eilisen sähläystä

Oon nukkunut tosi monta putkeen taas niin huonosti, että meinasin ihan oikeasti pökrätä eilen sen jälkeen kun olin eka juossut aamusta asti ihan työkseni noiden alen pareissa ja sitten vielä ihan vapaaehtoisesti tuhlaamassa omaa rahaa. Saapuen siis kotiin, jossa odotti pari postin saapumisilmoitusta, eli Bixu mukaan ja sinne siis. Pääsin rauhottumaan vasta illalla ja sain jotenkin kvinoan jyvän juuttumaan vartiksi mun kitakielekkeeseen kiinni….. Ei lähtenyt irti vanupuikolla eikä pinseteillä, kunnes jotenkin sain sen riuhdottua irti. Siis oikeesti, ei tämmöstä voi tapahtua! (Paitsi mulle..) HAHA! Päivää piristi kuitenkin yks mun entinen nykyään Helsingissä asuva työkaveri aiemmasta firmasta, kuka tuli yllättäen moikkaamaan mua töihin 🙂

Viime yön taas nukuin luojan kiitos vallan mainiosti ja jaanpa kanssanne ilouutisen, nimittäin mun tän viikon kohokohta on se,  kun yks mun kesäkursseista jää kuukauden kesätauolle!! Mikä tosin tarkoittaa sitä, että koitan näpyttää niitä hiton tehtäviä sen ”loman” ajan ennakkoon. Huomena ois taas kolmen palautus, joten tulee tänään ja huomenna työntäyteinen ilta, nice.

 Sata kuvaa taas pahoittelut..

mami, asiaa!

 Farkut & farkkutakki/ JC
Tunika / Nelly, Jeane Blush
Korut & laukku / Glitter
Baltsut / Bianco

Eiliset Glitter-shoppailut. Mun piti ostaa noi pinkit sulka-korvikset jo kuukausia sitten, mutta aina viivyttelin niiden kanssa. Onneks niitä saatiin vihdoin lisääkin 🙂

Ja hain eilen ison kasan Nellyn tilauksia postista. Menee varmaan hetki noiden setvimiseen ja täytynee nukkua parin yön yli ja miettiä, mitä pitää ja mitä palauttaa. Näihin myöhemmin siis.

Oon taas vähän sählännyt tän ulkoasun kanssa tän kuvapalkin leveyden kanssa, tää ei tällä hetkellä tasaa tekstejä aikaan vanhoista postauksista, en tiedä johtuneeko siitä ettei noi uudet html-muutokset päde niihin ja joku joskus neuvoikin ton tasauksen mulle, mutta oon jo ajat sitten unohtanut miten se tapahtuu, eli saa toki neuvoa jos tietää!

Ja ps. vastailen rästikommentteihin tänään tai huomenna! Aikomus oli nyt aamulla, mutta partsille paistava aurinko ja rentoutumishetki ennen töitä vei voiton! 😉

Ihanaa ja AURINKOISTA päivää niille, joille on suotu tänään vapaapäivä!

9 vastausta artikkeliin “eilisen sähläystä”

  1. Ihania Glitter-ostoksia jälleen kerran – varsinkin nuo pinkit sulkakorvikset! 🙂 Pitäisi itsekin lähteä käymään pitkästä aikaa kaupoilla, alennuslöytöjen perässä, mutta oma terassi ja aurinko houkuttelee enemmän.

  2. Harmi kun kohta nettiostoksissa palauttamisenkin maksaa asiakas itse :/ kuinkahan paljon sitten tulee tilaaminen vähenemään..

