Throwback style – aikamatka vanhoihin asuihin

Viime viikolla kävin läpi oman tyylini kulmakiviä, nyt taas olisi aika muistella vanhoja asuja ja menneiden vuosien tyyliä. Vaikka olin sitä mieltä, ettei tyylini ihan kamalasti vuosien saatossa ole muuttunut, niin onhan se kyllä näitä katsoessa kieltämättä jonkin verran kokenut uudistusta. Mainitsin, että tyylini on mennyt ehkä askeleen pois ”tyttömäisestä”, jollainen se aikaisemmin enemmän oli. Mekkoja, pinkkiä, hameita.. Pikkutyttönä olin varsinkin aikamoinen pikkuprinsessa, joka rakasti röyhelömekkoja ja muutenkin pukeutua nätisti. Sanoisinko, että tyyli ja muoti ovat aina olleet minulle tietyllä tavalla tärkeä juttu. Tykkään ehkä juuri jollain tapaa ilmaista itseäni tyylin ja pukeutumisen avulla.

2010

Sen voisin ehkä näin alkuun todeta, että eräs elementti on kadonnut tyylistäni. Nimittäin asusteiden käyttö! Ennen käytin todella ahkeraan asusteita; värikkäitä huiveja, isoja koruja, hiuspantoja- ja huiveja. Nykyään olen niiden kanssa todella minimalisti ja huivit ovat käytössä lähinnä kaulaliinoina ulkovaatteiden muodossa. Onhan se totta, että asusteet ehdottomasti tuovat tyyliin kivaa lisämaustetta ja uusia ulottuvuuksia. Pitäisi jotenkin taas yrittää totutella niiden käyttöön.

2010

Hei tämä takkihan olisi varmaan tänä talvena kovaa huutoa! Harmi vaan, että olen tainnut myydä pois jo aikoja sitten 😀 Suuri yök tuolle Guessin laukulle, joka oli silloin ehkä maailman ihanin! Hitto kun en edes saa päähäni mistä otin tuon? Ehkä NYC:istä joskus pari vuotta aikaisemmin? Tuo karvakauluri saattaa vielä löytyä jostain, samoin nuo Biancon polvimittaiset saappaat 😀

2011

Taas huivi! Ja tässä on korvissa myös semmoiset kivat muoviset ristikorvikset. Ja tuo roosa pikkulaukku Glitteristä, joita ostin kahdessa sävyssä. Selkeästi elellään kevätaikaa. Tuo Ginan lerppupaitakin multa taitaa vielä löytyä!

2011

Partsi oli best! Ja niin oli myös nuo kaikki hiushärpäkkeet. Tuokin panta muuten saattaa vielä löytyä jostain, voisi vaikka jollekin reissulle ottaa mukaan.

2011

Huivi, nahkahansikkaat, poncho.. Tässä asussa kyllä toden teolla tapahtuu kaikenlaista! Ihan kivan persoonallinen asu silti. Nuo farkut on niin järkyttävän pientä kokoa, etten tajua miten sain niitä tuolloinkaan jalkaan, löytyvät kylläkin vielä kaapista. Nuo Conversen slimit taitavat olla tällä hetkellä mun hyväntekeväisyys-lahjoituskassissa.

2011

Tässä asussa nyt ei sinänsä ole yhtään mitään erikoista. Esittelen kai noita Liu Jo:n silloisia lempparifarkkuja, jotka ovat olleet käytössä ihan tässä lähikuukausinakin. Melko basic ja ihana tuo tukka!

2012

Noh, tässäpä ollaan blogireissulla Tallinnassa ja lähdössä Moetin bileisiin. En ehkä enää pukisi päälleni ihan näin prinsessaista asua, mutta ihan kivalta näyttää silti omaan silmään. Tuo hame löytyy edelleen, harmikseni se näkyy läpi, että on todella hankalakäyttöinen! Samoin nuo sulkakorvikset roikkuvat tuossa vieressäni korutelineessä.


2012

Zaran epämääräinen shortsihame, mutta myös tästä tykkään kyllä hurjasti! Ihanan freessi kesäasu. Plus Triwan sininen kello, ooh! Muistatteko? Mikään näistä jutuista ei taida enää olla tallella, paitsi ehkä Triwa (voisi kokeilla jos voisi ottaa taas käyttöön, haha!), mutta melko ajaton asu silti kyseessä.

2012

Haha! Muistaakseni olin lähdössä tässä johonkin Aussien blogibileisiin piipahtamaan. Pelkäsin koko illan, että takapuoli vilkkuu tuosta lyhyestä mekosta. Pikkulaukku on Mangosta (tallessa edellen!), korkkarit Biancon (nekin tallessa!), mutta Nellyn mekosta en ole niinkään varma. Ihan hauska kesäinen asu, vaikken nyt ehkä enää näin pukeutuisikaan.

