kukkuu!

Joku siellä oli jo huolissaan, kun musta ei ollut kuulunut kahteen päivään mitään, mutta elossa ollaan. Viime päivinä on ollut vähän muuta hommaa, kun tämä blogi, joka nyt ei varsinaisesti ole ykkössijalla mun elämässä.

Mulla oli pari päivää lihakset niiiin jumissa siitä BC:stä, etten voinut kunnolla edes puhua, sunnuntai töissä oli täyttä tuskaa! Tein maanantaina myös ihan järkyn suursiivouksen..taas. Sulatin pakastimen ja pesin jääkaapin sisältä tiptop, kuinka ylpeä saankaan nyt olla itsestäni! Nyt keväällä, kun oon viettänyt enemmän aikaa kotona kouluhommien parissa ja vähemmän töissä, niin on jotenkin alkanut katsoa kotiakin vähän eri silmällä. Ennen vihasin siivoamista, nyt mun on vaan aivan pakko jynssäillä täällä koko ajan ja onhan se tietty vähän helpompi pitää asunto siistinäkin, kun siivoa aina joka päivä vähän. Okei, en kuulosta enää yhtään itseltäni!

Sain parin päivän kotona jurnuttamisella jumitettua mun aivot niin pahasti, että hyvä kun osasin eilen pilkkoa sipulin. Kävin eilen illalla Noran kanssa 1,5h koiralenkillä ja osasin just ja just suurinpiirtein muodostaa lauseita.. Tapahtuuko muille koskaan näin, jos kyhnöttää päivän tai pari vaan kotona? Muhun on varmaan nyt iskenyt taas se jokavuotinen kevätväsymys, tänään oli nimittäin niiiin tuskaa päästä sängystä ylös ja kun on pari päivää toivonut, että ois merkattu kalenteriin oikeesti jotain ohjelmaa tai vaikka ees töitä alkuviikoks, niin toivookin yhtäkkiä, että vois vaan lillua kotona vielä yhden päivän. Tänään kuitenkin siis koululle ja illalla Noran rökitettäväks sulistunnille, jospa se vaikka viimeistään sais mun aivot herätettyä tästä horroksesta.

Ainiin ja sain eilen jonkun tilapäisen mielenhäiriön ja revin pidennykset päästä irti..

Oli kiva illalla muhitella päässä kunnon tehohoitoja, mutta veikkaan, että tää innostus omaan tukkaan lopahtaa viimeistään huomenna. Osasin kuitenkin ennakoida ja varasin ensi tiistaiks ajan kampaajalle. Otan nimittäin sen elämäni ensimmäisen teippipidennyksen, jännittää!

Ja ennenkö tulee taas ensimmäinen ”voitko jo vastata kommentteihin”-kommentti, niin kerron jo etukäteen, että vastailen niihin heti kun ehdin. Jos jonkun sillä hetkellä tehtävä nettitilaus/päivän kokkailut/muu ongelma on mulle esitetyn kysymyksen varassa, niin sille en valitettavasti mahda mitään. Googlesta löytyy varmasti nopeiten vastaus yleisimpiin asioihin, koska tällä hetkellä kommentteihin vastailu valitettavasti kestää 🙂

17 vastausta artikkeliin “kukkuu!”

  1. Hih! Hauskat loppukommentit. 🙂 Kun näitä blogeja lueskelee, niin kuulostaa siltä (ja voi itsekin havaita) että kommettiboksiin tulee välillä myös hyvin mielenkiintoisia kommentteja. Jotekin vaikuttaa siltä, että osalla porukasta on erikoinen käsitys bloggaamisesta.

    Jengi vaikuttais luulevan, että blogi olis vähän niinkun joku palvelu. Ihan kun lukijoilla/asiakkailla olis jotenkin oikeus vaatia hyvää palvelua kuten yleensä on totuttu. Vaikka tosiasiassa bloggari ei ole tilivelvollinen selittelemään, taikka saati velvollinen vastaamaa komentteihin. Sitäsitten vaan vastaa jos huvittaa ja ehtii!! Tietty kommentointimahdollisuus juuri tekee blogista blogin. Mutta luulis että sinunkin tapauksessa ihmiset olisivat ymmärtäneet, että tää on sulle se harrastus ja ei ensisijainen juttu elämässä!

    Blogeissa kaikki tapahtuu puhtaasti bloggaajan ehdoilla!!

    GO ON IINA!!!

