Vielä on aikaa kesämeikkiin

En ole tainnut postailla meikkijuttuja piiiitkään aikaan. Siis meikkikuvien muodossa! Noh, nämä kuvat ovat parin viikon takaa, koska tämän viheliäisen flunssan vuoksi tullaan kaiken suhteen hieman jälkijunassa, mutta samapa tuo kai on. Jossain vaiheessa (about siis kymmenen vuotta taaksepäin) elin jotain turkoosien rajausten buumia ja meikkipussissa lojui silloin Anytimen turkoosi silmänrajauskynä. Sen jälkeen olen muutamaan otteeseen hairahtanut värillisiin rajauksiin, kuten nyt pari viikkoa taaksepäin. Ja hitto, miksi muistin tämän ihan parhaimman kesämeikki-vinkin vasta nyt kun kesä on lopuillaan? Maailman helpoin kikka raikastaa kesämeikkiä on värikäs rajaus!

Ripsarina on tässä meikissä juuri joku aika takaperin korkkaamani Lorealin Miss Baby Roll, josta en rehellisyyden nimissä oikein (vielä) osaa sanoa, että tykkäänkö vai en. Todella erikoinen harja, kivasti pituutta, mutta ainakaan näin ekojen käyttökokemusten myötä ei ehkä aivan niin reippaasti volyymiä kun mitä ehkä itse kaipaisin, vaikka tulos onkin erittäin siisti ja melko ripsiä erotteleva. Monet ripsarit paranevat käytössä, joten saapi nähdä miten tämän kanssa käy! En ole vielä onnistunut löytämään semmoista luonnonkosmetiikan ripsaria, joka olisi täysin vienyt mukanaan, mutta jos teillä on suositella superhyviä semmoisia, niin vinkit ovat todella tervetulleita!

Tuotteina tässä meikissä on:

 

Pohja: Madara CC-voide medium beige

Peiteaine: Hynt Beauty Dual Perfecting Concealer sävy medium (paras!!!)

Varjostus ja highligter: RMS Beauty Buriti Bronzer voidemainen aurinkopuuteri ja Master Mixer-hohtovoide

Ripset: Loreal Miss Baby Roll

Rajaus: Yves Rocher Botanical Color Eye Pencil sävy Bleu Agave

Luomilla: ABH Soft Glam-paletin (iso suositus!) sävyä Tempera

Aurinkopuuteri: Korres Cocoa ja Coconut Bronzer

Nyt kun hieman tutkailin, niin hyvältä vaikuttavia värilliisä rajauskyniä löytyy mm. Lorealilta ja näin syksyä ajatellen ovat esimerkiksi nämä NYX:in Metallic Eyelinerit sävyiltään ihania! Noista esimerkiksi sävy Rose Gold voisi kesämeikin lisäksi sopia erinomaisesti myös hohtavaan syysmeikkiin.

Ja ette usko kun kerron.. Sain tänään aamulla uuden noidannuolen alaselkään nostaessani poikaa. Sen vuoksi pääsin vasta nyt kunnolla tekemään blogijuttuja kun aamu meni lähinnä pakollisia juttuja tehden ja makoillen. Blogi on nämä pari viikkoa ollut melkoista valitusvirttä, suuret pahoittelut siitä. Ehkäpä tämä huono onni terveysjuttujen suhteen kohta kääntyy parempaan. Ainakin kovasti toivon niin 🙂

Turkoosit rajaukset: Jatkoon vai ei?

Kivaa viikonloppua!

 

Mainitut meikkituotteet saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

My skincare routine

Ihonhoidostani kysellään silloin tällöin ja olenkin aina välillä aiheesta postaillut. Kesällä kirjoitin postauksen esimerkiksi siitä, miten luonnonkosmetiikka on vaikuttanut ihooni. Mikäli aihe kiinnostaa, löytyy postaus täältä! En kuitenkaan ole ainakaan muistaakseni tehnyt postausta ihonhoidostani ihan step-by-step. Tai jos olen, niin tehdään nyt sitten päivitetty versio. Ihonhoito on nimittäin asia, johon nykyään panostan paljon aikaa ja vaivaa. Jos on pakko säästää aikaa, teen sen ennemmin meikkaamisesta kuin ihonhoidosta.


Olin ennen todella huono puhdistamaan kasvojani. Vuosikaudet vierähti niin, että pesin meikit oikeastaan pelkällä vedellä ja jotenkin jopa kasvoveden käyttö tuntui liian vaivalloiselta. Kuinka laiska voikaan olla? Haha, jos tuo menneisyyden minä näkisi tähän päivään, pyörtyisi varmaan kaikista rituaaleista. Ehkä sitä sitten oli ennen enemmän aikaa meikata kun itse ihonhoitoon kului vähemmän aikaa? Vesipesu + joku melko tavanomainen kosteusvoide (esim Nivea Soft 5€, haha), niillä mentiin. Jossain vaiheessa astuivat kuvioihin öljyt ja kasvoseerumit. Onkohan siitä vuosi- pari aikaa kun aloin käyttää silmänympärysvoidetta päivittäin. No mutta, onneksi sitä havahtui asiaan kolmenkympin kynnyksellä, silloin ehtii vielä hienosti päästä vauhtiin!

Puhdistus ja toner

Nykyään puhdistan kasvoni aina ja vielä todella perusteellisesti. Pesen meikit aina hellävaraisella luonnonkosmetiikan puhdistusaineella, useimmiten kaksoispuhdistuksella, jossa ensin liuotan meikin iholta öljymäisellä puhdistustuotteella ja seuraavaksi pesen ihohuokoset puhtaaksi meikistä, sekä epäpuhtauksista vaahtoavalla puhdistusaineella. Jos pesen vain yhden kerran, pyyhin kasvot usein vielä misellivedellä läpi vanulapun kera, koska puhdistettavaa jää yleensä aina sen yhden pesukerran jälkeen !! Eräs luonnonkosmetiikan suosikkimerkkejäni on Whamisa ja voin todeta, että kyllä, se on juuri niin hyvä kun sanotaan. Kaikki sarjaa kokeilleet, keiden kanssa olen keskustellut Whamisasta ovat totaalisen rakastuneita, minä mukaanlukien. En ole koskaan aikaisemmin löytänyt miltään muulta merkiltä yhtä montaa suosikkituotetta, semmoisia siis joita haluaa ostaa yhä uudelleen ja uudelleen. Kaksoispuhdistuksessa käytän tällä hetkellä Whamisan Cleansing Oilia liuottamaan meikin ja perään pesen kasvot Whamisan vaahtoavalla Foam Cleansing Creamillä, joka on ihanan täyteläinen. Kaksoispuhdistuksen jälkeen iho on todella puhdas!

Aamuisin saatan tyytyä vesipesuun, mutta herättyäni suihkin ihan ensimmäisenä kylmällä vedellä pesun jälkeen kasvoille suihkutettavaa kasvomistiä virkistämään. Kasvosuihke on muuten myös näppärä pitää jääkaapissa, virkistää ihanasti aamulla! Viimeisimpänä olen käyttänyt Kora Organicsin laventeli-mistiä. Mistin jälkeen taputtelen kasvoille sormin toneria, johon olen jäänyt täysin koukkuun. Paras tuote ikinä on Whamisan Deep Rich Toner ja joskus aikaisemmin olen postannutkin 7 skin methodista, jossa toneria taputellaan kasvoille seitsemän kertaa. Ihan aina en jaksa (tai ehdi) ihan seitsemää kertaa, mutta sen jälkeen iho on kyllä todella kosteutettu, eikä juurikaan tarvitse esimerkiksi kosteuttavaa seerumia. Usein teen taputtelun noin 2-3 kertaa, jonka jälkeen teen muita hommia ja annan tonerin imeytyä kunnolla. Tämä iso pullo on muuten myös äärimmäisen riittoisa!

Kuorinta

Kuorinta on ihonhoidon perusta heti puhdistuksen jälkeen! Vuoden sisällä olen löytänyt kaksi kuorintatuotetta, jotka ovat ehdottomasti ylitse muiden: Juice Beautyn hedelmähappokuorinnan, sekä nämä Whamisan Peeling Finger Mitt – kuorivat ”hanskalappuset”. Molemmat todella erinoimaisia tuotteita, joita voin suositella lämmöllä. Kiireessä nämä Whamisan ovat näppäriä, koska kuorinta hoituu hetkessä käymällä kasvot läpi pyörivin liikkein tuolla ”hanskalla”, ilman minkäänlaista vaikutusaikaa. Ihoa saattaa aluksi hieman pistellä, mutta kuorinnan jälkeen iho on todella heleä. Näille ehdottomasti plussa toimivuuden lisäksi myös helppoudesta ja nerokkuudesta. Lisäksi lappuset puhdistavat samalla tehokkaasti ihohuokoset.

