pienisuuri ongelma…

Seuraavaksi paljon tekstiä ja avautumista ilman yhtäainutta kuvaa, eli jossei jaksa lukea, niin voi suosiolla skipata seuraavaan.

Mulla oli tänään niin lähellä palaa pinna.. Pienenä taustatietona siis, että ollaan asuttu nykyisessä asunnossa tällä hetkellä noin 3,5vuotta ja viimeiset pari vuotta oon ihmetellyt, harmitellut ja kummastellut mun puuvillaisiin-ja villaisiin vaatteisiin ilmestyneitä ikäviä pieniä reikiä, jotka oon aikalailla halunnut tähän talveen asti selittää meidän ikivanhan pesukoneen hajottamiksi. Asutaan siis 50-luvun lopun/60-luvun alussa rakennetussa kerrostalossa, joka on perusremontoitu ja asuntokin suhteellisen hyvässä kunnossa. Joskus pari kuukautta sitten, pahimpien talvipakkasten keskellä löydettiin ekat pienet mörriäiset kävelemässä makkarin lattialla vaatekomerosta päin, sittemmin niitä on tavattu pari myös olohuoneessa, vaatehuoneen vastaisen seinän lähettyvillä lattialistojen vieressä. Noin tunnin googlen kuvahaku-etsintöjen jälkeen sain aikalailla tunnistettua noi mörriäiset vyöturkiskuoriaisiksi, noin puolen sentin mittaisiksi aikalailla punkin näköisiksi kuoriaisiksi, joita ilmeisesti esiintyy vanhoissa taloissa aikalailla ja joiden hävittäminen on kuulemma melkoinen puuha. Kyseiset kuoriaiset syövät siis ravinnokseen vaatteita, kuten puuvillaa, villaa ja turkista. Tein talvella megasiivouksen vaatekaappiin, mitään varsinaista ”pesää” löytämättä, joten tein päätelmän, että jos sellanen on olemassa, niin se sijaitsee ton vaatekaapin ja olohuoneen välisen seinän sisällä..

Meillä vaihtui nyt talvella perinnönjaon seurauksena vuokranantaja, entisen sisarpuoleen, johon en ennen eilistä ollut itse ollut vielä missään yhteydessä. Kaikki asiat putkirempasta jääkaapin vaihtoihin oli tähän asti sujuneet vanhan vuokranantajan kanssa vallan mainiosti. Olin saanut sen käsityksen, että tää uusi vuokranantaja olisi siis iältään lähempänä viittäkymmentä, kuin sataa vuotta ja sanokaa mua maailman kamalimmaksi ihmiseksi, mutta minä+vanhukset ei olla aina ihan maailman paras yhdistelmä, jos verrataan ihmisten näkemyksiä asioista. Tänään löysin taas jälleen yhden rei’itetyn paidan ja ajattelin kerrankin, kun muistan, soittaa asiasta ja selitin siis tilanteen, että mulla on tuhoutunut viimeisen parin vuoden aikana satojen eurojen edestä vaatteita ja olen vasta nyt keksinyt, että minkä ihmeen takia. Uusi vuokranantaja alkaa selittää ummet ja lammet erilaisista ötököistä, joita voi kulkeutua jopa ulkomailta asti ja kysyy, että olenko jo soittanut hänen veljelleen asiasta. (En, koska asia ei oikeastaan hänelle omistusoikeuden siirtymisen jälkeen kuulu…) Vuokranantaja lupaa soittaa veljelleen ja palata asiaan, koska onhan tähän nyt saatava ratkaisu. Tyhjennän kaikki vaatekaapit, imuroin, enkä edelleenkään löydä yhtään ötökkää tai mitään muutakaan ja uskon vielä vahvemmin, että jos ne jossain asustaa, niin tuolla seinän välissä.

