Viime aikoina en ole voinut välttyä lisääntyviltä kyselyiltä sen suhteen, että olemmeko jo suunnitelleet lisää perheenlisäystä. Se parin vuoden ikäerohan on melko perinteinen ja useimmiten nuo ”joko on toinen tulossa”-kyselyt alkavat siinä kohdin kun vietetään esikoisen 1v-synttäreitä. Vanhat blogilukijat varmasti muistavat, etten ole aiemmin ollut mikään erityisen vauvakuumeileva tyyppi, saati sitten nuorena varsinaisesti haaveillut omista lapsista tai suuresta perheestä.

Kyllähän se mielenkiinto muihin lapsiin on tottakai jossain määrin tässä oman pienokaisen myötä kasvanut, mutta en koe silti suurperheestä haaveilevani. Silti voin kyllä todeta, että suhtaudun oman vauvan myötä lapsiin aivan eri tavalla ja ehkäpä suurin syy on se, etten aikaisemmin oikein edes uskaltanut lähestyä lapsia tai kokenut, että yksikään lapsi viihtyy seurassani tai on minusta kiinnostunut. Ikäänkuin jonkinlainen kielumuuri siis! Kokemus tekee siis mestarin tämänkin asian suhteen 🙂 Lapset ovat kyllä aina ihanan aitoja ja moni aikuinen voisi kyllä ottaa mallia monen asian suhteen.

Äitiys on toki ihanaa ja olen jokaisena päivänä kaikille maailman voimille kiitollinen terveestä, ihanasta pienokaisestani, joka ei ole aivan itsestäänselvyys. Eipä sitä jotenkin aikaisemmin ollut edes tullut ajateltua kun perheen perustaminen ei ollut vielä ajankohtaista, ettei tuo kaikki kaikki tosiaankaan ole itsestäänselvää ja kuinka onnekas sitä saakaan olla. Silti täytyy olla rehellinen sen suhteen, että koin itse raskauden todella stressaavana ja myönnän, että se oli omalla kohdallani ehkä elämäni stressaavinta aikaa. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa epäreilulta todeta, koska joku toinen voisi tehdä mitä tahansa tullakeen raskaaksi. Kiistämättä se nyt vain omalla kohdallani oli niin.

Lisäksihän olin 7. kuulla myös sairaalassa veritulppa/keuhkoveritulppaepäilyn vuoksi, joten oikeastaan koko ajan oli jotain pientä huolta ilmassa. Monihan nauttii kovasti raskausajasta, valitettavasti totuus on se, että omalla kohdallani se ei valitettavasti ollut elämäni parasta aikaa, vaikka toki paljon onnen ja ilon tunteita mahtuikin mukaan. Huolta ei vähentänyt vauvan pienikokoisuuden seuranta, NIPT-testi ja kaikki kontrollit siitä, että onko kaikki nyt kunnossa. Toki poika on edelleen melko pikkuinen, mutta olenhan itsekin! Unohtamatta yliaikaisuutta, joka johti käynnistykseen ja todella rankkaan synnytykseen, jota mietin edelleenkin aika ajoin. Synnytyspostaushan löytyy täältä.

Olin myös jotenkin todella vainoharhainen esimerkiksi ruokavalion suhteen, milloin pelkäsin saaneeni ravintolan lounassalaatista listerian, toksoplasmoosin tyyliin kun edes näin kissan jossain, sun muuta aiheetonta ylihysteriaa. Oikeastihan todennäköisyys vaikka nyt listerian saamiseen on suurinpiirtein yhtä suuri (tai pienempi) kuin auton alle jääminen ja nyt jälkeenpäin on kyllä tajunnut stressanneensa aivan liian paljon nimenomaan turhasta.

Omalla kohdallani stressi päättyi kuitenkin synnytykseen, jotenkin kun se raskausaikana oli erilaista sen suhteen kun ei voi mitenkään tietää miten pieni siellä vatsan sisällä jaksaa. Se on niin eri asia hoivata pienokaista konkreettisesti siinä rinnalla ja tietää, että kaikki on ok. Sen koommin en olekaan jaksanut stressailla turhista asioista kun senkin ajan voi käyttää rakastamiseen. Toivon, että jos meille joskus toinen pikkuinen suodaan, niin osaan ottaa enemmän irti myös raskausajasta.

