Pörrötakki-asu ja throwback pariin legendaariseen blogipostaukseen vuosien takaa

Huomenta! Viime yönä nukuin jotenkin ihan erityisen ihanat yöunet pojan heräämisistä huolimatta ja fiilis on tänään jotenkin superhyvä. Vietettiin eilen ilta pojan kanssa kaksin, leikittiin, höpsöteltiin ja katsottiin Yle Areenasta jakso Hei Taavi!:a (mun ystävä ja tämän ystävä vinkkasivat erityisen hyväksi pikkulasten ohjelmaksi! :D)Eilen ehdin vihdoin illalla siirtää nämä viime viikon asukuvat koneelle, jess! Huhhei kun aikaisempina vuosina pääsi niiiiin paljon helpommalla kun kuvat oli ihan onnettomia digikameraräpellyksiä (vielä salama päällä tottakai) ja ne vähän epäonnistuneetkin kuvat oli vaan jotenkin pakko lisätä, haha! 😀

Nykyään saa menemään kuviin kyllä niin paljon enemmän aikaa. Jo niiden läpikäyminen on jo melkoinen homma, samoin editointi, koska yleensä lisään kaikkiin edes vähän lisää kontrastia ja valoisuutta. 5v taaksepäin kun länttäsin kuvat tänne sellaisenaan. Hassu ajatus sinänsä, kuinka usein tein varsin reaaliaikaisia postauksia, kuten ne ”Päivä Iineksen kanssa”, jotka usein julkaisin jo heti seuraavana päivänä. Nykyään kun helposti jemmailee kuvi useamman päivän, jopa viikkoja. Ei vaan ehdi.

Ja nyt tulisi huumoria aamuun ja melko erikoislaatuista settiä! Ihan huvikseni tässä yökkärissä aamukahviani juoden googlasin, että ovatko nuo Päivä Iineksen kanssa-postaukset edes enää julkisia ja löysin kaksi ikivanhaa! 😀 Nyt onkin ainutlaatuinen mahis, ehheh..

Päivä Iineksen kanssa vol2 (vuodelta 2010) löytyy (vielä toistaiseksi) täältä

Päivä Iineksen kanssa vol3 (vuodelta 2011) löytyy täältä

 

Ja siis yäk noita pyökin värisiä keittiönkaappeja ja laminaattia! Ton kämpän jälkeen sain jotenkin semmoisen ällötyksen noihin, saan nykyään melkein kylmiä väreitä kun nään jotain pyökkikalusteita jossain 😀

Ikivanhoja postauksia lukiessa ei ihmettele ollenkaan sitä miksi nykyään valitetaan blogien pintapuolisuudesta ja kiiltokuvamaisuudesta. Kyllähän sitä ennen heijastui aivan eri tavalla se oikea elämä, aivan perus arjen jutut ja muut hömpötykset. Onhan noita omasta mielestäkin todella mukava lukea ja myönnän, että mielellään itsekin lukisin nykyään juuri tuollaisia blogeja. Tosin, siihen tarkoitukseenhan on nykyään sitten Snapit ja IG storiesit, juuri tuommoisten perusjuttujen jakamiseen ja huomattavasti yksinkertaisemmassa muodossa kuin se, että kannat jotain digikameraa päivän mukana miettien, että mitäs tässä nyt kuvaillaan, siirrät illalla kuvat koneelle ja löpinät blogiin.

Noin yleisesti kyllä yllättyy loppupeleissä kuinka vähän minä olen kaikkien näiden vuosien aikana muuttunut nuo kaksi postausta selailtuani. Edelleen heräilen aamuvarhain, olen todella systemaattinen ja tarkka, samoja meikkituotteitakin käytössä edelleen (tosin siis uudet purkit tottakai). Työ on myös edelleen tärkeä juttu elämässä, vaikka tässä parin vuoden aikana onkin oivaltanut nimenomaan sen, että työ ei ole se elämä , vaan elämä on siellä missä koti ja perhe. Toki työkin on suuri osa elämää, mutta ei se saisi olla kaikki kaikessa, jotta riittää aikaa muullekin ja nimenomaan sille elämiselle.

Tästä tulikin mieleen kuinka eilen podin lievää morkkista siitä, että otin ekaa kertaa työläppärin kotiin. Meillä oli kollegan kanssa eräs homma kesken, joka oli kertakaikkiaan saatava valmiiksi. Eilinen päivä oli taas yhtä hulinaa ja jouduin lähtemään vähän aikaisemmin töistä, siksi nappasin laptopin matkaan mukaan. Yleensä kun isken työläppärin kannen kiinni ja lähden kotiin, niin pystyy helposti vetämään sen rajan työn ja vapaa-ajan välillä. Tietysti välillä tulee juttuja, joiden suhteen täytyy joustaa, enkä todella koe sitä ongelmaksi. En silti jatkossakaan aio olla mamma, joka puuhailee iltamyöhään työhommia kotona, first things first. Toisaalta, teinhän koko äitiysloman ja hoitovapaan päivittäin blogia melko rutiininomaisesti, enkä näe että se nyt olisi sen erilaisempaa.

Sitten vielä tähän itse asuun. Tuosta pörröjakusta olenkin aiemmin maininnut, ostin sen keväällä Gina Tricotista. Nuo roikkuvat peace-korvikset taas löysin Tallinnasta Telliskivi-ostarin semmoisesta hieman epämääräisestä hippikaupasta, maksoivat 2 euroa. Oli kyllä todellinen löytö se kauppa, käykää piipahtamassa jos vierailette Telliskivessä. Farkut ovat lempparini H&M:ltä, tosin nyt ehkä 3,5v käytön jälkeen vähän venähtäneet, ovat nimittäin melko elastaanipitoiset. H&M:n farkut ovat nykyään yllättävän hyviä, varsinkin nuo vähän paremmat ”shaping”-farkut.

Jakku / Gina Tricot

T-paita / Gina Tricot

Farkut / H&M

Nilkkurit / Acne

Mutta hei! PERJANTAI!! Eli toisinsanoen; friyay!

Ihan loistavaa viikonloppua teille kaikille ihanille 🙂

 

Ps. Vanhojen aikojen kunniaksi voisin joskus yrittää tehdä nykypäivän version Päivä Iineksen kanssa-postauksista, haha!

 

kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Ammattina bloggaaminen ja SoMe – ajatuksiani ja omia kokemuksiani aiheesta

Postausta työhönpaluusta on toivottu paljon, joten tässäpä iltapäivän ratoksi muutama miete aiheesta. Työaiheiset postaukset ovat muutenkin hurjan tykättyjä joten toivon, että pidätte tästä postauksesta! Ajatus saattoi vähän karata muihinkin aiheisiin ja myös siihen, onko blogi työtä tai miten määritellään ”työ”? Onhan tässä tullut ”jännitettyä” töihinpaluuta jo kuukausia ja pian se sitten onkin omalla kohdallani edessä. Kaiken tämän 1,5 vuoden kotona ”makoilun” jälkeen. Sen voin nimittäin todeta, että tämä aika on ollut kaikkea muuta kuin sitä! Eniten juurikin henkisen kasvun aikaa, mutta myös itsensä kehittämisen hetkiä.

Olen haastanut itseäni liikunnallisesti, opiskellut kotona itseäni kiinnostavia aiheita, kirjoittanut blogia melkeinpä päivittäin, toki meidän muita arjen rutiineja ja leikkejä unohtamatta! Juttuja jotka ovat pitäneet aivot virkeänä ja ehkä siksi työhönpaluu ei niinkään jännitä sen puolesta, että miten ”osaan tehdä muuta kun viettää aikaa lapsen kanssa kotona”. Enemmän jännitys onkin juuri positiivista innostusta, olen jo pari kuukautta suunnitellut ideoita työhöni ja suorastaan palan halusta päästä toteuttamaan inspiroivia juttuja. Asia, joka eniten tuo sitä jännitystä on kuitenkin nimenomaan uusi työ.  Se kun ei voi palata tuttuun ja turvalliseen, jossa kaikki lähtee heti rullaamaan vanhaan malliin.

idup

Kerroin aiemmin irtisanoutuneeni pankkityöstäni ja edelleenkään en ole millään tapaa katunut päätöstäni. Päinvastoin! Puuduttava, prosessinomainen ja byrokraattinen työ ei totisesti sitten enää ollutkaan minua varten ja kuten aiemmin olen täällä kertonutkin, haluan työelämässäkin jatkossa keskittyä asioihin, joihin koen intohimoa ja joista nautin. En koe, että kellokorttimainen työ, jossa omien ideoiden ja ajatusten hyödyntäminen on usein jopa mahdotonta, olisi minua varten. Haluan tehdä työtä, joka palkitsee, jossa tunnen oikeasti tekeväni jotain joka kiinnostaa, juttuja joita ei edes haittaa miettiä ensimmäisenä kun heräät sängystä. Toki nyt kaikessa työssä on aina puolensa, ne hyvät ja sitten ne huonot, mutta varmasti ymmärrätte pointtini.

Olen aina ollut todella työkeskeinen ja jo pienenä haaveilin töistä, oli kiva leikkiä ”pomoa” tai opettajaa, tehdä siskolle pistokokeita ja tehtäviä, myydä ovelta ovelle itsetehtyjä tuoksukortteja, yrittää tyrkyttää äitille ”ravintolaherkkuja” oman keittiön antimista itsetehdyllä ruokalistalla ja kaikkea tuommoista. Työjutut ovat siis aina pyörineet mielessä, tosin ne haaveet vaan vuosien mittaan vaihtuneet. Eka oli lentoemäntä, sitten muotisuunnittelija ja lopulta päädyinkin koulun kautta töihin vakuutusyhtiöön ja sen jälkeen pankkiin. Tietyllä tavalla harmittaa, etten miettinyt jo vuosikausia sitten jotain yritystoimintaa blogijutun ympärille, ei sitä silloin edes itse voinut kuvitella kuinka valtava juttu vaikka nyt sitten sosiaalisen median markkinoinnista tulisi.

