Ystävyyden peruspilarit ja ajatuksia empatiakyvystä

Ainakin omassa elämässäni ystävät ovat yksi tärkeimmistä asioista. Itselleni on todella tärkeä juttu, että on ystäväpiiri, jolle voi kertoa käytännössä kaiken. Suurin osa ystävistäni ovat niitä, joiden kanssa ystävyyssuhde on kestänyt vuosikaudet, jopa yli 15 vuotta, mutta onnekseni olen löytänyt myös aikuisiällä useita uusia ystäviä. Olen siinä mielessä onnekas, että omistan useamman läheisen ystävän, joihin luotan sataprosenttisesti ja joille voin kertoa käytännössä kaiken. Ja toki sitä haluaakin pitää kiinni niistä ihanista tyypeistä, joihin voit luottaa, jotka ymmärtävät ja vieläpä pysyneet rinnallasi vuosikaudet. Ystävyyttä ei saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä.

Koen omaavani melko hyvän ihmistuntemuksen ja yleensä huomaan heti, jos uudessa tyypissä on jotain ”outoa”. Narsistiset piirteet tai epärehellisyyden usein tunnistaa melko alkumetreillä kun vaan tietää ”mitä etsiä”. En osaa selittää, mutta tietyistä (tosin harvoista) ihmisistä saattaa tulla omituiset vibat ja heidän kanssaan noudatan erityistä varovaisuutta. Päästän lähelleni ja luottamukseni piiriin ainoastaan ne tyypit keihin luotan. Ehkä siksi en sen koommin olekaan kokenut aikuisiällä mitään sen kummempia ihmissuhdedraamoja, jossa joku olisi pettänyt luottamukseni. Ennemmin siis olen vaikka yksin, kuin ihmisen seurassa, josta alkaa hälytyskellot soida edes vähän.

Jos luottamus on ystävyyden peruspilari, mielestäni myös empatiakyky on tärkeimpiä ominaisuuksia ihmisessä. Ainakin ihmisissä, joiden kanssa itse haluan olla tekemisissä. Itsekin olen tuntenut ja törmännyt työelämässä ihmisiin, joilla on ollut ainakin jossain määrin puutteellinen empatiakyky. Oma vaikutelmani näistä ihmisistä on jollain tasolla ”tunneköyhyys”, kykenemättömyys siis asettua toisen ihmisen asemaan, mitä tukee esimerkiksi vastoinkäymisiin elämässä. Empatian puuttuminen voi tuntua toisen ihmisen vinkkelistä siltä, että toinen ei ole kiinnostunut tai on välinpitämätön. En usko, että kukaan haluaa tietoisesti olla empatiakyvytön, vaan seikka kertoo enemmänkin juuri tämän ”kyvyttömän” osapuolen oman tunne-elämän tasosta.

Empatiakyky eli myötäelämisen taito on nimenomaan kyky samaistua toisen tunteisiin ja jollain tasolla ymmärtää niitä. Astua ikäänkuin toisen ihmisen saappaisiin, mitä tulee tunnekokemuksiin. Ymmärrys siitä, miksi toinen oikeasti tuntee tietyllä tavalla ja miltä nuo tunteet luultavammin tuntuvat.  Oman itsensä  ja oman tunneskaalan tunteminen onkin tärkeässä osassa mitä tulee empaattisuuteen. Kun on itse tuntenut ja käsitellyt tiettyjä asioita, osaa silloin myös samaistua siihen, miltä nuo samat tunteet tai tietty elämäntilanne toisen vinkkelistä tuntuu. Siksi onkin tärkeää, että omat tunteet, myös ne negatiiviset tunnistetaan ja nimenomaan käsitellään, eikä sysätä mielen uumeniin. Jos kaiken ikävän sysää aina pois tai yrittää tukahduttaa ne muilla asioilla, ei opi käsittelemään omia tunteitaan ”oikein”, opi miltä tuntuu olla surullinen tai järkyttynyt ja nimenomaan, että on normaalia tuntea niinkin välillä.

En itse halua ystäväpiiriini tai elämääni empatiakyvyttömiä ihmisiä, joiden kanssa on mahdoton tietyllä samaistuvalla tasolla keskustella pahasta olosta tai vaikeista aiheista. Kykyä siis tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan aidosti. Ystävyyssuhteet ovat itselleni tietysti hyvin tärkeä asia elämässä ja haluan panostaa niissä juuri niihin suhteisiin, jotka antavat puolin ja toisin. Keiden kanssa pystyy avoimesti ja aidosti keskustelemaan vaikeistakin aiheista ja niitä suhteissa, joissa kommunikointi on nimenomaan vastavuoroista. Puretaan omia huolia ja saadaan niihin tukea, apua ja kauniita kannustavia sanoja, mutta tärkeä asia on myös, että osaa itse tarjota näitä asioita aidosti myös sille toiselle ystävälle.

Ystävyys ja yleisesti ihmissuhteet ovat aina kahden kauppa. Mikään ystävyys ei kestä ikuisuisesti, jos aina keskitytään vain toisen osapuolen asioihin ja huoliin, jokaisen pitäisi tässä kiireisessä maailmassa muistaa enemmän kysyä se perinteinen ”Mitä sulle oikeasti kuuluu?”. Itse olen pyrkinyt eroon niistä ihmissuhteista, jotka vievät energiaa enemmän kuin antavat. Niitä joissa kysytään ehkä pintapuolisesti ”Miten on mennyt?” , mutta väistetään vastaus vähätellen ja nostetaan esille niitä omia ongelmia tai huolia, jolloin omat kuulumisesi menevät ikäänkuin toisesta korvasta ulos.

Farkut / H&M (uutta vintage-mallia!)

Villpaita / H&M Premium

Nilkkurit / Acne (Cypress)

Kello / Suunto

Asusta haluan sanoa tähän väliin sen verran, että tämäntyylinen asukokonaisuus on ehdottomasti lempparini! Olen tykästynyt hurjasti niihin äitini vanhoihin vintage-Wranglereihin, jotka ovat useasti vilkkuneet asuissakin. Wranglerit ovat kuitenkin minulle aavistuksen verran isot, joten tilasin pari viikkoa sitten Hennesiltä vähän vastaavanlaiset (tosin revityt, hehe) vintage-farkut ja tykkään näistä ihan hurjasti! Oli useita eri pesuja ja muistaakseni maksoivat 39 euroa 🙂

Myönnän itsekin, että välillä tässä arjen tohinassa saatan unohtaa tarpeeksi usein kysyä ystäviltäni, että mitä heille kuuluu. Tuntuu, että arjessa viestittely ja kuulumisten vaihtaminen on yhä pintapuolisempaa. Jutellaan ehkä turhanpäiväisemmista asioista ja saatetaan unohtaa kysyä ne kaikkein tärkeimmät. Se ei tarkoita ettei välittäisi. Välillä saattaa varsinkin pidemmissä ystävyyssuhteissa olettaa, että toinen varmasti ottaa esille jos joku painaa mieltä, mutta niistä vaikeista asioista puhuminen ei aina välttämättä ole niin helppoa. Ei ehkä haluta vaivata toista omilla murheillaan, vaikka sitä varten ystävät mielestäni ovat olemassa. Juuri ne empaattiset ystävät.

Kasvotusten tapahtuva kuulumisten vaihtaminen antaa kuitenkin niin paljon enemmän irti, kuin se Whatsappin tai Facebookin välityksellä tapahtuva. Kasvotusten ei voi yhtä helposti piilottaa niitä oikeita tuntemuksia, myös eleet ja sävyt kertovat kasvotusten enemmän kuin tuhat Whatsapissa kirjoitettua sanaa. Oma tavoitteeni onkin taas aktivoitua enemmän nimenomaan näkemään ystäviä kasvotusten ja nimenomaan viettämään aikaa heidän kanssaan. Nykyään viettää liikaa aikaa virtuaalisesti kanssakäyden, jolloin nyt kuitenkin viettää käytännössä aikaa yksikseen. Kiire on nykyään liian yleinen tekosyy.