  3. luen vaan sillon tällön sun blogia ja lähes aina törmään postaukseen jossa valitat väsymyksestä, kivusta, päänsärystä ymym. ei jaksa lukea sellasta valitustekstiä koko ajan.. ei oo mitenkään muodikasta olla stressaantunu ja liian kiireinen ja väsyny… tee hyvä nuori ihminen asialle jotain jos oikeesti jaksat noin huonosti. saatat vastata että ei ole pakko lukea, mutta sun blogissa on paljon hyviä puolia jotka koukuttaa, tää ainainen valitus on vaan pitkä miinus minkä takia ei viitikään ku välillä tulla vilkasemaan.. anteeks, oli pakko antaa tää palaute. tsemppiä! Jensi

  4. Elli: joo lähde ihmeessä, sieltä voi löytää vaikka mitä! 🙂

    ANonyymi: no höh josset uskalla 🙁 itselläni ei ole koskaan ollut nettikauppojen kanssa mitään ongelmia.

    ANonyymi: ensimmäiseksi a) tämä ei ole muotiblogi b) tämä on mun julkinen päiväkirja, jonne kerron tasantarkkaan mun tänhetkisistä tuntemuksista. Tämä oli syy, jonka vuoksi blogin alunperin perustinkin, jotta voisin purkaa stressiä ja tuntemuksia "mustaa valkoiselle". Joskus on tämmöistä, eteenkin kun koittaa vääntää loppusuoralla olevia opintoja reilaan, ei mitään ihan helppoa hommaa kun ynnää työt ja muut hommat päälle. Kun raataa sen 50-60h viikkoon kaiken parissa, niin tiedätkö, sen jälkeen kun on pomppinut töissä ihan yltiöpositiivisena (asiakaspalvelutyössä kun olen), niin en suoraansanottuna jaksa alkaa vääntämään tänne mitään teennäistä iloisuus-tekstiä, jossei siltä satu tuntumaan.

    Ja ei, tän kommentin ei suinkaan ole tarkoitus olla negatiivisessa mielessä kirjoitettu, jos nyt jostain syystä sen käsityksen saat, mutta mun elämä nyt tällä hetkellä on tämmöistä. Kyllä niitä onnesta puhkuvia aikojakin tän blogin aikana on nähty, mutta ilmeisesti kiinnität nyt huomiosi vain näihin "valituksiin". Lukisitko mielummin teennäisesti kirjoitettua blogia, jossa bloggaajan elämä on ah niin ruusuista, vaikka oikeasti voisi kuinka pahasti? Mua ei kiinnosta suoraansanottuna pätkääkään, onko MUODIKASTA (?! :D) olla stressaantunut vai se, että häiritseekö jotakuta se, etten yritä vetää täällä blogissa mitään "roolia", vaan kerron elämästä kuten se on. Eikai sinullakaan nyt ihan jokainen päivän ole sitä ruusuilla tanssimista vai onko? Eiköhän tämä tästä parin kuukauden päästä viimeistään hellitä. Kaikkea en tänne tietenkään kirjoita, mutta mennäänpä nyt oikein syvälle ja sanotaan näin, että jos oisit tällä hetkellä mun kengissä, niin ehkä ymmärtäisit paremmin tän munkin tilanteen kannan ja kuormittavuuden sadalta taholta… Mutta kivaa kesää sinulle ja kiitos kommentistasi!

  5. Tämä nyt ei just tähän aiheeseen kuulu, mutta olet joskus turvautunut cofitabseihin. Itsellä sama tilanne, eli pakko pian turvautua tai puhti loppuu kesken. Kuinka monta tablettia oon syönyt päivässä? Purkissa suositellaan yhtä tabua vaikka tabussa lienee samanverran kofeiiinia kuin yhdessä kahvikupissa. Itse en kahvia juo, joten kai sitä ainakin pari tabua uskaltaa ottaa…?

  6. Anumaaria: totaaa, riippuu tietty kuinka tottunut on kofeiiniin, juon aina aamuisin aamukahvin, mut sit jos on ollut semmoisia päiviä, että on aamu8-ilta8 töitä, niin oon joskus siinä aamupäivällä ottanut yhden ja vielä iltapäivällä yhden, mutta yleensä se yks tabletti kyllä pitää mut hereillä 🙂

    Anonyymi: kävinpäs kaivamassa sen lapun roskista 😀 eli; 8,90e 🙂 lilat tommoset on glitterissä alessa -50% jos niitä vielä on!

Vastaa käyttäjälle Anumaaria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.