Kai sitä silloin ajatteli vielä, että tuo täysin uusi ala oli jollain tapaa täysin höpöhöpöjuttu, ettei kukaan oikeasti voisi lukea työkseen vaikka blogeja tai naistenlehtiä. Kunnes kuulin vuosia takaperin, että se on täyttä arkea esimerkiksi viestintätoimistoissa. Johan tunsin itseni jotenkin suorastaan huijatuksi ja maailmani avartui. Sitä se nykypäivä on, työelämäkin on muuttunut. Eikä ihan vähääkään. Ennen kylvettiin peltoja ja tehtiin fyysistä työtä, nykyään työ on enemmän asiantuntijatyylistä, konsultointia, ideointia ja ennen kaikkea luovuutta.

Toki moni ajattelee edelleen, ettei ole työ olla bloggaaja tai sisällöntuottaja. Periaatteessa nyt voi olla ammatiltaan vaikka koiraterapeutti (ja siis onhan niitäkin olemassa) tai ihan mitä tahansa jos siitä maksetaan ja homma tuottaa. Itse nyt kuitenkin koen, että kyse on enemmän juuri siitä, että tekee jotain mistä nauttii ja sehän on vaan plussaa jos sillä on mahdollista elättää itsensä. Itse en saa tällä hetkellä säännöllistä palkkaa blogistani tai millään tasolla eläisi tällä hommalla, vaan kyse on enemmän harrastuksesta. Olen halunnut pitää blogini viimeisen vuoden aikana mahdollisimman ”stressivapaana” ja keskittyä menemään juuri fiiliksen mukaan.

Silti teitä käy täällä viikottain lähes 5000 yksittäistä tyyppiä kurkkimassa jorinoitani, kuukaudessa vieläkin suurempi joukko. Vanhempainvapaa ja hoitovapaahan ovat olleet loistavia mahdollistajia puuhailla kirjoitusharrastuksen kanssa! Tavan pysyä mukana ”aikuisten maailmassa”. Uuden blogipohjan myötä ennemmin vain halusin eroon mainosbannereistä enkä niitä lisää, enkä siis kaikesta tästä höpinästä huolimatta ole myöskään uudessa työssäni ryhtymässä kokopäiväiseksi bloggaajaksi tai sisällöntuottajaksi. Enemmän ehkä vähän näiden aiheiden parissa asiantuntijanäkökulmasta työskenteleväksi.

Yksi asia, joka on jatkuva nettijupinan aihe ja nyt on yksinkertaisesti pakko ottaa kantaa myös tähän aiheeseen. Vaikka tuossa aiemmin jo sivusinkin aihetta ”bloggaaminen työnä”, on jatkuva tapetilla oleva puheenaihe se, kuinka bloggaaminen ja somen päivittäminen koetaan liian helppona työnä tai keinona tienata tai ei työnä lainkaan. Toki töitä löytyy erilaisia, itsekin vuosia niska limassa raataneena todellakin tiedän sen. Tietty kuka tahansa voi perustaa blogin, ottaa siihen aikaa tuntikausia päivässä, ehkä jopa vuosien säännöllisellä ja pitkäjänteisellä työllä hommata jonkinlaisen lukijajoukon ja sitten yrittää ryhtyä tienaamaan kyseisellä lystillä. Itse melkein kymmenen vuotta blogia pitäneenä voin kyllä allekirjoittaa sen, että myös bloggaaminen voi olla tietyllä tapaa raskasta.

Olet käytännössä 24/7 miettimässä juttuaiheita, olen joskus menneinä vuosina useinkin heräillyt keskellä yötä kirjoittamaan juttua muistiin kun ajatus alkoi virrata, kirjoittamassa ajatusta vaativia tekstejä, joihin itseltänikin voi keskeytysten kanssa mennä jopa 4h. Siis yhden postauksen tekstiin ja pahimpien typojen korjailuun sun muihin jos puuhailee välillä muuta ja ajatus jatkuvasti katkeaa. Mitäs sitten kun tulee eteen päivä, jolloin et saa lausettakaan aikaiseksi? Jos bloggaat sopimuksella, joka edellyttää tietyn määrän kirjoituksia kuussa, on vaan saatava jotain kasaan. Kuvaamiseen menee viikossa itseltäni useampi tunti, myös kommentteihin vastaaminen vie aikaa, koska itse haluan jokaiseen vastata.

