Tällä viikolla..

Viikon kohokohtia tähän mennessä:

– Tein ainakin koko alkuvuoden parhaimman teon ja kävin kylässä mun mummon luona tiistaina. Mun on pitänyt toteuttaa tää oikeesti niin kauan, mutta jotenkin vaan venytän aina näitä oikeesti tärkeitä asioita, vaikka mun mummo asuu ihan ydinkeskustassa. Viime kerrasta on oikeesti varmaan yli vuosi. Oon kamala.

– Keskiviikkona töissä tosi sekava huumeiden vaikutuksenalaisena oleva (mies) sai päähänsä ilmeisesti samalla sekunnilla, kun astui sisään meidän liikkeeseen, että haluaa korvakorut. Tulin mukaan tähän tilanteeseen (vessasta :D) siinä vaiheessa, kun tää kyseinen henkilö oli maksamassa niitä korviksia ja alkoi vaatia, että me tökättäis mun työkaverin kanssa sille nuppineulalla ne itse korvanreiät. Kun ei yllättäen suostuttu tähän, se kävi vielä vähän uhkaavammaks ja alko vaatia meiltä sitä nuppineulaa, että tökkäis ne hiton reiät sitten itse. Noh, tän jälkeen se alko yrittää epätoivosesti omatekoista lävistystä niiden sen just ostamien korvisten tapeilla… Tässä vaiheessa vartija otti sen pieneen puhutteluun, sai sen ulos ja kerto vaan ihan vinkkinä, että kyseinen henkilö saattaa käydä kimppuun, jos tarpeeks ärsyttää. Kiitti tiedosta.. Ei silti tehdä kellekkään lävistyksiä (thank god), eteenkään nuppineuloilla.

– Meinasin samana päivänä oikeesti pari kertaa menettää tajuntani töissä, koska olin vaan jotenkin totaalisesti unohtanut syödä mitään.

– Luin eilen loppuun sen Liza Marklundin Studio Sexin ja itkin taas varmaan 30min, en muistanu edes että se oli niiiiiiiiiiiin liikuttava.

– Kappas mitä posti toi tänään. Nimittäin mun opiskelijakortin, joka oli haahuillu sen reilun viikon jossain tuolla ties missä. Kuori täynnä reikiä, pakattuna tollaseen muoviin…. Noo, luojan kiitos oli ees itse kortti tallella, jos ois ollu kyseessä tavallinen kirjekuori ilman tota kuplamuovia, ei varmasti ois ollut.

Ja juu ymmärrän, että siellä on varmasti tosi kiire kun niitä kirjeitä ja lähetyksiä sullotaan kauheella volyymilla niihin käsittelykoneisiin ties minne, mutta oikeesti tää on viimeisen 6kk sisällä toinen kerta, kun posti hajoittaa mun asianmukaisesti pakatun toimituksen. Edellisellä kerralla oli kyseessä syksyllä yks kellon koneisto, joka siis katosi (tai siis ne itse riekalaiset kuoren jämät sain muistoksi kotiin lähetettynä) ja jota mulle ei tietty ees suostuttu korvaamaan takasin, tällä kertaa oli ihme kyllä itse sisältö edes tallella…… Mulla ei oikeesti oo kauheen hyvä tuuri näiden kanssa. Oon muuten odottanu nyt yhtä Nellyn tilausta, jonka tein samana päivänä kun sen pitsimekon tilauksen, joka siis saapui jo ennen joulua. Eipä oo näkynyt.

– Sain äsken pakattua viikonlopun Helsingin jutskat..

– Tänään on Bixun 3v synttärit!! Jee 🙂

Huomenna tiedossa kaikkea kivaa, en malta odottaa! Isi lupas tuoda tänään mokkulan lainaan viikonlopuks, luojan kiitooos..

14 Replies to “Tällä viikolla..”

  1. Mä olen kans entisessä duunipaikassa joutunut liian läheiseen kontaktiin narkkarin kanssa. Ne on jotenkin tosi pelottavia kun ei voi yhtään tietää mitä niiden päähän pälkähtää. Tääkin kyseinen oli aiemmin pistänyt paikkoja paskaksi joten hirvitti kyllä…

  2. Ansku: juu no nää on meillä ihan perusjuttuja vähintään kerran viikkoon, aina sillon kun mä oon 😀 yleensä ne vaan on oikeesti ihan asiallisia, mut tää alko oikeesti vähän arvaamattomaks, kun ei näköjään menny viesti perille!

