Kehoni vuosi synnytyksen jälkeen

Reilu vuosi on hurahtanut suorastaan silmissä, mutta niinhän siitä vauvavuodesta perinteisesti sanotaankin. Tietyllä tapaa pitäisi oikeasti osata nauttia täysillä jokaisesta päivästä pienokaisen kanssa, koska se kasvu nyt yksinkertaisesti tapahtuu lähes silmissä ja aika kuluu niin valtavan nopeasti. En nyt tietenkään tarkoita, etten olisi nauttinut jokaisesta päivästä, mutta jokainen pienen lapsen äiti varmasti tietää ihan hyvin, että välillä on niitä hektisiä päiviä kun ei ihan kamalasti ehdi pysähtyä haaveilemaan ja elämään hetkessä. Ajatuksena silti ihana.

No mutta! Tarkoitus oli tässä postauksessa kirjoittaa ajatuksia omasta kehostani ja kehokuvastani reilu vuosi synnytyksen jälkeen. Kuinka palautuminen eteni, millainen kroppani on nyt ja mitä mieltä olen siitä. En jaksa latoa itsestäänselvyyksiä siitä kuinka naisen keho on niin ihmeellinen ja luotu tekemään lapsia, sehän nyt on täysin päivänselvä juttu. Toki myös se, että palautuminenkin on kovin yksilöllistä, tietysti elintavoillakin on siihen vaikutusta.

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä pakko esitellä syksyn uudet treenireleet! Nuo trikoot nyt ovat vanhat (H&M), mutta crop-paita ja alempien kuvien musta tuulitakki löytyivät Peak Performancen alerekistä viime viikolla. Peak on itselleni todellinen heikkous… Varsinkin ne streetstyle-vaatteet, kuten juuri tuo tuulitakki ja muutaman vuoden vanha kevytuntsikka, joka on ollut superkovalla käytöllä. Nuo katuvaatteet kun ovat rentoja ja soveltuvat rentoon urheiluun, mutteivat silti ole kuitenkaan liian sporttisia. Eli töihinkin pystyy hyvin sateisella kelillä heittää päälle tuon vettä hylkivän tuulitakin 🙂

Haluaisin syksyksi myös uuden hupullisen Peakin kevytuntsikan, mutten vielä tiedä raaskinkok ostaa. Niitä on nimittäin tullut vaikka mitä ihania sävyjä, roosaa sun muuta. Viime talvena en oikeastaan muuta takkia käyttänytkään kun sitä Peakin luotto-untsikkaani! Sitä tuulitakkia en löytänyt netistä, mutta tuo cropattu paita on tämä!

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Itsehän nimittäin paisuin raskausaikana kun pullataikina. Toki kyllä tuli syötyäkin paljon, ensinnäkin siksi, että järkyttävän huono olo iski aina jossei saanut kunnolla ruokaa ja sitten taas liikkuminen oli viimeistään toisen kolmanneksen jälkeen todella tukalaa, lähinnä kamalien nestekertymien jälkeen. Muistan joskus viimeisinä aikoina töissä (ehkä siis joskus 7. kuulla) kun paino nousi yhden viikon aikana yhtäkkiä 4kg!

Kävin tuolloin vielä kuntosalilla ja huhheijaa, mun polvet meinasivat suorastaan räjähtää noista nesteistä kun tein seinää vasten kevyttä kyykkyä jumppapallon kanssa. Eivätkä nuo nesteet enää sen jälkeen lähteneet pois millään, vasta sitten synnytyksessä suurin osa. Pääosin kerryttämäni paino (noin 20kg) oli siis nestettä,  mutta toki myös rasvaa kertyi, enimmäkseen keskivartaloon. Lisäksi sain myös kasvoihini turvotuksen lisäksi jotain ihme ”poskiläskejä” ja myös kaksoisleukaa, jotka ovat vasta nyt alkaneet lähteä 😀

idkuva Ennen raskautta treenasin kuntosalilla noin 3-6 kertaa viikossa, lenkeillä tuli vuoden-pari käytyä vähemmän. Nyt taas on treeneissä pääpaino juurikin aerobisessa ja sen kyllä sinänsä huomaa, koska lihasmassaa on raskauden ja sen jälkeisen rankemman voimaharjoittelun puutteen seurauksena lähtenyt hurjasti. Tällä hetkellä painan noin 3kg vähemmän kuin raskauden alussa. Toki kehonkoostumus on täysin erilainen!

