Se on loppu nyt!

Postaus imetyksen lopettamisesta on ollut ilmeisen toivottu ja nyt olisikin aika raapustaa aiheesta muutama lause. Meidän poika on alusta saakka ollut todellinen tissitakiainen (aikaisemmin vihasin tuota sanaa, mutta yllättävän aktiivisesti ollut käytössä tässä vuoden aikana, haha!) ja kuten on täälläkin useaan otteeseen todettu, ei kiinteiden lisäksi ole tuttipullo tai mukikaan oikein maistunut. Pikkuhiljaa on kuitenkin päästy niiden soseidenkin makuun ja kyllä sen on huomannut, kuinka kiinteä ruoka alkaa ihmeen hyvin maistumaan siinä vaiheessa kun maito vähenee. Ainakin meidän kohdalla saattoi kiinteiden kelpaamattomuus jossain määrin johtua reippaasta maidon määrästä, jolloin yksinkertaisesti ei useinkaan ollut niin nälkä, että pienelle olisi suuret määrät soseita uponnut. Teinkin aina niin, että ensin sose ja sitten vasta rinta, sillä tekniikalla saatiin kiinteä ruoka maistumaan.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut jaaritella soseista, vaan siitä imetyksestä. Lopettaminen oli luonnollinen juttu nyt 1v-rajapyykin jälkeen kun kiinteä ruoka alkaa virallisesti olemaan se pääasiallinen ruoka. Itse imetyskertojahan olin vähentänyt jo jonkin aikaa ja viime viikonloppuna vietimme pikkuisen kanssa haikein mielin viimeisen imetyshetkemme. Itkuhan siinä pääsi ja onhan se ymmärrettävää, tuosta kun oli kuitenkin vuoden aikana ehtinyt tulla niin suuri osa meidän arkeamme. Onhan se tietyllä tavalla liikuttavaa kuinka tärkeä juttu rinta voi pienelle olla. Ensimmäisen kerran kävi mielessäni lopetusmietteet jo viime syksynä, tavallaan kävin jatkuvasti hieman ristiriitaisia tunteita sen suhteen, mutta pääasiassa kyllä niitä positiivisia. Jatkoimmehan pikkuisen kanssa tasan vuoden ja kaksi viikkoa imetystaivaltamme! Vuosi oli itselleni koko tämän ajan se ehdoton takaraja imetyksen suhteen. Vaikkei jatkaminen olisikaan ollut mahdottomuus, alkoi pikkuhiljaa tulla jo niitä ajatuksia, että haluaa jollain tapaa oman kehon itselleen tämän parin vuoden raskaus+imetysrumban jälkeen.

Kaikenmaailman turvotukset ja muutenkin rintapuolena oleminen (koska se toinen rinta ei kelvannut) alkoivat pidemmän päälle tympiä, mutta totean silti olevani ylpeä pitkästä imetystaipaleesta. En vielä raskauden aikana oikeastaan edes tiennyt mitään imetyksestä, siihen liittyvistä haasteista tai sen koommin edes ollut ajatellut, että tulenko imettämään vai en. Kun kätilö synnytyssairaalassa tenttasi imetysasiaa, oli se vastaukseni joteniin automaattinen, nimittäin se, että aikomus on ainakin yrittää imettää. Siitä se sitten lähtikin.

Itselleni on aivan yksi ja sama minkä tien muut äidit valitsevat, en halua itse tuomita tai arvostella muita äitejä sen perusteella, että päättävätkö he imettää vai eivät tai kuinka pitkään. Asiat, jotka eivät omaa elämääni hetkauta, saavat jäädä sikseen, koska jokainen äiti varmasti tekee sen minkä omalla kohdalla parhaaksi näkee. Ja se varmasti on paras vaihtoehto juuri silloin.  Kun joku päättää olla imettämättä, voi toinen imettää puoli vuotta ja kolmas kaksi vuotta. Eipä se tee kenestäkään sen huonompaa tai parempaa äitiä omissa silmissäni. Itse kuitenkin olen onnellinen siitä, että valitsin imettää. Jotenkin se loi tietynlaista yhteyttä, sekä turvaa minun ja pienokaisen välille, meidän oma juttumme. En tietysti väitä, ettei semmoista tunnetta muuten saisi, mutta itselläni kuitenkin kehittyi imettämiseen tietynlainen tunneside. Siksi se lopetus varmasti koskettikin.

Nyt on kuitenkin pötkitty jo useampi päivä ilman rintaa ja hyvin menee! Jotenkin unohdan edelleen jatkuvasti, että homma on loppu ja välillä saattaa asia vaistomaisesti käydä mielessä. N ei kuitenkaan ole oikeastaan kamalasti edes kaivannut rintaa ja ollut selvästi sinut sen suhteen. Nestettä tarjoamme tietysti nyt aktiivisesti nokkamukista ja lasista. Omalla kohdallani lopetus oli yösyöttöjen loppumisen jälkeen suunnilleen 3 viikon operaatio. Asteittain lopetin päiväsyötöt, sitten aamusyötön ja muistaakseni pötkin 1-2 viikkoa pelkän iltasyötön turvin. Sitten eräänä päivänä vain tuntui luonnolliselta jättää se pois ja siinä se sitten oli.

Lopetuksesta huolimatta säilyy imetystaival muistoissamme. Jossei meidän pikkuisella, niin ainakin minulla itselläni 🙂

 

Ps. Ainakaan vielä en tämän 5 päivän jälkeen ole huomannut, että maito olisi lähtenyt katoamaan minnekään ja poistumaan nesteenä. Varmasti siinä kestää, mutta kuinkakohan kauan? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Vauvavuoden yleisiä ”ongelmia” ja omat ratkaisuni niihin

Vauvavuosi on aikamoista uuden opettelua, kehitysvaihetta toisen perään ja niiden ihanien, unohtumattomien hetkien lisäksi myös ajoittaista hermojen kiristelyä. Perusjuttua varmaan kaikille äideille! Meidänkin perheessä tuli eteen oikeastaan enemmän noita arjen haasteita kun osasimme alkuun edes odottaa. Toisaalta taas vauva-arki oli kyllä huomattavasti helpompaa kun olimme ajatelleet, mutta sanoisinko että nuo haasteet tulivat eteen semmoisten asioiden suhteen, joiden ajattelimme tottakai sujuvan, kuten kiinteiden syöminen tai tutin opettelu.

Lähdimme koko hommaan melko avoimin mielin sen koommin stressaamatta asioista etukäteen. Annoimme siis asioiden mennä omalla painollaan. Listasin tähän postaukseen arjen haasteita, joita kohtasimme vauvavuoden aikana ja omat ratkaisumme näihin. Paljon apua näihin ”ongelmiin” sain tietysti teiltä ja nyt taas toivon, että näistä ehkä olisi apua myös jollekulle toiselle 🙂

Imetyksen onnistuminen. Imetys on alkuun tosi rankkaa ja ajoittain myös hermojen kiristelyä. Itse sain siihen synnytyssairaalassa paljon ohjausta, mutta sairaalan stressaavan ympäristön vuoksi homma lähti hyvin alkuun vasta kotiutumisen myötä, maitokin itseasiassa taisi nousta kunnolla vasta tuolloin. En itse oikeastaan edes miettinyt maidon riittämistä tai riittämättömyyttä, syötin siis vauvaa lapsentahtisesti, mikä pikkuvauvan kohdalla tarkoittaa ihan kokoajan. Välillä siis melkeinpä tunteja putkeen. Sehän nyt on ihan normaalia, ilman että olisi pelkoa siitä ettei maito riitä.

Jos maidon riittämättömyys mietityttää, niin oma vinkkini on yksinkertaisesti pitää lasta enemmän rinnalla, vaikka se tarkoittaisi sitä, että istut tuntitolkulla vauva kainalossa Netflixiä töllöttäen. Kysyntä lisää tarjontaa mitä tulee äidinmaitoon. Eihän tämä välttämättä aina ole mahdollista ja maidon riittämättömyyteenhän voi olla takana joku muu syy, mutta noin yleisesti tuon pitäisi kai päteä. Itse koin hommassa ehkä hankalammaksi asennot. En tiedä miksi ihan pikkuvauvaa oli mielestäni niin hankala syöttää muuten kun kyljellään maaten! Sillä siis mentiin aika pitkälti. Eikä imetystaival muutenkaan sujunut täysin ongelmitta. Olen täälläkin maininnut siitä ”yhden rinnan taktiikasta”, imetin siis koko tämän reilun vuoden yhdestä rinnasta. Toinen ei vaan kertakaikkiaan parin päivän jälkeen kelvannut. Kaikkea kokeiltiin kyllä, mutta annoin jossain välissä periksi ja rintapuolena siis mentiin. Hyvin selvittiin. Kokonainen vuosi 😀

Tutti tai tuttipullo ei kelpaa. Käytin itse rintapumppua jo ekojen viikkojen jälkeen ja syötettiin siis pari ensimmäistä kuukautta vauvalle omaa maitoa välillä pullosta (jos siis kävin esimerkiksi lenkillä tai kaupungilla), kunnes se ei sitten enää kelvannutkaan kun väliin tuli parin viikon tauko. Jälkeenpäin ajateltuna olisi vissiin vaan pitänyt jatkaa pulloilua säännöllisesti ja antaa tuttikin jo aikaisemmin. Kokeiltiin tuttia siis ehkä viikon ikäisenä, jolloin se aina hetkeksi kelpasi, mutta olin jotenkin hysteerinen sen suhteen, että vauvan imuote menee sekaisin, ettei synnytyssairaalassa olisi uskallettu sitä antaa.

Toisaalta.. Nyt vuosi jälkeenpäin, mitä väliä! Tutti olisi ehkä pelastanut muutamat yöunet ja auttanut yösyöttöjen lopetuksessa jo aikapäiviä sitten, mutta turha sitä on enää miettiä. Eipä tarvitse vierottaa tutista. Yhdessä vaiheessa (tai oikeastaan useammassakin vaiheessa) yritin sitkeästi siihen opettaa varmaan viiden erilaisen tutin kanssa, mutta ilman menestystä. Pakko todeta, että kaikki nyt ei vaan syö tuttia tai tuttipulloa! Ainoa asia, joka vähän mietityttää on seuraavat lennot lapsen kanssa. Nyt kun ei siis ole rintaa, eikä tuttia lussutettavaksi. Se pään aukile kun tasaa pikkuvauvalla painetta lennoilla ja vissiin aukile pikkuhiljaa alkaa umpeutumaan.

Haasteet kiinteiden ruokien kanssa ja kun soseet eivät maistu. Tarkemmin kirjoitin ongelmista kiinteiden ruokien kanssa esimerkiksi tässä postauksessa. Ne eivät alusta alkaen kertakaikkiaan kelvanneet! Monilla rintaruokituilla vauvoilla saattaa olla sama ongelma, se rintamaito kun on se ”ykkösherkku” ja kaiken muun kanssa joutuu tappelemaan. Aloitimme kiinteät ruoat 4kk jälkeen ja siitä eteenpäin siis ahkerasti tarjoten. Kun ei kelpaa, niin ei kelpaa! Rehellisyyden nimissä meidän poika on edelleen varsin nirso ja äärimmäisen nuuka sen suhteen, mille ruoille avaa suunsa. Neuvolahan talvella määräsi meidän antaa soseita kymmenesti päivässä, koska ”nyt on vaan syötävä”, noh.. Eihän me kyllä ihan siitä otettu neuvoksemme.

Loppupeleissä tilanne parani yksinkertaisesti sitkeällä yrittämisellä. Tarkat rutiinit ruokailuaikojen suhteen, valikoima lemppariruokia (vaikka nyt sitten olisikin siinä vaiheessa purkkiruokia, aivan sama hemmetti soikoon, kunhan syö jotain!!) ja sitkeää tarjoamista. Istuimme aina ruokahetkellä niin kauan, kunnes maistui. Katseltiin kirjoja sun muuta ja vähän väliä aina tarjosin lusikkaa. Kyllä se yleensä jossain vaiheessa alkoi maistua ja siitä se sitten jotenkin lähti.

Esimerkiksi kaurapuuro ei edelleenkään oikein maistu, kuten ei myöskään kovin karkea ruoka, joten sileillä soseilla mennään ja kaupan Onni-valmispuuroilla (niistäkin tosin kelpaa vain pari tiettyä), jotka ovat olleet meidän pelastus tähän saakka. Minkäs teet kun toinen on kertakaikkisen nirso. Myöskään sormiruokailu ei missään vaiheessa oikein innostanut ja vasta jokunen aika sitten on pieni innostunut edes jonkin verran syömään itse, esimerkiksi maissunaksuja, vesimelonia yms..

Yösyötöistä luopuminen ja unikoulu. Tämä on meillä tuorein haaste ja varmasti teilläkin vielä tuoreessa muistissa. Itse unikoulu sujui kyllä helpommin kun osasimme odottaa, vaikkakin yöllisiä heräilyjä edelleen välillä onkin. Pieni kuitenkin nukkuu yönsä nykyään omassa pinnasängyssään ja yösyötöistä ollaan pidetty kiinni sen suhteen siis, ettei niitä ole enää unikoulun jälkeen ollut. Unikoulupostaus löytyy täältä.

Vauvan kanssa matkustaminen. Tämä kohta ei tosinkaan ole ollut mikään varsinainen haaste, vaikka vauvan kanssa matkustelu tietysti vaatii erilaista asennetta ja ennen kaikkea organisointia! Matkustaminen ja lentäminen vauvan kanssa on oman kokemuksemme mukaan ollut helpompaa kun odotimme, joten voisin sanoa sitä jännittäville, ettei hätää! Olen kirjoittanut aiheesta ihan oman postauksensa, joka löytyy täältä.

Imetyksen lopettaminen. Ensiaskeleet lopetuksen suhteen otimme tosiaan unikoulun yhteydessä kun yösyötöt loppuivat. Sen jälkeen imetin jonkin aikaa normaalisti päivisin, kunnes sitten joku aika taaksepäin lopetin päiväsyötöt ja pidin jäljellä aamun ja illan. Noin viikon jälkeen lopetin nyt myös aamusyötöt ja pikkuhiljaa myös iltasyötöt. Suurin haaste tässä on kuitenkin ollut nokkamukin tarjoaminen! Se kun ei ole ennenkään ollut mikään todellinen menestys.

Välillä saattaa kelvata vesi lasista, välillä sitten taas huikka mukista, mutta luotan siihen, että se jano sitten kasvaa siinä vaiheessa kun maito loppuu. Pissavaipathan siitä nesteytyksestä kuitenkin kertovat! Jokatapauksessa tuo tahti on ollut meillä sopiva. Ei liian nopea, eikä liian hidas vähentäminen. Myöskään poika ei juurikaan ole protestoinut, paitsi ehkä silloin kun aamusyöttö lähti pois, jolloin oli koko päivän todella kiukkuisella tuulella. Saattoi tietysti johtua muustakin.

Kaikki lapset ovat  tietysti erilaisia, eikä näitäkään neuvoja voi yleistää. Toivottavasti tästä oli tai on tulevaisuudessa jollekulle apua! Vertaistuki on kyllä äitiydessä aivan kullan arvoista ja itse ainakin olen hyötynyt teidän avusta, sekä vinkeistä aivan hurjasti. Kiitos teille kaikille niistä!

Ensimmäinen kuva Ronja Rajala

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

1v-bileet ja imetyksen lopettaminen alkaa N.Y.T nyt!

Arvatkaa mikä on parhautta? Pistää aurinkoisena kesäpäivänä piha-office pystyyn. Toisinsanoen siis aurinkorasvat ihoon ja läppäri mukaan terassin pöydälle. Kylläpä kelpaa. Moisesta luksuksesta nautittiin siis eilen. Viime aikoina en ole jostain syystä oikein ehtinyt postailemaan niin ahkerasti kun on ollut tarkoitus tai ylinpäänsä päivittelemään kuulumisia. Suoraan sanottuna olen ollut kiireen vuoksi myös vähän stressantunut, enkä oikein saanut joitain juttuja vaan aikaiseksi. Arjen lisäksi tässä on ollut remppahommia (edelleen, öhöm), pojan synttärikutsujen järkkäilyä ja sen semmoista.

Ystäväni leipoi aivan uskomattoman kakun pienen bileisiin!!

Meidän pikkuiselle kun tuli nyt täyteen yhden vuoden etappi ja sitäpä juhlittiin viikonloppuna synttärikemuilla. Olen yleensä maailman huonoin järkkäämään mitään kutsuja ja toisaalta, niitä varmasti saa jatkossa järkkäillä ihan riittämiin, mutta halusimme kuitenkin pitää pikkuiselle jonkinmoiset kekkerit sen sijaan, että olisimme vain juhlineet perheen kesken. Mitkään kovin suuret kinkerit ei ollut kyseessä, mutta kummit ja läheisimmät ystävät, sekä muita lapsia. Hyvin sai tuntumaa tässä heti myös noihin lapsikemuihin, oli nimittäin illalla ”hieman” naatti bileiden päätteeksi kun oli jos mimmoista pikku-juhlijaa juossut täällä ympäriinsä 😀

Lupasin jossain vaiheessa kertoa ajatuksia vauvavuoden päättymisestä ja pari sanaa taisinkin jossain välissä siitä kirjoittaa. Rehellisyyden nimissä mikään nyt ei kuitenkaan muutu siihen kun vauvavuosi päättyy, koko lapsuushan on jatkuvaa muutosta ja toisen kehitystä. Jokaiseen ikään liittyy haasteita, tunteiden myllerrystä, niitä vaikeita ja sitten taas helpompia kausia, unohtamatta tietysti uusia kehitysvaiheita heti edellisen perään. Periaatteessa ainut suuri mullistus, joka meidän perheessä on edessä tämän virstaanpylvään koittaessa on imetyksen lopetus. Sen suhteen olenkin jo ottanut suuren harppauksen silloin kun unikoulun yhteydessä lopetin viimeinkin yösyötöt, mutta nyt olisi tarkoitus lähiviikkojen aikana asteittain lopettaa koko imetys.

Vaikkei esimerkiksi töihin paluu välttämättä tarkoitakaan, että rintaruokinta olisi kokonaan lopetettava, on itsestäni tuntunut jo pitkään siltä, että eiköhän tämä ala olla pikkuhiljaa taputeltu homma. Olen jauhanut niistä iän ikuisista turvotuksistani täällä jo varmasti kaikkien kyllästymiseen saakka, mutta siitä siis kärsitään edelleen. Esimerkiksi jalkani ja sääreni ovat suurimman osan ajasta niin turvonneet nesteestä, että esimerkiksi juoksulenkit ovat aina ajoittain täysin tuskaa. Jalat ovat siis semmoiset jäykät nestepökkelöt.

Olen myös yrittänyt päästä eroon muutamasta viimeisestä raskauskilosta jo ikuisuuden, mutta paino ei kertakaikkiaan ole enää aikoihin pudonnut, vaikka kuinka treenaisi monipuolisesti. En muutenkaan missään vaiheessa kuulunut niihin, keillä imetys olisi toiminut diettinä vaan ennemmin päinvastoin! Jouduin tekemään aivan hullusti hommia, että ylinpäänsä päärin suurimmasta osasta raskauskiloja eroon. Niitähän kertyi odotuksen aikana se 18kg. Eikä se painonpudotus nyt tietenkään ole tässä prio numero 1, vaan lähinnä oman kropan saaminen takaisin viimeinkin. Nyt jo melkein 2v ajan on kehoni nimittäin ollut jollain tapaa vauvaa varten.

