Takaisin töihin mammalomalta!

Nyt on virallisesti viikko takana töitä mammalaiffin jälkeen ja toki ihmettelemistä löytyy edelleen. Kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt kyllä valtavan hyvin ja tietysti kohdallamme tätä sopeutumista auttaa vähän se, että mies on vielä hetken kotona pikkuisen kanssa. Eli ei tarvitse vielä kylmiltään heittäytyä siihen työt- ja tarharumbaan, joka varmasti jossain määrin tulee vaatimaan meiltä kaikilta alkuun totuttelua.

Reippaasti yli vuosi tuli vietettyä kotona, mikä nyt toisaalta on loppupeleissä varsin lyhyt aika työelämässä.. Aikansa kuitenkin kaikella ja siitä huolimatta, että olen kovin ollut innostunut työhön paluusta, oli myös kotona vietetty aika ehdottomasti kullan arvoista. Sitä kun näkee oman pienokaisen kehittymisen ja jokaisen hetken vierestä, tuota kun ei vuosien päästä enää saa takaisin. En olisi muutenkaan uskonut äitiyden kasvattavan näin paljon myös niitä työelämätaitoja; ennen kaikkea kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja sitten myös tietynlaista armollisuutta itseään kohtaan. Itsensä ja tulevaisuuden haaveet, sekä tavoitteet näkee nyt aivan eri tavalla kun on ehtinyt ajan kanssa pohtia, että mitä sitä oikeasti haluaa tulevaisuudelta.

Alunperinhän olin melkein varma, että haluan palata takaisin töihin heti vanhempainvapaan päättyessä. No, mielihän muuttui melko nopeasti kun virallinen töihinpaluu alkoi häämöttää, eihän sitä olisi itse vielä raaskinut niin pientä hoitoon lykätä jos kerran on vielä mahdollisuus jatkaa kotona olemista. Eihän sillä KHT:llä mitään leveää elämää elä ja toki lainat ovat olleet hoitovapaan ajan lyhennysvapaalla, mutta ei tässä kuitenkaan ole joutunut nälkääkään näkemään. Mielestäni kotihoidon tuki on aivan mielettömän hyvä systeemi ja eihän sen tarkoituskaan ole tietysti rahallisesti palkan tai työttömyysturvan vastine, vaan enemmänkin juuri pieni kannustin viettää pidemmän aikaa kotona talouden niin salliessa.

Itse olin säästänyt rahaa hoitovapaalle jo kauan ennakkoon ja tavallaan ennakoinut jo hyvissä ajoin mahdolliset tulevat ja yllättävät kuluerät. Suosittelen kaikille asiaan varautumista ennakkoon, esimerkiksi jo raskauden aikana voi aloittaa säästämisen, vielä kun talous rullaa sitä normaalia. Eihän se säästäminen ja varautuminen koskaan ole pahasta, vaikka sitten sattuisikin pärjäämään kotona ilman säästöihin kajoamista 🙂 Meillä kriittinen tekijä oli se, että laitoimme asuntolainan lyhennysvapaalle siinä vaiheessa kun jäin kodinhoidontuelle. Siinä säästi jo heti satoja euroja kuussa pakollisista menoista. Ensi kuussa alkaa taas sitten asuntolainan maksu.

Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että tämä puolitoista vuotta on melko hyvä aika viettää kotona ja kyllä sen sitten vaan tuntee milloin aika on kypsä töihin paluun, sekä yleisesti myös sen hoidon aloittamisen suhteen. Uskon, että päivähoito tulee pienellekin ihan hyvään saumaan, välillä on tuntunut siltä, että poika on jopa kyllästynyt meihin täällä kotona, joten ehkä eri ihmiset, erilaiset puuhailut ja uudet lekit tulevat uudessa ympäristössä tulevat myös hänelle ihan mukavana vaihteluna.

Kuten olen täällä kertonutkin, pitkän harkinnan jälkeen päätin vaihtaa kokonaan alaa ja jättää vanhan rahoitusalan asiantuntijan pestini. Hyppääminen uuteen ja tuntemattomaan on ollut ehkä siinä mielessä ”rankempaa”, että joutuu uuden arkirytmin lisäksi totuttelemaan täysin erilaiseen työhön, järjestelmiin ja moniin muihin juttuihin, jotka vanhaan työhön palatessa olisivat tulleet vanhasta muistista. Toki työelämä kehittyy nykyään semmoista vauhtia, että muutoksia olisi varmasti ollut vanhaan tehtäväänkin palatessa ihan riittämiin. Tuntuu, että kaikki kehittyy nykypäivänä semmoista vauhtia, ettei muutamaa kuukauttakaan enää ehdi pysyä samassa, puhumattakaan nyt siitä, että olisi useita vuosia pois työstään.

Päivähoidon alkaminen lokakuussa muuttaa toki vähän tätä arkirytmiämme, mutten kuitenkaan usko, että kovinkaan paljoa. Pidän itse töistä etäviikon ekan päivähoitoviikon ajan, jolloin vien naperon aina hetkeksi hoitoon yksinään. Jatkossa pyrin muutenkin yrittämään systeemiä, jossa voisin välillä aamuisin tehdä kotoa pari tuntia töitä, mikäli poikaa nukuttaa aamulla vähän pidempään. Tällöin ei tulisi niin pitkiä hoitopäiviä.  Jokatapauksessa tulen pyrkimään siihen, että herään itse aikaisemmin puuhailemaan omat juttuni ensin alta pois, sitten herätän pojan, tehdään aamuhommat ja lähdetään tarhan kautta töihin. Tommilla taas sitten tulee olemaan vastuullaan tarhasta hakeminen. Meillä kävi aivan mieletön tuuri päivähoitopaikan suhteen ja saimme paikan juuri sieltä, josta halusimme! Kamalan säädön jälkeen tietysti, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Asia, jota eniten ”pelkäsin” töihin paluussa on osoittautunut ehkä kaikkein pienimmäksi huolenaiheeksi. Tai siis eipä niitä huolenaiheita muutenkaan kamalasti ole ollut tämän aiheen suhteen, mutta kuitenkin.. Olen kotimammaillessa tietyllä tapaa pitänyt blogin kautta yllä sosiaalisuuttani, yllättävän paljon nimittäin vetristää aivoja ihan sekin, että tuottaa kirjallista sisältöä. Töissä raporttien, sähköpostien ja erilaisten juttujen kirjoittaminen on ollut arkipäivää. Tulee toki jatkossakin olemaan ihan avainjuttu osata muotoilla ja esittää asioita selkeästi kirjallisena.