Nyt reilu vuosi synnytyksen jälkeen olen välillä miettinyt tuntemuksiani esimerkiksi koetun synnytyksen suhteen. Jo pari viikkoa synnytyksen jälkeen oli aika kullannut muistot varsinkin kipujen suhteen, eihän sitä edes enää muistanut miltä synnytyskivut olivat tuntuneet! Siltikin nyt reilu vuosi jälkeenpäin olen sitä mieltä, etten olisi valmis kokemaan samaa ainakaan muutamaan vuoteen. Ajatus toisesta samanlaisesta synnytyksestä pelottaa.

Vaikka sitähän sanotaan, että toinen synnytys on usein helpompi. Ei sillä, että uusi raskaus missään nimessä olisi edes itsestäänselvyys. Tarkoitan lähinnä sitä, että tällä hetkellä haluamme keskittyä rakastamaan täysillä tätä ainokaistamme, emmekä juuri tällä hetkellä koe, että haaveenamme olisi kasvattaa perhettämme. Olen siis todella tyytyväinen yhden maailman rakkaimman pikkuisen mammana!

Tietysti pienissä ikäeroissa on aina se hyvä puoli, että se pikkulapsiarki koetaan ”yhdellä rysäyksellä” ja sitten se on ohi. Toisaalta sitten tämänkin hektisen vuoden jälkeen tuntuisi epäreilulta, että olisin heti perään kiireinen toisen lapsen kanssa, eikä olisi niin paljoa aikaa keskittyä siihen esikoiseen. Puolensa tietty kummassakin vaihtoehdossa ja toki jokainen tekee kuten omaan tilanteeseensa parhaaksi näkee. Meillä on Tommin kanssa itsellämme kummallakin useamman vuoden ikäero omiin sisaruksiimme, joten ehkä omalla kohdalla sekin vähän tavallaan perhetaustan myötä ohjailee sitä omaa ajattelutapaa? Mitä te tuumaatte aiheesta? Ennemmin lapset kertarysäyksellä vai reilumpi ikäero?

Sitten ihan muihin juttuihin! Nämä kuvien releet pojalla ovat virolaisen lastenvaatemerkin Breden Kidsin valikoimista. Sain valita blogiyhteistyön tiimoilta muutaman tuotteen heidän valikoimistaan ja päädyin näihin kolmeen vaatekappaleeseen! Merkin vaatteet valmistetaan tällä hetkellä Virossa luomulaatuisesta ja kestävän kehityksen mukaisesta puuvillasta. Mallistojen vaatteet on suunniteltu niin, että niitä on helppo yhdistellä toistensa kanssa.

Esimerkiksi nuo housut on suunniteltu ”kasvamaan lapsen mukana”, eli ne sopivat lapsen kasvun mukaan sekä pitkiksi housuiksi, että myöhemmin myös shortseiksi. Lisäksi useat printeistä ovat väreiltään ja kuoseiltaan melko unisex. Nuo Thor-shortsit ovat saaneet meillä paljon kehuja ja ovat olleet ihan super. Vaatteiden puuvilla on todella pehmeän ja mukavan tuntusta, nuo ovat muutenkin tuntuneet käytössä todella laadukkailta. Valkkasin samaa settiä tuon t-paidan, jossa myöskin löytyy vielä kasvuvaraa!

Rakastan kaikkia hattuja missä on nallen korvia yms ja siksi tuo aurinkohattu olikin ehdoton valinta! Valitsin kooksi melko reilun, jotta hattua voi käyttää vielä pitkään. Aurinkohattuja löytyy tuolta valikoimista vaikka millä mitalla ja tuo meidän keltainen on tämä Lemon fish Sanna-hattu.

Ja hei! Instagramissani (@iines) lähti käyntiin arvonta, jossa on mahdollisuus voittaa kaksi vapaavalintaista tuotetta Breden Kidsin valikoimista. Arvonta on käynnissä viikon ja tällä kertaa tosiaan vain Instan puolella. Käykää kurkkaamassa osallistumisohjeet tilini uusimmasta kuvasta. Nähdään siellä siis! 🙂

Kivaa viikonloppua!