Jos joku teistä etsii todella laiskan naisen kasvokuorintaa ja nimenomaan hellävaraista semmoista, suosittelen lämpimästi näitä 🙂

Seerumit ja öljyt

Ah, lempparini! Olen sanonut tämän ainakin tuhat kertaa, mutta rakastan öljyjä! Ja tietysti myös ihoni, joka suorastaan janoaa niitä ja kaikenlaista kosteutusta. Synteettiset öljyt ovat ehdoton no-no, enkä enää suostuisi käyttämään muita kun puhtaita ja ravitsevia luonnon öljyjä. Näistä olen löytänyt tänä vuonna todella monta älyttömän hyvää tuotetta, joiden myötä iho on ollut aivan mielettömän hyvässä ja heleässä kunnossa.

Harmi vaan, mutta oikeastaan en edes osaa sanoa, mikä näistä öljyistä on kaikkein paras, koska kaikki ovat aivan täydellisiä ja varmasti olen näistä jokaista hehkuttanut ”maailman parhaaksi”, haha. Whamisan Facial Oil ja Oils of Heavenin luomu-marulaöljy ovat molemmat todella huippuja luonnonkosmetiikan öljyjä. Yulin Modern Alchemist taas hieman ylellisempi seerumaisempi öljy, todella ravitseva öljyn tavoin ja samalla jättää ihon todella heleäksi. Jos näistä kaikista olisi pakko valita se paras, olisi valinta ehkä Yuli, mutta toki myös hintavin. Jos ei halua pihistellä ihonhoidossa, suosittelen ehdottomasti panostamaan luonnonkosmetiikan selektiivisiin kasvoseerumeihin! Esimerkiksi tämä Modern Alchemist sisältää yli 27 bioaktiivista ihoa monipuolisesti hoitavaa ja elvyttävää uutetta, joten eipä ihme, että tuote oikeasti on aivan loistava.

Kora Organicsin silmänympärysöljyä hehkutin jo keväällä ja pakko hehkuttaa edelleen. Todella loistava keksintö ja tätä käyttäessä on silmänympärysihon kuivuus kadonnut tyystin. Öljy on pienessä roll-on-purkissa, mutta voi luoja kun tämä on riittoisa! Tuote on tosiaan ollut minulla aikalailla päivittäisessä käytössä toukokuusta lähtien, eikä ole vielä edes puolillaan. Hyvin riittää siis, vaikka aika reippaasti tällä lotraankin. Näistä kuvista on kulunut itseasiassa yli kuukausi, mutta öljy ei edelleenkään ole vielä edes puolillaan.

 Kasvonaamiot ja hemmottelu

Naamiot ovat parasta, varsinkin sheetmaskit! Kasvojen sheet maskeistä lemppareitani ovat edelleen Whamisan naamiot. En oikeastaan edes tietä kummista tykkään enemmän, Whamisan geeli– vai levänaamiosta, mutta molemmat ovat kuitenkin täyttä priimaa! Iho on 30 minuutin jälkeen kuin olisi käynyt kasvohoidossa. Pyrin hemmottelemaan ihoa sheet maskillä edes kerran – pari kuussa, mutta joskus intoudun näihin myös kuuriluonteisesti useammin.

Silmänympäryksille käytettävät naamiot ovat juttu, josta olen vasta viimeaikoina innostunut. Olen käyttänyt kesän ajan noita Talikan Eye Therapy -lappuja silmänympäryksille. Laput sisältävät silmänympärysihoa kosteuttavaa seerumia, joka häivyttää pieniä juonteita, tummia silmänalusia ja laskee turvotusta. Lappuja voidaan käyttää 3-4 kertaa. Loistava esimerkiksi huonosti nukutun yön jälkeen, esimerkiksi jääkaappiviileänä!

Kosteusvoide

Ennen panostin kosteusvoiteisiin, mutta nykyään suosin niistä melkeinpä mahdollisimman yksinkertaisia tuotteita, joita voi käyttää sekä päivä-, että yövoiteena. Nivea Softiin en vielä sentään ole palannut, mutta muutamia kuivan ihon todella toimivia ravitsevia kosteusvoiteita olen löytänyt. Nykyään panostan kuitenkin enemmän ihonhoidossa niihin hoitavia ihmeaineita sisältäviin seerumeihin. Aivan ehdoton suosikkini on ollut Whamisan Double Rich Lotion, joka on aivan täydellinen. Sen loputtua siirryin testaamaan tätä Whamisan Nourishing Creamia, joka on erityisesti suunniteltu päivä- ja yövoiteeksi. Myös tämä on todella hyvä, ehkä aavistuksen tuhdimpi kuin Double Rich. Ehkä ihan aavistuksen kevyempi versio Double Richistä on Kora Organicsin Hydrating Moisturizer, joka on myös hyvä ja imeytyy hujauksessa!

 

Onko joukossa teidän suosikkeja? Panostatteko ihonhoitoon?

 

Tuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Hiusjuttuja ja testissä odotetut uutuudet Olaplexiltä + arvonta

Kaupallinen yhteistyö: Olaplex

Tiedätte varmasti menneet ongelmani vaalennetun tukan kanssa. Se yhdistettynä kaikenlaisiin hormoniheittelyihin on itselläni ainakin ollut aivan katastrofi. Kuiva ja sen myötä katkeileva blondi tukka on kuitenkin ihan varmasti useimmille tuttu juttu. Viime vuosina on meitä blondeja tosin hemmoteltu oikein olan takaa kun markkinoille on tullut vaalennusaineilta suojaavia ihmeaineita, kuten Olaplex.

Itselleni Olaplex-hoidot ovat tuttuja jo vuosien ajalta ja allekirjoitan, että Olaplex-hoidon jäljiltä tukka on vaalentaessa huomattavasti parempikuntoisempi. Ei nimittäin enää niitä katkeilleita hiuksia tai kuivan koppuraa lopputulosta. Ennen kesäkuun alun kevyttä raidoitusta olin vaalentamatta hiuksiani lähes vuoden, mutta koko tuon ajan olemme kampaajani Qhairin Marian kanssa laittaneet pidennyshuoltojen yhteydessä hiuksiini aina Olaplex-hoidon, joka ilman vaalennustakin tekee ihmeitä juuri sille jo aikaisemmin kärsineelle latvalle. Tukka on nimittäin aivan ihanan tuntuinen salonkihoidon jälkeen ihan myös tehohoitona vaurioituneelle tukalle.

Olaplexin tarinahan lähti tuotteesta, joka kehitettiin suojaamaan hiuksen rakennetta värjäyksen yhteydessä, sekä sen ohella käytettävästä tulosta ylläpitävästä kotihoidosta. Useimmat kampaamot tarjoavat värjäyksen yhteydessä tai erikseen Olaplexiä lisäpalveluna suojaamaan ja vahvistamaan hiuksia. Tuotteen patentoitu koostumus estää hiusta vaurioitumasta kemiallisten käsittelyiden yhteydessä, sekä korjaa jo syntyneitä vaurioita jokaisella käyttökerralla. Kuten tuolla ylempänä jo mainitsin, muhitellaan hiuksissani edelleen kampaamokäynneillä Olaplexiä hemmotteluhoitona hiuksille, vaikkei hiuksia sillä kertaa edes vaalennettaisi. On ehdottomasti auttanut tukkaani parempaan kuntoon ja edistänyt kasvatusprojektiani! Olaplex-hoitoja tarjoavat kampaamot löytyvät muuten esimerkiksi Olaplexin sivuilta.

 Mutta! Värjäyksen ohella on todella tärkeä juttu on kuitenkin ylläpitää tulosta kotona, ettei hius pääse ajan mittaan kuivumaan ja kunto huonontumaan. Siihen olen itse käyttänyt aikaisemmin sitä Olaplexin nr3-kotihoitoa, mutta onneksi sarja on vihdoinkin laajentunut myös shampoolla ja hoitoaineella. Nämä paljon odotetut Olaplex Bond Maintenance– uutuudet tulevat Suomessa myyntiin elokuussa ja ainakin itse sanoisin, että tulevat varmasti olemaan melkoinen hitti. Sain itse jo kesäkuun alussa ennakkotestiin kyseiset uutuudet ja nyt olisikin tarkoitus kertoa omia kokemuksiani näistä. Kotihoitotuotteiden tarkoitus on ylläpitää salongissa tehtyä Olaplex-hoitoa, jotta hiukset pysyvät hyvässä kunnossa myös jatkossa.

