Mietteitä muuttuvasta kehosta

adf.track(546989, ’BioOil-it-aint-hard-to-tell’);

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin, Blogiringin ja Bio-Oilin kanssa* 

Sain mahdollisuuden lähteä mukaan Indiedaysin, Blogiringin ja Bio-Oilin toteuttamaan #äitinäkaunis -yhteistyökampanjaan, jossa teemana käsitellään raskaudenaikaisia, sekä -jälkeisiä kehonmuutoksia ja omaa suhtautumista niihin. Kirjoittelinkin aikaisemmin raskauden tuomista kehonmuutoksista keskiraskauden tienoilla, eikä aihe siinä vaiheessa ollut herättänyt vielä sen koommin ajatuksia. Eihän muutoksista ollut oikeastaan vielä muita konkreettisia kun jo siihen vaiheeseen kasvanut masu, ettei sitä enää saanutkaan helposti piiloon ison neuleen alle. Keskiraskaudenhan sanotaan muutenkin olevan melko seesteistä aikaa, joten itselläni ei tuossa vaiheessa ollut sinänsä huolen häivää mistään, varsinkaan mistään kehooni liittyvästä!

Suurimmat muutokset kehossa alkoivat konkretisoitumaan heti kun päästiin sinne kohutulle viimeiselle kolmannekselle. Väsymyksen ja erilaisten kolotusten lomassa kun välillä melkein pääsi unohtumaan, että minkä pienen ihmeen vuoksi tämä kaikki käydäänkään läpi. Itse olen alusta saakka pyrkinyt viimeiseen asti olemaan valittamatta mistään raskausvaivoista, varsinkaan niistä ulkonäöllisistä. Suurimmat jurnutuksen aiheet ovatkin itselläni olleet lähinnä selän kivut ja paha turvotus, jotka olivat oireina niin kurjia että vaikuttivat jo kokonaisvointiin.

Varmaankin
se suurin muutos on kuitenkin tässä matkan varrella ollut henkisellä
puolella. Raskauden myötä suhtautuminen omaan kehoon on nimittäin siinä
mielessä muuttunut itselläni, että omaan vartaloon on alkanut suhtautumaan
paljon armeliaammin. Painonnousu, paikkojen hetkellinen venyminen ja
hiusten rasvoittuminen ovat aivan toissijaisia asioita kun puntarissa on
oman pikkuisen kasvattaminen ja tuominen tähän maailmaan turvallisesti.
Eiköhän tässä naisen elämässä ehdi vielä myöhemminkin murehtia niitä
muutamaa pudotettavaa kiloa tai silmänympärysten juonteita! 😉
Itsekeskeisyyden ja minä-ajattelun aika on nimittäin kaikkea muuta kuin
nyt.

Niiden
ulkoisten seikkojen sijaan alkaa automaattisestikin keskittyä
enemmän sisäiseen hyvinvointiin tai niin sen omasta mielestäni
ainakin pitäisi mennä. Kun voit itse hyvin, voi myös vauvasi hyvin.
Kyllähän äidin terveys, onnellisuus ja hyvinvointi säteilevät myös
lapseen. Kun ei tarvitse keskittyä korjaamaan asioita itsessäsi, voit
keskittyä antamaan lapsellesi pyyteetöntä rakkautta. Useimmiten kun
sisäinen hyvä olo, onnellisuus ja tasapaino säteilevät myös ulkoisesti. Mikäs onkaan
hymyä parempi asuste?

Vaikken ehkä olekaan aivan päivittäin tuntenut itseäni kovin hehkeäksi,
en koe että olisin millään tapaa ottanut edelleenkään stressiä
ulkonäöllisistä seikoista. Ehkä juuri muutosten luonnollisuus ja
unohtamatta tietysti miksi tämä kaikki nyt tapahtuu, ovat auttaneet
hyväksymään muutokset positiivisin mielin niihin turhaan takertumatta.
Mielestäni on tärkeintä, että näkee itsensä kauniina muutoksista
huolimatta. Unohtamatta, että suurin osa niistä ovat vain tilapäisiä!
Pysyvimmät muutokset ovat sitten varmaankin juuri siellä henkisellä
puolella. Mielenkiintoista kuitenkin nähdä millaisia ajatuksia pyörii mielessä sitten synnytyksen jälkeen kun ne muutokset oikeasti konkretisoituvat ja kehon palautumisprosessi alkaa.
 

