Kuinka tienaan rahaa blogillani + muutamia faktoja aiheesta

Ne päivät ovat olleet jo ikuisuuden historiaa kun blogien tai somen kaupallisuudesta ei vielä ollut tietoakaan. Nykyään kun ala on elinkeino ja ammatti yhä useammalle suomalaisellekin ja mielestäni se on aivan mielettömän hieno asia. Vaikka olen itse koko blogiurani ajan tehnytkin ohella muita töitä, olen itse tienannut blogillani rahaa enemmän tai vähemmän nyt noin seitsemän vuoden ajan. Alkuvuosina tein ainoastaan affiliatemainontaa, jossa tuloni kertyivät postausteni mainoslinkeistä ja bannereistä. Viime vuosina olen tehnyt myös kaupallisia rahaa vastaan tapahtuvia yhteistöitä. Ennen vanhaan kun blogimainonta oli vielä ihan alkutekijöissään, antoivat yritykset bloggaajille tuotteita näkyvyyttä vastaan, useinhan bloggaajat myös näistä kirjoittivat. Tuolloin päästiin kyllä yritysten taholta melko helpolla! Nykyään kun joutuu lähes poikkeuksetta laittamaan rahaa peliin, mikäli haluaa taatun näkyvyden suuressa blogissa ja vieläpä toivotun viestin kera.

Edelleen teen itse pääasiassa affiliatea ja voin rehellisesti kertoa, etten kyllä elättäisi itseäni  pelkästään blogillani. Toisaalta en myöskään haluaisi viedä blogiani siihen pisteeseen, jossa tämä olisi sisällöltään vain yhtä mainospaikkaa. Sanoisinko, että saan blogini kautta kuukausittain noin muutaman sadan euron tulot. Riippuu siis todella paljon kuukaudesta, yhteistöistä ja kaikesta muustakin. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Keskimäärin pyöritään ehkä jossain 500 euron tuntumassa, mikä sekin on toki ihan kivaa pientä korvausta tekemästäni ”työstä”. Mutta sitten taas kun miettii sitä, kuinka monta tuntia oikeasti käytän blogiini kuukaudessa.. Nopeasti laskettuna varmaankin noin 50-70h, joka loppupeleissä on melko paljon ottaen huomioon, että teen ohella myös täyspäiväisesti muita töitä. Tuntimäärän kun jakaa noilla tuloilla, niin eipä tuolla tuntipalkalla juhlita. Ja ei sillä, toki tämä on oma valintani ja siksi teen ohella myös päivätyötä, pääasia kuitenkin, että saan tehdä jotain josta nautin.

Asia, joka minua välillä harmittaa on se, etteivät bloggaajat vielä välttämättä osaa hinnoitella työtään järkevästi. Nyt ei puhuta kaikista bloggaajista, toki työkseen bloggaavat varmasti tietävät työnsä arvon. Eihän hullukaan tee työtä riistopalkalla tai ilmaiseksi. Varsinkaan siis jos tekee sitä oikeasti työkseen. Tällöin se on elantosi, jolla maksat vuokran, ruoan ja muut päivittäiset kulusi. Verrattuna muihin mainoskanaviin, on blogimainonta oikeasti halpaa verraten sen tehokkuuteen. Silti on pöyristyttävää, etteivät läheskään kaikki yritykset ole vieläkään heränneet siihen. Olen täällä aiemminkin kertonut, että silloin tällöin saa kuulla kyllä varsin naurettavia yhteistyöehdotuksia. Bloggaajalle tarjotaan nimetön rahapalkkio tai kenties vain tuotepalkkio sitä vastaan, että sinulle käytännössä syötetään suuhun se, mitä tuotteesta täytyy kertoa. Ei kiitos! Itse olen ehdottomasti ennemmin ilman sitäkin pientä rahasummaa, kuin alennun alipalkatuksi. Usein sääntö on se, että jos vastaanotat tuotteita testiin, ei sinulla ole niistä postauspakkoa. Jossei sinulle erikseen makseta sisällöstä, ei ole perusteltua esittää miten ja mitä kerrot tuotteesta. Vai kerrotko ollenkaan. Kerrot sitten jos oikeasti siihen tykästyt ja luulet aiheen kiinnostavan myös lukijoitasi.

Niin kauan, kun riittää myös niitä, jotka suostuvat yhteistöihin alihintaan, riittää myös niitä yrityksiä ja toimistoja, jotka kinnaavat palkkioiden nousua vastaan ja joiden tilipussiin suurin osa mainospalkkioista valuu. Toki suurimmassa osassa tapauksia viestintä- ja mediatoimistojen palkkiot ovat täysin perusteltuja. Hehän tekevät asiakashankinnan, neuvottelevat hinnat, ideoivat kampanjat ja hoitavat niiden jälkeen myös mahdollisen raportoinnin. Tottakai kaikki haluavat tehdä bisnestä ja rahaa. Silti väittäisin, että jos palkkiosuhde on enemmänkin 90/10 kuin 50/50, on tilanne hieman epäreilu. Ja puhutaan siis tilanteesta, jossa toimisto vetää välistä sen 90% ja bloggaajalle maksetaan tämän tekemästä työstä se 10% viipale. Itsekin noudatan nykyään yhteistöiden suhteen tiettyä hinnastoa. En lähde tekemään kaupallista, rahaa vastaan tapahtuvaa yhteistyötä ilman tiettyä x hintaa. Minulla on myös laadittu hinnat sille, mitä esimerkiksi veloitan IG-näkyvyydestä. Ainoastaan silloin kun olen merkinnyt postauksen ”kaupallinen yhteistyö x kanssa” saan rahallisen korvauksen postauksesta. Tällöin postaus on toteutettu ja suunniteltu yhdessä asiakasyrityksen kanssa. Muulloin toteutan postaukset omasta tahdostani tai esimerkiksi tuotetestauksen muodossa. Minulla on useita yhteistyökumppaneita, joiden kanssa homma sujuu ja pelaa, joiden kanssa haluan tehdä pitkäaikaista yhteistyötä, vaikken siitä varsinaista rahallista korvausta saisikaan. Toki mainitsen yhteistyöstä aina erikseen.

Miksi blogi tai yleisesti some sitten on oiva mainostila yrityksille?

