Uuden kodin keittiöhaaveilua

Hoksasin juuri, etten ole jakanut täällä kertakaikkisesti oikein mitään uuden asunnon remppasuunnitelmia vaikka ne kovin ahkerasti pyörivätkin päässä! Koko juttu itseasiassa muistui mieleen tällä viikolla kun kurkin mun ystävän Anun blogista heidän keittiösuunnitelmaa ja tajusin, että meille on tulossa kutakuinkin samanlaiset keittiöt 😀 Vaikken näköjään ollut vielä täällä jakanut meidän keittiömietteitä, niin täällä kotona on asiaa kyllä sitten puitukin enemmän!

Jotkut saattavat hämärästi muistaa mun reilun parin vuoden takaiset mietteet meidän nykyisen asunnon (tai siis entisen, mehän jo myytiin tämä :D) keittiön suhteen. Alkuun olisin halunnut valkoisen kiiltokaappikeittiön vaalealla puutasolla ja tiiltä näkyviin. Lopulta sitten päädyimme mustiin kaappeihin ja tammitasoon, koska kaikki muut pinnat täällä Käpylässä olivat aikalailla valkoisia. No mutta, tällä kertaa nyt sitten saankin sen kiiltävän valkoisen keittiön! Vielä ei olla pyydetty mistään mitään virallista keittiösuunnitelmaa, mutta näillä näkymin uusimme pääasiassa kaapinovet uuteen keittiöön, rungot nimittäin ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, joten ainakin alakaapit pysyvät ennallaan.

Mutta sitten niihin pintavalintoihin! Juuri tismalleen semmoista keittiötä en löytänyt mitä olemme miettineet, mutta samantyylisiä ja samanlaisia elementtejä kuitenkin. Massapuutason sijaan valitsemme tällä kertaa käytännöllisyyden vuoksi ihan vaan tylsästi jonkun laminaattitason, näillä näkymin mustan. Kontrastina vaaleille kaapeille olisi mustan tason lisäksi tarkoitus hommata musta liesituuletin, sekä myös keraaminen allas mustana. Jos hyvä hana löytyy kohtuuhintaan mustana, niin se olisi myös listalla.

Saareke olisi keittiöön aivan unelma! Tulevassa kodissa ei saarekkeelle ole tilaa, mutta harkitsimme yhtä kivaa asuntoa jossa olisi semmoinen ollut. Välitilan laattana ollaan tällä hetkellä mietitty vähän tämän tyylistä. En osaa sanoa onko juuri tämän kuvan laatta ehkä meidän tyyliin vähän liian industrial, mutta sinnepäin kuitenkin!

 Tämä keittiö nyt on mustavalkoinen myös kaappien osalta, mutta kaakeli mieluinen sekä myös nuo alakaapit.

 Tämä olisi ehdottomasti juuri The Keittiö, jos nuo kaapinovet olisivat valkoiset! Aivan superihana! Tuommoisia laattojakin juuri tarkoitin 🙂 Tosin meille tulee kylläkin myös kaappia ylös.

 Tämä on tosi ihana myös! Ja toisaalta, miksi ei myös valkoinen taso tulisi kyseeseen, jos allas, hana ja liesituuletin olisivat mustaa..

 Myös tämä on aivan melkein sitä mitä haetaan! Kaapit kun vaihtaisi valkoisiksi ja tason mustaksi, sekä vielä mustan altaan niin oltaisiin siellä 🙂

Nyt kun selailin näitä kuvia, niin on yksi juttu selvä. Nimittäin, että nykypäivän keittiöissä on yhä harvemmin yläkaappeja. Se on meillä selvää, että ainakin alaosan runko jää meillä paikalleen, mutta onko meidän keittiö jo heti valmiiksi vanhanaikainen, jossei riisuta ainakin osaa seinää paljaaksi ja laatoiteta ylös saakka? Hmmmm.. Ehkäpä asia tästä hahmoittuu pikkuhiljaa kun saa sen keittiösuunnitelman tehtyä ja asian etenemään.