Kehon muutoksista esimerkiksi reisien selluliitilta en ole välttynyt säännöllisestä liikunnasta ja suhteellisen terveellisistä elintavoista huolimatta. Toki sen kertyminen raskausaikana on normaalia ja selluliitin pitäisikin normaalisti kadota pikkuhiljaa raskauden jälkeen. Olenkin hieronut ongelma-alueita, eli reisiä säännöllisesti öljyn kanssa viimeisen kolmanneksen aikana. En tiedä onko sillä ollut vaikutusta itse selluliittiin vaan ehkä lähinnä nesteiden liikkeellesaamiseen, mutta jotain kuitenkin. Ehkäpä tuo ”sulattava” selluliittihieronta tepsii paremmin synnytyksen jälkeen kun hormoonit eivät enää tuppaa keräämään sitä selluliittia niin aktiivisesti.

Myös vatsan ja rintojen säännöllinen öljyllä hierominen iltaisin ennen nukkumaanmenoa on ollut jo pitkään rutiini. Näin onkin vielä toistaiseksi vältytty kaikilta venymäarvilta ja viimeisimpänä tuotteena onkin ollut käytössä juurikin monipuolinen Bio-Oil, jolla on pitkäaikainen maine erinomaisena tuotteena esimerkiksi juurikin raskaana oleville naisille venymäarpia ehkäisemään ja häivyttämään. Raskausarpiahan syntyy juuri nopeiden painonmuutosten yhteydessä, jolloin iho ei ehdi venymään tarpeeksi nopeasti ja ihon sidekudos repeää. Yleisimpiä nämä ovat tietty juuri viimeisen kolmanneksen aikana kun painonnousu on usein huomattavinta.

Venymäarpien ehkäisyynhän suositellaan alttiina olevien ihoalueiden öljyämistä aina neljänneltä raskauskuukaudelta eteenpäin. Itse olen onneksi onnistunut arvilta välttymään aktiivisella hoidolla ja tällä hetkellä lähinnä mietityttää mille vatsan iho näyttää synnytyksen jälkeen ja kuinka nopeasti se palaa ennalleen. Siksi olenkin yrittänyt parhaani mukaan pitää ihoa kimmoisana öljyämällä ja sama rutiini jatkuu ehdottomasti vielä synnytyksen jälkeenkin. Onneksi ihmisen elimistöllä on tehokkaat palautumisprosessit, joten mitään stressiä en tosiaankaan ole palautumisesta jaksanut ottaa. Kyllähän ne muutokset silti saattavat aluksi hätkähdyttää.

Bio-Oilin ehdoton plussapuoli on nopea imeytyminen ja monipuolisuus. Klassikkoöljyä voi nimittäin käyttää muuallakin kehossa aina kuivan ihon hoidosta aina arpien häivyttämiseen, epätasaisen ihonsävyn hoitoon ja miksei auringonottoonkin riittävän aurinkosuojan lisänä. Itselläni onkin tuo pullo yöpöydällä, jolloin öljyämisrutiini ei pääse kovin helposti iltaisin unohtumaan. Samassa tulee muuten usein öljyttyä myös kynsinauhat ja sääretkin siinä telkkaria katsoessa 😀 Itse olen ollut tuotteeseen kovin tyytyväinen ja itseasiassa ihan lähiviikkoina kuullut monelta eri foorumilta öljystä olleen todella suuri apu juurikin myös ihon palautumisessa esimerkiksi raskauden tai painonpudotuksen jälkeen, eikä ainoastaan siinä ennaltaehkäisyssä.

Bio-Oilin #äitinäkaunis -kampanjassa on mukana muitakin bloggaajia ja jos aihe tai muiden mietteet aiheesta kiinnostavat, niin kannattaa kurkata myös kampanjasivu (täällä!)

Haastaisin myös teidät osallistumaan keskusteluun. Mikä on ollut oma suhtautumisenne kehon muutoksiin raskauden aikana? Ovatko muutokset aiheuttaneet tunteita ja mihin suuntaan? 

EDIT: ARVONTA ON SUORITETTU JA VOITTAJALLE ILMOITETTU!

Kommentin jättäneiden kesken arvotaan Bio-Oil-tuotteita, joten jätäthän mukaan myös sähköpostiosoitteesi. Voit osallistua kommentoimalla viikon ajan tästä päivästä eteenpäin eli 4.5.2016 saakka.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Viimeisen raskauskuukauden liikuntamietteitä

Toissaviikkoisen lääkärikäynnin jälkeen ja osittain myös noiden kivojen aurinkokelien siivittämänä on tullut käytyä parin viikon tauon jälkeen taas ahkerammin ulkoilemassa kun ei tarvitse pelätä että olisi saanut jotain harmia aikaan noilla lenkeillä, mulle nimittäin tulee aina heti lenkin alussa kivuttomia supistuksia jotka kylläkin sitten helpottavat. Hyvä kuitenkin tietää ettei liikunnasta ole ainakaan mitään haittaa edelleenkään!
Meillä on hauvojen kanssa aikalailla vakkarilenkki tai parikin jotka kierretään aina vaihdellen Kumpulassa ja lähiympäristössä. Mihinkään kauas kun ei tosiaankaan uskalla lähteä kun noilla lyhyilläkin matkoilla alkaa helposti tosiaan jo supistamaan ja pakko hetkeksi pysähtyä. Parempi pysyä max kilometrin säteellä kotoa varsinkin jos yksin koirien kanssa on.

Olen todennut, että itselleni tuo reilun puolen tunnin tai joskus kolmen vartin lenkki on juuri sopiva, siinä ajassa alkaa jo jaloissakin tuntua väsyä vaikka muuten onkin aivan lällylenkki ”normaaleihin” verrattuna ja varsinkaan kun tuo vauhti noilla kävelyillä ei todellakaan päätä huimaa. Pääasia että tekee jotain. Salillakin pitäisi saada aikaiseksi käydä pitkästä aikaa tekemässä edes jotain, vaikka ihan kehon omalla painolla, mutta pääasia että saisi edes vähän aktivoitua eri lihasryhmiä.

Tässä tämän viikon ”mammaliikuntapäiväkirjaa”:
Ma: 35min kävelylenkki koirien kanssa (en ottanut matkaa)
Ti: Lepopäivä/asioiden hoitoa
Ke: Kävellen neuvolaan ja takaisin, yht 2x 2,5km n. 50min ja koirien kanssa kävelylenkki 35min (en ottanut matkaa)
To: Kävelylenkki koirien kanssa 35min, 3,4km
Pe: Lepopäivä/siivous, kauppa/postireissu
La: Kävelylenkki koirien kanssa 35min, 3,3km
 Hahaha mun oli pakko!! Testailin taas sitä fish-eye-modea, ei ole onneksi ainakaan toistaiseksi ihan näin paha tilanne sen turvotuksen kanssa 😉 Olo kyllä on sen mukainen että voisikin olla tosin!
Nyt kyllä tajuaa tuon karun totuuden tämän liikkumisen kanssa. Kyllä itsekin kuulun niihin jotka vielä muutama kuukausi sitten olivat aivan varmoja, että kyllä tulee aivan varppina vedettyä kunnon reippaita ylii 5km kävelylenkkejä viimeistään siinä vaiheessa kun jää lomalle, mitäs muutakaan tässä nyt tekisi! Ja kun voin vielä hyvin mielin sanoa, että mulla on omasta mielestäni ihan suhteellisen hyvä kunto (tai siis ainakin ennen tätä :D) Mutta kun ei vaan kykene!

Tietty tässä tällä viikolla on sekin vaikuttanut kotona yksin ollessa, että ulos täytyy jokatapauksessa mennä koirien kanssa ainakin kolmesti päivässä (vähintään 3×10-15min) kävelemään ja jos yhtään täytyy lähteä minnekään, edes ruokakauppaan tai postiin tallustamaan niin sitä liikuntaa tulee kyllä päivän mittaan yllättävän paljon jos laskee noiden lenkkien kanssa yhteen! Ja muuten ruokakaupassa käynti on mun mielestä nykyään yksi niistä rankimmista hommista jos yksin joutuu käymään 😀 Ei huhhuh jos täytyy samalla matkalla vielä hakea paketteja postista!