Laskin joskus 5v taaksepäin, tuolloin blogin ohessa 40h päivätyötä ohessa tehden, että käytin viikossa blogiin keskimäärin 25 tuntia. Siis palkkatyön lisäksi. Eipä ihmekään, että jossain vaiheessa tuolloin koin työuupumusta. Tuolloin olisin ehkä jopa voinut elättää itseni bloggaamalla, jos olisin panostanut juttuun juurikin täyspäiväisesti ja systemaattisemmin kun tuolloin. Silloin oli vaan niin tärkeä saada jalkaa oven väliin ”oikeisiin hommiin”, blaah. Vosinpa opettaa tuolle 25-vuotiaalle Iinekselle muutaman asian ajassa taaksepäin!

Itse koen luovassa hommassa ”raskaimmaksi” juuri jatkuvan ajatustyön. Mietit jatkuvasti aspekteja postauksiin, lauseita, kiinnostavia mielipiteitä, usein nuo nyt tulevat itsestään ”paperille” silloin kun kirjoittaminen on itselleen säännöllinen rutiini. Silti tuntuu, että pääsin sen suhteen päivätyössäni huomattavasti helpommalla. Ei tarvinnut miettiä ja pohtia jokaikinen sekunti, vaan tehdä vaan ja hoitaa hommansa, sitten kotiin ja työt loppuivat siihen. Blogissa nuo kaikki jutut rullaavat päässä ihan jatkuvasti, unohtamatta sitten jotain Instagramin päivittämistä sun muuta. Tosiaan, puolensa kaikessa. Eipä bloggaajalla myöskään vapaapäiviä tunneta, vaikkei itseäni todellakaan haittaa kirjoittaa sunnuntain aamukahvin lomassa postausta.

Miinuspuoli on sitten tietty se, että ilmiantaa itsensä ja elämänsä muiden riepoteltavaksi. Tiedän, jokaisen oma valinta ja toki ymmärrän jos keskustellaan aiheesta, mutta itse en ymmärrä missään tilanteessa toisten (tuntemattomien) ihmisten tai heiden perheen/ lasten haukkumista julkisesti tai anonyymisti. Se mitä ei ole valmis sanomaan toiselle kasvotusten, ei kyllä pitäisi sanoa ääneen myöskään anonyymisti millään palstalla. Se kertoo usein vain enemmän itse kertojasta, kun itse jutun kohteesta. Toki toinen voi ottaa itseensä kohdistuvan kritiikin huomattavasti toista herkemmin, mutta toki bloggaajana pitäisi mielestäni kuitenkin jollain tasolla osata käsitellä ainakin sitä asiallista ja rakentavaa kritiikkiä tai sitten vaan omata kyky pistää toisesta korvasta ulos.

Ja kyllä, vaikka bloggaaminen onkin  ajoittain ”rankkaa” (jos siis haluaa pitää homman systemaattisena ja säännöllisenä), on bloggaamisessa ehdottomasti suuria plussiakin. Pääsee kivoihin tapahtumiin tutustumaan toisiin bloggaajiin, saa tehtyä ”työtään” kotoa käsin, kivoja testituotteita, suunniteltua itse päivänsä kulun, päättää julkaisemansa sisällön, sekä mahdolliset yhteistyökumppanit. Tehdä yleisesti juttuja joista nauttii, valokuvaus, kirjoittaminen ja lukijoiden kanssa vuorovaikutus.

Ne ovat syitä miksi itse olen aikoinaan ryhtynytkin bloggaamaan ja varmasti juuri halu näihin juttuihin on toiminut kimmokkeena myös monilla muilla bloggaajilla. Lisäksi koen aivan mielettömänä juttuna, että näinä ankeiden talousuutisten vuosina suomalaisetkin bloggaajat ovat oikeasti onnistuneet luomaan täysin uuden alan ja työllistäneet itsensä! Aivan mieletöntä!! Ei kaikista tule bloggaajaa, vaikka haluaisi. Juttuideat voivat loppua pariin kertaan ja alkuun tuntua tylsältä kirjoittaa tyhjälle yleisölle. Toisaalta, eipä itsestäni taas varmasti tulisi lääkäriä tai fyysikkoa, meitä on niin moneksi. Pääasia kuitenkin, että löytää juuri sen oman juttunsa. Itse olen löytänyt blogista tähän saakka rakkaimman harrastukseni, eikä edes haittaa tehdä ilmaisia työtunteja tämän eteen. Toiveeni on kuitenkin, että ehtisin ja jaksaisin myös töideni alettua päivittämään blogia säännöllisesti, ainakin 4-5 kertaa viikkoon, koska missään tapauksessa en ainakaan lopettamassa ole. Päinvastoin! 🙂

Karkasipa ajatus! Tämmöisiä ajatuksia kuitenkin viimeisille ”lomapäivilleni”. Toivottavasti herättää myös teissä keskustelua kommenttiboksin puolella, suuntaan tai toiseen.

Kivaa torstaita!

 

Postaus ei ole toteutettu minkään tason yhteistyössä Puhdas+:an kanssa, haha! Taidanpa mennä taas keittämän kupillisen matchaa ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

If it doesn’t feel right, quit it!