Millaisia tyyppejä te päästätte lähellenne? Onko empatiakyky myös teille perusjuttu ystävyydessä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

UGG-ihanuudet x 12

Eräs juttu, josta en jotenkin vaan saa tarpeekseni, ovat UGGsit. En keksi varmasti muuta juttua, johon olisin niin palavasti hurahtanut (paitsi ehkä Minkoffin laukut). Vaikkei välttämättä raaskisi uusia UGGseja ostella, niin ajautuu niitä ihailemaan netistä ainakin kerran-pari kuussa. Hetkeen en ollut katsastanut valikoimaa netistä, mutta näin UGGs-kauden itse korkattuani inspiroiduin bongailemaan myös uusia syysmalleja lemppareistani 🙂 Itseltäni löytyy tällä hetkellä kolmet UGGsit, joista kaikki ovat kyllä olleet todella kovalla käytöllä. Ruskeat nilkkamittaiset (ne perinteiset, mitä aina oli ennen kaikilla) ovat kastuneet joskus loskassa ja jo melko huonossa kunnossa. Toimivat siis lähinnä koiraa ulkoiluttaessa talvisin. Kahdet muut töppöset ovatkin sitten ahkerammassa käytössä arjessa. Kummatkin ovat itseasiassa vilahtaneet myös viimeaikojen asupostauksissa, juuri tänään nuo roosat minit (postaus) ja maanantaina mustat Bailey Buttonit (postaus). Mielestäni UGGsit nyt sopivat yksinkertaisesti kaiken kanssa ja kaikkeen käyttöön! ;D

Tässäpä omia lempparimallejani syksyyn ja talveen:

Vaaleanharmaat rusetti-UGGsit / Harmaat Bailey Bowt / Ruskeat pörröreunaiset UGGsit / Utuisen violetit UGG minit / Scuffette-tohvelit

Näistä omat lempparini ovat ehdottomasti nuo roosan sävyiset minit ja ekat harmaat rusetti-malliset. Aivan ihanat, varsinkin noiden minien sävy 🙂

Mustat pörrö-UGGsit / Roosat Cozy-tohvelit / Silkkinauhasomisteiset ruskeat UGGsit / Mustat rusetti-UGGsit / Mustat nilkkamalliset UGGsit käännettävällä varrella / Harmaat pörrötohvelit / Nauhalliset talvi-UGGsit

Harkitsin todella pitkään ensin UGGsin tohveleita, kunnes sitten päädyin Shepherdeihin. UGGsilta löytyy jokatapauksessa aivan ihania tohveleita! En edes osaa päättää kummat näistä alemman kuvan tohveleista ovat kivemmat, noin muuten olen tykästynyt eniten noihin vähän omien Bailey Buttoneiden tyylisiin mustiin (ekat vasemmalta) ja noihin hiihtomono-tyylisiin (vikat), joista nyt en keksi parempaa vertausta. Munhan piti ostaa Hennesiltä juuri tuon tyyliset syksyn mallistosta, mutten lukuisten etsintöjen jälkeen ikinä löytänyt niitä verkkokaupan puolelta. Kivat kuitenkin! Mitkä ovat teidän lempparit? 🙂

Koko UGGs-valikoima löytyy täältä!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Mielestäni äitiyden haasteita ovat..

Olen useaan otteeseen kirjoittanut äitiydestä ja samalla todennut, ettei äidin rooli aina ole se kaikkein helpoin. Silti äitiys on maailman paras asia, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Sen lisäksi, että äitiys on kasvattanut minua paljon henkisesti, on sanoinkuvailemattoman antoisaa nähdä oman pienokaisen kasvu ja kehitys. Äideille osoitetaan tietynlaisia paineita suoriutumisesta ja jatkuvasti miettii, että teenkö nyt tämän tarpeeksi hyvin, vietänkö riittävästi aikaa lapseni kanssa ja onko kaikki nyt varmasti kunnossa? Monelle naiselle on tyypillistä olla perfektionisti monissa asioissa, myös äitiydessä. Halutaan olla tietysti paras, mutta sitten taas samalla ollaan epävarmoja siitä, että ollanko tarpeeksi hyviä.

Äitiys tuntuu myös nykyään olevan jonkinlainen kilpailu. Kilpaillaan siitä kenen napero kontttaa/kävelee/puhuu ensin, kuka syö parhaiten tai eniten kiinteitä, kuka kasvaa nopeiten. Kaikessa halutaan osoittaa, että se oma lapsi on kaikkein paras. Tietysti ymmärrän itsekn, että sitä ylpeänä haluaa toitottaa niitä uusia taitoja ja tottakai jokaiselle se oma lapsi onkin se paras lapsi, mutta olen itse jo ajat sitten hoksannut, ettei itseään tai omaa lastaan kannata miltään kantilta verrata muihin. Kukin tekee asiat omalla tavallaan ja omaan tahtiin, olematta yhtään sen huonompi kuin toinen. En itse jaksa vertailua ja vaikka alkuun olinkin huolissani monista asioista, kuten kasvusta, syömisestä ja sadasta muusta asiasta, olen todennut ettei sillä ole väliä miten joku toinen tekee, jokainen lapsi on yksilö. Sen lisäksi, etten vertaile itseäni tai lastani muihin, en myöskään halua tuomita tai arvostella jonkun toisen valintoja tai tapoja toimia. Ei ole minulta pois jos jonkun muun kasvatusmetodit eroavat omistani.

Myös neuvola luo tietynlaisia paineita. Milloin ei tule tarpeeksi pituutta, sitten taas painoa, tuntuu että aina on joku asia, josta tehdään järkyttävä haloo. Ihan kun se lapsi olisi jollain tapaa huonompi, jossei nyt satu noudattamaan jotain byrokraattista käyrää ja sen keskiarvoa. Toki on hyvä asia, että meillä Suomessa on erinomainen nevolajärjestelmä ja terveydenhuolto yleisesti, mutta välillä kyllä totuuden nimissä jaksetaan myös niihin epäoleellisiin syynäämisiin. Varmasti asia ei kaikkien kohdalla ole näin, mutta itselläni on alusta alkaen ollut vähän ristiriitaisia kokemuksia neuvolasta. Sen sijaan, että olisi nimeenomaan saanut niitä neuvoja, on enemmänkin luotu niitä paineita ja huolta, vieläpä täysin turhista asioista. Onneksi olen tämän (toki varsin lyhyen) 1,5v äitiyden aikana oppinut käyttämään omaa järkeäni asioissa ja olemaan stressaamatta oikeasti turhista jutuista. Alkuun se ei ollut ihan niin helppoa, kun kaikki äitiydessä ja lapsessa oli uutta.

Asia, joka varmasti ottaa monilla äideillä koville on osittain omasta elämästään luopuminen. Hetkeksi siis. Kuulostaa kamalalta sanoa ääneen, että ”joutuisi lapsen tähden luopumaan jostain”, eihän se nyt niin mene ja toki aina menee lapsi edellä, mutta itse kuitenkin käsittäisin sen tietynlaisena luopumisena, että asettaa lapsen etusijalle ja omien tarpeiden edelle. Varsinkin vauvavuotena kuluu aikaa niin paljon pienokaisen kanssa iho iholla, että välillä jo ehtii unohtaa olevansa erillinen ihminen tästä pienestä. Monella äidillä voi iskeä identiteettikriisi kun tuntuu joutuvansa luopumaan omasta itsestään, vaikka se olisikin vain tilapäistä.

Asiat, jotka ovat ainakin itselleni olleet äitiydessä itsestäänselvyyksiä ovat mm: huonot tai katkonaiset yöunet, oman ajan väheneminen, asioiden uudelleen priorisointi ja suunnittelu. Koko pakka menee lapsen kanssa uusiksi ja on opeteltava uusia tapoja toimia, säästää aikaa ja soveltaa. Nämä ovat myös asioita, joiden suhteen en ole sen koommin stressaillut, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Jossain vaiheessa koittaa se aika kun yöt ovat taas kokonaisia, lapsi pukee itse ja menee omia menojaan. Silloin varmasti päinvastoin kaipaa niitä aikoja kun se pienokainen vielä oikeasti kaipasi äitiä.