Monethan eivät välttämättä pääse kipujen ja jumien kanssa kotoa mihinkään. Onneksi on koirat liikuntakannustimena, niin on oikeasti pakko liikkua edes vähän. Illalla saattaa tosin olla paikat aina niin kohmeessa ja kipeänä, että hyvä kun pääsee kotona liikkumaan. Sitten voikin kyllä ihan hyvällä omallatunnolla kyhnyttää koirien kanssa siellä sängyssä 😉

Ihan kyllä superpeukut niille jotka jaksavat päivittäin niitä kokonaisen tunnin lenkkejä vielä ihan viimeisillä viikoilla!! Itselleni tuo 30-40min on sopiva tavoite jatkossakin ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ajatuksia tulevasta synnytyksestä

Multa on kyselty jo aivan alkuraskaudesta asti, että miten suhtaudun tulevaan synnytykseen. Jännittääkö, pelottaako? Aivan rehellisesti sanottuna olen tarkemmin alkanut ajatella asiaa vasta ihan lähiaikoina. Mitään erityistä pelkoa tai paniikinomaisia tunteita ei ajatus herätä, mitäs sitä nyt stressaamaan kun kyseessä kuitenkin on asia joka vääjäämättä on edessä.

Googlesta olen alusta alkaen pysynyt tämän asian suhteen erossa, tietysti koska paniikki. Viimeinen asia nimittäin jota tähän suhteellisen rauhalliseen suhtautumiseen kaipaisin olisi niiden extreme-kauhukokemusten lukeminen jostain keskustelupalstoilta. Mitenkään perusteellisesti kun ei voi synnytykseenkään varmasti valmistautua, tapahtuma ja siihen liittyvät tuntemukset kun ovat varmasti kaikilla kovin erilaisia.

En tiedä iskeekö se paniikki eteen sitten myöhemmässä vaiheessa? Olen itsekin kovin hämmästynyt kuinka rauhallisesti suhtaudun koko asiaan. Mitä nyt olen kuullut muilta mammoilta, tuntuu että todella monet ovat jonkin sortin synnytyspelkoisia. En ollut kuvitellut sen olevan näin yleistä. En ole saanut neuvolasta itse synnytykseen liittyen oikeastaan mitään tietoa, ainoastaan itse kysynyt joitain asioita. Lähinnä on siis menty sillä meiningillä, että ”netistä löytyy tietoa kivunlievityksistä ja kyllä sen tuntee sitten kun tilanne oikeasti on päällä, siinä vaiheessa soittoa tuohon numeroon”. Ehkä toisaalta ihan hyvä, koska voisin kuvitella että tässä asiassa varmasti tieto lisää tuskaa.

Itse ehkä luotan siihen, että menen paikalle siinä vaiheessa kun on tosi kyseessä ja ammattilaiset sitten neuvovat ja ohjaavat tilanteen loppuun. Kaikki mahdolliset lievitykset ja puudutukset olen kyllä valmis ottamaan siinä vaiheessa kun tarvis, itse en koe että mikään turhaan kipujen kanssa kärvistely olisi oma juttuni jos kerta apua löytyy. Luulisi että siinä itse tilanteessa on niin tohina päällä, että viimeinen asia joka mielessä käy on jännittäminen?

Olin kuitenkin ennakkoon ajatellut, että synnytystä käytäisiin jotenkin perusteellisemmin läpi varsinkin juuri yksilöllisesti. En itse tiennyt ennakkoon (tai edelleenkään tiedä) synnytyksestä oikeastaan mitään (tai siis tietysti tiedän miten juttu etenee teoriassa) ja olin kuvitellut että sitä kartoitettaisiin paljon huolellisemmin, kuten katsomalla että mahtuuko vauva nyt ihan varmasti vaikka syntymään alakautta, käytäisiin läpi tarkasti nuo lievitystavat, eri synnytystavat yms. Mutta niin, kai se käytäntö on se että noihin juttuihin puututaan vasta siinä tapauksessa kun on jotain häikkää, pelkotiloja, riskiraskaus yms.

Toisaalta ihan ymmärrettävää, koska onhan synnytys kuitenkin äärimmäisen
luonnollinen tapahtuma, joten ei kai siitä nyt tarvitsekaan tehdä liian
suurta numeroa. Itselleni riittää ainakin toistaiseksi tieto siitä, että
lievitystä tulee mikäli tarvitsee ja että tietää minne mennä sitten kun
on mentävä! 😀 Eilen olin neuvolalääkärin vastaanotolla ja kuulemma
pitäisi vauvan mahtua syntymään normaalisti. Kai niihin sanoihin on sitten
luotettava! Ei tosin vielä(kään) pelkoa että olisi aivan lähiaikoina
tupsahtamassa tänne.

Kaikki mahdolliset vauvan kiinnittymiset, laskeutumiset yms ovat olleet itselleni ihan uusia juttuja jotka olen oppinut Facen mammaryhmistä. Ei mulla muuten olisi ollut aavistustakaan että vauva jollain tapaa valmistautuu synnytykseen vatsassa tai että sillä on mitään väliä miten päin se siellä on! Mistä nämä asiat voisi tietää jossei kukaan selitä? Olin maaliskuussa ultrassa ja lääkäri alkoi selittää vauvan asennosta ja ”ei hätää, se kyllä ehtii vielä muuttua”. Olin ihan että mistä edes puhut? 😀 Olen nähnyt ryhmissä kuvia muiden ”laskeutuneista” vatsoista, mutta ei omani kyllä ole siellä päinkään vaikka nyt onkin lääkärin mukaan ilmeisesti laskeutunut, hmm..

Itseäni jotenkin ahdistaisi ajatus sektiosynnytyksestä vaikka jotenkin kuvittelee että siinä pääsee tavallaan ”helpommalla” synnytyksestä kun osa hoidetaan puolestasi ja varsinkin suunnitellussa sektiossa tiedät oikeasti ennakkoon milloin vauva syntyy. Jotenkin vain ahdistaisi ajatus ettei olisi kokoajan hollilla siitä mitä milloinkin tapahtuu tai pystyisi vaikuttamaan asioihin.

Ehkä suurin paniikki itselläni liittyi tähän saakka siihen, että itse synnytys alkaisi jo hurjasti ennakkoon esimerkiksi tällä viikolla kun puoliso on reissussa. Melko epätodennäköistä, että vauva nyt lähtisi syntymään kuukautta etuajassa, muutenkaan nyt kun on viime viikolla ja eilen saanut ”ei vielä”-siunaukset lääkäreiltä, mutta voihan sitä varotoimeksi kuitenkin ottaa täällä kotona mahdollisimman rauhallisesti ja välttää kaikenmaailman rehkimistä ja ylisuorituksia. Ensi viikon jälkeen saa tulla sitten omasta puolestani ihan milloin vaan, hehe.

Syntymäpainoarvioksi olen saanut n. 2700g joten siksikään ei synnytys paljoa jännitä kun tietää että suurella todennäköisyydellä ei missään tapauksessa ole ainakaan mitään jättiläistä tulossa. Vaikkakin tuo tietysti on vain arvio! Eilen neuvolalääkäri tosin antoi aavistuksen suuremman arvion, tosin vain vatsan koon ja painelun perusteella kun nuo aiemmat arviot on tehty ultrassa luiden yms mittojen perusteella. Voivathan ne tietty silti heittää paljon. Toisaalta on vatsani koko kulkenut kokoajan keskikäyrällä, joten eihän sen perusteella voi mitään päätellä. Toisellehan voi tulla megavauva vaikka vatsa taas olisi suht pieni 🙂

Tänään muuten tasan kuukausi laskettuun! Jotkut ovat tuumanneet, että vauva syntyisi jo ennakkoon. Itse taas veikkaan ettei tule vielä syntymään laskettuna, mutta saa nähdä. Tulee kun tulee! 
Ps. Tuli myös mieleen, että onko tämä vain oma ajatukseni vai saako kaikki yhtäkkiä vauvoja? Tuntuu että olen nyt muutaman kuukauden aikana kuullut enemmän vauvauutisia kun ikinä! Vai onko se vaan tämä kevät? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 23 kommenttia.

Pöhötystä ja vauvatavaroiden järjestelyä!

