Solkkuilua

Olin eilen jo viittä vaille tilaamassa yhdestä nettikaupasta kahta erilaista Australian Goldin solkkuvoidetta ja oisinkin tilannu, ellen ois onnistunut näpyttelemään ensin mun luottokortin numeroa väärin ja saanut sitä sivua vielä niin jökkiin, että menetin hermoni kun siitä maksamisesta ei kertakaikkiaan tullut yhtään mitään. Luovutin sitten pelin ennen yritystä nro 2 ja ajattelin ottaa selvää, myydäänkö missään Jyväskylässä niitä solkkumömmöjä, koska halusin solkkuun just sillon ja ne rasvat nyt enkä viikon päästä. Googlettelin ja huomasin, että yhden aika läheisen kauneushoitolan yhteydessä on solarium, soitin sinne ja JESS, niillä oli AG:n solkkukosmetiikkaa! Oon tähän asti käynyt Jyväskylässä ainoastaan Yliopistonkadun itsepalvelussa ja mua on lähiaikoina alkanut jotenkin vaan tökkiä se, koska
a) ne makuusolkut ei mun mielestä oikeesti tehoa piirun vertaa, koska niissä ravaa ihmisiä niin tuhottomasti, enkä ees muista millon ois viimeks ollut ilmotus, että niiden lamput ois vaihdettu.. (tai no tais olla pari/muutama vuos sitten joku juliste siinä ikkunassa, kai)  
b) no ei oikeestaan se seisomasolkkukaan (vaikka sinne vaihdettiin lamput muistaakseni keväällä ja sillon se kyllä toimi) ja maksaa vielä hulluna. Lisäks, että se on tosiaan ainut jossa niistä kopeista käyn ja joudun poikkeuksetta aina jonottamaan sinne, kun esimerkiks joku pariskunta on päättänyt tupla-solkkuilla sen tunnin ja vielä jäädä siihen päälle meikkaamaan ja laittamaan tukkaa.

Noh, (tästä tulee kauhee tarina :D) menin sit sinne Eleganssiin hakemaan niitä AG:n kertapusseja ja päätin sit samalla kokeilla sitä niiden solkkua, kun se henkilökunta oli niin mukavaa. (Oon menny siitä ohi ehkä miljoona kertaa ja tutkinu joskus niitä hinta-listoja, mutta niistä on tullut ilmi vaan, että niillä on suihkurusketus ja oon sitten aina olettanut, ettei niillä oo solariumia.)

Tämmöset ostin ja sain vielä vähän alennusta, kun otin kaikki kolme! Tota Puppy Lovea mulla on ollut aikasemmin, se ei kauheesti tehostanut sitä rusketusta, mutta jätti iholle sitä ihanamman tuoksun ja hehkun, toi kun sisältää jotain heleyttäjää. Ton ekan, Iced Creamin käytin eilen. Se sisältää jotain ihoa viilentäviä ainesosia ja oli kieltämättä kans tosi positiivinen yllättäjä. Ton vikan pitäis mun käsittääkseni olla näistä kaikkein tujuin, saa nähdä seuraavalla kerralla mitä se saa aikaan 😀 Oon niin piirun tarkka tän solkkukosmetiikan suhteen ja en oo tähän mennessä suostunut ees kokeilemaan mitään itseruskettavaa sisältäviä tuotteita, mutta jos löydän jonkun hyvän semmosen niin voin olla jopa valmis kokeilemaan. (Jossei mun sen edestä tarvii ravata ihan niin usein solkussa, koska kalpea iho ei vaan edelleenkään oo mun juttu. Sain jo eilen kamalan kriisin, kun näytin omasta mielestäni ihan lakanalta, mutta kuulemma vika on vaan ihan mun päässä…. Ja jos joku nyt kysyy miksen käytä itseruskettavia, vaan solariumia, niin vastaan miljoonannen kerran: vihaan ensinnäkin niitä laikkuja.Siinä vaiheessa kun on saanut sen toivotun tuloksen, alkaa se rusketus poikkeuksetta kulua joistain kohdista ja tää on ensinnäkin rumaa ja edellyttää levittämään siihen päälle taaaas sen uuden kerroksen peittääkseen ne laikut, jolloin se tulos viimeistään on tosi epätasanen. Yleensä mulla kuluu itseruskettavat heti ekana kyynärtaipeesta, koska kannan siinä kohtaa yleensä laukkua ja se kuluminen on siis jotain aivan raivostuttavaa, vaikka oisin ite ainut kuka sen loppupeleissä huomaa. Unohtamatta vaaleita vaatteita, jotka likaantuu ja menee pahimmassa tapauksessa pilalle itseruskettavista. Parina talvena oon käyttäny satunnaisesti uloslähtiessä itseruskettavaa kuivasumutetta kasvoille, mutta tääkin nyt on pitkällä aikavälillä aivan naurettava suunnitelma, koska kuka haluaa olla ruskea naamasta ja kalpea kaikkialta muualta?! En mä ainakaan..)
mahtava havainnollistus, en kehdannut alkaa kuvailemaan siellä
ympäriinsä, vaikka se koppi nyt olikin niiiin fiini siihen verrattuna
mihin oon tottunu..

Ja siis en tiedä voiko solkku-käyntiä verrata elämykseen, mutta musta oli ainakin aivan ihanaa käydä ekaa kertaa elämässäni solariumissa, jossa sai rauhassa levittää ne voiteet yms, jossa soi ihana rauhoittava musiikki, oli itsepalvelua miljoona kertaa tunnelmallisempi sisustus ja tosi mukava henkilökunta! Ja päädyin tietty ostamaan sinne 7 kerran kortin, koska oon jo valmis maksamaan pelkästään siitä, että saan oikeesti rauhottua kun meen sinne, välttyä solkkurahan tuskalliselta hamstraamiselta (1 ja 2e kolikot siis) ja kaiken kukkuraks vielä ostaa samalla sitä solariumkosmetiikkaa! 🙂 Lisäks se ihana kuka mua siellä palveli, lupas hommata mulle lisävalikoimaa niistä AG:n tuotteista niiden toisesta toimipisteestä, ihanaa (ostan koko niiden varaston)! Siis en tiedä kuinka normaalia on, että ihmiselle jää niiin positiivinen kuva niinkin pienestä asiasta kun solkussa käynnistä, mutta mulle ainakin jäi! Ihanaa, nyt alan kartottamaan mihin kaikkiin hoitoihin voisin varata sinne aikaa. Ja huom. tää ei todellakaan ollut maksettu mainos, vaikka ehkä saatto siltä vaikuttaa 😀 Oon yleensä semmonen ihminen, joka oikeesti odottaa saavansa ees jonkunmoista palvelua, jos kerta johonkin tuotteeseen/palveluun laitan rahaa ja onhan se näköjään oikeesti ihan erilaista käydä vaikka nyt edes siellä solariumista, kun sua oikeesti palvellaan ja toivotetaan tervetulleeksi, vaikka tähän asti mun motto oli aikalailla se, että ”haluan vaan mennä sinne näkemättä ketään, hoitaa homman ja lähteä kotiin.” Ja toi 7euron kertamaksu (20min) on aikalailla samaa kastia sen itsepalvelusolkun hintojen kanssa, ehkä vielä hiukan halvempikin.

T. Iines, joka just analysoi solariumissa käyntiä kokemuksena aika monen rivin verran 😀

Ps. Mut jos jollain on hajua, missä solkkukosmetiikkaa myydään Jyväskylässä muuallakin, saa toki kertoa!

8 Replies to “Solkkuilua”

  1. Paras itseruskettava on TanCan spray suihke kasvoille ja vartalolle. Iso pullo ja aidon ruskee väri. On ainakin saanu Nellyltä ja Shopping4netistä. Kantsii kokeilla!

  2. Lueskelinpa tuota sun blogiasi, ja tuli vastaan tuo kipalelinkitys: Whenever cudder is back. Hitto, oon nyt ihan koukussa tähän. Ei muuta kuin soiden!! Kiitos tästä!!
    -Jussi

  3. Onneks meiän läheisen uimahallin solkku on aivan loistava! 😀 koko uimahalli on uusittu viime vuonna, joten solkkukaapit meni uusiks ja nyt siel on semmoset ihanat luksuskopperot! Olin pari päivää sitten siellä ja olin niin innoissani, ihanaa ku jostain sellaisesta tulee niin happyhappyjoyjoy fiilis 🙂 ja eikä maksa ku 5,50e

  4. ite en oo käyny jyväskylän eleganssissa, mut se toinen toimipiste sattuu olemaan mun kotipaikkakunnalla, joten oon käyny siellä ja se on kyllä parasta. harmittaa vaan et se tosiaan maksaa vähän enemmän/kerta, mut toisaalta kyllä siitä ihan mielellään sit maksaakin. täytyykin käydä jyväskylässä, en oo vielä ees ehtiny sinne itsepalvelulle asti. tosin nyt kun luin tän jutun niin en taida sinne enää halutakaan.

    t. se sama tyyppi edelleen joka ostelee huuto.net-juttuja ja kyselee jyväskylän lemppari-solkuista (oliskohan aika keksiä kohta joku nimimerkki?:))

  5. voi vitsit miten ihana postaus taas:)! oon ite haaveillu solkusta jo kauan, mut en ole vaan saanu aikaseks mennä kokeilemaan.. 😀 nyt olisi aika vaikka joululomal mennä! Osaatko sanoa yhtään onks se välttämätöntä laittaa jotaa rasvoi yms ennen ja jälkeen? ja kuinka usein meinaat käydä solariumis jatkos? et haluutko sellasen näkyvän solkkurusketuksen vai vaan vähä väriä iholle:)? T: kotkalainen

  6. Niina: kiitos vinkistä, ehkäpä kokeilen 😉

    Anonyymi: joo se on niin hyvä!!! laitoin eilen kans illalla soimaan taas 😀

    Ode: vähän epistä! miksei meidän uimahallilla enää ees oo solkkua?! 🙁

    Anonyymi: aijaa! 🙂 no siis ei se itsepalvelu nyt siis niiiiin paha oo, mut jos oot tottunu tommoseen vähän "harvemmin käytettyyn solkkuun" ni semmonen jossa ravaa vähintään 5ihmistä/koppi/h on ehkä vähän eri 😀 joskus kauheet ruuhkatkin! Sun pitää keksii nimimerkki!

    Anonyymi: no siis olin reilu kuukaus sit kuukauden matkalla ja oon vielä sieltä vähän päivettynyt, niin koitan lähinnä estää tätä väriä varisemasta pois ni käyn nyt solkkuilemassa 🙂 ei se oo todellakaa pakollista käyttää noita rasvoja, mut mun mielestä ne on vaan niin ihania, kun ravitsee samalla ihoa ja tehostaa sitä rusketusta 🙂 käyn nyt sillein sillon tällöin, ehkä kerran viikkoon tai kun kerkee? Ja kiva kun tykkäsit!!

  7. tosi kiva postaus! oon itekki käyny solkussa monen monta kertaa, mut nyt on ollu taukoa siitä ja oon ku kalkkilaivan kapteeni 🙂 no ei se mitään, vähä itseruskettavaa sinne tänne. meilläpäin muuten on itsepalvelu solarium ja se ei oo mikään hirveen hieno mutta samallaisen rusketuksen siitä saa ku kaikkialla muuallakin ja maksaa vain 4e/20min!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *