Viking Mariellalla

Risteily toteutettu yhteistyössä Viking Linen kanssa.

Risteiltiin reilu viikko sitten Jutan kanssa Tukholmaan pienelle tyttöjen aleshoppailukierrokselle. Samanlainen risteily tulikin tehtyä Jutan kanssa aikalailla juuri vuosi sitten, tällä kertaa tosin Viking Mariellalla kun viimeksi taisi olla juuri se toinen. Risteily oli järkätty meille blogiyhteistyönä, joten hytti ja ateriat kuuluivat meillä tuohon yhteistyöhön, ostokset höylättiin sitten omaan piikkiin luonnollisesti.

Vaikka oma matkailuintoni kohdistuu aikalailla kauemmaksi reissailuun, tulee risteilyilläkin käytyä ainakin se kerta vuodessa. Niissä nyt on aina kivana puolena (sen lisäksi tietty että pääsee ostoksille) että pääsee juurikin syömään ja matkustamaan muutenkin suhteellisen kivuttomasti. Vaikkei matka suuntaudukaan kauas, on kiva päästä pariksi yöksi pois kotiympyröistä. Helsingistä kun on niin mielettömän helppo lähteä sinne Tukholmaan tai vaikkapa Tallinnaan kun itse satamaan siirtyminen tapahtuu puolessa tunnissa kotoa. Tällä risteilyllä meillä ei oikeastaan ollut muuta agendaa kun syödä hyvin, viettää aikaa toistemme kanssa ja kierrellä Ruotissa kaupoissa.

Meillä oli hyttinä vastikään uusittu AD2 Seaside comfort, joka oli kyllä aivan huippu. Tuo hyttiluokka on itseasiassa tullut vasta viime keväällä telakoinnin yhteydessä. Oikeasti muuten hyvä sänky ja muutenkin hotellifiilistä semmoisen perinteisen hytin sijaan.

 Pakko sanoa, etten ole ikinä nukkunut laivalla noin hyvillä tyynyillä! Ja vielä kaksi tyynyä per henkilö. Yleensä on aina niiden suhteen kriisiä 😀

Ensimmäisenä aamuna käytiin Food Gardenin ala carte-aamupalalla, joka on siis buffa-aamupalan ohella se ”parempi aamupala”, vähän brunssi-tyylinen. Omasta mielestä laivan tavallisessakaan aamupalassa ei yleensä ole hintaan nähden mitään vikaa, mutta tuo Food Gardenin aamupala oli oikeasti tosi hyvä! Pekonikin oli paistettu oikeasti tosi hyvin ja automaattimehun sijaan oli myös ihan vastapuristettua mehua.

Tuli ikävä tuota aamupalaa näitä kuvia katsellessa! Aivan ehdottoman huippu! Toki hinta on normaalia buffet-aamupalaa korkeampi, mutta plussana parempi ja laadukkaampi valikoima, sekä oma rauha. Ruokiakaan ei tarvitse jonotella ryysiksessä.

Monet varmasti lähtevät laivalle sillä meiningillä, että otetaan se perushytti (ehkä joskus tietty ikkunallinen A-hytti kun halutaan parempaa), käydään siellä tavallisessa buffassa ynnä muuta ”tavallista”. Myös itse olen tähän sortunut useasti tai oikeastaan lähes aina. Kuitenkin kiva muistutus siitä, että laivalla voi oikeasti myös vähän hemmotella itseään paremmalla hytillä ja paremmalla ruoalla, jotka varmasti tekevät siitä risteilystä vielä kivemman 🙂 Varmasti noista pienistä jutuista iloitsee vielä enemmän silloin kun lähtee meidän tapaan tämmöiselle äärimmäisen rauhalliselle risteilylle, eikä tosiaan millekään bileristeilylle. Varmasti enemmän rahaa saisi uppoamaan kahden yön hotellimajoitukseen Tukholmassa, lentoja unohtamatta.

Pääsimme Tukholmasta lähtiessä testaamaan myös erästä Mariellan ravintola-uutuuksista, nimittäin Platea. Platessa on tarjolla maistelumenuta 7- ja 9-ruokalajin kokonaisuuksina ja menuiden sisältö vaihtelee säännöllisesti. Itselleni tämä muuten oli ensimmäinen tasting menu ikinä, alkuun oikein jännitti että mitä tulemaan pitää 😀

Itse olen ruokien suhteen melko arka ja nirso, joten itselleni tuo tasting menu oli ainakin silmiäavaava kokemus. Ehkäpä tästäedes uskaltautuu vähän rohkeammin kokeilemaan uusia makuja, tuli nimittäin maistettua semmoisia makuelämyksiä joita ei ehkä muuten olisi uskaltanut. Ja oikeasti maut olivat todella hyviä! Tässä yllä esimerkiksi ruijanpallasta, mätiä, perunaa..

Eräs jännä ylläri oli esimerkiksi tämä homejuustomousse, jonka kyljessä oli
päärynäkastike. Itse en yleensä välitä homejuustoista tippaakaan ja tämä
oli täysin uusi tuttavuus yleensäkin siis jälkiruoaksi. Maku oli
kuitenkin mitä parhain kun yhdisti suolaisen moussen, pähkinörouheen ja makean
päärynän!

Mun lemppari näistä jälkiruoista oli ehdottomasti tämä! Jogurttijäätelöä, marjoja, suklaarakeita ja tuommoista ohuen ohutta ”keksikrispiä”, joka oli kevyesti maustettu fenkolilla. Ihan superhyväää 🙂

Ja loppuun sikarilta näyttävää tryffeliä vaniljajauheella. En muista milloin olisin maistanut noin pehmeän täyteläistä tryffeliä. 
Itse olen vasta viime vuosina alkanut arvostaa risteilyitäkin enemmän. Ehkä yksi syy siihen on juurikin se, että arvostaa yleisesti enemmän vapaa-aikaansa ja haluaa vaikka edes pariksi päiväksi jonnekin rentoutumaan. Toki hyvä ruokakaan ei ole koskaan pahitteeksi. Jotenkin niin stressitön tapa lähteä minilomalle! 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Indonesia dreaming

Ehdinkin jo vähän paljastaa syksyn matkasuunnitelmia Indoihin ja itse haluaisin jo pian varailla lentoja, että olisi virallisesti jo reissu jota odottaa eikä pelkkää suunnittelua! Olen hinkunut takaisin Indoihin jo talvesta asti, kun erehdyin selailemaan blogeista jotain matkapostauksia ja muistin varsinkin Gili Airilla viettämämme oikeastaan maailman huolettomimmat päivät 😀 Erityisesti Gili jäi viime reissulta mieleen varmaan siksi, että itse olen eniten juuri kirkkaiden korallivesien ja vitivalkoisen hiekan ystävä, eikä saaren kiertäminen paikoitellen täysin autiota rantaa pitkin ilman kenkiä todellakaan ollut hassumpaa.
Gili Air-päivien agenda koostui lähinnä siitä, missä sitä söisi seuraavaksi tai siitä, että saisi saaren kierrettyä ympäri. Välillä pääsikin sitten pulahtamaan snorklaamaan täysin autiolla rannalla. Sitä on niin ikävä!! Todennäköisesti tällä reissulla on turistitkin jo Airilla tuplaantuneet, mutta eipä voi mitään 😀 Jätettiin Gilin ajaksi viimeksi tavaratkin Balille, joten muutamalla ihan ”välttämättömällä” asialla, bikineillä ja parilla retkulla pärjäsi ihan hyvin muutaman päivän.
Edellisen reissun matkapostaushan vuodelta 2013 löytyy muuten täältä. Tuolloin vietimme pääosan reissusta Balilla ja lisäksi muistaakseni n. viikon verran Jaavalla Batu Karasin pikkukylässä, sekä muutaman yön Gilillä. Tällä kertaa olisi tarkoitus rajata Bali-aika minimiin ja ehkäpä käydä Lombokissa tietysti tuon Gilin ja sen Jaavan lisäksi. Itselleni tuo Gili tulee olemaan varmasti taas reissun kohokohta, mutta eikös hyvät reissut olekin juuri semmoisia, että niistä löytyy jokaiselle mieluisia juttuja? Lisäksi tulee ihan kivasti nähtyä paikkoja kun ei jumitu reissun aikana vain yhteen paikkaan, kuten nyt vaikkapa sinne Balille. Sumatra olisi kiinnostava vielä jonain päivänä nähdä, sielläpä niitä valkoisia hiekkarantoja vasta riittääkin!

 

 

 

 Kyllä näissä vesissä kelpasi lillutella 😉

 

 

 

Tavoitteena (tai pääasiassa oma toiveeni) olisi löytää mahdollisimman hyvä lentoreitti, joka ainakin omalla kohdallani tarkoittaa suoraa Finnairin lentoa Singaporeen ja siitä Balille. Tuo Finskin suora yölento Singaporeen oli viimeksi NIIIN HELPPO!!! Nukkumaan illallisen jälkeen koneessa ja herätessä ollaankin jo melkein perillä Singaporessa, siellä parin tunnin odotus ja parin tunnin lento Balille. Ei voisi oikeastaan olla helpompi! Tai ainakin jos osaa nukkua lentokoneissa kuten itse 😀 Ennemmin maksaa vähän enemmän helpommasta lentoreitistä kun ottaa sen kaikkein halvimman ja lähtee lentämään semmoista ”ikuisuusprojektireittiä”, jonka jälkeen tarvitsee jo pari päivää toipuakseen itse lennoista.
Keksin muistaakseni viime talvena itselleni matkahaasteen. Tavoitteena olisi nimittäin reissata ainakin kolmeen uuteen maahan siihen mennessä kun täytän 30v. Eli aikaa on vielä se reilut pari vuotta. Nyt keväällä tuli jo tavallaan täytettyä yksi maa, Portugal. En nimittäin laske Portugaliksi sitä, että olen käynyt Madeiralla aikalailla vastasyntyneenä ekalla ulkomaan reissulla. Loppujenlopuksi noiden uusien maiden miettiminen on itseasiassa melko hankalaa, koska lapsena ja nuorena on tullut reissattua kovasti, mutta seuraavina haaveina olisi esimerkiksi Samoa, Sri Lanka tai vaikkapa Costa Rica.
Samoalle olen selannut lentoja niiiiiin moneen otteeseen, että jotakuta voisi jo melkein naurattaa. Mutta saa kai sitä haaveilla. Mutta jos lennot maksavat yli tuplat Balin lentoihin, niin niihin saa kyllä säästää vähän kauemmin kun sen muutaman kuukautta, unohtamatta majoituksia 😀 Siellä nyt ei toki tarvitse pulittaa asumisesta aivan niin paljoa kun esimerkiksi Tahitilla, vaikka niitä ökyhotellejakin todellakin löytyy. Mutta joo, tällä hetkellä se todellinen unelmalomakohde on kyllä se Samoa.
Ehkä sitten jonain päivänä. Sen vuoksi olisin kyllä ihan milloin vain valmis kärsimään myös ne tappolennot 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kevätmatka Portugaliin!

Tässäpä tulisi vähän matkapostausta Portugalista, sellaista kun oltiin jo ehditty kaipailemaan!

Kuten ennen matkaa papatin, nin TAP:in ja Helsinki-Vantaan lentokenttälakot toivat hieman jännitystä meidän loman alkuun, mutta loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin reissuun kun menomatka järjestettiin toisena reittinä. Olen tottunut lentämään semmoisia 20h pätkiä, joten kerrankin päästiin todella kivuttomasti reissuun lentomatkan ollessa vain 4h! En muuten voi käsittää, että Suomesta lentää Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin vain yksi ainut suora lento, juurikin tuo TAP:in kun moniin muihin Euroopan kaupunkeihin lennetään suorana useita kertoja päivässä ja usealla yhtiöllä! Siinäpä ei oikein sitten ole vaihtoehtoja toiselle yhtä nopealle reitille jos tulee eteen esimerkiksi tämmöinen lakko 😀