Eilen oli ihan superkiva sää! Nyt lomaillessa oon yrittänyt viettää niin paljon aikaa auringossa ja ulkona kun vain mahdollista tai siis aina kun on ollut kiva keli. Vielä en huomaa että olisi ainakaan tullut kasvoihin mitään väriä, vaikka tunteja on tullut vietettyä tuolla paisteessa varmaan kymmenen. Ehkä pikkuhiljaa saa tähänkin haamuun vähän väriä. 
Olo on jotenkin niin pöhöttynyt, että koittaa vältellä ainakin kaikkia peilejä parhaansa mukaan. En siis luonnollisesti halua tännekään julkaista mitään kaikkein kamalimpia turvotuskuvia, mutta 90% niistä kuvista joissa oon lähiviikkoina esiintynyt, näytän aikalailla pöhöttyneeltä juopolta! Jotkut päivät tosin ovat toisia pahempia. Havaijillakin oli turvotusta jo jonkinverran myös kasvoissa ja siellä turvotuksen vaihtelun huomasi siitä, että sain heti alkuun kunnon rusketusrajat turvotusrypyistä. Eivät muuten lähteneet koko matkan aikana veks 😀 
 ”Eikun leikitään mielummin!”

Eilen käytiin jokatapauksessa koirien kanssa ystävän luona kävellen ja
sama homma takaisin. Pari viikkoa sitten aloin jotenkin panikoimaan
lenkkeilyn ja salin suhteen kun välillä tuli outoja tuntemuksia ja
pelkäsin että liikkuminen jotenkin aktivoi jonkun ennenaikaisen
synnytyksen. Ei olisi mikään ihan toivottu juttu nyt kun on kotona
yksinään, enkä nyt muutenkaan toivoisi vauvan syntyvän vielä ihan
2-kiloisena! Lääkäri kuitenkin tällä viikolla kertoi, ettei liikunta ole
millään tapaa vaikuttanut paikkoihin eikä edelleenkään ole mitään
estettä liikkumiselle sen puitteissa mikä nyt vaan tuntuu hyvälle. Nyt
onkin ollut taas tavoitteena 30-45min lenkit koirien kanssa, mieluiten
tietty päivittäin. 

Olen yrittänyt tuohon turvotukseenkin vaikka mitä konsteja, mutta tuntuu
että nesteet ovat niin jämäkästi kiinni ettei mikään oikeasti tepsi!
Turvotusta vähentäviä ruokiahan ovat esimerkiksi greippi, ananas,
banaani, mansikat..tai pitäisi olla. Kaikkea on nimittäin kokeiltu ja
vettäkin tulee juotua päivässä litratolkulla. Suolankin olen vähentänyt aivan minimiin! Eipä tuo liikuntakaan ihan
kamalasti auta, mutta toisaalta voisihan tilanne olla ilman näitä
vieläkin pahempi. 
Konkreettisesti pöhön huomaa parhaiten sormista ja
käsistä. Yleensä tai siis anteeksi, oikeasti sormeni ovat todella sirot
ja esimerkiksi nimettömään menee helposti koon 14 sormus. Nyt koon 14
kihlasormus ei tosiaan mahdu kunnolla edes pikkurilliin, johon se oli
ennen siis ihan megaiso. En voisi kuvitellakaan pitäväni enää
esimerkiksi rannekelloa, niin paljon kiristää! Ihan kyllä
mielenkiintoista nähdä kuinka nopeasti nesteet lähtevät veks sitten 😀
Todella toivon etten ole ainoa joka ei tunne itseään näin odotuksen
loppuvaiheessa miksikään hehkeäksi kaunottareksi. Siinä voisi alkaa jo
miettimään, että onko kertakaikkiaan vaan alkanut yhtäkkiä ikä
lopullisesti painamaan 😀
Kuten kuvista tuli ilmi niin nyt on tullut käytyä läpi vauvakamoja oikein urakalla ja meillä on pyykkikone pauhannut. Tajusin myös etten tarvitse kyllä enää ainuttakaan ihan pikkuvauvan vaatetta, varsinkin 50-56-koon bodyja on nyt kertynyt jostain ihan mielettömästi eikä kuvissa siis ole läheskään kaikki! Ei sillä etteikö niitä varmasti tarvitsisi, samoin pöksyjä. Saatoinpa täälläkin sanoa aikaisemmin etten halua hamstrata turhaan, mutta ihan huomaamattaan kävi nyt näin. Nyt ei enää ihan kamalasti kai tarvitse edes hommata mitään. Mitä nyt pari tuttipulloa, kylpyamme ja mua eniten ahdistava ostos, rintapumppu.. 😀
Olen nyt muuten alkanut soittaa vauvalle musiikkia! Aivan selkeästi kyllä reagoi hetken päästä kun laittaa musaa soimaan. Myös omaa Spotify-soittolistaa olen alkanut kyhäilemään vauvalle ihan huvin vuoksi, onpahan sitten ainakin jotain mitä soittaa. Tai siis jotain suhteellisen rauhallista josta nyt ainakin hölmönä kuvittelin että voisin itse vauvana tykätä. Voihan se tietty olla että nuo kappaleet ovat sen mielestä aivan uskomatonta kuraa 😉