2012

Äidin luona kyläilemässä. Jalassa Zaran väripöksyt, jotka olivat kovaa huutoa tuona kesänä, se semmoinen kirkkaiden värien yhdistely siis. Tuolloin oli päällä myös tuo LV:n huivimania, joka oli tainnut alkaa vajaa vuosi takaperin. Onneksi siitä päästy yli, vaikka se pinkki vielä onkin jemmassa kaapissa. Tuon sinisen myin pois vuosia taaksepäin. Samoin tuon Eva clutchin.

2012 

Maailman tylsin työasu!!! Voi jösses! Onneksi en enää pukeudu töihin näin. Ei tuossa nyt sinänsä ole mitään vikaa, mutta virallinen pukeutuminen on niin kaikkea muuta kun minua. Tuo ehkä uskottavuutta kaikkien pinkkien härppäkkeiden sijaan, mutta en tunne tuota tyyliä kertakaikkiaan omakseni.

2013

Tässä olin juuri tullut Balilta ja olin selviämässä kampylobakteerista, yök! Asusta taitaa olla tallessa kaikki, paitsi nuo entiset lempparisandaalit Rebecca Minkoffilta, jotka olivat niin kuluneet, että heitin ne viime kesänä roskiin :/ Tämän asun voisin periaatteessa pukea edelleen, täytyykin kaivaa nuo American Apparelin printtilegginssit jostain kaapin perukoilta, tykkään niistä edelleen hurjasti.

2013

Jotenkin karsea tämä asu! Oltiin juuri tultu Loseista, josta olin ostanut mm. nuo Minnetonkan hapsusaappaat ja tuon ruutupaidan. Epämääräinen cowboy-meininki. Ruutupaita on jees, mutta jostain syystä en koskaan intoutunut noiden Minnetonkien käyttäjäksi, vaikka olin haaveillut niistä ikuisuuden. Jos joku haluaa ostaa, niin saa ilmoittautua! Jos saan siis kaivettua nuo vielä jostain esiin 😀 Mutta hiukset ovat tässä tosi kivat, hyvässä kunnossa ja pitkätkin vielä!

2014

Tämä taitaa olla Jutan ottama kuva, en muista mihin me kuvailtiin. Tuo toppi on tallessa edelleen, samoin nuo Steve Maddenin korkkarit, jotka ostin joskus shoppailupäissäni kahdessa värissä Miamista…. (MIKSI?! Eivät edes olleet hyvät jalassa!). Tässä jalassa nuo samaiset Liu Jo:n lempparifarkut.

2014

Maksimekkoa! Tuo Miu Miun laukku on muuten matkassa melko monessa kuvassa. Voin sanoa hyvillä mielin, että sitä on kyllä käytetty jokaisen euron edestä melko tehokkaasti! Nuo aurinkolasit olen myynyt, mutta maksimekko löytyy edelleen ja on yhä käytössä kesäisin.

2014

Ja Hermosa Beach. Ah, tässä on kivan rento tunnelma. Kaikki asun jutut löytyvät edelleen, tuo Abercombie & Fitchin flanellipaita on niiiin ihana. Jos on suunnitelmissa reissua Jenkkeihin ja ehkä hakusessa flanellipaita, niin suosittelen todella noita Abercombien paitoja. Itselläni on noita kaksi ja ovat todella pehmeitä, kestäviä, sekä monikäyttöisiä. Hinta on muistaakseni melko kova (jotain vajaat 100e ehkä…?), mutta usein noita on paljon alessa, koska kuoseja löytyy paljon. Näihin tunnelmiin muuten päästään taas tammikussa 😉

2015

Sitten viimeinen asu. Vuodesta 2014 eteenpäin löytyy todella huonosti asukuvia, mutta tämän pengoin Facebookista. Käpylässä siis asusteltiin ja muistaakseni tässä ollaan lähdössä viettämään synttäreitäni. Kaikki asun jutut on edelleen tallessa, tuo Bik Bokin neulemekko oli raskaana kovaa valuuttaa (päällä ehkä jokatoinen päivä), Minkoffin lempparilaukku nyt ei lähde kaapistani kulumallakaan, samoin kun nuo Isabel Marantin kiilapohjalenkkarit. Tämä on niiltä ajoilta kun kärsin siitä kamalasta hiustenlähdöstä ja tukka on tässä kyllä yhtä lirua :/

Mikä on teidän mielestä kivoin asu? Entä kauhein? Ja onko tyylini teidän mielestä muuttunut?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 15 kommenttia.