idkuva

     Tämä asia, jonka huomasin kuitenkin kotiäiteillessä nousseen jossain vaiheessa pintaan oli tietynlainen ujous sosiaalisia tilanteita kohtaan. Se on oikeasti varmaan se petollisin juttu kotimammailussa, että oikeasti jäisi vuosiksi vaan sinne kotiympyröihin, jolloin helposti alkaa jopa pelätä sosiaalisia tilanteita ja ahdistua siitä, että joutuukin aikuisten joukkoon tai joutuu olemaan jollain tapaa esillä. En nyt tarkoita, että tämä välttämättä kaikilla tulisi eteen, koska on kuitenkin paljon itsestään kiinni mitä arkena tekee. Melko helppoa on kuitenkin varsinkin pikkuvauvan kanssa jäädä välillä kotiympyröihin junnaamaan päiväkausiksi, jopa viikoiksi. Itse huomasin tämän etenkin talvella kun kaikkialle lähteminen oli sen pukeutumisrumban kanssa jotenkin niin työlästä, että ennemmin hoiti vaan ne pakolliset lenkkeilyt ja kauppareissut.

Omalla kohdallani tämä tietynlainen uusi ”ujous” tuli ilmi lievänä esimerkiksi blogitapahtumissa, kotona möllöttämisen jälkeen small talk ei enää luonnistunutkaan vanhaan malliin ja tuntui tavallaan kun olisi ollut uusi, ujompi ja arempi minä. Se oli asia, jota pelkäsin. Että olisin muuttunut jännittäjäksi tai alkanut stressata asiakastapaamisia ja muita sosiaalisia juttuja, jotka ennen olivat olleet silkkaa arkipäivää ja päinvastoin kivoja juttuja. Toki koin, että sosiaalisuuteen vaikutti hurjasti esimerkiksi se, miten on saanut edellisinä öinä nukuttua. Jos yöunet olivat menneet plörinäksi, ei sitä jotenkin jaksanut sosialisoidakaan samalla tavalla kun normaalisti.

Pelkoni on onneksi osoittautunut turhaksi ja koenkin, että sen jälkeen kun olen saanut muuta mietittävää ja vaihtelua arkeen, olen ollut jopa täysin eri ihminen kun kuluneen vuoden aikana! Omalla kohdallani tämä oli juuri oikea aika palata töihin. Jonkin toisen kohdalla se voi taas olla pari vuotta myöhemmin tai paljon minua aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että sen tuntee itse parhaiten kun ”aika on kypsä”.

Onko teillä ollut samoja ajatuksia mammaillessa tai töihin paluun suhteen?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ammattina bloggaaminen ja SoMe – ajatuksiani ja omia kokemuksiani aiheesta

Postausta työhönpaluusta on toivottu paljon, joten tässäpä iltapäivän ratoksi muutama miete aiheesta. Työaiheiset postaukset ovat muutenkin hurjan tykättyjä joten toivon, että pidätte tästä postauksesta! Ajatus saattoi vähän karata muihinkin aiheisiin ja myös siihen, onko blogi työtä tai miten määritellään ”työ”? Onhan tässä tullut ”jännitettyä” töihinpaluuta jo kuukausia ja pian se sitten onkin omalla kohdallani edessä. Kaiken tämän 1,5 vuoden kotona ”makoilun” jälkeen. Sen voin nimittäin todeta, että tämä aika on ollut kaikkea muuta kuin sitä! Eniten juurikin henkisen kasvun aikaa, mutta myös itsensä kehittämisen hetkiä.

Olen haastanut itseäni liikunnallisesti, opiskellut kotona itseäni kiinnostavia aiheita, kirjoittanut blogia melkeinpä päivittäin, toki meidän muita arjen rutiineja ja leikkejä unohtamatta! Juttuja jotka ovat pitäneet aivot virkeänä ja ehkä siksi työhönpaluu ei niinkään jännitä sen puolesta, että miten ”osaan tehdä muuta kun viettää aikaa lapsen kanssa kotona”. Enemmän jännitys onkin juuri positiivista innostusta, olen jo pari kuukautta suunnitellut ideoita työhöni ja suorastaan palan halusta päästä toteuttamaan inspiroivia juttuja. Asia, joka eniten tuo sitä jännitystä on kuitenkin nimenomaan uusi työ.  Se kun ei voi palata tuttuun ja turvalliseen, jossa kaikki lähtee heti rullaamaan vanhaan malliin.

idup

Kerroin aiemmin irtisanoutuneeni pankkityöstäni ja edelleenkään en ole millään tapaa katunut päätöstäni. Päinvastoin! Puuduttava, prosessinomainen ja byrokraattinen työ ei totisesti sitten enää ollutkaan minua varten ja kuten aiemmin olen täällä kertonutkin, haluan työelämässäkin jatkossa keskittyä asioihin, joihin koen intohimoa ja joista nautin. En koe, että kellokorttimainen työ, jossa omien ideoiden ja ajatusten hyödyntäminen on usein jopa mahdotonta, olisi minua varten. Haluan tehdä työtä, joka palkitsee, jossa tunnen oikeasti tekeväni jotain joka kiinnostaa, juttuja joita ei edes haittaa miettiä ensimmäisenä kun heräät sängystä. Toki nyt kaikessa työssä on aina puolensa, ne hyvät ja sitten ne huonot, mutta varmasti ymmärrätte pointtini.