Noh, tämä Rouva soittaa minulle takaisin hyvin topakkana ja kertoo, ettei samanlaista ongelmaa ole koskaan ennen ilmennyt ja ripittää minulle 15minuuttia puhelimeen siitä, kuinka on naisen työ tehdä kotona suursiivous neljästi vuodessa, mukaanlukien kaikkien vaatteiden tuulettamisen, harjauksen ja siistimisen. Opettihan vanha kotitalouden opettajakin jo, että tuholaisia vastaan tulee taistella laittamalla vaatekaappiin tärpättiä (johon yritin tuloksetta sanoa väliin, että olen astmaatikko, enkä ala makuhuoneessani läträämään kemikaaleilla) ja että kuinka meille naisille usein on niin rankkaa olla nainen, kun täytyy aina huolehtia noista suursiivouksista, joilla tämmöisetkin ongelmat pidettäisiin loitolla. Eli olen siis aivan paska nainen, koska oon jollain ihmeen kaupalla saanut kotiini seinän sisälle asukiksi vaatteita syöviä elukoita, jotka olisi voitu ehkäistä neljästi vuodessa tehtävällä suursiivouksella.. Kaikella kunnioituksella, mutta ehkä se vika voi olla joskus jossain muussakin, kun naisen puutteellisissa siivoustaidoissa.

Olin tässä vaiheessa oikeesti aivan itku kurkussa ihan silkasta ärtymyksestä, nälästä ja reilun tunnin siivouksesta ja tavaroiden sullomisesta jätesäkkeihin vinttiin meneväksi ja kun vihdoin sain suunvuoron ja kerrottua, että niin, ne ötökät mitä ilmeisimmin siis edelleenkin asustaa tuolla seinän sisällä, jossa se puhtaanapito ja myrkytys on melko hankalaa, saan vastaukseksi ”Niin, asiani oli siis se, että samanlaista ongelmaa ei ole aiemmin ilmennyt” ja luurin korvaan! Mitä hittoa?! Nyt vaan selailemaan uusia asuntoja tai odottelemaan, että loputkin mun lempparivaatteista syödään rei’ille. Mun tekisi oikeesti mieli soittaa sille vanhalle vuokraisännälle ja selittää tää tilanne, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa! Joo, pieni reikä välillä siellä täällä, mutta tän takia iso kasa mun vaatteista on joutunut viimeisen parin vuoden sisällä roskakoriin ja vieläpä ihan itsestä johtumattomista syistä. Nyt vaan pitäisi päättää, kumpi on tärkeämpää, kiva ja suht.edullinen asunto (ja muuttorumbalta säästyminen) vai mun vaatekaapin sisältö..

Sori pieni avautuminen. Ainiin ja onko kellään ollut (vyö)turkiskuoriaisia lemmikkeinä kotona ja mitään tietoa, miten niistä mahdollisesti pääsisi eroon? Olisi sattuneesta syystä tosi kiva nimittäin tietää.. 🙂

T: Iines, jonka vaatekaappi on varmaan pian enemmän tai vähemmän täynnä hienoja reikäisiä vaatteita!

37 vastausta artikkeliin “pienisuuri ongelma…”

  1. Ainakin No fashion victims Emmi kertoi omasta ötökkäongelmastaan juuri Voicella.. Emmillä taisi ainakin olla joitakin kikkakolmosia (:

  2. Voi eii! Noi on tosi kinkkisiä, kun ei ne meinaa lähtee millään ihanniinkuin luteetkin. Koko kiinteistöön pitäisi tilata myrkytys ja se tehdään parissa eri osassa, ainakin mun edellisessä kämpässä ne kävi myrkyttämässä samaisen ongelman takia kolmesti, koska joku naapuri oli tuonut ulkomailta niitä mukanaan vahingossa ja ne sitten levisi koko taloon yhdestä ainoasta huoneistosta 😀 tsemppiä hermoihin!!

  3. Asun itsekin vanhassa talossa ja juu mullakin on täällä "lemmikkejä" eri lajia tosin… Tää on siis mun oma peritty asunto ja muutin tähän n. 1,5 vuotta sitten ja noin parin kuukauden päästä muutosta niitä alko ilmestymään. Ensimmäiset löyty hellalta ja vessasta pesukoneen alta (ne kävi välillä reunoilla kurkkimassa, siks tajusin niiden olevan siellä). Myöhemmin selvis että ne on ihrakuoriaisia jotka tykkää syödä rasvaa ja silloin tällöin "ihmispölyä" -vaatteita erittäin harvoin. Yhden ihrakuoriaisenki löysin kerran kylppärin lattialta koteloituneena, mutta se luojan kiitos oli ainoa (se oli vielä jotain mutanttirotua että se oli tuntosarvineen ja pyrstöineen n 4 cm pitkä).