Lihasta on vähemmän ja rasvaa enemmän. Etenkin tuosta keskivartalon rasvasta on ollut vaikea päästä eroon ja tuntuu, että treeni on alkanut tehota vasta imettämisen lopetuksen jälkeen kun ei enää tarvitse lasta varten lisäravintoa. Vatsa ehkä pömpöttää nykyään helpommin ruokailun jälkeen, mutta syy voi olla myös heikentyneissä vatsalihaksissa. Viime kuukausina olenkin ottanut juuri vatsalihastreenit tähtäimeen. Toisaalta, vatsakin on litistynyt paljon sen jälkeen kun se keskivartalon rasvakin on vähentynyt.

Koen silti olevani melko siro rakenteeltani ja olen aina ollutkin. En ole koskaan jaksanut stressailla painostani, enkä nyt erityisemmin kokenut raskauskiloista mitään ahdistusta, päänvaivaa ne tuottivat lähinnä yleisen jaksamisen kannalta kun liikkuminen oli normaalia raskaampaa. Olen tyytyväinen kroppaani, mutta silti myönnän rehellisesti, etten olisi varmasti olisi päässyt takaisin omiin mittoihini imetyksellä ja kotona istumisella. Omalla kohdallani se nimenomaan vaati todella säännöllistä liikuntaa ja toki liikun edelleen! Enkä nyt toki laihduttaakseni, vaan pysyäkseni kokonaisvaltaisesti kunnossa. Liikunta on itselleni eniten juuri henkinen juttu. Kärsin myös kroonisista niskajumeista, joihin oikeastaan ainut hoitokeino on liikkua. Muutama päivä lepoa niin johan taas on niska kipeä ja jumissa!

Entäs sitten ne rinnat? 😀 Ajattelin jo vuosi sitten, etten varmasti kirjoittaisi niistä sanaakaan. Ikinä. Toisaalta, miksi en? Haha. Asia varmasti kuitenkin mietityttää monia. Kieltämättä kyllä vähän arvelutti, että mitä niille kävisi imetyksen jäljiltä. Lähinnä nyt siksi, että imetin ainoastaan toisesta rinnasta koko vuoden ajan ja olin jo ajatellut, että 99% varmuudella olen jatkossa jonkun sortin rintapuoli. Nyt muutama kuukausi imetyksen lopettamisen jälkeen en huomaa oikeastaan mitään eroa rinnoissani, molemmat ovat siis ihan samanlaiset huolimatta siitä, onko kyseessä imetysrinta vai ”se toinen”.

Toki rasva on kaikonnut rinnoista maitoa varten, mutta jossain määrin ovat rasvakertymät alkaneet palautumaan. Nykyään rintani ovat huomattavasti aiempaa pienemmät, mutta olen ainoastaan iloinen siitä! Elämä on nykyään jotenkin huomattavasti helpompaa ja vähemmän niskaa/selkääkin kuormittavaa. Liikuntakin huomattavasti mielekkäämpää. Voinkin siis näiden omien vertailukohtieni pohjalta todeta, että omalla kohdallani ei imetys juurikaan vaikuttanut rintoihin. Ainut juttu oli tuo rasvan katoaminen, mutta toisaaltahan rintoihin myös kertyy helposti rasvaa lihotessa, joten uskon tilanteen jossain vaiheessa kuitenkin palautuvan ennalleen.

Useinhan sanotaan, että raskaudesta palautuminen kestää vähintään yhtä kauan kun itse raskaus. Eli siis vähintään 9 kuukautta. Ja tottahan se on. Toki raskauskilot voivat aiheuttaa jollekulle äärimmäistä päänvaivaa ja ymmärrän kyllä. Onhan se melkoinen muutos yrittää sopeutua ensin henkisesti olemaan äiti ja vielä hyväksymään uuden erilaisen kehonsa. Itse koen, että olen täysin palautunut synnytyksestä vasta nyt vasta viime kuukausien jälkeen. Se imetyksen lopetus jotenkin kruunasi koko homman ja olo alkaa vihdoin olla astetta itsenäisempi kaiken vauvan kasvattamisen ja ruokapankkina toimimisen jälkeen.

Kyllä minuakin vähän kauhistuttaa katsoa niitä vuodentakaisia tai synnytystä edeltäviä kuvia kun ei jotenkin ollut hoksannut itse olevansa niiiin iso. Tiedättekö, kun kaikki hokevat jatkuvasti kuinka hehkeältä ja säteilevältä näytät. Huhheijaa! Fuck that shit. Siltä ei ainakaan tuntunut. Toisaalta huomaan sen nyt jälkeenpäin, että samaa tulee toitotettua niille muille raskaana oleville. Ei sitä osaa selittää mikä siinä olemuksessa on 😀

Siinä nyt täytyy vain yrittää olla itelleen armollinen, toki se terveellinen monipuolinen ravinto ja säännöllinen vaihteleva liikunta tekevät ihmeitä jo ihan henkisellä tasollakin. Aloitinkohan itse vaunulenkit rauhallisesti about 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä asti ne olivat itselleni semmoinen päivän rauhoittumishetki. Vauva vaunuihin unille (viihtyi siis onneksi vaunuissa vähintään sen lenkin ajan), musat korville ja menoksi!

Tähän Mauin vauhtihirmu-kuvaan on hyvä lopettaa 😀

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Oman kehon syketaso tutuksi + kokemuksia Suunnon Spartan Sport-urheilukellosta

Ranteessa jo jonkin aikaa roikkunut uusi pinkki kello on kerännyt hurjasti kyselyitä oikeastaan joka puolelta. Kyseessähän on siis Suunnon Spartan Sport-sporttikello, joka on ollut testikäytössä aikalailla kuukauden päivät ja nyt ajattelinkin kertoa tästä härvelistä hieman käyttökokemuksia. Olen nimittäin aivan rakastunut tähän ja olo on kyllä heti orpo jos joutuu laittamaan kellon vaikkapa lataukseen 😀 Ulkonäkö tässä kyllä myös miellyttää omaa silmää, varsinkin tämä pinkki sopii omaan tyyliini vallan mainiosti, esimerkiksi Polar Loop perusmallina on huomattavasti maskuliinisempi. En raaskisi luopua tästä enää ollenkaan!

Olen kotioloissa käyttänyt kelloa mittaamaan aktiivisuutta päivän aikana, mutta liikuntaanhan tuo tietysti pääasiassa on tarkoitettu. Kun lähdetään lenkkeilemään, kytken tietysti kellosta päälle ohjelman, joka mittaa etäisyyttä ja matkaa, aikaa ja kulutusta. Navigointihan tässä muuten on myös jos on suunnistajatyyppiä! Lisäksi tuo näyttää kätevästi myös puhelimen pop-up-ilmoitukset, joten nykyään eivät mene puhelutkaan ohi vaikka olisikin puhelin äänettömällä, kello kun alkaa puhelimen soidessa väristä. Kahden sormen näpäytys myös valaisee näytön, joten melko kätevä jos esimerkiksi yöllä tai aamulla haluaa vilkaista kelloa ilman että joutuu kurottautumaan puhelimeen. Tulikohan kaikki ominaisuudet jo lueteltua..? 😀

Mistä kuitenkin olen eniten ollut innoissani tämän kanssa, on sykkeiden seurailu ensimmäistä kertaa ikinä! Rakastan liikkua, joten mikäs sen parempi askel kun oppia sykkeiden avulla omasta kehostaan enemmän. Sykemittauksen avulla myös kulutuksen mittaus on tietysti huimasti täsmällisempää. Unohtamatta tietysti sitä mitä kaikkea muuta se syketaso kertoo. Treenaaminen voi nimittäin olla huomattavaasti tavoitteellisempaa kun on mahdollista syketasoa seuraamalla pysyä hollilla siitä, kuinka kehittävää liikuntaa harrastaa. Kuntoa selvästi kohottava syke nimittäin pyörii siellä 60-80% hujakoilla maksimisykkeestä.

Oma maksimisykkeeni on suunnilleen 191. Tuo siis laskurin kautta laskettuna, koska ehdottoman tarkka maksimisyke on mahdollista saada selville ainoastaan virallisen kuntotestin kautta.

Esimerkiksi oma optimisykkeeni aerobiseen kunnon kohotukseen on keskimäärin 140-150 ja vähintään siihen yleensä pyrinkin treenatessa. Totuushan on tietysti, että mitä kovemmalla sykkeellä treenaa, sitä pidempään kroppa tekee hommia myös itse varsinaisen suorituksen jälkeen ja rasvaa palaa tietysti tehokkaasti myös korkeasykkeisessä treenissä 🙂 Itse otan juoksulenkeillä usein spurtteja, jolloin nostan syketason hetkeksi korkeammaksi, esimerkiksi juuri mäkien ylösjuoksu (tai vaunujen ylös työntäminen reippaaseen tahtiin :D) on tähän hyvä keino! Maksimisykkeiden tavoitteluun kun en ehkä itse lähtisi. Spartan Sport muuten osaa lukea askeleet myös vaunuja työntäessä. Matkarattaiden kanssa ei niin hyvin kylläkään! Toistaiseksi olen siis testannut tätä vasta lenkkeillessä, mutta nämähän soveltuvat käytettäväksi jopa uidessa, joten eri lajeja odotellessa!