Olen aina ollut todella työkeskeinen ja jo pienenä haaveilin töistä, oli kiva leikkiä ”pomoa” tai opettajaa, tehdä siskolle pistokokeita ja tehtäviä, myydä ovelta ovelle itsetehtyjä tuoksukortteja, yrittää tyrkyttää äitille ”ravintolaherkkuja” oman keittiön antimista itsetehdyllä ruokalistalla ja kaikkea tuommoista. Työjutut ovat siis aina pyörineet mielessä, tosin ne haaveet vaan vuosien mittaan vaihtuneet. Eka oli lentoemäntä, sitten muotisuunnittelija ja lopulta päädyinkin koulun kautta töihin vakuutusyhtiöön ja sen jälkeen pankkiin. Tietyllä tavalla harmittaa, etten miettinyt jo vuosikausia sitten jotain yritystoimintaa blogijutun ympärille, ei sitä silloin edes itse voinut kuvitella kuinka valtava juttu vaikka nyt sitten sosiaalisen median markkinoinnista tulisi.

Kai sitä silloin ajatteli vielä, että tuo täysin uusi ala oli jollain tapaa täysin höpöhöpöjuttu, ettei kukaan oikeasti voisi lukea työkseen vaikka blogeja tai naistenlehtiä. Kunnes kuulin vuosia takaperin, että se on täyttä arkea esimerkiksi viestintätoimistoissa. Johan tunsin itseni jotenkin suorastaan huijatuksi ja maailmani avartui. Sitä se nykypäivä on, työelämäkin on muuttunut. Eikä ihan vähääkään. Ennen kylvettiin peltoja ja tehtiin fyysistä työtä, nykyään työ on enemmän asiantuntijatyylistä, konsultointia, ideointia ja ennen kaikkea luovuutta.

Toki moni ajattelee edelleen, ettei ole työ olla bloggaaja tai sisällöntuottaja. Periaatteessa nyt voi olla ammatiltaan vaikka koiraterapeutti (ja siis onhan niitäkin olemassa) tai ihan mitä tahansa jos siitä maksetaan ja homma tuottaa. Itse nyt kuitenkin koen, että kyse on enemmän juuri siitä, että tekee jotain mistä nauttii ja sehän on vaan plussaa jos sillä on mahdollista elättää itsensä. Itse en saa tällä hetkellä säännöllistä palkkaa blogistani tai millään tasolla eläisi tällä hommalla, vaan kyse on enemmän harrastuksesta. Olen halunnut pitää blogini viimeisen vuoden aikana mahdollisimman ”stressivapaana” ja keskittyä menemään juuri fiiliksen mukaan.

Silti teitä käy täällä viikottain lähes 5000 yksittäistä tyyppiä kurkkimassa jorinoitani, kuukaudessa vieläkin suurempi joukko. Vanhempainvapaa ja hoitovapaahan ovat olleet loistavia mahdollistajia puuhailla kirjoitusharrastuksen kanssa! Tavan pysyä mukana ”aikuisten maailmassa”. Uuden blogipohjan myötä ennemmin vain halusin eroon mainosbannereistä enkä niitä lisää, enkä siis kaikesta tästä höpinästä huolimatta ole myöskään uudessa työssäni ryhtymässä kokopäiväiseksi bloggaajaksi tai sisällöntuottajaksi. Enemmän ehkä vähän näiden aiheiden parissa asiantuntijanäkökulmasta työskenteleväksi.

Yksi asia, joka on jatkuva nettijupinan aihe ja nyt on yksinkertaisesti pakko ottaa kantaa myös tähän aiheeseen. Vaikka tuossa aiemmin jo sivusinkin aihetta ”bloggaaminen työnä”, on jatkuva tapetilla oleva puheenaihe se, kuinka bloggaaminen ja somen päivittäminen koetaan liian helppona työnä tai keinona tienata tai ei työnä lainkaan. Toki töitä löytyy erilaisia, itsekin vuosia niska limassa raataneena todellakin tiedän sen. Tietty kuka tahansa voi perustaa blogin, ottaa siihen aikaa tuntikausia päivässä, ehkä jopa vuosien säännöllisellä ja pitkäjänteisellä työllä hommata jonkinlaisen lukijajoukon ja sitten yrittää ryhtyä tienaamaan kyseisellä lystillä. Itse melkein kymmenen vuotta blogia pitäneenä voin kyllä allekirjoittaa sen, että myös bloggaaminen voi olla tietyllä tapaa raskasta.

Olet käytännössä 24/7 miettimässä juttuaiheita, olen joskus menneinä vuosina useinkin heräillyt keskellä yötä kirjoittamaan juttua muistiin kun ajatus alkoi virrata, kirjoittamassa ajatusta vaativia tekstejä, joihin itseltänikin voi keskeytysten kanssa mennä jopa 4h. Siis yhden postauksen tekstiin ja pahimpien typojen korjailuun sun muihin jos puuhailee välillä muuta ja ajatus jatkuvasti katkeaa. Mitäs sitten kun tulee eteen päivä, jolloin et saa lausettakaan aikaiseksi? Jos bloggaat sopimuksella, joka edellyttää tietyn määrän kirjoituksia kuussa, on vaan saatava jotain kasaan. Kuvaamiseen menee viikossa itseltäni useampi tunti, myös kommentteihin vastaaminen vie aikaa, koska itse haluan jokaiseen vastata.

Laskin joskus 5v taaksepäin, tuolloin blogin ohessa 40h päivätyötä ohessa tehden, että käytin viikossa blogiin keskimäärin 25 tuntia. Siis palkkatyön lisäksi. Eipä ihmekään, että jossain vaiheessa tuolloin koin työuupumusta. Tuolloin olisin ehkä jopa voinut elättää itseni bloggaamalla, jos olisin panostanut juttuun juurikin täyspäiväisesti ja systemaattisemmin kun tuolloin. Silloin oli vaan niin tärkeä saada jalkaa oven väliin ”oikeisiin hommiin”, blaah. Vosinpa opettaa tuolle 25-vuotiaalle Iinekselle muutaman asian ajassa taaksepäin!

Itse koen luovassa hommassa ”raskaimmaksi” juuri jatkuvan ajatustyön. Mietit jatkuvasti aspekteja postauksiin, lauseita, kiinnostavia mielipiteitä, usein nuo nyt tulevat itsestään ”paperille” silloin kun kirjoittaminen on itselleen säännöllinen rutiini. Silti tuntuu, että pääsin sen suhteen päivätyössäni huomattavasti helpommalla. Ei tarvinnut miettiä ja pohtia jokaikinen sekunti, vaan tehdä vaan ja hoitaa hommansa, sitten kotiin ja työt loppuivat siihen. Blogissa nuo kaikki jutut rullaavat päässä ihan jatkuvasti, unohtamatta sitten jotain Instagramin päivittämistä sun muuta. Tosiaan, puolensa kaikessa. Eipä bloggaajalla myöskään vapaapäiviä tunneta, vaikkei itseäni todellakaan haittaa kirjoittaa sunnuntain aamukahvin lomassa postausta.

Miinuspuoli on sitten tietty se, että ilmiantaa itsensä ja elämänsä muiden riepoteltavaksi. Tiedän, jokaisen oma valinta ja toki ymmärrän jos keskustellaan aiheesta, mutta itse en ymmärrä missään tilanteessa toisten (tuntemattomien) ihmisten tai heiden perheen/ lasten haukkumista julkisesti tai anonyymisti. Se mitä ei ole valmis sanomaan toiselle kasvotusten, ei kyllä pitäisi sanoa ääneen myöskään anonyymisti millään palstalla. Se kertoo usein vain enemmän itse kertojasta, kun itse jutun kohteesta. Toki toinen voi ottaa itseensä kohdistuvan kritiikin huomattavasti toista herkemmin, mutta toki bloggaajana pitäisi mielestäni kuitenkin jollain tasolla osata käsitellä ainakin sitä asiallista ja rakentavaa kritiikkiä tai sitten vaan omata kyky pistää toisesta korvasta ulos.

Ja kyllä, vaikka bloggaaminen onkin  ajoittain ”rankkaa” (jos siis haluaa pitää homman systemaattisena ja säännöllisenä), on bloggaamisessa ehdottomasti suuria plussiakin. Pääsee kivoihin tapahtumiin tutustumaan toisiin bloggaajiin, saa tehtyä ”työtään” kotoa käsin, kivoja testituotteita, suunniteltua itse päivänsä kulun, päättää julkaisemansa sisällön, sekä mahdolliset yhteistyökumppanit. Tehdä yleisesti juttuja joista nauttii, valokuvaus, kirjoittaminen ja lukijoiden kanssa vuorovaikutus.

Ne ovat syitä miksi itse olen aikoinaan ryhtynytkin bloggaamaan ja varmasti juuri halu näihin juttuihin on toiminut kimmokkeena myös monilla muilla bloggaajilla. Lisäksi koen aivan mielettömänä juttuna, että näinä ankeiden talousuutisten vuosina suomalaisetkin bloggaajat ovat oikeasti onnistuneet luomaan täysin uuden alan ja työllistäneet itsensä! Aivan mieletöntä!! Ei kaikista tule bloggaajaa, vaikka haluaisi. Juttuideat voivat loppua pariin kertaan ja alkuun tuntua tylsältä kirjoittaa tyhjälle yleisölle. Toisaalta, eipä itsestäni taas varmasti tulisi lääkäriä tai fyysikkoa, meitä on niin moneksi. Pääasia kuitenkin, että löytää juuri sen oman juttunsa. Itse olen löytänyt blogista tähän saakka rakkaimman harrastukseni, eikä edes haittaa tehdä ilmaisia työtunteja tämän eteen. Toiveeni on kuitenkin, että ehtisin ja jaksaisin myös töideni alettua päivittämään blogia säännöllisesti, ainakin 4-5 kertaa viikkoon, koska missään tapauksessa en ainakaan lopettamassa ole. Päinvastoin! 🙂

Karkasipa ajatus! Tämmöisiä ajatuksia kuitenkin viimeisille ”lomapäivilleni”. Toivottavasti herättää myös teissä keskustelua kommenttiboksin puolella, suuntaan tai toiseen.

Kivaa torstaita!

 

Postaus ei ole toteutettu minkään tason yhteistyössä Puhdas+:an kanssa, haha! Taidanpa mennä taas keittämän kupillisen matchaa ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

If it doesn’t feel right, quit it!

Viime kuukausina on eräs asia erityisesti painanut mieltäni, mikäpäs muukaan kun työ. Aiemminhan olen kertonutkin tästä kotona vietetystä vuodesta, joka kaiken muun henkisen kasvun myötä on myös ollut varsinainen tutkimusmatka omaan itseeni. Siinä samassa onkin myös moneen kertaan esittänyt itselleen sen saman kysymyksen: Mitä haluan oikeasti tehdä isona?

Siitä tulee pian viisi vuotta kun aloitin työt nykyisessä työpaikassani ja silloin olin niin ehdoton siitä, että haluan olla pankissa vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua. Löytyyhän sieltä erilaisia mielenkiintoisia tehtäviä vaikka millä mitalla! Samaa tuumailin vielä äitiyslomalle jäädessä, vaikka siinä kaikessa raskausväsymyksessä ja stressissä podinkin myös pientä ammatillista kyllästymistä.