Viime kuukausina on eräs asia erityisesti painanut mieltäni, mikäpäs muukaan kun työ. Aiemminhan olen kertonutkin tästä kotona vietetystä vuodesta, joka kaiken muun henkisen kasvun myötä on myös ollut varsinainen tutkimusmatka omaan itseeni. Siinä samassa onkin myös moneen kertaan esittänyt itselleen sen saman kysymyksen: Mitä haluan oikeasti tehdä isona?

Siitä tulee pian viisi vuotta kun aloitin työt nykyisessä työpaikassani ja silloin olin niin ehdoton siitä, että haluan olla pankissa vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua. Löytyyhän sieltä erilaisia mielenkiintoisia tehtäviä vaikka millä mitalla! Samaa tuumailin vielä äitiyslomalle jäädessä, vaikka siinä kaikessa raskausväsymyksessä ja stressissä podinkin myös pientä ammatillista kyllästymistä.

Tilanteet muuttuvat työpaikoilla jatkuvasti, tiimit muuntuvat, ihmiset vaihtavat paikkoja ja tehtävien sisällötkin saattavat uusiutua. Parhaimmillaan oli työssä käyminen muutama vuosi takaperin loistavan työtiimin ja mukavan tehtävän myötä niin kivaa, että odotin jokaisena aamuna sitä, että pääsee viettämään aikaa noiden huipputyyppien kanssa. Ei se aina tuntunut edes työltä ja suurimman osan aikuisiän ystävistä olenkin löytänyt juuri työn kautta. Työporukka kun tekee niin suuren osan työviihtyvyydestä!

Työskentelin ennen äityslomaani asiantuntijana rahanpesun parissa ja vaikka työ olikin pääasiassa mielenkiintoinen, niin kuulostaa se loppupeleissä todellisuutta hohdokkaammalta. Niinhän se usein menee melkeinpä kaikkien tehtävien kanssa. Lisäksi toimenkuva oli ehkä alkanut muuntua erilaiseen suuntaan kuin mihin minut alunperin oli palkattu, joten sekin sai vähän miettimään asioita uudelta kantilta.

Luotin kuitenkin siihen, että tulevaisuus varmasti selvittää ajatukset ja olihan minulla koko äitiysloma aikaa miettiä sitä, mitä haluan tehdä. Alunperinhän olin into piukeana menossa takaisin töihin jo heti vanhempainvapaan päätyttyä, kunnes sitten kuitenkin loppupeleissä jäin vielä hoitovapaalle, koska en olisi raaskinut tuota pientä rääpälettä vielä minnekään hoitoon lykätä.

Tarkoitukseni oli palata kesäkuun alussa töihin Tommin jäädessä kotiin hoitovapaalle poikaa hoitamaan. Käytin tässä kesän aikana jemmassa lojuneet kesälomani ja muutenkin olin jo jonkin aikaa järkkäillyt noin konkreettisesti ja tietysti mielessänikin näitä työkuvioitani. En oikein itsekään osaa sanoa mitä tämän vuoden aikana tapahtui. Olin aikaisemmin niin varman päälle pelaaja, ennemmin tylsä, mutta varma työpaikka kuin inspiroiva pesti, johon kokisin oikeaa intohimoa.

Yhtäkkiä en sitten enää viis välittänytkään siitä vanhasta ja turvallisesta, enkä ymmärrä enää edes mitä olin ajatellut. Kai se on todettava, etten halua haaskata elämää niihin juttuihin, jotka eivät oikeasti anna minulle konkreettista iloa ja onnistumisen tunnetta. Tiedättekö, inspiroi jokaikisena aamuna uuteen päivään. Ja sitten kun on tehnyt vertailua palkoista ja tajunnut, ettei sekään ole ollut kovin kilpailukykyinen enää aikoihin. Jos haluaa hyviin ansioihin, niin rahoitusala ei ehkä ole se ihan ensimmäinen vaihtoehto. Pienempien pankkiiriliikkeiden palkoista en osaa sanoa, mutta luultavammin ovat kyllä kilpailukykyisempiä kuin isoissa konserneissa.

En enää yksinkertaisesti kokenut, että rahoitusala olisi minua varten (ainakaan juuri tällä hetkellä), vaan haluan tehdä jotain mihin koen todellista intohimoa ja josta oikeasti tiedän hurjasti. Markkinointi, viestintä, blogit. Kaikki tämä johti siihen, että olen viime viikolla irtisanoutunut vakituisesta päivätyöstäni ja ottanut vastaan syksyllä alkavan mielettömän inspiroivan pestin, jossa pääsen tekemään juuri sitä mitä rakastan ja mikä kiinnostaa. Olen niin innoissani!! Ja vaikka eniten jännitin sitä, miten itse suhtautuisin tähän tai pelkäsin, että alkaisin jotenkin hannaamaan, niin eipä käynyt niin. Itse olen jotenkin edelleenkin yllättynyt omasta rohkeudestani. Uskon vahvasti, että kaikella on tarkoituksensa ja ehkäpä yksi äitiysloman tarkoituksista oli juuri oivaltaa uusia asioita myös työn saralta.

