perjantai-aamun jurinat jälkikäteen

Tässä siis postaus, jonka piti ilmestyä eilen aamulla, mutta jota ei ikinä kuulunut, eli yay, sain siis toisinsanoen mun luonnokset takaisin!  Pistetään nyt sitten vielä julkaisuun, vaikkei ole enää kovin ajankohtainen..

Torstai ei todellakaan ollut mun päivä. Kävin päivällä koululla yhdessä lyhyessä palaverissa meidän projektin tiimoilta ja tekemässä tentin, jonka kysymykset oli taas aivan täyttä hepreaa sillä hetkellä, kun sain sen oman tenttipaperin eteeni.. Luulin lukeneeni hyvin, mutta näinpä siinä käy aina tenttitilanteessa, pää vaan tyhjenee kaikista niistä ajatuksista, jotka on vielä pari minuuttia sitten muistanut niiiin selvästi. Noh, kirjoitin muutaman sivun täyttä hepreaa ja toivotaan että menee läpi. Ois ehkä kannattanut painottaa lukemisessa enemmän esimerksiksi johdannaisiin tai fundamentaalianalyysiin sen sijaan, että oon mun lukemisen perusteella expertti sijoittamisen riskien hallinnassa ja tiedän kaiken sijoituspääoman hajauttamisesta ja pääomatuloveroituksesta, lol. Googletin itseasiassa ihan just  ja joo, menihän se fundamentaalianalyysikin itseasiassa aika oikeaan suuntaan, eli ehkä tentistä selvitään!

Mun päivän kruunasi joku kiva kohtaus, jonka sain matkalla kotiin ja jouduin taistelemaan joka askeleella, jotta oisin selvinnyt kotiin menettämättä tajuani. Meinasin jo mennä katukivetykselle istumaan ja soittaa jollekkin, että tuo mulle limsan tai jotain. Kotona kaaduin sänkyyn koko kroppa ihan kylmässä hiessä ja näkökenttä täynnä tähtisadetta pystymättä liikkumaan mihinkään ja jouduin väkisin ahtamaan poikaystävän laivalta ostamia tax-free karkkeja paremman olon toivossa, tuloksetta. Vaivuin jonkunlaiseen koomaan pariksi tunniksi makaamalla paikallani sängyn pohjalla etten ois oksentanut, jonka jälkeen olo oli ehkä asteen parempi, mutta se sitten siitä seuraavanpäivän tenttikirjaan kajoamisesta. Ehkä aamupäivän jyskyttävä päänsärky oli taas jotain ennakkovaroitusta tämmöisestä, kenties joku stressin laukaisema lievä migreenikohtaus. Ja kyllä, olin juonut ja syönyt aivan tarpeeksi tuona päivänä, enkä harrastanut rankkaa liikuntaakaan aikaisemmin tuona päivänä, johtuneekohan stressistä, tai sitten oon vaan kaiken tenttikriiseilyn keskellä yksinkertaisesti unohtanut syödä riittävästi.

Täytyy siis kohta lähteä taas täyttämään tenttipaperi sadalla tuulesta temmatulla epäjohdonmukaisella lauseella ja toivoa, että menee läpi (vaikka vihaan huonoja arvosanoja ja sitä, että mennään aina helpoimman mukaan, mutta aina ei voi vaatia itseltään liikoja, vaikka yleensä teenkin kaiken niin hyvin kun vaan ikinä pystyn), tai sitten vielä hannata ja siirtää tentti parin viikkoa eteenpäin uusintaan. Tää on niin mun tuuria! Ois tietty ollut melko fiksua ajoittaa tää vikan tentin luku-spurtti vähän aikaisempaan, kun viimeiseen iltaan, mutta mulla on aina kauheen vaikeeta yrittää keskittyä kahteen eri aiheeseen samaan aikaan ja niistä viikon takaisista lukemisista nyt tuskin enää paljoa ole muistikuvaa, edellisillan kertaus on ainakin mulle tehokkain tapa.

tosi söpönä kooma-kohtauksen jäljiltä… 🙂

Puolenpäivän aikoihin meillä ois taas mun luokkalaisen kanssa yritystapaaminen sen meidän heille tekemän projektin tiimoilta ja toivon todella, ettei muhun taas iske joku tommonen ihmekohtaus, kun ois taas ihan aiheellista olla asiallisena ja kyetä vielä iltapäiväksi töihinkin.

Kamalaa valitusta. No, mutta sitä mun parin viikon päästä koittavaa viikon lomaa odotellessa! 🙂

7 Replies to “perjantai-aamun jurinat jälkikäteen”

  1. tuli muuten mieleen,kun yhdessä videossa sanoit ettei välisi äitiin ole kovin hyvät,mutta menet hänen kanssaan tallinnaan? onko siis välit parantunut? (:

  2. Hei Iines!

    Olet niin suloinen 🙂 (hyvä kirjoittaa näitä kommentteja pienessä sievässä…) Mutta siis joo, muutama kysymys. Eli, oon seurannut blogias aika kauan, ja tiedän että oot käyttänyt NeuLashia, mutta siis onko ainoa? Meinaan että sun ripset on ihan uskomattoman pitkät naturelliksi.. 🙂 Toiseks, rusketuskin on kohdallaan. Onko rusketus peräisin partsiauringosta, Ausseista vai..? Ootko nyt käyny solkussa? (Käyn itsekin) Ja tuntuuko susta että ne AG-rasvat auttaa, vai käytätkö lähinnä kosteuttavina? Kolmakseen, en halua todellakaan kuulostaa narisevalta akalta tai asioihin puuttuvalta, mutta ootko testannu sun rauta-arvoja? Kerrot kuitenkin usein että väsyttää. Itellä oli sama mutta selvis että oli raudanpuutos 😮 Eikai mulla muuta nyt, tulipas pitkä juttu, huhhuh. Mut eikös blogit oo olemassa sen takia että saadaan vuorovaikutusta 🙂 Ja, jollen oo sanonut aiemmin, niin tykkään sun tyylistä ja blogista. Kerrot asiat kuten ovat. Pitääkin skarpata tän kommentoinnin saralta.. 🙂

  3. tinjj: hih kiitos <3

    Miranda: hihhih! kiitokset ihanasta kommentista 🙂 on multa mitattu rauta-arvot viimeksi viime joulukuussa, eikä ollut mitäään ihmeellistä, tämä nyt on aina tätä mulla, kun oon aina ollut tosi huono nukkumaan ja vielä kaikki stressi yms siihen päälle. Oon syönyt neuLashin lisäksi Priorinia, mikä myös auttoi ripsien kuntoon jonkun verran, tosin radikaalein muutos tuli neukkarilla.

    Ausseista tuli pohja ja ennen sitä lokakuun aiemmalta Aussi-Havaiji-Tahiti-matkalta eli koko ajan pientä pohjaa alla ja nyt vahvistunut siis partsilla istuessa, muutaman kerran olen nyt keväällä käynyt pari minuuttia silti solkussa 🙂 Ja käytän AG:tä lähinnä kosteuttamaan, mutta esim Sinfully black auttaa oman kokemukseni mukaan kyllä ihan siihen rusketukseenkin!! 😉 Ei haittaa pitkä kommentti, vuorovaikutus kunniaan! Ihanaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *