kovin helppoakaan on. Kevätväsymystä ja tietysti flunssaputki on ollut päällä, mutta kokonaisuudessan koen, että näin on aika hyvä. Koti ja työ ovat optimaalisesti tasapainossa, eikä näin ollut aina ennen. Tottakai tilanne on vaatinut tietyistä (esimerkiksi taloudellisista) seikoista luopumista ja kompromisseja, mutta koen olleen täysin sen arvoista.

Äitinä ei koskaan pääse välttymään metatyön, jatkuvan ajatusvirran, toistuvien rutiinien ja kiukkukohtausten aiheuttamalta ajoittaiselta kaaokselta, mutta semmoista se arki vain on. Väittäsin, että äitinä miettii 90% ajasta asioita, jotka ehkä toisen korvaan kuulostavat pikkujutuilta, mutta sitten kun noita asioita on se sata. Varaa sitä, tarkista tätä, pakkaa tarhaan vaihtovaatteita, osta probiootteja, käy läpi kevään vaatevarastoa, pakkaa pieneksi jääneet varastoon ja pese pyykkiä.. Onhan se semmoista jatkuvaa rumbaa ja äitinä tuommoinen metatyö on ehkä se, joka vie melkeinpä eniten aikaa. Ja usein juuri äiti on se, jolle lähes kaikki metatyö jännästi aina siunaantuu.

Äitiydessä rankin tilanne onkin varmasti juuri se, kun oman uran taakka ja siihen liittyvä metatyön kuorma yltyy samanlaiseksi tuon toisen puolen kanssa. Pallottelu kahden osa-alueen välillä ei nimittäin aina ole todellakaan helppoa kun jo pelkästään kokonaisuuden toinen puoli vie lähestulkoon yhtälailla aikaa ja voimavaroja, kuin mitä lapseton ihminen ehkä käyttää kokonaisuudessaan. Enkä missään nimessä väheksy ketään, tarkoitus on lähinnä korostaa sitä, ettei ole ihmekään, ettei uraa tekevillä äideillä aina ole niin helppoa. Tämä on yksi syy, miksi ehdottomasti kannatan juurikin tasa-arvoa, erityisesti myös tulevaisuudessa perhevapaiden osalta. Itse olen todellakin onnekas sen suhteen, että on puoliso, joka osallistuu aktiivisesti poikamme arkeen ja askareisiin, mutta eihän läheskään kaikilla ole samanlaista tilannetta, vaan koko homma jää äidille 100%.

Toki on perheen sisäinen asia, miten työnjako kotona hoidetaan, mutta en itse ole edelleenkään sen kannalla, että naisen paikka olisi lieden ja hellan välissä. Tai, että naisen homma on automaattisesti hoitaa koti ja lapset. Toki tämä järjestely voi monen perheessä toimia ja olla kaikkien yhteinen, mieluinen valinta ja silloinhan kaikki voittavat. Tarkoitan enemmänkin sitä, etten pidä olettamuksesta, että tämä pätisi kaikkiin ja toisin toimiva tai ajatteleva nainen olisi jollain tapaa huonompi. Pointtina nyt kuitenkin, että äidit, huolehtikaa omasta jaksamisestanne! Lohduttavin tieto on itselleni äitiydessä ollut kuitenkin se, etten ole yksin näiden asioiden kanssa, vaikka olenkin monesti maininnut siitä, että tukiverkkomme on aikalailla nollissa.

 

No lopuksi vielä hieman kevyempiä aiheita 😀 Olemme alkaneet iltaisin katsomaan pitkästä aikaa Yle Areenasta meidän suosikkiamme Siltaa. Aiempi kausi jäi meiltä kesken joskus ehkä vuonna 2015 jonkun reissun vuoksi ja jaksot ehtivät poistua Areenasta. Nyt ehtikin tulla jo sitäkin seuraava kausi ja katsottiin kertauksen vuoksi myös se kesken jäänyt edeltävä, joka oli myös tullut uudestaan katsottavaksi. Niin jännä! Nyt aloitettiin tuo uusin kausi, saa nähdä onko yhtä hyvä kuin aiemmat. Nordic Noir on kyllä aivan parasta! Katsotteko te siltaa?

Entä mitä mieltä äitiys-asiasta? Oletko sinä väsynyt äiti vai onko arki balanssissa? 🌸 Entä uuvuttaako metatyö?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Vauvakuumetta ilmassa (?)

Ihme ja kumma en ole hetkeen kohdannut kysymyksiä perheenlisäyksestä tai siitä, että onko vauvakuume taas päässyt yltymään. Tiedättekö kun olet yhden pienen lapsen äiti, olet jatkuvasti tietynlaisen tarkkailun alla ja tuntuu olevan vain ajan kysymys, milloin toinen lapsi on tuloillaan. Jollain tapaa tämä on todella ahdistavaa. Ensinnäkin siksi, että tuntuu olevan jollain tapaa ”väärin” olla vain sen yhden lapsen äiti (koska täytyyhän lapsella olla aina leikkikaveri!) ja toisekseen kun se kyselyihin vastaaminen on jotenkin todella vaivaannuttavaa. Tietynlainen paine siitä, että pitäisi lisääntyä vain siksi, että ulkopuoliset jollain tapaa sitä odottavat. Mitä vikaa olisi olla yhden lapsen perhe?

Eikä sillä, että raskautuminen olisi mikään itsestäänselvyys. Vaikka omalla kohdallani olin onnekas, enkä kokenut sen suhteen mitään erityisiä haasteita, oli raskausaika sitäkin stressaavampaa. Synnytystä unohtamatta. Rehellisyyden nimissä ahdistun edelleen valtavasti kun mietin taaksepäin kasvututkimuksia, rakenneultraa, josta saimme lähetteen lisätutkimuksiin poikkeavien mittojen vuoksi, keskusteluita lapsivesipunktiosta, mahdollisen keskenmenon riskistä ja kehityshäiriöistä. Kaikkien tutkimusten ja NIPT:in  jälkeen todettiin, että ”vauva nyt vain on pikkuinen, kuten sinäkin”, mutta kontrolleissa ravasin parin viikon välein aina synnytykseen saakka. Huh. Unohtamatta alkuraskauden panikointia kaiken maailman listeriatartunnoista ja hysteriaa ruoka-aineiden suhteen. Kertakaikkiaan raskaus oli kohdallani todella stressaavaa aikaa.

Kaikesta huolesta ja murheesta huolimatta saimme maailman kauneimman terveen pojan, joka ihme ja kyllä oli vielä kaiken hössötyksen jälkeen melko normaalin mitoissa 3,3kg painollaan ja 50cm pituudellaan. Kokoarvio kun oli koko ajan jotain maksimissaan 2700g luokkaa. Ja no, synnytyksestä en tässä postauksessa edes aloita, muttei sekään mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Vaikka pääosin olenkin päässyt suurimmista raskaus- ja synnytystraumoistani yli, painavat ne edelleen välillä mieltä. Ajatus siitä, että pystyisinkö tuohon kaikkeen uudelleen? Kestäisinkö pahimmillaan samanlaisen stressin ja vielä samalla olemaan äiti tälle rakkaalle pörröpäälle? Mitä jos seuraavalla kerralla joku menisi oikeasti kunnolla pieleen synnytyksessä jos kerta jo ensimmäisellä kerralla luulin etten selviäisi? Ajatusta ei helpota tieto siitä, että virhetila, jossa poika oli, on periytyvä ja olen myös itse syntynyt hätäsektiolla samassa virhetilassa.

Noin yleisesti olen ajatellut, että jos saisin enemmän kuin yhden lapsen, olisi kaksi lasta ihan ehdoton maksimi. Minulla ja miehellä on kummallakin yksi sisarus, joten ehkä siitäkin syystä se oma perhetausta usein antaa tietynlaisen mielikuvan sopivasta lapsimäärästä? Tai ainakin oman tuttavapiirini perusteella tämä pätee todella usein! Jos perheessäsi on ollut 3 lasta, haaveilet itse usein kolmesta lapsesta ja niin edespäin. Ei nyt tietenkään aina, mutta monissa tapauksissa se oma sisarusmäärä tietyllä tavalla tuntuu luontevalta ja ehkä myös osaa itsekin asettua lapsen asemaan siitä, miltä tuntuu kun on yksi tai kaksi sisarusta.