Ihastuin Portugalissa erityisesti (yllättäen) rantamaisemiin, hintatasoon, ihmisten kielitaitoon ja siihen kuinka ystävällisiä ihmiset ovat. Esimerkiksi naapurimaassa Espanjassa ei todellakaan ole itsestäänselvys että nuoret ihmiset taitavat edes muutamaa lausetta englantia, tuolla taas ei tullut vastaan ketään kuka ei olisi osannut. Hassua kuinka erilaisia naapurimaat voivat tässä asiassa olla, itse tosiaan olin tätä ennen leimannut Portugalin monen asian suhteen samaan kastiin Espanjan kanssa.Ensimmäistä kertaa aikoihin ei tullut ostettua lentokentän tax-free-ostoksia lukuunottamatta yhtään mitään, joten en oikein osaa arvioida hintatasoa sen suhteen, mutta ainakin ruoka oli halpaa! Ravintoloissa ja ruokakaupoissa selvisi ruokien ja juomien suhteen todella edullisesti, joten ruoka (eikä nyt oikeastaan mikään muukaan) ei matkabudjettiin tehnyt lovea. Muutenkin, jos vähän järkkäilee niin tämmöisen reissun tekee lentoineen ja majoituksineen aivan heittämällä alle 500 eurolla, joten tämmöisiä reissuja voisi tehdä jopa useamman vuodessa ilman konkurssia 😀 Yksi juttu mihin alkureissusta rakastuin, oli leivokset! Nyt alkaakin sitten taas se normaali arki ja voi unohtaa kaikki lomaherkut hetkeksi.

Aamut olivat usein hieman pilvisiä, mutta jo puolenpäivän aikaan alkoi yleensä porottaa aurinko täydeltä taivaalta. Ja tämä kuva otettu meidän talon terassilta. Aivan mieletön näköala!! Voisi oikeastaan sanoa ettei enää paremmin voisi tuolla asustaa 😀

 

Makkarin ikkunasta näkymää.. Mieletön!

 

 

 Meidän majoitustönö tuossa oikeassa kulmassa kivien kupeessa ;D

 

 

 

 

 

 Grillaus-sessio vol1
Oma reissumme sijoittui noin tunnin ajomatkan päähän Lissabonista, Penichen Balealiin. Vaikken itse surffaakaan, niin menevät useimmat näistä meidän reissuista luonnollisesti niiden aaltojen mukaan, joten olen itse ainakin ihan mukana kaikessa mistä vain löytyykin hiekkarantaa ja aurinkoa, tässä tapauksessa vei matka siis tuonne Penichen kylkeen Balealin kylään.Vuokrasimme jo Lissabonin kentältä pakun, joten ei onneksi tarvinnut alkaa sähläämään bussien yms kanssa ja onhan auto aika ehdoton jos haluaa päästä sujuvasti paikasta toisiin, varsinkin noiden lautojen kanssa… Balealista löytyy jos mimmoista hostelia ja muuta majoitusta, mutta vuokrasimme tuon aikaisemman kuvan talon aivan rantsusta. Aina on kuitenkin plussaa, että pääsee grillaamaan ”omassa paikassa” tai on muuten vain fasiliteetit esimerkiksi aamupalan kokkaukselle.

Penicheä

 

 

 

Tommi kallion reunalla 😀

 

 

 

 

Grillattiin öljyssä, korianterissa, chilissä, valkosipulissa ja suolassa marinoituja jättikatkarapuja. Niiiin hyviä!!

 

 Tuosta näkymästä nyt ei vaan saanut tarpeeksi kuvia 😀
 Sumuinen aamu!

 

 

 

 

 

 

 

Ajettiin parina päivänä Balealista tunnin päähän Ericeiraan, joka myöskin on pieni surffista tunnettu rantakylä, tosin hieman suuremmassa mittakaavassa. Oikeastaan muuta ei tullutkaan tehtyä kun pääasiassa kierrettyä ihan lähialuetta. Eikä lomalla tarvitsekaan olla koko aikaa ravaamassa paikasta toiseen. Itselleni Portugal oli ainakin todella positiivinen yllätys (ja brunaa muuten tuli pintaan) ja lähden varmasti toistekin, kun lennot kestävät aikalailla yhtä kauan kuin junamatka Jyväskylään :DTämä toukokuun puoliväli oli säiden suhteen nippanappa, mutta lämpöä silti riitti sopivasti. Vielä pari viikkoa aikaisemmin olisi varmasti ollut vielä huomattavasti viileämpää. Nyt pääsee sitten keskittymään tähän Suomen kesään!

Jos jollekulle heräsi jotain kysymyksiä Portugalin suhteen, niin vastailen mielelläni sen mukaan mitä osaan! 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.