Menneiden kesien muistoja ja mietteitä heinäkuulta

Heinäkuun alku on tarkoittanut omassa arjessani paluuta hiljalleen yritystoimintani pariin kesäkuun lomaviikkojen jäljiltä. En ole muutenkaan oikeastaan koskaan ollut virallisesti kesälomailija, vaan olen suurilta osin viettänyt lomaviikkoni talvikaudella niin kauan kuin muistan. Tänä kesänä on kuitenkin tuntunut kivalta lomailla ensimmäistä kertaa aikoihin, ihan siis kunnolla. Itselläni onkin heinäkuun agendalla suunnitella jo alustavasti syksyn juttuja ja kasata ajatuksia noin yleisestikin kevään jäljiltä.

Koin koko kevään ajan nimittäin jonkinlaista kriisiä myös ammatillisesti. Olin todella lannistunut yrittämisen suhteen ja inspis blogiinkin oli jostain syystä hukassa. Lisäksi olin mukana loppusuoralla eräässä piinaavan pitkässä rekryssä, projektissa jonka parissa olisin mielelläni viettänyt nämä kuukaudet ennen (silloin vielä todella epätodennäköisten) opintojen aloittamista. Se kariutui kuitenkin lopulta kokonaan yrityksen sisäisiin muutoksiin ja totesin, että tässä kyllä kaivataan pientä lomaa kaiken härdellin jälkeen. Heinäkuun alkaessa on fiilis kuitenkin ollut aivan eri sfääreistä ja tälle kyllä löytyy selityskin, jota en tosin ala tässä samaisessa postauksessa tänään avaamaan.

Ja hah, olen melkeinpä joka syksy kirjoittanut siitä kuinka aloitan aina elokuussa jotain uutta! Ja nimenomaan juuri elokuussa. Koulun, uuden työn, julkaisen pipomalliston tai päätän ryhtyä yrittäjäksi. En voi siis uskoa todeksi, että tänäkin vuonna koittaa juurikin elokuussa jotain uusia tuulia aloittaessani taas opinnot. Vielä kuukausi takaperin mietin huvittuneena, etten kestä jos myös vuonna 2020 on moinen virstanpylväs 😀 Ei siitä näköjään eroon pääse!

Tänä kesänä olen jostain syystä miettinyt paljon nuoruusvuosien kesiä. Niitä kertoja kun teininä kökötin kesämökin nurkassa, kuunnellen Sonyn kannettavalta cd-soittimelta jotain Eminemin levyä uudelleen ja uudelleen. Samalla toivoen, että patterit kestäisivät kotiin saakka ja aika kuluisi edes vähän nopeammin. Tai kun pyöräilin kaupunginkirjastolle, pörräilin hyllyjen välissä bongaillen kiinnostavia aiheita ja lainasin kassillisen luettavaa, joiden pariin uppouduin päiväkausiksi. Ja vitsi kun kesät tuntuivat tuolloin kestävän vähintään ikuisuuden. Nyt niistä taas tuntuu olevan aikaa kirjaimellisesti ikuisuus! Odotin aina jo vähintäänkin innolla kouluun palaamista elokuussa. Tiedättekö sen tunteen kun huomasit aikaisin aamulla lähtiessäsi pyöräilemään, että aamut alkavat olla jo koleita ja mielen valtasi haikeus siitä, että kesä tosissaan on ohi. Tai kun valvoit ulkona nähdäksesi loppukesän ensimmäiset pimenevät illat.

Huh, rehellisyyden nimissä tuntuu siltä, että olen vasta aivan viikon tai parin aikana alkanut ”toipua” tästä keväästä ja kaikesta mitä ympärillä onkaan viime kuukausina pyörinyt. Olen kieltämättä itsekin hieman yllättynyt siitä, kuinka paljon olen tarvinnut jonkinlaista prosessointiaikaa muutoksille ja kaikelle, mitä tässä puolen vuoden aikana on ollut. Eli aivan liikaa odotusta, juonenkäänteitä ja epätietoisuutta ainakin omaan kapasiteettiini nähden. Monesti on tuntunut siltä kuin joku olisi yhtäkkiä painanut elämässä pause-nappia ja tarkastelisi omaa elämäänsä jotenkin menneisyyden silmin. Pysähdys, käännekohta tai pohdiskelun paikka. Kaikki nämä kuvaavat mennyttä kevättä ainakin omalla kohdallani. Haaveilu asioista, jotka ovat yllättäneet jopa itseni. Aivan kuin asiat olisivat yhtäkkiä kääntyneet ylösalaisin. Asiat, joista haaveilin aikaisemmin eniten ovat nyt pinkan alimmaisena ja samalla on alkanut avata mieltään aivan uusille jutuille.

