vinkkejä öljypohjaisista seerumeista kaivataan!

En ymmärrä kuinka olin eilen illalla niin naatti, että kaaduin sänkyyn jo ennen iltayhdeksää ja nukuin sikeästi aina puoli yhdeksään aamulla. Eilen oli tosi kivaa olla pitkästä aikaa töissä ja saada jotain aikaseksikin, kun yleensä sunnuntait on ihan huippuhiljaisia nyt talvella..

Mulla on tosiaan talvisin riesana ihan todella kuiva iho, jota saa aivan jatkuvasti olla rasvailemassa ties millä tujuilla voiteilla. Tähän asti oon läträilly ahkeraan tolla Lumenen Vitamin C+ Ravitsevalla tehohoidolla, mutta ajattelin ottaa yhden askeleeen edelle ja kokeilla jotain tujumpaa öljypohjaista seerumia. Ne Elizabeth Ardenin kultakapselit oli jotain niin täydellistä, mutta koin ne kapselit jotenkin vähän hankalaksi käyttää (ja hintaakin varmasti on)..

Kyselisinkin teiltä, että osaisiko joku suositella jotain superhyvää (mielellään siis öljypohjaista) seerumia käytettäväksi kosteusvoiteen alle aamuin illoin? (Koitin googlettaa, mut kaikki mitä löysin oli luontaistuotekauppojen sivuilta ja oon niin pihalla noista merkeistä, eli nyt on vinkit erityistarpeessa!) Oisin tosi iloinen vinkeistä ja kiitos jo etukäteen!! 🙂

Ps. Hyvä minä, olin jo lähdössä koululle, mutta katoin onneks yhden kurssin aikataulun ja selvis, että tänään on joku virtuaali-viikko 😀

12 vastausta artikkeliin “vinkkejä öljypohjaisista seerumeista kaivataan!”

  1. Couleur Caramelilta löytyy ihana ihonhoitoseerumi-öljy ja mikä parasta, se on luomukosmetiikkasarja, eikä edes hinnalla pilattu :). Ainoa huono puoli on se, ettei sitä myydä kuin hoitoloissa. Mutta suosittelen lämpimästi!

  2. Tiia: hei jess, pitää ottaa tosta selville! 🙂

    Anonyymi: mulla on ollut tollasta ja ceridalia vartalon öljynä, mut veikkaan et toi voi olla liian tujua kasvojen iholle! 🙁

  3. Heips! Ootko saanut omat emusi jo? Minä sain ne viime viikolla ja olen tosi tyytyväinen ja onnellinen. Kiitos siis vinkistä natureshoppiin. Kysyisin vielä neuvoja siihen tullien takaisinperintään. Eli siis sähköpostia sinne natureshoppiin ja käykö jos skannaan sen tullimaksukuitin siihen liitteeksi? Mitä muuta tulisi sisältyä viestiin?

    Kiitos jo etukäteen!

    (ps. oon kommentoinut kai kahdella eri nimimerkillä täällä. Eli emufani ja Vaahtera on sama henkilö 😀 )

  4. Anonyymi: hei jeee, voisinkin katella tax-freestä jos sais tota halvalla! 🙂 KIITOS vinkistä!

    Vaahtera: en oo 🙁 jossei perjantaihin mennessä ilmaannu, niin pistän palautetta.. Mut meillä on muitakin lähetyksiä myöhässä, että voipi olla ihan itellastakin johtuvaa. Mutta tosi kiva kun sait omasi jo! 🙂 mä laitoin sinne eteenpäin siis sen tilausvahvistuksen ja kirjotin vain että tässä mun tilaus, maksoin tulleja xx euroa ja luottokortin numeroni on xxxx kiitos! 🙂 helposti siis onnistuu!

  5. Burt's beesin seerumit on parhaita! Niitä ei saa Suomesta, mutta ainakin feel unique ja look fantastic myy kyseistä merkkiä, omani olen ostanut ebaysta. 🙂 Edullista ja riittoisaakin tavaraa kaiken lisäksi!

  6. Mullakin on ihan kamalan kuiva jostain kohdin hilseilevä iho. Ootko löytänyt mitään tosi kosteuttavaa kasvovoidetta? Joka auttais edes vähän!:>

  7. Itse kärsin myös varsinkin talvisin todella kuivasta ihosta eikä voi kuvitellakkaan, että jättäisin ihon rasvaamatta aamulla ja illalla. Itse olen testannut lähes tulkoon kaikkea. Monet voiteet olivat liian paksuja ja liian hitaasti imeytyviä ja öljyistä jäi meikin alle ikävä tuntu. Päiväni olivat pelastetut kun löysin The Body Shopista Hemp Face Protectorin. Iho tuntui jo muutaman käyttö kerran jälkeen todella hyvältä ja terveeltä. Kesällä tämä on vähän liian tuhtia tavaraa mutta talvisin todella hyvä 🙂

  8. Manteliöljy on ihan hyvän tuoksusta myös ja pehmentää kyllä ihon, mut ylimääräiset öljyt pyyhittävä pois jos ihmisten ilmoille menee tai muuten kiiltää liikaa.
    Ja todella riittoisaa ainetta, kädellä kun levittää niin käsien pesemiseen riittävän lämmintä vettä ja saippuaa niin ei kädet jää öljyiseksi.

  9. Anonyymi: pitää katsoa noiden hintoja kun seuraavan kerran pistän FU:hun tilausta! 🙂 Suuret kiitokset vinkistä.

    Piia: mulla ei kasvot ihan hilseile, mutta kiristää aina pakkasilla vaikka rasvaisi kahdesti. Vartalolle käytin ennen ceralania (aika kallis jossei saa kela-korvausta), joka kyllä oli tosi hyvä, nyt käytän vartalolle Garnierin Hydra Lockia. Kasvoille taas Lumenen syväkosteuttavaa (arctic aqua) ja pirkan q10 päivävoidetta, myös saman setin yövoide on TOSI tujua ja voi käyttää pahimmissa tilanteissa myös tietty päivisin! En tiiä haitko tällä takaa siis kasvojen vai vartalon voiteita, mutta tulipa nyt molemmat selväksi 😀

    Funkeeh: hei kiitti! 🙂

    Sannna: jooo en mäkään vois kuvitella, yleensä pitää rasvata vielä 2-3kertaa aamusin, ettei enää kiristäis 😀 Mut hei suuret kiitokset tosta vinkistä, pitää ostaa kokeiluun heti kun saan aikaseks käydä ostamassa uudet voiteet! 🙂

    Anonyymi: en ihmettelis vaikkei mulla ois tota ongelmaa, kun on oikeesti niin kuiva iho ja yleensä kaikki imeytyy heti 😀 mutta yökäyttöönhän toi vois olla tosi hyvä, niin sais kunnolla imeytyä ihoon kun nukkuu! 🙂

Vastaa käyttäjälle Vaahtera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.