Lappuhaalari / H&M

Polopaita / H&M

Pipo / Breden (saatu, tämä)

Kello / Suunto

Kengät / UGG mini (nämä)

Siten vielä mammajutuista ihan muihin aiheisiin. Pakko hehkuttaa tuota 100% merinovillaista pipoa! Sain keväällä pojalle virolaisen Breden Kidsin valikoimista muutaman tuotteen ja saman lähetyksen mukana myös itselleni tuon aikuisten pipon, joka onkin syksyn mittaan päässyt ahkerasti käyttöön. Voisin ehdottomasti ostaa muissakin väreissä, todella hyvä hinta-laatusuhde (25e) 🙂 Lappuhaalarit pääsivät tauon jälkeen taas käyttöön. Noista kysyttiin keväällä ahkerasti ja olivatkin silloin kovalla käytöllä, tosiaan siis lopputalvesta ostettu Hennesiltä. Vaaleanpunaiset UGGsit kaivoin myös kaapista, nuo ovat ihana ja ikumuistoinen synttärilahja Tommilta vuodelta 2014♥

Ja mikä tässä asussa oli koomisinta.. Että hiukset, kello ja kengät ovat kaikki samaa sävyä, hahah! 😀

Komppaatteko näitä äitiys-seikkoja tai onko omalta kohdaltanne jotain muita asioita?

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Todellinen epäonnen viikko, uusi untsikka ja vaunuostoksia

Eilen oli tosi kiva startti uuteen viikkoon! Ahersin aamusta kotona töitä sen kuuluisan to-do-listani kanssa muutamia tunteja näppis savuten, kunnes tuli semmoinen fiilis, etten sittenkään jaksa nuhasta huolimatta homehtua ihan koko päivää kotona. Sovittiin Jutan kanssa lounas/työtreffit Kallion Rootsiin ja loppupäivä vierähtikin siellä! Olen viimeaikoina tykästynyt tosiaan kahviloissa työskentelyyn, luulin että olisi hankala keskittyä, mutta pystyn keskittymään niissä jopa paremmin kuin kotona. Välillä liiallinen hiljaisuuskin kun on semmonen piinaava 😀 Noin muuten onkin sitten koettu ihme epäonnen koettelemuksia viime päivinä.

Eka tosiaan se flunssa, sitten rynäsin perjantaina puolet meidän portaista alas kun olin menossa alas tekemään leipää. En vieläkään tajua miten onnistuin. Käsivarret ja kyljet on siis tällä hetkellä kivasti kipeänä ja mustelmilla. Sitten värjäsin tukkani pinkin violetiksi. Eikä tässä vielä kaikki. Kaaduin nimittäin taas eilen! Kävin hakemassa meille Hermannista uudet vaunut ja olin pistänyt laukkuni siihen istuimelle. Laukussa siis läppäri, järkkäri ja tuhat muuta asiaa. Lähdin juoksemaan bussiin ja samalla vielä huomasin puhelimesta, että joku koittaa soittaa. Se laukku tippui istuimelta mun jalkoihin, kaaduin mukkelis makkelis (vielä keskelle suojatietä, vihreät tietty) maahan puhelimen ja läppärin, sekä kaiken muun levitessä siinä ympäriinsä. Luulin päässeeni ilman damageja, mutta illalla huomasin, ettei järkkärin WiFi-toiminto kai enää toimi :/ Möö! Tottakai. Kohta olen ihan yhtä ruhjetta ja hajonnutta tekniikkavempelettä.