Olen nyt oppinut, että esimerkiksi huonosti nukuttu yö näkyy itselläni heti sykkeissä. Jos keskisyke normaalisti tunnin hölkkä/kävelylenkillä vaunujen kanssa kävelyineen on keskimäärin ehkä jotain 140, pomppaa se huonosti nukutun yön jälkeen reippaasti yli 150:neen. Tiedättekö siis sen tunteen kun on vähän outo olo jo valmiiksi ja lenkillä sitten huomaa, että hengästyy selvästi helpommin? Sykkeiden seuranta on opettanut senkin, että omaa kehoaan tosiaankin täytyy kuunnella ja vaikkapa noiden rankempien öiden jälkeen ehdottomasti ottaa iisimmin, sekä antaa kehon levätä, koska sitä se nimenomaan tarvitsee!

Nykyään on tapana aina illansuussa tarkastaa kellosta päivän aktiivisuus. Yleensä kun pyrin päivän aikana ihan vähintään 10 000 askeleeseen, joka noin yleisesti on semmoinen hyvä määrä askelia, joka jokaisen tulisi liikkua päivässä, varsinkin siis jos haluaa edes vähän kohottaa kuntoaan. Usein pyöritäänkin askeleiden suhteen semmoisessa 12 000-17 000 määrissä, välillä sitten taas siellä kymppitonnin paremmalla puolella, jos on ollut iisimpi päivä. Tuohon 17 000 askeleeseen kun joutuukin päivän aikana tekemään vähän enemmänkin hommia, eikä noita päiviä kyllä todellakaan kovin usein ole! Eli esimerkiksi kävelemällä reilun tunnin ulkona ja puuhailemaan kotitöitä tuntikaupalla, sekä käymään asioilla 😀 Ainakin itselläni Spartan on toiminut motivaattorina liikkumiseen ja varsinkin kotipäivinä tuo aktiivisuuden seuraaminen tuo kivaa lisäboostia, kotitöiden tekeminenkin nimittäin kiinnostaa enemmän kun tietää saavansa aktiivisuuspisteitä.

Pakko myös kehua tuota uutta juomapulloa, jonka sain blogin kautta. Kyseessä on siis SIGG:in Sveitsissä valmistettu alumiininen juomapullo, joka on ekologinen ja terveellinen vaihtoehto muovisille juomapulloille. SIGG:in pullot ovat valmistettu yhdestä alumiinikomponentista, joka takaa pullon vuotamattomuuden. Alumiinipinta ei myöskään kerää hajuja tai makuja ja pullo kestää myös hiilihapollisia juomia. Alumiinisen pullon suosiminen on ekoteko, koska  on 100% kierrätettävä ja vähentää muovipakkausten määrää maailmassa. Pullo on täysin BPA-vapaa, eikä liuota juomaan mitään muitakaan kemikaaleja. Olen aivan rakastunut tuohon vaaleanpunaiseen sävyyn!! Noita löytyy vaikka missä väreissä ja valikoimista löytyy pulloja myös lapsille. Jälleenmyyjät verkosta löytyvät täältä.

Pakko muuten päivittää tähän myös mun kilojen karistamis-projektista. Niitä kiloja ei nimittäin ole enää pariin-kolmeen kuukauteen karissut oikeastaan lainkaan. Tai äärimmäisen hitaasti. Salilla käydessä paino pysyi aikalailla samoissa kokoajan, mikä nyt meinaa että rasvaa varmasti paloi ja tilalle tuli lihasta, mutta noin muuten on painonpudotus ollut aivan superhidasta. Yksi syy siihen, miksi aloin epäilemään alunperin sitä kilpirauhasen vajaatoimintaa, oli juurikin täysblokissa oleva aineenvaihdunta! Mikään ei vaan auta siihen. Lääkärin mukaan huonot unet ja valvominen ovat tähän syynä, toisena sitten se imetys. Joten tuskinpa tähän yleisesti pöhöttyneeseen oloon on tulossa suurta muutosta niin pitkään kun nuo tekijät ovat kuvioissa. Toisaalta, ehkä kuulun niihin joilla ne loput kilot karisevat sitten kertarysäyksellä imetyksen loputtua. Saapi nähdä. Väliäkö tuolla nyt tässä vaiheessa, eiköhän sitä myöhemminkin ehdi niitä murehtia 😀