Tilanteet muuttuvat työpaikoilla jatkuvasti, tiimit muuntuvat, ihmiset vaihtavat paikkoja ja tehtävien sisällötkin saattavat uusiutua. Parhaimmillaan oli työssä käyminen muutama vuosi takaperin loistavan työtiimin ja mukavan tehtävän myötä niin kivaa, että odotin jokaisena aamuna sitä, että pääsee viettämään aikaa noiden huipputyyppien kanssa. Ei se aina tuntunut edes työltä ja suurimman osan aikuisiän ystävistä olenkin löytänyt juuri työn kautta. Työporukka kun tekee niin suuren osan työviihtyvyydestä!

Työskentelin ennen äityslomaani asiantuntijana rahanpesun parissa ja vaikka työ olikin pääasiassa mielenkiintoinen, niin kuulostaa se loppupeleissä todellisuutta hohdokkaammalta. Niinhän se usein menee melkeinpä kaikkien tehtävien kanssa. Lisäksi toimenkuva oli ehkä alkanut muuntua erilaiseen suuntaan kuin mihin minut alunperin oli palkattu, joten sekin sai vähän miettimään asioita uudelta kantilta.

Luotin kuitenkin siihen, että tulevaisuus varmasti selvittää ajatukset ja olihan minulla koko äitiysloma aikaa miettiä sitä, mitä haluan tehdä. Alunperinhän olin into piukeana menossa takaisin töihin jo heti vanhempainvapaan päätyttyä, kunnes sitten kuitenkin loppupeleissä jäin vielä hoitovapaalle, koska en olisi raaskinut tuota pientä rääpälettä vielä minnekään hoitoon lykätä.

Tarkoitukseni oli palata kesäkuun alussa töihin Tommin jäädessä kotiin hoitovapaalle poikaa hoitamaan. Käytin tässä kesän aikana jemmassa lojuneet kesälomani ja muutenkin olin jo jonkin aikaa järkkäillyt noin konkreettisesti ja tietysti mielessänikin näitä työkuvioitani. En oikein itsekään osaa sanoa mitä tämän vuoden aikana tapahtui. Olin aikaisemmin niin varman päälle pelaaja, ennemmin tylsä, mutta varma työpaikka kuin inspiroiva pesti, johon kokisin oikeaa intohimoa.

Yhtäkkiä en sitten enää viis välittänytkään siitä vanhasta ja turvallisesta, enkä ymmärrä enää edes mitä olin ajatellut. Kai se on todettava, etten halua haaskata elämää niihin juttuihin, jotka eivät oikeasti anna minulle konkreettista iloa ja onnistumisen tunnetta. Tiedättekö, inspiroi jokaikisena aamuna uuteen päivään. Ja sitten kun on tehnyt vertailua palkoista ja tajunnut, ettei sekään ole ollut kovin kilpailukykyinen enää aikoihin. Jos haluaa hyviin ansioihin, niin rahoitusala ei ehkä ole se ihan ensimmäinen vaihtoehto. Pienempien pankkiiriliikkeiden palkoista en osaa sanoa, mutta luultavammin ovat kyllä kilpailukykyisempiä kuin isoissa konserneissa.

En enää yksinkertaisesti kokenut, että rahoitusala olisi minua varten (ainakaan juuri tällä hetkellä), vaan haluan tehdä jotain mihin koen todellista intohimoa ja josta oikeasti tiedän hurjasti. Markkinointi, viestintä, blogit. Kaikki tämä johti siihen, että olen viime viikolla irtisanoutunut vakituisesta päivätyöstäni ja ottanut vastaan syksyllä alkavan mielettömän inspiroivan pestin, jossa pääsen tekemään juuri sitä mitä rakastan ja mikä kiinnostaa. Olen niin innoissani!! Ja vaikka eniten jännitin sitä, miten itse suhtautuisin tähän tai pelkäsin, että alkaisin jotenkin hannaamaan, niin eipä käynyt niin. Itse olen jotenkin edelleenkin yllättynyt omasta rohkeudestani. Uskon vahvasti, että kaikella on tarkoituksensa ja ehkäpä yksi äitiysloman tarkoituksista oli juuri oivaltaa uusia asioita myös työn saralta.

Tiedättekö, aina sitä kuitenkin ajattelee eri vaihtoehtoja, että jossen suoriudukaan uudessa työssäni sen mukaan mitä minulta odotetaan tai jos jostain syystä en viihdykään (mitä tosin en kyllä usko!). Nuo tunteet ovat vahvoja varsinkin, jos on kauan ollut samassa paikassa. Siihen tuttuun ja turvalliseen on vaan niin helppo jäädä jumittamaan. Sitten yhtäkkiä se iski minuun: Mitä väliä! Eipä maailma siihen kaadu. Työpaikkoja on maailma pullollaan ja ennemmin vaikka istuskelee jonkin aikaa työttömänä kotiäitinä unelmatyötään etsien kun hakaa päivästä toiseen näppistä tappamalla luovuuttaan jonkun asian kanssa, joka ei itseasiassa voisi vähempää kiinnostaa.

Päätin, että en yksinkertaisesti halua olla parinkymmenen vuoden päästä yksi niistä kärttyisistä ja elämäänsä kyllästyneistä toimistotädeistä, jotka liian myöhään katuvat sitä, miksi ovat kuluttaneet  vuotensa tehden kyllästyttävää hommaa, josta keksii vain ja ainoastaan huonoa sanottavaa. En tarkoita, että oma työni olisi ollut sitä, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Kyllähän se pidemmän päälle puuduttaa, jos kokee vuosikaudet tekevänsä jotain, mikä ei ehkä kuitenkaan loppupeleissä ole se oma juttu.

Kuten aiemminkin jauhoin, niin pitäisi oma elämänsä rakentaa juuri niiden juttujen ympärille, jotka tuovat sinulle onnea, iloa ja onnistumisen tunteita. Työn tehtävä on ennemmin inspiroida ja tuoda energiaa sen puoleen, että se söisi sitä ja vaikuttaisi arjessa (eli siinä sinun oikeassa elämässä) jaksamiseen. Ennemmin olen nyt saanut jonkinlaisen rauhan kun homma on vihdoinkin päätöksessä ja kaikki selvillä. Tuntuu, että vihdoinkin voi hengittää.

Toisinsanoen, ihan vielä ei ole luvassa niitä töihinpaluu-postauksia, mutta melko pian kuitenkin kesän jälkeen!! 🙂

 

Ps. Se -30% alekoodi Glitterin verkkokauppaan on nyt vielä voimassa tämän viikon. Koodi IINES30 antaa kassalla alennuksen ja verkkokauppa löytyy täältä. Viimeviikkoinen postaus aitohopeisista riipuksista löytyy täältä!

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 35 kommenttia.

Mitä haluan oikeasti?

Kivaa keskiviikkoa! Viime päivinä on vihdoinkin alkanut tuntua keväältä! Eilen ja toissapäivänä ehdin jo korkata sen kauan manatun aurinkotuolikaudenkin. Viimeisen viikon aikana on pyörinyt satamiljoonaa eri asiaa mielessä ja ollut jotenkin hankala keskittyä tänne. En ole silti jaksanut ottaa stressiä mistään niistä tekemättömistä jutuista, kuten nyt juuri siitä postailusta tai juoksulenkeistä, joille ei ole tullut lähdettyä. (Toisaalta tässä nyt on ollut vain kokonaiset kaksi päivää kun en ole postaillut tänne viikon sisällä.. :D) Pääasiassa on mielessä pyörinyt työasiat ja siis noin yleisesti melko laajalla skaalalla, että mitä sitä nyt ylinpäänsä haluaa tässä elämässä tehdä.

Olen aikaisemmin ollut todella järki edellä-tyyppi, halunnut vakituisen työn vakaasta yrityksestä ja muuta semmoista ”turvallista” joka ei tuota stressiä. Mutta mitäs sitten kun se tuttu ja turvallinen ei enää samalla tavalla inspiroikaan? Tai siis onko loppuelämää ajatellen järkeä käyttää omaa henkistä pääomaansa semmoiseen, joka ei oikeastaan sillä tavalla kiinnosta, että heräisit jokaikisenä aamuna inspiroituneena uuteen päivään? Tietty työ on aina työtä, mutta mielestäni jokaisen pitäisi saada tehdä juttuja, joihin tuntee intohimoa.

Kirjoittelinkin jo viime syksynä mietteitä tästä ajatustauosta, joka äitiysloma (ja nyt hoitovapaa) on itselleni ollut. Suorastaan silmiä avaava! Ennen olin niin työ edellä tyyppi, eikä nyt oikeastaan muulla ollut väliä kun sillä kuinka paljon sai ylityötunteja kasaan. Oikeasti, MIKSI?! Ihan kuin se nyt mittaisi tai todistaisi sitä kuinka ahkera tai hyvä  työntekijä olet. Ja silti en voinut sanoa, että olisin suoranaisesti nauttinut töissä.

Tottakai olen aina ollut perustyytyväinen, tehnyt hommani hyvin ja siis tietysti viihtynyt hyvin töissä, mutta loppupeleissä en ole ainakaan vuosiin kokenut semmoista palavaa intohimoa työhön. Sanoisinko, että semmoinen byrokratia ja tietynlainen yksitoikkoisuus on viime vuosina päässyt sammuttamaan sen luovuuden, innovatiivisuuden ja tulenpalavan intohimon, jota ennen koin ihan päivittäin. Pikkuhiljaa olen kuitenkin tässä taas huomannut, että nuo edellämainitut ovat taas alkaneet nostaneet päätään!

Eilen taas vaihteeksi sushibuffassa.. Mansikkasushi on muuten oikeasti hyvää!

Kiteytettynä: Olen siis tässä vuoden sisään (vihdoinkin) oivaltanut, että en halua jatkossa ottaa vastaan työtä, joka ei tunnu sataprosenttisesti oikealta tai johon en koe todellista intohimoa ja kiinnostusta. Elämässä on niin paljon muutakin kuin työ, mutta onhan se silti merkittävä osa elämää. Työssä vietetään valtaosa päivistä, joten täytyyhän sen olla semmoista, jossa olet täysillä mukana.

Jos ennen tein päätöksiä järki edellä, olen tässä mammamatkan varrella ehkä muuttunut ihmiseksi, joka tekee niitä vahvasti tunteen pohjalta. When if feels right, it is right ja sitä rataa.. Haluan tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Mielestäni jokaisen tulisi edes pyrkiä siihen, vaikka nyt tietysti ymmärrän että on mahdoton jo ajatuksena, että kaikki tässä maailmassa tekisivät vain ja ainoastaan sitä, mihin on tulenpalava intohimo. Jotenkin vain nyt on itsestäänselvää, että haluaa tehdä asioita, jotka tuovat onnea ja inspiraatiota. Kaikki kun säteilee myös vapaa-aikaan ja tietysti myös siihen millaiset voimavarat on kasvattaa lasta.

Kävin eilen taas vaihteeksi kuolaamassa Stockan laukkuosastolla..

Kaikella on tarkoituksensa, joten ehkäpä yksi tarkoitus tässä äitiydessä oli myös saada omiin ajatuksiin selvyys. Ennen en nimittäin edes tiennyt, mikä juuri minua inspiroi oikeasti, joten hankala semmoisesta tilanteesta olisi ollut edes lähteä eteenpäin. Joskus täytyy vain kuunnella itseään, jopa vuoden ajan 😀 Edelleenkään en ole työpaikkaani heivannut vaan enemmänkin miettinyt sitä omaa viiden vuoden plääniäni.

Toisaalta, eipä kukaan varmasti ole koskaan saavuttanut unelmiaan ilman, että olisi joutunut ottamaan riskejä, saati sitten hyppäämään epämukavuusalueelle tai uuteen tuntemattomaan..