Tuotteen tai palvelun mainostaminen luonnollisessa ympäristössä on aina tehokkaampaa, kuin perinteinen printtimainonta. Verratkaapa itse, ostatteko mielummin kalliin kasvovoiteen sen perusteella, että joku oikea ihminen kehuu sitä toimivaksi vai siksi, että naistenlehden koko aukeaman kokoinen mainos väittää sitä kymmenen eri faktan kera parhaimmaksi voiteeksi ikinä? Itselläni on ainakin tapana melko tehokkaasti jättää huomioimatta suurin osa mainoksista. Usein kiinnitän esimerkiksi tuotteisiin huomiota silloin jos joku mainitsee niistä somessa, esimerkiksi IG-feedissäni. Koen ainakin omalla kohdallani, että tuotteet ovat huomattavasti kiinnostavampia silloin kun joku oikea ihminen kertoo niistä. Ja jos yhteistyö on toteutettu kuten pitää, täytyisi niihin kokemuksiin osata myös luottaa. En itse ainakaan haluaisi tai suostuisi sanomaan susihuonoa tuotetta hyväksi rahasta. Toki mielipiteitä on aina monia, eivätkä kaikki välttämättä esimerkiksi kosmetiikan suhteen pidä samoista asioista. Lisäksi blogimainonta antaa yrityksille ja verkkokaupoille valtavan hakukone-hyödyn, usein kun blogit rankaavat aika korkealle esimerkiksi googlen haulla. Jos olen itse kiinnostunut jostain tuotteesta tai palvelusta, tottakai googlaan sen ensin. On yritykselle suuri hyöty, jos heidän tuotteista tai palveluista on löydettävissä hakukoneissa kivoja kokemuksia. Blogipostaukset ja artikkelit kuitenkin pysyvät netissä käytännössä ”ikuisesti” löydettävänä julkaisun jälkeen.

Täytyy myös muistaa, että usein kohdeyleisö on somemainonnassa tehokkaasti kohdennettua. Eli kun esimerkiksi mammabloggaaja mainostaa raskausvitamiinia tai lastenvaatteita, voidaan olettaa suurimman osan seuraajista olevan niitä, joita nämä aihealueet oikeasti kiinnostavat ja jotka ovat potentiaalista asiakaskuntaa. Kun tuote ja blogi on valittu oikein, voidaan tehokkaasti edesauttaa tuotteen brändäämistä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että tuote on valittu tarkasti mainostajalle sopivaksi tämän omaan imagoon ja on todettavissa, että tämä on aidosti tuotteesta kiinnostunut. En itse lähtisi erävaatteiden lähettilääksi tai mainostajaksi, koska tiedätte varmasti itsekin, ettei se lainkaan olisi minua, kuten sitten taas esimerkiksi joku kauneuteen tai matkailuun liittyvä asia, jonka tiedätte muutenkin olevan kiinnostuksen kohteeni. Yhteensopivuus ja uskottavuus on siis kaiken perusta.

Kuten olen aiemmin maininnutkin, ehdotan itse paljon yhteistöitä yritysten kanssa. Tällöin saan tehdä yhteistyötä juuri semmoisten tuotteiden ja brändien kanssa, jotka oikeasti kiinnostavat. Joihinkin ehdotuksiin joudun kiittämään ei, koska en halua kirjoittaa mistään epäkiinnostavasta aiheesta vain sen tähden, että saisin rahaa tai ilmaista tavaraa. Olisihan sekin naurettavaa joutua keksimään päästään, että miten voisi tuotteesta x kertoa. Mielestäni yhteistyöjuttuihin täytyy olla itsellään jo valmiina jonkinlainen kiinnostus tai edes mielenkiinto sen testaukseen. Valtaosan kosmetiikkatuotteistani tulee blogin kautta PR-lahjoina ja toki aina mainitsenkin asian postausten yhteydessä. Niitäkin tapauksia löytyy, kun lukija ei itsepäisesti halua uskoa blogin käyttökokemuksia jostain tuotteesta vain siksi, että tuote on saatu. Miten se vähentää kokemusten uskottavuutta? Varsinkin kun mitään postauspakkoa tuotteista ei ole. Jossei jokin tuote miellytä, ennemmin sitten jättää siitä postaamisen väliin. Tuskin yksikään yritys tahtoo tuotteistaan huonojakaan kokemuksia ilmoille.

Itselläni on blogin kautta suhteita eri maahantuojiin ja pr-toimistoihin, joiden työ on nimenomaan saada heidän edustamilleen tuotteille näkyvyyttä lehdistössä ja somessa. Jos minua kiinnostaa tietyt brändit, joiden kanssa teen yhteistyötä, miksi ostaisin näitä tuotteita kun on mahdollisuus saada samoja tuotteita testiin, nähdä vaivaa siihen, että otan niistä kuvat, kerron tuotetietoja ja omia kokemuksiani? Vastineeksi tuotteista, saatan toiminnallani edistää niiden myyntiä, antaa näkyvyyttä, sekä auttaa teitä lukijoita mahdollisesti löytämään sopivia ja kiinnostavia tuotteita. Toki edelleen tulee paljon testituotteita, joiden tiimoilta lähestytään minua, mutta paljon tiedustelen myös itse tuotteita testiin ja tämä on itseasiassa melko yleistä. Onhan sekin järkevää, että bloggaaja valikoi tuotteita aidon kiinnostuksen siivittämänä, verrattuna siihen, että saat postissa jonkun random-lähetyksen. Eihän yrityksillekään ole kannattavaa lähettää tavaraa sokkona olematta täysin varma siitä, että tuote oikeasti kiinnostaa kyseistä vaikuttajaa.

Kuinka kuka tahansa sitten voi tehdä blogillaan rahaa?

Sitten takaisin tämän postauksen alkutekijöihin eli siihen kumppanuusmarkkinointiin, jota kerroin itse pääasiassa tekeväni. Olette varmasti huomanneet esimerkiksi kauneuspostausteni sisältävän kaupallisia affiliatelinkkejä, joiden avulla voin tienata rahaa. Vaikka joku ehkä voisi ajatella toisin, en kuitenkaan tienaa senttiäkään sillä, että joku klikkaa linkkejäni. Mielestäni ei ole keneltäkään pois, että bloggaaja saattaa tienata jotain sillä, että suosittelee lukijoilleen tuotteita, joista ajattelee näiden pitävän ja joita suosittelisi ihan ilman niitä mainoslinkkejäkin. Hommahan menee niin, että jos joku teistä ajautuu ostamaan linkkini kautta jonkin linkittämäni tuotteen, saan ostoksesta komissiona jonkun pienen osan, esimerkikisi 10%. Eli jos joku tilaa kauttani 15 euron kasvovoiteen, saan siitä ehkä parhaimmillaan euron-parin luokkaa. Vaikkei suurista summista olekaan kyse, on mielestäni kyseessä todella reilu ansiomalli bloggaajille, jotka jokatapauksessa suosittelisi niitä samoja tuotteita. Ottaen huomioon, että blogien lukeminen on kaikille ilmaista. Ei kukaan valita siitä, että joutuu maksamaan lehtitilauksesta, joka on pullollaan maksettua mainosta, sisältäen huomattavasti vähemmän oikeaa ja aitoa sisältöä blogeihin verrattuna.

