aika rauhoittua.

Siis en voi sanoin kuvailla tätä helpotusta. Olin työpäivän jälkeen niin poikki siitä joulutohinasta, että harkitsin jo, että oisin maksanut lähes 3e ja tullut kotiin bussilla ton 10minuutin kävelymatkan. Kotona poikaystävä oli tehnyt lähes 8tunnin joulusiivouksen ja tuulettanut petivaatteita ja petauspatjoja ulkona aamusta asti. Thank god. Mun homma on ilmeisesti huomenna hyökätä ruokakauppaan etsimään koko loppuviikon sapuskat. Tosin ei varmaan mitään huolta niiden ruokien loppumisesta, koska ihmiset on todennäköisesti hamstrannu just niitä päinvastaisia tarvikkeita, mitä me meinattiin jouluna syödä, jospa nyt kuitenkin lohta onnistuis vielä jostain löytämään. Nyt migreenilääke naamaan, puhelin pois päältä (ainakin vuorokaudeks), kamomillateetä ja mun lempiharrastuksen, eli lukemisen pariin! PITKÄSTÄ AIKAA!! (No jossei lasketa tentti-lukemista..) Arvoin varmaan vartin mun kirjahyllyn eessä, että mitkä mun lemppareista ansaitsis toisen lukukerran ja päädyin noihin Mankelliin ja Marklundiin. Onneks on Ärrä vieressä, jos on vielä juonet turhan muistissa jonkun 6 vuoden jälkeen. Tällä mun muistilla epäilen sitä kyllä vahvasti 😀

Ette ehkä usko, mutta sain jopa ton mun olkkarin ”pääkoneen” suljettua ja näpyttelen pitkästä aikaa makkarista mun Vaiolla, kun tää meidän langaton nettiyhteys sallii ton mahtavan reitittimen ansiosta toimimaan ehkä sen kerran pari viikossa.. Nuukahan varmaan tähän sänkyyn viimeistään klo20 ja lupaan (yrittää) lillua vaan kaikessa rauhassa seuraavat viisi kokonaista päivää! 🙂

Mun talvilomankin ajankohta varmistu tänään töistä ja samalla pomon varmennus siitä (joka nyt itseasiassa oli aika oleellinen tän koko lähdön suhteen), että joo saan kyllä lähteä sinne Ausseihin, Fijille ja ehkä Balille (apua, sanoinko ees tästä Balista vielä?!) kolmeksi viikoksi sillon helmikuussa. Enää pitäis siis setviä vaan tosiaan ne itse lennot, majoitus, uus passi ja sen myötä myös uus Aussi-viisumi, kun en mun vanhentuvan passin vuoks pääse enää tolla mun voimassaolevalla viisumilla. Että silleeeen!

Ps. Peruin tänpäiväsen suliksen, eikä oikeestaan ees kaduta. Saanpa levätä.

6 vastausta artikkeliin “aika rauhoittua.”

  1. Ootko koskaan lukenut Torey Haydenin kirjoja? Ne perustuu osittain tositapahtumiin ja on aika koskettavia ja raakojakin. Se kirjailija on psykologi ja eryisopettaja ja ne sen kirjat käsittelee ongelmalapsia joita se on opettanut ja yrittänyt auttaa. Suosittelen lukemaan, esim. Tiikerin lapsi on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

  2. heei. tämä nyt ei liity mitenkään postaukseesi, mutta haluaisin kysellä, onko välillä ottamasi ompelutuuhennus kuluttanut hiusta? itselläni on ohuet hiukset ja haluaisin vaihteluksi kokeilla sitä, mutta stressana mitä se tekisi jo ennestään ohuille hiuksilleni. kiitos jo etukäteen vastauksestasi :>

  3. löysin tänään tän sun blogin ja oon viettäny "vaivaiset" 4h lukien uusia ja vanhoja postauksia! 😀 oikeen ratosaa tälleen lomaillessa ja jäin heti koukkuun kyllä! jään innolla kyllä seuraamaan tätä! 🙂

  4. ihania lukuhetkia! Makin kavin tanaan kirjastosta hakemassa homppakirjoja, kun nyt joululomalla ei tuu huono omatunto kun lukee semmosia! jee 🙂

  5. Minna: siis hitsi mulle on tosi monesti suositeltu niitä ja on pitänyt käydä lainaamassa, mutta en ikinä oo ehtiny kirjakauppaan tai kirjastoon asti vaan napannu vaan aina jonkun loistopokkari-uutuuden!! nyt merkkasin Tory Haydenin kalenteriin oikein ylös!! kiitos vinkistä 🙂

    emilia: tästä tulossa postausta! 🙂 ompelupidennys on pidennyksistä hellävaraisin omalle hiukselle, koska se rasittaa niin pientä osaa tukasta, eli juuri vain sitä lettiosaa, johon hius ommellaan! oma tukka on aina pidennysten jälkeen tosi hyvässä kunnossa, kun ei tarvitse pahemmin mitenkään sitä laittaa yms 🙂 t. toinen ohuthiuksinen siis!

    Emmi: hihi! 😀 kiva että tykkäät ja pysy mukana jatkossakin <3 ihanaa joulua!

    I hate early mornings: joo! nyt on kuulemma joka kolkka kuurattu 😀

    Sanni: kiitos! 🙂 joo hömppäkirjat ois kans ihan hyvä vaihtoehto, kun niitä ei tarvii lukea niin sydän pamppaillen kun noita dekkareita hahah!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.