 

Postaus imetyksen lopettamisesta on ollut ilmeisen toivottu ja nyt olisikin aika raapustaa aiheesta muutama lause. Meidän poika on alusta saakka ollut todellinen tissitakiainen (aikaisemmin vihasin tuota sanaa, mutta yllättävän aktiivisesti ollut käytössä tässä vuoden aikana, haha!) ja kuten on täälläkin useaan otteeseen todettu, ei kiinteiden lisäksi ole tuttipullo tai mukikaan oikein maistunut. Pikkuhiljaa on kuitenkin päästy niiden soseidenkin makuun ja kyllä sen on huomannut, kuinka kiinteä ruoka alkaa ihmeen hyvin maistumaan siinä vaiheessa kun maito vähenee. Ainakin meidän kohdalla saattoi kiinteiden kelpaamattomuus jossain määrin johtua reippaasta maidon määrästä, jolloin yksinkertaisesti ei useinkaan ollut niin nälkä, että pienelle olisi suuret määrät soseita uponnut. Teinkin aina niin, että ensin sose ja sitten vasta rinta, sillä tekniikalla saatiin kiinteä ruoka maistumaan.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut jaaritella soseista, vaan siitä imetyksestä. Lopettaminen oli luonnollinen juttu nyt 1v-rajapyykin jälkeen kun kiinteä ruoka alkaa virallisesti olemaan se pääasiallinen ruoka. Itse imetyskertojahan olin vähentänyt jo jonkin aikaa ja viime viikonloppuna vietimme pikkuisen kanssa haikein mielin viimeisen imetyshetkemme. Itkuhan siinä pääsi ja onhan se ymmärrettävää, tuosta kun oli kuitenkin vuoden aikana ehtinyt tulla niin suuri osa meidän arkeamme. Onhan se tietyllä tavalla liikuttavaa kuinka tärkeä juttu rinta voi pienelle olla. Ensimmäisen kerran kävi mielessäni lopetusmietteet jo viime syksynä, tavallaan kävin jatkuvasti hieman ristiriitaisia tunteita sen suhteen, mutta pääasiassa kyllä niitä positiivisia. Jatkoimmehan pikkuisen kanssa tasan vuoden ja kaksi viikkoa imetystaivaltamme! Vuosi oli itselleni koko tämän ajan se ehdoton takaraja imetyksen suhteen. Vaikkei jatkaminen olisikaan ollut mahdottomuus, alkoi pikkuhiljaa tulla jo niitä ajatuksia, että haluaa jollain tapaa oman kehon itselleen tämän parin vuoden raskaus+imetysrumban jälkeen.

Kaikenmaailman turvotukset ja muutenkin rintapuolena oleminen (koska se toinen rinta ei kelvannut) alkoivat pidemmän päälle tympiä, mutta totean silti olevani ylpeä pitkästä imetystaipaleesta. En vielä raskauden aikana oikeastaan edes tiennyt mitään imetyksestä, siihen liittyvistä haasteista tai sen koommin edes ollut ajatellut, että tulenko imettämään vai en. Kun kätilö synnytyssairaalassa tenttasi imetysasiaa, oli se vastaukseni joteniin automaattinen, nimittäin se, että aikomus on ainakin yrittää imettää. Siitä se sitten lähtikin.

Itselleni on aivan yksi ja sama minkä tien muut äidit valitsevat, en halua itse tuomita tai arvostella muita äitejä sen perusteella, että päättävätkö he imettää vai eivät tai kuinka pitkään. Asiat, jotka eivät omaa elämääni hetkauta, saavat jäädä sikseen, koska jokainen äiti varmasti tekee sen minkä omalla kohdalla parhaaksi näkee. Ja se varmasti on paras vaihtoehto juuri silloin.  Kun joku päättää olla imettämättä, voi toinen imettää puoli vuotta ja kolmas kaksi vuotta. Eipä se tee kenestäkään sen huonompaa tai parempaa äitiä omissa silmissäni. Itse kuitenkin olen onnellinen siitä, että valitsin imettää. Jotenkin se loi tietynlaista yhteyttä, sekä turvaa minun ja pienokaisen välille, meidän oma juttumme. En tietysti väitä, ettei semmoista tunnetta muuten saisi, mutta itselläni kuitenkin kehittyi imettämiseen tietynlainen tunneside. Siksi se lopetus varmasti koskettikin.