Oma tuntumani on, että bloggaajien työpanosta saatetaan pitää itsestäänselvyytenä, eikä ehkä ajatella kuinka paljon hommaan oikeasti kuluu bloggaajan aikaa ja nimenomaan välttämättä ilman mitään korvausta tästä työstä. Siksi esimerkiksi mainoslinkkien tulot eivät oikeasti ole konkreettisesti kenenkään pussista pois. Jos joku lukee mielellään blogin kauneustuotevinkkejä, mutta ihan silkasta periaatteesta välttää linkkejä ”ettei bloggaaja vain saisi mitään” ja näpyttelee samaiseen verkkokauppaan jotain muuta kautta, on mielestäni hieman syytä mennä itseensä. Miksi joku toimisi näin? Onko sekään reilua, että mielellään hyödyntää kaiken blogin tuottaman sisällön, vieläpä ilmaiseksi ja yritetään viime hetkeen asti taistella sitä vastaan, että bloggaaja saisi euroakaan tekemästään tuntien työstä (joka ei kuitenkaan oikeasti ole keneltäkään pois). Mielestäni jokaisen pitäisi miettiä tätä. Itse teen affiliatea pääasiassa kahden verkoston kautta: Performission ja Awin.. Kuka tahansa voi liittyä näihin verkostoihin mukaan ja tienata blogillaan tai somellaan. Itse teen Performissionin kautta yhteistyötä kauneuden, sekä hyvinvoinnin ohjelmien, kuten eleven, Jolie, Naturelle, NaturalGoodsCompany, Hyvinvoinnin tavaratalo ja sitten Stockmannin kanssa, Awinin kautta taas pitkäaikaista yhteistyötä Zalandon ja Elloksen kanssa. Olen tehnyt kumppanuusmarkkinointia niin monia vuosia, että itselleni se on jo täysin selkeä juttu ja pidän tästä toimintatavasta. Ostolakossa-Virve itseasiassa kirjoitti mielenkiintoisen postauksen samaisesta aiheesta ja toimi inspiraationani tähän postaukseen. Käykää lukaisemassa myös hänen ajatuksensa aiheesta 🙂

Ja jos kuvien kalenteri herätti mielenkiintonne, niin on Nunucon juuri ilmestynyt ensi vuoden kalenteri (saatu). Minullahan oli tuo samainen kalenteri myös tälle vuodelle ja on kulkenut mukana laukussani suunnilleen vuoden jokaisena päivänä. Vuosi sitten jo hehkutin, että Nunucon kalenteri on kaunein kalenteri, jonka olen omistanut!

Herättääkö blogilla tienaaminen teissä minkälaisia ajatuksia? Nyt saa kertoa mielipiteitään anonyyminä tai omalla nimellään.

Ansaitsevatko bloggaajat mielestänne palkkansa tämän postauksen luettuanne? 😀

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Asiat, joita en voi sietää x 7

En muistanut olenko aikaisemmin tehnyt postausta asioista, jotka ärsyttävät suunnattomasti? Nyt kun ajattelin, niin voi olla mahdollista, mutta tehdäänpä sitten uudestaan! Listasin tähän postaukseen siis muutaman asian, joita en voi sietää tai ymmärtää! Enjoy 😀

Aamuhengitys. Esimerkiksi bussissa on ihan kamalaa istua henkilön vieressä, joka ei ole pessyt hampaitaan. Sen nimittäin haistaa! Aamuhengityksen haju on jostain syystä asia, joka ällöttää suunnattomasti. Ainoana poikkeuksena poika, jonka kohdalla tämä on ”söpöä”, mutta noin muuten en voi kertakaikkiaan sietää. Jos joudun olemaan vierekkäin (varsinkin vieraan) ihmisen kanssa, jolla haisee aamuhengitys, tulee kertakaikkiaan semmoinen fiilis, että pakko karata ja kauas.

Kärpäset. Oikeasti, ne on maailman ärsyttävimpiä!! Mua ärsyttää kärpäset siis aivan mielettömästi. Jos syön ulkona ja ympärillä pörrää kärpäsiä, en pysty yksinkertaisesti keskittymään syömiseen. Sama juttu jos kotona surraa yöllä kärpänen, en voi nukkua. Mulle on kehittynyt niin tarkka kuulo kärpäsille, että kuulen heti jos semmonen surruttelee jossain!

Valehtelu. En vain ymmärrä ihmisiä, jotka valehtelevat! Varsinkin aikuisia. En yksinkertaisesti ymmärrä mikä menee ihmisessä pieleen, että tästä tulee patologinen valehtelija. Tuntuu, että osa näistä tyypeistä uskoo jopa itse omia tarinoitaan? Valehtelun lisäksi en myöskään itse jaksa liian mielisteleviä tyyppejä, joista paistaa kilometrin päähän, etteivät oikeasti ole kiinnostuneita sinusta tai asioistasi, kunhan yrittävät mielistellä ja saada sinut jotenkin lumoihinsa. Sen verran koen itse olevani perinteistä suomalaista luonnetta, että sanon oikeasti vain asioita, joita rehellisesti tarkoitan.

Hikka. Se on todella ärsyttävää, varsinkin jos hikkakohtauksen saa juuri kun on menossa nukkumaan. Harvemmin tosin saan hikkaa, mutta silloin kun se iskee, on se kyllä rasittavaa. Sitten yrittää tehdä niitä hengityksen pidätys-juttuja kun lapsenakin, joista tulee vain huono olo. Hikka on kyllä tosi rasittava 😀

Instagramin Follow-unfollow ja tykkäyspommitus. Eli ensinnäkin tuo seuraajien kalastelu, jossa aletaan seuraamaan ja sitten hetken päästä laitetaankin unfollow. Toinen on, että käydään tykkäämässä useammasta kuvasta, muttei aleta seurata, ihan siis selkeänä tarkoituksena saada se toinen seuraamaan sinua. Toki nyt itsekin välillä tykkään jostain randomkuvista jos selaan sitä IG:n inspispuolta, mutta harvemmin kyllä käyn roppakaupalla tykkäämässä ventovieraiden kuvista. Varsinkaan tarkoituksena saada lisää seuraajia. Voin rehellisesti myöntää, että ainakin omat seuraajani ovat niitä, jotka oikeasti seuraavat omasta tahostaan, eikä siksi että olisin tarkoituksella metsästänyt seuraajia itselleni 😀

Latasin joku aika taaksepäin Followers-sovelluksen, joka näyttää kaikki, jotka ovat alkaneet seurata ja ne ketkä ovat lopettaneet seuraamisen! Hyvä keino ”ilmiantaa” ne kalastelijat 😀 Toinen mitä en voi ymmärtää, on seuraajien ostaminen! Nykyään useat yhteistyökumppanit vaativat myös IG-statsejä, joista näkee julkaisuiden oikean levikin, harvemmin esimerkiksi feikkiprofiilit ovat niitä oikeasti aktiivisia, jotka selaavat feediäsi. Tulevaisudessa ei siis pitkälle pötki niillä feikeilläkään noin yhteistöiden suhteen! Jos joku haluaa ennemmin tehdä yhteistyötä semmoisen kanssa, jolla on 10K seuraajaa (joista 95%) ostettuja, kuin minun kanssani, on se minulle ihan se ja sama. Ennemmin olen ilman semmoista yhteistyöproggista.