Vaalennettu hius tarvitsee sopivissa väärin kosteutusta ja hoitavuutta. Siispä nuo ominaisuudet ovat nyt kiteytettynä näihin pulloihin. Olaplex-tuotteet on suunniteltu erityisesti käsitellyille, huonokuntoisille ja vaurioituneille hiuksille. Oma hiustyyppini on melko vaativa ja kaipaa säännöllisesti riittävää kosteutusta, sekä hoitoa, ettei lähde haurastumaan. Hiukseni takkuuntuu todella helposti ja on aavistuksen luonnonkihara. Tukkaa on paljon, mutta yksittäinen hius on melko hento.  Eli juuri semmoinen perinteinen ”pöhö”, joka tarvitsee paljon siloitusta ja hoitoa. Siksi olenkin melko tarkka siitä, mitä tuotteita nykyään käytän säännöllisesti ja mitkä ovat niitä, jotka auttavat pitämään vaalennetut hiukset terveinä. Valitettavasti osassa hiustenhoidon tuotteita ei nimittäin ole tarpeeksi hoitavia ominaisuuksia. Olen joskus blondimman tukan kanssa käyttänyt liian vähän hoitavia hiustuotteita ja huomannut hetken päästä eron: Latva lähtee helposti katkeilemaan kuivuessaan, jolloin koko hiusten pituus pikkuhiljaa haperoituu epätasaiseksi ja tukka lyhenee pikkuhiljaa.

Mitä sitten olen tuumannut näistä uutuuksista? No ihan ensimmäisenä: Tykkään oikeasti hurjasti! Hiukset ovat näiden jäljiltä samettisen pehmeät, kiiltävät ja hoidetun tuntuiset, mutteivat kuitenkaan missään tapauksessa ylihoidetun lättänät. Jo pestessä tuntuu shampoo todella samettiselta ja hiukset ovat kivan tuntuiset pestessä jo pelkän shampoon jälkeen, joidenkin shampoiden jäljiltä tukka tuntuu nimittäin natisevan puhtaalta, jota ei saisi selväksi millään ilman hoitoainetta. Hoitoaineessa on myös todella miellyttävä koostumus, molemmat näistä ovat kuin nestemäistä samettia, koostumus on nimittäin jotenkin todella ihana. Nämä ovat nousseet itselläni todellisiksi suosikeiksi ja niin kauan kun tukassani on vaaleaa tai kuivia latvoja, aion ehdottomasti pitäytyä näissä tätä hiusten kasvatusprojektiani tukemassa. Tuotteet eivät muuten sisällä lainkaan parabeeneja, sulfaatteja tai eläinperäisiä ainesosia.

Uutuudet tulevat myyntiin elokuun aikana kampaamoihin, sekä hyvin varusteltuihin tavarataloihin. Jos etsit tehoapua tukalle, niin suosittelen testaamaan! 🙂

Ja hei! Pistän käyntiin myös arvonnan, jossa yhdellä onnekkaalla on mahdollisuus voittaa itselleen, sekä ystävälleen nämä uutuudet. Toteutan arvonnan Instagramissa, jossa arvonta löytyy Olaplex-aiheisesta kuvasta. Eli huom! Arvontaan ei voi tällä kertaa osallistua blogin puolella. Löydät minut IG:stä @iines

Arpaonnea!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Heinäkuun kauneussuosikit (+alekoodi luonnonkosmetiikkaan!)

Tänään olisi vuorossa kauneussuosikkeja heinäkuulta. Lupasinhan nimittäin palata taas tekemään kuukauden suosikit-postauksia pienen tauon jälkeen aktiivisemmin! Heinäkuun lemppareihin mahtuu vaikka mitä ihanuuksia,  niin meikkituotteita kun ihonhoitoakin..

Aivan ensimmäisenä on pakko nostaa esille tuo kasvoharja! Bongasin joskus Mikaelan IG Storiesista vinkin käyttää kasvoharjaa itseruskettavan levittämiseen kasvoille ja tämä oli kyllä nerokkain vinkki ikinä! Itse olen ainakin tuskaillut aina juuri kasvojen itseruskettavan levittämisen kanssa, koska en halua sormieni värjäytyvän ja käsienpesu jokaisen levityksen jälkeen on aina jotenkin rasittavaa. Tähän asti olen käyttänyt kasvojen kinnasta, joka alkaa olla niin aikansa elänyt, että oli ihan kiva löytää tähän joku muu ratkaisu. Ja tuo harja on aivan loistava tähän! Itselläni käytössä siis Kicksin Foundation Brush ovaaliharja, joka on siis käytännössä identtinen tuon virallisen Self Tan Applicator Brushin kanssa, joka on ”virallisesti” kasvojen itseruskettavan levitykseen. Oikeasti ei näillä ole mitään eroa 🙂

Ihonhoidon tuotteista nousi suosikeiksi pari seerumia, sekä Laveran After Sun Lotion, joka on aivan huippu! Koostumus on todella miellyttävä, hyvin imeytyvä ja todella kosteuttava. Olen käyttänyt tätä nyt kesälomalla aikalailla päivittäin. Parhaimpia kokeilemiani after sun-voiteita ehdottomasti ja yksi suosikeistani Laveralta. Voide lupaa kosteuttaa ihoa 24h, pidentää rusketuksen kestoa ja myös viilentää ihoa kivasti.

Seerumeista otin joku aika sitten käyttööni Yüli Skincaren pari todella ylellistä kasvoseerumia, jotka olivat odottaneet kaapissa jo pari kuukautta edellisten seerumeiden loppumista. Näitä on suitsutettu jo ennakkoon hurjasti ja keväällä Yüli Skincaren tuotteet tulivat Naturellen valikoimiin. Itselläni on ollut näistä käytössä kaksi seerumia, jotka eroavat toisistaan todella paljon. Ambrosia Beauty Nectar Kauneusnektari ja Modern Alchemist Ravitseva seerumi, jotka molemmat ovat täydellisiä! Toki nämä ovat myös keskivertoa hintavampia tuotteita, mutta ehdottomasti selektiivisen luonnonkosmetiikan luksusseerumeita. Molemmat ovat anti-age-tuotteita, eli sopivat erinomaisesti hoitamaan ensimmäisiä juonteita ja ikääntymisen merkkejä tehohoitamalla ihoa, kun taas sitten myös varttuneempaa ihoa.

Modern Alchemist on öljyinen seerumi, joka ravitsee kuivaakin ihoa tehokkaasti. On muuten myös varsin oivallinen valinta yövoiteen alle tai juuri niinä kausina kun iho todella tarvitsee lisähoitoa ja hemmottelua. Se sisältää yhdistelmän korkealaatuisia ihoa korjaavia ja hoitavia ainesosia, sekä luonnollisia öljyjä, jotka siloittavat ja kiinteyttävät ihoa. Seerumin säännöllinen käyttö myös nostaa ihon kollageenipitoisuutta, joka taas vähentää juonteita ja tekee ihosta nuorekkaamman.

Sanoisinko, että Ambrosia Beauty Nectar on aivan erinomainen käytettäväksi aamuisin kun ei halua liian öljyistä seerumia meikin alle. Itselläni iho imee öljyt hujauksessa, joten niiden käyttö myöskään aamuisin ei ole mikään ongelma, jos on hetki odotella öljyjen ja voiteiden kuivumista. Silti joskus haluaa päästä kevyemmällä ja siihen Ambrosia on aivan täydellinen. Seerumi on yhdistelmä hyraulonihappoa, antioksidantteja ja ihon pintasolukkoa uudistavia luonnollisia ainesosia. Tämä suorastaan hujahtaa ihoon tehden siitä aivan mielettömän kauniin hehkuvan !!! Seerumi on reippaan kokoisessa 50ml pullossa ja yksi painallus riittää tehokkaasti, eli on myös todella riittoisa tuote.

Ainiin ja hei Naturellella on juuri Heinäkuun hemmotteluhinnat ja koko tuotevalikoima (muutamaa merkkiä lukuunottamatta) -20% alennuksessa heinäkuun loppuun saakka koodilla HEMMOTTELU2018 . Suosikkibrändejäni Naturellen valikoimista ovat näiden lisäksi mm. Juice Beauty, Axiology, Whamisa, Intensaen kynsilakat, Oils of Heaven ja Tata Harper <3

Sitten meikkijuttuihin ja tuotteeseen, jota olen innolla odottanut pääseväni esittelemään teille! Yhdellä lauseella sanottuna: Tämä on täydellisin luomiväripaletti, jonka olen ikinä omistanut! Kyseessä on Anastasia Beverly Hillsin Soft Glam-paletti, joka on nyt toista kuukautta käytössä. En enää malta käyttää juurikaan mitään muita kun suosikkinappejani tästä paletista. Jälki luomilla on nimittäin jotain niin upeaa.