Olenkin pohtinut sitä, miksi nämä menneisyyden muistot ovat palanneet mieleeni niin vahvasti juuri nyt? Ehkä tässä keväässä on ollut ilmassa samanlaista odotusta kuin noina menneinä vuosina. Samalla tavalla kun nuorena odotti (ja ehkä samalla vähän pelkäsi) tulevaa, itsenäistymistä ja uutta kouluvuotta on tänä keväänä ehkä ollut havaittavissa samanlaista odottamisen meininkiä. Mihin maailma on menossa? Mitä seuraavaksi? Unohtamatta tietysti sitä, että ainakin minulla on kevätkuukausina ollut tavallista enemmän aikaa pohdiskella elämää, tulevaa ja noh, kaikkea. Moni asia on tietysti edelleen epävarma ja maailma edelleen osittain odotustilassa, mutta nyt on kuitenkin hahmottunut seuraava suunta.

Semmoisia mietteitä tänään. Kellään pyörinyt mielessä samoja fiiliksiä?

 

Ja hei kivaa viikonloppua! 🌞

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kolmekymppinenkö liian vanha opiskelemaan?

Olen tässä ehtinyt jo sulatella uutista opintoihin paluusta ja täytyy sanoa, että olen hetki hetkeltä yhä enemmän innoissani koko hommasta! Innostuin itseasiassa tutkimaan jo vaihtopaikkojakin, en malta odottaa sitä, että (toivottavasti) joskus tulevaisuudessa pääsen kirjoittelemaan tännekin vaihtojuttuja! Jo laittaessani virtuaaliset hakupaperit eteenpäin maaliskuussa, oli aivan selvä juttu, että jos pääsen maataloustieteisiin, on Uusi-Seelanti maatalous-painotteisena maana varma vaihtokohde. Ja heh, olinpa itseasiassa tuolloin myös parhaillaan Uudessa-Seelannissa suunnittelemassa näitä mahdollisia opintohaaveita 😀 Nuoruuden opiskeluvuosista on nimittäin jäänyt vähän kaivelemaan se, ettei koskaan tullut lähdettyä vaihtoon, mutta ehkäpä tässä on mahdollisuus vielä ja ottaa samalla koko perhe mukaan. No mutta, toivottavasti ette kyllästy näihin opiskelujuttuihin, niitä kun ei ole blogissa ollutkaan vuosikausiin! Halusin tänään kirjoitella ajatuksista, joita mielessäni on viimeisen vuoden aikana pyörinyt mielessä ja erityisesti tämän hakukevään aikana. Eli siitä, onko yli kolmekymppinen liian vanha kouluttautumaan uudelleen?

Tuleva koulutusohjelma on itselleni kolmas alempi korkeakoulututkinto, jonka aloitan. Joku saattaakin muistaa, että ennen tradenomiopintojani opiskelin vuoden restonomiksi, mutta melko nopeasti ensimmäisen vuoden aikana totesin, ettei ala ollut minua varten ja hain seuraavana keväänä uudelleen liiketalouden AMK-ohjelmaan, joka tuntuikin kiinnostavalta jo heti opintojen alkumetreiltä. Näin reilut kymmenen vuotta myöhemmin (apua :D) siitä kun aloitin ensimmäiset korkeakouluopintoni olen pohtinut paljon opiskelumotivaatiotani ja sitä, kuinka itse koin opiskeluvuosinani kamalaa kiirettä työelämään. Lopulta aloitinkin oman alani vakituisessa työpaikassa jo ennenkö olin saanut tradenomin papereitani ulos. Oli ”kiire” päästä säästämään, haaveilemaan urasta ja omistusasunnosta. Ehkä niinkin kiire, etten parin viimeisen opiskeluvuoden aikana jaksanut keskittyä opintoihini aivan niin hyvin kuin ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisin halunnut. Tuolloin oli varma juttu, että jatko-opiskelen ”sitten joskus” kaupallista alaa, mutta vuosi vuodelta tuntuivat kaupalliset maisteriohjelmat yhä vähemmän kiinnostavilta.