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Vinkkejäni tuloksekkaaseen työnhakuun

Jos yksi suurista intohimoistani on kaikki someen ja viestintään/ digitaaliseen viestintään liittyvä, niin HR ja henkilöstöjohtaminen on toinen suuri kiinnostuksen kohde. Olen aina ollut valtavan kiinnostunut urasuunnittelusta ja työnhausta, sekä noin yleisesti kaikesta kouluttautumiseen, kehittymiseen ja työhyvinvointiin liittyvästä. Jos haluaa tehdä elämässä mielekkäitä juttuja ja siis nimenomaan työn saralla, niin täytyy työnhakuun oikeasti panostaa.

Kaikki lähtee tietysti pohjimmiltaan siitä varsiaisesta urasuunnittelusta, täytyyhän päässään olla valmiina jo tietynlainen visio siitä mitä haluaa tehdä ja hahmottaa omat taidot, sekä osaaminen sen kantilta miten ne tukevat tuota haavetta ja visiota. Aina voi tietysti haaveilla vaikka nyt sitten ydinfyysikkona toimimisesta, mutta voin kertoa että ainakin omalla kohdallani tuo olisi jo pelkästään haaveen tasolla aika tähtitieteellisen kaukana realismista! Todellisuudentajua niiden omien taitojen ja kykyjen suhteen siis tarvitaan. Aina tietyt asiat oppii itse työssäkin ja koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella ja kouluttautua, mutta ymmärrätte varmasti pointtini.

Oma projektini tälle keväälle on päivittää Linkedin-profiilini aivan perinpohjin, ihan noin muuten vaan. Kovin aktiivisessa käytössä Linkedin ei ole nyt mammaillessa ollut, mutta aikaisemmin on tullut ahkerasti sitä selailtua. Tuo ”työelämän Facebook” on kyllä mitä mainioin työkalu verkostoitumiseen ja yleisesti urasuunnitteluun, suosittelen kaikkia liittymään. Se nyt vaan on sitä nykypäivää, että CV:kin on netissä. Itse olen aina avoin uusille työtarjouksille, koska: Miksi ei? Vaikka nykyinen työpaikka olisikin kiva, voivat uudet haasteet välillä olla kuitenkin hyvä juttu. Joten, jos joku siellä päässä rekrytoi mielenkiintoiseen pestiin, niin viestiä vaan tulemaan, haha!

Sain juuri pari viikkoa taaksepäin kommentin yhdeltä teistä ja siitä, kuinka jostain aiemmasta työnhaku-postauksesta oli ollut hyötyä työnhaussa ja työhaastattelussa. Aivan huippua!! 🙂 En tosiaan edes muistanut, että olin aikaisemmin kirjoittanut aiheesta postauksen, mutta kaivoin sen nyt itsekin esiin ja aika hyvä postaus kyllä, vaikka itse sanonkin. Postaus Pieniä vinkkejä finanssialan harjoitteluhakuun vuodelta 2011 täällä, kurkkaa ihmeessä jos esimerkiksi harjoitteluhaku on ajankohtainen juttu! Jos olen tehnyt muunkin työnhakuun liittyvän postauksen, niin en ainakaan tähän hätään sitä löytänyt.

Itsehän en siis tosiaan ole mikään HR-ihminen tai alan ammattilainen muun kun oman kiinnostuksen kautta. Silti kyllä väitän tietäväni aiheesta asian jos toisenkin, ihan oman kokemukseni ja kiinnostuksen kautta. Tässäpä siis omia vinkkejäni tuloksekkaaseen työnhakuun! Osa näistä, ellei jopa kaikki voivat suurelle osalle olla täysiä itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti avuksi edes jollekin.

Mikä on haaveesi?

 

Kun on selvillä visio siitä, mitä haluaa tehdä on aika miettiä miten sinne saakka päästään. Mitä valmiuksia minulta jo löytyy (mielenkiinnon lisäksi) ja kuinka voisin hankkia niitä lisää? Löytyisikö kirjastosta alan kirjallisuutta, muutaman teoksen lukeminen ei nimittäin ole pahitteeksi! Vaikka kyseessä olisikin oma ala, voi tietoaan päivittää ajantasalle ja palauttaa muistia kirjan tai alan artikkeleiden muodossa. Tai olisiko työväenopistossa tai avoimessa yliopistossa kiinnostavia alan kursseja vai olisiko aika lähteä kuluttamaan ihan kunnolla koulun penkkiä tavoitteena ihan uusi ammatti tutkintopapereineen? Itse tykkään lukea eri alojen kirjallisuutta ja artikkeleita ajankuluksi, jotenkin kiva oppia oikeasti uusia juttuja ja noin muutenkin virkistää muistiaan opintojen suhteen 🙂

Pienimuotoista uudelleen kouluttautumista kun voi tehdä omatoimisestikin, mutta tietysti täytyy olla realismi tässäkin asiassa. Itse kun liputan ainakin sen puolesta, että useimmiten asenne ja luonne ratkaisevat. Hyville tyypeille löytyy aina hommia ja suurin osa asioista on mahdollista oppia itse työssä. Toki tietyt koulutukset ja kokemuspohja voivat olla rekrytoinnissa ratkaiseva juttu, mutta en jaksa uskoa, että kukaan nykypäivän muuttuvassa työelämässä olisi täysin valmis osaaja.

Mieti mitkä yritykset kiinnostavat sinua eniten. Tee lista niistä ja käy säännöllisin väliajoin kurkkimassa avoimet toimet. Etsi käsiisi yrityksen hr-kontakti ja lähetä avoin hakemus tai tiedustele vapautuvista paikoista. Tällöin jäät mieleen ja jos hakemuksesi on hyvä, sekä vastaat haettua tyyppiä, voidaan se poimia kasasta sivuun.