    Isännöitsijä neuvo ostamaan Biokill nimistä myrkkyä jota sitten muutaman kuukauden suihkuttelin nurkkiin. Ongelma ei kuitenkaan hävinny vaan niitä oli koko ajan enemmän ja lopulta sitten taloyhtiön piikkiin tilattiin ammattimyrkytys mun asuntoon, joka toistettiin talven aikan kolmesti (kun ne perkeleet ei ottanu lähteäkseen). Mun piti pyydystää niitä ötököitä purkkiin näytteeksi niille myrkyttäjille 😀 Keväällä ne sitten ilmojen lämmetessä väheni pikkuhiljaa ja kesän aikana niitä löyty vaan muutama ja aina samasta paikkaa… Sen koommin niitten määrä ei oo hirveesti kasvanu, talvella ehkä muutama enemmän ja niihin on jo aika lailla tottunutkin kun ne ei onneksi mitään kummempaa tuhoa tee..

    Mulla yhdellä kaverilla oli koita yhdessä välissä ja sen sukulainen lähetti sille Saksasta jotain myrkkypapereita jotka teipattiin kaapin seinään ja se kyllä tehos.. Suomesta en oo löytäny vastaavia :/ Muita keinoja en oo kuullut ku että talvella kaikki tuulettumaan kovaan pakkaseen ja muuten voi "saunottaa" tekstiilejä eli viedä vaatteet löylyihin ja sitten kuulemma valkopippuri myös karkottaa niitä.

    Toivottavasti tästä romaanista jotain hyötyä löydät 🙂 Tosi ikävää kyllä tuo vuokraisännän käytös! Voihan se olla se itse ei edes joudu maksumieheksi myrkytykselle kuten en minäkään joutunut…

    – mirkku

  4. Niin ja lisäys vielä, että tosiaan koko talolle tehtiin kysely onko niillä näkynyt ja olihan niilläkin ja vähän muitakin, mutta siinä kohtaa taloyhtiö pisti kukkaron nyörit kiinni ja koko taloa ei sitten myrkytetty. Sekäänhän ei välttämättä olisi auttanut. Varmin tapa taitaa olla tosiaan se muuttaminen ja kaiken tavaran perusteellinen putsaus…

    – Mirkku

  5. Victoria: kiitokset, hermoja tarvitaan! 😀

    Anonyymi/Mirkku: siis kuulostaa melko oksettavilta myös nuo ihrakuoriaiset.. Mulla oli edellisessä (ja tässäkin asunnossa ennen putkiremonttia) sokeritoukkia, niistä nyt tosin ei ole minkäänlaista haittaa, vaikkeivat nyt mitään maailman ihanimpia otuksia olekaan 🙂 Se mua nyt tässä vähän ärsyttääkin, että täytyy joko itse alkaa tekemään asialle, (josta en tiedä yhtään mitään) jotain tai yksinkertaisesti vaan muuttaa pois 😀 Varsinkin kun vuokranajan velvollisuus nimenomaan on hoitaa tämänkaltaiset asiat, tai ainakin ottaa selvää miten toimia. Luin jostain setripuuöljystä äsken, jota tulisi levittää kaappiin lisotoihin, pitää varmaan kokeilla, jos niitä vielä ilmenee…

  6. mirkku: joo, luinkin tosta, että koko talo vaatii usein myrkyttämistä .. Harmi, että taloyhtiön kokous oli just viime viikolla.. Pitää varmaan alkaa pommittaa sitten isännöitsijää 🙂 Kiitos vinkeistä!

  7. Moi

    Mulla oli just sama ongelma tammikuussa, pakkanen ja kuuma vesi tappaa turkiskuoriaiset, ja samaten tuo aikaisemmin mainittu biokill.. mulla luojan kiitos ötökät hävisi sillä, että pesin kaikki(!) vaatteet, ja pesun jälkeen suljin ilmatiiviisiin pusseihin ja laatikoihin, vein kaikki petivaatteet ym. pakkaseen muutamaksi päiväksi, ja sen jälkeen suursiivous asunnossa, eli hyönteismyrkyt asuntoon viikonlopun ajaksi… eipä ole sen jälkeen näkynyt yhtäkään ötökkää, onneksi… Itsekin asun vanhassa rakennuksessa ja ongelma on se että ne saattavat tulla muista asunnoista eli siinä mielessä se olisi järkevää myrkyttää koko talo samalla kertaa.. täytyy kyllä sanoa, että vuokranantajasi kuulostaa oikein "ihanalta". tsemppiä!