Paljastuksia x 5, iik!

Edellinen paljastus-postaus oli kävijämäärien perusteella äärimmäisen suosittu, joten ajattelin pienen harkinnan jälkeen tehdä uusintakierroksen 😀 Tämä postaus on lojunut luonnoksissa viime viikosta saakka. Olen edelleen todella järkyssä räkätaudissa, joten sattuneesta syystä tekstintuotanto on ”hieman” jumissa tällä hetkellä. Huoh. No mutta, tässäpä uuden viikon kunniaksi 5 paljastusta. Haha!

Nukun alasti. Koska yökkäri ahdistaa, sekä kuumuudellaan, että myös aina jotenkin kiristää tai jää kinnaamaan jos vaihtaa asentoa. Vedän yökkärin tosin päälle ja tohvelit jalkaan heti kun nousen sängystä, enkä kyllä kotona hengaile nakuna. Mutta olen vuosia nukkunut paljolti alasti. Joskus on ollut lyhyitä yökkärikausia (jos on esimerkiksi todella kylmä), mutta on ihana antaa ihon hengittää yöllä. Jos en nuku alasti (siis esimerkiksi kylässä, heh), niin nukun narutopissa ja unishortseissa, joita multa löytyy varmaan ainakin neljät. Ne ovat mulle todella tärkeä vaatekappale, haha!

Olin ala-ja yläasteella pikkukovis. Olin muutenkin aina koulussa todella huono tekemään läksyjä. En tiedä mikä siinä olikin. Silti olin kohtuu hyvä koulussa ja sain hyviä numeroita. Väittäisin, että jokaiselle on oma tapa oppia, eikä pakollinen läksyjen teko ehkä ole kaikille se sopivin keino. En esimerkiksi ikinä tehnyt yläasteella kemian tai fysiikan läksyjä, mutta sain silti kokeista ysejä ja kymppejä, koska luin itse kokeisiin kyllä tunnollisesti ja opin jutut viimeistään siinä vaiheessa ”omaan tyyliini”. Kielten läksyt taisin muistaakseni melko tunnollisesti tehdä, koska koin esimerkiksi kirjoitusjutut tosi mielekkäiksi. Ja yläasteen ruotsin tunneilla sain lukea lehtiä ja kirjoja, koska meidän luokkalaisia ärsytti kun tiesin ruotsissa kaiken, niin sain vapauden tehdä välillä omia juttuja. Poikkeuksena läksyissä on ollut AMK, koska paljolti mentiin ryhmäjutuilla, joissa toki halusi tehdä parhaansa. Pojallemme haluan tosin olla se mamma, joka tekee tämän kanssa läksyt yhdessä, auttaa (jos osaa :D) ja oikeasti tarkastaa, että ne tulee tehtyä.

Sanoin pikkutyttönä, etten halua koskaan synnyttää. En edes tiedä mikä siinä oli, kai se ajatus tuntui jotenkin niin kamalalta! Ken tietää mistä ihme synnytystraumat ovat saaneet alkunsa. Ehkä sen vuoksi olin alitajuisesti pitkään sillä kantilla, etten välttämättä halua omia lapsia. Mutta niin se mieli muuttuu, enkä nyt voisi ikimaailmassa kuvitella elämääni ilman tuota pientä poikaa. Voin kuitenkin kertoa, etten pode tällä hetkellä todellakaan mitään toista vauvakuumetta ja olemme täysin tyytyväisiä yhden täydellisen pienen pojan vanhempina. Pikkuhiljaa olen alkanut unohtaa synnytystraumat, mutta ihan pian en kyllä lähtisi samaan rumbaan uudelleen, varsinkin kun imetyskin loppui vasta 5kk sitten.

Syön viikonloppuisin todella paljon herkkuja. Vaikka yleisesti pyrinkin melko terveellisiin elintapoihin, enkä viikolla herkuttele ikinä, kuuluu herkkupäivä (tai päivät) viikonloppuihin vahvasti. Yleensä kuuluu viikonloppuihin yksi sipsipussi ja aika reippaasti suklaata. Viime viikonloppuna söin sipsien lisäksi levyn Fazerin hasselpähkinäsuklaata ja riisisuklaata. Riisisuklaa on uusin koukutus! En todellakaan kannusta ketään yltiömäiseen mässäilyyn, mutta en itse esimerkiksi juo ollenkaan alkoholia, elän muuten terveellisesti, eikä herkuttelu ole vaikuttanut painooni. Siksi pidänkin sitä melko pienenä pahana. Olisin itse huolissani sitten kun jokaiseen päivään kuuluisi suklaalevy 😀

Koin lukiossa jotain ihme teini-iän kriisiä ja olisin halunnut yhdessä vaiheessa jättää koko lukion kesken. En siis todella ymmärrä mikä ihme juttu tuo oli, eikä homma edes johtunut siitä, että olisin ollut mitenkään huono koulussa. Jotenkin se pänttääminen ajoittain tympi ja jotenkin en pidemmän päälle kyllä viihtynyt lukiossa. Olin todella helpottunut siinä vaiheessa kun se oli ohi! Luokanvalvojani oli aivan raivona kun mainitsin, että haluaisin pitää välivuoden. Vanhempani olisivat varmaan tappaneet 😀 Ehkä se oli sitä aikaa kun haaveili ulkomaille muutosta ja jostain au pair-vuodesta ulkomailla. No, onneksi lukiovuodet ovat olleet jo ikuisuuden historiaa!

Tsemppiä uuteen viikkoon!

 

Ps. Tänäänhän on Cyber Monday, joten tarjoukset jatkuvat edelleen.. Tänään haluaisin vinkkailla teille Glitterin aitohopeasta, joka tänään -50%!! Tarjous on voimass Glitterin verkkokaupassa ainoastaan klo 12-13, eli kannattaa silloin suunnata shoppailemaan hopeakoruja, vinkki esimerkiksi joululahjana 😉

Pps. Cyber Monday meneillään vielä myös Elloksella, kurkatkaa esimerkiksi kodinvalikoima, jossa paljon tuotteita jopa -50%!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki.



Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Dream on dreamer – ajatuksia unelmista

Viimeiset pari vuotta ovat olleet itselleni melkoista haaveilun aikaa. Paljon on tullut mietittyä mitä oikeasti haluan elämältäni, mitkä asiat tekevät onnelliseksi ja mitkä taas eivät. Jollain tasolla olen aina ollut haaveilija, mutta tietyissä asioissa sitten kuitenkin enemmänkin tyytynyt asioihin. Varmaan, mutta tylsään työhön isossa yrityksessä, perinteiseen arkeen, niihin lakisääteisiin vuosilomiin. Perusjuttuihin siis. Kuulostaa varmaan varsin tutulta monen muunkin korvaan. Kuluvan vuoden aikana minusta on kuitenkin enemmän tullut haaveilijan sijaan haaveiden toteuttaja.

Vuosien varrella olen haaveillut mm. omasta asunnosta, kymmenistä matkoista, ulkomaille muutosta, superkivasta työpaikasta, jossa voisi toteuttaa itseään, jonka voisi helposti sovittaa hyvin yhteen perhe-elämän kanssa ja joka olisi joustavampi vastine sille perinteisen byrokraattiselle 9-17-oravanpyörälle. Noin muutaman satunnaisen haaveen mainitakseni. Toki kaiken perustana olen haaveillut onnellisesta ja tasapainoisesta elämästä, joka kuitenkin ajoittain voi kiemurrella vuoristoradan tavoin. Semmoistahan se elämä on, ylämäkiä ja sitten joskus niitä alamäkiäkin, kummatkin näistä myös kasvattavat meitä henkisesti. Harvemmin kenenkään elämä on yksinomaan pelkkää ylämäkeä tai sitten alamäkeä, ellei nyt satu olemaan harvinaisen onnekas – tai epäonninen.

Jossei elämässä ole unelmia tai tavoitteita, on hankala päätyä elämässä juuri niihin asioihin, joita rakastat ja oikeastaan mahdoton asettaa tarkkoja päämääriä. Miten ikinä voisikaan tavoitella unelmiaan, jossei edes ole varma mitä ne ovat? Toki unelmat voivat olla hyvin erilaisia. Yhdelle suurin haave on perustaa perhe, toiselle nähdä maailmaa ja kolmannelle löytää vakaa, varma työpaikka, jossa työskennellä loppuelämä. Kuvittelisin kuitenkin, että jokainen haaveilee jostain, oli se sitten aivan pieni juttu tai suurempi, elämää mullistava juttu. Unelmien suhteen ei pitäisi kuitenkaan olla liian vaatimaton, vaan nimenomaan elää Dream big-periaatteen mukaan. Haaveilla juuri niistä oikeista unelmista, miettiä mitä voisi tehdä, jotta pääsisi askeleen kerrallaan niitä kohti? Jos aina tyytyy asioihin, eikä tavoittele unelmiaan, harvemmin myöskään tapahtuu niitä merkittäviä muutoksia.

Tässäpä omat vinkkini unelmien saavuttamiseen:

Haaveile isosti. Unelmien suhteen ei kannata olla vaatimaton. Mieti mistä sinä juuri kaikkein eniten haaveilet. Kirjaa esimerkiksi ylös asioita, jotka olisivat suurimpia unelmiasi ja asioita, jotka tekisivät sinut entistäkin onnellisemmaksi.