Ja mitä tulee siihen vauvakuumeeseen, en koe että potisin erityisemmin vauvakuumetta. Välillä toki käy mielessä, että olisi ihana saada toinen vauva, mutta jotenkin ajatus pelottaa liikaa. Arkemme on tällä hetkellä melkoisen hektistä tuon yhden villivekaran kanssa ja välillä olen kauhuissani miettinyt, että apua, mitä jos heitä olisi tuplat? Tottakai omat lapset ovat maailman tärkeimpiä ja he menevät aina kaiken edelle, mutta itse pyrin myös ajattelemaan käytännön seikkoja ja kyllä, itsekkäästi myös sitä omaa aikaani. Jos minulla olisi mahdollisuus olla kotiäiti, olisi tilanne varmasti eri, mutta sitten kun on kuitenkin intohimoa tehdä uraa ja omia juttujaan. Ja tietysti kaiken sen takana tärkeimpänä seikkana, olla äiti.

Jos lapsiluku tuplaantuu, kasvavat myös asumiskulut ostaessa isomman asunnon, omaa aikaa on huomattavasti vähemmän, matkustaminen paljon kalliimpaa ja sitä rataa. Eikä siinä, voisin helposti olla eri mieltä mikäli tukiverkostomme olisi parempi. Tiedättekö tilanteen kun 2,5-vuotias ei ole vielä kertaakaan ollut yötä poissa vanhempien luotaan ja tarhan lisäksi hoidossa ulkopuolisilla noin 3h ajan koko tämän reilun kahden vuoden aikana. Kyllähän se verottaa myös parisuhdetta. Kuinka kireänä pinna olisi kahden pienen lapsen kanssa ilman tukiverkkoa..? Ihan oikeasti, te keillä on lähellä isovanhempi, sisaruksia tai joku, joka voi tarvittaessa tukea tai avustaa, saatte olla niin onnekkaita.

Moni varmasti pitää itsestäänselvänä sitä, että isovanhemmat auttavat hoidossa kun haluatte puolison kanssa lähteä kahdestaan päivälliselle tai vain viettää rauhallisen illan kotona kahdestaan. Olkaa todella kiitollisia!! Meidän kahdenkeskistä aikaa ovat perjantain nopeat kauppareissut lähikauppaan ennenkö haemme pojan päivähoidosta. Very romantic 😀 Kahdestaan olemme käyneet dinnerillä tasan yhden kerran. Poika on iltakukkuja ja yleensä olen itse aikaisemmin nukahtamispisteessä, joten harvemmin tulee iltaisinkaan istuskeltua kahdestaan viettämässä aikaa. Ja sitten miettii, että miten tämä kuvio muuttuisi, jos mukaan tulisi pieni vauva? Tietysti kaikkeen sopeutuu, mutta ymmärrätte varmasti, että juuri tällä hetkellä tuntuu tämä perhe-elämä aivan tarpeeksi hektiseltä yhden villin minitapauksen kanssa. Eikä siinä, emme tietenkään valita pojan kanssa vietetystä ajasta. Mehän rakastamme olla yhdessä. Nukumme yhdessä, katsomme telkkaria yhdessä, teemme kaiken yhdessä. Mutta sitten taas, ymmärrätte varmasti pointin myös parisuhteen ja sen kahdenkeskisen ajan kannalta.

Lopuksi kerron salaisuuden. Kesällä teki eräs ystäväni minulle tarot-ennustuksen, jonka kaikki kortit liittyivät jollain tapaa hedelmällisyyteen tai lisääntymiseen. Menin tästä jotenkin täysin lukkoon, koska ajatus ei juurikaan ollut käynyt mielessä. Sinänsä hauska sattuma, että kolme korttia neljästä liittyi juuri tuohon aiheeseen, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan.

 

Muita yhden lapsen perheitä, jotka ovat kokeneet sosiaalista painetta siitä, että yhden lapsen perhe on ”väärin”?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Uhmisjuttuja ja kotiäitinäkö pääsee helpolla?

Minulla on ollut jo pitkään mielessä kirjoittaa eräästä aiheesta, nimittäin kotiäitiydestä. Aihe muistui itseasiassa taas mieleeni töissä lomilta palattua ja lomakuulumisia kerratessa kun totesin työkavereilleni, että melko totuus on, että töissä on jopa ”helpompaa” kuin lapsen kanssa kotona ”lomaillessa”. Ja hei, olin juuri se mamma, joka 4kk vauvan syntymän jälkeen toitotti nimenomaan sitä, kuinka paljon helpommalla kotona pääsee töihin verrattuna. Toki lapsi kasvaa ja sitä myötä tulee uusia ihania asioita, mutta myös erilaisia haasteita. Arki taaperon kanssa on ”hieman” eri juttu kuin viettää päivät lähinnä sängyssä loikoillen (eli imettäen tunteja) samalla pläräämällä puhelinta kyllästymiseen saakka tai sarjojen katsomista. Ainiin ja ne ihanat vaunulenkit.

