Espressokeitin tulee taloon!

Oon nauttinut mun jokapäiväisen aamukahvini viimeisen vajaan puolen vuoden ajan pikakahvina sen jälkeen kun mulla paloi lopullisesti järki mun ikivanhan keittimen oksettavaan suodatinlitkuun ja heivasin sen keittimen tonne kaapin perukoille, josta sen seuraava reissu on todennäköisesti kaatopaikka tai kirpputorin hylly euron hintalapulla varustettuna….. Noh, nyt alkaa noi muutamat pikakahvitkin olla jo aika nähtyjä ja sain toissapäivänä vihdoin aikaiseksi jotain suurta! Pistin nimittäin tilaukseen tän talouden ihkaekan espressokeittimen ja ”hän” on nimeltään Gaggia Evolution ja on arvioitu saapuvaksi uuteen kotiinsa parin viikon sisällä! 🙂 Vihdoin kunnon kahvia, eli ne kotitekoiset lattet, en malta odottaa!

Kävin keskiviikkona kynsihuollon ja työpaikan palaverin välissä nopsaa metsästämässä Sokokselta maidonvaahdotinta ja löysinkin nyt näin aloittelijan käyttöön tommosen Bodumin version, vaikka tavoitteena oli alunperin semmoinen, joka ois myös lämmittänyt sen maidon valmiiksi. Koitettiin siinä sitten Sokoksen myyjän kanssa pohtia yhden mallin kohdalla, että lämmittääkö härveli sen maidon vai ei, kun missään ei paketissa sitä selvästi lukenut eikä minkäänlaisia käyttohjeita löytynyt, joten toi neljä kertaa halvempi pattereilla toimiva oli varmasti tältä erää ihan hyvä valinta. Kai sen maidon nyt osaa itsekkin lämmittää!

Kysyisin nyt teiltä kahvi-ihmisiltä (tai no lähinnä latte-ihmisiltä) vähän neuvoja. Mitä maitoa suosittelisitte parhaimman koti-latten aikaansaamiseksi, jos nyt kuitenkin suljetaan pois se punainen maito? Onko kevytmaito liian luihua vai saako sillä tarpeeksi täyteläisen maun? Entäpä parhaimmat espresso-pavut tai vaihtoehtoisesti valmiiksi jauhetut purut? Nyt saa auttaa epätietoista Iinestä! 🙂

Ainiin ja onko kenelläkään kokemusta Gaggia-keittimistä? Toivottavasti kestää edes sen vuoden tai pari, tai siis toivottavasti tää mun into lämmittää ja vaahdottaa se maito ja muu raataminen sen aamukahvin eteen kestää kauemminkin kun sen kuukauden tai pari, heheh..

EDIT: ” Gaggia Evolution on pieni ja näyttävä Gaggia-keitin, josta löydät monia kalliimmista laitteista tuttuja ominaisuuksia. Keittimellä saat nopeasti niin espressot kuin cappuccinot ja caffè lattet nopean ja tehokkaan boilerin ja maidonvaahdottimen avulla. ” Hurraa, mun keitin sittenkin ilmeisesti sekä lämmittää, että vaahdottaa maidon!! 🙂

18 vastausta artikkeliin “Espressokeitin tulee taloon!”

  1. Tuollahan laitteella itselläänkin ainakin kuvan perusteella saa lämmintä maitovaahtoa. Taitaa vaan olla sama säiliö kahvivedelle ja maidolle. Mahdollisuus silti ilmeisesti on. 🙂

  2. Anonyymi: hmm oiskohan? En löytänyt kamalasti teknistä tietoa tosta keittimestä, eikä hintakaan ollut niin huima, että ainakaan erillistä maitosäiliötä olisi, mutta mikäli, niin mikäs siinä! 🙂

  3. mä laitan aina punasta maitoa:) Maitorasva on vielä terveellistäkin, älä huoli, et sä liho, tai jos lihootkin niin hyvä vaan! 🙂

  4. Tuossa keittimessä näyttäisi olevan höyryputki maidon vaahdotusta varten. Mitään säiliötä maidolle ei tuossa ole koska kyseessä ei ole täysautomaattinen keitin. Putkesta tulee kovalla paineella kuumaa höyryä ja putki asetetaan mielellään metalliseen maitokannuun jolloin maito sekä kuumenee että vaahdottuu samalla. Täysautomaattisessa keittimessä ei ole myöskään gruppoa eli kahvikahvaa vaan se jauhaa ja keittää kahvin automaattisesti koneen sisällä. Myös maito kuumennetaan ja vaahdotetaan koneessa eli alle laitetaan vaan kuppi ja painetaan nappia, valmis kahvijuoma tulee suoraan kuppiin. Mielestäni tuollaisessa puoliautomaattisessa keittimessä on paljon enemmän tunnelmaa, saa vähän itse touhuta kahvin eteen, mutta tulos on kuitenkin hyvä.

    Kevytmaidolla ja punaisella maidolla ei oikeastaan ole mitään välimuotoa, mutta omasta mielestäni punaisesta maidosta (3% rasvaa) tulee parempi muin kevytmaidosta (1,5%). Valiolla oli joskus jokin kahvimaito jossa oli kait 2,5% rasvaa, mutta se oli ihan hävyttömän kallista tavalliseen kevyt- tai kulutusmaitoon verrattuna.

    Ja tuosta maitovispilästä, sen kanssa touhuaminen on aika työlästä ja saavuttamasi vaahto on todennäköisesti pientä hötöä höyryputkella vaahdotettuun verrattuna. Jos tilaamassasi mallissa todella on höyryputki tarvitset vain ja ainoastaan sitä!

    -dolores

  5. nep: heh, testaamalla siis selviää! 😉

    Anonyymi: KIIITOS tietopaketista! Oon ihan pihalla näistä. Toivotaan, että tuossa on se höyryputki 🙂

  6. kahvinarkomaani ilmottautuu!!!!!
    käytän mutteripannuu, sil ei varsinaisesti tuu espressoo vaan mokkaa, joka on ns. laimeampi espresso, sillä paine tuossa keittimessä ei ole niin kova.
    kahvista tulee kuitenkin ihan sairaan hyvää ja oon jopa aivopessy ikuisen mokkamaster-fanaatikko poikakaverini juomaan lattea, joka tällä syntyy.
    tässä on kuva ikean euron maidonvatkaajalla saadusta vaahdosta http://whitetrashdisease.blogspot.com/2011/03/whats-story-morning-glory.html
    on ollu muute iha pirun hyvä vehje yhden euron hinnalla, wtf! vaahdon teen yleensä etukäteen ja lämmitän mikrossa. kuvassa vaahto on jo laskenu (koska otin kuvia aivan liian kauan hehe) mutta on mun mielestä ainaki paksua. tuo sun vatkaaja (myös mun vatkaaja) toimii muute ainoastaan rasvattomaan maitoon, eli ihan turhaa yrittää ees kevytmaitoo sil vatkata, ei onnistu.
    tuosta maidon rasvaisuudestahan voisaan olla montaa mieltä. mun mielestä punanen maito on ni ällöö et käytän latessakin aina rasvatonta. siihe makuun kyl tottuu vaik se litkua onkin. ei kestä kantti taikka kyljet punasta maitoo alkaa juomaan joka päivä puolen litran verran.

    toivottavasti autto! kysy meikän blogissa lisää jos tulee jotai, oon oikea kahviekspertti ;D

  7. Nata: hahaha siis mulle oli ihan uutta, että noissa vatkaimissa on jotain erojakin, että millasta maitoa ne vatkaa! 😀 No, hyvä että selvis tämäkin, pitää varmaan ostaa testiin tölkki joka maitoa ja pistää testimaistajaiset pystyyn! Mä kans katoin noita ikean vaahdottimia netissä ja mietin, että miten toinen voi maksaa 1e, kun toinen yli 10kertaa enemmän? Ilmeisesti silti toimii! Äh, en nyt enää malta odottaa sitä mun keitintä, että pääsen vatkailemaan, namiii! 🙂 Ja kiitos vinkeistä!

  8. mulla taas on vastaavanlaisen vaahdottimen kanssa parhaiten toiminut rasvaton maito, punainen tai kevytmaito ei jostain syystä vaahtoudu yhtä hyvin kuin rasvaton:) Että siit vaan koittamaa.

  9. Minustakin näyttäis, että tuossa on valmiina tuo höyryputki 🙂 En ainakaan keksi muuta tarkoitusta tuolle pienelle "kahvalle". Tämän sanon siis, sillä perusteella, että kerran oon laskenu laten ammattilaiskeittimellä:D Jos on saman tyylinen, ku kahviloissa niin kannattaa varoo sitä astiaa/kannua missä maitoo lämmität+tuota putkee, se oli tosi kuuma!
    Ois huippu tuollanen laite!

  10. Mä oon alkanu käyttää luomukevytmaitoa melkeen kaikkeen, suosittelen kokeilee myös sitä. Koostumus on vähän eri kun normi maidossa ja on paljon "aidompaa" tavaraa – joku rasvaton maitohan ei oo maitoa nähnykkään ku on nii käsiteltyä.

  11. Lattekahvissa parasta on oikeesti lämmitetty soijamaito! Voittaa mun mielestä myös punaisen maidon mennen tullen. Sen vaahdottimen suhteen en sit osaa sanoa mitään, omassa koneessa se ainakin vaahdottuu ihan hyvin 🙂

  12. Jos sulla on kuvan keitin, niin siinä on höyryputki. Paras vaahto tulee höyryputkella kevytmaitoon, saat sillä ns. "mikrovaahtoa" ja voit siihen taiteilla sit vaikka sydämen.Helpoiten saat vaahtoa rasvattomaan maitoon, mut se ei oo mistään kotoisin. Suosittelen ostamaan sopivan metallisen astian, missä sit höyrytät maidon, se helpottaa elämää aika paljon.
    No nyt sit pääset testailemaan satoja eri kahvipaahtoja ja eri sekoituksia, niistä sit valitsemaan vaan mieluisin.
    Tervetuluo kahvin ihmeelliseen maailmaa!

  13. wuhuu!! tää on niin jännittävää!! meijän äitin siinä superkeittimessä (joka tietenkin tuhoutui hyvin pian rajaloiden huushollissa) oli kans tollanen maidonvaahdotin, mut ikinä ei kukaan tainnu keretä koklaan 🙁 aaaaaah mieti aamulatte maitovaahdon kanssa pardella…..

  14. Kyllä tuossa keittimessä on vaahdotus/lämmitysominaisuus, en itseasiassa oo ikinä törmänny sellaseen missä ei olis? Se on toi musta pilli tossa oikealla. Parasta kahvia saat Valion kahvimaidosta, siitä tulee samettisen pehmeetä ja sen palamisesta ei oo suurta vaaraa koska se on tarkoitettu juuri noihin vaahdotettaviin kahvijuomiin. Myös punanen ja sininen maito käy. Rasvattomaan maitoon ei saa millään kunnon vaahtoa aikaseksi ja sen pohjaan palaminen on todennäköisempää aloittelijalla. Kahveja voit maustaa makusiirapeilla, joita saa ostettua ainakin stokkalta sellaisessa paketissa missä on n. 4-6 pientä pulloa ja kaikki eri makua. Espresso-kahvipuruja löytyy kanssa moneen lähtöön, niistä löytää itselleen sen parhaimman vaan reilusti kokeilemalla. Yksi hinta-laatu-suhde yllättäjä on ollut Pirkan espressopurut. Hyviä kahvihetkiä! 🙂

  15. Kokeile soijamaitoa! Erityisesti vaniljasoijamaito latessa on niin hyvää! Muutenkin soijamaidolla saa sellaisen hyvän ja pehmeän maun!

  16. sen vielä unohdin, että jos tuo vehje käyttää espressopuruja, eikä kahvipapuja, niin ikea (!!!!) yllätti taas meikäläisen! sieltä ruokakaupasta saa puruja enkä huomannu mitää eroo italiasta ostettuun sikakalliiseen kahviin verrattuna. kahvipavuista en tiedä, mikäli vehje sellaiset jauhaa. ikea <333 😀

  17. Anonyymi: joo, kohta on joka laatua jääkaapissa! 😀

    Riikka: joo näin on kun googlettelin, ihanaa! en malta odottaa 🙂

    Anonyymi: joo mä mietinkin, että kevytmaidosta tulis ehkä jo varmasti mun makuun tarpeeksi täyteläistä, kun on rasvattomaan tottunut 🙂 pitää testailla!

    Vilja: en ollutkaan älynnyt tollasta vaihtoehtoa, kiitos vinkistä! 🙂

    Anonyymi: ihanaa! 🙂 joo, se metallinen astia on nyt ostoslistan kärjessä!

    ronja: niinpä… ihailin jo eilen vinkissä eri kahveja, tosin ei ollut kun kahta espresso-laatua 😀

    Tara: Campadressa oli tarjous tolta merkiltä! 🙂

    Anonyymi: joo, toi oli vaan niin edullinen merkin asteen kalliimpaan verrattuna,että aloin jo epäillä ton toimintoja mutta nyt selvisi, että siinä tosiaan on se höyryputki, aivan huippua! Pitää kokeilla noita Pirkan ja käydä ostamassa testiin myös jotain vähän (muka) "fiinimpääkin" 😉 kiitos vinkeistä!

    Anonyymi: joo tuolla ylempänä joku jo vinkkasikin, en tosin tiennyt, että niitä löytyy maustettunakin!:)

    Nata: hahah what! mäkin haluan Ikeaan 😀 ei ollut mitään hajua, että siellä on nykyään jotain ruokatarvikkeitakin!!

Vastaa käyttäjälle Tara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.