Tänne en ole tainnut mainita kun olen katsellut jotain melko kompakteja uusia vaunuja meille, semmoisia mitkä on helppo ottaa mukaan autoon ja mahdollisesti myös ruumaan reissuille. Tähän saakka ollaan menty Emma Techin matkarattailla reissut ja kaikki kauppakäynnit, ne lojuu meillä aina auton takakontissa. Hintaan nähden (eli jotain 70e :D) ovat kyllä palvelleet äärimmäisen hyvin, mutta pyörät alkavat kohta jo olla niin vinkurat, että työntäminen on ärsyttävää. Normiarjessa ollaan käytetty niitä Northin juoksurattaita, jotka ovat liikkuessa edelleen tosi hyvät, mutta sitten taas bussissa vievät paljon tilaa. Ja no, turha asiasta on pidempään jaaritella, ostin meille nyt sitten hyvään hintaan käytettynä Bugaboon Cameleon 2-rattaat ilman vaunukoppaa, joilla taittuu hyvin arjen menot, kaupunkireissut ja ehkäpä matkatkin. Hyviltä kyllä vaikuttavat ainakin eilisen kotimatka-lykkäyksen perusteella!

Haaveilin alunperinkin Bugaboosta (oikeasti, muutama vuosi sitten olisin saanut jonkun kohtauksen jos olisin tiennyt joskus haaveilevani jostain tietyistä vaunuista :D) ja nyt olenkin jankannut Tommille, että olisi vaan alunperin pitänyt vaan ostaa ne niiden ekojen Teutonian vaunujen sijaan! Kuulemma mulla on kuitenkin kaikessa liian kallis maku 😀 Vaikka juttu meni oikeasti niin, että 2v sitten raskaana ollessa oltiin Jutan kanssa Tukholman risteilyllä ja bongasin yhdeltä pariskunnalta hienoimmat näkemäni lastenvaunut ikinä!

Silloin koin jonkun ahaa-elämyksen, että näköjään lastenvaunutkin voivat olla oikeasti tyylikkäät, siihen asti olin ajatellut kaikista vaunuista, että ovat ihan kauheita, en tiennyt niistä mitään ja kaiken kukkuraksi vannoin, ettei musta ikinä tulisi minkään merkin ”vaunufriikkiä” 😀 Noh, pieni shokki tuli eteen kun sain selville niiden ”ihanien vaunujen” merkin….ja hinnan. Bugaboothan ne oli! Tommikin on muistanut tästä muistutella aina välillä, haha! No, nyt saatiin ne kuitenkin hyvään hintaan käytettynä. 

Sitten ihan muihin asioihin! Anteeksi jos vaunuasiat eivät kaikkia kiinnosta 😀 Tuo uusi untsikkani on kyllä senkin edestä kerännyt Instassa kyselyitä kun julkaisin yhden näistä kuvista. Ehdinkin reilu kuukausi takaperin nopeasti vilauttaa tätä takkiostosta, joka tarttui mukaan Vantaan Ikean viereisestä Partioaitta Outletistä. Tommi teki sieltä itselleen pari Patagonian takkilöytöä ja olen itse aina Partioaitassa mukana vähän semmoisella ”Eipä täällä mulle mitään ole”-hengellä. Viime vuonna harkitsin kuitenkin vakavasti Patagonialta tätä pidempimallista untsikkaa, josta tosin silloin ei löytynyt omaa kokoa. Tuotakin olisi ollut isoa kokoa siellä Outletin puolella, kylläpä harmitti kun ei edelleenkään ollut sitä omaa.

No mutta viereisessä rekissä olikin rekki suorastaan pullollaan tätä omaa takkiani 100 euron hintaan ja vieläpä kaikkia kokoja! Erinomainen (ja lämmin) löytö talveksi. Etsin siis sen Peakin lyhyemmän untsikan ohelle jotain enemmän arkeen sopivaa/vähemmän sporttista untsikkaa ja nyt löytyikin hyvään hintaan. En tiedä löytyykö noita vielä sieltä, mutta kannattaa käydä kurkkaamassa! Ovh on kuitenkin jotain 400e tuntumassa. Sisävuoren kuosi on tässä vähän ruma, mutta eipä se käyttöä haittaa 😀

Voisin myös kertoa tarinan näistä loppupeleissä 0e maksaneista UGGseista, mutta nyt ei riitä aika. Seuraavalla kerralla siis 😀 Syksyssä on tietysti ihanaa juuri UGG Season ja voisin käyttää UGGseja vaikka päivittäin, vuoden ympäri. Näitä mustia olen käyttänyt niin paljon, että nahka alkaa olla jo pottuvarpaiden kohdalta ohentunut, haha.