Ensi viikolla aloitan muuten joogan! En oikeasti malttaisi odottaa!! Kirjoittelen harrastuksen aloittamisesta varmasti vielä enemmän, mutta todella mielenkiinnolla myös odotan sitä kun pääsen kokeilemaan Spartan Sportia ja sykevyötä hot jooga-tunneilla 🙂 Kuntosalijäsenyyden aion uusia vasta helmikuun puolella, mutta mielenkiintoista olisi testailla sykkeitä vielä myös salitreeneissä!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Body combat

Noniin, 4h unien jälkeen taas nousu uuteen päivään! Mulla on joku iänikuinen kirous näiden aamuherätysten kanssa, ei siis sillä etten pääsisi sängystä ylös, vaan ennemminkin niin päin, että herään ennen herätyskelloa lähestulkoon aina, oli kyseessä sitten kuinka aikainen herätys tahansa. Noh, ihmeen pirteenä ylös klo 4, vaikka yleensä ennen aamu 5-herätykset on jotain aivan tuskaa, jopa siis mulle.. Laitoin illalla onneks jo cofitabs-purkin valmiiks laukun pohjalle, saattaa alkaa nimittäin vähän väsyttää pitkin (pitkää) päivää.

Jokatapauksessa. Nora sai mut ”pakotettua” eilen ihan ekaa kertaa Kuntomaailman ohjatulle ryhmätunnille, nimittäin Body combattiin. Tai no oikeesti tavallaan ehdotin sitä ihan itse, koska olin kuullut Noralta siitä kehuja ja että se sisältää just kaikkia kivoja ilmanyrkkeily iskuja ja potkuja, joten ajattelin sen olevan ihan just mulle tehty. Varsinkaan siis kun en näiden rakennekynsien vuoksi voi oikein kuntonyrkkeilyäkään kokeilla, vaikka oon yläasteesta asti salaa kauheesti halunnut. Tämä ohjelma kuuluu teemaan ”kehonhallinta ja syke”, kun taas esim. Body pump mun käsittääkseni lähinnä pääasiassa keskittyy vain siihen lihaskuntoon.

Meinasin hannata viime minuuteilla, kun muistelin kaikkia niitä yläasteen ”ihania” aerobic-tunteja, jotka jakoivat ehkä ykkös(kauhu)sijan niiden kaikkien pallopelien kanssa. Oon oikeesti tosi huono sellasessa nopeassa kehonhallinnassa ja mulle on tosi hankalaa tehdä perässä jotain nopeita liikkeitä, varsinkin jossei ne ole ennestään tuttuja. Musta tuntuu, että mulla on oikeesti joku vamma jossain aivolohkossa, koska mulle tuottaa tosi nopeassa päätöksenteossa yleensä kauheesti vaikeuksia hahmottaa oikean ja vasemman ero, vähän sama joskus ilmansuunnissa (Ronja, you know this.. ”Iines, nyt äkkiä kato oikea! Iines, oikea, ei vasen!!” :D).

Ekat 10min ajattelin, että ei luoja, mihin oon oikeesti suostunut, tää saa olla eka ja viimeinen kerta ikinä. Ekan 30min aikana siitä 55min ohjelmasta ne perusjutut oppi kuitenkin suht hyvin (mun tapauksessa siis ”ihan ok”) ja Noran mielestä olin kuulemma ekakertalaiseks tosi hyvä, vaikka musta tuntuu, että huidoin puolet ajasta ihan vaan jotain omiani, että tekisin vaan jotain ja toivoin ettei kukaan huomaa 😀 Vivianin pisteellä on erikseen lisäks semmonen 15min opastustunti, jossa neuvotaan aloittelijoille erikseen ne eri iskut sun muut, eli ehkä en ollut ihan täysin munkaan syytä, etten osannut kaikkea heti perässä.. Loppujenlopuksi kokemukset mun ekasta ryhmätunnista olivat tosi positiiviset ja vaikka puolessavälissä sanoinkin Noralle, että NEVER AGAIN, voisin kyllä vielä harkita toista Body Combat-tuntia, ehkä myös kolmatta.. Olo oli sen 55min ohjelman jälkeen kuitenkin todella energinen, eikä lainkaan vetämätön, ottaen huomioon, että oltiin kuitenkin vedetty lihaskuntoa vajaa tunti ennen tota ohjattua. Ainiin, eikä oo näköjään (onneks) paikatkaan kovin kipeenä, vaikka unohdin illalla sen venyttelyn kaiken muun hässäkän lomassa.

Ens kerralla voisin harkita mm. Kuntomaailman kahvakuula-jumppaa, jota Nora myös kehui. Ehkä mä hiljalleen totun näihin ja opin tekemään jotain perässäkin 😀

Muilla kokemuksia Body combatista??? Kai joku muukin oli eka yhtä huono, kun mä? 😀 Voin tän ekan kerran perusteella suositella ainakin kaikille niille, jotka haluavat rankan tai muuten vaan huonon päivän päätteeksi purkaa kunnolla agressiota, haha!

Nyt töihin! Lupaan tehdä illemmalla sen Converse-postauksen, eli mm. tonkia eBaystä sen myyjän ynnä muuta. Palataan!

Ps. Vastailen taas kommentteihin heti, kunhan ehdin 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 23 kommenttia.

Ruoka ja liikunta

Sain vihdoin ja viimein otettua itseäni niskasta kiinni tän ruoka-ja liikuntapostauksen kanssa, joten olkaa hyvät! Ja varoitus tekstinpaljoudesta 😀

Lapsena olin tosi alipainoinen nirso (nirso vieläkin). Maistoin monia ruoka-aineita vasta yläasteella (laitoin ekan kerran leivän päälle juustoa 9-luokalla, kertoo varmaan jo paljon), useimpia vasta lukiossa, kuten esimerkiksi fetaa, mozarellaa, raejuustoa, rahkaa ja kaikki nämä ovatkin nykyään yllätys, yllätys: mun suurimpia lemppareita! Maksalaatikkoa, maksamakkaraa, mustaa makkaraa, verilettuja yms en ole vielä tähänkään päivään mennessä suuhuni pistänyt ja ilmeisesti sain jotenkin luistettua siitä ala-asteen ”pakko maistaa kaikkea”-säännöstä, josta vanhemmat kaverit pelotteli jo esikoulussa, mössäämällä kaikki ällötykset jonnekkin nenäliinaan. Vihaan siis veri-ja elinruokia. Tää mun syömättömyyslista kattaa myös jauhelihan, makkarat ja leikkeleet viimeisen vajaan 10v ajalta ja muutama vuosi sitten lopetin kananugettien, kalapuikkojen ja kaiken jauhetun lihan syömisen, koska lihaa syödessäni haluan olla mahdollisimman tietoinen siitä, mitä ne sisältää, näiden ”en syö”-ruokien lista on rajaton.. Mun karkkipäivä oli lapsena jokseenkin isin kaupungilta tuoma pieni Suffeli-patukka viikossa ja sillon tällöin mukillinen vedellä lantrattua appelsiinimehua, siispä kaikki synttärikutsut sun muut lastenkekkerit olikin aina koko vuoden kohokohta, kun sai kerrankin mässäillä herkkuja ilman mitään rajaa.

En saanut koskaan karkkirahaa ja olin niiin kateellinen, kun vanhemmat kaverit sai huimia kymmenen markan setelitä karkkiostoksiin. Muistan kun säästin säästöpossusta joskus 5-vuotiaana ikuisuuden pari markkaa kasaan ja ajoin ekaa kertaa ihan itse R-Kioskille, iskin ne mun 10penniset kassalle ja kysyin, että mitä niillä saa. Irtosihan niillä semmonen Ärrän salmiakki-vadelma-mehujää ja pari autokarkkia, johan olin ylpeä! (Seuraavana vuonna hakkasin parina päivänä perhepäivähoidossa halkoja (kiva :D) ja tienasin mun ihkaensimmäisen oman 10markan setelin, joka varmaan myös oli isoin seteli jota olin koskaan ees koskenut sillon :D) Toisinsanoen mua ei koskaan totutettu siihen makeaan, joten musta ei ole vielä tähänkään päivään mennessä kuoriutunut mitään sokerihiirtä, vaikka nuorempana söinkin karkkia sillon tällöin. Sipsit ovat tosin olleet aina mun heikko kohta, mutta tän mun noin vuoden kestäneen ”sipsilakon” (eli sipsipäivä kerran viikossa, jos tekee mieli sillonkaan) jälkeen voin todeta, ettei niitäkään enää muutaman viikon tauon jälkeen tee mieli, vaikka koittaisikin pitää sipsipäivää.Tänä päivänä hampaat kiittää, kohta 24v eikä vielä yhtään reikää. Johan oon sittenkin iloinen, ettei mulle syötetty lapsena sokeria kilokaupalla!

En ole kieltänyt itseltäni mitään tiettyä ruoka-ainetta, vaikka pyrinkin useimmiten välttämään valkoista vehnää ja muita vehnätuotteita, valkoista riisiä ja sokeria, (lähinnä jogurteissa, säilykehedelmissä, mehuissa..) syön silti usein riisiä, pastaa ja perunaa, mutta pyrin vaihtamaan riisin täysjyvään tai tummaan, pastan tummaan (esimerkiksi Torinolla tosi hyviä proteiini-, ruis-, kaura- yms pastoja! Vähän kalliimpia, mutta sen arvoisia) ja tekemään lohkoperunat itse pakastealtaan valmispussien sijaan. Ruoka-aineet, joita syön rajoituksetta on mm. juustot, maitotuotteet, liha, kana, kala, vihannekset ja hedelmät.

Ennemmin otan kalorini rasvana ja proteiinina lihasta, kun taas hiilareina nuudeleista, leivästä, leivoksista yms, koska olen itse kokenut, että tämä on paras ja mieluisin tapa itselleni. Tarvitsen joka päivä ainakin sen yhden lämpimän aterian, joka sisältää reippaasti lihaa, kanaa tai kalaa yhdessä pastan, riisin tai perunan kanssa pysyäkseni kylläisenä ja muuten vaan hyväntuulisena muita ajatellen. Vähäkalorisissa jogurteissa on paljon makeutusaineita, mutta rehellisesti sanottuna maksan yleensä mielummin siitä vähäkalorisesta 40kcal/1dl jogurtista, kun 80kcal/1dl sokeripommista, josta saan vaan huonon olon ja oonkin aikamoinen tarkkailija aina jogurttiostoksilla, vaikka se tarjonta onkin yleensä aika rajallinen. Ja se jogurttihylly onkin sitten ainut paikka, jossa niitä ravintosisältöjä yleensä katson. Mun jogurtin kulutus on muutenkin nykyään niin vähäistä, että lorautan sitä yleensä aamulla rahkan sekaan sen muutaman lusikallisen mausteeksi ja seuraksi vehnäleseitä (49% kuitua). Johan pitää puuron kanssa kylläisenä aamupäivän!

Mä en koskaan lapsena ollut mitenkään varsin urheilullinen, jossei lasketa satubalettia , jossa kävin joskus 4-5vuotiaana ja ahkeraa uintia aikalailla vauva-uinnista alkaen. Liikuntaharrastusten sijaan mut pistettiin jos minkälaisiin kuvataidekouluihin- ja kerhoihin, enkä vielä tänäkään päivänä ole oppinut nauttimaan joukkuelajien ihanuuksista, kuten jääkiekosta, jalkapallosta, koripallosta, enkä oikein mistään muustakaan pallopelistä lukuunottamatta sulkapalloa, koska sitä saa pelailla kaverin kanssa kahdestaan pelkäämättä, että pallo lentää esimerkiks suoraan päähän. Mun suhtautuminen joukkuelajeihin tuli varmaan aika selväksi ja heitetään vähän lisää vettä myllyyn kertomalla, että vihasin ekoista kouluvuosista lähtien koululiikuntaa yli kaiken. Inhoan kaikkea ”pakko, pakko, pakko”-tekemistä, enkä vielä lukiossakaan saanut käännettyä mun koululiikunta-vihaa liikkumisen iloksi, vaikka kuinka yritin. Liikuntatuntien huipennus oli esimerkiks mailin/ cooperin juoksu tai vaihtoehtoisesti ”vapaat tunnit”, jolloin sai lähteä vaan kävelemään. Teinä ja vieläkin ajoittain, kun innostui liikkumaan, sai vähän väliä kuulla kotona, kuinka on niiiin anorektisen laiha ja kun paino nousi muutaman kilon, huomautettiin taas kasvaneesta vatsasta, mikä nyt ei varsinaisesti ollut tai ole vieläkään ihan kamalan kivaa, kun mikään ei tuntunut olevan hyvä.

Juoksu, kävelylenkit, uinti ja rullaluistelu ovat taas lajeja, joita oon harrastanut yläasteesta asti enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Vielä muutama vuosi sitten olin himourheilun lisäksi tosi tarkka mun syömisten kanssa, kunnes se vaan jotenkin jäi työ-ja koulukiireiden keskellä ja kuten joku saattaa tietää, kuukausien tai jopa vuoden tauon jälkeen sille rytmiin palaamiselle on aina niin suuri kynnys. Tän kaiken kiireen keskellä kärsivät myös ruokailutottumukset, koska ne ranskalaiset ja rapeat kalafileet oli aina niin helppo vaan heittää pakastealtaasta ostoskoriin ja kotona uuniin. Ja vuoden päästä tästä ei edes enää tiedostanut, että ruokavaliossa ehkä on jotain vikaa, kunnes sitten vuosi sitten, kun huomasin, ettei yhdetkään mun vanhoista farkuista enää mahtuneet jalkaan. Olin tottunut syömään töissä tauoilla aina jonkun pakaste- tai valmisruoan ja kun niitä työvuoroja oli täyteen buukattujen opintopäivien lisäksi se 4-5viikossa, olin aikalailla valmisruokahyllyn vakioasiakas.

Ja näin jälkeenpäin ymmärrän täysin hyvin, miksei sitä ”kunnon ruokaa” jaksanut kamalasti enää kotona alkaa kokkailla, noi yli 12h koulu- ja työpäivät neljäkin kertaa viikossa on kieltämättä pidemmän päälle todella kuluttavia unohtamatta tietenkään kaikkia muita arjen asioita tai kouluhommia ja kun viikossa oli hyvällä lykyllä ehkä se yksi ainut oikea vapaapäivä, jonka vietti yleensä aika mielellään vaan kotona lepäillen. Tän seurauksena paino nousi parin vuoden sisällä n. 8kg jonnekkin normaalipainon ylärajalle, joka karisi reilun puolen vuoden kuluttua siitä, kun olin alottanut uudestaan kävelyn, juoksun ja uutena harrastuksena kuntosalin kolme kertaa viikossa, yhdistettynä tietty siihen terveelliseen ruokavalioon.

En siis vuosi sitten aloittanut minkään sortin laihdutuskuuria, vaan karusti vaihdoin ruokavalion vanhaan tuttuun (juotavat jogurtit maitorahkaan, valmisruoat itse tehtyyn, kouluun ja töihin kävellen ja pyörällä bussin sijaan, pieni vaiva – suuri ero) ja otin itseäni pikkuhiljaa niskasta kiinni sen liikkumisen kanssa, mikä rutinoitumisen myötä muuttui jopa niinsanotuksi terapiaksi ja stressinpoistajaksi. Sen jälkeen, kun ruokavalion on saanut käännettyä hyvälle mallille, ei sitä syömistä oikeastaan edes ajattele, koska se suhteellisen terveellinen ruokavalio on jo niin rutiinia. Mulle ei ole koskaan ollut vaikeaa pudottaa painoa ilmeisesti vilkkaan aineenvaihdunnan, ruumiinrakenteen ja varmaan myös sen vuoksi, että mut on opetettu syömään suhteellisen terveellisesti nuoresta pitäen. Nykyään syön töissä esim. Nutrlettejä, Naturdietejä, pähkinöitä, protskupatukoita, hedelmiä yms. Mehuja, limsoja, karkkeja, jäätelöä en syö koskaan. Ei sillä, että välttelisin niitä, vaan ei yksinkertaisesti tee mieli.

Nykyään pyrin käymään juoksemassa tai reippaasti kävelemässä 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi 3 kertaa (jokatoinen päivä) viikossa kuntosalilla, mikä tosin on nyt matkan jälkeen vähän jäänyt kiireiden vuoksi. Lisäksi teen kotona välillä kyykkyjä, nostoja käsipainoilla ja kylkiä kahvakuulalla, tosin nykyään melko harvoin, koska pyrin keskittämään lihasharjoittelun sinne salille. Välillä tulee käytyä myös uimassa pari kilometriä tai pelaamassa tunti sulkapalloa, vaihtelu virkistää!

Tästä tuli nyt aikamoinen sekasoppa, mutta toivottavasti vastasi edes melkein odotuksia. Saa kysyä, mikäli jäi jotain oleellista mainitsematta 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 17 kommenttia.