jussi

Nyt on syöty kolme päivää putkeen ja meinaa rehellisesti sanottuna tulla huono olo, kun ajattelen noita juhannuksen aikana vatsan täyttäneitä ruokamääriä.. huhhuh! (Salaa tekis silti vielä mieli mussuttaa sipsejä.) Ens viikko sitten vähän terveellisemmällä linjalla. Mulla meinas eilen räjähtää pää tähän kotona istumiseen, kun missään ei oikein ollut mitään, mikään paikka ei ollut auki ja ulkona oli niin kurja kelikin, että sain ekaa kertaa reiluun viikkoon patistettua itseni lenkille, kun oli tullut pieni paussi sen lievän flunssan ja muiden kiireiden vuoksi. Ja olin 45minuutin kävely/juoksu-intervallin jälkeen niin totaalisen poikki, että kaaduin sänkyyn ja nukuin 3h päikkärit. Oli olokin sen jälkeen melko mielenkiintoinen..

Ja varoitus… nyt seuraa ihan vaan muutama ruokakuva. Jopa mulle tuli näistä ihan järkky nälkä, vaikka luulis, että kolmen pelkän mässäily-päivän jälkeen tekisi lähinnä pahaa edes nähdä näitä 😀

Ainakin viisi mun kalliista mansikoista oli puoliksi mätiä 🙁

Noh, tein mä oikeastaan muutakin kun istuin koneella ja söin, nimittäin pelattiin Trivialia, mutta siinä se aikalailla sitten olikin. Oon aina ihan tylsä juhannuksena. Lisäks vannoin kahtena yönä nukkuvani niiiin pitkään kun uni vaan maittaa, eli heräsin 06:30 kahtena aamuna ja tänään sain luojan kiitos nukuttua edes vähän yli yhdeksään.

Tänään sain pakotettua itseni taas juoksemaan, kun kelikin oli tänään (ihme kyllä) vaihteeksi jotain muuta, kun kaatosadetta.

Kymppikilsa hujahti tosta vaan, tosin nyt on olo myös sen mukainen. Mulla on aina ihan kamala pakkomielle saada täydet kilsat (tai minuutit, eli esim 45min, 43min ei suinkaan kelpaa, eikä myöskään 59min, vaan täysi 1h. Tällä kertaa tyydyin kyllä vaan tohon täyteen kilometrilukemaan) täyteen ja tarpeen mukaan juoksen sitten vaikka korttelia eestaas, kunnes saadaan kasaan tasalukemat 😀

Ainakin toivon mukaan kaadun illalla sänkyyn ja simahdan sekunnissa. Huomenna alkaakin sitten kuuden päivän työviikko, eli aikaisin nukkumaan! Voisin kyllä helposti nukahtaa jo nyt..

10 vastausta artikkeliin “jussi”

  1. mä teen tota ihan samaa juoksumatolla! 😀 pakko saada täyteen tasaminuutit tai -kilometrit, haha.

  2. Mikä toi puhelin/laite on johon saa tollaisen ohjelman joka mittaa kalorit, ja juostun määrän? Maksaako se ohjelma siihen? Ja pitiks siihe olla jotkut tietynlaiset Niken lenkkitohvelit että se toimii:D

    Terveisin: ei ainakaan tekniikkanörtti

  3. Anonyymi: iPhoneen ja iPodiin saa ton Niken ohjelman, iPhoneen maksaa pari euroa, iPhoneen 30e (sisältää lenkkarin pohjaan liitettävän anturan ja sit iPodiin liitettävän osan), eli noihin tarvii siis Nike+ -yhteensopivat lenkkarit, mut nykyään miltei kaikki Niket on niitä. Täältä löytyy joitain Nike+Apple-postauksia jos jaksat selailla: http://it-aint-hard-to-tell.blogspot.com/search/label/liikunta ja toi kalorinkulutus nyt on ilman sykemittaria vaan suuntaaantava, yleensä se on ainakin mulla todellisuudessa korkeampi ja Iphonessa on plussana vielä gps, joka näyttää juostun matkan kartalla ja mittaa sen etäisyyden vähän luotettavammin 🙂

  4. kyselisin sellaista, että millaset noi nellyn neela kengät on? vastasko hyvin sun kokoa? kun ite pähkäilen, että tilaisko koon 38 vai 39. kun välillä toi 38 menee, mut välillä taas ei…:O

  5. mun mielestä perus 36 🙂 mun kengänkoko on yleensä 34,5-35 mut tosta pysy toi 36:kin jalassa ku noi nilkkaremmi-systeemi pitää sen jämäkästä jalassa 🙂 voithan tilaa molemmat ja päättää kotona, palauttaa sitten toiset kun on noi ilmaset postarit ja palautuskin.

  6. Ah, ihan samat fiilikset. Onneksi nyt alkaa arki ja pääsee taas peruspuurtamisen ääreen 🙂
    Söin juhannuksena pitkästä aikaa pekoni-herkkusieniä ja muistin taas kuinka hyviä ne ovatkaan, nam! Ja niin nopeita tehdä.

  7. Little m: joo, oli kieltämättä eilen vähän pää tyhjänä tosta kotona kököttämisestä ja meinas puhua asiakkaille vähän mitä sattuu 😀 pekoni-herkkusienet on niiiin hyviä!

Vastaa käyttäjälle Little M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.