  8. Moikka! En halua säikytellä mutta voihan itku tota tilannetta. Mä asuin itse vuokralla vanhassa puutalossa, josta noita yököttäviä turkiskuoriaisia löyty. Ihan ensiksi, turkiskuoriaiset elävät talon _rakenteissa_, eli niitä ei saa pois vaikka kuinka puunaisi ja siivoaisi. Myöskään mitkään kaupan myrkyt ei tehoa, vaan usein tarvitaan tuholaistorjuja, joka myrkyttää koko talon/rapun. (Myrkytyskertoja saattaa tarvita useamman)

    Mun vuokranantaja ei myöskään ymmärtäny (tai veikkaan kyllä että hän tiesi ötököistä varsin hyvin vaikka esitti muuta) ja nauroi ja käski suihkuttaa raidia..
    Mun ratkasu oli muuttaa pois (jouduin heittämään huonekaluja, vaatteita, petivaatteita yms pois, kun en uskaltanut ottaa mukaan/ saanut kaikkea pestyä 60-> asteessa tai myrkytettyä.( Niin ja vakuutus ei tietenkään korvannut))

    Se mitä sun mun mielestä nyt kannattaa tehdä, on että kyselet naapureilta onko heillä näkynyt kyseisiä ötököitä. Jos on niin voisitte yhdessä vaatia talon huoltoyhtiöltä kunnon myrkytystä.

    Sen tosin haluan tosin vielä sanoa että mun entisessä asunnossa se kuoriaisongelma oli ihan älyttömän iso, eikä se teillä välttämättä ole ollenkaan niin paha.

    Toivottavasti pääsette niistä eroon mahollisimman pian!

  9. Meidän vuokrakämpän "lemmikit" rajottuu tohon parvekkeen puluihin, joista tässä kahdeksan vuoden asumisen aikana on tullut mulle inhokkielukat numero yksi.

    Just viisi minuuttia sitten mieheni tuli tupakalta tosta partsilta ja totesi että ne ällötykset on tämän päivän aikana kasanneet oikein risuista PESÄN tonne pöydän alle. Kuinka ällöttävää?!!!!

    Koska yksityinen vuokraemäntämme on totaalinen kitupiikki lehmä, jos suoraan sanotaan, niin soitettiin sitten taas kerran samantien sille kysyäksemme että eikös olis ihan hyvä idea ihan heidän oman kiinteistönsäkin arvon ja kunnon takia, että tohon parvekkeelle asennettaisi lasit.
    Ei kuulema käy.

    Voi vittu. Jatketaan siis yhdeksättä vuotta onnellista yhteiseloa, minä, mun mies ja toi ällöttävä salmonellapululauma 😛

  10. Voin kokemuksesta kertoa että nuo kuoriaiset ja niiden kanssa taistelu on yhtä helvettiä!!
    Täällä mainittu biokill ei tapa muna vaiheessa olevia ja kuoriaiset vaativat ammattimyrkyttäjän paikalle. Myrkytys tehdään 2 kertaa.
    Vaatteet yms. tekstiilit vaativat pesun kuumassa, pakastuksen (mikä näillä ilmoilla ei ole ulkona enää mahdollista) tai 2 h kuumassa saunassa yli 90 astetta.
    Kerrostalossa usein leviävät helposti ja kuoriaiset ovat lopulta monen asunnon riesa :/

    Kun teillä kuoriaisia nyt on ne voivat helposti levitä muuton seurauksena.

    Olen itse loppuvaiheessa tätä helvettiä ja todella paljon tsemppiä ja jaksamista taisteluun! 🙂

  11. Meillä on noita samoja tuholaisia. Ne itse kuoriaiset ei yleensä vaatteita syö, vaan ne toukat. Meillä kyseisiä hirvityksiä tulee vaatehuoneeseen ilmanvaihtokanavan kautta.

    Muualta noita öttiäisiä löytyy hyvin hyvin harvoin. Niitä on todella vaikee hävittää kokonaa, mut yleinen siisteys auttaa todella paljon. Tekstiilejä ei kannata säilytellä lattioilla ja harvemmin käytettävät kannattaa laittaa ilmatiiviisii pusseihin tai laatikoihin.

    Meillä asia on tällä hetkellä hallinnassa sillä, että siivottii vaatehuone perusteellisesti, pestii vaatteet (60 asteessa) ja laitettii vaatteet kannellisii muovilaatikoihin.