Nyt vuosia myöhemmin on työkokemusta karttunut monipuolisesti, asustelen toisessa omistusasunnossa ja onpa välissä tullut perustettua perhettäkin. Joku ehkä saattaisi pitää hullunkurisena ajatusta siitä, että päättää tässä pisteessä ”aloittaa alusta” opintojen suhteen ja tavallaan kääntää suuntaa aivan totaalisesti. Itse taas näen asian aivan toisin. Itsenäistymisen ja aikuistumisen myötä koen motiivit opiskelulle aivan toisenlaisina kuin parikymppisenä. Nyt ei ole kiire mihinkään. Päinvastoin, motiivit opiskelulle ovat pisteessä enemmänkin sitä, että haluaa kehittää itseään, koska on vuosien varrella ehtinyt jo luoda ammatillista uraa, nähdä eri aloja ja työtehtäviä, jopa heittäytyä yrittäjäksi.

Nuorempana oli opiskelumotiivien painopiste (ainakin itselläni) siinä, että halusi tutkintopaperit ulos lähinnä muodon vuoksi, jotta voisi keskittyä juuri noihin aikuisuuden jännittäviin juttuihin. Nyt ajattelen oikeastaan aivan päinvastoin ja motiivini opiskelulle on juuri siinä, että haluaa opiskella ja on kartoittanut tiettyjä osa-alueita, joiden parissa haluaisi syventää osaamistaan. Koen siis, että aikuisuuden myötä myös ”opiskelija-minä” on kehittynyt ja osaa tarkemmin hahmottaa kokonaisuuksia, jotka pitkässä tuntuvat itsestä kiinnostavilta tai tärkeiltä. Yhtenä esimerkkkinä vaikkapa maaseudun kehittäminen, jonka ohella koen matkailualan kiinnostuksen olevan suuri plussa kun pyritään kehittämään kiinnostusta maaseudun matkailuun ja turismiin. Uskon, että tälläkin alalla on hyvät tulevaisuuden näkymät ottaen huomioon, että nuorten aikuisten kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut jo aivan parin vuoden aikana valtavasti!

En missään nimessä kuitenkaan kadu tradenomitutkinnon hankkimista tai sitä, ettei tullut haettua uudelleen opiskelemaan aikaisemmin. Päinvastoin on käytännönläheisestä ja yleispätevästä tutkinnosta ollut omalla kohdallani paljon hyötyä työelämässä. Näen sen ehdottomasti hyvänä kaupallisena pohjana muiden alojen jatko-opinnoille. Koen myös, että elämäntilanne juuri nyt on opintoja ajatellen optimaalinen. Siitä huolimatta, että päätin avata opiskeluelämälle mahdollisuuden ”vasta nyt” niin olen viime vuosina alkanut kiinnostua yhä enemmän ns. spesifimmän alan opiskelusta ja erityisesti joltain luonnonläheiseltä alalta. Koin, että haluan vuosien ammattikorkeassa roikkumisen jälkeen kokeilla yliopisto-opintoja, koska jostain syystä oli lukion jälkeinen yliopistohaku jäänyt vähän kaivelemaan ja noussut toistuvasti mieleeni lähivuosina. Yhden AMK-tutkinnon suorittaneena en siis nähnyt tällä erää muita AMK-tutkintoja vaihtoehtona, vaikka useampaa kiinnostavaa ohjelmaa sieltä suunnalta alkuvuodesta kurkinkin ja jossain vaiheessa tuumailin myös AMK:in opettaja-opintoja.

Oma vahva mielipiteeni on, ettei koskaan ole liian myöhä opiskella ja kehittyä, vaikka toki olenkin hieman ristiriitaisesti miettinyt, että miltä tuntuu paluu opiskelijaksi joukkoon, joka on huomattavasti itseäni nuorempaa. Asiaa tutkittuani olen kuitenkin kuullut, että vuosi vuodelta löytyy yhä enemmän myös ns. ”vanhempia” tutkinto-opiskelijoita. Onkin mielenkiintoista nähdä miten homma lähtee rullaamaan! Toivon, että onnistun jatkossa kannustamaan myös muita toteuttamaan opiskeluhaaveita vielä näin kolmenkympin jälkeenkin. Hassua kyllä niin olen tänä keväänä ja kesänä bongannut somen kautta tutuilta aivan ennätyspaljon opiskelu- ja hakujuttuja. En siis selvästi ole ainoa, joka on tuumaillut paluuta opiskeluiden pariin näin ”aikuisena” 🙂 Ehkäpä se on juuri tämä korona, joka on saanut monet tuumailemaan asiaa eri kantilta!

 

Onko siellä muita, joilla on noussut pintaan opiskeluhaaveita pitkän tauon jälkeen? 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Viikonlopun kuulumisia ja pari Vantaa-poimintaa

Viikonloppu vierähti jopa aivan poikkeuksellisesti kun Tommi lähti viikonlopuksi Tampereelle ja sain ystäväni yökylään Jyväskylästä. Otimme meidän auton alle lauantaina ja kävimme kiertelemässä muutamia kirppiksiä, kuten Klaukkalan Viirin kirppis ja vähän randomisti Myyrmäen Fida + kierrätyskeskus, joiden olemassaolosta ei ollut hajuakaan ennen tätä. Istuttiin autossa Viirin pihalla ja tuumailtiin, että minne ihmeeseen sitten? Googlailukierroksella löysi Viivi sitten tuon Myyrmäen Fidan, jonka vierestä löytyikin myös kierrätyskeskus. En ole käynyt aikoihin kirppiksillä ja olin jopa hieman pettynyt, etten löytänyt yhtäkään kivaa kippoa, kuppia tai punottua koria, joihin olen hulluna ja joita lähtee yleensä aina matkaan. Ehkä joku toinenkin siis bongailee samoja kohteita, heh. Pari pientä juttua löysin, jotka voin jossain vaiheessa vilauttaa täälläkin! Ainiin ja pahoittelut tästä blogin kuvanlaadusta näin kesällä. Olen jo aivan tottunut näihin ihme puhelinkuva-otoksiin, enkä ole kaivanut järkkäriä jemmasta yli kuukauteen. Tarkoitus olisi kyllä taas yrittää panostaa ”kevyemmän kesämeiningin” jälkeen myös parempiin kuviin 🙂

Kirppiskierroksen jälkeen poikkesimme Vantaan Fazerilaan myöhäiselle brunssille. Joskus vuosia takaperin (eli about vuonna 2011-2012, haha) oli Fazerin brunssi Kluuvissa aivan suosikkini ja olen yrittänyt jo varmaan yli vuoden houkutella puolisoa lähtemään joku viikonloppu tuonne Fazerin ”pääkonttorille” brunssittelemaan, mutten edelleenkään ollut päässyt sinne, paitsi siis nyt 😀 Olen siis jostain syystä vähän hulluna kaikkeen (ruokaan liittyvään) tehtaanmyymälä-meininkiin ja pienenä suosikkini oli Jyväskylän Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälä, jonne viimeksi ennen juhannusta yritin houkutella Tommia. (Ainiin ja Arabian tehtaanmyymälä on myös paras, vaikkei nyt ruokaan liitykään!)

Fazerilasta ei löydy (ainakaan enää puolenpäivän jälkeen) buffet-muotoista brunssia, mutta valikoimassa oli erillinen kesäbrunssi, johon sai valita purtavaa eri kategorioista vitriinin takaa. Erilaisia leipiä, täytettyjä croissanteja, kakkuja, käsintehtyjä kovehteja, keittiöstä tuotava munakokkeli tai salaatti ja kahvi. Otettiin tuo brunssi puoliksi ja olimme molemmat silti sen jälkeen aivan ähkyjä! Mutta oli aivan superhyvä! Haaveilen jo meneväni tuonne uudestaan. Vinkkiniä kuitenkin, että kannattaa pantata nälkää ainakin ennen tuota brunssia 😀 En muista milloin olisin viimeksi syönyt aamiaiseksi croissanteja (jos nyt jotain lentokoneen aamiaisen kylkiäistä ei lasketa, lol) ja tuli aivan mieleen meidän viimeisin Biarritzin reissu kun fiilistelin sitä kuinka Biarritz tuntui kuin kodilta ja olin aivan varma, että muutamme sinne vielä. Aamupalalle menin melkeinpä joka aamu erääseen läheiseen kahvilaan, otin perinteisen ranskalaisen aamupalan (eli croissantin, hilloa, tuorepuristetun appelsiinimehun ja erikoiskahvin) ja mietin, että kylläpä olisi elämää asustella täällä ja syödä joka päivä croissanteja. Haha.

Takaisin Fazerilaan, joka oli itseasiassa todella kiva kokemus! Paikan päällä järjestetään opastettuja Fazer Experience-kierroksia (maksullinen), jonka aikana tutustutaan yrityksen toimintaan, historiaan, maistellaan tuotteita ja lopuksi saa mukaansa vielä tuotekassin. Emme siis käyneet kierroksella, mutta jostain syystä alkoi se houkuttelemaan ja ilmeisesti muitakin, koska kuulin infotiskin työntekijän sanovan eräälle naiselle, että päivän kierrokset on jo myyty täyteen. Mietimme, että melkoisen nerokasta markkinointia kun ihmiset maksavat rahaa siitä, että pääsevät kuulemaan yrityksestä ja tuotteista. Siinä määrin siis, että näille kierroksille on näköjään ainakin ajoittain jopa tunkua! 😀 Fazerilasta löytyy tosiaan myös myymälä, josta saa ostaa about jokaikistä Fazerin tuotetta ja jopa minä olin jokseenkin innoissani siellä kiertelemässä, vaikken juurikaan edes syö karkkia. Fiilistelin tuota Fazerin vierailua (ja brunssia) vielä illallakin, hah!

Fazerilla oli muuten myös hyvä selfie-piste! 😀

Asumme sen verran lähellä Vantaan rajaa, että monesti tulee asioitua Vantaan puolella sen sijaan, että lähtisi esimerkiksi keskustaan ostoksille tai hoitamaan asioita. Nyt kesällä olen pyöräretkillä löytänyt itseasiassa vaikka mitä kivoja paikkoja Vantaan puolelta! Viikonloppuna kun pohdimme niin totesimme, ettei Vantaan kohteita promota juuri missään. Monet ehkä tietävät Heurekan, Helsinki-Vantaan lentoaseman, Jumbon ja Ikean, mutta siinäpä se. Ainakaan omalle kohdalleni ei ole kuluttajana tullut koskaan vastaan mitään Visit Vantaa-materiaalia. Tässä olisikin potentiaalia! Saada ihmiset vaikka Helsingin puolelta tutustumaan enemmän kivoihin pieniin paikkoihin Vantaan puolelle, koska olen itse ainakin monesti törmännyt siihen olettamaan, ettei Vantaalla ”ole mitään” ja itsekin matkailumarkkinoinnin kohderyhmään kuuluvana altistuisin mielelläni enemmän Vantaan lähimatkailun promoamiselle. Etenkin kuin monilla saattaa olla tietynlaisia olettamuksia kaikesta kehän ulkopuolella.  Konkreettiset listaukset esimerkiksi kivoista brunssipaikoista, kirpputoreista, erikoisemmista museoista, luonnonsuojelualueista ja ulkoilu- tai pyöräilyreiteistä voisivat houkutella varsinkin nuoria aikuisia vaikkapa viikonloppuisin enemmän Vantaan puolelle Helsingistä ja Uudenmaan sisältä. Näitä kivoja poimintoja kyllä löytyy jos menee itse tutkimaan Visit Vantaan sivuja tai Instagramia, mutta sinnekin ajauduin itse siis juuri äsken asiaa tässä pohtiessani. Tässäpä siis pieni kehitysidea Vantaan kaupungille! Olisi kiva saada Vantaalle enemmän some-edustusta ja nostaa esille vahvemmin niitä kivoja juttuja.

 Poikkesimme muuten viikko takaperin sunnuntaina helleaallon päätteeksi uimaan Sipoonkorven Storträskiin ja vähänkö olin innoissani! Sipoonkorven kansallispuisto on ollut ehkä lemppariasiani koko kesässä, tämä sunnuntainen oli jo kolmas kerta siellä kesän aikana. Tänä kesänä olen jostain syystä innostunut erityisesti kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden bongailusta ja yhtäkkiä tuntuu, että niitä paljastuu aivan joka paikasta. Sipoonkorvessa olen käynyt pari kertaa pyörälenkillä ja samalla (taas kerran) ihmetellyt sitä kuinka siistejä paikkoja (ja peltomaisemia) löytyy ihan pyörämatkan päästä Helsingistä.

Rakastuin tuohon mini-saareen! Mäkin haluan <3

Monet Sipoonkorven reiteistä ovat pienen lapsen kanssa talsittavaksi ehkä vähän liian pitkiä, mutta Tommi bongasi omalla pyörälenkillään reitin Storträskille ja sinne siis suuntasimme. Parkkialueelta oli 1.5km kävelymatka itse Storträskiin ja todella kauniit maisemat. Mitään varsinaista hiekkarantaa ei tuolta löydy, mutta kiva pieni taukopaikka, josta oli helppo pulahtaa veteen (joka muuten oli todella lämmintä!). Tässäpä siis yksi kesän retkivinkki lisää!

 

Oletteko käyneet Sipoonkorvessa tai Storträskissä? 🌞

Entä onko teillä vinkkailla salaisia Vantaa-helmiä?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Minusta tulee opiskelija!

Huhheijaa! Viime viikot ovat olleet melkoista piinaa valintakokeen tuloksia odotellessa. Oikeastaan olin jo kehitellyt niistä jonkin sortin päänvaivan, vaikka alunperin pidin tätä koko hakuhommaa lähinnä ”kokeillaan nyt huvikseen”-juttuna. Sen jälkeen kun luet viikkotolkulla useampiin pääsykokeisiin (en muuten hevillä suosittele, ellei nyt aivan tietoisesti halua ajaa itseään äärimmilleen. Täytyy mainita, että olin kesäkuun alussa totaalisen poikki kaikesta pänttäämisestä :D) alkaa kuitenkin jännästi nousta pintaan jonkinlainen nythän en sitten enää anna periksi-asenne, jonka tuloksena päivitinkin nyt sitten viimeisen viikon ajan yliopiston sivuja suunnilleen kerran tunnissa julkaistujen tulosten toivossa. Hups.

Näiden viikkojen varrella olen käynyt mielessäni läpi kaikki skenaariot ja valmistautunut myös siihen, ettei opiskelupaikka välttämättä aukea. Kilpailu opiskelupaikoista on ollut tänä keväänä erityisen kova ja itse stressailin eniten juurikin sitä, että onko keväänä 2020 hakeva ei-ensikertalainen automaattisesti häviäjä? Pääsin kuitenkin yhdessä hakukohteessani jatkoon, eli toisen vaiheen valintakokeeseen, jonka jälkeen olikin sitten suuremmat todennäköisyydet opiskelupaikalle (hakijoista 15 otettiin vastaan valintakokeen kautta). Ja tämä oli itseasiassa valintakoe, jonka ensimmäinen vaihe tuntui kaikkein vaikeimmalta ja ainoa, jonka jälkeen mietin, että mitä tästäkin nyt tulee. Niistä kokeista, jotka taas mielestäni menivät hyvin, en päässyt jatkoon, mutta näissä olivat myös hakijamäärät huomattavasti suuremmat. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut hyvä vaihtoehto rajata lukurumba pariin kohteeseen, jotka prorisoi vahvasti, mutta en yksinkertaisesti malttanut ja pyrin siihen, että saisin luettua kaikkiin suunnilleen yhtä paljon.

Ja uskokaa tai älkää, mutta täällä kirjoittelee tuleva opiskelija!! Hain tosiaankin (maantieteen lisäksi) maatalous- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan, joka jostain syystä alkuvuodesta alkoi kiinnostaa sen verran, että päätin lähteä mukaan hakurumbaan. Viime vuosina olen todennut, että luonnontieteet ja yleisesti luonnonvara-ala on se, joka kiinnostaa ja josta myös haluaisin oppia enemmän, hyvällä lykyllä myös ohjautua tätä kautta vielä aivan uudelle urapolulle. Olen jo pitkään ollut jotenkin äärimmäisen ahdistunut luonnon ja lajien tulevaisuudesta, siispä yksi motivaationi on ollut myös se, että oppisin enemmän siitä, mitä voimme tehdä toisin.

Kuten maantieteen hausta aikaisemmin kirjoittaessani totesinkin, kiinnostavat luonnonjärjestelmät ja ihmisen suhde niihin suuressa mittakaavassa, mutta myös ruohonjuuritasolla, kuten esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, ekosysteemipalvelut, luonnonsuojelu, viherala, sekä bio- ja kiertotalous. Ja se, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa näihin osa-alueisiin ja toimii kimmokkeena ilmastoystävällisiin innovaatioihin, joilla saadaan hyvällä lykyllä myös toivottua talouskasvua Suomeen. Ensisijainen kiinnostukseni kohde oli metsätieteet, mutta tutkittuani maataloustieteiden kandiohjelmaa, innostuin täysillä myös siitä. Ja juurikin tästä jälkimmäisestä sain tiedon hyväksymisestä! Näillä näkymin aloitan siis syksyllä maataloustieteen opinnot. (Ja huhhei, tuolla opintopolussa tapahtuu tällä hetkellä maantieteen osalta niin outoja juttuja, etten ehkä enää kestä uusia jännitysmomentteja tämän hakuasian osalta tänään :D)

Tutkin keväällä melkoisesti hakutilastoja ja vielä aikaisemmin on maatalous-metsätieteellisen ohjelmiin ollut melko helppo päästä, kunnes niiden suosio on hiljalleen noussut (varsinkin metsätieteiden kandiohjelma, jonka hakijamäärä kasvoi tänä keväänä yli 66%) ja sisäänpääsy vaikeutunut. Olin aluksi täysin varma, että pääsen maataloustieteisiin todistusvalinnalla (koska raja on ollut aikaisemmin todella matala), mutta tänä keväänä oli todistusvalinnan pisteraja sinne jopa alkuun korkeampi kuin esimerkiksi metsätieteisiin. Voi siis olla, että moni hakija on lätkäissyt sen mukaan hakuvalintoihin helpon varavaihtoehdon toivossa.

Kun olen kertonut hakuvaihtoehdosta ystäville ovat reaktiot olleet useimmiten, että tuleeko minusta sitten maatilan emäntä? Haha! (Ja ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa, sehän olisi superduper coolia!) Alkuun ajattelin itsekin, että ohjelma keskittyisi vain ja ainoastaan maatalouteen ns. ”sen perinteisessä muodossa” (koska itseäni ei henkilökohtaisesti kiinnosta esimerkiksi karjatalous tai kotieläintiede ihan jo eettisistä syistä), mutta kun tutustuin kevään mittaan ohjelmaan syvemmin niin yllätyin kuinka monipuolisesti suuntautumisvaihtoehtoja loppupeleissä löytyy. Itseäni kiinnostaa erityisesti kasvintuotantotieteet, sekä maaperä ja ympäristötiede. Esimerkiksi siis puutarhatuotanto, palkokasvit (ja talousnäkökulmasta vientipotentiaali kestäville ruokainnovaatioille) ja yleisesti ympäristöasiat luontokulmasta. Saa nähdä siis mitä tästä seuraa!

Jee! 🌞✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Matkavlogi: Maailman pisin lentoreitti ja loma Cookinsaarille

Lupasin pari postausta takaperin yrittää vihdoinkin saada editoitua Uuden-Seelannin lentojen ja Cookinsaarten videon. Tänään sainkin sen vihdoinkin valmiiksi! Eihän tässä mennytkään kun semmoiset melkein 4 kk saada homma kasaan, ups 😀 Video on tosiaan kuvattu helmi-maaliskuun vaihteessa Uuden-Seelannin ja Cookinsaarten reissultamme. Kuvatessani tuota alkupäätä meni homma hieman plörinäksi kun sain kamalan flunssan, jonka jälkeen jotenkin unohdin koko kuvaamishomman. Videomateriaali on siis pääasiassa ensimmäiseltä Rarotongan päivältä ja Aitutakin päiväretkeltä.

Alunperin oli tarkoitus tehdä myös Uuden-Seelannin etapilta oma videonsa, mutta pasmat menivät niin sekaisin koronahommeleista, että unohdin homman tyystin myös siellä ja kannoin mukana enimmäkseen järkkäriä. Yhden videon sain kuitenkin kasaan. Jos haluat tietää a) maailman parhaimman lentokenttähotellin Aucklandissä b) kurkistaa miltä näytti Aitutakin paratiisisaarilla, niin kurkkaa videolta!

Ps. Tämä oli toinen editoimani video, joten antakaa armoa 😀 Äänieditointia en edelleenkään osaa tehdä, joten kotivideomeiningillä mennään, haha.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.