Tähän väliin pakko vinkata, että jos suunnittelette lasten bileitä niin suunnatkaa Tigeriin ostamaan pahviastioita ja koristeita! Ihan todella kivoja ja halpoja 🙂

Silti olen onnellinen, että imetin pienokaista ja vieläpä näin pitkään. Sitä ei nimittäin voi oikein sanoilla kuvailla minkälaiseen kontaktiin vauvansa kanssa pääsee, äidin ja pikkuisen oma juttu. Alkuun kauhistelin jo ennakkoon lopettamista, rinta kun on ollut pojalle niin kertakaikkisen tärkeä juttu tässä vuoden ajan. Lähiaikoina olen kuitenkin huomannut, ettei tämäkään enää niin usein edes ”vaadi” päästä rinnalle, joten ehkäpä on tultu siihen pisteeseen, jossa ratkaisu lopettamisesta on meidän yhteinen.

Tällä viikolla olisi siis tarkoitus luopua päivän imetyksistä. Nyt olen siis antanut rintaa vielä noin neljästi tai viidesti päivässä: aamupalan jälkeen, lounaan jälkeen, iltapäivällä välipalan jälkeen, illallisen jälkeen ja iltapalan jälkeen ennen sänkyyn menoa. Eli siis näköjään kokoajan, vaikka luulin vähentäneeni kun yö jäi pois 😀 Lopetan alkuun nuo päivän sessiot ja sitten viimeisimpänä aamu- ja iltakerrat. Voin raportoida tarkemmin sitten tänne miten homma sujuu. Eilen karsittiin jo ekaa päivää kaksi kertaa pois, eikä poika ollut moksiskaan!

Monethan lopettavat homman äärimmäisen hitaasti edeten, tyyliin yksi kerta pois viikkoon. Itselläni ei nyt riitä siihen kärsivällisyys ja koen muutenkin, ettei tämä ole ollut rinnallekaan niin rankka koettelemus. Kertaheitolla en tietysti halua lopettaa, mutta lähinnä nyt vähentää noita turhia  päiväsyöntejä, varsinkun jos menee pojankin puolelta näin hienosti. Loppupeleissä tämä on varmaan itselleni se suurin juttu. Jospa se nokkamukikin alkaa kohta kelpaamaan ihan eri tavalla! 🙂

Aurinkoista tiistaita!

 

Ps. Kauanko teillä on mennyt kunnes rasva on taas palautunut rintoihin imetyksen jälkeen vai onko ylinpäänsä palannut? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Unikoulu takana!

Montaa teistä varmasti kiinnostaa kuulla unikoulustamme ja kuinka siinä sitten kaiken kaikkiaan kävi. Nyt on nimittäin unikoulu hoidettu ja vastoin kaikkia ennakkoajatuksiamme, kyllähän se totisesti toimi! Aloitimme unikoulun neljä yötä sitten ja jo nyt nukkuu pienokainen täysiä 9h yöunia heräilemättä, aiemman vähintään 5-10 heräilyn sijaan. Meillä oli unikoulun suhteen ”tuplamissio” eli sen lisäksi, että poikaa totutettiin nukahtamaan ja nukkumaan omassa sängyssä, oli myös tarkoitus päästä eroon yösyötöistä. Aion siis tulevan kuukauden sisään lopettaa imetyksen kokonaan, omalla kohdallani tämä vuosi imettämistä alkaa olla tarpeeksi. Voin sitten kirjoitella postauksen myös imetyksen lopettamisesta kun on ajankohtainen juttu.

Ensimmäinen yö (tai siis varsinkin ilta) oli se tietysti se kaikkein pahin ja tässä postauksessa kirjoittelin ensimmäisiä ajatuksia unikoulusta. Meillä tosiaan isä hoiti unikoulun kokonaan, joka oli ehkä parempikin kun poika oli tosiaan tottunut pienestä saakka nukahtamaan rinnalle.. Siksi alkuun pelkäsimmekin, että mitä tästä hommasta tulee, mutta vauvat oppivat ja mukautuvat nopeasti! Nyt onkin sitten lähinnä minulla totuttelemista näihin uusiin toimintamalleihin kotona 😀

Ekana yönä heräili poika tietty useaan otteeseen, pisin unipätkä taisi olla 4h luokkaa. Tokana yönä alkoi jo tassuttelu tepsiä, eli vaikka pieni heräsi noin 6 kertaa yön aikana, nukahti tämä nopeasti takaisin omaan petiin silittelyllä selkään. Sen sijaan meni kolmas yö jo paremmin kuin osasimme edes odottaa, nimittäin ilman ainuttakaan heräilyä! Samoin myös tämä neljäs! Omalla kohdallamme siis meni 2 yötä, ennenkö homma lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Mikä voittajafiilis, hyvä Tommi!!

Tietysti ei voi olettaa, että tämä tepsisi kaikilla yhtä nopeasti, koska lapset ovat aina erilaisia, mutta oman kuulemani mukaan tuo kaksi yötä on usein se perinteinen. Meidänkin pienokainen on jo pitkään ollut todella huono nukkuja, joten emme todellakaan olisi odottaneet näin hyviä tuloksia ja vieläpä näin nopeasti! Siksi voinkin sanoa teille kaikille, jotka alkuun stressaavat: Teillä on ehdottomasti toivoa! 😀

Säännölliset rutiinit ovat tietty tärkeät lapsen yöunien kannalta ja samoin semmoinen yleinen arjen systemaattisuus. Samat iltarutiinit suunnilleen samaan aikaan ja niin edelleen.. Meillä ei ole ollut mitään kellontarkkaa nukkumaanmenoaikaa, yleensä se on vaihdellut vähän sen mukaan miten poika on nukkunut päiväunia. Välillä kun nukkuu 30min ja välillä kahdet tunnin päikkärit, joten iltaväsy vähän vaihtelee sen mukaan.

Yleensä kuitenkin mennään yöpuulle ehkä klo20-21 maissa. Iltapala, yöpaita- ja vaippa, sitten yläkertaan. Ratkaiseva juttu unikoulussa on kuitenkin ollut se, että nukutuspuuhat alkavat vasta sitten kun lapsi on tarpeeksi väsynyt, muuten ei hommasta (ainakaan meillä) tule yhtään mitään! Siihen saakka siis leikitään ja puuhaillaan. Tietysti siis vältetään juttuja, jotka voisivat aktivoida toista entisestään. Olen myös hoitanut illan viimeisen imetyksen olohuoneessa sängyn sijaan, myös päivällä täytyy nykyään olla skarppina, ettei toinen nukahda rinnalle!

Yksikin ”repsahtaminen” unikoulussa voi johtaa siihen, että joutuu aloittamaan koko homman alusta, eli vaikka se huuto alussa onkin sydäntä raastavaa, niin sinnittely kyllä palkitaan. Kaikille tissiaddiktien äideille suosittelen järjestelyä, jossa isä hoitaa unikoulun ja äiti nukkuu sen ajan jossain erillään, mielellään siis toisessa huoneessa. Itse nukuin siis unikoulun ajan erillään. Tällöin ei tule niitä houkutuksia repsahtaa ja antaa rintaa huudon keskellä. Meillä pahin huuto oli tietty silloin ensimmäisenä iltana, sen jälkeen on nukahtanut alle 10 minuutissa 🙂

Tekniikkana oli syli + tassuttelu, joka ei alkuun tehonnut lainkaan. Vauva siis rauhoiteltiin sylissä ja siirrettiin omaan sänkyyn selkää silitellen, aina siinä vaiheessa kun itku alkoi epätoivoisena tai hysteerisenä, nostettiin taas syliin rauhoittumaan. Älkää siis lannistuko, vaikkei vauva alkuun rauhoittuisikaan yhtään tassuttelu-tekniikalla, kyllä se varmasti siitä ja sinnikkyys palkitaan!

Kivaa viikonloppua!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ensimmäinen yö unikoulua..