    Huolellista siivousta kannattaa harrastaa vähän useemmin (siis sitä et imuroi jokaikisen nurkan ja pesee lattiat ja lattialistat jokaista nurkkaa myöten huolella). Huonekaluja kannattaa aika-ajoin siirrellä paikaltaa ja siivota niitten alta ja takaa.

    Ennen, ku lähtee muuttamaa, kannattaa selvittää kuin pahasta ja laajasta ongelmasta on kyse. Lopulta melko pienellä vaivalla noi ötökät voi pitää poissa ja vaatteet turvassa.

    Jos päädytte muuttamaa pois tosta asunnosta, ni pidä mielessä, et noi öttiäiset kulkeutuu todella helposti mukana uuteeki kotii ja noita löytyy nykyää aika suuresta osasta vanhoista taloista. Noi ku elelee talon rakenteissa, ni niitä on lähes mahdoton edes ammattilaisten suorittamilla myrkytyksillä täysin hävittää.

  12. Hei,

    Otan osaa! Itse asuin 3 vuotta asunnossa jossa taistelin noita inhottavia paskiaisia vastaan.

    Ensinnäkin myrkytys kuuluu taloyhtiölle ja jos asukas vaatii myrkytystä he eivät voi kieltäytyä, eri asia on myrkyttävätkö vain sinun asuntosi vai koko rapun. Harvemmin ovat niin fiksuja että myrkyttäisivät koko rapun jolloin ongelma voisikin hävitä. Asunnon myrkyttämisessä kuoriaiset tulevat silloin tällöin takaisin..

    Kotikonsteja on käyttää setripuusta tehtyjä puun paloja, jotka karkoittavat kuoriaisia ja toukkia (Toukat ovat niitä jotka tekevät reikiä). Paras aine on setripuuöljy. Toukat ja kuoriaiset kuolevat välittömästi kun ovat kosketuksissa öljyyn. Molemmat ovat luontaistuotteita eivätkä näin haitallisia lemmikeille.

    Itse laitoin kaikki tavarani kaapeissä muovilaatikoihin(ikeasta saa hyviä kannellisia) jolloin toukat eivät päässeet käsiksi vaatteisiin.

    Toivottavasti pääsette eroon niistä, itselläni tuli eteen muutto sillä asunto myrkytettiin 3 kertaa ja vaikka määrä väheni huomattavasti niitä tuli aina vaan lisää koska koko rappua ei koskaan säästö syistä myrkytetty.

  13. Voi eiii!! Mulla on ollut noita ötököitä. Myrkytysfirma myrkytti niitä kolmeen kertaan, mutta eivät lähteneet. Kun asuin opiskelija-asunnossa, niin vaadin (huusin ja meuhkasin ja kirosin ja itkin) sieltä toimistolta heti välittömästi uuden asunnon. Sain asunnon ja muutin samana päivänä.
    Ja täällä ei niitä ole onneksi.

    Vaikka niistä ei varaa olekkaan, niin mun mielestä ne on niiiin kuvottavia, että en vois ikinä vaan yrittää totutella asiaan.

  14. Voi ei, oon bongannu meiltäkin noita toukkia jo pari kappaletta:((( apuva!! ja on mullakin trikoopaidoissa hirveästi ollu reikiä, mut sit ei muun perheen vaatteissa oo ollu mitään.. Oon aina pistänyt sen pesukoneen piikkiin 😀 hei hyi, nyt alko ällöttämään!!

  15. Ou nou, turkkarit on kyllä ihan hirveä riesa! Itselläni on kokemusta kahden asunnon verran, pahinta tässä on se, etteivät ne todennäköisesti edes kulkeutuneet mukana muutossa (oltiin asuttu tässä kämpässä melkein vuosi, ennen kuin niitä paskiaisia alkoi taas näkymään). Molemmat talot ovat vanhoja kerrostaloja, eli oikeita turkkareiden paratiiseja.

    Mun lukemien vinkkien ja kikkakolmosten mukaan ainoa oikeasti ja pysyvästi toimiva keino munien/toukkien hävittämiseen vaatteista (kannattaa siis totutella siihen, että eivät häviä rakenteista millään, kuten on jo käynyt ilmi) on joko saunotus väh. 90 astetta ainakin pari tuntia tai sitten pakastus pakastimessa viikon verran. Monessa paikassa kerrotaan, että pelkkä 60 asteen pesu riittää, mutta itse olen sen verran vainoharhainen, etten valitettavasti usko ton toimivuuteen. Itse siis pakastin muuton yhteydessä kaikki vaatteeni, jonka jälkeen iskin ne pesuun. Siinä oli hirveä homma ja olin todella hajalla siinä vaiheessa, kun toukkia alkoi taas löytymään…

    Vaatteet kannattaa säilyttää kannellisissa laatikoissa ja punaseetripuuöljyä voi levittää esim. listoihin ja vaatekaapin sisälle. Punaseetripuisia puupaloja voi ripotella vaikka vaatekaapin hyllyille (niitä voi öljytä myöhemmin, jolloin niiden teho palautuu). Noita punaseetripuutuotteita löytyy ainakin Helsingissä Stockalta. Sitten on tosiaan noi perusjutut eli ei vaatteita lattialle, pölyt veks heti – noiden avulla tilanteen pitäisi pysyä hallinnassa, tai ainakin pakottaa toukat muuttamaan naapuriin. Jos muutto tulee eteen, kannattaa oikeasti harkita että voisko jostain huonekaluista, matoista tms. luopua. Niitä kun ei voi välttämättä pakastaa/saunottaa ja jos haluaa olla varma, ettei saa ylimääräisiä kämppiksiä seuraavaan asuntoon. Itse haaveilen jättäväni kaikki kamat nykyiseen kämppään muuton koittaessa, tuskin on mahdollista, mutta aina saa haaveilla 🙂 Sen verran ärsyttävää tää touhu on ollut!

    Hirveästi tsemppiä, kohtalotoveri pitää peukkuja häätöoperaatiossa!

  16. Hei Iines!

    Täällä yksi kohtalotoveri lisää. Meillä noita alkoi ilmestyä pari vuotta sitten, ensin tosiaan silmään niitä toukkia tai mitä lie ovatkaan ja googletuksen perusteella lähti meidän kämppä suursiivoukseen. Tavaraa kannettiin roskiin IHAN älyttömästi. Kaikki jäljelle jääneet vaatteet ja tekstiilit pesin mahdollisuuksien mukaan 80:ssä tai pidin niitä ihan pakkasessa yön yli. Tämän jälkeen pakkasin vaatteet ilmatiiviisiin laatikoihin vaatehuoneeseen. Ihan järkyttävä se rumba oli ja aikaa siihen sai kulumaan. Meillä myrkytettiin myös tuolla biokillillä.

    No vihdoin rauha palasi maahan, kunnes vuoden päästä keväällä niitä alkoi taas ilmaantua.. Soittelin vaikka mihin asiasta ja sain kuulla melko tylyn tuomion; yhden kämpän myrkytys ei auta mitään. Ne kulkeutuvat muista asunnoista/talon rakenteista esim. ilmastointikanavien kautta ja syövät juuri tekstiiliä, tekstiilipölyä ja paperia.

    Mun hermo ei enää kestänyt sitä sillä olen todella ötökkäkammoinen ja mulle tuli loppujen lopuksi itselleni niin hirvee olo siitä että me muutettiin uuteen kämppään.

    Ennen muuttoa vedettiin vielä sama putsaus ja kuurausrumba läpi sillä ne kuulemma melko usein muuttavat myös mukana 🙁 Nyt ollaan asuttu vuoden verran uudessa kämpässä eikä niitä ole enää näkynyt.

    Tsemppiä, hermoja ja voimia!! Niitä ei nimittäin voi tässä tapauksessa olla liikaa!

    Ja on kyllä aika v-mäisen kuuloinen tuo vuokraemäntä :O

  17. Hui helkkari.. itselläni on ötököihin aika suuri fobia, ja tekstissäsi kun mainitsit juuri noista ötököistä, niin teki oikein pahaa.. yh, sinuna muuttaisin heti pois sieltä ! ;/

  18. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ ei olis pitäny lukee tätä! Oon asunu nykysessä kämpässä vasta pari kuukautta ja viime viikolla huomasin tollasen ötökän (googletin kuvan). En aatellu sen enempää, liiskasin vaan ja vedin pöntöstä alas ja ajattelin että ongelma ratkaistu. 😀

    Vielä en oo vaatteissa havainnu reikiä mutta nyt alko ällöttää ihan hemmetisti 🙁

  19. Hyi teki pahaa lukee tota, koska meillä on ollut aivan sama ongelma joskus, ni sitten tuli myrkyttäjä myrkyttämään koko asunnon ja sitten luojan kiitos niitä ei ole enää näkynyt. Mutta sen jälkeen kyllä ollaan muutettukkin ja tuosta kokemuksesta jäänyt kamala ötökkä kammo !