Tiedättekö, aina sitä kuitenkin ajattelee eri vaihtoehtoja, että jossen suoriudukaan uudessa työssäni sen mukaan mitä minulta odotetaan tai jos jostain syystä en viihdykään (mitä tosin en kyllä usko!). Nuo tunteet ovat vahvoja varsinkin, jos on kauan ollut samassa paikassa. Siihen tuttuun ja turvalliseen on vaan niin helppo jäädä jumittamaan. Sitten yhtäkkiä se iski minuun: Mitä väliä! Eipä maailma siihen kaadu. Työpaikkoja on maailma pullollaan ja ennemmin vaikka istuskelee jonkin aikaa työttömänä kotiäitinä unelmatyötään etsien kun hakaa päivästä toiseen näppistä tappamalla luovuuttaan jonkun asian kanssa, joka ei itseasiassa voisi vähempää kiinnostaa.

Päätin, että en yksinkertaisesti halua olla parinkymmenen vuoden päästä yksi niistä kärttyisistä ja elämäänsä kyllästyneistä toimistotädeistä, jotka liian myöhään katuvat sitä, miksi ovat kuluttaneet  vuotensa tehden kyllästyttävää hommaa, josta keksii vain ja ainoastaan huonoa sanottavaa. En tarkoita, että oma työni olisi ollut sitä, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Kyllähän se pidemmän päälle puuduttaa, jos kokee vuosikaudet tekevänsä jotain, mikä ei ehkä kuitenkaan loppupeleissä ole se oma juttu.

Kuten aiemminkin jauhoin, niin pitäisi oma elämänsä rakentaa juuri niiden juttujen ympärille, jotka tuovat sinulle onnea, iloa ja onnistumisen tunteita. Työn tehtävä on ennemmin inspiroida ja tuoda energiaa sen puoleen, että se söisi sitä ja vaikuttaisi arjessa (eli siinä sinun oikeassa elämässä) jaksamiseen. Ennemmin olen nyt saanut jonkinlaisen rauhan kun homma on vihdoinkin päätöksessä ja kaikki selvillä. Tuntuu, että vihdoinkin voi hengittää.

Toisinsanoen, ihan vielä ei ole luvassa niitä töihinpaluu-postauksia, mutta melko pian kuitenkin kesän jälkeen!! 🙂

 

Ps. Se -30% alekoodi Glitterin verkkokauppaan on nyt vielä voimassa tämän viikon. Koodi IINES30 antaa kassalla alennuksen ja verkkokauppa löytyy täältä. Viimeviikkoinen postaus aitohopeisista riipuksista löytyy täältä!

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 35 kommenttia.

Vinkkejäni tuloksekkaaseen työnhakuun

Jos yksi suurista intohimoistani on kaikki someen ja viestintään/ digitaaliseen viestintään liittyvä, niin HR ja henkilöstöjohtaminen on toinen suuri kiinnostuksen kohde. Olen aina ollut valtavan kiinnostunut urasuunnittelusta ja työnhausta, sekä noin yleisesti kaikesta kouluttautumiseen, kehittymiseen ja työhyvinvointiin liittyvästä. Jos haluaa tehdä elämässä mielekkäitä juttuja ja siis nimenomaan työn saralla, niin täytyy työnhakuun oikeasti panostaa.

Kaikki lähtee tietysti pohjimmiltaan siitä varsiaisesta urasuunnittelusta, täytyyhän päässään olla valmiina jo tietynlainen visio siitä mitä haluaa tehdä ja hahmottaa omat taidot, sekä osaaminen sen kantilta miten ne tukevat tuota haavetta ja visiota. Aina voi tietysti haaveilla vaikka nyt sitten ydinfyysikkona toimimisesta, mutta voin kertoa että ainakin omalla kohdallani tuo olisi jo pelkästään haaveen tasolla aika tähtitieteellisen kaukana realismista! Todellisuudentajua niiden omien taitojen ja kykyjen suhteen siis tarvitaan. Aina tietyt asiat oppii itse työssäkin ja koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella ja kouluttautua, mutta ymmärrätte varmasti pointtini.

Oma projektini tälle keväälle on päivittää Linkedin-profiilini aivan perinpohjin, ihan noin muuten vaan. Kovin aktiivisessa käytössä Linkedin ei ole nyt mammaillessa ollut, mutta aikaisemmin on tullut ahkerasti sitä selailtua. Tuo ”työelämän Facebook” on kyllä mitä mainioin työkalu verkostoitumiseen ja yleisesti urasuunnitteluun, suosittelen kaikkia liittymään. Se nyt vaan on sitä nykypäivää, että CV:kin on netissä. Itse olen aina avoin uusille työtarjouksille, koska: Miksi ei? Vaikka nykyinen työpaikka olisikin kiva, voivat uudet haasteet välillä olla kuitenkin hyvä juttu. Joten, jos joku siellä päässä rekrytoi mielenkiintoiseen pestiin, niin viestiä vaan tulemaan, haha!

Sain juuri pari viikkoa taaksepäin kommentin yhdeltä teistä ja siitä, kuinka jostain aiemmasta työnhaku-postauksesta oli ollut hyötyä työnhaussa ja työhaastattelussa. Aivan huippua!! 🙂 En tosiaan edes muistanut, että olin aikaisemmin kirjoittanut aiheesta postauksen, mutta kaivoin sen nyt itsekin esiin ja aika hyvä postaus kyllä, vaikka itse sanonkin. Postaus Pieniä vinkkejä finanssialan harjoitteluhakuun vuodelta 2011 täällä, kurkkaa ihmeessä jos esimerkiksi harjoitteluhaku on ajankohtainen juttu! Jos olen tehnyt muunkin työnhakuun liittyvän postauksen, niin en ainakaan tähän hätään sitä löytänyt.

Itsehän en siis tosiaan ole mikään HR-ihminen tai alan ammattilainen muun kun oman kiinnostuksen kautta. Silti kyllä väitän tietäväni aiheesta asian jos toisenkin, ihan oman kokemukseni ja kiinnostuksen kautta. Tässäpä siis omia vinkkejäni tuloksekkaaseen työnhakuun! Osa näistä, ellei jopa kaikki voivat suurelle osalle olla täysiä itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti avuksi edes jollekin.

Mikä on haaveesi?

 

Kun on selvillä visio siitä, mitä haluaa tehdä on aika miettiä miten sinne saakka päästään. Mitä valmiuksia minulta jo löytyy (mielenkiinnon lisäksi) ja kuinka voisin hankkia niitä lisää? Löytyisikö kirjastosta alan kirjallisuutta, muutaman teoksen lukeminen ei nimittäin ole pahitteeksi! Vaikka kyseessä olisikin oma ala, voi tietoaan päivittää ajantasalle ja palauttaa muistia kirjan tai alan artikkeleiden muodossa. Tai olisiko työväenopistossa tai avoimessa yliopistossa kiinnostavia alan kursseja vai olisiko aika lähteä kuluttamaan ihan kunnolla koulun penkkiä tavoitteena ihan uusi ammatti tutkintopapereineen? Itse tykkään lukea eri alojen kirjallisuutta ja artikkeleita ajankuluksi, jotenkin kiva oppia oikeasti uusia juttuja ja noin muutenkin virkistää muistiaan opintojen suhteen 🙂

Pienimuotoista uudelleen kouluttautumista kun voi tehdä omatoimisestikin, mutta tietysti täytyy olla realismi tässäkin asiassa. Itse kun liputan ainakin sen puolesta, että useimmiten asenne ja luonne ratkaisevat. Hyville tyypeille löytyy aina hommia ja suurin osa asioista on mahdollista oppia itse työssä. Toki tietyt koulutukset ja kokemuspohja voivat olla rekrytoinnissa ratkaiseva juttu, mutta en jaksa uskoa, että kukaan nykypäivän muuttuvassa työelämässä olisi täysin valmis osaaja.

Mieti mitkä yritykset kiinnostavat sinua eniten. Tee lista niistä ja käy säännöllisin väliajoin kurkkimassa avoimet toimet. Etsi käsiisi yrityksen hr-kontakti ja lähetä avoin hakemus tai tiedustele vapautuvista paikoista. Tällöin jäät mieleen ja jos hakemuksesi on hyvä, sekä vastaat haettua tyyppiä, voidaan se poimia kasasta sivuun.

Hakemus ja CV

 

Olen itse ollut aina työnhaun suhteen äärimmäisen systemaattinen. Mietin asiat aina todella perusteellisesti alusta loppuun. Jos löydän kiinnostavan työpaikkailmoituksen, printtaan sen ja perehdyn siihen ajatuksella. Laadin jokaisen työhakemuksen aina erikseen ja tavoitteeni onkin, että itse ilmoitus ja hakemukseni ”käyvät yhteen” eli hakemus vastaa täydellisesti juuri kyseiseen ilmoitukseen. Mietin mitkä ovat juuri ne ominaisuudet, joita minulla on tukemaan kyseistä tehtävää ja tuon ne hakemuksessani ilmi.

Kerron myös mikä juuri kyseisessä alassa kiinnostaa ja perustelen sen, miksi juuri minä olisin kyseiseen tehtävään sopiva. Esimerkiksi ”aiemmissa tehtävissäni olen käyttänyt oleellisia järjestelmiä x ja x” tai ”olen asiantuntija aiheessa x, jota esimerkiksi kehitysnäkökulmasta voisi kyseisessä tehtävässä olla kaivattu kyky” tai mitä tahansa joka voisi tuoda juuri kyseiseen tehtävään lisäarvoa.

Ennemmin hiomaton timantti ulkopuolisilla näkökulmilla ja toisenlaisella kattavalla kokemuksella, kun suppeampi kokemus juuri siitä yhdestä ja ainoasta jota tehtävä pitää sisällään. Tämä siis jos liikutaan edes suurinpiirtein samalla alalla, eikä olla hyppäämässä lääkäristä kokiksi 😀 Tärkeintä on se, että hakemus on juuri sinun tyylinen. Toisen puolesta on nimittäin äärimmäisen hankala työstää työhakemusta, aina voi antaa vinkkejä sisällön suhteen, mutta jos alkaa muotoilemaan sisältöä toisen suuhun sopivaksi niin on tulos vaan teennäinen. Äitini vaati saada joskus kirjoittaa ensimmäisen kunnon työhakemukseni ja siitähän tuli ihan karsea! Tai siis voitte kuvitella kun teksti ei kuulostanut yhtään 18-vuotiaan nuorukaisen kirjoittamalta.. Noh, kirjoitin sen itse uudelleen 😀 Kirjoita siis itse hakemuksesi, mutta pyydä lopuksi vinkkejä sisältöön ja tietysti oikeinkirjoitukseen.

Monilla voi olla se ongelma, että ollaan superhuonoja raapustamaan hakemuksia, mutta sitten taas suorastaan loistetaan haastattelutilanteessa. Haastatteluun asti pääseminen on jo puoli voittoa, mutta karu totuus on se, että juuri hakemus on avain sinne. Siksi kannattaakin oikeasti panostaa hakemuksen työstämiseen, vaikka se olisikin aikaavievää ja ärsyttävää.

Työhaastattelu ja siihen preppaus

 

Haastatteluun valmistautuminen on kaiken perusta! Olen itse päässyt suurimpaan osaan paikoista, joihin olen ollut haastattelussa ja varmasti juuri perusteellisesta valmistautumisesta on ollut hyötyä. Kannattaa miettiä ennakkoon kysymyksiä, joita todennäköisesti esitetään. Ainakin ne kaikkein yleisimmät: Mitä juuri sinulla on antaa juuri tähän tehtävään? Mitä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi? Miksi juuri tämä ala tai tehtävä kiinnostaa? Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua? Mitä piirteitä arvostat esimiehessä? Millainen ryhmän jäsen olet? Mitä asioita toteuttaisit ja lähtisit viemään eteenpäin kyseisessä tehtävässä?

Mieti myös tarkkaan, miten kerrot itsestäsi tiivistetyssä muodossa, ammattimaisesti, mutta silti kiinnostavasti kiteyttäen kaiken oleellisen. Ketään tuskin kiinnostaa, mikä on lempiravintolasi tai poikaystäväsi nimi, mutta harrastuksista ja arvoista kertominen kertoo kuitenkin paljon sinusta ihmisenä ja antaa sopivasti osviittaa millainen tyyppi olet oikeassa elämässä. Usein työhaastattelut jännittävät ennakkoon, mutta mitä paremmin olet valmistautunut, sitä enemmän se auttaa haastattelussa ja estää jäätymisiä kun kysytäänkin jotain mihin et osaa vastata. Jännitys on yleensä sitä suurempi, mitä enemmän juuri kyseistä paikkaa haluaa. Usein olen itse maininnut haastattelussa jännityksestä ja saanut yleensä lopuksi kuulla, että mikäli jännitti, niin ei se ainakaan näkynyt ulospäin. Niin se nimittäin usein menee, että muut eivät sitä jännitystä ulospäin huomaa!

Perehdy myös ennakkoon itse yritykseen. Se nimittäin kertoo aidosta kiinnostuksesta ja siitä, että olet oikeasti jaksanut nähdä sen vaivan, että olet lukenut esimerkiksi heidän visiostaan ja arvoistaan. Voit myös yrittää miettiä pari täsmäkysymystä, kuten nyt vaikkapa ”Miten käytännössä toteutatte arvoanne X henkilöstönäkökulmasta?”. Itseäni myös kiinnostaa tietää millainen ilmapiiri työpaikassa on, minkä ikäistä porukkaa siellä työskentelee ja miksi ei voisi kysyä myös työsuhde-eduista (ellei niitä erikseen tuoda haastattelussa ilmi).

Haastattelun jälkeenhän vasta alkaakin se jännittäminen, että onko paikka sinun vai ei! Usein jatkon kyllä osaa aavistaa jo siitä, millainen fiilis haastattelusta ja haastattelijoista on jäänyt. Tai ainakin sen, että onko ehdoton no-no vai todennäköinen jatkoon-tapaus 🙂

Kysykää toki mikäli tuli jotain mieleen ja kiinnostaisi myös jos teillä on lisäillä hyviä vinkkejä!

Jotkut jutut kun varmasti tästäkin unohtuivat ja en jaksanut kovin itsestäänselviä asioita edes lähteä listaamaan. Perusjuttuja olikin jonkin verran listattu siellä aiemmassa työnhaku-postauksessa.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.