  3. Vitsi, nuo narkkarit on niin pelottavia ku ne on niin arvaamattomia! Tosta tuliki mieleen, et olin todella järkyttyny, ku olin nostamas automaatilta rahaa siinä iha Forumin eessä ja huomasin siinä maassa verisen huumeruiskun! :O Joku oli siis ihan siinä keskustassa Kävelykadulla piikittäny ittiää ja jättäny ruiskun neuloineen siihen maahan. :/

    ps. Sie näytät tosi nätiltä tuossa mustassa paidassasi!

  4. Tuosta edellisestä kommentista tuli mieleen, että näin myös pari viikkoa sitten hennesin liukuportaissa ruiskun:s hyi kamala tommoset on pelottavia, mutta onneks nyt saitte sen ulos sieltä ajoissa!

    Ja hyvää synttäriä bixulle!:)

  5. Haha meillä kävi poliisit töissä kun luultiin että se Niuvanniemen karkuri on meillä, mut ei se sitten ollu sama, mut sanovat että kannattaa olla varovainen sen toisenki kanssa, että se on joku toinen hullu:D

  6. noi sun "oon unohtanu syödä" kommentit on vähä lol,kai sitä verensokeri laskee jos ei syö niin whats the point? tai ihanku sun pitäs kehuskella lukijoille et unohdit syödä

  7. Ai kauhia kun ot hirveä ihminen..no oikeasti ei noita vanhuksia aina jaksa.., toi kerta vuoteen on ihan hyvä tahti, pidä siitä kiinni paitsi jos sille tulee dementia, sitte kerta 3 vuoteen riittää, ei se sua muistaisi kuitenkaan vaikka kävisit joka päivä niin ihan turhaa käydä kovin usein.:D

  8. Piti tulla kertomaan miten sai hymyn huulille kun jossain video postauksessa sanoit niin nätisti savolaisesti jonkun sanan mikä herähti heti korvassa 🙂 tuntu hyvälle näin kuopiolaisena kuulla rentoa puhetta mitä harvoin kuulee blogeissa..

    ps. ihailen ruotsin kielen taitoasi!

  9. Moikka:)

    Tää nyt ei varsinaisesti liity tähän tän päiväiseen postaukseen, mutta kuitenkin.

    Kehuit aikasemmin niitä isosmilen hampaidenvalkaisuliuskoja tosi hyviksi, joten päätin itsekin tilata niitä. Juuri äsken laiton ihan innoissani noi ensimmäiset liuskat ja sitten huomasin kauhukseni että hampaisiin oli tullut valkoisia läikkiä:S

    Onko itselläsi ollut samaa ongelmaa ja pitäisikö tässä mielestäsi alottaa hirveä panikointi ja lopettaa koko liuskojen käyttö alkuunsa vai tasoittuuko väri sitten muutaman käyttökerran jälkeen?:)

  10. ilonasi: eikä, siis aivan kamalaa!! ja kiitos <3

    Anonyymi: mitä hittoa!!! liukuportaissa? hyi! Ja Bixu kiittää 🙂

    Anonyymi: voi herranjumala, kauheeta 😀 onneks se nyt ei ollut sentään se!

    Anonyymi: ",kai sitä verensokeri laskee jos ei syö niin whats the point?" niin, yllättävää? kiitos kun vielä muistutit tästä biologisesta faktasta 😀

    Anonyymi: ei se oo vielä läheskään dementoitunut, siks harmittaakin kun varmaan pitäis käydä ennenkö niin käy :/

    Maaria: aijaa haha! Ja kiitos <3

    Anonyymi: mulla tuli joskus siis ikeniin valkosia läiskiä just niiden liuskojen jälkeen, mut ne lähti tunnin sisään pois. lähtikö noi sun läiskäs nyt tähän mennessä veks? 🙂 jos nyt ei jostain syystä lähteny ni ehkä kannattaa lopettaa.. tietty en voi sanoa sun hampaista mitään kun en siis sua tunne? ootko varma että ne liukat oli tasaisesti kiinni hampaissa kaikkialla jos ne läikät ei vieläkään oo lähteny?

    Anonyymi: hei kiitos superpaljon!!!! 🙂

  11. Juu kyllä oli läiskät lähteny yön aikana eli pelkkää alku panikointia onneks:))))
    T: hampaidenvalkaisija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *