Tässä on oma persoonallisuustyyppini, mikä on sinun?

Luonteenpiirteet ohjaavat montaa asiaa elämässämme. Ne saavat meidät kiinnostumaan eri asioista, hakemaan itseään kiinnostavaa työpaikkaa, ystävystymään tietyn tyyppisten ihmisten kanssa ja vaikuttavat vahvasti ihmissuhteisiin. Persoonallisuus kehittyy läpi iän, mutta tietyt seikat ovat jo synnynnäisiä. Perimä ja temperamentti luovat pohjustan luonteelle, jota lapsuusajan kokemus ja kasvatus sitten muokkaavat. Matkan varrella persoonallisuuteen vaikuttavat kokemukset, traumaattiset tapahtumat, sairaudet, ilot, surut, se miten tulet kuulluksi tai miten tarpeisiisi vastataan. Perusluonne kuitenkin usein pysyy samana, tai ainakin voin itse todeta, että olen aina ollut melko samanlainen. Kova suunnittelemaan, organisoimaan, haaveilemaan ja ulospäinsuuntautunut.

Lomalla on aikaa selailla juttuja ja eksyin pitkästä aikaa erään aiheen pariin: Persoonallisuustestit! Olen itseasiassa joskus aikaisemmin tehnyt MBTI-testin entisellä työpaikallani ja ajauduinkin ennen testin tekemistä muistelemaan aikaisempaa tulostani. Tuolloin en jostain syystä intoutunut tutkimaan aihetta tarkemmin, mutta nyt taas sitäkin enemmän. Nämä ovat todella mielenkiintoisia ja luonnetyyppien perusteella löytyy netistä paljon statseja, jos aiheen tutkiminen kiinnostaa syvemmin. Löysin itse esimerkiksi sivun (tämä), jossa eri persoonallisuudet on jaoteltu tulotaso-arvion ja ihmissuhteiden perusteella.

Viime vuonna innostuin tutkimaan tunnelukkoja ja tein itsekin tunnelukko-testin luettuani Kimmo Takasen Tunne Lukkosi-kirjan. Kirjan avulla oivalsi paljon itsestään ja ennen kaikkea auttoi selittämään tiettyjä asioita ja niiden seurauksia minuun. Miksi toimin kuten toimin ja miten voisin ehkä muuttaa jotain toimintatapoja? No, takaisin kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, eli niihin persoonallisuustesteihin!

Ekalla kerralla ajattelin nettitestistä vähän, että blaah, taas yksi höpöhöpötesti luokittelemaan meitä eri kategorioihin. Vaikka persoonallisuustestit ovatkin sinänsä mielenkiintoisia ja selittävät monia asioita meissä itsessämme, sekä muissa. Jokainen tietysti ainakin jossain määrin osaa kuvailla millainen on, mutta harvemmin persoonallisuuden piirteitään ehkä sen koommin miettii tai analysoi. Itsekin olen joskus sortunut siihen, ettei ole oikein ymmärtänyt toisen ihmisen toimintatapoja. Miksi toinen ei tee samoin kuin itse? Tai miksi toinen ei usko esimerkiksi unelmiensa saavuttamisesta samalla tavalla kun itse tekee? Miksi toinen jättää homman viime tippaan? Olemme kaikki erilaisia, luonteemme ovat muovautuneet lapsesta saakka niiksi, joita olemme tänä päivänä, osa ominaisuuksistahan ovat jo synnynnäisiä. Oman luonteen tarkastelu auttaa havainnoimaan omia hyviä, mutta myös niitä huonoja puolia. Näkemään ehkä asioita, joihin kenties voisi kiinnittää enemmän huomiota. Itse hätkähdyin kuinka tarkka tulos oli, samoin kun kahdella läheiselläni, jotka testin tekivät.

MBTI-testi (eli Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori) kuvaa persoonallisuutta 16 eri profiilin ja neljän ulottuvuuden mukaan, jotka on jaettu tiettyjen piirteiden perusteella. Oma testitulokseni on ENTJ-persoonallisuus, ns. ”johtajapersoonallisuus”. Sitä kuvaillaan esimerkiksi näin:

”Päällikköjä luonnehtii usein armoton järkiperäisyys, ja motivaationsa, määrätietoisuutensa ja terävyytensä ansiosta he saavuttavat minkä tahansa itselleen asettamansa päämäärän.”

”Heidän kykynsä ajatella strategisesti ja säilyttää pitkäntähtäimen tavoite silmiensä edessä edetessään suunnitelmissaan vaihe vaiheelta määrätietoisesti ja tarkasti tekee heistä vahvoja yritysjohtajia. Tämä määrätietoisuus on usein itseään toteuttava ennustus, sillä päälliköt puskevat kohti tavoitteitaan puhtaalla tahdonvoimalla, siinä missä toiset jo luovuttaisivat ja jatkaisivat muiden asioiden parissa.”