Kartoita, mitä voisit tehdä saavuttaaksesi unelmasi? Vaatiiko unelmasi muuttoa, säästämistä, uuden asian oppimista? Aloita säästäminen, harjoittelu tai asioiden käytännön selvittäminen jo tänään. Itse harkitsin kesällä yrityksen perustamista ja tein sille jo liiketoimintasuunnitelmankin, jonka kanssa uurastin tuntitolkulla, jopa pari päivää pojan nukkuessa päiväunia. Otin selvää eri yritysmuodoista, apurahoista, yrittäjän kuluista ja kartoitin yritykseni markkinaa, mahdollisia asiakkaita ja toimintatapaa. Teinpä jopa jo laskelmia. Vaikka asia nyt toistaiseksi jäikin, en usko, että nuo tiedot ja haaveilun tuloksena oppimani asiat olivat turhasta! Haaveilu opettaa aina.

Älä lannistu, vaikkeivat unelmat heti toteutuisikaan tai joutuisit tekemään pitkäjänteisesti töitä niiden eteen. Kuten edellisessä kohdassa totesinkin, ei aika ole koskaan hukkaan heitettyä, vaan opettaa aina uutta. Useimmat suuret unelmat vaativat pitkäjänteistä työtä.

Tähän väliin on aivan pakko vinkata, että tuo Peak Performancen ykkös-lempparitakkini on nyt Black Friday-tarjouksessa -30%!! Takki täällä ja tosiaan, alessa myös kaikki muut Peakin ulkovaatteet, sekä ulkoiluvaatteet muiltakin merkeiltä. Esim koko Peakin valikoima löytyy täältä. Alennus on voimassa vain tänään 🙂

Bongasin myös uuden version tuosta Minkoffin shopperista -30% alella! Kyseessä on malli, jossa on aavistuksen paksummat hihnat. Voin ihan ehdottomasti liputtaa ainakin oman shopperini kestävyyden puolesta! Päivittäin kannan kilokaupalla tavaraa tuossa ja on edelleenkin kuin uusi. Myös matkustaessa ihan ykkönen.

Parasta ikinä on se tunne kun joku haave toteutuu. Oli se sitten aivan pieni tai elämäsi suurin haave. Olin viime viikolla maailman onnellisin kun vuosien haaveeni meidän yhteisestä Havaijin lomasta toteutui vihdoin saatuamme lennot varaukseen. Ja sitten taas kun pääsin testaamaan kasvonaamiota, joka oli pari viikkoa odotellut kaapissa. On niitä pieniä juttuja ja sitten suurempia. Niistä syntyvä ilo on aina yhtä mukavaa 🙂

Löytyykö ruudun takaa muita haaveilijoita?

 

 Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Ystävyyden peruspilarit ja ajatuksia empatiakyvystä

Ainakin omassa elämässäni ystävät ovat yksi tärkeimmistä asioista. Itselleni on todella tärkeä juttu, että on ystäväpiiri, jolle voi kertoa käytännössä kaiken. Suurin osa ystävistäni ovat niitä, joiden kanssa ystävyyssuhde on kestänyt vuosikaudet, jopa yli 15 vuotta, mutta onnekseni olen löytänyt myös aikuisiällä useita uusia ystäviä. Olen siinä mielessä onnekas, että omistan useamman läheisen ystävän, joihin luotan sataprosenttisesti ja joille voin kertoa käytännössä kaiken. Ja toki sitä haluaakin pitää kiinni niistä ihanista tyypeistä, joihin voit luottaa, jotka ymmärtävät ja vieläpä pysyneet rinnallasi vuosikaudet. Ystävyyttä ei saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä.

Koen omaavani melko hyvän ihmistuntemuksen ja yleensä huomaan heti, jos uudessa tyypissä on jotain ”outoa”. Narsistiset piirteet tai epärehellisyyden usein tunnistaa melko alkumetreillä kun vaan tietää ”mitä etsiä”. En osaa selittää, mutta tietyistä (tosin harvoista) ihmisistä saattaa tulla omituiset vibat ja heidän kanssaan noudatan erityistä varovaisuutta. Päästän lähelleni ja luottamukseni piiriin ainoastaan ne tyypit keihin luotan. Ehkä siksi en sen koommin olekaan kokenut aikuisiällä mitään sen kummempia ihmissuhdedraamoja, jossa joku olisi pettänyt luottamukseni. Ennemmin siis olen vaikka yksin, kuin ihmisen seurassa, josta alkaa hälytyskellot soida edes vähän.