Pitkällähän tässä suunnittelussa ollaan jo siinä mielessä, että ollaan saatu suurinpiirtein yhteisymmärryksessä päätettyä pinnat ja värit ainakin! Liesi otetaan tietty induktio, koska sama on ollut täällä ja jääkaappi todennäköisesti yhdistelmäkaappi integroituna, sama homma astianpesukoneen kanssa 🙂

Itselleni sopisi vallan mainiosti esimerkiksi Ikean keittiö, mutta meiltä löytyy täältä eräs Ikea-epäilijä! Onko teillä kokemusta Ikean keittiöstä? Mielellään ainakin vuoden-parin kokemuksella, että miten kaikki kestää ja toimii (ja siis tietty noin muutenkin :))

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Voita 50 euroa shoppailurahaa Ellokselle!

Tällä viikolla onkin ollut ennätys arvontojen kanssa, nyt lähtee nimittäin käyntiin viikon toinen arvonta. Sain teille arvottavaksi 50 euron lahjakortin Elloksen valikoimaan ja samalla keräilinkin verkkokaupan valikoimista omia suosikkijuttujani.. 🙂
Arvontaohjeet siis postauksen lopussa!

1. Sophie by Sophie ranneketju hopean sävyssä täältä 2. Sophie by Sophie ranneketju kullan sävyssä täältä 3. Vincent-torkkupeitto villaa täältä 4. Harmaa lampaantalja täältä 5. Essie-kynsilakat täältä 6. Käsinmaalatut kulhot täältä 7. Shepherd-lampaannahkatohvelit täältä 8. C3 Mix&go-blenderi täältä 9. Marmorinen leikkuulauta täältä 10. Paimentolaistyylinen ryijymatto täältä

Mullahan on muuten tuo C3 Mix&go-blenderi ja se on aivan huippu! Ostin sen jo joskus 6 vuotta sitten, mutta edelleen toimii hyvin 🙂 Siinä on kätsy kun saa irrotettua tuon muki-osan ja otettua vaikka smoothien mukaan 🙂

Osallistua voit seuraavanlaisesti: Valitse Elloksen valikoimista lempparituotteesi ja linkitä se tämän postauksen kommenttiboksiin sp-osoitteesi kera. Voittajan tulee arpaonnen osuessa kohdalleen rekisteröityä Ellokselle, jonka jälkeen lahjakortti lisätään asiakastilille.

Aikaa osallistua on huomiseen sunnuntaihin 23.10 klo 20:00 saakka!
Sain teille myös taas alekoodia jakoon. Koodi 345437 antaa -30% alen tilauksen kalleimmasta tuotteesta, myös merkkituotteet. Koodi voimassa huomiseen 23.10 saakka. 
Ellokselle tästä!

Alekoodin ehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee
normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä,
sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennus on voimassa 23.10.2016
asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen
loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai
tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin,
elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä
tuotemerkkeihin UGG, Odd Molly, Odd Molly Home, Spanx tai Vagabond.

Postaus toteutettu yhteistyössä Elloksen kanssa ja sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 38 kommenttia.

Syksyn varmoja hankintoja ja kotijuttuja!

Ette tiedä millainen muuttokuume mulla tällä hetkellä on!! Pahin on tietty se, ettei edelleenkään tiedetä tarkkaa muuttopäivää uuteen kotiin, ehdottoman viimeistään kuitenkin tammikuussa. Siihenhän on kuitenkin vielä ikuisuus, joten toivotaan ettei tarvitse ihan niin pitkälle odotella. Ainakin tässä on aikaa mietiskellä remonttijutskia kaikessa rauhassa. Eksyin taas iltapäivän tunteina myös sinne Elloksen kodinosastolle, iik!
Yksi asia jota en ole ikinä tehnyt on tapetointi! Uudessa kodissa täytyy pistää uusiksi ainakin pojan huoneen seinä, sekä ehkä myös olohuoneen seinä jossa nyt on tapetti. Aluksi ajattelin tottakai, että parasta vaan maalata seinät jollain kivalla maalilla, mutta nyt aloinkin tuumailla vaihtoehtona tapettia. Luulisi ettei tapetin asennus ole kovin vaikeaa? Kertokaa! 😀 Ainakin sillä saisi vähän erikoisemman seinän perinteiseen maaliin verrattuna.
Jännänä juttuna löysin tuommoisia sisustustarroja seinään, jolla saisi todella helposti piristettyä tavallisen valkoisen seinän ilmettä. Pojan huoneeseen sopisivat kivasti esimerkiksi nuo pilkut tai pisarat, tuommoinen setti kustantaa vajaat parikymppiä ja tarroja löytyy vaikka mitä erilaisia tapettivalikoiman puolelta.

1. Korento/perhosaiheiset seinätarrat täältä 2. Pilkku-seinätarrat täältä 3. Graafinen tapetti täältä 4. Salmiakkikuvioinen tapetti täältä 5. Pisara-seinätarrat täältä

Yksi juttu jolla saa edullisesti ja helposti uutta ilmettä kotiin on vaihtaa päälliset sohvatyynyihin! Muutama uusi päällinen täytyykin uuteen kotiin hommata, kaikkein eniten näistä allaolevista miellyttää omaa silmää nuo numerot 4 ja 5 🙂

1. Höyhenkuvioinen tyyny (myös muissa väreissä) täältä  2. Hapsukulmainen koristetyyny täältä 3. Boheemi koristetyyny täältä 4. Vohvelikankainen koristetyyny täältä 5. Sinivalkoinen koristetyyny täältä
Varmoja hankintoja syksylle ovat muuten esimerkiksi mustat nilkkurit, ihana neule ja villakangastakki! Löysinpä nimittäin kivoja juttuja myös naisten puolelta ja tässä poimintani 🙂
1. Mustat nilkkurit täältä 2. Timberlandit täältä 3. Mustat korolliset nilkkurit täältä 4. Mustat nilkkurit täältä
1. Beige villakangastakki täältä 2. Harmaa villasekoitetakki täältä 2. Musta villasekoitetakki täältä
1. Neuletakki (myös muissa väreissä) täältä 2. Kashmirneulepusero premium-laatua täältä 3. Poolokaulusneule täältä

Ellokselta löytyy näköjään myös yllättävän kivoja juttuja vaatepuolelta, varsinkin plussaa noista premium-laatuisista neuleista ja kivoista villakangastakeista 🙂

Ja taas olisi muuten ihan huisia alekoodia jakoon tuonne Ellokselle! 
Koodi 340502 antaa uusista tilauksista hurjat -40% alennusta. Voimassa 20.10 saakka.
Ellokselle pääset tästä.
Alekoodin ehdot:
 40% alennusta kalleimmasta tuotteesta! Alennus koskee uutta tilausta
Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita,
kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja
mattoja. Alennus on voimassa 20.10.2016 asti ja sen voi käyttää vain
kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi
yhdistää muihin alennuksiin ja tilaajaetuihin, ale- ja
kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin
ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta
-tuotteisiin.
Sisältää kaupallisia linkkejä. 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Tekstiilihankintoja uuten kotiin + alekoodi

Noniin! Pikkuhiljaa pitäisi nimittäin kaikkien remppajuttujen ohella alkaa suunnittelemaan, että mitä kaikkea kodinjuttua uuteen asuntoon pitäisi ostaa. Huonekalujen osalta päästään todennäköisesti melko helpolla kun ostoslistalla on suurista hankinnoista enintään uusi sohva, sitten ehkä jotain pientä lipastoa, sivupöytää, ehkä matto sun muuta.. Parempi ensin muuttaa näiden vanhojen kalusteiden kanssa ja sitten vasta alkaa mahdollisesti suunnittelemaan, että mitä sitä tarvitsee. Tarkoitus kun on pitää uusi kämppä mahdollisimman avarana ilman turhaa roinaa nurkissa tai muuten vaan täyteen ahdettua tavaranpaljoutta.