  2. P.S. Tosi nätit hiukset sun omatkin. Ihana kevyen ja luonnollisen näköset 🙂 VAikka hyvät on pidennykset ja itse meinaan ottaa kesäksi piiiitkän tukan 🙂 Kuinka aurinko ja valo onkin samalla niin ihanaa mutta saa myös väsymystä aikaan.
    T: pössö

  3. Hei taustalta! Oon seuraillu sua aiemmin hiljaa, mutta nyt on pakko sanoa, että pidän paljon enemmän hiuksistasi ilman pidennyksiä. Pidennykset on lähes poikkeuksetta kaikilla rumat. Mielipiteitä maailmaan mahtuu ja tämä oli ainoastaan mun. Jokainenhan tekee juuri niin kuin itsestään siltä tuntuu. Halusin vain sanoa omani. Mukavaa kevättä!

  4. Mulle blogi on ainaki nro 1 elämässä! Ihan sama joku koulu, perhe, ystävät.. Järkyttävää, ettet postaa joka päivä!!!!!!!!!!

  5. Moi,
    Sulla on tosi ihanat omat hiuset joten et tartte pidennyksiä! Anna olla ihan noin kun ne on kuvassa. Onhan se myös vaihtelua ja helpottaa myös laittamista ja pesua. Sulla on nätit kasvot muutenkibn ettei siinä tartte muuta viemässä huomiota kasvoista. Mukavaa kevättä!!!

  6. Moikka!
    Kuule, mua kiinnostais ihan hirmuisesti tietää (kaikkien mahdollisten rusketusjuttujen himoitsijana) että toimiko ne karoteenilisät mitä söit nyt keväällä? Eikös niissä ollut jotain punajuurta ja granaattiomenaakin? Tuntuuko että kun sellasia syö niin ruskettuis nopeemmin ja paremmin?

  7. Ihana blogi, seuraan:) Kysyisin muuten sulta kun tiiät kaiken rusketuksesta että mulla on tosi vaalee iho joka ei oikeestaan rusketu eikä pala, joskus vaan olkapäät. Niin kannattaako mun kesällä laittaa aurinkorasvaa? En oikein ymmärrä aurinkorasvoja että nehän niinkuin estää rusketusta vai miten? Että enhän rusketu sitten tippaakaan, tosi en sitten palaakkaan. Varsinkin aurinkoöljyt joissa on uv suoja, on outoja koska öljy tehostaa rusekettumista mutta toi uv suoja taas estää.. häh:)

  8. Miksi sä muuten liikut noin paljon? Eikö oo raskasta melkeen joka päivä vetää 10km lenkkejä? Ite kun lenkkeilen niin aattelen et tylsää tylsää tylsää tylsääääää 🙂

    Ja kysyisin vielä että auttaako sun mielestä karoteenipillerit ruskettumista?

  9. Hihi, löysin eilen tän blogin ja oon lukenut nyt tätä pari tuntia tonne yli vuoden vanhoihin juttuihin. Nätit sillon ihan eri näköseltä kuin nyt. Tai siis nyt kun katsoin näitä uudempia postauksia. Sulla on nyt jotenkin luisempi pää ja näytät jotenkin vanhemmalta 😀 Mut hyvä blogi

  10. hei! noita sun videopostauksia on mukava kattoa joten voisitko tehä videopostauksen jossa esittelisit sun lemppariesineitä esim. kengät, meikki, koru ymsyms..? =)

  11. hei! noita sun videopostauksia on mukava kattoa joten voisitko tehä videopostauksen jossa esittelisit sun lemppariesineitä esim. kengät, meikki, koru ymsyms..? =)

  12. iiiik, mäki otan ens viikolla elämäni ekat teippipidennykset! jännittää iha hulluna! pelkään että tippuu viimesetki omat hiukset päästä mut ei auta 😀 ku mä HALUUUUUUUUUUUUN! 😀

  13. Kokeiletko ihan huvin vuoks vaan teippipidennystä letityksen sijaan vai onko letityksestä paljastunutkin yllättäen jotain huonoja puolia?

  14. Pakko kommentoida nyt ihan aiheen vierestä… Olen tässä seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta nyt kun (sun blogin innoittamana) aloitin oman blogin, niin ajattelin että kommentoinpa jotain 🙂

    Mun mielestä tää on vaan niin ihanan aito ja konstailematon blogi, jaksaa lukea kuukaudesta toiseen 🙂

  15. Huvittaa joidenkin anojen kommentit kyllä 😀 ^^ haluisin kommentoida tuonne ylempään, että yleensä ihminen näyttää vähän erilaiselle vuosien jälkeen, mikä on siis aivan normaalia. ja karoteeni pilsut auttaa rusketukseen…itse yritän syödä nyt mahd. paljon esim porkkanaa 🙂

    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle Iines!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.