Roudasimme eilen futonin alakerran huoneeseen, nimittäin ensimmäinen yö unikoulua nyt takana.. Huhhuh. Jos joku kertoi sen sujuvan yllättävän vähällä huudolla, niin ei meidän kohdalla ainakaan. Kuuntelin aikalailla tuntitolkulla alakerrasta huutoa kun napero ei vaan suostu nukahtamaan  omaan sänkyynsä. Tai siis sanotaanko, että jos nukutuspuuhat alkoivat klo 21 tienoilla, niin huusi poika vielä  puolenyön maissakin ja välissä oli ehkä 30min unta siinä välissä.

Useaan otteeseen meinasin paukata ylös ja keskeyttää koko homman, mutta eihän se nyt niinkään mene.. Tai siis luulisi ainakin, että mitä  vanhempi vauva on, sitä hanakampaa tuo protestointi. Joskushan niistä yösyötöistä on pakko päästä eroon! Arvasin, että tälle yhdelle ”tissiaddiktille” tulee olemaan erityisen kova paikka. Heräilyitä oli loppupeleissä kai noin 4-5 luokkaa ja ekan huutopätkän jälkeen olivat valvomiset kai semmoista 15min luokkaa.

Joten unikoulun vuoksi onkin nyt tällä kertaa joutunut koko perhe valvomaan. Toivottavasti ensi yö parempi! Ymmärrän kyllä miksi joskus suositellaan, että äiti lähtisi jopa kokonaan pois kotoa unikoulun ajaksi (tai siis öiksi), meneehän se ”nuku sinä nyt kerrankin tämä yö”-idea vähän kyllä mönkään 😀 Monet varmasti sortuvat näissä kohdin siihen vanhaan kaavaan. Kokeillaan nyt kuitenkin vielä, sinnikkyyttähän tässä tarvitaan ennen kaikkea! Onhan se eka yö varmasti pahin ja ainakin toivon mukaan ei olla ainoita, keillä tuo ei mennyt ihan sormia napsauttamalla.

Tekniikkana oli kokeilussa ainakin tassuttelu, (ei vissiin kovinkaan toimiva vaihtoehto meillä…) sekä yleisesti vauvan rauhoittelu ja sitten omaan sänkyyn siirtäminen. Jostain syystä siellä pinniksessä ei vaan tunnuta viihtyvän. Eipä toisaalta ihmekään kun ei ihan kauheasti ole siellä öitä edes viettänyt. Perhepeti on muutenkin osoittautunut viimeaikoina hasardiksi vaihtoehdoksi. Pojan vieressä nukkuessa kun tarvitsee olla aina tavallaan varuillaan, ettei toinen lähde paukkaamaan sängystä yli laidan. Tietty poika nukkuu aina meidän välissä ja muutenkin siirsin sängyn seinää vasten Tommin matkan ajaksi, mutta eihän joka kulmaa voi alkaa blokkailemaan.

Itse tosin nukun aina nykyään niin koiran unta, että herään aina kun pienikin herää, mutta silti olen pari kertaa herännyt siihen kun toinen on lähtenyt könyämään kohti sängynpäätyä! Miten te estätte, ettei lapsi putoa? Vai luotatteko vain siihen, että heräätte siinä kohdin kun toinenkin herää? Eihän ongelmaa ole enää sitten kun lapsi osaa itse könytä sänkyyn ja pois, mutta vielä ei kyllä ole siitä tietoakaan.. Lisäksi T nukkuu huomattavasti minua sikeämmin, joten mitäs jos en olekaan aamulla heräämässä kun poika herää? Siksi se omaan petiin nukuttaminen olisi myös tässä kohdin hyvä juttu.

Jos täytyy hakea positiivisia puolia, niin ainakin aamupuuro maistui heti herätessä ihan eri tavalla! Ja mainitakseni, niin ollaan ennen unikoulua nukutettu poika muutaman kerran päikkäreille saman kaavan mukaan, joka on kylläkin sujunut vähemmällä huudolla, vaikkei kyllä sekään mitenkään sormia napsauttamalla. Onhan tämä uusi muutoksen paikka myös vanhemmille kun täytyy opetella uudet rutiinit arkeen.

Vähän jänskää seuraava yö. Toivottavasti sen jälkeen helpottaisi!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 22 kommenttia.