Nyt on kuitenkin pötkitty jo useampi päivä ilman rintaa ja hyvin menee! Jotenkin unohdan edelleen jatkuvasti, että homma on loppu ja välillä saattaa asia vaistomaisesti käydä mielessä. N ei kuitenkaan ole oikeastaan kamalasti edes kaivannut rintaa ja ollut selvästi sinut sen suhteen. Nestettä tarjoamme tietysti nyt aktiivisesti nokkamukista ja lasista. Omalla kohdallani lopetus oli yösyöttöjen loppumisen jälkeen suunnilleen 3 viikon operaatio. Asteittain lopetin päiväsyötöt, sitten aamusyötön ja muistaakseni pötkin 1-2 viikkoa pelkän iltasyötön turvin. Sitten eräänä päivänä vain tuntui luonnolliselta jättää se pois ja siinä se sitten oli.

Lopetuksesta huolimatta säilyy imetystaival muistoissamme. Jossei meidän pikkuisella, niin ainakin minulla itselläni 🙂

 

Ps. Ainakaan vielä en tämän 5 päivän jälkeen ole huomannut, että maito olisi lähtenyt katoamaan minnekään ja poistumaan nesteenä. Varmasti siinä kestää, mutta kuinkakohan kauan? 😀

Vauvavuosi on aikamoista uuden opettelua, kehitysvaihetta toisen perään ja niiden ihanien, unohtumattomien hetkien lisäksi myös ajoittaista hermojen kiristelyä. Perusjuttua varmaan kaikille äideille! Meidänkin perheessä tuli eteen oikeastaan enemmän noita arjen haasteita kun osasimme alkuun edes odottaa. Toisaalta taas vauva-arki oli kyllä huomattavasti helpompaa kun olimme ajatelleet, mutta sanoisinko että nuo haasteet tulivat eteen semmoisten asioiden suhteen, joiden ajattelimme tottakai sujuvan, kuten kiinteiden syöminen tai tutin opettelu.

Lähdimme koko hommaan melko avoimin mielin sen koommin stressaamatta asioista etukäteen. Annoimme siis asioiden mennä omalla painollaan. Listasin tähän postaukseen arjen haasteita, joita kohtasimme vauvavuoden aikana ja omat ratkaisumme näihin. Paljon apua näihin ”ongelmiin” sain tietysti teiltä ja nyt taas toivon, että näistä ehkä olisi apua myös jollekulle toiselle 🙂

Imetyksen onnistuminen. Imetys on alkuun tosi rankkaa ja ajoittain myös hermojen kiristelyä. Itse sain siihen synnytyssairaalassa paljon ohjausta, mutta sairaalan stressaavan ympäristön vuoksi homma lähti hyvin alkuun vasta kotiutumisen myötä, maitokin itseasiassa taisi nousta kunnolla vasta tuolloin. En itse oikeastaan edes miettinyt maidon riittämistä tai riittämättömyyttä, syötin siis vauvaa lapsentahtisesti, mikä pikkuvauvan kohdalla tarkoittaa ihan kokoajan. Välillä siis melkeinpä tunteja putkeen. Sehän nyt on ihan normaalia, ilman että olisi pelkoa siitä ettei maito riitä.

Jos maidon riittämättömyys mietityttää, niin oma vinkkini on yksinkertaisesti pitää lasta enemmän rinnalla, vaikka se tarkoittaisi sitä, että istut tuntitolkulla vauva kainalossa Netflixiä töllöttäen. Kysyntä lisää tarjontaa mitä tulee äidinmaitoon. Eihän tämä välttämättä aina ole mahdollista ja maidon riittämättömyyteenhän voi olla takana joku muu syy, mutta noin yleisesti tuon pitäisi kai päteä. Itse koin hommassa ehkä hankalammaksi asennot. En tiedä miksi ihan pikkuvauvaa oli mielestäni niin hankala syöttää muuten kun kyljellään maaten! Sillä siis mentiin aika pitkälti. Eikä imetystaival muutenkaan sujunut täysin ongelmitta. Olen täälläkin maininnut siitä ”yhden rinnan taktiikasta”, imetin siis koko tämän reilun vuoden yhdestä rinnasta. Toinen ei vaan kertakaikkiaan parin päivän jälkeen kelvannut. Kaikkea kokeiltiin kyllä, mutta annoin jossain välissä periksi ja rintapuolena siis mentiin. Hyvin selvittiin. Kokonainen vuosi 😀

Tutti tai tuttipullo ei kelpaa. Käytin itse rintapumppua jo ekojen viikkojen jälkeen ja syötettiin siis pari ensimmäistä kuukautta vauvalle omaa maitoa välillä pullosta (jos siis kävin esimerkiksi lenkillä tai kaupungilla), kunnes se ei sitten enää kelvannutkaan kun väliin tuli parin viikon tauko. Jälkeenpäin ajateltuna olisi vissiin vaan pitänyt jatkaa pulloilua säännöllisesti ja antaa tuttikin jo aikaisemmin. Kokeiltiin tuttia siis ehkä viikon ikäisenä, jolloin se aina hetkeksi kelpasi, mutta olin jotenkin hysteerinen sen suhteen, että vauvan imuote menee sekaisin, ettei synnytyssairaalassa olisi uskallettu sitä antaa.

Toisaalta.. Nyt vuosi jälkeenpäin, mitä väliä! Tutti olisi ehkä pelastanut muutamat yöunet ja auttanut yösyöttöjen lopetuksessa jo aikapäiviä sitten, mutta turha sitä on enää miettiä. Eipä tarvitse vierottaa tutista. Yhdessä vaiheessa (tai oikeastaan useammassakin vaiheessa) yritin sitkeästi siihen opettaa varmaan viiden erilaisen tutin kanssa, mutta ilman menestystä. Pakko todeta, että kaikki nyt ei vaan syö tuttia tai tuttipulloa! Ainoa asia, joka vähän mietityttää on seuraavat lennot lapsen kanssa. Nyt kun ei siis ole rintaa, eikä tuttia lussutettavaksi. Se pään aukile kun tasaa pikkuvauvalla painetta lennoilla ja vissiin aukile pikkuhiljaa alkaa umpeutumaan.

Haasteet kiinteiden ruokien kanssa ja kun soseet eivät maistu. Tarkemmin kirjoitin ongelmista kiinteiden ruokien kanssa esimerkiksi tässä postauksessa. Ne eivät alusta alkaen kertakaikkiaan kelvanneet! Monilla rintaruokituilla vauvoilla saattaa olla sama ongelma, se rintamaito kun on se ”ykkösherkku” ja kaiken muun kanssa joutuu tappelemaan. Aloitimme kiinteät ruoat 4kk jälkeen ja siitä eteenpäin siis ahkerasti tarjoten. Kun ei kelpaa, niin ei kelpaa! Rehellisyyden nimissä meidän poika on edelleen varsin nirso ja äärimmäisen nuuka sen suhteen, mille ruoille avaa suunsa. Neuvolahan talvella määräsi meidän antaa soseita kymmenesti päivässä, koska ”nyt on vaan syötävä”, noh.. Eihän me kyllä ihan siitä otettu neuvoksemme.

Loppupeleissä tilanne parani yksinkertaisesti sitkeällä yrittämisellä. Tarkat rutiinit ruokailuaikojen suhteen, valikoima lemppariruokia (vaikka nyt sitten olisikin siinä vaiheessa purkkiruokia, aivan sama hemmetti soikoon, kunhan syö jotain!!) ja sitkeää tarjoamista. Istuimme aina ruokahetkellä niin kauan, kunnes maistui. Katseltiin kirjoja sun muuta ja vähän väliä aina tarjosin lusikkaa. Kyllä se yleensä jossain vaiheessa alkoi maistua ja siitä se sitten jotenkin lähti.

Esimerkiksi kaurapuuro ei edelleenkään oikein maistu, kuten ei myöskään kovin karkea ruoka, joten sileillä soseilla mennään ja kaupan Onni-valmispuuroilla (niistäkin tosin kelpaa vain pari tiettyä), jotka ovat olleet meidän pelastus tähän saakka. Minkäs teet kun toinen on kertakaikkisen nirso. Myöskään sormiruokailu ei missään vaiheessa oikein innostanut ja vasta jokunen aika sitten on pieni innostunut edes jonkin verran syömään itse, esimerkiksi maissunaksuja, vesimelonia yms..