Juttuja, joita kuitenkin pitäisi ehkä hommata ovat tietyt kodintekstiilit, kuten pari pientä/keskisuurta mattoa, päiväpeitto, uudet jotkut ylelliset pussilakanat ja sen semmoista. En ole oikeastaan ikinä omistanut kunnon päiväpeittoa, joten nyt olisi ehdottomasti semmoisen vuoro! 😀 En malta odottaa, että päästään muuttamaan ja ehkä eniten olen täpinöissäni meidän tulevasta rempasta tai oikeastaan melko jännittynyt, että onko lopputulos oikeasti semmoinen kun toivotaan.

Uudesta kodista löytyy tosiaan epävirallinen yläkerta, eli lähes 20m2 kokoinen parvi. Eikä siis mikään semmoinen ahdas hökötys mikä mulla oli Alppilan asunnossa, vaan ihan kunnon parvi mihin mahtuu seisomaan. On varmaan sanomattakin selvää, että siitä tulee aikuisten kerros! En malta odottaa, että saan yli kahden vuoden tauon jälkeen jopa mun vaaterekin käyttöön! 😀 Tai ehkä jopa kaksi. Tässä parin vuoden aikana on nimittäin tullut todettua, että vaatekaapit eivät ole mun juttu. Paitsi ehkä housuille sun muille oikeasti viikattaville, mutta vaatekaapista on oikeasti äärimmäisen hankala löytää mitään!

Eksyin tosissaan taas sinne Elloksen kodin valikoimaan..

Jostain syystä mulla olisi kamala hinku saada tuommoinen sänkykatos! Kuvittelen jotenkin että tuon alla olisi jotenkin tosi turvallinen ja kotoisa nukkua. Pahoin pelkään, että tuo tuskin saa meillä miespuolista kannatusta, mutta saa nähdä. Myös ne pellavaiset petivaatteet haluan ehdottomasti hommata, en ole aikoihin ostanut kivoja lakanoita. Ja tietty myös se päiväpeitto. Noista jompikumpi voisi olla hyvä melko perus-päiväpeitto.

1. Tikattu päiväpeitto pellavakambriikkia täältä. Tämä olisi supertyylikäs, mutta silti yksinkertainen vaihtoehto. 2. Pussilakanasetti pestyä puuvillaperkaalia täältä. Näyttää niin mukaville!! 3. Päiväpeite vohvelikankaista puuvillaa täältä 4. Superihana sänkykatos täältä! 5. Pellavainen pussilakanasetti eri väreissä täältä


Ja taas olisi myös alekoodia Ellokselle tarjolla!

Koodi 345418 antaa -50% tervetuliaistarjouksen ja ilmaiset postikulut. Koskee uusia Elloksen asiakkaita ja on voimassa 30.9 saakka.

Koodi 345425 antaa -30% alennusta kalleimmasta tuotteista (myös merkit), voimassa 18.9 saakka.

Ellokselle pääset tästä!

Koodien ehdot:
 
 Tervetuliaistarjous! 50% alennusta tilauksesi kalleimmasta tuotteesta +
säästät toimituskulut! Edut koskevat vain uutta asiakasta ja uutta
tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia
vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia,
tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa 30.9.2016 asti, ja ne voi
käyttää vain kerran. Säästät normaalipaketin toimituskulut (norm. 5,20).
Tili- ja laskuasiakkaan toimitusmaksu ilman toimituskuluja 0,-/tilaus,
käteisasiakkaan 2,90/tilaus. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin
tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin,
elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä
Ei alennusta -tuotteisiin.

 30% alennusta kalleimmasta tuotteesta – koskee myös merkkituotteita
(poikkeuksena Odd Molly- merkki). Alennus koskee uutta tilausta Elloksen
valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä,
asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja.
Alennus on voimassa 18.9.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran.
Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää
muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin
tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin
eikä Design by -tuotteisiin. Ei koske Odd Molly- merkkiä.

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Koukussa Elloksen kotijuttuihin..