Jos luottamus on ystävyyden peruspilari, mielestäni myös empatiakyky on tärkeimpiä ominaisuuksia ihmisessä. Ainakin ihmisissä, joiden kanssa itse haluan olla tekemisissä. Itsekin olen tuntenut ja törmännyt työelämässä ihmisiin, joilla on ollut ainakin jossain määrin puutteellinen empatiakyky. Oma vaikutelmani näistä ihmisistä on jollain tasolla ”tunneköyhyys”, kykenemättömyys siis asettua toisen ihmisen asemaan, mitä tukee esimerkiksi vastoinkäymisiin elämässä. Empatian puuttuminen voi tuntua toisen ihmisen vinkkelistä siltä, että toinen ei ole kiinnostunut tai on välinpitämätön. En usko, että kukaan haluaa tietoisesti olla empatiakyvytön, vaan seikka kertoo enemmänkin juuri tämän ”kyvyttömän” osapuolen oman tunne-elämän tasosta.

Empatiakyky eli myötäelämisen taito on nimenomaan kyky samaistua toisen tunteisiin ja jollain tasolla ymmärtää niitä. Astua ikäänkuin toisen ihmisen saappaisiin, mitä tulee tunnekokemuksiin. Ymmärrys siitä, miksi toinen oikeasti tuntee tietyllä tavalla ja miltä nuo tunteet luultavammin tuntuvat.  Oman itsensä  ja oman tunneskaalan tunteminen onkin tärkeässä osassa mitä tulee empaattisuuteen. Kun on itse tuntenut ja käsitellyt tiettyjä asioita, osaa silloin myös samaistua siihen, miltä nuo samat tunteet tai tietty elämäntilanne toisen vinkkelistä tuntuu. Siksi onkin tärkeää, että omat tunteet, myös ne negatiiviset tunnistetaan ja nimenomaan käsitellään, eikä sysätä mielen uumeniin. Jos kaiken ikävän sysää aina pois tai yrittää tukahduttaa ne muilla asioilla, ei opi käsittelemään omia tunteitaan ”oikein”, opi miltä tuntuu olla surullinen tai järkyttynyt ja nimenomaan, että on normaalia tuntea niinkin välillä.

En itse halua ystäväpiiriini tai elämääni empatiakyvyttömiä ihmisiä, joiden kanssa on mahdoton tietyllä samaistuvalla tasolla keskustella pahasta olosta tai vaikeista aiheista. Kykyä siis tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan aidosti. Ystävyyssuhteet ovat itselleni tietysti hyvin tärkeä asia elämässä ja haluan panostaa niissä juuri niihin suhteisiin, jotka antavat puolin ja toisin. Keiden kanssa pystyy avoimesti ja aidosti keskustelemaan vaikeistakin aiheista ja niitä suhteissa, joissa kommunikointi on nimenomaan vastavuoroista. Puretaan omia huolia ja saadaan niihin tukea, apua ja kauniita kannustavia sanoja, mutta tärkeä asia on myös, että osaa itse tarjota näitä asioita aidosti myös sille toiselle ystävälle.

Ystävyys ja yleisesti ihmissuhteet ovat aina kahden kauppa. Mikään ystävyys ei kestä ikuisuisesti, jos aina keskitytään vain toisen osapuolen asioihin ja huoliin, jokaisen pitäisi tässä kiireisessä maailmassa muistaa enemmän kysyä se perinteinen ”Mitä sulle oikeasti kuuluu?”. Itse olen pyrkinyt eroon niistä ihmissuhteista, jotka vievät energiaa enemmän kuin antavat. Niitä joissa kysytään ehkä pintapuolisesti ”Miten on mennyt?” , mutta väistetään vastaus vähätellen ja nostetaan esille niitä omia ongelmia tai huolia, jolloin omat kuulumisesi menevät ikäänkuin toisesta korvasta ulos.

Farkut / H&M (uutta vintage-mallia!)

Villpaita / H&M Premium

Nilkkurit / Acne (Cypress)

Kello / Suunto

Asusta haluan sanoa tähän väliin sen verran, että tämäntyylinen asukokonaisuus on ehdottomasti lempparini! Olen tykästynyt hurjasti niihin äitini vanhoihin vintage-Wranglereihin, jotka ovat useasti vilkkuneet asuissakin. Wranglerit ovat kuitenkin minulle aavistuksen verran isot, joten tilasin pari viikkoa sitten Hennesiltä vähän vastaavanlaiset (tosin revityt, hehe) vintage-farkut ja tykkään näistä ihan hurjasti! Oli useita eri pesuja ja muistaakseni maksoivat 39 euroa 🙂

Myönnän itsekin, että välillä tässä arjen tohinassa saatan unohtaa tarpeeksi usein kysyä ystäviltäni, että mitä heille kuuluu. Tuntuu, että arjessa viestittely ja kuulumisten vaihtaminen on yhä pintapuolisempaa. Jutellaan ehkä turhanpäiväisemmista asioista ja saatetaan unohtaa kysyä ne kaikkein tärkeimmät. Se ei tarkoita ettei välittäisi. Välillä saattaa varsinkin pidemmissä ystävyyssuhteissa olettaa, että toinen varmasti ottaa esille jos joku painaa mieltä, mutta niistä vaikeista asioista puhuminen ei aina välttämättä ole niin helppoa. Ei ehkä haluta vaivata toista omilla murheillaan, vaikka sitä varten ystävät mielestäni ovat olemassa. Juuri ne empaattiset ystävät.

Kasvotusten tapahtuva kuulumisten vaihtaminen antaa kuitenkin niin paljon enemmän irti, kuin se Whatsappin tai Facebookin välityksellä tapahtuva. Kasvotusten ei voi yhtä helposti piilottaa niitä oikeita tuntemuksia, myös eleet ja sävyt kertovat kasvotusten enemmän kuin tuhat Whatsapissa kirjoitettua sanaa. Oma tavoitteeni onkin taas aktivoitua enemmän nimenomaan näkemään ystäviä kasvotusten ja nimenomaan viettämään aikaa heidän kanssaan. Nykyään viettää liikaa aikaa virtuaalisesti kanssakäyden, jolloin nyt kuitenkin viettää käytännössä aikaa yksikseen. Kiire on nykyään liian yleinen tekosyy.

Millaisia tyyppejä te päästätte lähellenne? Onko empatiakyky myös teille perusjuttu ystävyydessä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Tasapainottelua stressin ääripäiden välillä

Saatatte muistaa syyskuisen postauksen uupumuksestani. Sen koommin en ole aihetta täällä avannut, mutta jokunen on saattanut miettiä, että mikä on tilanne tällä hetkellä asian suhteen. Näin jälkeenpäin olen saanut postaukseen liittyen paljon palautetta kasvotusten, sitä samaistuvaa ja ymmärtävää, joka on auttanut itseänikin oivaltamaan, että ollaan varsin yleisen ilmiön äärellä. Nykymaailma luo paineita joka suunnasta. Sinun on oltava täydellinen ja lähes ylisuoriutuva äiti, puoliso, työntekijä. Odotuksia kohdistuu joka suunnalta ja itseään verrataan usein muihin. Aikaa on kulunut ja toki tilannekin kohentunut huomattavasti noista alkukesän ajoista. Ei minua nolota myöntää, että välillä on huonompia päiviä. Niitä on meillä kaikilla. Siis niitä kun tekisi vaan kaivautua sänkyyn peiton alle piiloon maailmalta. Sydän tykyttää, ahdistaa, asioiden hoitaminen loppuun tökkii ja tuntuu, että on niin paljon tehtäviä asioita, ettei saa yhtäkään loppuun saakka. Miten sitä onkaan taas osannut haalia itselleen liikaa hommaa? Niin, että sitä pursuaa ihan joka puolelta ja tuutista.

Onneksi tämmöisiä kausia on harvemmin, mutta nyt kun eräs päivä asiaa ajattelin, elin päivittäin tuommoista ultimaalista stressi-arkea. Jossain määrinhän stressi on hyväksi. Positiivinen stressi voi kannustaa sinua parempiin tuloksiin, mutta sitten taas pitkittynyt stressi ja liian kiireinen elämä voi johtaa juuri väsähtämiseen tai uupumukseen. Toisessa ääripäässä taas sitten tietynlainen tylsistyminen ja taantuminen, kun ei pääse toteuttamaan tai haastamaan itseään tarpeeksi. Näin kävi juuri itselleni keväällä. Tylsä ja tietyllä tavoin kiireetön (tai eri tavalla kiireinen) elämä, kuten juuri kotiäitiys voi sekin olla mielelle yllättävän rankkaa. Uskokaa tai älkää, olen jaksanut itse huomattavasti paremmin töissä käydessä, vaikka kotona odottaakin illalla ne kotihommat ja sama arki. Vaikka päivisin joutuukin hoitamaan enemmän asioita kun hoitovapaalla, miettimään, pohtimaan ja tekemään.

