viikonloppu, täältä tullaan!

Huh hellettä!! Heti kun saan kaadettua vielä parit kupilliset lattea napaan, siirryn pariksi tunniksi partsille odottelemaan infoa siitä, että tarviiko mun raahautua vielä tänään töihin vaiko ei..

Bixu oppi pari päivää sitten uuden jutun. Se on alkanut nousta sängyn reunalle kurkkimaan ja raapimaan mua (tai meitä, kummaltakin puolelta yritys :D) tassullaan hereille semmosen pikku ininän kera, ettei vaan voisi olla heräämättä siihen. Molempina aamuina on paistanut aamuaurinko makkariin, joten ehkä se on täällä tylsyyksissään ollut aivan varma, että on jo päivä ja kaikki paitsi se itse ovat nukkuneet ihan varmana tosi pahasti pommiin. Eilen luulin vielä, että sillä ois ollut joku hätä, kun ei aikaisemminkaan oo tollasta kekkassut, mutta eipä ollut näköjään sekään syynä. Onneks en omista sentään niin isoa (tai super-ketterää) koiraa, joka ois tottunut hyppimään sängylle..

 enkä siis näytä laisinkaan psykopaatilta..

Kävin maanantaina Unikin Kirsillä huollattamassa pidennykset, johan oli aikakin sen jälkeen, kun laitosta oli se 2kk ja 1viikko. Tässä aika ”onnistunut” ennen-kuva. Totesin kotiovesta astuttuani, että oisin tietysti voinut esimerkiksi harjata hiukset ennenkö läksin ihmisten ilmoille.. Unohdin ottaa jälkeen-kuvan kun tuli kiire töihin suoraan kampaamosta, mutta nyt on taas mahtava tukka seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Suihkin äsken hiuksiin ekaa kertaa testiksi sitä Poly Blonden vaalentavaa suihketta, saa nähdä kuinka tukka on vaalentunut parin käsittelykerran jälkeen! 🙂

Eilen läksin asioille ja töihin tämän näköisenä..

Uusi tukka ja nimikoru, jonka oon todennut muutaman käyttökerran jälkeen mun onnenkoruksi.

Ainiin ja muistutuksena vielä, että Jyväskylän (Torikeskuksen 2.krs) Unik Hairdressing tarjoaa vielä heinäkuun loppuun asti blogini lukijoille -15% alennuksen kaikista kampaamopalveluista antamalla ”koodin” blogialennus varausta tehdessä. Suosittelen! 🙂 Mun kaveri, joka on alunperin itse kampaaja, kävi käyttämässä mun alennuskoodin ja sanoi, ettei ole koskaan aikaisemmin tullut kotiin tukan kanssa, jolle ei tarvitse enää itse jälkeenpäin tehdä minkäänlaista loppusilausta, eli eivät Kirsin raidat tuottaneet kyllä pettymystä tässäkään tapauksessa! 😉

Ja jess, tänään siis näillä näkymin vapaapäivä, samoin kun seuraavat kaksi kokonaista päivää. Allrighttt!

13 vastausta artikkeliin “viikonloppu, täältä tullaan!”

  1. Chloe: joo, löysin ton eilen kaapista, oli ollut "kadoksissa" viime syksystä asti 😀

    Milzu: joo on ja olen 2viikon päästä 24vuotta 🙂

  2. Hyvältä näyttää uusi tukka! 🙂
    Itsekkin olen joskus harkinnut pidennyksiä, mutta hieman mietityttää, että meneekö ne omat hiukset siitä sitten huonoon kuntoon vai ei.. Kun on niin monenlaisia mielipiteitä (ja myös menetelmiä kiinnittää ne pidennykset..)

  3. Anna: noniin 😀 haha!

    Victoria: kiitos! lettipidennykset mulla oli 4v melkeinpä putkeen, eikä koskaan kyllä (omasta mielestä ainakaan) mennyt tukka miksikään, eikä näistä teipeistäkään kyllä näin ensihuollon perusteella ainakaan. Käytettiin tosin Simplyn teippejä, jotka kuulemma lähtee helpoiten pois, mullakin ilman teipinpoistoainetta, eli halvemmilla en lähtis kyllä testaamaan, enkä myöskään sinettejä 🙂

  4. Miltä tuntuu kun itseään puolta nuoremmat lukee blogia?
    Ja mitä ne saa irti aikuisen naisen blogista, toki yleisiä kauneusvinkkejä mut muuten ei varmaan irtoa samalla lailla kaikki jutut normaalista elämisestä.

  5. Voi ei tuo kuva:D:DD

    Aluksi selasin vain ohi, mutta sitten kuin luin tuon tekstin, "enkä siis näytä laisinkaan psykopaatilta", oli pakko palata ja repesin kyllä ääneen 😀

    Niin osuva teksi:D Ihana ilme!

  6. Anonyymi: no eihän se mua millään tapaa haittaa, joskus mietin kyllä itsekin, että millä tavalla 10v nuoremmat mahtaa suhtautua näihin mun jorinoihin 🙂

    Adrianne: nimikoru on best 🙂 ja kiitos!

    Anonyymi: NII 😀 ei voi aina onnistua..

    Anonyymi: mikäli tän postauksen kameraa/kuvia tarkoitat niin Canon Powershot G12 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.