Apua! Oon tosissani jäänyt sen edelliskertaisen mattohehkutuksen jälkeen täysin koukkuun Elloksen kodin juttuihin. Nuo sivut ovat oikeasti aivan loputon suo kun koko ajan löytyy aivan liikaa kivoja juttuja. En olisi ikinä voinut uskoa että näin käy 😀 Kotikuulumisia laitan sitten taas jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä on jotenkin meneillään kamala sisustusvimma. Olen selaillut vaikka mitä kotijuttuja.

Petivaatteet ovat aina olleet omalla kohdalla semmoinen heikko kohta (koska ehkä paras asia johon voi panostaa ovat hyvät yöunet ;)) mutta nyt on tullut kuikuiltua ihan kaikenlaisia kalusteitakin. Tuo Ellos on vähän kun Ikean kivempi versio ja varsinkin kun tuonne tulee välillä ihan huiseja alekoodeja, niin voi säästää oikeasti ihan kunnon summia..

1. Pieni sohvapöytä täältä 2. Nojatuoli täältä 3. Sivupöytä/yöpöytä täältä 4. Sohvapöytä täältä
Ihan supersuloinen tuo nojatuoli! Sopisi hyvin esimerkiksi makkarin nurkkaan. Tuo messinkisen värinen sivypöytäsetti taas menisi helposti esimerkiksi yöpöydästäkin. 
Sen aiemmin hehkuttamani Tanger budjetti-paimentolaismaton lisäksi löytyi vaikka mitä kivaa mattoakin samaan tyyliin! Lempparini ovat ehdottomasti tuo 3. ja 4. 🙂

1. Ryijymatto täältä 2. Turkoosi persialaistyylinen matto täältä 3. Ihana paimentolaistyylinen matto täältä 4. Matto paimentolaistyyliin täältä

1. Pussilakanasetti pestyä puuvillaa täältä 2. Pussilakanasetti satiinia täältä 3. Pussilakanasetti puuvillasatiinia täältä 4. Pussilakanasetti puuvillaa täältä

Mulla oli ennen päähänpinttymä juurikin puuvillasatiinisiin petivatteisiin, niitä oli nimittäin aina oltava! Ja pakko kyllä sanoa, että onhan se kyllä supermukava materiaali petivaatteisiin. Antaa nimittäin juurikin semmoista ylellisyyden tuntua. Yksi juttu mitä omasta liinavaatekaapista ei vielä löydy, on pellavaiset petivaatteet. Ellokselta löytyi niitäkin ja ehdottomasti meinaan jossain vaiheessa semmoisetkin vielä hommata.

Laitan teille vielä jakoon pari ihan superalekoodia tuonne Ellokselle!!

Koodi 345422 nimittäin antaa -40% tilauksesi kalleimmasta tuotteesta. Tarjouksen ehdot postauksen lopussa. Hyvä sauma säästää oikeasti hurja summa esimerkiksi juuri jossain sisustushankinnassa kuten kalliimmissa pussilakanoissa 🙂 Voimassa 11.9 saakka.

Koodi 345418 antaa tervetuliaistarjouksena -50% alennuksen kalleimmasta tuotteesta, sekä postimaksun veloituksetta! Voimassa 30.9 saakka.

Aika hurjia alekoodeja siis!
Shoppailemaan Ellokselle pääset tästä!
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

40% alennusta tilauksesi kalleimmasta tuotteesta!

*Tarjousehdot:

Alennus koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennukset ovat voimassa 11.9.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

Tarjousnumero: 345422 

Tervetuliaistarjous! 50% alennusta tilauksesi kalleimmasta tuotteesta + säästät toimituskulut!

*Tarjousehdot:

Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa 30.9.2016 asti, ja ne voi käyttää vain kerran. Säästät normaalipaketin toimituskulut (norm. 5,20). Tili- ja laskuasiakkaan toimitusmaksu ilman toimituskuluja 0,-/tilaus, käteisasiakkaan 2,90/tilaus. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

Tarjousnumero: 345418

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.