”Sen sijaan päällikkö saattaa ajatella “Ei haittaa, vaikka pitäisit minua tunteettomana p*****a , niin kauan kuin pidät minua tehokkaana sellaisena”.

”Taitava tunneilmaisu ei ole minkään analyytikkotyyppien vahva persoonallisuuden piirre, mutta sosiaalisen luonteensa vuoksi päälliköiden tunnekylmyys tulee helposti yleisesti ja laajasti esiin. Erityisesti työympäristössä päälliköt haluavat yksinkertaisesti murskata sellaisten henkilöiden herkkyyden, joita he pitävät tehottomina, epäpätevinä tai laiskoina.”

Noh, melko hurjalta kuulostaa osa näistä.. Mutta kyllä, tunnistan itseni.

ENTJ:n slogan voisi olla: ”Mikään asia ei ole mahdotonta saavuttaa, jos vain tekee sen eteen hommia.” Joku saattaa ehkä muistaa, että tämä samainen lause on kuultu monesti myös omasta suustani.. ENTJ-persoonallisuuden piirteitä ovat suorapuheisuus, itsevarmuus, kokonaisuuksien ja asioiden organisoiminen, ulospäinsuuntautuneisuus ja vahva motivaatio asioihin. Myös vahva intuitio ja hyvin strateginen ajattelutapa ovat tyypillisiä piirteitä. Asioiden eteen tehdään paljon töitä ja usein ENTJ:t menestyvätkin, koska laativat tarkan vision ja määrätietoisesti pyrkivät sitä kohti. Itse rakastan haasteita, pitkän tähtäimen suunnitelmia ja usein näenkin ideoideni kohdalla täysin selkeänä strategian, eri vaiheet ja itse määränpään. Ajattelen asioita todella pitkällä tähtäimellä, puntaroin kaikki puolet, eri vaiheet ja mahdollisuudet. Jos joku asia kiinnostaa, otan siitä selville aivan kaiken ja hahmotan aiheesta päähäni kokonaisuuden, sekä etenemissuunnitelman. Olen monesti harkinnut oman yrityksen perustamista ja vaikka itse sanonkin, uskon että olisin siinä hyvä, koska olen aina todella motivoitunut asioista joihin lähden mukaan, enkä hevillä anna periksi tai jätä juttuja kesken.

Tunnistan näistä kaikista piirteistä itseni, mutta myös ENTJ:n ”huonoista puolista”. Heikkouden sanotaan nimenomaan olevan tietynlainen ”tunteettomuus”, tunteita voi olla vaikea ymmärtää, olivatpa ne omia tai jonkun toisen. Myönnän, että olen ehkä luonteeltani enemmän järjen kuin tunteiden pohjalta toimija. Välillä jopa saatan ärsyyntyä tai tuntea oloni jollain tapaa kiusaantuneeksi liiaksi tunteisiin suuntautuvassa keskustelussa. Koen toki olevani empaattinen, mutta perustan ennemmin faktoihin ja järkeen kuin liian tunteellisiin tulkintoihin. Voin kuitenkin sanoa, että haluan ymmärtää muita ja heidän tunteitaan. Osaan asettaa itseni muiden asemaan ja tiedostaa, miltä joku tilanne heistä tuntuu. Silti ratkaisuni johonkin ongelmaan saattaa olla täysin erilainen kun jollain toisella. Vaikka kuinka toitottaisi toiselle ”Älä välitä siitä tyypistä ja sen sanomisista”, ei se ehkä jollekulle toiselle ole yhtä helppoa. En siis kutsuisi itseäni tunteettomaksi, vaikka vaakakupissa ehkä painaakin enemmän järki. Omassa elämässäni tuo ”tunteettomuus” tulee ehkä ilmi työpersoonassani. Keskityn työhön ja siihen liittyvään, jättäen tunteet ja muun hömpötykseen mielellään sikseen. Saatan jopa pitää itseäni epäonnistuneena, jos annan tunteiden tulla liikaa esille virallisten asioiden yhteydessä. Olen huomannut, että omalla kohdallani äitiys on hurjasti vahvistanut tunnepuolta ja myös pehmentänyt luonnetta.

Toinen ENTJ:lle tyypillinen huono puoli on se, että he usein myös odottavat muilta samanlaista motivaatiota, suoriutumista tai sitoutumista asioihin. Jos kokee jonkun toisen laiskottelijaksi työtiimissä, saattaa se ärsyttää, jos on itse hiki hatussa paiskinut hommia tiimin tuloksen eteen. Eihän tämä omasta mielestäni ”laiska” välttämättä edes itse tiedosta tätä tai muiden silmissä edes ole laiska, hänellä on vain erilainen käsitys kunnianhimosta tai kyky olla stressaamatta mistään työhön liittyvästä ja tapa tehdä hommat omaan tahtiinsa. Tietty tämmöinen toimintatapa ei välttämättä toimi kaikilla työpaikoilla, eihän kaikki työ sovi kaikille. Toinen ei kestä tavoittellisuutta tai minkäänlaista niskaan hengittämistä, toinen taas turhautuu ilman selkeitä tavoitteita. Ennen kaikkea liputan siis reiluuden ja tasapuolisuuden nimeen. Itselläni on tietynlainen ”pelko” sen suhteen, että pelkään muiden pitävän minua laiskana tai toteavan, etten ole liian hyvä. Koska luonteeni on juurikin semmoinen, joka antaa niille intohimon kohteilla oleville asioilla kaiken motivaation.

 

Mielelläni kuulisin teidän kokemuksianne MBTI:stä. Onko osunut oikeaan? Mikä on teidän persoonallisuus ja onko joku muu siellä ENTJ?

 

Itse tein testin tosiaan tällä sivustolla.

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Ihan parhaita juttuja Malediiveilla..

Heippa ja hupsista! Viime viikolla kirjoitin täällä someövereistä ja sen perään tulikin vietettyä muutaman päivän blogiloma. Ups! Ihan vain koska tuntui siltä. Parhaillaan on meneillään neljäs päivä viikon lomasta ja voin kertoa, että olo on rentoutuneempi kuin aikoihin.

 Saavuimme loppuviikosta Malediiveille ja sen jälkeen onkin tullut oikeastaan vain löhöiltyä. Olen ollut viime kuukausina äärimmäisen stressaantunut ja ennen reissua olo oli kertakaikkiaan niin ylivirittynyt, että tein kymmentä asiaa samaan aikaan, silti kykenemättä keskittyä siihen yhteenkään juttuun. Kokoajan oli tehtävä jotain ja rentoutuminen oli jotenkin todella hankalaa. Pelkäsin jo mitä tästä lomastakin tulee, mutta suoraan sanottuna kaikki stressi oli karissut harteilta jo pari tuntia tänne saapumisen jälkeen. Viikko ilman velvollisuuksia, aikatauluja tai mitään pakollista. Sitä on kyllä kaivattu ja voin kertoa, että jos joku kaipaa jonkin sortin hermolomaa, tulkaa Malediiveille 😀

Turha nyt ehkä jaaritella enempää itse loman syistä, en halua tällä erää selventää niitä tänne sen koommin. Näinä päivinä olen kävellyt rantaa edestakaisin, saarta ympäri, kuunnellut musiikkia, keräillyt simpukoita, haahuillut menemään ja lillunut lämpimässä merivedessä. Ei kiirettä minnekään tai väliä kellonajoilla, täällä on oikeasti mahdollista keskittyä oikeasti hetkeen ja sitä olen kyllä tarvinnutkin. Ekana iltana meidät yllätti kamala kaatosade. Olimme menneet hengailemaan rannalla semmoiseen ihanaan ”linnunpesä”-keinuun, joka ei pitänytkään sadetta ihan kokonaan. Pakkohan siitä oli päästä takasin bungalowille, vaatteet kääröksi ja puolinakuna juoksemaan rantaa pitkin. Kylläpä nauratti ja käytiin vielä sateessa pulikoimassa rantavedessä. Tuommoisia pieniä lapsenmielisiä hetkiä tulee nykyään koettua aivan liian harvoin. Elämä on jotenkin vakavaa ja liian aikuismaista, vaikkei sen tietysti pitäisi mennä niin.

Teen kattavamman postauksen myöhemmin, mutta sillä välin ajattelin listata kolme asiaa, jotka täällä ovat ehdotonta parhautta..

 

Hiljaisuus ja rauhallisuus. Rannoilla ei ole juurikaan ihmisiä, mistään ei kuulu melua tai häiritsevää ääntä. Ainoat äänet tulevat laineiden liplatuksesta, aaltojen iskeytyessä kauempana aallonmurtajaan ja palmujen kahinasta. Ei ole kiire minnekään ja arjen murheet unohtuvat hetkessä.

Kauniit maisemat. Siis aivan överikauniit, jotka eivät tule täyteen edustukseensa edes kuvissa. Vasta paikanpäällä näkee sen todellisen kauneuden. Täällä mieli lepää myös maisemien puolesta! Jos täytyisi sanoa kaunein paikka, jossa olen ollut on se ehdottomasti Seychellit tai Malediivit. Vesi on kristallin kirkasta, hiekka vitivalkoista ja vesi lämpöistä.


Helppo matkareitti perille. Kaksi 5h lentoa, joista toinen meni nukkuessa ja täällä ollaan! Aikaerokin vain 2h Suomeen, joten sekään ei ole aiheuttanut päänvaivaa. Alkuun mietin, että onko tämä turhan kaukainen lomakohde viikoksi, mutta oikeastaan aivan loistava! Pidemmällä lomalla voisi aika jopa käydä pitkäksi pelkällä resorttisaarella.

Bonusjuttu: En muista milloin olisin ruskettunut viimeksi näin hyvin. Seychelleillä en ehtinyt juurikaan makoilla auringossa, mutta täällä olin rannalla kävelyn seurauksena ekan päivän jälkeen ruskeampi kuin kahden viikon Havaijin ja Kalifornian reissun lopulla. Säteily on supervoimakasta ja täällä onkin ollut päivittäin pinnassa SK50, jota lisäilen kokoajan.

Aurinkoa ja lämpöä (ehkä myös muutama lahjoitettava pisama) sinne suomeen!

 

Palataan <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Parhaita juttuja äitiydessä? Ainakin nämä 4 asiaa

Yhteistyössä Jollyroom.fi / (=Kuvien tuotteet saatu)

Kun tulee äidiksi, tulee mammajutuista aivan väistämätön asia elämässä. Itsekin sanoin silloin joskus raskauden alkumetreillä ne perinteiset ”minusta ei ainakaan tule sitä äitiä, joka puhuu jostain imetyksestä tai vaippajutuista kenenkään kanssa”! Yeah right.. Jokainen äiti varmasti tietää, että äitiys ja oma lapsi ovat (tottakai) todella suuri osa elämää, joten siinä vaiheessa on lähes mahdotonta välttää puhumasta niistä vauvajutuista. Jossei nyt ihan kokoajan, niin ainakin usein. Huomasin itse vauvavuoden aikana, että 99% ajatuksistani, puheenaiheistani ja yleisesti kaikesta liittyi jollain tapaa vauvaan. Tiedättekö, kun on vauvan kanssa 24/7, niin harvemmin sitä nyt ehkä edes ehtii muuta miettimään. Omalla kohdallani töihinpaluu oli ehkä semmoinen rajapyykki, jonka myötä palasi jossain määrin maan pinnalle sieltä vauvakuplasta, mutta hei, äitiys on ja pysyy ikuisesti. Blogissa pyrin tasapainoittelemaan aiheita, ettei täällä olisi ihan liikaa jotain tiettyä ja toivottavasti tämä jako on ollut myös teille mieleinen.

Vaikkei äitiys aina ole helppoa, on se kyllä ihanaa ja ehdottomasti parasta mitä minulle on tapahtunut. En ajattele niin, että kaikkien tulisi perustaa perhe tai jokaisen naisen tulisi saada lapsia. Meitä on moneen junaan, eikä äitiys missään nimessä määrittele sinua naisena tai ihmisenä niin, että olisit jotenkin parempi, koska olet äiti. Ei koskaan ole ainoaa ja oikeaa vaihtoehtoa. Sehän nyt vain olisi hullua, jos ihmiset alkaisivat lisääntymään vain sen tähden, että muut uskottelevat sen olevan ainoa hyväksytty suunta elämälle. Enhän 5v sitten itse edes voinut kuvitella itseäni äitinä, saati ollut koskaan edes ajatellut asiaa tosissani. Ja nyt tässä ollaan kohta parivuotiaan villin taaperon äiti, enkä ikimaailmassa vaihtaisi elämääni pois entiseen. Silti ymmärrän täysin jos joku toinen valitsee toisin, olinhan itsekin aikaisemmin siinä tilanteessa.

Saimme valita Jollyroomilta muutamia ulkoiluvaatteita- ja asusteita Petite Cherien uudesta kevätmallistosta. Väriksi valikoitui vaalea mintunvihreä, tietty kurahanskat ja hattu samaa sävyä! Kuvien sadehaalari on ollut kätevä valinta alkukevään puistoleikkeihin.

Ajatus lähti hieman laukkaamaan, koska koko postauksen pointti ei edes ollut miettiä ihmisten erilaisia valintoja, vaan niitä äitiyden ihania juttuja, jotka itse koen ihan parhaiksi jutuiksi arjessani! Mitkä asiat sitten ovat äitiydessä niitä ihan parhaita asioita? Listasin alle 4 asiaa. Toki näitä olisi keksinyt vaikka kuinka pitkän listan!

Siellä on näköjään jotain mielenkiintoista!

Oma lapsi saa aina hyvälle mielelle. Vaikka olisit kuinka surullinen tai huonolla tuulella, sydämeni pakahtuu aina onnesta kun vietän aikaa poikani kanssa. Itselleni äitiys on ikäänkuin muistutus siitä, että pitäisi olla murehtimatta pienistä, koska oikeasti, harvemmin maailma oikeasti kaatuu siihen, että sait ennätysison puhelin- tai sähkölaskun, joku työjuttu ei mennyt kuten piti tai mitä ikinä. Äitiyden myötä olen itse ainakin kokenut melkoisen herätyksen elämän realiteeteista.

Viikonloppuisin parasta ikinä on se kun pieni pörröpää herättää sinut halauksella. Oikeasti, vaikka vielä vähän väsyttäisi, niin eipä harmita tippaakaan herätä pikkumiehen kanssa. Arkisin se olen tosin minä, joka herään aikaisemmin, mutta haluan aina olla lähellä heti kun poika herää. Tästä syystä emme ole yksinkertaisesti raaskineet perhepedistä luopua. Itselläni on yleensä iltaisin semmoinen ”oma hetki” yläkerrassa. Saatan lukea, katsoa telkkaria tai kuunnella äänikirjaa. Ilmeisesti yläkerta on myös naperon mielestä maailman kivoin paikka, koska nykyään tuo iltaköllöttely on meidän yhteinen juttu. Heti kun pyjama on puettu, alkaa poika hinkumaan ylös. Kun on hetki hengailtu, käydään sitten yhdessä unille 🙂

Lapsi muistuttaa niistä arjen  ja elämän pienistä jutuista. Tiedättekö kun nykyään harvemmin kiinnittää huomiota niihin pieniin asioihin. Ihmiset selaavat puhelinta bussissa, kävellessä, tauoilla, ajatukset ja mieli on jatkuvasti jossain ihan muualla. Lapset taas havainnoivat maailmaa ja ympäristöä täysin avoimin mielin. Taivaalla lentävä lentokone tai tien toisella puolella kävelevä hauva ovat ihan maailman siisteimpiä juttuja. Lapsen kanssa olen itsekin oppinut taas enemmän kiinnittämään huomiota näihin pieniin, usein niin näkymättömiin arjen juttuihin ja iloitsemaan niistä.

Nykyään on aivan käsittämätön juttu, että käydään taaperon kanssa ”lenkillä”! Poika rakastaa kävelylenkkejä ja jos mennään puistoon, on se samalla kyllä melkoista sykkeen nostavaa puuhaa myös minulle. Poika juoksee niin kovaa vauhtia eestaas, etten meinaa perässä pysyä! Taaperon kanssa pysyy ainakin kilot kurissa, sen voin sanoa 😀 Viime kesänä kun istuttiin kaikessa rauhassa hiekkalaatikolla, nyt on taas päästävä juoksemaan, tutkimaan, kiipeilemään ja remuamaan. Yhteislenkit ovat ihan parhautta! Tarhamatka kävellään aina ja kuulemma suositus onkin, että vanhemmat kävelyttäisivät pieniä lapsia enemmän lyhyempiäkin matkoja niiden vaunujen sijaan. Motoriikka kehittyy nopeammin.

Kuvien ”käppäilyasussa” päällä samaisen Petite Cherien kevätmalliston vettä hylkivä mintunvihreä tikkitakki, joka soveltuu mainiosti huhti- ja toukokuun ulkoiluihin. Tykkään tuosta hurjasti, kätevä kevyt takki, jota voi kantaa mukana vaikka läpi kesän viileiden iltojen lämmittäjänä ja toki vielä syksylläkin.

Lähipäivinä tulossa reaaliaikaisempaa postausta. Tällä hetkellä vietän hyvällä omallatunnolla pientä lomaa! 🙂

Loistavaa maanantaita <3

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Millaista elämä olisi ilman somea?

Sosiaalinen media on ollut valtaosalle meistä osa arkea jo vuosia. Jopa niin huomattava, että havahtuu panikoivansa, jos someen pääsy estyy. Ja apua, näin kävi nimittäin minulle eräs päivä! Sähläsin jotain Instagram-tilini kanssa töissä ja onnistun kirjautumaan ulos – kunnes tajusin vaihtaneeni salasanani muutama kuukausi sitten yhteen blogin lisäosajuttuun liittyen. Pari kertaa syötin salasanani väärin ja ehdin jo tuntea pientä paniikkia: Hemmetti kun en pääse Instagramiini!!! Siis sovellukseen, joka on päällä joka päivä, 24/7 ja jonka tarkastan päivittäin ainakin kymmeniä kertoja. Siis miettikää, kymmeniä kertoja. Ihmisen pitäisi mennä paniikkiin siitä, että hukkaa lompakkonsa tai nukkuu pommiin töistä, ei siitä ettei pääse kyyläämään loppupeleissä melko turhia tykkäyksiä. Loppupeleissä pääsin hetken päästä kirjautumaan takaisin sisään, mutta aloin kuitenkin miettiä, millaista elämä oikeasti olisi offline?


Outoa ajatella, että jostain asiasta on muutamissa vuosissa tullut niin itsestäänselvyys, ettei edes enää muista elämää ilman. Ja olen kuitenkin syntynyt 80-luvulla ja elänyt reippaasti aikaa ennen kännyköitä. Silloin kun MTV:ltä nauhoitetut musavideot katsottiin VHS:ltä niin monta kertaa, että kasetin nauha kului ja hajosi. Ja kun C-kasetti piti kääntää, että pääsi kuulemaan albumin toisen osan. Loin ensimmäisen sähköpostini muistaakseni vuonna 1999 ja samainen hotmail-osoite on käytössä edelleen ja eniten käyttämäni sähköposti. Oli ihme ja kumma jos löysi netistä sivun, jossa pystyi tilaamaan ilmaiseksi logon tai lähettämään ilmaisen tekstiviestin (jee, säästihän siinä jonkun markan :D). Aikana, jolloin tekstiviestitkin piti mahduttaa siihen 160 merkkiin ties mitä lyhenteitä käyttäen. Eipä ollut arki helppoa, mutta sitäkin kekseliäämpää kyllä! Sain luokaltani ensimmäisten joukossa kännykän (aivan järkky Ericcson, jossa oli vielä yksirivinen tekstinäyttö) ja silloin sitä piti viestitellä niiden harvojen kanssa, joilla oli puhelin. Ihan vain koska oli pakko lähettää tekstareita edes jollekin, koska kännykkä oli niin siisti juttu.