Epämukavassa asennossa nukkuminen. Tai siis tottakai kaikki haluavat nukkua mahdollisimman mukavasti, mutta itseäni ahdistaa jos joudun nukkumaan esimerkiksi yhdellä tyynyllä ja tietyssä asennossa. Ennen en saanut nukuttua ilman semmosta pötkylätyynyä, mutta ihme kyllä olen päässyt siitä eroon! Nolottaa jopa vähän myöntää, että joskus jännitän etukäteen vieraassa paikassa tai hotellissa nukkumista, koska se nukkumismukavuus on mulle ihan ehdoton. Illalla silmälaput silmille, vaatteet pois, vielä riepu naaman päälle ja sitten vielä toinen tyyny pään päälle blokkaamaan loputkin äänten ja valon rippeet. Semmoinen on paras nukkumamoodi 😀

Röökaavat mammat ja röökaavat mammat raskaana. En voi ymmärtää kumpaakaan, sitä että tupakoidaan lapsen lähellä, mutten varsinkaan sitä, että poltetaan raskaana. WTF oikeesti! Jotenkin vielä enemmän ihmetyttää ne tekosyyt, joita tupakoinnin lopettamiseen saattaa liittyä (esimerikiksi siis raskaana), tyyliin ”Lopettaminen olisi vauvalle jopa huonompi, koska äiti stressaantuu”. Höpöhöpö, polttaminen raskaana ei ole koskaan parempi vaihtoehto kuin lopetus, kaikki muu höpötys on vaan p-puhetta, joilla yritetään oikeuttaa tämä pahe itselleen. Kukaan ei oikeasti kuole tupakoinnin lopettamisen vieroitusoireisiin, vaikkei varmasti kivaakaan ole alkuun. Näin se vaan on.

Jossei kykene lopettamaan polttamista, pitäisi miettiä mun mielestä, että onko silloin valmis priorisoimaan ylinpäänsään elämässään lapsen ennen itseään? Vaikka tämä nyt oli melkoinen saarna, en nyt toki tuomitse äitejä,  jotka polttavat, omasta mielestäni sen pitäisi vaan tapahtua muualla kun lasten lähellä. Kemikaalit ja myrkyt kuitenkin kulkeutuvat varsinkin vastasyntyneeseen myös vaatteiden mukana ja altistaa mm. kätkytkuolemalle, joten omasta mielestäni suoraan partsilta röökiltä vauva syliin-meno ei mielestäni myöskään ole ok. Mielestäni tätä pitäisi miettiä enemmän. En itse taida tuntea ketään tupakoivaa äitiä, joten taitaa onneksi olla nykyään melko harvinaista, raskaana polttaviin en itse ole onneksi omassa lähipiirissäni törmännyt. Pahoittelen ärhäkkää vastausta, mutta oma mielipiteeni tästä on melko vahva.

Joku aika taaksepäin kun olin tulossa illalla kampaajalta, tuli samaan bussiin Rauttikselta ysin jälkeen kaksi naista, jotka olivat molemmat raskaana ja aivan sekaisin, luultavasti kamapäissään. Arvioisinko, että molemmat olivat vähintään noin 7. kuulla raskaana. Toinen joutui menemään pysäkillä maahan makaamaan, koska ilmeisesti sai jotain supistuksia tai vastaavia kipuja. Menin näkemästäni jotenkin aivan pois tolaltani koko loppuillaksi ja aloin miettiä, että onko tämä oikeasti näin yleistä myös meillä Suomessa? Aivan järkyttävää! Käyvätkö nämä tyypit edes neuvolassa tai menevätkö sairaalaan synnyttämään? En edes halua miettiä lasten kohtaloa. Paljon myös mietityttää se, ettei tämmöisiin tilanteisiin käsittääkseni oikein raskauden aikana voi edes puuttua? 🙁 Eipä paljoa auta, vaikka lapset otettaisiin huostaan jos he ovat jo saaneet raskauden aikana pysyviä vaurioita. Huoh.

Onko ärsytyslistallanne samoja juttuja?

 

Ps. Roosat marmorikuosiset iPhonen kuoret ovat muuten uudet Ideal of Swedeniltä! Kyseessä ovat nämä kuoret ja sain teille jakoon myös alekoodin, joka antaa tilauksesta -20% alennuksen 30.11 saakka. Koodi on: AWFI 🙂 Kuorivalikoimaan pääset tästä!

 

Kuoret saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Ah, aina yhtä ärsyttävä ja puhuttava aihe, blogien kaupallisuus!

Blogien kaupallisuus ja yhteistyöt on aihe, joka tuntuu olevan jatkuvana puheenaiheena. Ilmiö kun on sen verran uusi, että jaksaa ehkä senkin vuoksi ihmetyttää, ärsyttää ja aiheuttaa kysymyksiä. Maailma ja teknologia kehittyvät huimaa vauhtia, väistämätön tosiasia on myös se, ettei työelämäkään tule enää olemaan ennallaan. Lähes kaikilla aloilla katoaa jatkuvasti työpaikkoja ja työtehtäviä automatisoinnin, sekä digitalisoitumisen myötä. Ennen kaikki tehtiin ihmisvoimin, palveltiin asiakkaita kasvotusten, tuotettiin kotimaista. Nykyään taas ohjataan asiakkaat verkkoon, omatoimiseen asioiden hoitamiseen, asiakirjat ovat verkossa vanhanmallisen arkistoinnin sijaan ja tavara pyritään tuottamaan siellä, missä se on kaikkein kustannustehokkainta.

Työpaikkoja valitettavasti lähtee, mutta onneksi niitä syntyy myös sitä mukaa lisää! Paljolti juuri digiosaamisen ja erilaisen konsultoinnin ympärille. Jos perinteiset hanttihommat ovat vähentyneet, on tilalle tullut paljon asiantuntijatyötä. Eräs uusi työn ala on juurikin sosiaalinen media ja sen eri muodot markkinoinnissa. Onhan se totta, että muutokset tuottavat aina vaikeuksia sopeutua uuteen ja täysi fakta on, että nykyään yllättävän moni työllistää itsensä blogilla tai somella. Ja sehän on aivan loistavaa! Jos työpaikat vähenevät, niin kekseliäät luovat itselleen semmoisen ja vieläpä melko kivan semmoisen.

Blogien lukeminen on lukijoille ilmaista, joten mielestäni bloggaajan saama korvaus tekemästään työstä ei ole konkreettisesti lukijan pussista pois. Toisaalta, kolikon kääntöpuoli on tietysti se, ettei blogilla voi tienata ilman sitä lukijajoukkoa, joten toki kaupallisuutta pitäisi ajatella myös heidän kantiltaan, vaikkei voidakaan puhua virallisista asiakkaista, joilla olisi oikeus vaatia erityistä vastinetta rahoilleen sisällön suhteen. Toki tietysti esimerkiksi itse haluan nimenomaan tuottaa semmoista sisältöä, joka teitäkin kiinnostaa. Jutun jujuhan on kuitenkin houkutella lukijoita, eikä karkoittaa heitä pois huonolla ja persoonattomalla sisällöllä. Mainoksia on bussipysäkeillä, IG-feedissä, telkkarissa.. Nykyään oikeastaan kaikkialla. Miksi niitä ei voisi myös olla blogeissa?