Takki / Patagonia

Poolomekko alla / H&M

Polvisukat / H&M

Kengät / UGG Australia (nämä)

Olisi vissiin ollut hyvä huomata sukkapakokin aikaisemmin 😉 Että semmoisia koettelemuksia! 😀

Mitäs tuumaatte asusta / takista?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Tasapainottelua stressin ääripäiden välillä

Saatatte muistaa syyskuisen postauksen uupumuksestani. Sen koommin en ole aihetta täällä avannut, mutta jokunen on saattanut miettiä, että mikä on tilanne tällä hetkellä asian suhteen. Näin jälkeenpäin olen saanut postaukseen liittyen paljon palautetta kasvotusten, sitä samaistuvaa ja ymmärtävää, joka on auttanut itseänikin oivaltamaan, että ollaan varsin yleisen ilmiön äärellä. Nykymaailma luo paineita joka suunnasta. Sinun on oltava täydellinen ja lähes ylisuoriutuva äiti, puoliso, työntekijä. Odotuksia kohdistuu joka suunnalta ja itseään verrataan usein muihin. Aikaa on kulunut ja toki tilannekin kohentunut huomattavasti noista alkukesän ajoista. Ei minua nolota myöntää, että välillä on huonompia päiviä. Niitä on meillä kaikilla. Siis niitä kun tekisi vaan kaivautua sänkyyn peiton alle piiloon maailmalta. Sydän tykyttää, ahdistaa, asioiden hoitaminen loppuun tökkii ja tuntuu, että on niin paljon tehtäviä asioita, ettei saa yhtäkään loppuun saakka. Miten sitä onkaan taas osannut haalia itselleen liikaa hommaa? Niin, että sitä pursuaa ihan joka puolelta ja tuutista.

Onneksi tämmöisiä kausia on harvemmin, mutta nyt kun eräs päivä asiaa ajattelin, elin päivittäin tuommoista ultimaalista stressi-arkea. Jossain määrinhän stressi on hyväksi. Positiivinen stressi voi kannustaa sinua parempiin tuloksiin, mutta sitten taas pitkittynyt stressi ja liian kiireinen elämä voi johtaa juuri väsähtämiseen tai uupumukseen. Toisessa ääripäässä taas sitten tietynlainen tylsistyminen ja taantuminen, kun ei pääse toteuttamaan tai haastamaan itseään tarpeeksi. Näin kävi juuri itselleni keväällä. Tylsä ja tietyllä tavoin kiireetön (tai eri tavalla kiireinen) elämä, kuten juuri kotiäitiys voi sekin olla mielelle yllättävän rankkaa. Uskokaa tai älkää, olen jaksanut itse huomattavasti paremmin töissä käydessä, vaikka kotona odottaakin illalla ne kotihommat ja sama arki. Vaikka päivisin joutuukin hoitamaan enemmän asioita kun hoitovapaalla, miettimään, pohtimaan ja tekemään.

Esimerkiksi tämä viikko on taas ollut jotenkin ihan överi-kiireinen tai sitten pinna vaan oli kireällä alkavan flunssan vuoksi. Oikeastaan jokaiselle päivälle jotain hoidettavia asioita, jotka eivät katso sitä, että oletko flunssassa vai et. Kiireisiä viikkoja tulee ajoittain. Kun tietää, että jokaiselle päivälle on hommia ja hoidettavaa. Silloin niitä stressinhallintakeinoja tarvitaan, irtaantumista rutiineista henkisesti ja fyysisesti, niin että vaikka hengailisi sohvalla, ei ajatuskaan lähde harhailemaan seuraavan viikon eläinlääkärikäyntiin, kotitöihin, blogipostauksiin, työasioihin tai muihin arkisiin juttuihin.