Yhteistyössä Lindex (=kuvien vaatteet saatu, sisältää kaupallisia linkkejä)

Myönnän, että elämä oli tuolloin vauvavuotena oikeasti useimmiten melko huoletonta. Ainakin jos vertaa tuota arkea pienen uhmiksen kanssa kaupassa tai lenkkipolulla taisteluun, täysien lattialle heitettyjen ruokalautasten siivoamista ja mitä näitä nyt on. Nämä nyt ovat juttuja, jotka lähinnä pistävät naurattamaan kun toinen raivoaa niin tosissaan, mutta jokainen uhmismamma kyllä varmasti tietää mitä tarkoitan, haha. Ja korostan, että tottakai niitä hyviä ja ihania puolia on enemmän, mutta asioilla on aina ne kaksi puolta, eikä kotimammailu aina todellakaan ole helppoa. Ainakaan siis kaikilla. Heräsin tänään jo viiden maissa kukkumaan ja jostain ajauduin pohdiskelemaan, että mikä äitiydessä on parasta. Sitä ei oikein osaa selittää, mutta se lämmin tunne, joka leviää rintaan kun edes mietit omaa lastasi. Kun tämä nukahtaa kainaloosi, haluaa halata tai pusutella, kun kutittelette, tanssitte yhdessä tai heräätte aamulla koko perhe toistenne vierestä. Se on maailman parasta. Ja se, kuinka kaikkein huonoimpanakin päivänä muistat, että mikä on oikeasti tärkeää. Mikään ei saa niin hyvälle mielelle kun oman lapsen kanssa oleminen. Ne ajoittain hankalat kiukuttelut ovat siihen verrattuna aivan mitätön juttu.

Sitten meidän uhmisjuttuihin! Meillä on nimittäin taas lähipäivinä ollut ihme rageiluita. Viikonloppuna poika oli tosi kiukkuisella tuulella. Poskihampaita on ilmeisesti puskenut viimeaikoina, joka on tuonut kiukkua ja myös vienyt ruokahalua. Päikkäreiden jälkeen tarjosin omenaviipaleita, joita hän selvästi halusi (omppu suurinta herkkua), mutta sitten taas ei. Omenat lentelivät ympäri terassia, kunnes tämä tuli toisiin aatoksiin, paiskasi terassin oven kiinni ja meni omppulautasen kanssa YKSIN istumaan terassille. Perushomma. Haha! Ja tämmöiset eipäs – juupas -jutut on nykyään niin tuttuja. Jos tarjoat jotain, ei se missään nimessä kelpaa, mutta jos hän itse keksii ottaa, niin onkin ok 😀 Ei voi koskaan tietää! Ja siis missään asiassa ei missään nimessä saa auttaa tai avustaa! Joskus ollaan niin isoa poikaa ja lukitaan itsensä omaan huoneeseen, kunnes sitten 10 sekunnin päästä tuleekin jo kamala hätä, heh. Äärimmäisen itsepäinen tyyppi on jokatapauksessa kyseessä, vanhempiinsa selkeästi tullut! Ja tosiaan, ne täydet ruokalautaset lentävät meillä edelleen lattialle, päivittäin. Ei ikinä tarhassa, mutta kotona kyllä. Kellään muilla ollut tätä…? Mikä avuksi? Tuntuu, että ollaan kokeiltu kaikki keinot.