Jos bloggaaja tuottaa päivittäisellä työpanoksellaan sisältöä, joka houkuttelee ja kiinnostaa tuhansia lukijoita, miksi tämä ei olisi oikeutettu korvaukseen tekemästään työstä? Siksi, ettei ”oman elämänsä jakaminen tai hömpästä kirjoittaminen ole työtä?”. Miten se eroaan muista media-alan töistä alalla, jolla viihteen ja ajanvietteen tuottaminen on ollut homman nimi jo kauan ennen blogeja ja somea? Miksi jonkun toisen aika olisi ”ilmaista” kun joku toinen tienaa palkkansa hyllyttämällä lähikaupassa, näyttelemällä tai promoamalla tuotteita ruokakaupassa. Miten voidaan määritellä, mikä on työtä ja mikä taas ei? Työtä on kaikki, josta sinulle maksetaan palkkaa. Oli työsi sitten kiertää ravintolaillallisilla kirjoittamassa niistä arvosteluita, toimia kaupan myyjänä tai sitten ammattibloggaajana.

Työtä löytyy laidasta laitaan ja onhan se totta, että ne eroavat esimerkiksi fyysisellä rasittavuudellaan toisistaan kuin yö ja päivä. Kevyt istumatyö taas voi olla henkisesti kuormittavaa, luovassa työssä aivosi käyvät jatkuvasti kierroksilla, joten kaikki helpolta vaikuttava työkään ei välttämättä ole ihan niin kepoista kun miltä vaikuttaa ja jatkuva ideoiden keksiminen ja luovuus voi olla ajoittain myös rasite. Tietysti työn mielekkyys luo yleistä positiivisuutta työtekoon. En ehkä itse olisi kovin hyvä tietynlaista ruumiillista työpanosta vaativissa hommissa, kun taas jollakulla sitä tekevällä ei välttämättä riittäisi kärsivällisyyttä ja ideoita tuottamaan sisältöä samalla tavalla kun minä tai joku muu bloggaaja.

Ei voi yleistää mikä sopii kellekin, mikä ylinpäänsä on huonoa tai hyvää työtä, puhumattakaan siitä lasketaanko jotain työksi ollenkaan. Ymmärrän toki itsekin, että tietty raja on kaupallisuudellakin. Kukaan ei jaksa lukea blogia, joka ei tarjoa lainkaan aitoa sisältöä vaan pelkkää maksettua mainosta toisen perään. Enpä nyt itsekään lukisi naistenlehteä, jossa ei olisi yhden yhtä ”oikeaa juttua”, vaan pelkkiä mainoksia. Sekin on tärkeä seikka miten yhteistyöt toteutetaan. Kaiken a ja o on brändin ja vaikuttajan yhteensopivuus. Ei olisi kovin uskottavaa jos itse ajokortittomana mainostaisin autotarvikkeita tai jotain, mikä ei ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa tai joiden parissa en muutenkaan varmasti olisi ostava asiakas.

On kuitenkin tiettyjä asioita, joita en itse blogissani mainostaisi edes tuntuvalla korvauksella: Verkostomarkkinoinnin tuotteet (esim Fitline, Forever.. En itse menisi ikinä näihin juttuihin mukaan), kulutusluotot, kauneusoperaatiot, kasinot tai uhkapelit. Jossain määrin siis kyseenalaiset jutut, jotka voisivat tulevaisuudessa olla minulle jollain tapaa haitaksi sillä, että minut yhdistettäisiin asiaan, joka karkottaisi niitä mahdollisia oikeasti kiinnostavia yhteistyökumppaneita. Monet yritykset ovat todella tarkkoja brändeistään ja se, että olet joskus mainostanut kanavissasi nettikasinoita tai botox-hoitoja, voi olla ehdoton este yhteistyöhön yrityksen kanssa, joka noudattaa tarkkaan tietynlaista imagoa, luonnonmukaista elämäntapaa tai vastuullisuutta. Nämä ovat siis muutama esimerkki asioista, joiden takana en voi itse täysin (tai lainkaan) arvojeni kanssa seisoa.

Itse olen nykyään todella tarkka yhteistöiden suhteen. Vastaanotan ainoastaan tuotteita, jotka aidosti kiinnostavat, vierailen tapahtumissa, jotka ovat arvojeni mukaisia ja joihin koen mielenkiintoa. En halua tuhlata toisten ihmisten aikaa tai vaivaa suostumalla testaamaan tuotteita, joista en ole kiinnostunut tai menemään paikalle tilausuuteen, jonka tuotetta en koe omakseni tai minulle tarpeelliseksi. Ylimääräistä aikaa ei nykyään ole ihan liikaa, joten pyrin yhteistöidenkin suhteen keskittymään niihin, jotka oikeasti kiinnostavat. En siis ota testiin tai tee yhteistyötä tahojen kanssa, jotka eivät itseäni kiinnosta. Itse en tarvitse nurkkiini turhaa romua vain sen tähden, että saisin ilmaista tavaraa. Ennemmin olen ilman. Samoin rahan suhteen. Ennemmin olen palkkiotta kun kirjoittaisin asioista, joihin en usko tai joista en itse ole lainkaan kiinnostunut.

Anna kirjoitti joku aika takaperin mielenkiintoisen postauksen kaupallisista yhteistöistä ja niiden positiivisista puolista. Pakko sanoa, että olen ehdottomasti samoilla linjoilla. Yhteistyökumppaneiden kontaktointi itse ja yhteistöiden valinta omien intressien pohjalta, sehän nyt vaan on fiksua ja olen itsekin sitä tehnyt. Esimerkiksi taannoinen Idhair-yhteistyö lähti ihan omasta yhteenotostani ja kiinnostuksestani päästä kokeilemaan heidän Pro-pidennyshiustaan. Mielestäni kaupallinen sisältö on aidointa silloin kun bloggaaja itse on kiinnostunut palvelusta tai tuotteesta ja kokee, että myös lukijat voisivat olla. Versus siihen, että yritys X lähestyy bloggaajaa ja kysyy, että haluaisitko tehdä postauksen auton muttereista tai valmislihapullista, jotka eivät kuulu ruokavaliooni tai yleisesti omiin intresseihini. Ei kiitos siis. Jos bloggaaja on itse kontaktoinut ja ehdottanut yhteistyötä, on takuuvarma juttu, että mainostettava asia on oikeasti bloggaajan mielestä kiinnostava. Sehän on molemmille osapuolille win-win tilanne tehdä bisnestä aiheesta, josta todennäköisesti voisi postailla muutenkin, saipa siitä rahallista palkkiota tai ei. Itse olisin esimerkiksi jokatapauksessa ottanut B’Longin pidennykset testiin, huolimatta siitä olisiko yritys lähtenyt kanssani yhteistyöhön. Yhteistyön tiimoilta kerroin kuitenkin tarkemmin hiuksista blogissani ja sain teillekin alekoodin jakoon. Lisäksi esimerkiksi kyseinen postaus oli hurjan suosittu, joten ilmeisesti aiheelle oli kysyntää.