  20. oi kamala , meillä oli niitä edellisessä asunnossa ja suurin osa vaateista täynnä just noita pikkureikiä ! onneksi uudessa asunnossa ei oo reikiä vaatteisiin ilmaantunut ; onneksi ü sulla on ihana blogi !

  21. Voi ei! Kuulostaa kyllä järkyltä tuo ötökkäongelma, ja vielä järkymmältä teidän vuokranantaja! Koska satuin itsekin asumaan pari kuukautta sitten vuokralla asunnossa, jonka omisti melko samantyyppinen hlö, niin oli ihan pakko tulla kysymään että ei kai vaan oo kyseessä sama tyyppi (Laura G)? Hän selitti nimittäin just samalla tavalla noita "naisen kuuluu tehdä" -asioita, syyllisti, väisti vastuun ja löi luuria korvaan + kävi omilla avaimillaan asunnossa yhtä mittaa.

  22. Huhhuh! Toi olis niin mun pahin painajainen :/ Pitääpä alkaa ihan varmuuden vuoksi kuuraamaan aamulla kämppä lattiasta kattoon ettei vahingossa meille eksyiskään…

    Toivottavasti pääset jollain konstilla ällötyksistä eroon 🙂 Aika paljon myös kohtalontovereita löytyy näköjään niin vinkkejäki saat!

    Sansai

  23. Hei Iines!

    Toivottavasti et ole vielä käyttänyt omia rahojasi mihinkään aineisiin tai muihin juttuihin ötököitä vastaan! Vuokranantajan velvollisuus on vastata siitä, että huoneisto on kunnossa vuokrasuhteen alkaessa ja vuokrasuhteen aikana, eli juuri tällaisissa tilanteissa kun jotain siellä ilmenee! Sinulla on ilmoitusvelvollisuus kun huomaat jotain vikoja tai ongelmia asunnossa, kuten olet juuri nyt tehnyt! Isännöitsijään kannattaa olla yhteydessä ja soitella uudestaan vuokranantajalle. Hän ehkä olettaa että naisena et ymmärrä/uskalla vaatia niitä asioita joita vuokranantajalle lain mukaan kuuluu, onhan se tietysti halvempaa sille muijalle (kun näköjään siivouksessakin vetosi modernilla tavalla sukupuoleesi… 😀 ). Mutta siis, kirjoitukseni pääpointti oli se että älä itse missään nimessä itse osta mitään tai muuta, vuokranantaja rikkoo lakia ja myrkyttäjät tai vastaavat sinne täytyy saada! Minusta on ärsyttävää kun ihmiset ei vaadi oikeuksiaan, varsinkin tällaissessa vuokralainen/vuokranantajasuhteessa, koska se vuokranantaja sitten kusettaa seuraavaa asukasta ihan samalla tavalla ja vanhat ihmiset ei ota nuoria naisia useinkaan vakavasti, ihan oikein että niitä uhkailee vähän. Lisäksi olet tässä suhteessa heikompi osapuoli (vuokralainen) eli ongelmiasi ei voi sivuuttaa. Mitään salaliittoja ei muiden kommenttien ohjeista huolimatta tarvii alkaa vääntämään, sinulla nyt vaan on Suomen lain mukaan oikeus saada asua inhimillisesti ja itseasiassa tuolta ötökkäajalta jollain tavalla saada kompensaatiota vuokrasta ehkä, koska asunto ei ole siinä sovitussa kunnossa jossa menit sen vuokraamaan eli oletit sen olevan ötökätön. :)n Toivottavasti kerrot blogissa miten asian kanssa kävi. -Mipsu

  24. Yhden asunnon myrkyttelyt ei paljoa auta, kun noi ötökät elelee siellä pitkin taloa ja tulevat teille uudelleen pian. Mä elin niiden kuoriaisten kanssa 7 vuotta ja muutin sitten pois.

    Kirpparivaatteiden mukana niitä muuten saa myös riesakseen.