En ole aikaisemmin syttynyt punertaville luomiväreille sitten yhtään, mutta tästä sävystä Rose Pink (keskimmäinen) on tullut ihan ykköslemppari. Se onkin eniten käyttämäni sävy näistä kaikista paletin napeista. Pigmentti, hohto ja pysyvyys ovat näissä ihan omaa luokkaansa. Myös nuo kaksi muuta sävyä ovat nousseet suosikeiksi. Suuri peukku siis ABH:n luomiväreille! Löytyy netistä esimerkiksi täältä. Mikä tässä Soft Glamissa on parasta, on ehdottomasti se, että yhdestä ja samasta paletista löytyy luomivärisävyt oikeastaan niin kattavasti lämpimän sävyisiin arki-ja juhlameikkeihin, ettei enää muuta tarvitse edes hommata.

Tässä luomilla juuri tuo sävy Rose Pink. Ripsissä tämän hetken suosikkimaskarani Lorealin Volume Million Lashes Fatale, johon ihastuin jo alkukesästä! Lisäsin sekaan joku aika sitten pari tippaa silmätippoja, johan on taas kuin uusi ja riittää edelleen.

Aurinkopuuterina tässä on tuo alempana esittelemäni Korresin Bronzer ja iho on kosteutettu meikin alla juurikin Yülin Modern Alchemistilla, jonka päällä on kevyt päivävoide.

Sain kesän kynnyksellä testiin meikkituotteita Korresilta, joista muutama tuote onkin noussut ehdottomasti erityismaininnan arvoiseksi. Brändinä Korres on joltain osin ennestään tuttu, olen joskus käyttänyt mm. merkin huulivoiteita, mutta värikosmetiikka on täysin uutta. Kyseessä on kreikkalainen apteekkilaatuinen kauneusbrändi, joka panostaa tuotteissaan luonnollisiin raaka-aineisiin. Tuotteet eivät ole virallisesti sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, mutta melko lähellä ja ehdottomasti vihreämpi valinta kuitenkin. Valikoimista löytyy myös paljon täysin vegaanisia tuotteita, nämä kaikki postauksessa esittelemäni tuotteet nyt esimerkkinä 🙂

Korres Voluminous Lipgloss Morello nudesävyssä Bronze Nude on täydellinen! Tämä on ollut kesällä todella ahkerassa käytössä ja kannan huulikiiltoa laukussani päivittäin mukana. Olen pitkästä aikaa muutenkin innostunut taas huulikiilloista. Ihan parhaita, varsinkin luonnollisempaan kesämeikkiin.

Toisena suosikkina on ollut uusi Cocoa & Coconut Bronzer -aurinkopuuteri, joka itselläni on sävyssä Warm Shade. Pidän tästä myös hurjasti! Myös Korresin kynsilakat olen ottanut nyt käyttöön. Vuoden aikana en ole tainnut lakata kynsiäni kertaakaan muilla kuin 5/7-free kynsilakoilla, jotka ovat ehdottomasti parempi ja myös luontoystävällisempi valinta. Kyseiset kynsilakat eivät sisällä 7:ää haitallisinta kynsilakan ainesosaa, kuten esimerkiksi formalehydia, silikonia tai asetonia. Lakkasin itseasiassa juuri varpaankynnet Korresin valkoisella Gel Effect-lakalla. Myös siis nämä Gel Effect-lakat ovat vegaanisia.

Onko joku näistä teille ennestään tuttu tai alkoiko joku tuotteista erityisesti kiinnostaa?

 

Tuotteet saatu. Osa linkeistä kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Uusia hiustuulia: Pinkkiin taittuva rosé-kesätukka

Ehdinkin vilauttaa uuden kesätukkani Instassa ja unohdin kokonaan, että voisihan siitä  väkertää kasaan postauksenkin! Sain alkukesästä kutsun yhteistyökumppanini KC Professionalin värikouluttajan käsiin toteuttamaan pientä muutosleikkiä tukkaan kesäksi uudella KC Color Luximalla. Tiedätte tarinan katkenneesta vaalennetusta latvasta ja siitä, että olen vannonut, etten enää koskaan enää vaalenna hiuksiani. Noh.. Kun näette tämän tyvikasvun, niin ymmärrätte varmasti, että kevyt raidotus oli ihan perusteltua jo tämän oman sävynkin kasvattelun suhteen..

Tässä siis ennen-kuvaa. Kuten huomaatte, on raja vaalennetun latvan ja luonnollisen hiuksen välillä todella radikaali, koska käytännössä lopetin vaalennuksen seinään. Oma sävy on myös melko tumma, joka tietty tekee kontrastista vielä vahvemman. Lisäksi tuo vanha vaalennus on edelleen todella huonossa kunnossa ja jokaisella kampaamokerralla olemme hellineet sitä Olaplex-hoidolla, vaikkei mitään väriä olekaan tukkaan laitettu.