Yösyötöistä luopuminen ja unikoulu. Tämä on meillä tuorein haaste ja varmasti teilläkin vielä tuoreessa muistissa. Itse unikoulu sujui kyllä helpommin kun osasimme odottaa, vaikkakin yöllisiä heräilyjä edelleen välillä onkin. Pieni kuitenkin nukkuu yönsä nykyään omassa pinnasängyssään ja yösyötöistä ollaan pidetty kiinni sen suhteen siis, ettei niitä ole enää unikoulun jälkeen ollut. Unikoulupostaus löytyy täältä.

Vauvan kanssa matkustaminen. Tämä kohta ei tosinkaan ole ollut mikään varsinainen haaste, vaikka vauvan kanssa matkustelu tietysti vaatii erilaista asennetta ja ennen kaikkea organisointia! Matkustaminen ja lentäminen vauvan kanssa on oman kokemuksemme mukaan ollut helpompaa kun odotimme, joten voisin sanoa sitä jännittäville, ettei hätää! Olen kirjoittanut aiheesta ihan oman postauksensa, joka löytyy täältä.

Imetyksen lopettaminen. Ensiaskeleet lopetuksen suhteen otimme tosiaan unikoulun yhteydessä kun yösyötöt loppuivat. Sen jälkeen imetin jonkin aikaa normaalisti päivisin, kunnes sitten joku aika taaksepäin lopetin päiväsyötöt ja pidin jäljellä aamun ja illan. Noin viikon jälkeen lopetin nyt myös aamusyötöt ja pikkuhiljaa myös iltasyötöt. Suurin haaste tässä on kuitenkin ollut nokkamukin tarjoaminen! Se kun ei ole ennenkään ollut mikään todellinen menestys.

Välillä saattaa kelvata vesi lasista, välillä sitten taas huikka mukista, mutta luotan siihen, että se jano sitten kasvaa siinä vaiheessa kun maito loppuu. Pissavaipathan siitä nesteytyksestä kuitenkin kertovat! Jokatapauksessa tuo tahti on ollut meillä sopiva. Ei liian nopea, eikä liian hidas vähentäminen. Myöskään poika ei juurikaan ole protestoinut, paitsi ehkä silloin kun aamusyöttö lähti pois, jolloin oli koko päivän todella kiukkuisella tuulella. Saattoi tietysti johtua muustakin.

Kaikki lapset ovat  tietysti erilaisia, eikä näitäkään neuvoja voi yleistää. Toivottavasti tästä oli tai on tulevaisuudessa jollekulle apua! Vertaistuki on kyllä äitiydessä aivan kullan arvoista ja itse ainakin olen hyötynyt teidän avusta, sekä vinkeistä aivan hurjasti. Kiitos teille kaikille niistä!

Ensimmäinen kuva Ronja Rajala

Montaa teistä varmasti kiinnostaa kuulla unikoulustamme ja kuinka siinä sitten kaiken kaikkiaan kävi. Nyt on nimittäin unikoulu hoidettu ja vastoin kaikkia ennakkoajatuksiamme, kyllähän se totisesti toimi! Aloitimme unikoulun neljä yötä sitten ja jo nyt nukkuu pienokainen täysiä 9h yöunia heräilemättä, aiemman vähintään 5-10 heräilyn sijaan. Meillä oli unikoulun suhteen ”tuplamissio” eli sen lisäksi, että poikaa totutettiin nukahtamaan ja nukkumaan omassa sängyssä, oli myös tarkoitus päästä eroon yösyötöistä. Aion siis tulevan kuukauden sisään lopettaa imetyksen kokonaan, omalla kohdallani tämä vuosi imettämistä alkaa olla tarpeeksi. Voin sitten kirjoitella postauksen myös imetyksen lopettamisesta kun on ajankohtainen juttu.

Ensimmäinen yö (tai siis varsinkin ilta) oli se tietysti se kaikkein pahin ja tässä postauksessa kirjoittelin ensimmäisiä ajatuksia unikoulusta. Meillä tosiaan isä hoiti unikoulun kokonaan, joka oli ehkä parempikin kun poika oli tosiaan tottunut pienestä saakka nukahtamaan rinnalle.. Siksi alkuun pelkäsimmekin, että mitä tästä hommasta tulee, mutta vauvat oppivat ja mukautuvat nopeasti! Nyt onkin sitten lähinnä minulla totuttelemista näihin uusiin toimintamalleihin kotona 😀

Ekana yönä heräili poika tietty useaan otteeseen, pisin unipätkä taisi olla 4h luokkaa. Tokana yönä alkoi jo tassuttelu tepsiä, eli vaikka pieni heräsi noin 6 kertaa yön aikana, nukahti tämä nopeasti takaisin omaan petiin silittelyllä selkään. Sen sijaan meni kolmas yö jo paremmin kuin osasimme edes odottaa, nimittäin ilman ainuttakaan heräilyä! Samoin myös tämä neljäs! Omalla kohdallamme siis meni 2 yötä, ennenkö homma lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Mikä voittajafiilis, hyvä Tommi!!

Tietysti ei voi olettaa, että tämä tepsisi kaikilla yhtä nopeasti, koska lapset ovat aina erilaisia, mutta oman kuulemani mukaan tuo kaksi yötä on usein se perinteinen. Meidänkin pienokainen on jo pitkään ollut todella huono nukkuja, joten emme todellakaan olisi odottaneet näin hyviä tuloksia ja vieläpä näin nopeasti! Siksi voinkin sanoa teille kaikille, jotka alkuun stressaavat: Teillä on ehdottomasti toivoa! 😀

Säännölliset rutiinit ovat tietty tärkeät lapsen yöunien kannalta ja samoin semmoinen yleinen arjen systemaattisuus. Samat iltarutiinit suunnilleen samaan aikaan ja niin edelleen.. Meillä ei ole ollut mitään kellontarkkaa nukkumaanmenoaikaa, yleensä se on vaihdellut vähän sen mukaan miten poika on nukkunut päiväunia. Välillä kun nukkuu 30min ja välillä kahdet tunnin päikkärit, joten iltaväsy vähän vaihtelee sen mukaan.

Yleensä kuitenkin mennään yöpuulle ehkä klo20-21 maissa. Iltapala, yöpaita- ja vaippa, sitten yläkertaan. Ratkaiseva juttu unikoulussa on kuitenkin ollut se, että nukutuspuuhat alkavat vasta sitten kun lapsi on tarpeeksi väsynyt, muuten ei hommasta (ainakaan meillä) tule yhtään mitään! Siihen saakka siis leikitään ja puuhaillaan. Tietysti siis vältetään juttuja, jotka voisivat aktivoida toista entisestään. Olen myös hoitanut illan viimeisen imetyksen olohuoneessa sängyn sijaan, myös päivällä täytyy nykyään olla skarppina, ettei toinen nukahda rinnalle!

Yksikin ”repsahtaminen” unikoulussa voi johtaa siihen, että joutuu aloittamaan koko homman alusta, eli vaikka se huuto alussa onkin sydäntä raastavaa, niin sinnittely kyllä palkitaan. Kaikille tissiaddiktien äideille suosittelen järjestelyä, jossa isä hoitaa unikoulun ja äiti nukkuu sen ajan jossain erillään, mielellään siis toisessa huoneessa. Itse nukuin siis unikoulun ajan erillään. Tällöin ei tule niitä houkutuksia repsahtaa ja antaa rintaa huudon keskellä. Meillä pahin huuto oli tietty silloin ensimmäisenä iltana, sen jälkeen on nukahtanut alle 10 minuutissa 🙂

Tekniikkana oli syli + tassuttelu, joka ei alkuun tehonnut lainkaan. Vauva siis rauhoiteltiin sylissä ja siirrettiin omaan sänkyyn selkää silitellen, aina siinä vaiheessa kun itku alkoi epätoivoisena tai hysteerisenä, nostettiin taas syliin rauhoittumaan. Älkää siis lannistuko, vaikkei vauva alkuun rauhoittuisikaan yhtään tassuttelu-tekniikalla, kyllä se varmasti siitä ja sinnikkyys palkitaan!

Kivaa viikonloppua!