Esimerkiksi tämä viikko on taas ollut jotenkin ihan överi-kiireinen tai sitten pinna vaan oli kireällä alkavan flunssan vuoksi. Oikeastaan jokaiselle päivälle jotain hoidettavia asioita, jotka eivät katso sitä, että oletko flunssassa vai et. Kiireisiä viikkoja tulee ajoittain. Kun tietää, että jokaiselle päivälle on hommia ja hoidettavaa. Silloin niitä stressinhallintakeinoja tarvitaan, irtaantumista rutiineista henkisesti ja fyysisesti, niin että vaikka hengailisi sohvalla, ei ajatuskaan lähde harhailemaan seuraavan viikon eläinlääkärikäyntiin, kotitöihin, blogipostauksiin, työasioihin tai muihin arkisiin juttuihin.

Olen itse jo aikapäiviä sitten pyrkinyt hyväksymään sen asian, ettei pienen lapsen äitinä enää tosissaan ole niin paljoa sitä aikaa rentoutua, parisuhteen kahdenkeskeiselle ajalle tai aikaa ihan vaan itselleen. Tämän faktan suhteen olen varsin sinut, mutta jokainen kaipaa kuitenkin välillä irtottoja. Välillä (tai aika usein) äitiys saattaa tuntua siltä, että olet töissä käytännössä arjen jokainen minuutti. Ehkä syksyn ja talven tulevan loman puuttuminen on siitä syystä ollut itselleni semmoinen kriisi, vaikka reissaisi lapsen kanssa, on se silti tietysti rentouttavaa kun pääsee eroon kotiympyröistä ja viettämään enemmän aikaa juuri perheen kesken ilman sen kummempia velvollisuuksia.

Yksi tavallaan huonoista puolistani on liiallinen tunnollisuus. Välillä ei osaa sanoa ei, hoitaa sitä ja tätä, hujeltaa menemään niin kovaa kunnes havahtuu siihen, että voimat ovatkin aivan loppu. Tunne siitä, että on vain pakko jatkaa hommia, kunnes kaikki ”pakollinen” on tehty alta pois. Homman juju onkin siinä, että pitäisi osata kartoittaa asiat, jotka oikeasti ovat niitä tärkeitä, eikä suotta pyrkiä mihinkään yli-inhimillisiin suorituksiin. Itse olen ehkä juuri semmoinen hommien haalija, joka tykkää puuhastella sitä ja tätä. Suurimman osan ajasta tietysti nautin siitä mitä teen, joitain arjen tylsiä pakkohommia lukuunottamatta. Mutta olen toki oppinut myös sanomaan ei ja tekemättä hommia, jos aika ei riitä. Vähän sama kotihommissa, siivoan omat jälkeni ja odotan, että kukin hoitaa sen oman tonttinsa. Priorisoi hommat niin, että kiireessä tekee vain ne oikeasti tärkeät.

Takki / H&M Trend (2015)

Farkut / Liu Jo

Raitapaita / Minimum (valkovihreänä täällä)

Laukku / Balenciaga

Tennarit / Vans (nämä, osa muista sävyistä nyt -40% täällä!)

Kaulariipus / Glitter (aitohopeaa N-kirjainriipuksella täältä)

Postauksen idea oli kai se, että stressin ja kiireenkin kanssa tulisi löytää tietynlainen tasapaino. Vaikka nyt onkin tullut täällä kiireestä jauhettua, niin voisin todeta asian olevan ihan hyvällä tolalla ajoittaisia pahempia kiirekausia lukuunottamatta. Kumpikaan ei loppupeleissä ole hyvä tilanne: Liiallinen kiire tai ääripäässä kaiken kiireen puuttuminen ja tyhjänpanttina oleminen. Sepä onkin se vaikein homma, tasapainotella näiden kahden ääripään välillä.

Mikä sitten voi auttaa arjen kaaokseen tai tylsistyneen mielen ”hoitamiseen”? Näistä nyt saisi kasaan ihan oman postauksen ja toisaalta taas olen useista jo jauhanut täällä kyllästymiseen saakka, mutta voisin kiteyttää näin äkkiseltään kahteen seikkaan: Mielekkäiden asioiden tekeminen ja arjen organisointi. Mielekkäät asiat voivat olla perheen kesken tapahtuvia harrastuksia, liikunta ihan yksikseen, lukeminen.. Pointtina se, että ajatukset saa muualle siitä arjesta, silloin mielikin virkistyy. Kävimme juuri perheen kesken pizzalla ja Prismassa shoppailukeikalla, jopas virkisti flunssaputken jälkeen, vaikka olikin varsin perinteinen ja simppeli juttu! Toinen tärkeä seikka on juuri organisointi ja ajanhallinta. Millä ajalla teen minkäkin jutun, mitkä ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä turhia juttuja? Mitä voi jättää huomiseen? Mihin haluan ensisijaisesti käyttää aikani?

Muilla samoja fiiliksiä, että tuo arjen kiireiden tasapainottelu on ajoittain haastavaa?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.