Olen itse jo aikapäiviä sitten pyrkinyt hyväksymään sen asian, ettei pienen lapsen äitinä enää tosissaan ole niin paljoa sitä aikaa rentoutua, parisuhteen kahdenkeskeiselle ajalle tai aikaa ihan vaan itselleen. Tämän faktan suhteen olen varsin sinut, mutta jokainen kaipaa kuitenkin välillä irtottoja. Välillä (tai aika usein) äitiys saattaa tuntua siltä, että olet töissä käytännössä arjen jokainen minuutti. Ehkä syksyn ja talven tulevan loman puuttuminen on siitä syystä ollut itselleni semmoinen kriisi, vaikka reissaisi lapsen kanssa, on se silti tietysti rentouttavaa kun pääsee eroon kotiympyröistä ja viettämään enemmän aikaa juuri perheen kesken ilman sen kummempia velvollisuuksia.

Yksi tavallaan huonoista puolistani on liiallinen tunnollisuus. Välillä ei osaa sanoa ei, hoitaa sitä ja tätä, hujeltaa menemään niin kovaa kunnes havahtuu siihen, että voimat ovatkin aivan loppu. Tunne siitä, että on vain pakko jatkaa hommia, kunnes kaikki ”pakollinen” on tehty alta pois. Homman juju onkin siinä, että pitäisi osata kartoittaa asiat, jotka oikeasti ovat niitä tärkeitä, eikä suotta pyrkiä mihinkään yli-inhimillisiin suorituksiin. Itse olen ehkä juuri semmoinen hommien haalija, joka tykkää puuhastella sitä ja tätä. Suurimman osan ajasta tietysti nautin siitä mitä teen, joitain arjen tylsiä pakkohommia lukuunottamatta. Mutta olen toki oppinut myös sanomaan ei ja tekemättä hommia, jos aika ei riitä. Vähän sama kotihommissa, siivoan omat jälkeni ja odotan, että kukin hoitaa sen oman tonttinsa. Priorisoi hommat niin, että kiireessä tekee vain ne oikeasti tärkeät.

Takki / H&M Trend (2015)

Farkut / Liu Jo

Raitapaita / Minimum (valkovihreänä täällä)

Laukku / Balenciaga

Tennarit / Vans (nämä, osa muista sävyistä nyt -40% täällä!)

Kaulariipus / Glitter (aitohopeaa N-kirjainriipuksella täältä)

Postauksen idea oli kai se, että stressin ja kiireenkin kanssa tulisi löytää tietynlainen tasapaino. Vaikka nyt onkin tullut täällä kiireestä jauhettua, niin voisin todeta asian olevan ihan hyvällä tolalla ajoittaisia pahempia kiirekausia lukuunottamatta. Kumpikaan ei loppupeleissä ole hyvä tilanne: Liiallinen kiire tai ääripäässä kaiken kiireen puuttuminen ja tyhjänpanttina oleminen. Sepä onkin se vaikein homma, tasapainotella näiden kahden ääripään välillä.

Mikä sitten voi auttaa arjen kaaokseen tai tylsistyneen mielen ”hoitamiseen”? Näistä nyt saisi kasaan ihan oman postauksen ja toisaalta taas olen useista jo jauhanut täällä kyllästymiseen saakka, mutta voisin kiteyttää näin äkkiseltään kahteen seikkaan: Mielekkäiden asioiden tekeminen ja arjen organisointi. Mielekkäät asiat voivat olla perheen kesken tapahtuvia harrastuksia, liikunta ihan yksikseen, lukeminen.. Pointtina se, että ajatukset saa muualle siitä arjesta, silloin mielikin virkistyy. Kävimme juuri perheen kesken pizzalla ja Prismassa shoppailukeikalla, jopas virkisti flunssaputken jälkeen, vaikka olikin varsin perinteinen ja simppeli juttu! Toinen tärkeä seikka on juuri organisointi ja ajanhallinta. Millä ajalla teen minkäkin jutun, mitkä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä turhia juttuja? Mitä voi jättää huomiseen? Mihin haluan ensisijaisesti käyttää aikani?

Muilla samoja fiiliksiä, että tuo arjen kiireiden tasapainottelu on ajoittain haastavaa?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.