pitkä perjantai

Käytiin eilen Bixun kanssa ennen mun iltapäiväluentoja pitkästä aikaa juoksulenkillä ja samalla postin kautta koukkaamassa yks kirjattu kirje. Tosi harvinaista, että kykenin mihinkään urheilusuoritukseen ennen mun päivän menoja, mutta kieltämättä piristi kummasti. Muutaman viikon juoksutauon jälkeen luulee aina, ettei siitä juoksemisesta kuitenkaan tuu yhtään mitään ja on aivan varma, että peruskunto on laskenu vähintään huolestuttavasti, mutta yllättävän hyvinhän se aina kuitenkin menee pitkänkin tauon jälkeen. Edes tommonen ikävä pyrytys ja auraamattomat tiet ei hidastaneet menoa! Kivaa 🙂

Mä ajattelin nyt alkuvuoden kunniaksi sallia itselleni jonkun ”isonpienen” hankinnan, ottaen huomioon, että koitan koko ajan säästää parhaimpani mukaan sille 3viikon Aussi-matkalle. Junnasin eka 3kk Priorin-kuurin ja neuLashin välillä, kunnes päädyin siihen neuLashiin ihan vaan siks, että oon varmaan alkanut nähdä näkyjä ja kuvittelen koko ajan, että nää ripset lyhenee päivä päivältä. (Johtuu tod.näk siitä kun tää kestovärjäys on alkanu vähän haalistua..) Tilasin tällä kertaa sen 6ml tuubin, jonka pitäis järjen mukaan kestää siis lähes puolet kauemmin kun sen edellisen 3,2ml tuubin, eli mun käytöllä n. 6kk, eikä hintaakaan tuu loppupeleissä NIIN kauheasti kuukaudelle jaettuna, kun nyt taas muistuttaa paljon se ripsenpidennys kaikkine riskeineen maksais kuussa 😀 Jos ees harkitsen ton jälkeen enää kolmannen tuubin tilaamista, niin joku saa oikeesti heittää mua halolla päähän 6kk päästä. Oli muuten tosi siistiä eilen sivellä tota oikein reippaasti ripsien juuriin, kun oon nyt ehkä viimesen kuukauden sivellyt siitä ihan typötyhjästä tuubista ihan vaan siinä toivossa, että sieltä tarttuis vielä ees jotain.. Lentää tänään roskiin.

En yleensä syö mitään makeeta, mutta Ronja osti viime viikonloppuna nälissään noita Nutrilett-patukoita ja mun oli yks päivä tehtävä kaupassa sama perässä, kun en keksiny muutakaan hätävara-evästä kaappiin kiireen varalta. Tai itseasiassa tajusin just takki päällä ja kengät jalassa keskiviikko-aamuna, että olin nettaillu tässä niin keskittyneenä 2h, että olin unohtanut syödä aamupalan ja oli vaan pakko napata noi mukaan. Ihan ok semmoseks hätävara-ruoaks, tosin jouduin syömään päivän aikana noi paketin molemmat patukat plus pari banaania, kun en jaksanu raahautua 4h hyppäreillä kotiin ja kieltämättä ton tokan patukan kohdalla tuli semmonen super-ökkö olo.. Ihan kivasti silti proteiinia, vaikka oisin ehkä mielummin vaan kantanu koululle mukana ehrmanneja jossain omassa kylmälaukussa 😀

Ja jotain jotain niin laadukasta diipadaapaa tiistailta ja keskiviikolta, että meinaan suorastaan pakahtua näiden kuvien laatuun.

Tänään on piiiitkä päivä. Nyt eka koululle 8.00 ja sitten töissä 20.15 asti, luojan kiitos huomenna vapis ennen sunnuntain työvuoroa! Oon stressannu tätä vuoden ekaa 8-20 päivää koko viikon, en ymmärrä miten nää meni joskus sillon toissavuonna ihan heittämällä neljästikkin viikossa?! Katotaan kuinka poikki (ja helpottunut) oon illalla, kun rojahdan sänkyyn tän päivän päätteeks, nykyään meinaan ihan rehellisesti nukahtaa jo klo17 niinä päivinä joina oon heränny 5.30. Jos joku näkee Glitterissä tänään klo18 jälkeen tosi zombien myyjän, se oon todennäköisesti minä!

Ps. Huuto.net jutut vielä ens viikkoon asti auki täällä!!

13 vastausta artikkeliin “pitkä perjantai”

  1. Heips!!
    Sulla on noissa ekoissa kuvissa noi niket, niin mikä ton mallin nimi on? näyttää nimittäin niin kivoilta että voisin itekkii huolii 🙂

  2. Mulla noi Nutrilet-patukat juuttuu kurkkuun, kauhean paksua ja sitkeää koostumukseltaan. 😀 Muuten oliskin varmaan ihan ok välipala!

  3. Oon ennenkin kommentoinut tän, mut oot kyl maailman kaunein! Huh huh en ees tajuu..

  4. Onko tuosta Priorinistä ollut sulle oikeesti hyötyä? Voitko vähän valaista 🙂 oon miettinyt monesti että kokeilisinko, mutta kun se on suht. arvokasta kuitenkin ja netistä oon lukenut että sama kun söis jotain tyyliin vitamiinitabletteja niin en tiedä.

    Omat hiukset on aika ohuet ja pidennysten jälkeen katkeilleetkin jonkin verran. Olis kiva saada jollain tapaa edes vähän tuuheutta tähän päähän 🙂

  5. Millon oot tilannu sun emut? Ne ei kai vielä oo tullut? Mä en jaksais odotella omiani 😀

  6. Mulla on monesti koulussa mukana Nutrilettin Milk Chocolate & Creamy caramel -patukoita. Ne on kans tosi makeita mutta ei niin kuivia kuin esim. noi karamelli-toffeet. Musta oli tosi hassua että vaikka noita Milk Chocolate & Creamy caramel -patukoita myydään yksitellen niin ne on halvempia. Yksitellen myydään myös myslipatukoita, mutta niistä en tykkää.

  7. mihin sä oot kadonnu oi ihana Iines?:( JO 2 päivää ilman postauksia!
    hehhehe, no oon vaan tottunu et sulta tulee melkein päivittäin : )

  8. Anonyymi: hitsi mä en yhtään muista!! 🙁 ostin noi nimittäin yli vuos sitten, mut jotkut naisten Nike SB:t tietääkseni!

    Nanna: haha, mulla ei tarttunu! Oli muuten vaan vähän liian imelää, kun en oo tottunu tommosiin 😀

    Anonyymi: heh kiitos 🙂

    Anonyymi: söin sitä reilut 6kk ja huomasin selvästi, että hiukset tuuheni ja ripset kasvoivat pituutta 🙂 siinä nyt vaan on lähinnä se, että jos sitä alkaa syödä, niin kannattaa syödä ainakin se 3-6kk, että huomaa mitään, muuten menee aikalailla rahat hukkaan. Mut siis joo, vehnänalkioöljy ja joku proteiinihan siinä on kai vaikuttavat aineet, että eihän se tosiaan mitään ihmeainetta kuitenkaan ole 🙂

    Missing Sparkles: toi tuplatuubi 158e.

    Emufani: ennen uuttavuotta! ei vieläkään näy 🙁

    I'm Lacking: aijaa, mut onko niissä sitten vähemmän proteiinia jos ne on halvempia? oon kattonu et niissä joissain on ainakin tosi paljon eroa koostumuksessa, jos hinta vaihtelee. Mut löysin lähikaupasta ihan parhaita patukoita! 🙂

    Laura: ei 🙁 toi on just se "toinen missä on se hampunlehti", eri niminen! Oon tilannu tuolta joskus, kävinkin heti ekana kattoo tuolta kun etin netistä niitä Wildeja.

    iiiin-a: pipinä, eli suunnittelematon viikonloppuloma blogista 😀

  9. Ootko laittanu sinne sit kyselyjä sun emuista? Kun eikös ne lupaa 8-14 vrk postitusajan?

    Mä niin haluaisin omani jo 😀

  10. Emufani: en oo jaksanu, ku mulla on viimeiset pari kuukautta myöhästelly muutkin toimitukset ja kuulemma aika monella myös, niin veikkaan, että jossain välissä tota toimitusketjua on joku viivästys. En usko, että Natureshopin moka, mut toivottavasti ne kohta putkahtaa 🙂

  11. Karamelli-toffeessa on proteiinia 14,3g yhdessä patukassa ja tossa milk chocolate & creamy caramellissa tasan 14g ja osassa noissa kalliimmissa oli vähemmän kuin tuossa mitä mä olen ostanut. Browniessa ja Crispy suklaassa oli kaikista eniten, jotain tyyliin 15-17. Nutrilettin omilta sivuilta katsoin noi.

Vastaa käyttäjälle I'm Lacking Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.