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Baby shower!

Eilen vietettiin maailman parhaimpia baby showereita mm. brunssin merkeissä! Olen edelleen ihan liikuttunut kaikista ihanista lahjoista ja varsinkin upeista kemuista, joihin ystävät olivat keksineet vaikka mitä juuri oman tyylistäni ohjelmaa, ei nimittäin mitään niitä perinteisiä soseiden maistatuksia ynnä muuta. Toisaalta olen kyllä maailman eniten pihalla mitä baby showereissa ylinpäänsä tehdään, koska itselleni nämä omat olivat tosiaan ihkaensimmäiset varsinaiset baby showerit. Noh, onpahan nyt sitten ainakin jotain osviittaa aiheesta tulevaisuuden varalle!

”Ohjelmanumeroina” oli mm. aikakapseli, jonne jokainen vieras oli keksinyt jonkun asian tai muiston tästä päivästä annettavaksi vauvalle isona. Kapseliin napsittiin mm. Polaroid-kuvia ja lottokuponkikin siellä oli, josta tulikin mieleen että täytyy kohta tarkastaa onko meidän vauva miljonääri jo ennen syntymäänsä 😀 Täytyy ensi viikolla ajan kanssa kirjoittaa vielä vaaville kirje sinne aikakapseliin sinetöitäväksi ja keksiä vielä muita kivoja juttuja!

Jokaiselle vieraalle jaettiin myös kortit, joissa oli jokaiselle tulevalle kuukaudelle lupauksia tulevalle äidille ja vauvalle, kuten järjestää piknik, tuoda äidille ja vauvalle herkkuja, auttaa vaippojen vaihdossa yms.. Täytyypi pitää kiinni että lupaukset täyttyvät hahah! Ei vaan.. 🙂 Kukin vieras sai myös täyttää ystäväkirja-tyyliin vauvasta erilaisia veikkauksia (esimerkiksi nimestä, syntymäpäivästä, painosta..) ja toivotuksia tulevaisuudelle. Luin eilen illalla noita veikkauksia ja toivotuksia sängyssä ihan tippa linssissä :’)

Mietin jo aikaisemmin, että milloin mulla alkaa iskeä se sekaannut viikonpäivien suhteen ja nythän se vissiin on alkanut vaikka on oltu kotona vasta reilu viikko (vai kaksi? En enää edes muista!) Toisaalta asiaan voi kyllä vaikuttaa sekin, että olen nyt viikon yksin kotona joten ei pääse oikein mukaan toisenkaan arkirytmiin. Toisaalta, eipä ne ovat päiväni kovin kummoisesti eroa toisistaan, oli sitten tiistai tai lauantai. Ylös tulee noustua aina aikalailla samoihin aikoihin 8-9 välillä ja tehtyä ne samat jutut päivästä toiseen. Luulin että saisin nukkua tämän viikon kunnolla unta varastoon kun on koko sänky itsellään, mutta herään kerran tunnissa vessaan ja kääntämään kylkeä, niin aamulla on kyllä superväsy vaikka olisikin ollut sängyssä 10h. Lisäksi kummallakin puolella kylkeä nukkuu kiinni villakoira. Eipä tämä tästä toisaalta varmasti ainakaan paremmaksi tule muuttumaan, mutta en valita! Onneksi on mahis niihin päikkäreihin kuitenkin.

Oletteko osallistuneet baby showereihin ja millaista ohjelmaa teillä on ollut?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.