Rehellisesti sanoen minulla ei itselläni oikeastaan edes ole tarvetta kaupallistaa blogiani suuremmissa määrin, ainakaan juuri nyt. Olen täysin tyytyväinen nykyiseen työhöni kuukausipalkallisena, joka taas mahdollistaa keskittymisen blogissa niihin seikkoihin, joihin eniten haluan. En tietysti pistäisi vastaan jos minulle tarjoutuisi mahdollisuus elää pelkällä blogilla, sehän olisi ihanaa tehdä työkseen jotain mistä nauttii todella paljon. Pidemmällä tähtäimellä en kuitenkaan koe, että haluaisin välttämättä pitää blogia enää 10 vuoden kuluttua (toki eihän sitä koskaan tiedä), jonka vuoksi on ollut tärkeää rakentaa blogin ohelle myös muu ura.

Toki teen itsekin jonkin verran yhteistöitä ja mielestäni se kuuluu vahvasti nykypäivän bloggaamiseen. Ennen bloggaajille maksettiin banneripaikoista, nykyään taas postausten sisällöstä. Toki liika on liikaa, enkä itsekään mielellään lue blogeja, joista ei löydy muuta kuin kaupallista sisältöä. Kuten aiemmin mainitsinkin, on suuri merkitys sillä, millaista mainossisältö on. Onko se yhdenmukainen bloggaajan arvojen kanssa? Sopiiko mainostettava tuote blogin kohdeyleisölle? Onko mainospostaus toteutettu kiinnostavalla ja uskottavalla tyylillä?

Mitä ajatuksia blogien kaupallisuus aiheuttaa? Neutraaleja reaktioita vai alkaako savu nousta korvista? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Ajatuksia nykypäivän raadollisesta työelämästä: Uskalla olla sopivasti itsekäs!

Eilen hehkutin niin kovasti perhesunnuntain perään, kunnes muistin sopineeni brunssitreffit erään ystävän kanssa, joka on ”jengiäni” entiseltä työpaikaltani. Pyysimme myös erästä kolmatta ystäväämme mukaan ja pankkijengi (ja osittain ex-pankkijengi) kokoontui Weeruskan brunssille. Helsinki-vuosinani olen löytänyt valtaosan ystävistäni juuri työn kautta. Useinhan se varmaan näin aikuisiällä meneekin niin. Juuri eilen juttelimme mm. työhyvinvoinnista ja siitä kuinka suuri merkitys sillä ja hyvällä työporukalla oikeasti on työssä jaksamisen suhteen. Vähän tylsempääkin työtä jaksaa kyllä puurtaa jos porukka on hyvä ja työyhteisö tuo semmoista tietynlaista positiivista vastapainoa itse tekemiselle. Sitten kun sekä työ ja ilmapiiri ovat niitä, jotka ainoastaan puuduttavat ja tuntuvat ikäviltä, on joku jo pahasti pielessä. Tuon keskustelumme jälkeen näin viime yönä unta, jossa olin palannut eräälle vanhalle työpaikalleni. Ainoa työpaikka vuosien takaa, jonne en sopeutunut ja jossa en kertakaikkisesti viihtynyt. Nuo muistot kumpusivat unen myötä mieleeni ja aloin pohtia nykypäivän työelämää yleisesti.

Itse en jaksa ymmärtää sitä, kuinka vanhanaikainen johtotyyli monissa suurissa firmoissa on edelleen tänä päivänä. Ajatellaan, että autoritäärinen johtajuus on se paras ja tehokkain tapa. Painostamisella ja pelottelulla päästään (mukamas) niihin hyviin ja parempiin tuloksiin. Mielestäni tuo on niin väärä ja vanhanaikainen ajattelutapa. Oma maalaisjärkenikin kun sanoo, että kaikki lähtee siitä työntekijöiden hyvinvoinnista ja kannustavasta perustasta. Kiitetään, palkitaan niistä hyvistä suorituksista, tsempataan. Eikä niin, että kaikki tapahtuu juuri päinvastoin ja tentataan, että miksi suoriudutaan huonosti, jolloin työntekijät todennäköisesti pelko persuuksissaan yrittävät niihin ”parempiin tuloksiin” yksinkertaisesti uuvuttamalla itsensä. Kun sitten kerran yltää niihin älyttömiin tavoitteisiin, on kiitos tyyliä taputus olalle ja perään sanat ”Mutta hei, ensi kerralla sitten vieläkin paremmin!”.

Työt tehdään tauoilla ja omalla ”pimeällä ajalla”, jotta näyttäisi lukujen mukaan siltä, että suoriutuu hyvin, mutta usein ei sekään ole loppupeleissä tarpeeksi. Sillä ei ole väliä kuinka paljon asiakkaat sinusta pitävät, kuinka huolellisesti ja tunnollisesti teet työsi tai kuinka laadukasta työsi tulos on. Jossei myyntiä tai tulosta tule, olet täysi nolla. Pelkät numerot merkitsevät valitettavan paljon monella työpaikalla. Nykyään alan itse nähdä suorastaan punaista kun ajattelen tätä aihetta. Ja yleensä näiden raadollisten alojen johtajat ovat niitä, jotka eivät oikeasti tiedä kyseisestä työstä mitään, miten sitä tehdään, millaiset tavoitteet ovat oikeasti realistisia ja mihin menee minkäkin verran aikaa. Hyvähän sieltä pilvilinnasta on huudella käskyjä ja painostaa alaisia oman jaksamisensa äärirajoille, kunhan ylin johto on tyytyväinen ja tuotetaan osakkeenomistajille tarpeeksi tulosta. Eikä siinä, tottakai bisnesmaailmassa on perimmäinen ajatus tehdä rahaa ja voittoa, mutta ei sen pitäisi mennä niinkään, että se kaikki tulos tehdään oikeasti työntekijöiden hyvinvoinnin piikkiin. Asiat voisivat olla täysin toisin ja tulos jopa parempi, jos johtamistapoihin, palkitsemiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Pahimmassa tapauksessa tilanne johtaa siihen, jossa ainut keino on kuukausien totaalinollaus. Tässä oma tilanteeni reilun viiden vuoden takaa. Omalla kohdallani tosin riitti vain työpaikan vaihto ja kesäloma, mutta seuraukset olisivat voineet olla pahemmatkin. Onneksi äitiys oli viimeistään omalla kohdallani semmoinen herättäjä, jolloin tajusi, ettei mitä tahansa vain pidä hyväksyä tai sietää. Mikään työ ei ole sen arvoista, että uuvut tai menetät työkykysi, oli se sitten hetkeksi tai lopuksi elämääsi. Se on karmiva fakta, että nykypäivän työelämä on varsin raadollinen. More is more, eikä mikään riitä. Tehostaminen, epärealistiset tavoitteet ovat nykyään työpaikoilla itseisarvoja. Eniten tilantessa kärsivät tietysti ne tunnolliset työntekijät, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, olla tarpeeksi hyviä ja pelkäävät suoriutuvansa huonosti, vaikkei vika olisikaan heissä, vaan nimenomaan niissä tavoitteissa ja johtamistavassa. Eipä siis ihme, että monet tekevät nykyään radikaaleja päätöksiä, perustavat yrityksiä, alkavat downshiftaamaan ja sanovat ei sille oravanpyörälle. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tavoittelemaan omia unelmiaan ja olisiko loppupeleissä niin kamalaa tienata kuukaudessa esimerkiksi muutama satanen vähemmän, jos tekee jotain niin kivaa joka ei edes tunnu työltä?

Mielestäni jokaisen esimiehen pitäisi käydä työssäoppimisjakso, jossa opettelisi viikon-parin ajan alaistensa työtehtäviin. Veikkaan, että moni varmasti osaisi arvostaa sen jälkeen heidän tekemisiään melko uudessa valossa.. Työhyvinvointi on ollut itselleni aina todella kiinnostava aihe ja lähellä sydäntä. Muutama vuosi sitten harkitsinkin hakevani lukemaan aikuiskasvatustiedettä juuri tämän alan tiimoilta, mutta se unelma sitten vain jäi johonkin. Olen itse aikoinaan palanut loppuun ja voin kertoa, että niitä merkkejä ei välttämättä vain itse huomaa. Siinä kaiken keskellä vain pakolla raahautuu aamuisin töihin, vaikka kuinka ahistaisi tai purskahtaisi itkuun työmatkalla. Yrittää tehdä työnsä paremmin kuin hyvin ja skipata tauot, jotta kukaan ei pääsisi pitämään sinua alisuoriutujana. Vapaa-ajalla vaan pötkötetään zombiena sohvalla miettien, ettei jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään muuta kun vaan olla. Päätä särkee, niska on täysin juntturassa, jatkuvat flunssaoireet ja muut merkit, joista ehkä ravataan lääkärissä, mutta niitä ei vaan osata yhdistää työuupumukseen.

Voin tähän loppuun todeta, että omat silmäni ovat sen verran auenneet, etten yksinkertaisesti suostuisi enää alistumaan entiseen. Siksi vaihdoinkin työhön, jossa työn laatu on suoriutumisen mittari, ei sen määrä. Nykyään uskallan olla itsekkäämpi, kritisoida asioita ja sanoa ei. Tämä on minun elämäni ja se täytyy pyhittää niille oikeasti tärkeille asioille; perhe ja oma terveys. Mikään ei saisi mennä niiden asioiden edelle. Tänä päivänä en ymmärrä miksi edes harkitsin jäämistä vanhaan työhöni? Miksi en toiminut aiemmin? Tietyillä aloilla ei todellakaan kilpailla palkoilla ja saatat tehdä asiantuntijatyötä, josta maksetaan muualla tuplapalkka. Itse hyödyin alan vaihdosta huomattavasti myös taloudellisesti. Jotenkin sitä vuosien mittaan sokaistuu siihen palkka-ansaan, eikä ehkä huomaa, ettei sen puuduttavan ja yli-tavoitteellistetun työn rahallinen korvaus ole kohdillaan henkisen kuorimituksen suhteen verrattuna siihen, millainen tilanne voisi oikeasti olla.

Ymmärrän tietysti, ettei ole mahdollista, että jokainen tässä maailmassa tekisi omaa unelmatyötään, mutta jos jokainen olisi tarpeeksi itsekäs ja tekisi vain sen, mitä oikeasti jaksaa ja ehtii normaalin työajan puitteissa, tämäkin systeemi jossain vaiheessa saattaisi lähteä purkaantumaan. Kun liian kiltit ja tunnolliset työntekijät pyrkivät omalla ajallaan ylituloksiin, näyttää se siltä, että nuo lähes yliluonnolliset tulokset ovat täysin mahdollisia. Niin kauan tämä oravanpyörä jatkuu ja työntekijöitä piiskataan yhä älyttömämpiin suorituksiin. Itse uskallan nykyään sanoa rohkeammin ”en ehdi”, toivottavasti sinäkin jonain päivänä, ellet jo tänään. Tässä maailmassa kyllä riittää erilaisia töitä ja varmasti jokaiselle juttuja, jotka ovat oikeasti niitä mieluisia ja innostavat aamuisin nousemaan ylös. Siksi kannustankin kaikkia tavoittelemaan omia unelmiaan. Jonain päivänä voi kaduttaa, ettei tullut sitä tehtyä aikaisemmin.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä? Kuulostaako tutulta? Uskallatko sinä olla sopivan itsekäs?

 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Miksi bloggaaminen on maailman paras juttu?

Tällä viikolla havahduin miettimään sitä, että miksi aikoinaan ajauduin perustamaan blogin? Täysin rehellisesti sanottuna en kyllä tarkkaan edes muista mitä päässäni tuolloin liikkui. Blogin perustaminen oli pyörinyt mielessä jo pitkään, mutta junnannut lähinnä teknisissä esteissä. Useita vuosia siis. Sitten kerran olin kotona flunssassa tylsyyksissäni ja päätin, että nyt minä sen teen. Tuossa vaiheessa tiesin itse ehkä kolme blogia. Varmaankin halusin jonkinlaisen väylän, jossa jakaa ajatuksiani, kertoa tarinoita, matkakokemuksia, postailla verkkokauppahimotuksia ja kaikkea mitä nuoren naisen elämään nyt saattoikaan mahtua. Silloin hyvin paljon myös chilinkasvatus, josta jaoin alkuaikoina blogissani vinkkejä 😀 Toimiiko nykypäivänä edelleen samat motivaattorit blogin perustamiselle? Ajatusten purkaminen ja asioiden jakaminen muiden samanhenkisten kesken vai onko raha nykypäivän motivaattori perustaa blogi?

Blogia perustaessa en koskaan ajatellut, että bloggaamisesta noin yleisesti tulisi joskus iso juttu tai että some käytännössä ”räjähtäisi”. Silloin se oli lähinnä semmoista pienen piirin puuhastelua. Kaikki bloggaajat tiesivät suurinpiirtein toisen ja oikeastaan 99% blogeista löytyi edesmenneen blogilistan top30-listan alta. Hyvä jos nykyään osaa nimetä edes kymmenkunta bloggaajaa, koska valikoimaa löytyy niin roppakaupalla, ettei hommassa ole mitään mahdollisuutta pysyä perässä. Blogit olivat supersuosittuja, eihän silloin ollut Facebookin lisäksi oikein valinnanvaraa somekanavista. Ja Facebookissakin kun sisältö pyöri lähinnä siinä omassa tuttavapiirissä.

Itse olen aina rakastanut kirjoittaa ja olin lapsena se luova lapsi. Olen kirjoittanut päiväkirjoja, tarinoita ja jo ala-asteella suurin haaveeni olisi kirjoittaa joskus kirja. Pari kertaa jo sen aloitinkin. Aina olen purkanut ajatuksiani johonkin tekstimuodossa. Se on vain ollut minua. Rakastan kertoa juttuja ja kirjoittaa. En voisi keksiä itselleni rakkaampaa työtä. Kirjoitusjuttujen ohella piirsin, maalasin, valokuvasin, tein käsi- ja savitöitä. Harrastin koko lapsuuteni kuvataidekoulua, kotona ollessa taas piirtelin muotikuvia ja kirjoitin päiväkirjaa, sekä tarinoita. Luin useita kirjoja viikossa ja vakkarijuttu oli raahautua kassin kanssa kirjastoon tai kirjastoautoon haalimaan uutta lukusaalista.

Äitiyslomalla ja hoitovapaalla kirjoitin blogia päivittäin. Toki olin sitäkin ennen kirjoittanut blogia vuosia päivittäin, mutta ennen mammalomaahan olin jo useaan otteeseen harkinnut vakavissani blogin lopettamista. Energiat olivat päivätyön ohella niin vähissä vapaa-ajalla, treenasin salilla ja tein muita juttuja, blogi-innostus pääsi pitkäksi aikaa hiipumaan. Tuolloin tuumasin vielä, että unelmani olisi työskennellä esimerkiksi tuotepäällikkönä pankissa, ihan muiden asioiden äärellä. Kunnes sitten pari vuotta sitten sain blogihomman uuteen nousuun ja tässäpä sitä taas ollaan. Itselleni se oli melkeinpä elämän eliksiiri vauvavuoden aikana. Varmasti se olikin suurin syy siihen, miksi koin suuren kriisin ammatti-identiteettini kanssa. Tuntui ahdistavalta ajatukselta palata 9-17-elämään ja säännönmukaiseen päivätyöhön sen jälkeen, kun oli toteuttanut itseään sillä tavoin kun on itselleen kaikkein mieluisampaa. En paljoa ihmettele tuon jälkeen sitä, kuinka hoitovapaata lykätään sen vuoksi, ettei entiseen työhön paluu enää samalla tavalla houkuta.

Rehellisyyden nimissä tuntuu juuri nyt kamalalta ajatella, että tekisin työtä, johon en voisi itse vaikuttaa. Tällä hetkellä olen tietyllä tavalla töissä ”itseni herra”, saan paljolti itse päättää mitä teen ja miten teen, kunhan homma toimii. Itseäni inspiroi eniten juuri se, että saan itse suunnitella päiväni ja sen mitä teen milloinkin. Olen itse kaikkein tehokkain aamuisin, joten mielelläni teen silloin pois kaikki ajatusta vaativat hommat. Työkaverini ovat myös äärimmäisen kannustavia blogini suhteen ja he tietävät, kuinka tärkeä juttu tämä on minulle. Se merkitsee minulle paljon! Ei ole itsestäänselvyys jaksaa väkertää päivittäin kokopäivätyön ohessa blogia, mutta kun päivätyö on tarpeeksi mielekästä, jaksaa mitä tahansa. Kun löytää oman juttunsa, ei työ tunnu työltä. Ainakaan suurimpana osana ajasta.

Itse en bloggaa työkseni, mutta jos bloggaisin, olisi se ehdottomasti unelmatyöni. Toki minulla on blogin kautta tuloja, mutta eivät ne ole verrattavissa kuukausipalkkaan ja tekisin tätä kyllä ilman korvaustakin. Minulle bloggaaminen on unelmaharrastus. Pääsen kirjoittamaan asioista, jotka ovat lähellä sydäntä ja kiinnostavat, vuorovaikuttamaan lukijoideni kanssa, harrastus onnistuu milloin tahansa, mistä tahansa ja miten haluan. Minä itse sääntelen ehdot kaiken suhteen. Paljonko haluan kertoa itsestäni ja perheestäni? Mistä aiheista kirjoitan ja mistä taas en? Teenkö ryminällä viikon postaukset putkeen ja vietän pari päivää ”vapaata”. Avain menestyneeseen blogiin on mielestäni ehdottomasti pohjimmiltaan aito rakkaus hommaa kohtaan. Ei kukaan voi tehdä blogistaan aitoa ja menestynyttä, jos ainoa fokus on saada sitä kautta rahaa, mainetta ja aineellista hyötyä. Se kyllä näkyy läpi, jossei sydän ole täysillä mukana hommassa.

Mikä parasta, minulle rakkain ja pitkäaikaisin harrastukseni on mahdollistanut työpaikan ja ammatin. Voin siis ylpeänä sanoa, että olen luonut itselleni ammatin tällä vuosien harrastuskokemuksellani. Ammatin, jota en olisi 10 vuotta taaksepäin voinut edes kuvitella olevan joskus edes olemassa, sosiaalinen media ja siellä tapahtuva monimuotoinen markkinointiviestintä. Blogin avulla olen saanut myös lukuisia ystäviä, solminut paljon suhteita, jotka ovat avanneet loistavia mahdollisuuksia, olen päässyt tutustumaan teihin lukijoihin, saanut teiltä hurjasti vinkkejä, vertaistukea ja vuorovaikutusta. Aika mieletön juttu siis!

Noista tohveleista on muuten välillä kyselty ja ovat Shepherdin tämä malli. Paras ostos ikinä, ihan non-stop kotona jalassa! Myös noista Candice-pellavapussilakanoista on kyselty paljon käyttökokemuksia ja voin todeta olevani todella tyytyväinen. Laadukkaat ja mukavat. Vinkkaisin myös niistä, että ovat juuri -30% alessa täällä.

 

Ennen pidin itseäni kaikkea muuta kuin yrittäjätyyppinä. Mutta kuinkas kävikään? Kaikkien näiden vuosien jälkeen löydän itseni juuri siinä pisteessä, jossa yrittäjähenkinen työskentelytapa on itselleni juuri se kaikkein mieluisin. Tällä hetkellä en voisi edes harkita blogini lopettamista tai pistämistä tauolle. Tietysti tulevasta ei voi koskaan tietää, mutta itselleni tämä on niin paljon iloa ja positiivista energiaa antava juttu, ettei edes harmita herätä aamuisin ennen kuutta raapustelemaan. Ja niin sen pitäisikin mennä 🙂

Aurinkoa perjantaihin ja viikonloppuun!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.