Eräs juttu, josta on pitänyt mainita jo ikuisuuden ajan, on kiitollisuus päivähoidon henkilökuntaa kohtaan. Ihan totta, he tekevät aivan mieletöntä työtä, eivät pienestä hätkähdä ja jaksavat aina olla kärsivällisiä, vaikka riehuvia uhmiksia olisi sen yhden sijaan vieressä viisi. Mielestäni lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien työ on aivan liian aliarvostettua siihen nähden, millaista työtä he tekevät. Samaa voisi sanoa esimerkiksi sairaanhoitajista. Ovat aivan ihania lapsillemme, joista pitävät päivittäin hyvää huolta, vaikkei lapsi olisikaan oma. Keksivät ihania aktiviteetteja, huumoria ja ovat oikeasti kiinnostuneita hoitolapsista. Tai tämä käsitys on ainakin meidän kohdallamme ja koen, että olemme todella onnekkaita. Myönnän, etten tiedä olisiko minusta tuohon työhön, hoitamaan päivän ajaksi vilkkaita pikkulapsia ja siitä sitten kotiin oman lapsen luokse, joten siitäkin syystä haluan antaa ison hatunnoston heille.

Nuo Niken Air Force Onet ostin muuten pienelle keväällä Portugalista, mun piti esitellä ne jo joskus ajat sitten, mutta unohdin. Yritän selkeästi leipoa tästä lapsesta toista Nike-fania. Kuvassa myös pienen syysvaatteita, jotka tilasin jokunen viikko takaperin Lindexin verkkokaupasta blogin kautta saamallani lahjakortilla.

Keltaiset hauvatrikoot ovat nämä ja tilasin myös saman setin paidan. Molemmat ovat pehmeää luomupuuvillaa. Collegepaita on taas tämä ja on hurjan pehmeää materiaalia. Vuori on todella mukavan tuntuinen ja lämmin! Bongasin myös, että Lindexin verkkokaupassa on vielä 19.8 saakka tarjous lastenvaatteista ja kaikki lasten tuotteet osta 3, maksa 2 koodilla kids18. Oman tilailuni jälkeen on tuonne tullut vaikka mitä kivaa, mutta esimerkiksi nämä tilaamani autohousut ovat kovin juttu ikinä meillä!! 😀 Koko lastenvaatevalikoima löytyy täältä!

Reilu vuoteni kotona äitiys- ja hoitovapaalla oli ehdottomasti elämäni tärkein (ja ihanin) vuosi. Oman lapsen vauvavuosi ja ensimmäiset kehitysaskeleet ovat asioita, joita ei ikinä saa takaisin ja vaikka luulin olevani juuri se tyyppi, joka vannoo palaavansa töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, niin eihän se nyt ihan niin tietysti mennyt. Omalla kohdallani reilu vuosi oli se rajapyykki kun alkoi tulla seinä vastaan kotirutiinien suhteen. Vaikka kotona olikin tietysti ihanaa, tarvitsen itse arjessani erilaisia haasteita ja virikkeitä. Voin suoraan todeta, että päivittäin toistuvat kotityöt ja aina uusien leikkien, sekä harrastusten keksiminen ei vain ole minun juttuni. Huomasin nimittäin, että myös lapsi alkoi turhautua kotona, vaikka paljon asioita teimmekin. Todella temperamenttisen ja voimakastahtoisen pojan äitinä ei aina pääse kovin helpolla, mutta toki arki on kasvattanut meitä vanhempiakin hurjasti. Kotiäideille nostan todella hattua, koska se käy taaperon kanssa oikeasti kokopäivätyöstä, mikä tuli taas tässä parin ensimmäisen lomaviikon aikana todettua.

Lapset ovat erilaisia, kuten myös me äidit. Luonteemme eivät tee kenestäkään sen huonompaa ja ainakin toivon, että jokainen tietää rajansa, halunsa ja tekee päätökset sen mukaan. Tarkoitan tässä lähinnä työhönpaluuta sun muuta. Omalla kohdallamme koimme, että päiväkodin aloitus oli juuri oikea päätös viime vuoden syksynä. Poika oli tuolloin vähän vajaa 1,5v. Arkemme helpottui, poika oli tyytyväisempi kun sai ryhmästä seuraa ja uusia virikkeitä. Toiset lapset viihtyvät paremmin kotona, nauttivat rauhasta ja toiset taas ovat niitä hyperaktiivisia, jotka haluavat uutta ja jännittävää jokainen hetki, jolloin toistuvat rutiinit ja samat virikkeet turhauttavat.

Ja hei, teidän lukijoiden joukossahan on tarhahenkilökuntaa, jos teillä on vinkkailla kivoista ideoista, joilla voisi kiittää tarhatätejä, niin vinkkejä otetaan vastaan!

 

Saa jakaa teidän uhmis-kommelluksia!! 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.