Hakemus ja CV

 

Olen itse ollut aina työnhaun suhteen äärimmäisen systemaattinen. Mietin asiat aina todella perusteellisesti alusta loppuun. Jos löydän kiinnostavan työpaikkailmoituksen, printtaan sen ja perehdyn siihen ajatuksella. Laadin jokaisen työhakemuksen aina erikseen ja tavoitteeni onkin, että itse ilmoitus ja hakemukseni ”käyvät yhteen” eli hakemus vastaa täydellisesti juuri kyseiseen ilmoitukseen. Mietin mitkä ovat juuri ne ominaisuudet, joita minulla on tukemaan kyseistä tehtävää ja tuon ne hakemuksessani ilmi.

Kerron myös mikä juuri kyseisessä alassa kiinnostaa ja perustelen sen, miksi juuri minä olisin kyseiseen tehtävään sopiva. Esimerkiksi ”aiemmissa tehtävissäni olen käyttänyt oleellisia järjestelmiä x ja x” tai ”olen asiantuntija aiheessa x, jota esimerkiksi kehitysnäkökulmasta voisi kyseisessä tehtävässä olla kaivattu kyky” tai mitä tahansa joka voisi tuoda juuri kyseiseen tehtävään lisäarvoa.

Ennemmin hiomaton timantti ulkopuolisilla näkökulmilla ja toisenlaisella kattavalla kokemuksella, kun suppeampi kokemus juuri siitä yhdestä ja ainoasta jota tehtävä pitää sisällään. Tämä siis jos liikutaan edes suurinpiirtein samalla alalla, eikä olla hyppäämässä lääkäristä kokiksi 😀 Tärkeintä on se, että hakemus on juuri sinun tyylinen. Toisen puolesta on nimittäin äärimmäisen hankala työstää työhakemusta, aina voi antaa vinkkejä sisällön suhteen, mutta jos alkaa muotoilemaan sisältöä toisen suuhun sopivaksi niin on tulos vaan teennäinen. Äitini vaati saada joskus kirjoittaa ensimmäisen kunnon työhakemukseni ja siitähän tuli ihan karsea! Tai siis voitte kuvitella kun teksti ei kuulostanut yhtään 18-vuotiaan nuorukaisen kirjoittamalta.. Noh, kirjoitin sen itse uudelleen 😀 Kirjoita siis itse hakemuksesi, mutta pyydä lopuksi vinkkejä sisältöön ja tietysti oikeinkirjoitukseen.

Monilla voi olla se ongelma, että ollaan superhuonoja raapustamaan hakemuksia, mutta sitten taas suorastaan loistetaan haastattelutilanteessa. Haastatteluun asti pääseminen on jo puoli voittoa, mutta karu totuus on se, että juuri hakemus on avain sinne. Siksi kannattaakin oikeasti panostaa hakemuksen työstämiseen, vaikka se olisikin aikaavievää ja ärsyttävää.

Työhaastattelu ja siihen preppaus

 

Haastatteluun valmistautuminen on kaiken perusta! Olen itse päässyt suurimpaan osaan paikoista, joihin olen ollut haastattelussa ja varmasti juuri perusteellisesta valmistautumisesta on ollut hyötyä. Kannattaa miettiä ennakkoon kysymyksiä, joita todennäköisesti esitetään. Ainakin ne kaikkein yleisimmät: Mitä juuri sinulla on antaa juuri tähän tehtävään? Mitä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi? Miksi juuri tämä ala tai tehtävä kiinnostaa? Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua? Mitä piirteitä arvostat esimiehessä? Millainen ryhmän jäsen olet? Mitä asioita toteuttaisit ja lähtisit viemään eteenpäin kyseisessä tehtävässä?

Mieti myös tarkkaan, miten kerrot itsestäsi tiivistetyssä muodossa, ammattimaisesti, mutta silti kiinnostavasti kiteyttäen kaiken oleellisen. Ketään tuskin kiinnostaa, mikä on lempiravintolasi tai poikaystäväsi nimi, mutta harrastuksista ja arvoista kertominen kertoo kuitenkin paljon sinusta ihmisenä ja antaa sopivasti osviittaa millainen tyyppi olet oikeassa elämässä. Usein työhaastattelut jännittävät ennakkoon, mutta mitä paremmin olet valmistautunut, sitä enemmän se auttaa haastattelussa ja estää jäätymisiä kun kysytäänkin jotain mihin et osaa vastata. Jännitys on yleensä sitä suurempi, mitä enemmän juuri kyseistä paikkaa haluaa. Usein olen itse maininnut haastattelussa jännityksestä ja saanut yleensä lopuksi kuulla, että mikäli jännitti, niin ei se ainakaan näkynyt ulospäin. Niin se nimittäin usein menee, että muut eivät sitä jännitystä ulospäin huomaa!

Perehdy myös ennakkoon itse yritykseen. Se nimittäin kertoo aidosta kiinnostuksesta ja siitä, että olet oikeasti jaksanut nähdä sen vaivan, että olet lukenut esimerkiksi heidän visiostaan ja arvoistaan. Voit myös yrittää miettiä pari täsmäkysymystä, kuten nyt vaikkapa ”Miten käytännössä toteutatte arvoanne X henkilöstönäkökulmasta?”. Itseäni myös kiinnostaa tietää millainen ilmapiiri työpaikassa on, minkä ikäistä porukkaa siellä työskentelee ja miksi ei voisi kysyä myös työsuhde-eduista (ellei niitä erikseen tuoda haastattelussa ilmi).

Haastattelun jälkeenhän vasta alkaakin se jännittäminen, että onko paikka sinun vai ei! Usein jatkon kyllä osaa aavistaa jo siitä, millainen fiilis haastattelusta ja haastattelijoista on jäänyt. Tai ainakin sen, että onko ehdoton no-no vai todennäköinen jatkoon-tapaus 🙂

Kysykää toki mikäli tuli jotain mieleen ja kiinnostaisi myös jos teillä on lisäillä hyviä vinkkejä!

Jotkut jutut kun varmasti tästäkin unohtuivat ja en jaksanut kovin itsestäänselviä asioita edes lähteä listaamaan. Perusjuttuja olikin jonkin verran listattu siellä aiemmassa työnhaku-postauksessa.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.