  25. Moikka!
    Inhottava ongelma, itsellä oli sama juttu, samassa kaupungissa itseasiassa, vanha talo myös… mä en koskaan nähnyt yhtään ainutta ötökkää, mutta kaiken ne kyllä jyrsivät hajalle yhden kesän aikana… meni pari jätesäkkiä neuleita, takkeja yms… niin ja makuupussi ja ties mitä. En tiedä mitä ongelmalle nykyään kuuluu, muutettiin pois. Ei kyllä pelkästään ötökkäongelman takia, mutta kuitenkin. Ymmärrän kyllä ärsyyntymisesi paremmin kuin hyvin, eipä vuokranantajasi kovin rakentavasti asiaan suhtaudu!Tsemppiä kovasti!

  26. Muuta muualle. Sua alkaa vaan ajan kanssa vituttaa maksaa vuokraa tollaselle tekopyhälle ämmälle.

  27. Onpa uskomattoman törkeää käytöstä vuokranantajan taholta! Niin ankeaa kuin muuttaminen onkin, niin olen edellisen anon kanssa samaa mieltä: jos ei asiat muutu, niin muuttakaa, muuten kärsitte ötököistä ja kestoärsytyksestä niiden takia. Kenenkään ei tarvitse sietää tuommoista. Toivottavasti ongelma ratkeaa, tsemppiä!!

    -Tinsku

  28. Yleinen ongelma, joten don't worry! Suosittelisin ottamaan yhteyttä isännöitsijään. Itse sain turkiskuoriaiset riesaksi Helsingin keskustan vanhasta talosta, olipa kiva kun kerran työnsin käteni pipokoriin ja se suorastaan kuhisi noita kammotuksia 😀 Pipot kärräsin suoraan pesukoneeseen ja 90 asteen ohjelma pyörimään. Eihän se ongelma siihen kadonnut, jossain rakenteissa elelivät ja muuttivat sitten mukanani toiseen kaupunkiinkin. Siellä pääsin niistä eroon ahkeralla siivoamisella ja jollain markettimyrkyllä säännöllisesti suihkuttelemalla.

  29. uuuuugh, mulla ei oo tähä mitää neuvoa tai mitää, sormet ristissä istun tässä nyt vaan ja toivon ettei omalle kohdalle satu mitään tommosta, oon kyllä ötökkäkammosin ikinä!

    toivottavasti vuokra-antaja tulee järkiinsä ja asiat lutviutuu…

    ps: ei oo paras idea lukea tätä pimeessä sängyllä läppäri sylissä, pieni vainoharha iskee ja oikein "tunnen" kuinka koko sänky kuhisee jotai ötököitä :D:D

  30. Ei oo ollut turkiskuoriaisia, mutta kuulemma tervaisia "puupaloja" myydään jotka pitäisi karkoittaa kaikki örkkimörkit. Näitä puisia paloja myydään n.10 kpl erissä ja niitä ripotellaan taskuihin ja vaatekaappeihin.

  31. Hei,

    Valitettavasti voin sanoo, et ongelma on sen luontoinen et turkiskuoriaset ei lähe millään omilla keinoilla, koska niiden pesät sun muut ällöttävät systeemit on nimenomaan siellä seinien jne väleissä :/ ja usein on nimenomaan vielä niin, että priaatteessa koko taloyhtiö pitäis samal kertaa myrkyttää, koska ne ovat usein levinneet myös muuallekin kuin vain yhteen asuntoon.

    Eli kokemuksesta voin sanoa, että ammattimyrkyttäjä paikalle, kävi meillä ainakin varmaa pari-kolme kertaa, ja vaatteet sen jälkeen ulos pakkaseen jne. JA taloyhtiönhän tällanen tulee maksaa/hommata, ei todellakaa vuokralaisen. Et todella voi tietää, mistä ne on sinne tulleet, eli ei pelkästään sun ongelma.

  32. Ei vitsit!

    Mulla on kans ilmestynyt kovasti reikiä vaatteisiin ja ne ei aina oo ihan pieniäkään! En oo kyl mitään ötököitä bongannut, paitsi kerran, joten taitaa olla semmoiset kyseessä. Hyih.

    Toivottavasti saat jonkun avun ongelmaan, mun täytyy varmaan kans pyytää joku viisaampi mua tänne auttamaan 😀

Vastaa käyttäjälle mari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.