En varmasti ole ainoa, joka kärsii ajoittain pienestä someähkystä. Somea töissä, somea kotona, somea työmatkoilla ja lomilla. Mihinkäs se ei kulkisi mukana? Tämän vuoden aikana olen ottanut pieniä offline-harppauksia ja esimerkiksi tullessa töistä kotiin, pyrin usein pitämään puhelimeni illan ajan laukussa ja läppärin kannen kiinni. Ja se vasta onkin ihanaa, olla ulottumattomissa. Nyt jopa mietin ensin, että olisin täysin somevapaalla lomallani. Ehdin jo fiilistellä, että mitä kaikkea tekisin toisin, kävisikö aikani tylsäksi ja kuinka nopeasti tottuisin somettomaan elämään?

Erilaiset some-detoxit ovat alkaneet nousta pinnalle ja olen muutaman kerran itsekin harkinnut, edes muutamaksi päiväksi. Viimeaikoina olen hieman vähentänyt IG:n päivitystä ja feedin selausta, pääasiassa kurkkaan ekana tarjolla olevat storiesit ja jätän kuvavirran selailun vähemmälle. Sen sijaan olen yrittänyt esimerkiksi työmatkoilla keksiä muuta puuhaa, kuten äänikirjat tai mietiskely. Kaikkeen ei tarvitse puhelinta, mutta olen todennut, että huolestuttavan moneen asiaan kuitenkin. Pankki- ja vakuutusasiat, viestittely, verkkoshoppailu, sähköposti, säätiedot, terveysasionti.. Nykyään kaikki on puhelimessa, nyt olen jopa testaillut jossain puhelimella maksamista. Sinänsä itse puhelimesta on siis melko vaikea päästä eroon, vaikka kuinka haluaisi älylaite-detoxata.

Jollain tapaa someilmiö on mennyt jopa niin pitkälle, että someidentiteetti on jollain tapaa sulautunut yhteen työidentiteetin kanssa. Linkedin ja Twitter, paikat joissa postaillaan omana itsenään, mutta silti siinä työroolissa. Monet jakavat työelämässä henkilökohtaisia IG-profiilejaan ja pakko sanoa, että tämä kyllä vähän ahdistaa. Olen aina ollut luonteeltani semmoinen, joka haluaa pitää työn ja oman elämän erillään. Tiedättekö, on selkeä jakaa hommat niin, että olen somessa ”oma itseni”, työssä taas se työ-Iines. Pankkityössäni en esimerkiksi kertonut 99% joukolle työkavereistani, että olen pitänyt jo vuosikaudet blogia. Miksi? Koska jollain tapaa olen kokenut työn ja vapaa-ajan niin eri siivuiksi. Töissä teen päivätöitä ja omalla ajallani olen bloggaaja, mitäs niitä nyt sotkemaan. Alanvaihdon jälkeen työn ja vapaa-ajan erottelu onkin ollut haasteellinen juttu. Sen eteen on luovemmassa työssä tehtävä paljon hommaa, että saisi aivot opetettua pois workmodesta silloin kun periaatteessa pystyisit ideoimaan työasioita vaikka vuorokauden joka tunti. Tässä minulla on tähän saakka auttanut netti-identiteetin kahtiajako.

Tottakai blogikin on minulle työ ja on selvää, että promoan siinä yhteydessä omia kanaviani. Blogi-käyntikortissani on tottakai IG-nickini kaikkien muiden tietojen lisäksi. Silti kauhistuttaa ajatus, että työ valtaa kovaa vauhtia myös sitä ”henkilökohtaista aluetta” somessa. Meneekö homma pikkuhiljaa siihen, että ihmiset näpyttävät henkilökohtaisia tilejään työroolillaan vapaa-aikanaan? Siis sillä ajalla kun ennen ehkä postailtiin niitä lemmikkien ja lasten kuvia. Tilalla onkin näkökulmia toimialan x uusista tuulista ja olet työroolissa myös omassa somessa? Siis aikana, jolloin jo suuri joukko kärsii siitä someähkystä. Vai onko se ähky juuri tästä johtuvaa? Linkediniä en juurikaan vapaa-aikanani pläräile (tai ihan kamalasti muutenkaan), jotenkin siellä on aina ”työkentällä”. Vaikka eri alojen ajankohtaiset artikkelit kiinnostaisivat, tuntuisi varsinkin perheellisenä hölmöltä käyttää vapaa-aikaansa niihin ja työelämäpohjaiseen verkostoitumiseen. Äippälomalla siihen olikin ihanasti aikaa! Tottakai moni työ on mennyt siihen suuntaan, että vapaa-aika tai oma persoona heijastuu jotenkin myös työhön, mutta itse aion jatkossa kuitenkin pitää edes jonkinlaisen selkeän jaon näiden kahden välillä. Työjuttuja kun tulee muutenkin mietittyä aivan liikaa omalla ajalla.

Paita / en muista merkkiä

Nahkahame / 2nd hand

Takki / Zara

Kaulaliina / Balmuir

Tennarit / Vans (nämä)

Kello / Swatch

Aurinkolasit / Ray-Ban

Laukku / Rebecca Minkoff (uudempi, vähän erilainen malli tästä muuten täällä!)

Tässä asussa on päällä tuo kirppikseltä alle parilla kympillä löydetty kotimasta tekoa oleva nahkahame, jota jaksan edelleen hämmästellä. Harmittaa, etten ole hetkeen tehnyt mitään hyviä kirppislöytöjä. Ehkäpä ne vielä osuvat tässä eteen. Ja hei, koska nuo aurinkolasit ovat top 3 kysytyimmissä asioissa blogihistoriassa, kerron taas, että kyseiset lempparilasini ovat Ray-Banin CATS 1000. Ostettu Saksin outletista yli 5v sitten, joten voipi olla, että näitä on hankala enää löytää mistään 🙁 Ovat kyllä ihan parhaat!

Mitä mieltä olette? Saako some tulla työhön ja kokeeko kukaan muu orastavaa someähkyä?

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Asiaa ulkonäköpaineista ja 6 asiaa, joista pidän itsessäni

Keskiviikko! Tällä viikolla lähden lomalle ja tiedätte varmaan, aika tuntuu jotenkin matelevan. Kokoajan on ollut jotenkin kamala hässäkkä päällä kun yrittää tehdä työjutuista to-do-listaa, pakkauslistaa, pestä pyykkiä ja mitä vielä. Miten se onkaan, että ennen lomaa on aina jotain hässäkkää ja härdelliä. Vihaan muutenkin pakkausta ja matkalaukun purkamista yli kaiken, joten kun sen saa tehtyä, voi hengähtää syvään 😀

Näin alkuun haluan myös kiittää teitä hurjasti mielenkiintoisista kommenteistanne eilisen äitiyspostauksen arvontaan. En tiedä miksi, mutta istuin tässä aamukahvi kädessä ihan tippa linssissä kertomuksianne lukiessa. Oikeasti, meidän naisten pitäisi muistaa useammin miettiä niitä omia hyviä puoliamme ja piirteitämme, joiden vuoksi haluamme olla juuri me. Usein kun sitä manailee juuri niitä epäkohtia. Voi kun olisin hoikempi, olisipa hiukseni paksummat tai kuinka joku pieni arpi tai kauneusvirhe häiritsee. Itsekin olen tähän sortunut ja toki välillä koen niitä päiviä kun haluaisin vain lukittautua kotiin, koska peilikuva ei miellytä tai vatsa on turvonnut ilmapalloksi ennen menkkoja ja ahdistaa. Tuskin kuitenkaan olen ainut. Nämähän ovat tuttuja juttuja varmasti (ainakin lähes) kaikille naisille, mutta pitäisikö sen mennä niin?  Tuntuu, että kaikenlainen kriiseily on meillä naisilla arkipäivää. Ihan oikeasti, miehet pääsevät kyllä monen asian suhteen niin paljon helpommalla!

Yhteiskunta ja ympäristö kun nykyään tuputtaa joka tuutista sitä ”ideaalikuvaa”, täydellistä naista, joka meidän (mukamas) pitäisi olla. Ei ihme, että meidän naisten masennus ja ahdistus ovat lisääntyneet kun paineet ovat niin kovat. Ulkonäköpaineisiin kun törmää kaikkialla. Varsinkin sosiaalisessa mediassa ja väittäisin itse, että se varmasti onkin suurin syy koko tähän ulkonäkökeskeisyyteen. Kaikki haluavat olla täydellisiä tai ainakin antaa ulospäin semmoisen kuvan. Tottakai sitä helposti ajautuu ajattelemaan, että olenko minä huonompi vain siksi, etten ole langanlaiha, pitkäsäärinen, superpaksulla tukalla siunattu tai osaa tehdä ”täydellistä IG-meikkiä”. Kuvia muokataan paljon ja tulisi muistaa, että se huippumallikaan tuskin huonoina päivinään näyttää juuri siltä kun rankalla kädellä käsitellyssä mainoskuvassa. Silti myönnän, etten tietysti itsekään halua lisätä itsestäni someen kuvia, jotka koen epäedustaviksi tai joissa mielestäni näytän rumalta. Eihän nyt kukaan halua joutua ”katso nyt kuinka huono kuva”-tyyppisen arvostelun kohteeksi. Jokaisen tulisi kuitenkin tiedostaa, että se mikä voi ehkä näyttää totuudelta, voi myös olla täysi illuusio. Ei kukaan meistä ole täydellinen ja miksi pitäisi olla? Toki kauneusihanteet muuttuvat vuosien varrella ja jo jonkin aikaa onkin kurvikkaampi ollut ”se juttu”, joka oikeasti on  jo edistystä verraten menneiden vuosien anorektisiin ”ideaalivartaloihin”.

Ja joo, olen kyllä itsekin kirjoittanut joskus jyrkkiä mielipiteitä mitä tulee vaikkapa painoon. Esimerkiksi ”jokainen kyllä laihtuu, jos oikeasti tekee hommia sen eteen”, mutta jep, eivät ne asiat aina ole niin yksinkertaisia. Itsekin olen kuluvan vuoden aikana kokenut useankin kerran niitä hetkiä kun en oikeasti vaan jaksa lähteä työviikon jälkeen sinne lenkille tai perun työpäivän jälkeisen joogan, koska en vain jaksa tai ehdi. Toki itse pyrin arjessa aktiivisuuteen ja liikkumaan itsevalitsemaani lajia 1-2 kertaa viikkoon, mutta tässäkin on ollut hommaa pysyä viimeaikoina. Seuraava tavoite onkin alkaa oikeasti kalenteroimaan itselleni sitä omaa aikaa. Tiedättekö kun kalenteroidut asiat usein myös toteutuvat, ainakin jos on tämmöinen kalenterin orja kuin itse. Oli se sitten maanantai-aamun mini-meditaatio, ihan silkka lepohetki lukien, tiistai-illan joogatunti tai ytimekäs salitreeni perjantaina töiden jälkeen, laita se kalenteriin! Tarkoitus ei ollut kuitenkaan tehdä sen kummempaa numeroa painosta, vaan enemmän siitä omasta hyvinvoinnista, joka toki myös rauhoittaa, vahvistaa itseluottamusta ja luo yksinkertaisesti hyvää oloa.

En eilisessä postauksessa juurikaan tuonut esille sitä, mistä sitten erityisesti pidän itsessäni? Tässäpä kuitenkin muutama asia:

 

Pisamat. Ne ovat olleet ”mukanani” melkein aina ja osa minua. Esimerkiksi talvella pisamien ollessa piilossa, näytän usein mielestäni oudolta. Koen, että ne ovat osa identiteettiäni ja olisi outoa, jos ”joku veisi pisamani pois”.

Siro vartalo. Olen aina ollut melko pienikokoinen ja siitä on etua esimerkiksi monessa liikuntalajissa! Tasapainon pitäminen on helpompaa ja liikkuminen ketterää ”pikkuisena”. Esimerkiksi surffaamisen opettelu on ollut minulle todella helppoa, koska pienenä pysyy helpommin laudan päällä.

Hyvä iho. Viime vuosina olen alkanut arvostaa enemmän sitä, etten ole juurikaan kärsinyt iho-ongelmista jotain satunnaisia pieniä hormonimyrskyjä lukuunottamatta. Panostan ihonhoitoon ja haluan, että ihoni näyttää terveeltä ja hehkuvalta.

Silmäni ja ripseni. Pidän persoonallisista silmistäni ja onnekseni ripseni kasvavat pitkiksi ja kaareviksi. Joskus 12-vuotiaana leikkelin joskus ripsiäni lyhyemmiksi, koska mielestäni ne olivat liian pitkät 😀 Vaikka ripseni ovatkin luonnostaan todella vaaleat ja ”näkymättömät tihrut” silloin kun en ole niitä värjännyt, ovat ne ripsivärin kanssa todella kivat ja näyttävät!

Sitten taas piirteitä, joista pidän itsessäni ovat esimerkiksi reiluus, rehellisyys ja aikaansaavuus. Oli sitten kyseessä liiketoiminta tai ihmissuhde, haluan että minuun voi luottaa ja että toiminta on avoimen rehellistä, sekä luotettavaa. Epärehellisyys, ihmissuhteiden pinnallisuus ja teennäisyys, semmoinen esittäminen ovat asioita, jotka saavat itseni surulliseksi.

Koen, että olen tyyppi, joka pistää hommat rullaamaan ja saa asioita aikaan. Jos haaveilen jostain, pistän hommat käyntiin, teen asian eteen töitä, asennoidun unelmieni saavuttamiseen ja hups, monessa tapauksessa asiat toteutuvat! Asenne on siis avainjuttu.

Se, että osaa nimetä itsestään niitä hyviä asioita ja puolia, ei ole itsekkyyttä vaan nimenomaan terve piirre, jota pitäisi oikeasti harrastaa enemmän. Itseensä, omiin kykyihin luottaminen ja niiden pidettyjen puolien muistaminen vahvistaa itsetuntoa ja auttaa hyväksymään itseään. Vai onko joku toista mieltä?

Loistavaa päivää!

 

Kuvat Jutta. Kuvat otettu Shala Helsingin tiloissa.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.