Reippaasti Olaplexiä siis kehiin ja tulin vastaan kevyen, kokovaalennusta hurjasti hellävaraisemman babylights-raidoituksen suhteen. Tarkoituksena oli pehmentää tuota rajaa vaalennetun latvan ja oman sävyn välillä, nimenomaan hellävaraisesti. Ja se rajahan oli melko huomattava.. Raidoista tehtiin todella ohuita ja ne levitettiin folioiden kanssa niin, ettei vaalennusaine osunut vaalennettuihin latvoihin. Tarkoitus ei ollut tehdä minusta jälleen kokoblondia, vaan enemmänkin kirkastaa ilmettä ja tehdä hiuksista ”yhtenäisempi” tuon radikaalin tyvikasvun suhteen.

Sitten jälkeen-kuvia ja rosekultavivahteinen kesätukka. Aivan super! Kevyet raidat kirkastivat ilmettä aivan hurjasti ja nyt voi helposti olla ainakin seuraavan vuoden tekemättä mitään vaalennuksen tai raidoituksen puolesta. Oma hiustenväri kasvaa nyt luonnollisemmin esiin kun raidat pehmentävät kontrastia. Pitkän tähtäimen suunnitelma onkin semmoinen luonnollinen rantsutukka hiekan sävyssä. Eli siis kasvattaa oma sävy esiin ja ekat pari vuotta ehkä pariin otteeseen kevyesti raidoittaa. Kokoblondiksi en ihan varmasti aio enää ryhtyä, mutta tämmöinen kevyt raidoitus voi tulla tässä oman sävyn kasvattelussa kyseeseen silloin kun omaa tyveä on kasvanut taas reippaasti esiin, kuten esimerkiksi nyt kokonaisen vuoden ajan 😀

Aikaisemmin olen jostain syystä kammoksunut omassa hiuksessani kaikkea, mikä menee punaiseen sävyyn. En edes tiedä miksi.. Ehkä olen saanut lapsuudesta jotain traumoja saunailtojen värjäyshetkistä kun äitini sävytti hiuksiaan aina jollain kastanjan ruskealla ja halusin aina itse jotain raitoja tai jämiä siitä väristä hiuksiini. Eihän siitä kovin hieno tullut koskaan 😀 Kevyt hattarapinkki on ollut poikkeus ja nyt jotenkin innostuin tästä rosé-ajatuksesta. Kylmän punertavan pinkki vai miksikä tätä nyt kutsuisi? Olen ollut aivan fiiliksissä tästä! Täytyy ehkä rohkaistua tekemään useammin sävyn vaihteluita hiuksiin 😉

Minä ja päiväni wannbe-mallina. HAHA!

Melko kevyellä muutoksella tuli loppupeleissä todella suuri ero. Erityisen ihastunut olen ollut tähän sävyyn! Olen muutaman kerran yrittänyt sävyttää tukkaa kotona suoraväreillä, mutta olen siinä vain yksinkertaisesti maailman huonoin. Nyt kun ammattilainen teki sen puolestani, sujui kaikki tottakai täydellisesti. Voi kun osaisi itse sävyttää hiuksiin kerran kuussa uuden kivan sävyn! Täytyy vielä testailla kotona jos onnistuisin tekemään semmoisen kevyen persikan sävyn, josta olen myös haaveillut ikuisuuden. Kaapista löytyy muutamassa sävyssä KC:n uusia suoravärejä, joten ehkäpä lomani aikana hieman harjoittelen niiden kanssa. Nykyään markkinoilta nimittäin löytyy huippulaadukkaita kampaamotason tuotteita, joilla ihan tämmöinen tavallinen talliainenkin voi tehdä hiustaikoja kotikylppärissä. Kautta vuosian ovat omia lemppareitani olleet juuri nuo KC Color Mask-sarjan tuotteet. Muutamia muita sävyttäviä naamioita olen kokeillut, mutta eivät vain yksinkertaisesti voita KC:tä. Nyt alkuun kuitenkin ylläpidän tätä sävyä kotona sillä KC Color Maskin Pearl-shampoolla, jota jokunen teistä muuten joskus suosittelikin minulle sitä itse naamiota tehokkaampana. Ja toimii oikeasti!

Suuri kiitos vielä kesän ihanimmasta tukasta KC Professionalille ja aivan loistavalle hiusgurulle Jonna Karjuselle <3

Mitäs tuumaatte uudesta kesätukasta?

 

Palvelu saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.